Edistymistä!

Parasta on se, kun huomaa edistyneensä. Ja vielä huomaamatta! Olen pitänyt pitkään Tildaa huonona käyttämään takapäätänsä. Rallyssa monet käännökset ovat olleet sille vaikeita ja monet rintamasuuntavirheet ollaan otettu juuri niistä. Peruuttelut ja vasemmalle käännökset vasemmalla puolella ovatkin sitten valikoituneet ehkä useimmiten pikatreenin kohteeksi. Viime viikolla tehoryhmän treeneissä aiheena oli takapään käyttö. Rakennettiin ratapätkä, jossa oli paljon kylttejä aiheen tiimoilta ja vasemmalla puolella seuraamista. Meille suurimmaksi haasteeksi osoittautui liikkeestä maahanmeno. Kouluttajan mielestä kettunen meni maahan hiukan istumisen kautta, mutta takapäätään se käytti hienosti. Olin oikeasti iloisen yllättynyt! Ja ehkä vähän annoin itseni liihotella pilviin, kun treenikaverikin sanoi kateellisena katselleensa Tildan täydellistä suorittamista istu-askel vasemmalle-istu -kyltillä. Motivaatiobuustia kerrakseen!

Pikkukettu onkin taas juoksujen viimein taakse jäätyä ollut erityisen pätevä. Se on kuuliainen heti kentälle astuttaessa (tätä onkin työstetty koko syksy) ja haluaa tehdä hommia kanssani. Avoimen luokan radat ja kyltit alkavat tuntua helpoilta ja voin luottaa niissä Tildaan. Oikealla puolella kettu seuraa jo suht hyvin, mutta käännökset ovat sillä puolella vielä tosi vaikeita hahmottaa. Puolenvaihdot jalkojen välistä ja takaa onnistuvat, edestä puolen vaihto tarvitsee hiomista. Tämän viikon treeneissä vastaan tuli houkutus oikealla puolella seuraten. Houkutus on ahmatin kompastuskivi ja ollessaan kaiken lisäksi oikealla puolella vieressäni se olikin erityisen vaikea. Myös hitaalla osuudella puolenvaihto meinasi näppärälle kettuselle tuottaa haasteita.

Sen verran on kuitenkin taas tuntuma rally-tokoon hyppysissä, että aion tarttua härkää sarvista ja laittaa kisailmoa menemään...

Viikko sitten eksyin myös agilityliiton sivuille ja maksoin itselleni harrastajalisenssin agilityyn. Vaikea kuvailla sitä tunnetta. Vähän kuin olisi löytämässä itsensä pitkästä pitkästä aikaa uudelleen.
Tildan syksyisen ortopedikäynnin jälkeen varmistuin siitä, etten tee mitään väärää, jos vähän aksataan. Kun vaan kuuntelen ja tarkkailen pientä kettusta herkeämättä. Niinpä viime maanantaina hypättiin mukaan Sarin omatoimiseen agilityryhmään. Minä, kettunen ja pikkukepo. Ihan kerta viikkoon ei aleta kuitenkaan heti tykittää, vaan käydään juoksemassa joka toinen viikko. Ensimmäinen kerta oli tunteikas... Ihan kuin olisin puusta pudonnut enkä tietäisi minne suuntaan olen menossa. Epävarmuus tuntui paistavan läpi ja se turhauttaa. Mutta luotan siihen, että kyllä se tästä. Tilda sentään oli oikein mallikas. Se muistaa ihmeen hyvin monen vuoden takaisia asioita. Kepeille se sujahti noin vaan ja kuuliaisesti valitsi A-esteen putken sijasta. On sen kanssa vaan vallan mainiota tehdä töitä! Ehkä tosin seuraavalla kerralla muistellaan kontakteja...

Tehorallya ja vauhtiaksaa

Nyt tuntuu, että ollaan päästy pikkuketun kanssa treenaamisen makuun! Ja mikä ihana tunne se onkaan! Melkein tekee mieli avata kisakalenteri... Viikko sitten perjantaina oltiin tehorallyssa. Meitä oli vaan kaksi koirakoa, joten aikaa treenata oli hyvin. Jatkettiin samaa teemaa kuin edellisviikolla eli kehään tulemista ja alkua sekä hyppyä. Ollaan ehkä löydettykin kettuselle sopiva tyyli saapua kehään. Menen ensin ja kutsun Tildan sivulle. Kehänauhalla odotellessakin on pidettävä jonkinlaista kontaktia koko ajan, muuten nenä ottaa ketusta vallan. Pienet temput ja juttelut pitävät Tildan kuulolla ennen kuin seuruutan sen lähtöön. Paljon kivempi näin on aloittaa kuin sen haahuilevan nenäeläimen kanssa. Pysyy kummallakin homma hanskassa. Hyppyä ollaan tehty nyt pari kertaa peräkkäin ja sain huomata, että siinähän on paljon ajateltavaa. Eipä ole rally-tokon hyppyeste sellainen hurlumhei hyppely. Miten olen edes ajatellut, että sen kisoissa olisin ilman treenaamista suorittanut. Pari viikkoa takaperin radalla oli tokoeste ja se olikin meille helpompi. Sen takana on seisottu ennenkin paikoillaan ja nätisti hypätty, joten kumpikin oli suht sinut asian kanssa. Viime viikolla se oli sitten se ihana agilityeste, joka kuuluu mennä vaan kovaa ja estehakuisesti. Jopa olikin kettuselle hankalaa seurata sivulla ihan hypylle asti ja luopua siitä sitten. Minulta pienikin ele hyppyä kohti, niin jo se punainen hyppäsi. Idea oli siis, että treeneissä yksi viidestä suoritetusta hyppykyltistä oli oikeasti hyppy ja loput seuraamisia hypyn ohi tai alkua tai loppua ilman esteen yli hyppäämistä. Agilityesteen ollessa kyseessä oma linjauskin oli jotenkin vaikeaa. Ei saa tehdä mutkia suoritusalueella, vaan omaa linjaa pystyy hyppykylttiä edeltävän kyltin suoritusalueen lopussa vähän fiksaamaan paremmaksi. Kamalan paljon osattavaa tässäkin lajissa. Katsottiin vähän myös pyörähdyksen suorittamista ja siitä vinkiksi jäi mieleen ennakointi ensin sanallisella käskyllä ja heti perään käsimerkillä. Ei kuitenkaan molempia täysin samaan aikaan, jolloin koiralla on aikaa reagoida äkkinäiseen suunnanmuutokseen. Pyörähdyksessä suorituspaikkakin on enemmän aikaisin kuin myöhään. En malta odottaa, että päästään taas hiomaan. Hienoa olla taitavien koutsien käsissä tuolla tehoryhmässä.

Viime viikonlopun toinen treenipäivä olikin agilitypäivä! Huikeeta! En voi käsittää, mitä ihania kutkuttavia fiiliksiä se laji aiheuttaa. Ja jo agitreeneihin meneminen saa oman katseen ja asennon erilaiseksi. Saan esiin sen kilpaurheilijan itsestäni, jota kaipaan. Ja Tilda... Jos pikkukettu on nyt ollut onnellisen ja innokkaan näköinen rally-tokoa tehdessä, niin agility sai sen sekoamaan totaalisesti. Ehkä osa sekoamista oli myös siinä, että koutsina olikin ihana Sari, mutta kyllä se esterallia juoksi ihan vaan onnestaankin. Mitä tähän sanoisi... Meillä oli valtavan kivaa! Kettunen juoksi monta kertaa omaa rataansa ja minä olin myöhässä ja ties missä, mutta nautittiin. Sari oli tehnyt radan Oreniuksen ja Emanuelssonin koulutuksen pohjalta ja treenin teemana oli in in -ohjaus. Ohjaus oli meille vaikea. Taisi olla vain yksi kohta radassa, johon sain sen onnistumaan niin että kettunenkin oli samalla kartalla. Ehkä joskus voidaan treenata tätä lisää.

Eilen oltiin taas tehorallyssa. Paneuduttiin hyppy+putki+houkutus komboon sekä saatiin vinkit seuraamisen motivoimiseen ja eteen tulemiseen. Pieni kettula oli oikein pätevänä (taas!). Muutaman alun hairahduksen jälkeen se seurasi iloisella ilmeellä ruokakuppien seassa. Otettiin ennen houkutusta putki, kääntävä kyltti ja hyppy. Hypyn ja putken ohi vain seuruutin ja pientä vilkaisua ja korvien liikettä lukuunottamatta Tilda napitti minua hienosti seuraten. Nyt huomasin taas kuinka kehut tekevät se varmemmaksi tekemisestään ja kettu skarppasi heti, kun muistin kertoa sen tehneen oikein. Onneksi rally-tokossa saa puhua koiralle radallakin! Pitää vaan muistaa käyttää ääntänsä. Myös seuraamisessa olleet häiriöt eli tässä houkutuksen ruokapurkit ja agilityesteet saivat Tildan tekemään töitä intensiivisemmin. Spiraaleihin ja muihin tylsiin seuruupätkiin voisi ottaa ruokahäiriöitä mukaan. Ja palkata enemmän niissä odottamattomissa kohdissa. Eteentuloon sain vinkiksi laittaa ruokapalkan selkäni taakse jalkojen väliin ja päästää koiranlopuksi jalkojen välist ruokakipolle. Vähän sitä kokeilin, mutta vinoon Tilda tuli siltikin tosi helposti. Kokeillaan lisää...

Niin kivaa! Tilda on huippu ja me ollaan hyvä tiimi, kun päästään yhteiseen kuplaan. Tätä on kaivattu <3

Hämmennystä agilitykentällä

Kyllä. Mä aion kirjottaa vielä agilitysta Tildan kanssa. Olen pyöritellyt ja pohtinut asiaa mielessäni useasti, välillä jopa kirjoittanut siitä jäsentääkseni kaikkea, mitä päässäni pyörii. Jospa tämä olisi se viimeinen asian läpikäynti... Ainakin nyt tuntuu siltä.

Olen kesän aikana monesti haaveillut agilitysta Tildan kanssa ja nähnyt jopa unta kisaamisesta. Varovasti mietin myös puolittain vakavissani, että jos fyssarin mielestä kaikki pikkuketussa on ok, voitaisiin ihan vaan pari rataa käydä starttaamassa. Tildahan ei ole oireillut mitenkään nivelrikkoaan tai löysiä lonkkiaan, vaikka ollaan eletty täysin tavallista elämää. Sen takia agility sen kanssa on varmaan jäänytkin kaivelemaan. Että miksei aksaa kun kaikkea muutakin... Tänään osui kohdalle tilaisuus, jota en voinut hylätä: Takkujen agilityepikset, jossa möllirata luvattiin ilman keppejä ja keinua. Joo mennään Tildan kanssa katsomaan, mitä tapahtuu, jee! Lähtiessäni kotoa ja laittaessani kettuselle sen aksapannan ja -hihnan oli olo tosi kummallinen. Mitä mä teen? Ilmoittautumisjonossa tunne voimistui, enkä tiennyt enää mitä ajatella. Maksoin meidät kuitenkin kaksi kertaa mölliradalle. Koko touhusta saattoi tulla tosi kivaa tai tosi kurjaa. En edes osannut päättää oliko fiilikseni hyvä vai huono. Kentän laidalla vuoroamme odotellessa Tilda oli hiljainen ja vaisu ja keskittyi syömään ruohoa. Sillä oli täsmälleen sama olo kuin minulla.

Rata oli helppoa suoraa juoksemista. Toisena esteenä oli puomi, muuten sai vain juosta putkia ja hyppiä. Lähdössä Tilda oli rauhallinen, ei ollenkaan sellainen kuin agilityn lähdössä ennen, enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa se lähtisi tai mihin suuntaan. Pikkukettuhan lähti. Kovaa ja oikeaan suuntaan! En ollut varautunut oikeasti kovaa juoksemiseen ja vauhti yllätti täysin. Myöhässä auttamatta ollessani tyydyin ohjaamaan keskeltä kenttää ja huutamaan "menemene!". Tilda meni ja oikeastaan itsenäisesti suoritti radan nollana.

Vielä tässäkin kohtaa mietin kaksi kertaa mennäänkö toisen kerran radalle ollenkaan. Mentiin kuitenkin. Samanlainen rauhallinen lähtö Tildalla, mutta käskyn käydessä se pinkaisi radalle minkä kintuistaan pääsi. Ja minä parhaani mukaan juoksin mukana ohjaamassa. Nyt onnistuinkin paremmin ja me yhdessä juostiin nollarata maaliin.

Kisaavina kun mölliradalla oltiin, niin ei voitu päästä palkinnoille, mutta kuuluttaja luetteli tulokset myös niin, että kaikki huomioitiin. Me oltiin Tildan kanssa tokalla startillamme ensimmäisiä ja ekalla startilla neljänsiä. Pikku ferrari oli kaikki nopein, vaikka toiseksi tullut ja siis medimöllien voittaja (punainen ferrari sekin) oli myös älyttömän nopea.

Hurjaa, miten ristiriitaisia tunteita. Tuolla fiiliksellä en halua enää ikinä aksata, vaikka se näkyikin sujuvan fiiliksestä huolimatta hyvin. Mielenkiintoista kyllä, kuinka hienosti Tilda suoriutui. Kettusen on täytynyt kasvaa valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Se on oppinut hallitsemaan itseään paremmin ja me ollaan hitsauduttu entistä paremmin yhteen. Tänään ilmassa oli tukahdetun täpinän lisäksi suurta hämmennystä, joka varmasti vaikutti Tildankin fiilikseen, mutta siltikin se pystyi hienoon suoritukseen. Tämänpäiväisen jälkeen en erityisemmin kaipaa Tildan kanssa juuri agilitya, etenkään jos se tuo samanlaisen omituisen ristiriitaisen tunteen mukanaan, mutta paljon muuta kaipaan. Se on oma mahtava pieni kettuni ja meillä on edessä vielä paljon ties mitä! <3

Agiketun viimeinen päivä

Maanantaina oltiin Tildan kanssa kaksin treenaamassa agilitya. Tehtiin hyppytekniikkaa, keppejä ja valssipätkää. Palkkasin usein ja leikittiin paljon. Tilda oli super ja meillä oli yhdessä hauskaa. Pieni ääni pääni sisällä kuitenkin muistutti, että se saattoi olla meidän viimeinen agipäivä.

14.1.2015 keskiviikkona Tildalla oli aika Eläinystäväsi lääkärin Juha Kalliolle. Olin hermoraunio jo töistä lähtiessäni ja Tildaa hakiessani. Tiesin, ettei reissu päättyisi hyvin... Juha teki ensin ontumatutkimuksen. Tilda aristi lapaluiden takareunalla olevia infraspinatus-lihaksia ja sen hauikset olivat jumissa ja kipeät. Lonkkien loitonnus ja taivutus ei tuntunut Tildasta hyvältä. Jo lonkkaniveleitä tunnustellessa, Juha sanoi niiden olevan epästabiilit. Rauhoituksessa minäkin tunsin, kuinka reisiluun pää luisui pois lonkkamaljasta jo pienestä kuormituksesta. Röntgenkuvissa puolestaan erottui löysyys vasemmalla oikeaa voimakkaampana. Oikean puolen lonkkamalja on Tildalla hiukan paremman muotoinen. Molemmissa lonkkanivelissä näkyi nivelrikkoon liittyvä uudisluuvyöhyke reisiluun kaulassa nivelpinnan rustoreunalla. Juha otti Tildasta myös lonkkien loitonnuskuvan painonvarausasennossa. Kuva paljasti, kuinka vasen reisiluun pää pääsee melkein kokonaan pois lonkkamaljasta ilman lihasten tukea.

14.1.2015 otetut röntgenkuvat. Oikeanpuoleinen lonkkien loitonnuskuva.

25.1.2013 otettu kuva. Virallisten tulosten mukaan vasen lonkka B ja oikea C.

Tuomio oli, ettei Tildasta ole agilityyn. Sen alunperinkin löysät lonkat eivät selvästikään kestä niveliä kuormittavaa sivuttaisliikettä, jota erityisesti pujottelu ja hypyt provosoivat. Lisäksi takajalkojen paheneva kipu aiheuttaa lihasrasitusoireita etupäässä. Tildan lihaksisto väsyy tavallisessakin liikkeessä nopeammin kuin normaalisti, koska lonkkanivelten toiminta vaatii siltä koko ajan aktiivista työtä reiden ja lantion lähentäjälihaksilla. Väsyneenä liikkeen aktivoiminen taas aiheuttaa sen, että nivelet toimivat huonosti ja lihakset sekä lonkat kipeytyvät.

"Agility kannattaa lopettaa."
"Kokonaan?"
"Kyllä."
Katsoin unista pikkukettua kyljessäni ja kyyneleet vierivät pitkin poskia.

Niin rakas pikkukettu ❤

Tildan nivelrikon hoidon perusta on lihaskunnon ylläpito ja voinnin jatkuva seuranta. Rauhallisempien ja vähemmän kuormittavien lajien harrastamista saadaan jatkaa, kunhan kettusen lihaskunnosta ja -huollosta pidetään hyvää huolta ja liikuntaa kontrolloidaan. Toko, mejä ja nome ovat sallittujen lajien joukossa. Metsässä saa juoksennella ja uiminen on hyvästä. Liukkailla pinnoilla pallolla palkkaaminen sekä kavereiden kanssa leikkiminen on kiellettyä.

Mitä nyt sitten? Tildaa ajatellen... Olen kiitollinen Niinu Linnalle, joka patisti minua viemään sen ortopedille ja samalla syytän itseäni, koska olen tehnyt Tildan kanssa agilitya ja satuttanut sitä sillä. Kuinka monta kertaa Tilda on vireellään yrittänyt kertoa, että "en halua, sattuu", mutta minä olen patistanut juoksemaan ja hyppäämään... Yritän ajatella, etten voinut tietää. Kaksi vuotta sitten Tildan B/C lonkat kuvannut lääkäri sanoi lonkkien olevan ihan hyvät harrastamiseen, samoin on sanonut hieroja ja fysioterapeutti. Itseäni ajatellen... Tuntuu samalta kuin luistelijalta olisi viety luistimet tai viulistilta viulu. Harrastus, jossa koin itselleni tärkeitä vahvoja tunteita, jossa todella halusin kehittyä ja josta nautin, loppui kuin seinään. Helpompaa olisi ollut satuttaa jalkansa niin, ettei voisi juosta enää. Nyt minulla on kaikki, kädet, jalat, pää ja esteet, muttei koiraa juoksemaan rinnalla.

Uusi vuosi 2015

Taas on vuosi vierähtänyt. Ihmeellisesti sitä aina löytää itsensä tästä samasta tilanteesta pohtimasta vanhaa vuotta ja suunnittelemasta uutta. Ja joka kerta nopeammin kuin olisi uskonut.

Tokon suhteen tavoitteet vuodelle 2015 ovat selvät. Elokuussa astuvat voimaan uudet tokosäännöt, joten ennen sitä, toivottavasti jo talven aikana, yritetään Tildalle TK1 -tunnusta. Viime vuoden tavoite avoimeen siirtymisestä ei täyttynyt, koska päätin jättää tokon treenaamisen kevään ja kesän ajaksi. Talvikausi ollaan nyt oltu Tamskin tokoryhmässä ja hyvän mielen tokoja ollaan tehty useasti. Tilda tekee ihanasti koko treenin ajan innolla ja hyvällä vireellä töitä! Kompastuskivi vaan tuntuu edelleen olevan paikkamakuu, jossa Tildan on vaikea maata ryömimättä edes vähän. Paikkis on nyt tehotreenin alla! Seuraaminen on parantunut, käännös oikealle leviää herkimmin. Paljon uusia kivoja liikkeitäkin on Tildalle löytynyt: ohjattu nouto, hyppy/hyppynouto, merkki ja ruutu on pikkuketun suosikkeja!

Mejä-kokeita ei päästy viime vuonna korkkaamaan, vaikka muutaman jäljen Tilda pääsikin jäljestämään. Jäljestäminen oli välillä hyvää, välillä ei niinkään. Jokin minussa kuitenkin luottaa Tildaan tässä asiassa kovastikin ja tänä vuonna aion osallistua kettusen kanssa kokeeseen. Pieni jälki-innostus nosti jo päätään, kun Tilda pongasi viikonloppuna vastasataneesta lumihangesta peuran jälkiä ja lähti nenä maassa jäljestämään...

Viime vuonna paneuduttiin todenteolla taippareita varten treenaamiseen. Koko talvi, kevät ja kesä kannettiin variksia mukana ja treenattiin yksin ja yhdessä Elinan kanssa sekä Nuuskujen kursseilla. Keväällä totesin Tildan olevan totaalisen tympääntynyt variksiin ja otimme aikalisän. Uudella innolla jatkoimme kesällä taipparitreenejä ja villikko esittelikin noutotaitojaan sekä variksilla että pupulla! Hurjan ylpeänä tästä päätimme treenikauden taippareihin, tuloksena NOU0. Linnut ovat nyt maanneet pakastimessa siitä asti ja odottavat kevään tuloa. Tänä vuonna yritetään taippareita uudestaan enkä malta odottaa!

Vuosi sitten tässä samaisessa postauksessa aiheina oli myös flyball ja luonnetesti. Pallottelemaan Tilda pääsi viime vuonna ehkä kerran tai kaksi. En vaan kesällä saanut aikaiseksi kaiken muun ohella lähteä vielä flyballiin. Messari-flyball mahdollisuuskin meillä oli, mutta päätin olla viemättä Tildaa sinne. Viime joulun kennelyskä Messarin tuliaisina ei jättänyt kovin mukavia muistoja... Tänä vuonna pallotouhut saavat jäädä samoihin satunnaisiin hauskanpitoihin. Luonnetestin taas jätin suosiolla tälle vuodelle, kun ajattelin antaa villitollerin vielä kasvaa. Keväälle olen testiä nyt katsellut ja ehkä se olisikin hyvä ajankohta, kun juoksutkin on nyt juostu ja niistä jo toivottavasti silloin piristytty.

Agility. Laji, johon minun on tällä hetkellä kaikkein vaikein suhtautua ja joka ehkä juuri siksi aiheuttaa tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia. Kilpaurheilija itsessäni ottaa agilityn turhan vakavasti ja asettaa sille liian suuret määrät painoalastia. Agilitysta on tullut minulle muodostelmaluistelun tilalle laji, joka vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta koska joukkueessani on tolleri, kilpaurheilijan ajatusmaailmaa pitäisi hioa johonkin suuntaan. Viime vuonna kisattiin kakkosluokka läpi, yhdet kisat lisäksi kolmosissa. 10 kisapäivää ja 24 starttia, 7 nollatulosta, 3 vitosta ja loput hyllyjä. Kisakirja kertoo myös, että seitsemästä nollasta viidellä me oltiin palkintopallilla, useimmin sijalla 2. Starttimäärä viime vuonna ei ollut kovin suuri siihen nähden kuinka paljon olen uhrannut ajatuksia agilitylle. Kuitenkin, kun koko agilityvuosi on ollut vuoristorataa fiiliksien ja Tildan keväisen juoksun ja kesän sairastelun kanssa, on tuo kai ihan looginen. Syksyllä aloitettiin Tildan kanssa Tamskin valkkuryhmän kouluttamassa agiryhmässä sekä Hannan valmennuksessa. Näihin uusiin tuuliin olen enemmän kuin tyytyväinen! Ollaan saatu paljon uutta oppia ja treenivinkkejä sekä tukea kaikissa Tildan kommerverkeissä ja oman mieleni mutkissa. Hannalle erityiskiitokset!! Agilitytavoitteet muotoutuvat tässä alkuvuoden myötä, kun käytän Tildan ortopedillä tutkittavana. Jos fyysisesti pikkukettu on kunnossa, niin me aiotaan pyrkiä tekemään hauskaa agilitya ja ottamaan rennommin. Teknisesti haluan itse kehittyä paremmaksi ohjaajaksi ja opettaa Tildalle ohjauksia varmemmiksi. Kisoissa käydään se mikä hyvältä tuntuu eikä oteta vielä suuria tulostavoitteita. Hetki täytyy ehkä taas kasailla omia ajatuksia ja sumplia kettusen treenikuviot sille sopiviksi. :)

Terveyden kannalta viime vuosi oli meidän perheen koirille epäonninen. Lovan rintarangasta löytyi spondyloosimuutos, Tildan tassu tulehtui pahasti, jonka seurauksena se sai atopia -diagnoosin ja rakkaalle mummokoira Fannille puhkesi diabetes. Fanni meni nopeasti todella huonoon kuntoon ja muutaman viikon taistelun jälkeen 27.10.2014 se lähti juoksentelemaan onnellisen auringon alle vihreimmille niityille. <3

Breeze Gardenia "Fanni"  <3

13.02.2003-27.10.2014

Näiden rakkaiden parissa on tullut vastaan niin iloja kuin surujakin ja varmasti tulee vielä tulevaisuudessakin. Nyt kuitenkin: Tervetuloa vuosi 2015! Tuo meille paljon onnea ja ihania hetkiä!

Juoksukontakteja ja mietteliäs kettu

Tilda pääsi tänään juoksemaan aata ja putkia. Edellisissä treeneissä Hannan kanssa alettiin miettimään pikkuketulle juoksukontaktia aalle, puomilla vaatisin edelleen pysäytyksen. Aan pysäytyskontakti kuormittaa valtavasti koiran etupäätä ja vie muutaman sekunnin aikaa radalla. Tildan kohdalla lisäksi mietittiin sen virettä, jota ehkä saataisiin nousemaan, kun radalla olisi yksi huippukiva juoksueste lisää eikä kettusen tarvitsisi miettiä siinä pysähtymistä. Askarreltiin aa ensin maksipöydän päälle matalammaksi, sitten maksi- ja medipöydän päälle ja lopulta kokonaisena aana. Putket oli aan molemmissa päissä. Juoksutin Tildaa aluksi putken kautta aalle lelua heittäen ja sitten edestakaisin putkien väliä aan kautta. Lelun heittäminen oikeaan aikaan juuri ennen kuin Tilda meni aalle osoittautui minulle hankalaksi ja juoksukontakti epäonnistui selvästi niillä kerroilla, kun ajoitus meni pieleen ja kettu syöksähti pallon perään. Muuten tuo pieni vaikutti oikein pätevältä juoksijalta ja useammin onnistui rytmittämään laukkansa oikein neljään kuin että laukkasi alastulon yhdellä laukalla. Oli myös ihanaa huomata kuinka Tilda putkesta tullessaan fokusoi aalle ja kiihdytti ylösmenoon. Se oli selvästi kivaa, vaikkakin juoksut verottivat vireestä suuren osan. Kokeillaan nyt, miltä juoksukontakti alkaa vaikuttamaan. Kertaakaan koko estettä tehdessä Tilda ei tarjonnut 2on2offia, paikallaan seistessä sitten kyllä...

Ohjaajan valssitreeniä jatkettiin myös, mutta koska pikkukettu oli pöksyjensä kanssa jo aivan väsähtänyt, sain parikseni pienen vaaleanruskean salaman. Olipa hurjaa juosta niin nopean koiran kanssa! Ja superhauskaa! Sain todenteolla pinkoa ja onnistuin tekemään kaikki valssitkin peräjälkeen. Tarkoitus oli saada treenattua valsseja kunnolla vauhdilla ilman että Tilda ja minä turhaudumme hommaan molemmat sekä saada minulle fiilis, että onnistun niissä ja niitä voi käyttää. Se onnistui! Pitkään aikaan agilityn riemu ja itsensä ylittäminen ei ole ollut yhtä vahvasti läsnä yhtäaikaa. Ihana Sinni, joka antoi oman mokailuni ehdoitta anteeksi ja teki innolla töitä koko ajan.

Tästä päästiinkin hyvällä aasinsillalla taas kerran pohtimaan Tildan virettä. Rasittavaa on kuinka se laskee kuin lehmän häntä eikä treenistä tule mitään enää viiden minuutin kaahotuksen jälkeen. Ei saada koskaan kunnon ohjaustreeniä tehdyksi, koska parin toiston jälkeen Tildaa ei meinaa saada hyppäämään ensimmäistäkään estettä. Sen kiinnipitäminen ja hetsaaminen tai autoon laittaminen auttaa vähän, mutta ei suuressa määrin. Flyballia Tilda pystyy tekemään pitkäänkin vire todella korkealla samoin noutamaan. Tosin niissä treeneissä se on joutunut sivusta seuraamaan koko ajan toisen koiran tekemistä päästen itse välillä töihin. Flyballin, noutamisen tai agilityn katseleminenhan saa tunnetusti pikkuketun kiljumaan... Hannan etenemis- ja nopeustreeniä aiemmin tehdessä Tildan vire pysyi hyvin ylhäällä pitkän treenin. Muitakin meille helppoja agiratoja tehdessä vire on pysynyt. Eikä näissä ole välillä katseltu muiden menoa, korkeintaan Tilda on ollut hetken autossa odottamassa vuoroaan niin kuin muissakin agitreeneissä. Mietittiin, ettei kettusella vireen hallinnassa kai voi ongelmaa olla, kun se tietyissä tilanteissa saa sen kuitenkin pidettyä korkealla pidemmän aikaa. Voiko se vaan olla niin totaalisen herkkä, että aistii minun pienetkin tunnetilan vaihteluni ja ottaa itseensä? Tai jääkö se miettimään tekikö oikein, jos en palkkaakaan tai anna selvää palautetta tehdystä työstä? Eikö Tilda olekaan syttynyt agilityyn, vaikka kiljuu ja tärisee kun ajetaan hallin pihaan ja avaan auton oven? Noidankehä ainakin on selvä turhautumiseni ja Tildan vireen laskemisen kohdalla. Kunnon itsetunnon buustaus kuuri tiheällä palkalla voisi olla paikallaan... Nyt juoksujen aikaan tosin siitäkään tuskin on apua. Kummallinen tapaus tuo villikko. Kun pääsisikin sen pään sisälle ja tietäisi mitä kaikkea se miettii.

Herkkis <3

Agilitya kolmosissa

Eihän se niin erilaista ollutkaan, mitä luulin. :) Loppujen lopuksi oikein kiva päivä kaiken sen ahdistuksen ja jännittämisen jälkeen!

Olin siis ilmoittanut meidät ensimmäistä kertaa kolmosluokkaan (Hannan kannustuksella) Tamskin kisoihin Lempäälään. Ajatuksena oli, ettei meidän agility hetkessä muutu sen kummemmaksi vaikka jättäisin kisaamatta ja treenaisin vaan. Ainoastaan kolmosissa starttaamisen mörkö ehtii kasvaa valtavan suureksi... Tildan kolme päivää ennen kisoja aloittamat juoksut eivät yhtään helpottaneet jännitystä. Edellisiltana olin täysin vakuuttunut, etten yksinkertaisesti pysty lähtemään kisoihin ja hallilla minien rataantutustumista katsellessani meinasi itku tulla. On se jännitys vaan kokonaisvaltainen tunne.

Ekana startattiin Esa Muotkan hyppärillä. Paljon suoria putkia ja rytmitystä. Riisuin Tildan pöksyt jo radan ulkopuolella ja kannoin pikkuketun maton päälle lähtöön. Siltikin se jäi nuolemaan itseään ja sain herätellä sen lähtövalmiuteen. Oli kuitenkin itsevarma olo ja Tilda oli virittyneen tuntuinen. Heti toisen esteen takaakierto onnistui, seuraavalta sain Tildan ohi ja kepeille vienti jäi yritykseksi kun edessä oli monta houkuttelevaa putkea. Sitten mentiinkin pitkä pätkä yhdessä hyvään rytmiin. Ennen viimeistä putkea tein hypylle pakkovalssin liian hätäisesti ja ohjasin Tildan takaakiertoon. Loppuun juostiin kuitenkin hyvillä mielin ja helpottuneina. Ei se ollut kamalaa ja Tilda oli ihana! Kettunen pinkoi radalla hurjaa vauhtia ja alku sähellyksen jälkeen oli hyvin kartalla ohjauksista.

B-agirata oli Arto Laitisen käsialaa. Lisäjännitystä toi kontaktit, mutta perusohjauksilla radalla pärjäsi. Mietin jopa juosseeni kakkosissa hankalampiakin pätkiä. Saatiin kisarutiini hyvin päälle Tildan kanssa, eikä pöksyjen riisuminenkaan enää haitannut. Aan kontaktille kettu teki mallikkaan 2on2offin ja loppusuoran puomille lähdettäessä tajusin meidän tekevän nollaa. Se sitten kostautuikin ja Tilda juoksi puomin kontaktilta läpi kohti edessä häämöttävää putkea. Päätös tiukasta linjasta kontaktien suhteen oli tehty, joten kutsuin Tildan takasin kontaktille. Hylly ja pois radalta. Parasta oli, että fiilis oli silti loistava!

Laitisen A-agirata noudatti samoja linjoja. Tilda tuntui vähän väsähtäneeltä ja omakin olo viiden tunnin kisarupeaman jäljiltä ei ollut enää paras mahdollinen. Alku lähti hyvin, mutta hankalaan keppikulmaan Tilda ei taipunut. Siitä muutama kielto ennen kuin päästiin jatkamaan. Tuntui, että pakka ei pysynyt enää kasassa keppiepisodin jälkeen ja ohjasin Tildan kahteen putkeen väärän päähän. Juostiin kuitenkin loppuun, että päästiin kontakteille. Nyt olikin mallikkaat pysäytykset! Joka radalla tänään tuntui itseasiassa olevan meille vielä aavistuksen epävarmoja keppikulmia, joten niitä nyt vielä treeniin. Muuten kettunen pujotteleekin varmasti.

Olipa mahtavaa kisata pitkästä aikaa. Ja onneksi en jättäytynyt pois juoksujen takia. Tulipahan aloitettua kolmosluokka oikein extrajännityksellä ja silti selvittyä siitä näinkin hyvin. Varmasti eteen tulee vielä paljon vaikeampiakin ratoja, mutta sainpahan taas tunteen, että me voidaan onnistua! Kannustusta sain jälkikäteen, että toka rata oli hieno, sellainen joka olisi voinut ihan hyvin olla nollakin. Se olisi ehkä ollutkin nolla meidän ekoista kolmosten kisoista, jos olisin antanut Tildan juosta puomilta putkeen... Mutta olenpa myös ylpeä siitä, että palautin villikon kontaktille ja otin hyllyn.

Kolmosluokkalainen!

Viimein se viimeinen nopea nolla napsahti meidän kohdalle ja saatiin menolippu kolmosluokkaan! Lauantaina oli siis 1-2 -luokkien agikisat Tamskin tallilla. Tuttu paikka, rutiinit ja rento fiilis - siinä ne taikasanat. :)



Kakkosluokkalaisia tuomaroi Anne Savioja. Rata oli helpohko vauhtirata tupla keinulla ja tupla aalla. Oma tunnelma oli rento ja rataan tutustuessa entistäkin varmempi. Sitähän se oli sitten, vauhtia ja varmaa hauskanpitoa. Pikkukettu oli liekeissä! Valssitkin onnistuivat eikä Tilda kaarrattanut mutkia pitkiksi. Ainoastaan aan kontakteihin en ollut tyytyväinen, mutta koska ketulla oli vauhti, fiilis ja keskittyminen kohdillaan annoin anteeksi ja juostiin rata loppuun.

Nyt voidaankin sitten keskittyä taas niihin kontakteihin - ja vireeseen. Kakkosluokkalaisen taakka on heitetty harteilta ja päästään puhtaalta pöydältä aloittamaan talvikausi. Kontakteihin on otettava tiukka linja ja niitä käydäänkin nyt omatoimisesti treenailemassa. Toisaalta pysäytyskontakteihin pitäisi nyt panostaa, kun niitä on tähänkin asti treenattu ja vaatia kisoissakin Tildalta pysäytykset. Toisaalta, jos esim. lauantain radalla olisin Tildan saanut pysäytettyä, niin aika olisi ollut huonompi... Nopeuslajista on kuitenkin myös kyse. Juoksukontaktit houkuttelisivat, mutta sekään ei aina ole radalla loistava ratkaisu. Pitäisi osata molemmat kontaktivaihtoehdot käskystä. Jäädään tätä miettimään ja kysytään joltain viisaammalta.

Vireen kanssa ei ole kisoissa ollut enää ongelmia, kun rutiineista on saatu pidettyä kiinni. Viikko sitten Jyväskylässä startattiin 2-luokan kisaajista ihan ensimmäisinä, kun medit vaihteeksi aloittivat eikä se vaan sopinut meille ollenkaan. Rutiinit rikkoutuivat, kun Jonna haki Tildan autosta ja toi halliin, jossa ehdin parit lämppäliikkeet pikaisesti tehdä Tildan kanssa. Tuoksena oli ihan ulapalla oleva pikkukettu ja häsläävä ohjaaja. Tämän viikon tehoryhmän treeneissä sitten Tilda esitteli superketusta laamaksi -combon. Ehkä viiden minuutin treenin ja muutaman toiston jälkeen vire taas laski kuin lehmän häntä. Onpa ärsyttävää, kun oman ohjaustreenin ja osaamattomuuteen turhautumisen myötä Tilda ottaa itseensä ja kaikki into katoaa. Hanna-koutsin kanssa hetki pohdittiin Tildan vireen laskemista. Toisaalta oli hyvä, että vire-asia taas näin näyttäytyi tutun kouluttajan ollessa paikalla. Jospa siihen saisi uutta tarttumapintaa. Selitin Vappu Alatalon motivointikoulutuksesta, jossa Vappu tulkitsi Tildan suoralta kädeltä ilmapuntariksi, joka on super herkkä minun mielentiloilleni. Siinä enemmän miettiessäni tajusin jättäneeni palkkaamatta Tildaa välillä, kun itse mokailin. Tämä ja oma turhautumisen tunne taisivat laskea kettusen vireen niin ettei se yhtäkkiä enää jaksanut agilitya enää ollenkaan. Hurjaa kuinka niin agilitya rakastava, sen vuoksi kiljuva ja kieppuva ferrari voi hetkessä luopua kaikesta minun takiani.

Välillä todella hankalaa ja välillä ihanan helppoa kaikki. Toisaalta Tilda opettaa mielettömän paljon ollessaan juuri tuollainen kuin on. Se ei päästä helpolla ja sen kanssa joutuu pohtimaan monia asioita moneen kertaan. Mutta onnen tunne, kun yhdessä onnistutaan, on sanoinkuvailematon <3

Jonna kuvasi 21.9.2014

Muista ohjata, vaikka on hienoa!

Noniin... Tamskin kisat kisattu lauantaina. Kolme agirataa Timo Teilerin tuomaroimana. Luokkanousu tavoitetta ei saavutettu, mutta paljon muuta kyllä. Agility Tildan kanssa tuntuu taas parhaalta! Meillä on vauhtia ja varmuutta. Paljon on rutiineiden onnistumisesta kiinni, millä fiiliksellä radalla mennään, mutta kun alusta asti kaikki loksahtaa kohdilleen, niin kisaaminen on helppoa ja hauskaa. Tänään se ehdottomasti tuntui siltä! Super-kettunen <3

Aamun ensimmäinen rata oli kivan vauhdikkaan oloinen. Meille oikein sopiva muutamine haasteineen. Näin Tildasta etukäteen, että nyt juostaan kovaa ja niin juostiin. Hilkulla oli muutama ohjaus, mutta kovasta vauhdista huolimatta pikkukettu seurasi ohjaukset upeasti. Puomin kontaktia jäin kyttäämään liikaa ja huitaisin Tildan putken väärään päähän. Menoa se ei onneksi haitannut. radan lopulla aan alastulolta Tilda hyppäsi nippanappa kontaktiin koskien. Otettiin aa kokonaisuudessaan uusiksi ja siinä hieno pysäytyskontakti. Ihana tunne, kun voi hyllyynkin olla tyytyväinen! Mutta miksipä sitä hyllyradallakaan hermostuisi, kun Pampula tekee parhaansa niin hyvin kuin osaa. :)

Toinen rata oli edellistä monimutkaisempi ja ahtaampi. Ihan niin varma fiilis ei enää ollut. Tildakin tuntui tahmeammalta alusta asti, eikä flowsta ollut tietoakaan. Melkein puoleenväliin tehtiin kuitenkin ihan ok rataa. Sitten puomin jälkeisellä hypyn takaakierrolla katsoin Tildan tiputtavan riman. Yhtäkkiä kaatuikin myös siivekkeet ja ferrari suistui radalta mukkelismakkelis siivekkeen alle. Jäin huolehtimaan sattuiko Tildaan pahasti, mutta se pinkaisikin jo puomille takaisin. Ei tainnut sattua, joten jatkettiin rataa huonolla menestyksellä. En ollut enää ollenkaan kartalla enkä saanut koottua itseäni lopun ohjauksiin. Huitomiseksi meni. Vasta kahdelle viimeiselle esteelle suunnittelemani ohjaus onnistui taas nappiin.

Viimeiselle radalle kokosin taas itseni ja taistelutahto löytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun aa kannettiin pois radalta. On mennyt aan kontaktit vähän hyppimiseksi, mutta nyt sitä murhetta ei ollut. Tosin puomi suoritettiin kaksi kertaa. Profiililtaan rata oli paljon ensimmäisen radan tyylinen pitkillä esteväleillä. Ihan niin näpsäkkä Tilda ei enää jaksanut olla kuin ensimmäisellä radalla, mutta taas se teki hienosti parhaansa ja pinkoi minkä kintuistaan pääsi. Sen kanssa oli niin kivaa, että tuuletin jo ennen viimeistä estettä ja jätin ohjaamatta... Kettu juoksi ohi. Tulos 5, aika 44,66 ihanneajan ollessa 48s. Toiseksi tulleen koirakon aika oli 42,03, kolmannen 43,21, ja kyllä siinä viimeisen esteen uudelleen suorittamisessa ainakin se pari sekuntia tuhraantui. LUVA valui siis meidän ulottumattomiin oman tyhmyyden takia, mutta eipä haittaa. Tilda oli niin super ja me tehtiin agilitya yhdessä! :)

Sari kuvasi Tildan viimeisen radan: https://www.youtube.com/watch?v=ALab2PAfeM0&feature=youtu.be

P.S. Video paljastaa kontaktien olevan edelleen retuperällä kisoissa... Ihan liian myöhään muistutan Tildaa uudelleen ottamaan kontaktin. Treeniä! Ohjaaja on myös myöhässä muutamassakin kohtaa, koska ei vaan juokse.

Agilityn tollerimestikset 13.9.2014

Viikko sitten Takkujen kisojen yhteydessä Hervannassa pidettiin tollerien agilitymestaruudet. 2-luokkaan ei muita tollereita oltu ilmoitettu ja kovasti houkutteli saada toinen LUVA tollerikisoissa. Jännitys oli taas valtava jo aamusta asti ja yritin vaan pysyä rauhallisena ja mennä tekemään rentoa ja hauskaa rataa. Ensimmäinen rata oli Viitasen. Puomi-putki erottelu koitui monen kohtaloksi...

Jo kun hain Tildan autosta, tiesin ettei vire ole kohdillaan. Tilda tuntui olevan muissa maailmoissa ja haisteli vaan. Ei edes kiljunut. Alun hyppysuoran jälkeen Tilda näki jo aan ennen kuin ehdin käskyttää putkelle. Kuunteli onneksi. Putki-puomi erottelu ei onnistunut. Oikeastaan en edes tajunnut siinä olevaa haasteen paikkaa. Yleensä Tildaa on enemmän vetänyt puoleensa kontaktit kuin putket, nyt oli toisinpäin. Olisi pitänyt varmistaa puomille meno. Hyvä kontakti! Puomin jälkeisen hypyn jälkeen vaihdoin ensimmäistä kertaa ohjausta lennosta. Tiesin takaakiertoon lähettäessäni, että Tilda menee väärään päähän putkea. Olin siis taas myöhässä valssista. Putken jälkeisten hyppyjen väliin jätin sitten suosiolla valssaamatta esteiden toiselle puolelle ja ohjasin putken puolelta. Niin olikin parempi. En vaan osaa valsseja. Aan kontakti tuli hyvin myös. Vaputin heti. Loppusuora olikin oikein vauhdikas.

Toinen agirata oli Jalosen käsialaa. Tähän sain jo alkuun paremman otteen ja fiilis oli varmempi. Tilda tuntui paremmalta kuin ensimmäisellä radalla, mutta ei edelleenkään täydelliseltä.

Kolmannelta hypyltä Tilda syöksyi haukkuen tuomaria kohti. Jätti onneksi karjaisulla ja osui siitä hyvin kepeille. Taisin kyllä olla vastakäännöksessä jo myöhässä... Puomilla Tilda ei pysähtynyt kontaktille ja vapautinkin lennosta. Seuraavalta hypyltä se lähti eri suuntaan mihin olin suunnitellut, mutta sain napattua mukaan ohjaukseen ja seuraavalle esteelle. Tässä kohtaa tuli itselle jo taistelufiilis - mennään eikä meinata! Ja näkyypä tuo fiilis Tildassakin. Turbovaihde päälle ja rata nollana maaliin! Aan kontaktille en edes jäänyt pysäyttelemään, vaan vapautin vauhdista. Silti ei ollut toivoakaan ehtiä turboketun rinnalle loppusuoraan, käskytin vaan eteen.

Parasta oli onnistua noissa kisoissa! Tuttuja oli paljon katsomassa ja tsempit sain moneen kertaan. Ihanaa oli kuulla vilpittömät onnittelut ja kommentit hienosta radasta. Itsestä se tuntui todelliselta taisteluvoitolta! Tilda ei ollut parhaimmillaan, mutta se kuitenkin vilautteli sitä superiakin. Luulen, että herkkis ei vaan pystynyt enempään. Kahtena edellisenä päivänä riistatreeniä, flyballia ja agilitya kierrokset katossa sekä oma jännitykseni kisassa, niin en ihmettele ollenkaan. Voi kun oppisin pian ohjaamaan tuota kettua paremmin! Varmistelen edelleen liikaa ja ohjaan monet ohjaukset liian myöhään. Siinäpä kehittäydyttävää. Jospa talvi toisi mukanaan paljon uutta positiivista agilityyn. Päästiin nimittäin Tamskin valmennusryhmän kouluttamaan "tehoryhmään" treenaamaan ja avain treenipaikkoihinkin on kohta käsillä... :)

LUVAn hintana tassukipu

Oltiin eilen Tamskin 2-luokkien iltakisoissa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Odotukset tuppasivat taas nousemaan liian korkeiksi ja jännitys sitten siinä samalla. Agiradan rataantutustumisessa tuntui, etten pysty juoksemaan, kun jalat ovat yhtä hyytelöä. Sitä se kisaamattomuus kai teettää. Agiradalla oli kontakteista vain keinu ja aa. Sudenkuoppia oli sitten sitäkin enemmän. On oikeastaan kiva juosta ratoja, joissa joutuu vääntämään ja pakosta ottamaan riskejä. Jotenkin Tildakin on enemmän kartalla silloin. Agiradalta saatiin 5 kepeiltä. Tilda meni tokaan väliin, kun parin hypyn suoran jälkeen oli kepit hieman vinossa kulmassa. Luotin siihen, että Tilda hakee kepit ja ekan välin niin kun ennenkin, mutta eipä hakenut jostain syystä. Koko rata oli muutenkin yhtä sähläystä minulta. Pistetään jännityksen piikkiin. Olin Tildan edessä jatkuvasti ja myös aavistuksen myöhässä. Tilda on jostain kerännyt nyt vauhtia radoille, enkä taida olla ihan samoissa vauhdeissa mukana. Kontaktit hyvät. Tosin pakostakin, kun aalla tein valssin vahingossa suoraan Tildan eteen.

Pahin jännitys onneksi katosi agiradan myötä, vaikka hyppärin rakentamista katsoessa tuli tunne, että tämä oli tässä, ei voida tehdä puhdasta rataa. Hankalalta näyttänyt rata ei sitten tutustuessa ollutkaan niin hankala. Siinäkin oli muutama ovela ansa, mutta yritin suunnitella niihin ohjaukset varmoiksi. Radalla keppien jälkeen piti vedättää seuraavan suoran hypyn taakse valssiin, mutta en uskaltanut liikkua tarpeeksi kauas ja myöhästyin valssista. Jollain huitaisulla sain kuitenkin Tildan oikealle hypylle ja siitä käskyllä oikein eteenpäin. Lopussa oli persjätön jälkeen hyppy-suora putki-hyppy-hyppy -spurtti ja sai vaan juosta maaliin eteen -huutojen saattelemana. Nolla, aika -4,60, 2. sija ja LUVA. Kisojen tavoite saavutettu! Valsseihin (erityisesti niihin) on alettava kiinnittää huomiota treeneissä. Hyppärinkin aika olisi ollut parempi, jos jokaisella valssilla Tilda ei olisi hypännyt pitkäksi ja tehnyt valtavaa lenkkiä ennen seuraavaa estettä.

Jäähdytellessä huomasin sitten, että Tilda ehkä ontuu vähän. Se varoi vasenta etutassua ja jäi kertaalleen maahan makaamaan ja nuolemaan sitä. Palkinnot haettiin ja jatkettiin kävelyä. Tilda ontui, mutta käveli kuitenkin neljällä tassulla ja juoksi uimaan. Kotona se käveli välillä ihan tavallisestikin ja kun tassuun koskemista Tilda ei arastellut tavallista enempää, enkä haavoja nähnyt, toivoin että uni ja lepo parantaisi tassun aamuun mennessä. Aamulla en edes muistanut koko asiaa, ennen kun kuulin Tildan hyppäävän sängyltä alas ja nilkuttavan kolmella tassulla olohuoneeseen. Sen jälkeen se ei laittanut vasenta etutassua maahan olenkaan. Maatessaankin Tilda varoi tassua. Töistä soitin Reviiriin ja saatiin aamupäiväksi aika ortopedi Pipsa Lampiselle. Kipu paikallistui tassun päälle ja varpaisiin ja kipeän tassun iho olikin todella punainen ja tassun päällinen turvonnut. Kaikissa muissakin tassuissa iho punoitti. Murtumien poissulkemiseksi otettiin röntgenkuva, kaikki hyvin. Teippinäytteellä testattiin tassujen iho ja hiivaa ja kokkibakteerejahan sieltä löytyi. Ihmettelin yhtäkkistä kovaa tassukipua, kun luulen tulehduksen tassuissa kuitenkin vaivanneen jo jonkin aikaa. Lääkärin mukaan etutassuun saattoi eilen kohdistua jokin trauma, joka sitten laukaisi tulehduksen ja turvotuksen. Se saattoi olla ampiaisen pistos tai radalla huono alastulo tai käännös, sitä ei tiedä. Tassujen ihoa alettiin nyt hoitaa ja Tilda sai kipulääkkeen lisäksi kortisonia ja shampoota paikallisesti tassuihin. Mietittiin myös hiivan syytä, koska tassuvaivaahan Tildalla oli ennen barffaustakin. Puoleen vuoteen raakaruoan aloittamisen jälkeen kaikki kutinat poistuivat, mutta kevään mittaa niitä on alkanut tulla takaisin. Lähinnä tassuja Tilda on nuoleskellut ja silmät sillä vuotaa taas. Otettiin vielä verikoe, jolla testataan allergiat sisätiloissa ja ulkona. Jospa siitä löytyisi joku syy keväiseen kutinaan... Kahden viikon päästä kontrolliin. Tämä oli meidän ensimmäinen käynti Reviirissä ja hyvä mieli jäi. Tilda otettiin ihanasti vastaan ja meistä todella huolehdittiin perusteellisesti.

Nyt illallakaan Tilda ei laske kipeää tassua yhtään maahan. Se on turvonnut ja punainen. Toivottavasti lääkkeet alkaisivat auttaa ja pikkukettu saataisiin pian kuntoon. Paljon olisi puuhaa koulutuksien ja treenien myötä tiedossa...

Agirotu 2014

Love, Peace & Agility. Aurinko Janakkalan Turengissa paistoi ja tunnelma oli rento. On se agility vaan parasta!

Lähdin agirotuun vähän epäilevin mielin, koska olin tehnyt päätöksen, etten anna Tildan jatkaa rataa kontaktiesteiltä edes kisatilanteessa, jos se ei nätisti niitä ota. Jännitti siis todella paljon... Ja niinhän siinä kävi, että lauantain kaksi rataa meni treenatessa. Molemmilla puomi oli se kohtalokas este, jonka jälkeen poistuttiin vähin äänin. Aamun radalla Tilda selvästi hidasti puomilla, mutta tipautti takatassut silti alas. Kettunen taisi tajuta heti virheensä ja minun vasta kamppaillessa ajatuksesta radan jatkamisesta, se jo pakitti tassut takaisin puomille. Päätös oli sillä tehty ja lähdettiin aan kautta pois. Siinä tulikin jo hieno kontakti! Iltapäivän radalla elättelin toiveita, että Tilda muistaisi aamuisen virheensä ja tekisi nätit kontaktit. Pitkän ja kuuman päivän jälkeen ferrarin moottori kävikin yllättäen valtavilla kierroksilla ja alun kaahailussa taisi jarrutkin hukkua. Tilda juoksi puomin läpi ja poistuttiin radalta. Parasta kuitenkin oli, että yhtään ei ärsyttänyt lopettaa leikkiä kesken! Tietenkin olisi ollut kiva tehdä rata loppuun saakka Tildan kanssa, mahdollisuudet tuntuivat olevan vaikka mihin. Tilda oli loistovireessä kuumuudesta huolimatta, juoksi kovaa, mutta seurasi ohjaukset. Nyt agility punaisen ferrarin kanssa on taas superhauskaa!

Lauantai-iltana tajusin, että seuraavan päivän rata oli joukkueviesti. Enhän voi pilata koko joukkueen suoritusta kökkimällä kontakteilla. Suunnitelma oli palkkailla muutama 2on2off ennen radalle lähtöä ja käskyttää kontaktit kovemmin. Ja Tildahan pysähtyi! Rata oli muutenkin oikein vauhdikkaan tuntuinen ja pikkuketun kanssa oli ilo juosta. Yhden putken lähetyksen jälkeen käännähdin (taas!) liian aikaisin ja Tilda tuli pois. (Putket treenilistalle!) Meidän meditollerit -joukkueen sijoitus lopulta oli 26., mutta hitsi että oli kivaa! Harmitti ihan, etten ollut ilmoittanut meitä sunnuntaille Open Class -tasoituskisaankin, kun draivi olisi ollut päällä. Toisaalta oli tuo loppupäivän agituristina hengailukin mukavaa. Lenkkeiltiin, herkuteltiin, otettiin aurinkoa ja huilittiin Tildan kanssa kaksin.

Viikonlopun kruunasi leppoisat oltavat kavereiden kanssa. Lauantaina Sari ja Hilpi pitivät meille seuraa ja käytiin ratojen välissä Hämeenlinnassa piknikillä ja lenkkeilemässä. Sunnuntaina aamupäivä kului kettujengin kanssa ja iltapäivällä olin avustavissa tehtävissä alo-maksien joukkueviestissä. Janakkalasta ajettiinkin sitten Lahteen mummolaan. Lomailijan elämä on mukavaa!

Agirotu ostokset ensi viikkoa silmällä pitäen...

Asiat tärkeysjärjestykseen

Kaikkeahan ei vaan voi saada heti. Jos haluaa jossakin olla super, siihen pitää keskittyä täysillä. Näin se vaan menee. Meillä on ollut monta rautaa tulessa Tildan kanssa oikeastaan koko ajan ja se on kostautunut sillä ettei me olla missään supereita. Ihan täysin yhteen asiaan en voi keskittyä kerralla, mutta jonkinlaista tärkeysjärjestystä on tehtävä.

Agility on ykkönen. Nyt taas tuntuu, että ollaan hyvin samalla kartalla Tildan kanssa. Viime kisojen jälkeen ollaan tehty treeneissä onnistunuttta agilitya hyvällä fiiliksellä. Ferrarista on löytynyt taas turbovaihde! Kontakteihin on keskityttävä, jotta ne saataisiin pian varmemmiksi, mutta uskon, että asia on hoidossa nyt uusien vinkkien myötä. Kisarutiinia on taas saatava, joten kesän aikana yritetään kisata mahdollisimman paljon.

Taipparit on numero kaksi. Tildalla (ja minulla) menee kohta hermot varisten kanssa. Hinkkaaminen ei tässä tapauksessa johda mihinkään, joten kertarykäys taitaa olla paras ratkaisu. Loppukesästä/syksystä yritän saada meidät taippareihin. Se ei varmaan kerrasta ole selvä, mutta onpahan sitten nähty millaista niissä on. Noutaja Tildassa kuitenkin on ja taisi pieni ajatustyökin tulla viime viikolla tehtyä. Tein kolmen variksen hakuruudun, jossa Tilda kävi ensimmäisen linnun ottamassa suuhunsa ja tiputtamassa, sitte tutkimassa missä muut varikset ovat. Jokaisen variksen kohdalla sain "täällä on varis" -katseen. Kierroksen jälkeen pikkukettu pisti pitkäkseen mättäälle ja ryömi. Sitten juosten ensimmäiselle varikselle ja se suuhun. Minä riehaannuin, kehuin ja hoputin ja niin noutaja toi onnellisena kaikki maailman hienoimmat aarteet mammalle! Jos tämän kesän rykäys ei toimi, niin talven ajaksi unohdetaan vaakut.

Mejä kutkuttelee sekin sen verran, että syksyn tullen haluaisin Tildan yhteen kokeeseen. Treenata en enempää erityisesti ajatellut, joten mejälle voidaan suoda se yksi viikonloppu. Kokeisiin on hankala päästä, joten se on kohtaloa sitten, jos koepaikkaa meille ei irtoa.

Tokon olen siis suosiolla jättänyt neljänneksi. Sitä kyllä ehtii myöhemminkin! Talvikaudelle sitten voisin ajatella meille ryhmäpaikkaa tokon parista, mutta kesäksi se jätetään kokonaan. Talvella ei ole mejää, enkä kiusaa Tildaa variksilla, joten tokollekin jäisi enemmän aikaa. Siihenkin on kuitenkin nyt ohjatusti panostettava, jotta päästään eteenpäin. Eikä tokon treenaaminen hallissa muiden koirien kanssa olisi ollenkaan pahitteeksi... Talvella ohjattujen treenien myötä voisi rykäistä sen TK1 -tunnuksenkin.

Flyball on meidän lajikirjossa myös, mutta se on pelkkää hauskanpitoa ja höntsäilyä ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Luonnetestiin haluaisin viedä Tildan ja vastoin aikaisempia suunnitelmia taidan miettiä sitä aikaisintaan ensi keväälle. Siinä kohtaa minulla olisi jo lähes 3 ja puoli vuotias ketunpoika, joka ehkä on kesän ja talven myötä vielä kasvanut.

Onpa hyvä tunne saada asioita järjestykseen. Kaikkea ei tarvitse miettiä koko ajan, vaan saa hyvillä mielin keskittyä olennaiseen ja ehkä jopa paremmalla motivaatiolla tarttua aina uusiin haasteisiin.

Taktiikkapalaveri. Pelisäännöt on sovittu!

Itkupotkuraivaria ja riemun kiljahduksia

Sitä on agility! Sunnuntain kisat olivat taas yksi turhautumisen paikka ja olin taas heittämässä hanskoja tiskiin. Välillä en vaan käsitä, miksi Tilda toimii tietyllä tavalla. Joskus vire on kuin itsestään oikea, joskus sen kanssa saa taistella uuvuksiin saakka ilman toivottua lopputulosta.

Onnellinen kettu lämppäilee.

Kisoissa juostiin kaksi starttia agirataa, jotka olivat Arto Laitisen käsialaa. Tiukkoja kulmia ja puomiansoja oli havaittavissa. Ensimmäinen startti meni Tildan omaksi esitykseksi. Sillä oli valtavan hauskaa ja se juoksi kuin viimeistä päivää, mutta ohjauksista sillä ei ollut tietoakaan. Nauroin välillä ääneen pinkoessani kettusen kannoilla, koska vaikka se oli juuri sitä, mitä aiemmin olin kutsunut sikailuksi, niin sillä oli hauskaa. Ja se juoksi kovaa! Se fiilis oli se, mitä radalla haetaan. Keskittyminen ohjauksiin lisäksi, niin nappiin menee!

Toinen startti ei ollutkaan mitään, mitä agilityn pitäisi olla. Lähtöpaikalla Tilda jo haukahti ja jäi kyttäämään jotakin. Odotin ja yritin saada kontaktin takaisin tietäen kuitenkin, ettei tästä mitään enää tule. Lähtökäskyn antaessani Tilda syöksyi haukkumaan tuomarin. Jatkettiin kuitenkin muutaman esteen verran, kunnes kettunen jäi haahuilemaan matkan varrelle. Äkkiä pois ja metsikköön piiloon katseilta. Mikä turhautumisen tunne, kun en voinut Tildalle minkään.

Sunnuntai-iltana jo löin vetoa, että seuraavissa treeneissä tiistaina minulla olisi super-Tilda mukana. Voitin! Alle vajaan tunnin mittainen metsälenkki seitsemän tollerin seurassa ja pikkukettu oli innosta täristen tekemässä agilitya yhdessä. Se juoksi kovaa ja oli kartalla ohjauksissa. Kaikki ihana samassa paketissa! <3 Hanna oli suunnitellut radan monenmoisilla valsseilla. Ohjaaja on niissä kertakaikkisen surkea, mutta kyllä me saatiin useita onnistumisiakin. Kuivaharjoittelua vaan kehiin! Tildan kontaktiongelmakin tuli näkyviin, kun vauhti oli kohdallaan. Jatkossa taas palkkaan ja vahvistan 2on 2off -asentoa. Väärin on ollut palkata vapauttamisen jälkeen eteenpäin... Lisäksi Tildan tullessa kontaktilta läpi, rataa ei jatketa eteenpäin vaan koko este otetaan uudestaan. Sitä olen tehnytkin, mutta varovainen saa olla, ettei tuo herkkis ota itseensä ja lopeta koko agia. Kontaktin onnistuessa kaikenlaisia häiriöitä kehiin! Vielä me saadaan nappikontaktit Hilpalle! Nyt täytyy itse olla vaan joka tilanteessa johdonmukainen.

Hyvä treeni, parempi mieli!

Agilityn innoittamana ajeltiin eilen kiireessä Sastamalaan epiksiin. Kisapaikka oli kuitenkin tyhjä ja totesin 45 minuutin matkan turhan ajettuani, että kisat olivat eilen. Aurinko kuitenkin paistoi lämpimästi, joten tehtiin sitten Tildan kanssa kaksin maakuntamatkailu Sastamalan Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle.

Reissussa ponit ja hevosetkin saivat kyytiä hurjalta villitollerilta!



Tilda pääsi poseeraamaan uuden Hurtan viilennysliivin kanssa.

Oma noutajani on palannut!

Hyvä mieli tulee näköjään yllättävistä tilanteista! Tilda nouti vauhdikkaan metsälenkin päätteeksi kaksi varista. Onnenpäivä!! :)

Olen reissusta palattuamme kärsinyt pienestä treenimasennuksesta. Mikään ei ole tuntunut hyvältä eikä oikein sujuvankaan. Tilda oli kotiinpalattuamme jonkin aikaa hyvinkin loukkaantunut, kun sillätavalla hänet oltiin jätetty pariksi viikoksi ja yhtäkkiä tultiinkin takaisin ja oltiin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mummolassa ollessaan oli tainnut pikkukettu päästä myös päättämään hihnalenkeistänsä, sillä aikamoista taistelua on jouduttu käymään kotinurkilla lenkkeillessä. Tildan mielestä hihnalenkit ovat nuuskuttelua ja merkkailua varten, vapaana ollessa sitten spurttaillaan. Eipä siis ole meidän ajatukset menneet oikein yksiin viime aikoina.

Aksattu ollaan muutamaan kertaan. Oman ryhmän treenit ovat sujuneet ihan kivasti, mutta mitään suurta tunnetta ne eivät ole herättäneet. Me ei enää edetä mihinkään pelkällä ratatreenillä ja sen tajuaminen näin kesäkauden alkuun on syönyt omaa intoa valtavasti. Onneksi päästiin kuukaudeksi tuurailemaan poissaolijaa toiseen treeniryhmään. Jospa sieltä saisi haettua taas kadonnutta motivaatiota itselle! Ekoissa treeneissä tuli ainakin todettua, kuinka oma tekniikka on todella hukassa. Valssit eivät sujuneet sitten alkuunkaan!

Viime viikonloppuna hurautettiin kaupungin vilskettä pakoon mökille. Herkkueväiden lisäksi pakkasin mukaan damit, lokin, veren ja peuran sorkan. Rennosti kuitenkin vaan treenailtiin. Tilda kävi välillä uimassa ja ajankulukseen vahti mökkiä tarkasti tunkeilijoilta. Hakuruudun kävin tekemässä Tildan tietämättä ja ainoastaan motivointiheiton tein kettusen nähden. Ei tuon pienen noutamisessa ole moitittavaa. Lokki vedestäkin tuli tuosta vaan, vaikka edellisestä kerrasta oli vierahtänyt ainakin reilu puoli vuotta. Veneestä heittämistä ei tosin vieläkään päästy kokeilemaan, kun airot olivat mystisesti kadoksissa... Verijäljen Tilda pääsi jäljestämään kotimatkan varrella. 560 metrin pituinen jälki oli ehtinyt vanheta jo 22 tuntia ja mäntyisessä harvennetussa metsässä se oli levinnyt todella laajalle. Jokunen hirvikin oli tainnut käydä tallomassa jäljellä. Hilpan jäljestäminen oli aika haparoivaa ja se oli moneen kertaan menossa ihan väärään suuntaan. Ensimmäistä makausta Tilda ei edes huomannut. Toisen se sitten merkkasikin kunnon nuuskutuksella ja verisen maan syömisellä ja jäljesti paremmin kaadolle. Ja mikä mahtava palkinto siellä odottikaan! Ei olisi pikkukettu parempaa palkkaa voinut löytää!

Tänään oli kulunut jo viitisen viikkoa edellisestä kerrasta varisten parissa. Tauko niistä tyhmistä linnuista oli todentotta tehnyt tehtävänsä ja se noutamisen into on palautettu. Piilotettu ja heitetty kohmeinen varis palautuivat metsästä ainoastaan yhden varmistavan katseen kera. Broilerin lihaluu tuli palkinnoksi metsästyksestä. Minun iltauintihepuleissaan kaahaileva pieni punaiseni sai taas sydämen pakahtumaan ja uskoa meihin luotua. Nyt on hyvä käydä juoksemassa huomenna pari starttia agilityakin! <3

Juoksemista kevätkeleissä

Ihana aurinko meitä on helllinyt jo hämmästyttävän paljon, mutta ahkeran lenkkeilyn sijaan minua piinaavat tenttikirjat ja Tildaa juoksut. Parin viikon takaisten agikisojen jälkeen aloin epäillä pikkuketun tekevän kolmansia juoksujaan, vaikka tähän asti juoksujen väli oli se 12kk. Nyt sitten 9 kuukautta edellisistä juoksuista Tilda päätti antaa hormonien hyrrätä. Ja nenän painua maahan ja korvien jäädä kotiin... En enää edes muistanut, kuinka rasittavaa lenkkeily Tildan kanssa on joskus ollut, nyt kun se on alkanut sujua. Juoksujen takia kettunen on taas täysin kuutamolla ja lenkkeillään sitten hihnassa tai vapaana, niin omat hermot kiristyvät välittömästi. Tilda ei kuule eikä näe mitään, vaan nenä vie pientä kuin litran mittaa.

Juoksuoloja uhmaten lähdettiin torstaina kuitenkin omiin aksatreeneihin tavoitteena ainoastaan tsekata Tildan vire radalla, koska olin ilmoittanut meidät Rantasen Anun ratatreeniin lauantaille. Ratatreenin olisi voinut vielä perua, jos agility olisi aivan toivotonta, mutta Hilppa pääsi kuin pääsikin yllättämään! Se pinkoi rataa minkä kintuistaan pääsi ja näytti nauttivan suunnattomasti jokaisesta esteestä! Johanna sanoikin, että näytti siltä, että Tilda lähtee hallinnasta hetkellä millä hyvänsä, mutta kun pieni näytti myös nauravan koko ajan liidellessään, se oli täydellistä. Sen Tildan kun saisi jokaiselle radalle mukaansa! Ihana tunne oli olla auttamatta myöhässä monestakin ohjauksesta sen takia, etten osannut ennakoida ohjattavan ferrarin vauhtia.

Hyvillä fiiliksillä pöksyt taas reppuun pakattuna hypättiin Tildan kanssa autoon lauantaina ja huristeltiin lämppälenkkeilemään tyttöporukalla Suolijärven maastoihin ennen Anun koulutusta. Aurinko paistoi ja lämmitti ja kavereita riitti. Ei Tildakaan ehtinyt ihan niin paljon jäädä haaveilemaan, kun porukassa kuljettiin. Vaikka ei tuo leikkimäänkään pystynyt Hilpin yrityksistä huolimatta...

Anun koulutus sujuikin sitten tutuissa meiningeissä. Se super-Tilda oli ehkä hukkunut jonnekin Suolijärvelle, mutta tuttu kettunen oli silti mukana. Rata oli 36 esteen hyppäri, joka tehtiinkin osissa. Oikein kiva rata, jossa sai ohjaajakin juosta.

Alussa heti suoran putken suu oli Tildalle jotenkin erikoinen ja sain oikein odotella kettua toisessa päässä. Se kyllä haki pimeän putken pään hienosti, mutta jotakin outoa siinä oli. Kepeiltä 7 hypylle lähetys takaakiertoon ja pian persjättö 8 hypylle. En olisi ikinä uskonut meidän onnistuvan tässä, mutta niin se vaan Tilda tuli hienosti niin kuin pitikin ja ohjaaja osasi ilmeisesti ohjata! 18-20 oli toinen pätkä, johon en uskonut ikinä ehtiväni ja josta ajattelin, ettei me osata. Voi sitä onnistumisen riemua, kun toistumiseen persjättö oli sujuva! Hypyltä 18 siis takaakierto-päällejuoksu (varpaat menosuuntaan!), ohjaaja koko ajan esteiden putken puolella liikkeessä ja hypyllä 20 persjättö. 21-22 takaakierto-niisto ja pakkovalssi. Kovin sulavaksi en tätä saanut. Viimeisiltä putkilta tehtiin taas huomio, että oma liikkeeni vastaan saa Tildan pois putkesta. Tämä otetaan siis treeniin - putkesta ei saa tulla pois!

Tilda oli ekalla kierroksella hyvin mukana ja vire oli korkealla. Kuitenkin taas toisella treenikerralla sain odotella väsähtänyttä pikkukettua, eikä juoksemisesta ollut enää tietoakaan. Mikähän siinäkin on, että vire laskee niin valtavasti tauon jälkeen. Omissa tutuissa treeneissä potkua kyllä riittää loppuun saakka. Jos Tildaa joutuu monesti huomauttamaan jostakin tai ottamaan kohtia uudelleen, se saattaa ottaa itseensä eikä viitsi enää tehdä kunnolla. Nyt ei kuitenkaan sellaisesta ollut kysymys. Sama väsähdys on käynyt aiemminkin Lotan koulutuksissa ja olen ajatellut sen johtuvan valtavista kierroksista ja täpinöimisestä, mutta ei... Anulle asiasta mainitsin ja kuulemma muutkin koirat olivat väsähtäneet treenin lopussa, kun juoksemista kuitenkin oli radalla aikalailla. En silti usko... Kyllähän vastaavia juoksuratoja Johannankin kanssa ollaan tehty, enkä muista samanlaista väsyä iskeneen. Höh. Aina ilmestyy joku pulma... Mutta näistä oppii ja näistä selvitään!

Etsitään taistelutahtoa ja asennetta

Kaksi viikonloppua ja kuusi starttia agilitya. Plus väliin palauttava treeni. Paljon ajatuksia ja fiiliksiä laidasta laitaan.

Viikko sitten sunnuntaina juostiin Lempäälässä Hämeen Spanieliyhdistyksen kisoissa kolme starttia. Ja kolme nollaa. Ilman mitään sen kummempaa. Tuomarina oli Marjo Heino, joka oli mielestäni suunnitellut helpohkot kakkosten radat. Nättejä, siistejä ratoja meiltä kaikki. Tilda oli ihmeen rauhallinen ja hillitty ja kuunteli ohjaukset hyvin. Mutta... Jotain niistä kaikista puuttui. Se taistelutahto ja asenne, joka saa aikaan "vau!" -fiiliksen, vaikka virheitäkin radalla ropisisi. Jälkeenpäin tajusin, että ehdin viimeiselläkin radalla miettiä jokaisen ohjauksen ja askeleen. Eikä kyse ollut vaan siitä, että vauhti olisi ollut hidas. (Vaikka se kyllä vähän oli...) Omituinen fiilis kolmen puhtaan radan jälkeen: ei tuntunut missään. LUVAtkin jäi saamatta, vaikka sijoitukset olivat toinen, viides ja kolmas. Onneksi - eihän tällä meinigillä voi edes suunnitella kolmosluokkaa.

Torstain treenit olivat hyvinkin palauttavat. Meitä oli ainoastaan kaksi koirakkoa ja tiedossa oli estetreeniä. Kontakteja ja keppien vauhtia ja itsenäisyyttä hiottiin, mutta suurin apu oli juttutuokiolla koutsi-Johannan kanssa. Me tarvitaan asennetta! Nyt on syytä alkaa ottamaan riskejä ja haastaa itsensä ja koiran! Kisaradat ilman tunnetta ovat turhia. Todellakin haluan, että muutkin katsovat meidän menoa ajatellen "vau!", eikä "nättiä agilitya". Välillä Tildankin oikea asenne näkyy. Treeneissä kettunen on ihan super ja pujotteleekin kuin punainen salama. Kisoissa ollaan kisoissa ja kepit pujotellaan niin kuin kisoissa ollaan pujoteltu: hitaasti ja varmistellen. Ei se toimintamalli kuulemma ihan heti kisoihin siirry. Pikkuhiljaa Tilda huomaa, että toiminkin kisoissa samallalailla kun treeneissä ja alkaa toivottavasti kerätä vauhtia ja asennetta. Kontakteissa toinen harminpaikka. Kun treeneissä päästellään menemään tuhatta ja sataa, Tilda juoksee kontaktit läpi. Kisoissa kuuluu varmistaa, hidastaa ajoissa ja ottaa kontaktit nätisti. Ihan kiva, mutta kun tarvitaan sitä asennetta ja asenteen tuomaa vauhtia. Tätäkin kai odotellessa... (Ja vauhti-2on2off -treeniä kotiin!)

Tänään kisattiin taas kolmen startin verran Lempäälässä Tamskin kisoissa. Tuomarina tällä kertaa Allan Mattsson. Radat olivat viime viikkoon nähden haastavampia, ihan sopivia kuitenkin. Taistelutahtoa oli haettu koko viikko ja todella yritin tuoda sen kisoihin mukaan. Ihan sitä mahtavinta ei meiltä vielä nähty, mutta sanoisin että ripaus kuitenkin. Ja "vau!":n tunsin kyllä! Viimeistä hyppäriä kohden asenne meillä molemmilla parani ja taisi vauhtikin kasvaa. Tuloksena kaksi hyllyä ja B-radalta 5 ja voitto. Sekä parempi mieli kuin viime viikolla!

B-radalla Tilda ilmeisesti jäi katsomaan jotain putken takana, eikä siksi tullut ohjaukseen. Muistaakseni käskin kyllä putkeen... A-radalla putken väärä pää oli suoraan sen nenän edessä. Kontaktit Tilda otti hyvin kaikki. Annoin heti vaan vapautuskäskyn, enkä jäänyt odottelemaan.

Hyppärin putkessa Tildaa taisi hämätä tuo vastakäännös. Enpä ole sellaistakaan tullut aiemmin ajatelleeksi... Ihanan kovaa sai juosta kuitenkin loppupätkän ja Hilppa oli oikein pätevä! Tänään oli putkissa hankaluuksia selvästi. Lisää taistelutahtoa, asennetta ja kisoja meille!

Tolleriagia Lotan kanssa 2.3.2014

Parin viikon takainen sunnuntaipäivä vierähtikin rattoisasti agilityn parissa! Novascotiannoutajat Ry järjesti Lotta Vuorelan agilitykoulutuksen Riihimäellä ja me päästiin taas tekemään odotettua ratatreeniä. Olipa kiva nähdä halli täynnä punanuttuja! Edellisissä Johannan treeneissä huomattiin Tildan rimakammon kadonneen, joten hyvillä mielin pystyi keskittymään pääasiaan. Kummallinen kahden treenin ongelma oli se rimojen alitus... No, onneksi ja toivottavasti se oli siinä!

Tilda oli tapansa mukaan täynnä täpinää, kun se tajusi, että tultiin tekemään agilitya. Oman vuoron odottelu oli yhtä kiljuntaa, piippausta ja teputusta. Eipä siis paljoa tarvinnut radalla juosta, että pikkukettu oli aivan puhki...

Täpinästään ja uudesta hallista huolimatta Tilda pysyi hallussa, eikä rallatellut yhtään. Monet radan kohdat, jotka ajattelin meille hankaliksi, sujuivatkin hienosti. Pääkohdat koulutuksesta kotiin viemisiksi olivat kontaktit kuntoon ja oma liike ja luotto koiraan. Estetreeniä on siis lähiaikoina luvassa ja lenkeille otetaan ohjelmaan taas 2on2off jokaisessa mahdollisessa paikassa. Yritän todenteolla päästä nyt myös varmistelusta eroon ja vaan ohjata ja juosta. Saisi Tildallekin lisää vauhtia.

Rataa suunniteltaessa olin jo varma, että Tilda hyökkää 3. esteen jälkeen aalle, eikä käänny putkeen. Kummasti se kuitenkin vaan haki putken, kun ajoissa sinne ohjasi ja käski. 4 putkelta takaakiertoon Lotta ohjeisti hyvin pitämään rintamasuunnan auki ja katseen koiraan ja vasta sitten ohjaamaan takaakierto hypylle. 7-8 välillä piti pysyä tarpeeksi kaukana hypyistä, jottei ohjannut koiraa harhateille. Todella pienestä oma ohjaus onkin kiinni. Vähänkin liian aikaisin tehty ohjaus ja koira oli 8 esteellä takaakierrossa.

Kepit Tilda hakee nyt jo hienosti hankalistakin kulmista. Tässäkin riitti pelkkä "kepit" -käsky ajoissa. 15-18 pätkälle testattiin niistoa, valsseja ja svingiä. Niisto hypyllä 17 oli Tildan kanssa kömpelön ja hitaan tuntuinen, valssi muuten vaan tyhmä. Svingi (olikohan se sen niminen?) tuntui toimivan parhaiten ja siitä saatiinkin oikein näppärä.

20-21 oli paras persjätöllä. Tämä kuitenkin vaati, että koira osasi itsenäisesti pysäytyskontaktin ja kesti ohjaajan juoksemisen ohi. Tildalle vaikea. Lotalta tulikin ohjeeksi tuo kontaktien tehotreeni. En luota siihen, että Tilda ottaa kontaktin oikein ja jään siksi viereen varmistamaan sen liiankin tarkkaan. Tulevaisuudessa en voi radalla kytätä jokaista kontaktia, on voitava pysyä itse liikkeessä koko ajan. Tätä pian treeniin! 23-24 oli sama juttu. Itsellekin oli tosi vaikeaa tehdä persjättö kontaktilla, kun on tottunut sitä varmistamaan. Aalta koira oikeaan käteen ja pakkovalssilla hyppy 24.

Ihanaa, kun joku oli huutamassa "mene jo!" kun jäin hidastelemaan ja odottamaan Tildaa! Sitä tapahtuu luvattoman paljon. Kuinka paljon vauhtia tuohon ferrariin saisikaan lisää, kun itse painaisi vaan kaasua... Kovasti tykkäsin tästä Lotan koulutuksesta, kuten tykkäsin jo edellisestäkin. Toivottavasti pääsisi vielä jatkossakin naisen oppiin! Meille oli jokaiselle jaettu treeniaikaa 2x15min, mutta Tildalle jako oli liian tiukka. Puoli tuntia kolmeen osaan olisi voinut olla parempi meille. Vaikka treenien välissä vein ketun autoon odottamaan, niin eihän tuo mitään huilannut. Eikä huiliaika ollut edes kovin pitkä.

Jäähdyttely kavereiden kanssa metsässä rankan treenin jälkeen oli meille enemmän kuin tervetullut. Kuinka kolme tolleria osasivatkaan lukea toisiaan ja leikkiä yhdessä, vaikkeivat olleet aiemmin temunneet keskenään... :)