"Tilda on hieno ja sä viet sitä taitavasti!"

Usein monen kurjasti sujuneen treenin tai epäonnisen kilpailun jälkeen sitä jää vain muhimaan siihen kaikkeen surkeuteen, joka on tullut vastaan. Nyt osaan sentään aika hyvin tunnistaa Tildasta, mistä huonosti mennyt treeni tai kisa johtuu. Se kun monesti on paljon omasta mielentilastani kiinni. Tildaan vaikuttavat myös juoksut, näin vanhemmiten aina vain enemmän.

Tässä taannoin kisattiin kettusen kanssa Levekin rally-toko kisoissa pari rataa. Olin aistinut jo pitkään Tildan tekevän juoksuja, mutta niitä ei kuitenkaan näkynyt ja viimeistelytehotreenitkin sujuivat kohtalaisen kivasti. Kisapaikalla ulkokenttien laidalla iski epävarmuus. Tilda kulki visusti nenä maassa ja kiskoi hihnassa pientareiden houkutteleviin tuoksuihin. Sitä omaa parasta pikkukettua ei saisi tähän kisaan mukaan. Jaana Karppisen radan lähdössä Tilda vilkuili ympärilleen ja muutaman ensimmäisen kyltin jälkeen karkasi haukkuen lokin perään. Seuraavaksi houkutus, ajanottajapoika ja jokunen kyltti oli haisteltava huolella. Hylätty ja olo oli tuskainen. Onko mitään järkeä lähteä taistelemaan perään toista kisarataa? Rauhoituttiin molemmat palkintojenjakoa odotellessa. Kunnes arvostelupaperia hakemaan mennessä kilpailuun osallistuva toinen koira pääsi ohjaajan hyppysistä ja hyökkäsi Tildan päälle. Tilda ei saanut fyysisiä tai henkisiä vammoja, minä sain kunnon psyykkisen kolahduksen. Mitä pitäisi tehdä? Teki mieli vain lähteä itkien pois ja hautautua murheeseen. Ei me tänään onnistuta, niin miksi näyttäisin sen kaikille? Tuomari kannusti menemään seuraavalle radalle edes pienen onnistuneen treenin verran. Keräilin itseäni jokusen hetken ja sain taistelutahdon nostettua pintaan. Se on vaan mentävä ja tehtävä kaikkensa! Hannele Pirttimaan radalle lähtö sujuikin paremmin ja puoleenväliin kylttejä Tildakin skarppasi huikean hienosti. Yhden uusimisen jälkeen ketulla ei pysynyt enää pää kasassa ja se haisteli ja kiersi muutamat kyltit loppuradalla. Hylätty tästäkin, mutta olo oli voittajan. Me selvittiin! Juostiin palkalle yhdessä pikkuketun kanssa ja toimitsijajoukko antoi meille aplodit teltastaan.

Myöhemmin kirjoitin kuvan kera kisapäivästä meidän treeniryhmäläisille. Ne ovat niitä, jotka ovat nähneet Tildan molemmat puolet. Se osaa olla valloittava tiimiläinen ja tehdä innokkaasti töitä. Se on taitava ja toimimme yhteen hyvin. Tilda osaa olla myös todella raivostuttava ja perässä vedettävä. Sen nenä vie välillä sitä kuin litran mittaa ja vire on vaikea saada kohdilleen. "Tilda on hieno ja sä viet sitä taitavasti!" "Ootte upea koirakko!" "Osaat olla Tildan tiimissä." "Vedit kakkosradalla todella ihanasti tsempaten, maltilla, reilusti ja koiraa kunnioittaen. Tuomari(e)n puheissa radan jälkeen siuta kehuttiin hirveästi siitä, miten et luovuttanut ja menit asenteella ja koiran ehdoilla maaliin asti." Tsemppiviestit olivat ihanaa luettavaa ja todella muistuttivat siitä, mitä me oikeasti osataan ja mitä me oikeasti yhdessä ollaan. Jostain syystä kisoissa meidän onnistumiset vaan on vähissä. On jännittämistä ja siihen reagointia, on hätäinen pikkukettu ja ihanat houkutukset... Mutta niiden kaikkien epäonnistuneiden kisojen ja treenien jälkeen muistutuksena nämä kaikki positiiviset asiat. Me ollaan hyviä yhdessä.

Edistymistä!

Parasta on se, kun huomaa edistyneensä. Ja vielä huomaamatta! Olen pitänyt pitkään Tildaa huonona käyttämään takapäätänsä. Rallyssa monet käännökset ovat olleet sille vaikeita ja monet rintamasuuntavirheet ollaan otettu juuri niistä. Peruuttelut ja vasemmalle käännökset vasemmalla puolella ovatkin sitten valikoituneet ehkä useimmiten pikatreenin kohteeksi. Viime viikolla tehoryhmän treeneissä aiheena oli takapään käyttö. Rakennettiin ratapätkä, jossa oli paljon kylttejä aiheen tiimoilta ja vasemmalla puolella seuraamista. Meille suurimmaksi haasteeksi osoittautui liikkeestä maahanmeno. Kouluttajan mielestä kettunen meni maahan hiukan istumisen kautta, mutta takapäätään se käytti hienosti. Olin oikeasti iloisen yllättynyt! Ja ehkä vähän annoin itseni liihotella pilviin, kun treenikaverikin sanoi kateellisena katselleensa Tildan täydellistä suorittamista istu-askel vasemmalle-istu -kyltillä. Motivaatiobuustia kerrakseen!

Pikkukettu onkin taas juoksujen viimein taakse jäätyä ollut erityisen pätevä. Se on kuuliainen heti kentälle astuttaessa (tätä onkin työstetty koko syksy) ja haluaa tehdä hommia kanssani. Avoimen luokan radat ja kyltit alkavat tuntua helpoilta ja voin luottaa niissä Tildaan. Oikealla puolella kettu seuraa jo suht hyvin, mutta käännökset ovat sillä puolella vielä tosi vaikeita hahmottaa. Puolenvaihdot jalkojen välistä ja takaa onnistuvat, edestä puolen vaihto tarvitsee hiomista. Tämän viikon treeneissä vastaan tuli houkutus oikealla puolella seuraten. Houkutus on ahmatin kompastuskivi ja ollessaan kaiken lisäksi oikealla puolella vieressäni se olikin erityisen vaikea. Myös hitaalla osuudella puolenvaihto meinasi näppärälle kettuselle tuottaa haasteita.

Sen verran on kuitenkin taas tuntuma rally-tokoon hyppysissä, että aion tarttua härkää sarvista ja laittaa kisailmoa menemään...

Viikko sitten eksyin myös agilityliiton sivuille ja maksoin itselleni harrastajalisenssin agilityyn. Vaikea kuvailla sitä tunnetta. Vähän kuin olisi löytämässä itsensä pitkästä pitkästä aikaa uudelleen.
Tildan syksyisen ortopedikäynnin jälkeen varmistuin siitä, etten tee mitään väärää, jos vähän aksataan. Kun vaan kuuntelen ja tarkkailen pientä kettusta herkeämättä. Niinpä viime maanantaina hypättiin mukaan Sarin omatoimiseen agilityryhmään. Minä, kettunen ja pikkukepo. Ihan kerta viikkoon ei aleta kuitenkaan heti tykittää, vaan käydään juoksemassa joka toinen viikko. Ensimmäinen kerta oli tunteikas... Ihan kuin olisin puusta pudonnut enkä tietäisi minne suuntaan olen menossa. Epävarmuus tuntui paistavan läpi ja se turhauttaa. Mutta luotan siihen, että kyllä se tästä. Tilda sentään oli oikein mallikas. Se muistaa ihmeen hyvin monen vuoden takaisia asioita. Kepeille se sujahti noin vaan ja kuuliaisesti valitsi A-esteen putken sijasta. On sen kanssa vaan vallan mainiota tehdä töitä! Ehkä tosin seuraavalla kerralla muistellaan kontakteja...

Tehorallya ja vauhtiaksaa

Nyt tuntuu, että ollaan päästy pikkuketun kanssa treenaamisen makuun! Ja mikä ihana tunne se onkaan! Melkein tekee mieli avata kisakalenteri... Viikko sitten perjantaina oltiin tehorallyssa. Meitä oli vaan kaksi koirakoa, joten aikaa treenata oli hyvin. Jatkettiin samaa teemaa kuin edellisviikolla eli kehään tulemista ja alkua sekä hyppyä. Ollaan ehkä löydettykin kettuselle sopiva tyyli saapua kehään. Menen ensin ja kutsun Tildan sivulle. Kehänauhalla odotellessakin on pidettävä jonkinlaista kontaktia koko ajan, muuten nenä ottaa ketusta vallan. Pienet temput ja juttelut pitävät Tildan kuulolla ennen kuin seuruutan sen lähtöön. Paljon kivempi näin on aloittaa kuin sen haahuilevan nenäeläimen kanssa. Pysyy kummallakin homma hanskassa. Hyppyä ollaan tehty nyt pari kertaa peräkkäin ja sain huomata, että siinähän on paljon ajateltavaa. Eipä ole rally-tokon hyppyeste sellainen hurlumhei hyppely. Miten olen edes ajatellut, että sen kisoissa olisin ilman treenaamista suorittanut. Pari viikkoa takaperin radalla oli tokoeste ja se olikin meille helpompi. Sen takana on seisottu ennenkin paikoillaan ja nätisti hypätty, joten kumpikin oli suht sinut asian kanssa. Viime viikolla se oli sitten se ihana agilityeste, joka kuuluu mennä vaan kovaa ja estehakuisesti. Jopa olikin kettuselle hankalaa seurata sivulla ihan hypylle asti ja luopua siitä sitten. Minulta pienikin ele hyppyä kohti, niin jo se punainen hyppäsi. Idea oli siis, että treeneissä yksi viidestä suoritetusta hyppykyltistä oli oikeasti hyppy ja loput seuraamisia hypyn ohi tai alkua tai loppua ilman esteen yli hyppäämistä. Agilityesteen ollessa kyseessä oma linjauskin oli jotenkin vaikeaa. Ei saa tehdä mutkia suoritusalueella, vaan omaa linjaa pystyy hyppykylttiä edeltävän kyltin suoritusalueen lopussa vähän fiksaamaan paremmaksi. Kamalan paljon osattavaa tässäkin lajissa. Katsottiin vähän myös pyörähdyksen suorittamista ja siitä vinkiksi jäi mieleen ennakointi ensin sanallisella käskyllä ja heti perään käsimerkillä. Ei kuitenkaan molempia täysin samaan aikaan, jolloin koiralla on aikaa reagoida äkkinäiseen suunnanmuutokseen. Pyörähdyksessä suorituspaikkakin on enemmän aikaisin kuin myöhään. En malta odottaa, että päästään taas hiomaan. Hienoa olla taitavien koutsien käsissä tuolla tehoryhmässä.

Viime viikonlopun toinen treenipäivä olikin agilitypäivä! Huikeeta! En voi käsittää, mitä ihania kutkuttavia fiiliksiä se laji aiheuttaa. Ja jo agitreeneihin meneminen saa oman katseen ja asennon erilaiseksi. Saan esiin sen kilpaurheilijan itsestäni, jota kaipaan. Ja Tilda... Jos pikkukettu on nyt ollut onnellisen ja innokkaan näköinen rally-tokoa tehdessä, niin agility sai sen sekoamaan totaalisesti. Ehkä osa sekoamista oli myös siinä, että koutsina olikin ihana Sari, mutta kyllä se esterallia juoksi ihan vaan onnestaankin. Mitä tähän sanoisi... Meillä oli valtavan kivaa! Kettunen juoksi monta kertaa omaa rataansa ja minä olin myöhässä ja ties missä, mutta nautittiin. Sari oli tehnyt radan Oreniuksen ja Emanuelssonin koulutuksen pohjalta ja treenin teemana oli in in -ohjaus. Ohjaus oli meille vaikea. Taisi olla vain yksi kohta radassa, johon sain sen onnistumaan niin että kettunenkin oli samalla kartalla. Ehkä joskus voidaan treenata tätä lisää.

Eilen oltiin taas tehorallyssa. Paneuduttiin hyppy+putki+houkutus komboon sekä saatiin vinkit seuraamisen motivoimiseen ja eteen tulemiseen. Pieni kettula oli oikein pätevänä (taas!). Muutaman alun hairahduksen jälkeen se seurasi iloisella ilmeellä ruokakuppien seassa. Otettiin ennen houkutusta putki, kääntävä kyltti ja hyppy. Hypyn ja putken ohi vain seuruutin ja pientä vilkaisua ja korvien liikettä lukuunottamatta Tilda napitti minua hienosti seuraten. Nyt huomasin taas kuinka kehut tekevät se varmemmaksi tekemisestään ja kettu skarppasi heti, kun muistin kertoa sen tehneen oikein. Onneksi rally-tokossa saa puhua koiralle radallakin! Pitää vaan muistaa käyttää ääntänsä. Myös seuraamisessa olleet häiriöt eli tässä houkutuksen ruokapurkit ja agilityesteet saivat Tildan tekemään töitä intensiivisemmin. Spiraaleihin ja muihin tylsiin seuruupätkiin voisi ottaa ruokahäiriöitä mukaan. Ja palkata enemmän niissä odottamattomissa kohdissa. Eteentuloon sain vinkiksi laittaa ruokapalkan selkäni taakse jalkojen väliin ja päästää koiranlopuksi jalkojen välist ruokakipolle. Vähän sitä kokeilin, mutta vinoon Tilda tuli siltikin tosi helposti. Kokeillaan lisää...

Niin kivaa! Tilda on huippu ja me ollaan hyvä tiimi, kun päästään yhteiseen kuplaan. Tätä on kaivattu <3

Uutta kuplaa etsimässä

Me ollaan Tildan kanssa alotettu talvikauden rally-tokotreenit! Ihanaa taas päästä tuntemaan niitä samoja tunteita kuin ennenkin. Ja tekemään ja olemaan yhdessä oman kettusen kanssa. Sekin on vaan ihanaa. Ihanaa päästä suunnittelemaan tulevaa ja täyttämään kalenteria Tildan ja mun jutuilla. Mä todella toivon, että saadaan taas kiinni treenielämästä ja kisaamisesta.

Ensimmäiset ja toiset rallytreenit yhdessä muistuttivat jo kuinka oma pää on oltava kunnossa, jos Tildan kanssa haluaa tehdä hommia onnistuneesti ja pitää hauskaa. Epävarmuus minussa näkyy samantien pikkuketussa. En tiedä kuinka ollaankin saatu joskus suuria aikaan... Agilityssa ja taippareissa onnistuminen on oikeasti ollut jotain järjettömän isoa ja se on vaatinut monia monia treenejä, mielikuvaharjoittelua ja rutiinien luomista. Epäonnistumisia ja onnistumisia ja niistä molemmista oppimista. Nämä kaksi lajia on niitä, joihin todella Tildan kanssa paneuduin ja joissa lopulta saatiin aikaan jotain. Sitä on niin ikävä...

Nyt käsittelyssä on rally-toko. En tiedä tuleeko tästä ikinä mitään niin suurta kuin agilitysta tai noutamisesta, mutta yritän. Yritän löytää oman voimakkaan fiiliksen ja siirtää sen pieneen punaiseen. Silloin voidaan saada jotain hienoa aikaan.

Hei täällä taas!

Surkean hiljaista onkin meidän treenielämä ollut. Lähinnä kaikkea itsekseen ja pienesti. Keväällä käytiin Tildan kanssa Nuuskujen rally-toko kurssi ja siitä inspiroituneina ilmoitin meidät epiksiin sekä virallisiin kisoihin. Kuitenkin jouduttiin lopulta jättämään molemmat väliin, kun huomasin pikkuketun keväntävän askeltaan ja olevan taas haluton ulkoiluun. Taisivatpa vaan olla molemmin puolin psyykkisiä nuo oireet... Minun ei tarvinut jännittää ja ahdistua kisaamisesta ja kettunen sai rauhassa potea juoksumasennustaan. Marika-fyssarille kuitenkin vein Tildan pitkästä aikaa ja ihmeekseni sain kuulla kaiken olevan kunnossa. Tildan selkä oli super hyvässä kunnossa, ainoastaan toisen etutassun yksi varvas tuntui vähän aristavan. Kaikesta selvittiin ja ilmoitin meidät Tamskin rally-epiksiin treenaamaan. Huh, miten voikin joku asia jännittää niin paljon! Rataantutustumisen jälkeen yritin vain kerätä itseäni edes jonkinmoiseen kasaan ennen kuin hakisin Tildan ja se huomaisi jännitykseni. Jalat olivat hyytelöä ja arvasin, etten onnistuisi herkkikseltä sitä peittelemään. Enkä onnistunutkaan. Mentiin liian aikaisin seisomaan kehään ja jokunen tovi siinä jouduttiin rauhoittelemaan toinen toisiamme. Lopulta itse ratasuoritus oli yhtä ylivirettä ja kekkulointia! Kettunen ei pysynyt sivulla päinkään seuraamisessa, vaan poukkoili ja hyppi minua vasten. Perusasenot olivat varmaan kaikki vinoja ja hypyn kautta tehtyjä. Mutta se oli hauskaa! Niin valtavan hauskaa, etten saanut hymyä ja sitä onnen tunnetta sammutettua millään. Ja samalta näytti oma pieni kettuni.

Meidän treenit ja kisat olivatkin sitten siinä. Välillä käytiin nautiskelemassa ja juoksemassa vähän agilitya Sarin ja koirien kanssa ja välillä Tilda nouti dameja (ja ties mitä käpyjä) metsässä. Käänsin jo ajatuksia syksyyn ja toivoin uuden kauden alkavan meillekin. Hain Tamskin rally-tokon teho- tai kausiryhmään ja varasin Tildalle pitkän pohdinnan jälkeen ajan ortopedi Mikael Moreliukselle Sipoon Pieneläinklinikka Moreliukseen. Ensimmäinen lottovoitto oli tehoryhmäpaikka rally-tokoon talvikaudeksi. Jospa nyt olisi helpompi saada taas meidän elämä raiteilleen. Toinen lottovoitto löytyi sieltä parin tunnin ajomatkan takaa Sipoosta. Tilda sai luvan tehdä agilitya!

Kaksi ja puoli vuotta olin pyöritellyt mielessäni pikkuketun nivelrikkoa ja lonkkia ja niiden mukana tulleita kieltoja "kaikkeen". Se ei vaan tuntunut oikealta. Lähes jokainen Tildan ontuminen tai haluttomuus löydösten jälkeen ei tuntunut liittyvän mihinkään tekemiseemme. Agilitytreenin, riekkumisen tai metsätreenien/-lenkkien jälkeen Tilda ei koskaan oireillut. Ja se ilme, minkä pieni agilitytreeni sai pienessä ferrarissa aikaan, oli joka kerta onnea pursuava.

Ajettiin Moreliuksen luo 22.8.2017. Lääkäri katsoi ensin ulkona Tildan liikkumista ja totesi sen olevan moitteetonta. Tutkimuksessa ei löytynyt aristuksia ja liikeradatkin olivat normaalit. Kysyin myös kintereistä, jotka välillä naksuvat, mutta niissä ei tuntunut nestettä eikä Morelius ollut niistä ollenkaan huolissaan. Tilda rauhoitettiin ja lonkista löytyi kohtalainen löysyys, jonka lääkäri totesi olleen siellä varmasti pennusta saakka. Pikkuketun lonkista otettiin röntgenkuvat ja kummassakin lonkkanivelessä näkyi lieviä nivelrikkomuutoksia. Löysyys näkyi myös kuvissa, mutta Moreliuksen mielestä lonkkamalja ja reisiluunpää olivat suhteellisen hyvän malliset. Kaiken kaikkiaan sain tästä käynnistä huomattavasti positiivisemman kuvan kuin Kalliolta kaksi ja puoli vuotta sitten. Toki silloin alla oli kaikenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita, jotka Tildan tuntien ovat voineet tulla mistä vain. Nyt alla oli pitkä jakso ilman selviä oireita sekä ilman rankkaa treeni- ja kisakautta. Mikä lie vaikuttanut mihinkin... Esitin Moreliukselle itkukurkussa ajatukseni siitä, että Tildan kanssa voisi silloin tällöin nauttia helposta agilitysta ja olla joka käänteessä huolehtimatta siitä, että "tätäkään ei saisi tehdä". Pyytämättä sain lääkärin tuen ajatuksilleni. Kettuseni täyttää parin viikon päästä 6 vuotta ja on oikeastaan jo keski-ikäinen. Se on siro ja hyvässä kunnossa oleva pieni punainen, joten miksi ei. Kliininen kuva eli ei ontumista on Moreliuksenkin mielestä tärkein ja koska röntgenmuutokset olivat kohtalaisen lieviä, hänen mielestään ei liikuntaa tarvitse rajoittaa. Kunhan pitää silmät auki ja tuntosarvet koholla sen varalta, että oireita ilmenee. Ja jumpat, venyttelyt, uiminen, omegat ja nivelravinteet tietysti tukevat tätä kaikkea. Voi mikä onnen päivä!

Parastahan tässä on se huolen taakka, joka pyyhkäistiin kertaheitolla pois harteilta! Yhtäkkiä kaikki näyttää paljon valoisammalta!

Vuosi vaihtuu taas

Onpa ollut meillä tunteellinen vuosi. Vuosi sitten olin toivonut tälle vuodelle paljon onnea ja ihania hetkiä. Niitäkin vuoteen on toki mahtunut, mutta jotenkin päällimmäiseksi ajatukseksi on jäänyt huoli ja surullisen näköinen pikkukettu.

Vuoden 2015 aloitus ei sujunut niin kuin olisin toivonut. Tildan terveyteen tuli taas takapakkia. Nyt lonkkien nivelrikko diagnoosin myötä. Alkuvuosi menikin murehtiessa menetettyä yhteistä rakasta harrastusta agilitya, joka jouduttiin lopettamaan kokonaan diagnoosin myötä. Lisäksi huoli Tildan voinnista ja tulevaisuudesta sekä omantunnon tuskat kolkuttelivat pitkään mielessä. Tilda oli jonkun aikaa saikulla ja paranneltiin molemmat itseämme ja toisiamme. Fyssari Marika Ruottisella käytiin useasti ja Marikan tuen ja ohjeiden myötä ollaankin paremmassa jamassa. Syksyn koleiden ja kosteiden säiden alkaessa Tilda kerran kipuili lonkkaniveliään ontumalla saaden kipulääkekuurin ja reilun kuukauden saikun. Se oli kuitenkin siinä. Jumppien ja lämmittelyiden sekä jäähkäilyjen merkitys on korostunut entisestään. Jos jotain hyvää, niin on ihana huomata, kuinka tehty työ tuottaa tulosta ja selvästi pitää Tildan ainakin toistaiseksi hyvässä kunnossa. Kettunen saa elää villisti ja vapaasti, kuitenkin tarkkailun ja tiettyjen rutiinien alaisena. Viime vuonna puhjennut atopia on sekin pysynyt lähes näkymättömissä. Jatkuva vesisade ja märkyys nyt syksyllä saivat hetkeksi Tildan etutassujen ihon kirkuvan punaiseksi ja kipeäksi ja samalla silmät vuotivat entisestään, mutta onneksi tähänkin oli hoitokeinot valmiina. Lopulta saatiin ulos myös pakkanen, joka viimeisteli tennarit kuntoon ja mielen vallan virkeäksi.

Agilityn poisjäämisen myötä ollaan tokoiltu enemmän ja tavoitteellisemmin. Suunnitelma oli saada Tildalle TK1 -tunnus ja siirtyä jo avoimeen. Paikkamakuun hankaluudet, uusien liikkeiden haasteet, sääntömuutokset sekä Tildan saikkuilu toivat kuitenkin mutkia matkaan. (Yllätys yllätys! Miten tokoon saadaankin aina mutkia aikaiseksi?) Varsin tyytyväinen olen jokatapauksessa meidän tokovuoteen. Paikallaoloon ja moneen muuhun junnaamaan jääneeseen liikkeeseen saatiin paljon vinkkejä eri kouluttajilta ja ne vinkit saivat minut pohtimaan entistä ahkerammin pienen ketun virettä ja mieltä. Helppoa ei ole kouluttaa nopeasti reagoivaa, paljon ajattelevaa eläintä, joka elää kaikesta mahdollisesta ympärillään. Paikallaolo on edelleen tasapainoilua Tildan kanssa, kuten moni muukin asia, mutta pikkuhiljaa siitäkin saa kiinni, kun uskaltaa luottaa. Mutkienkin jälkeen päästiin siis kisaamaan tokossa ja TK1 -tavoite saavutettiin kummallisen helposti. Meidän päällä varjona kummitellut alokas-luokka on karistettu lopullisesti harteilta ja rennoin mielin suuntaamme kohti avointa. Ahkerasti aiotaan treenata avoimen luokan liikkeitä ja kisasuoritusta kuntoon, jotta päästäisiin uuden vuoden tullen taas kokeisiin - ehkä kesällä...

Mejän koeura korkattiin heinäkuussa Tamskin historian ensimmäisessä kokeessa. Tulosta ei saatu, kokemusta sitäkin enemmän. Enpä olisi uskonut, että vire ja mielentila-asiat ulottuvat mejäänkin. Tai no niin, kaikki on kettusen kanssa mahdollista. Jäljestys ja nenän käyttö on ihan sen juttu ja Tilda todellakin osaa molemmat hommat, mutta ajatukset eivät vaan menneet kokeessa yksiin. Ensi vuodelle voisi kuvitella toista mejäkoetta. Ei tätä ihan tähänkään voi jättää.

Keväällä Lovan ollessa meillä hoidossa pariin otteeseen pääsin käsiksi myös rally-tokoon. Luutun kanssa selvitin, mistä lajissa suurinpiirtein on kysymys ja kävin tehotyypin kanssa kisaamassa hyväksytyn ja hylätyn tuloksen verran. Enempää en ehtinyt, mutta pienen kutkutuksen jäädessä rallailusta treenattiin Tildan kanssa kurssillinen ja siinä lomassa kisattiin kolme kisaa. Kaikista hyväksytty tulos ja Tildalle koulutustunnus RTK1. Rally-toko saa ensi vuonnakin kulkea sivussa meidän matkassa, jos siltä tuntuu. Siihen en aseta sen kummempia tavoitteita. Pidetään joku laji hauskana hömppänä ja nautitaan ulkokisoista, jos aikaa jää.

Suurin harppaus tänä vuonna otettiin taippareissa, vaikka ilman ykköstulosta kahdesta kokeesta pois käveltiinkin. Superkouluttajat Sara, Pete ja Kaisa sekä kimppatreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa saivat minut oppimaan paljon uutta pikkuketusta ja pääsemään sen kanssa lähemmäs unelmaa kuin koskaan aikaisemmin. Ajatella, että kokeessa oltiin yhden pienen huolimattoman liikkeen, yhden variksen päässä jäljelle selviämisestä... Tänä vuonna saatiin huimasti itsevarmuutta ja kokemusta lisää. Tilda oppi myös sitkeämmäksi ja kestävämmäksi työskentelijäksi. Jotenkin tuntuu, että avain tuon pienen punaisen sisimpään löytyy metsän ja etsimisen ja noutamisen takaa. Vaikka Tilda on innoissaan tokosta ja treenihallille menosta, niin metsä ja riistat tai vain eri väriset kankaiset patukat saavat sen innon aivan eri sfääreihin. Metsässä se tekee töitä tehokkaimmin, ajattelee terävimmin ja tuulettaa päätään parhaiten. On se vaan metsäläinen. <3 NOU1-jahti jatkuu kevään tullen ja teen sen valtavan hyvillä mielin. Tässä tapauksessa en voisi meistä kahdesta ylpeämpi olla.

Koiranetin tietojen mukaan Tildan harrastusrepertuaari on aikamoinen. Ollaan startattu agilityssa, mejässä, tokossa, rally-tokossa ja taippareissa, käyty näyttelyissä valioitumismahdollisuuden verran sekä läpäisty MH-kuvaus ja luonnetesti. Nose Workiakin on testattu. Ei se ihan turha tapaus ole, vaikka välillä epätoivoiselta tuntuisikin. Luonnetestin halusin käydä, vaikkei sillä noutajalle sen kummempaa merkitystä ole. Jollain tavalla pääsin kuitenkin vieläkin paremmin perehtymään Tildan mielen maailmaan ja sain sanoille merkityksiä, kun näin, miten se testitilanteessa toimi. Ja sellainen se on, millainen oli testituloskin: Suuri tyyppi pienen kettusen ruumissa. On siinä tasapainoilemista.

Vuosi ei ole ollut minulle eikä Tildalle helppo, eikä varmasti tule olemaan seuraavakaan. Muutokset arkielämässä rasittavat pikkuketun päätä hurjasti ja toisen huoli on meidän molempien huoli. Otetaan kuitenkin kaikki irti joka hetkestä, hitsaudutaan entistä paremmin yhteen, opitaan toisiltamme ja nautitaan elämästä. Me ollaan valmiita uuteen vuoteen!

Tilda RTK1 ja pää pyörryksissä

Niin, siinä meidän tämän hetkinen tilanne. Paljon on muutoksia ja huolen aiheita pienen kettusen elämässä. Viikko sitten lauantaina kuitenkin rämmittiin Tildalle sen ihkaensimmäinen koulutustunnus. Tamsk järjesti hienossa uudessa hallissa rally-tokokisan, jossa tuomarina oli Krista Karhu. Näin hallikauden alussa ja moneen asiaan reagoivana Tildalla meinasi olla nenä maassa vähän väliä (ja miksipä ei, kun herkkupalojakin tuntui löytyvän tämän tästä), mutta saatiin kuin saatiinkin radalta kasaan 71 pistettä. Se oli kolmas hyväksytty tulos alokas luokasta ja näin ollen Tildan nimen edessä komeilee nyt tunnus RTK1 ja me saamme siirtyä rallyssa avoimeen luokkaan. Rata oli todellakin rämpien tehty ja tuntui tahmealta. Tilda ei ollut täysillä mukana ja itselläkin oli turhan löysä olo. Kisafiiliksestä ei ollut tietoakaan. Kyltteinä oli paljon käännöksiä niin oikeaan kuin vasempaankin, mutta onneksi vain yhdestä vasempaan käännöksestä saatiin rintamasuuntavirhe -10p. Toinen kymppi lähti kaksi kertaa perusasentoon istumisesta, lisäksi saatiin 9 pisteen verran pieniä miinuksia mm. vinosta perusasennosta ja kyltin nuuhkimisesta. Rally-tokon alokas luokka on nyt kuitenkin taputeltu ja avoin siintää ajatuksissa varmaan aikaisintaan keväällä. Tilda tuntuu olevan ulkokentällä parhaimmillaan.

Uudessa hienossa hallissa uudet hienot hajut.

Kisaaminen on rankkaa.

Mutta sitten pää pyörryksissä osio. Pari viikkoa ollaan nyt asuttu uudessa ihanassa kodissa loistavien lenkkimahdollisuuksien äärellä. Muuton aikana Tilda oli näennäisen rauhallinen. Sen pienessä päässä liikkui kuitenkin varmasti paljonkin, sillä nyt näkee, että se stressaa. Jokainen laatikon tai tavaran siirto paikasta toiseen aiheuttaa huolestuneen katseen ja kyyhötyksen turvallisessa paikassa. Remonttihommien alkaessa Tilda jää nurkan taakse häntä koipien välissä kuuntelemaan tilannetta ja on lähdössä ulos aina kun mahdollista. Metsässä se näyttää unohtavan ahdistuksensa ja saa villikkohepuleita suolla ja sammaleilla. Myös sohvalla rauhassa oleilu koko perheen voimin saa pikkuketun käpertymään kylkeen kiepille. Sitä ollaankin nyt koitettu tehdä. Rentoutua kaiken kiireen ja touhun keskellä, tuulettua metsässä ja treenailla entiseen malliin siinä sivussa. Suuret muutokset tulevat väistämättä jatkumaan vielä vuodenvaihteessa, joten jotenkin tässä välissä on kettusen oloa helpotettava.

Tiesinhän, että Tilda on superherkkis, mutta kurjaa oli silti huomata, kuinka paljon muutto ja sen tuoma kiire ja stressi näkyivat kettusessa. Nyt Tilda vaikuttaa jo voivan paremmin, mutta viime viikolla se haukkui kaikkea ja näki mörköjä sielläkin, missä niitä ei ollut. Se kyyhötti eteisessä, kun remontoimme, eikä halunnut tulla lenkiltä kotiin ollenkaan. Ei ihme, ettei rallykisa mennyt täydellisesti. Eikä oikeastaan ihme, ettei Tilda tuonut syksyn viimeisissä taippareissa variksen varista. Herkkikselle koetilanteen tuoma jännitys ja kova viretila, valtava stressi ja kaiken sen hallinta samalla kertaa purkautui floppina.

Treeneissä meillä menee onneksi ihan mukavasti. Ja onneksi saatiinkin taas tokon ryhmäpaikka, niin tulee tehtyäkin jotain ja saadaan väkisin Tildan kanssa yhteistä aikaa. Kokeisiin ollaan menossa, mutta saa nähdä, miten käy. Jokunen hetki on onneksi vielä aikaa kasata ajatuksia kisakuntoon ja tehdä toimintasuunnitelmaa. Taipparitreenejä jatketaan talven yli tauon jälkeen sään salliessa. Olosuhteet NOU1 -tulokseen eivät olleet suotuisat enää syksyllä, mutta lopullisesti me ei luovuteta. Todistettu kuitenkin jo on, että Tildassa on taipumuksia! Jotain muutakin mukavaa harrastuksen tynkää haluaisin Tildan kanssa touhuta. Harmi vaan, kun kaikki vauhtilajit tuppaavat olemaan liian raskaita Tildan kropalle. Niissä pääsisi hyvin tuulettumaan.

Mitä on tullut tehtyä?

Niin se kesäloma taas hivuttautui lopun puolelle ja huomenna on palattava töihin. Kumma kyllä kaikki suuret ja pienet ajatukset treeneistä ja muista touhuista on jäänyt tänne kirjoittelematta... Otan siis vähän takaisin ja muistuttelen mieleen tokoa, taippareita ja - rally-tokoa!

Tildan kanssa todellakin pyörähdettiin viime viikon sunnuntaina 26.7. Hattulassa rally-tokokisoissa. Lahjattomat treenaa, joten saattoi sen alo-luokan korkata näinkin. ;) Vesisateella hiekkakentällä saatiin ensimmäinen hyväksytty tuloskin! Pia Heikkinen tuomaroi meille 87/100 pistettä loppukommentein "iloista osaamista". Olin kyllä varsin tyytyväinen pikkuketun suoritukseen. Yhdet oikeat ja hyvät kylttitreenit takana ja ensimmäinen tämän lajin kisa, ja Tilda oli oikeasti mun kanssa radalla ja teki iloisesti töitä. Radan alkupuolella huomasin, ettei seuraamiseen käyttämäni "tässä" -käsky toiminut siinä tilanteessa, joten vaihdoin sen lennossa tiukemman kontaktin käskyyn. Se toimikin paremmin ja Tilda tuntui olevan enemmän tarkkana, vaikka olikin aika kiinni kädessäni. Kisaradalta saatiin siis 13 virhepistettä. Ykköset kyltin nuuskaisemisesta, vinosta eteen tulemisesta ja kontrollin puutteesta. 10 pistettä lähtikin sitten täysin omasta mokasta, kun suoritin 360 asteen käännöksen vasemmalle jotenkin väärin. Arvostelulomakkeen mukaan syynä oli rintamasuunta, joten liikkeen oikein suorittamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Tietenkään ei tajuttu videoida ratasuorituksia, vaikka kuvaajia olisi ollut useitakin, kun Jonna & Lova ja Sari & Sella olivat myös kisaamassa. Ensi kerralla sitten! Vakuutuin nimittäin, että ensi kerta tulee. Sen verran tulosten teko tarvetta tuo onnistuminen itselle taas iski...

Tulosten tekemisestä puheenollen, nyt käynnistyy meidän kisa/koekausi muullakin saralla. Taippareihin mennään tässä kuussa kokeilemaan taas. Jotain, mitä odotan tosi innolla. :) En kuitenkaan aio luoda paineita, vaan mennä samalla periaatteella kuin viime syksynäkin: katsotaan, mitä tapahtuu ja otetaan oppia. Tilda on ollut kevään taipparikurssin jälkeen loistavassa noutovireessä. Varisten kanssa hakuruudussa ollaan treenattu sitkeyttä ja olen yrittänyt iskostaa pienen ketun mieleen, että varisten noutamisesta seuraa herkkuruokaa. Ahneen kettusen suurin intohimo... Sitkeästi ja mallikkaasti se on hakutyötä tehnytkin ja parhaimmillaan kuusi varista on ruudusta tyhjennetty. Pilkun viilaamistakin riittäisi, sillä Tilda kyllä valikoi varisten noutamisjärjestyksen. Heittovarista ei voi ensimmäisenä tuoda, vaikka sen luo Tilda ekana menisikin. Mutta en tässä kohtaa ole asiasta lähtenyt nipottamaan, se kun kuitenkin seuraavaksi tuo sen heitetyn linnun. Jos varisten noutamisesta Tilda tarvitsee suuren palkan, niin pupun hakemisesta sitten jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa. Pupu itsessään meinaa olla kettuselle se mahtava herkku... Pari viikkoa sitten meillä oli pitkästä aikaa pupu treeneissä jäljen päässä ja villikko jäljesti sen ihan vain itselleen. Ehti siis syödä pikkuruiselta pupulta pään ja tassun. Yäk!! Sen jälkeen pupu onkin ollut tehotreenissä ja nyt pupun tuominen jäljen päästä taas onnistui. Vähän Tilda tarvitsee tukea minulta palautukseen. Kannustusta on ainakin kuuluttava kun pupu on suussa, jollei minua heti näy, muuten voi pieni kettunen unohtaa, että pupu pitää tuoda minulle eikä pitää itsellään. Jotenkin luotan kuitenkin Tildaan. Se on jo jonkin aikaa esitellyt taipumuksiaan treeneissä, joten mahdotonta kokeessa taipuminenkaan ei ole.

Jos rally-tokossa ja taipparitreeneissä ollaan koettu onnistumisia, niin toko tuntuu taas junnaavan paikallaan. Heinäkuussa oltiin Kivimäen Riitan yksärillä aiheena peruuttaminen seuraamisessa sekä ruutu. Hyviä neuvoja ja ruutuun uutta näkökulmaa saatiinkin, mutta itsekseen treenaillessa jämähdän silti tekemään samoja juttuja. Ja ehkä toisaalta, kun treenattavia asioita on niin paljon, niin tulee tehtyä vähän kaikkea ja siksi tuntuu, ettei edistytä. Toko taitaa tarvita kunnon perinteisen treenisuunnitelman. Eikä aikalisä ja tuumaustaukokaan olisi pahitteeksi. Tilda ei nyt juoksuisena tunnu olevan täysillä mukana koutsitreeneissä. Nenä vie kettusta taas oikein urakalla ja tavalliset hihnalenkitkin on tuskaa. Tässä huomaa kyllä, mikä tekeminen itsessään palkitsee Tildaa ja mikä saa sen vireen nousemaan (välillä liikaakin) ja pysymään korkealla häiriöistä huolimatta. Noutaminen on sitä, mikä virittää Tildan itsessään ja mitä voi tehdä pitkäänkin. Kun kyse on dameista tai riistasta, pystyn säätelemään sen virettä ilman pelkoa totaalisesta vireen katoamisesta. Ruokakuppiin liittyy jotain samaa... Toko taas on jotain, mitä Tilda lähtee tekemään mielellään, mutta itse tokon tekemisestä sen vire ei nouse äärimmilleen ja virettä on hankala säädellä. Oikeanlainen palkkaaminen on tärkeää, mutta tokossa en ehkä osaa toteuttaa sitä Tildan kannalta oikein. Voi kun jonkun kanssa voisi näihinkin asioihin paneutua ja oppia niistä vielä lisää! Paljon on potentiaalia, vähän tietoa ja taitoa.

Rallailua kerrakseen

Nyt on Lovan rally-tokon kisaura käynnistetty ja jo kahdet kisat kisattu. Viikko sitten Lovan meillä olon päätteeksi rallailtiin Ylökkin järjestämissä kisoissa, joissa tuomarina oli Pia Heikkinen. Helppoa oli mennä kisaamaan ilman paineita, vaikkakin rally-tokosta tiedän todella vähän. Varmuus Lovan tekemisestä ja meidän yhteistyöstä toi kuitenkin sopivasti luottamusta. Kisahallissa Lova oli kuin lentoon lähdössä ja ahtaassa tilassa, jossa oli ihmisiä ja koiria paljon, jouduin lähes jatkuvasti pitämään sen käskyn alla. Säpäkästi se kuitenkin käskyjä kuuntelikin ja teki innolla kaikken, mitä pyysin. Sama meno jatkui radalla. Oli valtavan helppoa suorittaa rataa, kun vieressä seurasi niin taitava koira. 90/100p. oli meidän pistesaldo lopulta ja aika 1:25.09. Kymmenen pisteen vähennys meni ohjaajan piikkiin. Kutoskyltillä koiran kiertämisen jälkeen en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa suoraan. Olisi senkin kyltin suoritusohje pitänyt varmistaa, mutta niin luulin muistavani... Hienolta tuntui ja näytti meno kuitenkin, joten tyytyväinen pitää olla. Arvostelulomakkeen tuomarin kommentti sujuvasta yhteistyöstä lämmitti mieltä. :)

Toisen kerran kisattiin eilen lauantaina Tamskin tallilla. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Nyt jännitys itsellä oli paljon kovempi, koska paineet tuntuivat kasvaneen. Kisapaikalla jännitys onneksi helpotti, mutta samaa varmuuden tunnetta en saanut. Vanhempani toivat Lovan kisapaikalle ja jäivät katsomaan kisoja. Heti lämppälenkillä huomasin, ettei Lova ole oma itsensä. Tai ei ainakaan yhtään samanlainen kuin mitä se oli ollut koko aiemman viikon meillä hoidossa ollessaan. En meinannut saada Lovaan kontaktia ja sen oli tosi vaikea tulla pihalla edes sivulle kutsusta. Hallissa sisällä Lova oli ihmeen rauhallinen. Se teki töitä, mutta ei samalla intensiteetillä kuin viikko sitten. Aikataulu kisoissa oli reippaasti myöhässä, joten nyt oli aikaa varmistaa kylttien suorittaminen moneen kertaan. Meidän vuoron tullessa jo lähtö enteili katastrofia. Lovan nenä painui maahan eikä se pysynyt perusasennossa. Ihan katastrofi rata ei kuitenkaan ollut, mutta hylätty suoritus silti. Heti lähdöstä saatiin -1p taluttimen kiristymisestä ja ohjaajan virheestä. Vitos ja seiska kylteillä samoin hihna kiristyi. Täytyy ensi kerralla pitää alusta asti vaan ihan päästä kiinni. Kyltiltä 11 sitten väärin suoritettu tehtävä eli -10p, kun Lova kuuli yleisöstä koiran haukkumista ja jäi sitä kyttäämään enkä meinannut saada sitä takaisin ruotuun ja sivulle. Lopputulos hylätty ja ratavirhe. Kyltin 11 virheen olisi kai voinut korjata uusimalla ja se siinä mielessä kävikin. Kuitenkaan en sitten osannut tuomarille huikata uusimista ja palata kunnolla taaksepäin. Tässä huomaa, etten rally-tokosta tiedä oikeastaan vielä mitään... Pitäisi varmaan johonkin kurssille mennä opettelemaan, niin osaisi sääntöjä hyödyntää paremmin. Hylätyn tuloksenkin olisi ehkä voinut jollain välttää, en tiedä... Mutta tämä oli vaan koettava, jotta voi oppia uutta. Uutta kisaa ja treeniä kehiin vaan!

Tulipa koettua kahdet hyvin erilaiset kisat. Jonnan sanoin Lovakin on vain eläin ja Tamskin kisoissa se saattoi reagoida erikoiseen tilanteeseen, kun vanhempani vain toivat sen keskelle kisoja ja sitten olisikin pitänyt ymmärtää päästä minun kanssani kisamoodiin. Juoksutkin sillä saattaa olla alkamassa, joten tiedä sitten mitkä asiat pyörivät pienen päässä. Taitava se jokatapauksessa on ja ihana on ollut huomata, kuinka Lova eri ohjaajankin kanssa pystyy tekemään töitä intensiivisesti ja muodostamaan näkyvästi hyvän yhteistyön. Sen kanssa on parhaimmillaan todella helppoa ja mukavaa tehdä töitä. On siskollani vaan aikamoinen pieni punavalkoinen. Kiitos, kun saan lainata sitä. :)

Korvaeläin <3

Pikastartti rally-tokoon

Tällä kertaa mukana ei vaan ollutkaan pieni punainen kettuni, vaikka punaisessa treenikaverissa pitäydyinkin. Siskoni Lova oli meillä viikonlopun hoidossa ja koska vanhemmillani asuessaan sen aktivointi on ollut vähäisempää, niin pitihän toiselle tekemistä keksiä. Jonna ehdotti meille rally-tokoa ja sopivan päiväkoulutuksen sattuessa olin innolla ilmoittamassa meitä mukaan. Rally-tokoa olen pitkään jo halunnut kokeilla Tildankin kanssa, mutta muu lajirepertuaari on vienyt sen verran aikaa, ettei olla rallailuun ehditty paneutua. Nyt Lovan kanssa molemmille uuteen lajiin tutustuminen tuntui oikein sopivalta!

Edellispäivänä kävin molempien tyttöjen kanssa treenailemassa tallilla. Tehtiin Tildan kanssa tokoa ja Lovan kanssa tokoa höystettynä rallailulla. Tarkoitus oli saada Luutun kanssa tuntumaa treenihalliin pitkästä aikaa ja testata vähän rally-tokon liikkeitä siinä määrin, mitä niistä ymmärsin. Oikeastaan ainut hankala liike alokas -luokasta (mitä osasin kokeilla) tuntui olevan perusasennosta eteen tuleminen. Seuraaminen ja sivulla oleminen on Lovalla niin vahva, että käännökset ja kaikki toimivat noin vaan!

Tänään pikastartti rally-tokoon -koulutusta veti Päivi Nummi ja se järjestettiin Tamskin tallilla. Alkuun käytiin tunnin verran rally-tokoa teoriassa läpi, jonka jälkeen jokainen koirakko pääsi kokeilemaan alokkaan rataa kokonaisuudessaan. Olikin oikein passeli koulutus ja juuri sopiva meille! 

Lovan kanssa oli niin ihanan huoletonta rallailla! Se teki koko radan noin vaan intensiivisesti, vaikka keskittyessäni omaan suoritukseen en muistanut sitä juuri matkan varrella kehua. Hankala eteen tuleminenkin sujui heti tänään jo paremmin kuin eilen! Päivi kehui suorituksen jälkeen, että hihna pysyi hyvin löysällä ja osasin taitavasti pitää sen liikkeiden aikanakin mukana. Rally-tokon alokas -luokassa koira on kytkettynä koko radan ajan, eikä lukko saa nousta yhtään hihnan kiristyessä tai menettää pisteitä. Seuraavissa luokissa vasta hihna laitetaan taskuun. Radalla toisen kyltin kohdalla tehtiin virhe Lovan kanssa, kun se ei istunut edestä sivulle tulon jälkeen ennen seuraamiseen lähtöä. Olin epähuomiossa unohtanut istumisen rataantutustuessa. Siitä virheestä olisi kokeessa menettänyt 10 pistettä, mutta koska muuten ei tehty virheitä lainkaan, oltaisiin kokeissa tienattu jotakuinkin 90/100 pistettä. Oho! Tarkka tuomari olisi kuulemma kokeessa voinut rokottaa pisteen myös jossain kohtaa seuraamista. Lova seurasi sen verran painaen koko ajan, että sain todella keskittyä kävelemään suoraan ja olemaan tallaamatta sen tassuille. Pari kertaa saatoin vähän rynniä tilaa itselleni...

Koulutus oli kiva ja rallailu tuntui kivalta! Tästäkin löytyi laji agilityn rinnalle, jolla saa haastettua myös itseään, eikä kaikki virheet radalla riipu koirasta. Kylttejä ei ehdi rataa suorittaessa lukemaan ja miettimään, joten rataan tutustumisen aikana on osattava jo suunnitella ja opetella rata niin hyvin, ettei epävarmuuksia itsellä ole. Jes! Ja innostuneena super-Luutun ja minun suorituksesta, päätin laittaa rally-tokokoe ilmoja menemään. Olipa se hauskaa!

Punaiset tytöt <3