Isojärvellä 31.7-1.8.2017

Mitä olisikaan kesä ilman vaellusretkeä? Pitkää reissua ei ollut mahdollista tehdä, mutta löytyipä kuin löytyikin vielä suht läheltä paikka, jossa ei oltu aiemmin käyty ja joka mahdollisti sopivan pituisen kierroksen. Lähdettiin siis kiertämään Isöjärven kansallispuisto. Pikkukettu pääsi mukaan. Kuin ennen vanhaan.

Liikkeelle lähdettiin Herettystä ja suunnattiin kohti Kalalahtea. Oltiin suunniteltu vuokraavamme veneen ja soutavamme Kalalahdesta Renusaareen yöksi, mutta eihän tuo kahvila ollutkaan auki maanantaisin. Veneen avain jäi sitten saamatta. Pian jo alkumatkasta näimme Isojärven majavien tekosia. Isompia ja pienempiä patoja oli joka puolella ja vesi tulvi monessa kohtaa pakottaen polut kauemmaksi vesistöistä. Moni järvi ja lampi oli hotkaissut ympäröivää metsää ja pystyyn kuolleita puita oli rantavedet pullollaan. Ensimmäisen päivän tauko pidettiin Vahterjärvellä. Soinen maisema oli kaunis ja paikassa oli kivasti kaksi nuotiopaikkaa, joissa toisella oli myös laavu. Syötiin vaan suklaata ja kettunen pääsi uimaan. Viimeiset 3km juostiinkin  rinkat selässä ukkosta karkuun. Tildakin selvästi aisti kiireen ja ilmapiirin muutoksen. Se haukkui kaikkea ja hölkötteli reippaasti etunenässä.

Ukkonen jäi taakse ja kastuttiinkin vain vähän, kun saavuttiin yöpymispaikkaan Kalalahteen. Matkaa oli kertynyt reilu 9km. Valittiin telttapaikka kauempaa rannan tuntumasta ja saatiinkin olla ihan keskenämme. Nautiskeltiin iltaruoat ja synttärijuomat laavulla ja käytiin pikauinnit järvessä, jonka jälkeen oltiin valmiita nukkumaan. On se vaan tuo pikkukettu huikea telttailukaveri. Vaikka se muuten vahtii ja vauhkoaa kaikkea, niin telttaan se osaa rauhottua. Pimeässä yössä oli turvallista nukkua pieni punainen kainalossa.

Rauhallinen ja aurinkoinen aamu aamu-uinteineen ja aamiaisineen oli juuri sitä mitä lähdettiin metsästä etsimään. Kalalahti ei ehkä maisemaltaan ollut se paras paikka, mutta Isojärvi vieressä kutsui viilentävään pulahdukseen, toisin kuin olisi ollut esimerkiksi Vahterjärvellä, jossa vedet ympärillä olivat mutaisia suolampia. Jatkettiin matkaa kohti Lortikkaa ja Kannuslahtea, jossa vasta pidettiin ruokatauko ennen viimeistä pyrähdystä autolle. Matkaa oli kertynyt toisena päivänä reilun 8km verran. Kannuslahdesta saatiin loistava taukopaikka sivummalta rantakalliolta. Kettusen kanssa kahlailtiin järvessä ja nautittiin olostamme. Pieni väsymys painoi ja Tilda käpertyi hetkeksi kiepille kivenkoloon. Olipa taas ihana yhteinen retki!

Repovedellä 27.-29.7.2015

Maanantaina pakattiin rinkat ja itsemme autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoitus oli yöpyä kaksi yötä teltassa ja vaeltaa kaakkurin kierros 24km. Oltiin perillä Lapinsalmen parkkipaikalla vasta illalla, joten ensimmäiselle etapille tuli matkaa vain reilut 3km. Lähdettiin kiertämään kansallispuistoa vastapäivään eli Lapinsalmelta ketunlossin ylityksen kautta Tervajärveä ja sieltä Saarijärveä kohti. Rauhassa saatiin kulkea ilta ja etsiä sopivaa telttapaikkaa, kun muut ihmiset olivat jo ehtineet asettua. Pystytettiin teltta Talakseen ihan järven rantaan mustikoiden keskelle. Tildan kanssa liikkuessa on helpompaa, kun ottaa vähän etäisyyttä muihin ihmisiin ja muutenkin on kivempi olla omassa rauhassa kuin siinä kaiken tapahtuman keskellä.

Ensimmäisenä yönä tuntui jossain kohtaa hiukan viileältä ja pariin kertaan tarkistinkin, että Tildalla oli lämmin ja kaikki hyvin. Oltiin otettu ketulle oma makuualusta mukaan ja hyvä niin. Ei senkään tarvinnut nukkua ihan pelkällä teltan lattialla. Tildan kanssa on kyllä mukava telttailla, kun se osaa rauhoittua telttaan heti ja nukkuu hyvin koko yön. Sieltä ei kumma kyllä tarvitse turhia hötkyillä. :)

Aamulla auringon paistessa laitettiin rantakalliolla aamupalaa. Retkielämä on mukavaa! Suunnitelma oli vaeltaa pohjoiseen Saarijärveä kohti ja katsoa sitten, mihin asti ehdimme ja saamme pystytettyä teltan. Kun rauhakseen käveltiin ja huilailtiin välillä, niin illalla oltiin Olhavassa. Pystytettiin teltta laavun luo ylemmäs rannasta, niin saatiin olla ihan itsekseen. Matkaa tuli kaakkurin kierrosta hieman mukaillen n. 13 km. Päivä sisälsi kyllä monia jännityksen aiheita. Lojukoskelle laskeuduttaessa Tilda yhtäkkiä alkoi kalliolla haukkua jotakin. Tiesin vain, ettei siellä ihmisiä ollut ja  pian huomasin Tildan haukkuvan maata. Äkkiä pikkukettu pois tilanteesta ja lähemmäs mennessäni tuijotinkin kyytä silmästä silmään. Se oli jo pää pystyssä ja kieli ulkona valmiina hyökkäämään, mutta ei ollut ilmeisesti ehtinyt ryhtyä tuumasta toimeen. Ainakaan Tilda ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi kyyn hampaista saanut. Säikäytti se vain... Saarijärvellä jouduin itse ottamaan ruoan lisäksi parantavat pikkutorkut, kun pahoinvointi ja kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen. Uusilla voimilla päästiin taas jatkamaan matkaa ja päivän päätteksi kiivettiin Olhavanvuoren päälle ihailemaan kaunista maisemaa. Illalla teltan ollessa pystyssä oltiin me tytöt ainakin täysin valmiita untenmaille. Kettunen ensimmäisenä oli varaamassa parasta paikkaa, käpertyi kiepille ja sammui kuin saunalyhty.

Aamulla pirteinä lähdettiin valloittamaan Mustanlamminvuorta. Oli se hyvä, että mustikka-aika oli parhaimmillaan, sillä kiivetessä pikkukettu ehti hyvin napostella mustikat matkan varrelta! Välillä sitä ei meinannut saada mustikkapuskista liikkeelle ollenkaan. Mustanlammenvuoren päällä oli näkötorni, josta kansallispuiston järviä ja metsiä näkyi silminkantamatomiin. Reittimme jatkui Mustavuorelta kaakkurin kierrosta pitkin Katajajärvelle, jossa pidettiin ruokatauko. Saatiinkin hyvä paikka trangialle rannasta kalliolta ja siinä kelpasi nautiskella peilityynestä järvestä.

Loppumatka Lapinsalmelle meni yhdessä hujauksessa. Taivalta kolmannelle päivälle oli kertynyt 7,5 km. Lapinsalmen riippusiltakaan ei pientä kettusta hetkauttanut. Jouduin vähän jopa himmailemaan sen vauhtia, kun rinkan kanssa kapean sillan yli ei niin vain juostu. Kansallispuiston portin luona oltiin kaikki yhtä onnellisia! Huikean hieno vaellusretki takana kaikkine maisemineen ja telttailuineen! Luonto antaa kyllä uskomattoman määrän voimia. Tildakin kulki hyvin mukana koko reissun, vaikka oma pinna välillä kiristyi sen haahuilulle. Maanantaina alkaneet juoksut taisivat pyöriä kettusen päässä ja toisaalta ainakin keskiviikkona se oli jo väsynyt pieni vaeltaja. En tiedä tunsiko se lihaksiaan tai niveliään kipeiksi vai väsyttikö muutaman päivän stressikertymä sitä, mutta Katajajärvellä taukopaikalla Tilda oikaisi kalliolla kyljelleen ja matkaa jatkettaessa muurahaiset tassuissa ja hyttyset ympärillä veivät kaiken huomion. Ylämäkikin aiheutti tutun katseen kulmien alta: "en mä sinne tule". On se kyllä silti urhea kettu. Kaiken huomiointi ja kontrollointitarve maustettuna puolustushalulla ja terävyydellä on hirmu raskasta. Onneksi teltta on Tildalle turvapaikka ja omat ihmiset sitä parhautta.

Reppureissulla Lapissa

Viime perjantaina suunnattiin Volvon nokka kohti Lappia. Odotukset olivat korkealla, sillä tarkoituksena oli vaeltaa Hetasta Pallakselle 55km ja majoittua sen jälkeen muutama päivä porokämpässä. Kaikkeen varauduttiin: kylmään, kuumaan ja hyttysiin. Perjantaina ajettiin matkan puoleen väliin Ouluun ja oltiin yö hotellissa. Tildan ensimmäinen hotelliyö ikinä. Olin oikeastaan aika ylpeä. Kerran yön aikana heräsin pikkuketun vahtihaukkuun, joka laantui helposti.



Reissukettu varmistaa, ettei jää matkasta.



Leikitääks, ettei lattiaan saa osua?

Oulusta matka jatkui lauantaina aamulla kohti Pallastunturia. Aikataulu oli tiukka, eikä matkalla paljoa taukoja pidetty, saatikka rinkkaa ja varustusta tsekattu ennen auton jättämistä Pallakselle. Taksi-Jimin kyytiin vaan ja kohti seikkailua! Tilda otti rennosti vieraan miehen kyydissä vieraassa autossa. On se vaan tarkka kettu. Nollasta sataanviiteenkymppiin sekunnissa. Kun oltiin autossa, niin huilattiin, mutta heti kun auto pysähtyi ja joku aikoi poistua kyydistä, Tilda oli kärppänä pystyssä ja pää pyöri hurjasti. Taksikyydin jälkeen vuorossa oli vielä veneilyä järven yli Pallas-Ylläksen kansallispuistoon. Mielessä oli kiljuva ja rimpuileva pikkutolleri juhannuksena soutuveneessä, joten varauduin pahimpaan. Ilmeisesti kuitenkin soutuvene airoineen oli huisisti eri juttu kuin puinen vene moottorilla varustettuna. Tilda käyttäytyi kuin kokenutkin veneilijä ja istua törötti veneessä korvat hulmuten ja kuono tuulta kohti nuuskuttaen.

Rannalta lähdettiin vaeltamaan kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaamme Pyhäkeroa. Armeija hyttysiä ja mäkäräisiä otti meidät kohteeksemme, mutta reippaasti jatkoimme matkaa. Tilda oli flexissä porojen varalta ja yhden sarvipään näimmekin metsän siimeksessä. Vaelluspätkä sujui jotenkuten hyvissä tunnelmissa, mutta Pyhäkerolla räkkä iski totaalisesti vasten kasvoja ja pikkuketun masua. Hyttysten ja erityisesti mäkäräisten miljoona-armeija oli kimpussamme koko ajan täydellä teholla. Paikallaan olo ulkona ei tullut mieleenkään ja mäkäräiset tunkeutuivat hyttyshatun verkon läpi korviin ja silmiin. Hiki virtasi ja Tilda läähätti, sillä lämpöä oli noin 27 astetta ja aurinko paistoi. Tilda kieriskeli maassa, pyydysti ötököitä ja nuoli itseään, eikä pystynyt liikkumaan. Pystytettiin teltat ja paettiin ötököitä autiotupaan, jossa oli kuuma kuin saunassa. Katsoin Tildan turkkia ja masua ja kauhistuin. Turkin seassa käveli satoja mäkäräisiä ja iho masussa oli kuuma ja täynnä punaisia pahannäköisiä läiskiä. Reppana pikkukettu urheasti nuoli haavojaan ja etsi tuvan laverin alta turvallista huilipaikkaa. Nukkumaan mennessä teltassa en voinut ilman kyyneleitä Tildaa katsoa. Pieni punainen käpertyi teltan nurkkaan surkean näköisenä säpsähtäen välillä ikäänkuin häätämään mäkäräistä pois. Yöllä Tilda tuli kylkeeni kippuralle nukkumaan ja minä pidin huolta, että toisella oli lämmin.

Yö ei ollut vienyt räkkää mennessään. Teltasta poistuttaessa sama jatkui: Tilda kieri, nuoli, pyydysti ötököitä, vinkui ja läähätti. Pikkuketun kärsimystä ei voinut katsoa kärsimättä itsekin. Yritettiin jatkaa matkaa kohti tunturia, mutta Tilda ei pystynyt kävelemään pitäessään räkkää loitolla. Pettymyksen saattelemana tehtiin päätös kääntyä takaisin Hettaan. Puolet vaellusporukasta jatkoi matkaansa tunturille, meidän pieni perhe uhmasi räkkää metsän läpi takaisin rantaan. Se olikin tuskallisin vaellus ikinä ja kesti ikuisuuden. Varmasti Tildankin mielestä.

Monilla ihmeen konsteilla selviydyttiin takaisin Pallastunturille auton luo. Siellä mäkäräisiä ei ihan niin paljoa ollut, paarmoja kylläkin. Tilda stressasi kaiken aikaa erityisesti ulkona ollessaan ja kyttäsi ja pyydysti jokaista ötökkää. Otettiin sitten hotellihuone yöksi ja Tilda pääsi rauhoittumaan.

Sunnuntai aamuna aikaisin uskaltauduttiin Tildan kanssa hotellihuoneesta tunturille. Mäkäräiset, hyttyset ja paarmat eivät syöneet meitä enää elävältä, vaikka kettunen taisi niin vielä vähän luulla.

Kaunis maisema ja ihana ilma aamulenkille. (Huom! Räkkä ei näy kuvassa!)

Saatiin viestiä vaellusporukanpuolikkaalta, joka taivalsi yhä Pallasta kohti. Yö oli nukuttu hyvin (Tildakin oli nukkunut hienosti jo toisen yönsä hotellissa!) ja aamupalaa tankattu, joten päätettiin lähteä kavereita vastaan tunturille reitin puolivälin jälkipuoliskolta Vuontispirtiltä käsin. Jo kulki kettusen askel hiukan paremmin. Kuuma oli kyllä, kun tunturin huipullakin taisi olla lähelle 25 astetta. Onneksi oli FitDogin Energy+Rehydrate -jauhetta Tildalle neste- ja energiatankkaukseen. Vuontispirtiltä ylämäkeen tunturille Montellin majan kautta kelpasikin meidän vaeltaa. Pikkukettukin pystyi välillä nauttimaan juoksentelusta tunturilla. Oli tunturipuroja ja sulamisveden jättämiä lätäköitä ja tilaa kirmata tuulen tuivertaessa, kun missään ei näkynyt ketään eikä riesana ollut kuin paarmat ja satunnaiset mäkäräiset.

Tätä jäin kaipaamaan lisää.

Juomatauko helteessä.

Montellin maja tunturin kupeessa.

Kuuma!

Karvamato liikkeellä tunturin rinteessä.

Evästauko.

Onnellinen tollerikin kierii!

"Kävin kattomassa. Ne oli ne kaverit!"

Pulahdus tunturipurossa.

Vaellusta ei tullut kuin noin 14km + 11km räkässä ja helteessä, mutta vaikka omaa mieltä jäikin kaihertamaan menetetyt maisemat ja kokemukset oli tämä Tildalle sopiva Lapin ensivaltaus. Kunto sillä olisi kyllä riittänyt muutaman päivän vaellukseen, sitä en epäile, mutta siinä ötököiden määrässä sen stressitaso olisi ollut koko ajan äärirajoilla. Valtava stressi yhdistettynä poltteleviin mäkäräisen puremiin ja väsymykseen monen päivän vaelluksesta ja skarppina olosta teltassa ja autiotuvissa ei tuntunut hyvältä, kun näki Tildan kärsimyksen jo ensimmäisenä iltana. Lisäksi pelkäsin puremakohtien tulehtumista ja kettusen fyysisen kunnon huonontumista tulehduksen, kuumeen tai allergisen reaktion johdosta. Tunturilta pois pääsy keskellä erämaata kun ei olekaan niin helppoa. Varmasti kuitenkin lähdetään pidemmälle vaellukselle uudestaan. Räkkä jätetään kyllä ensi kerralla suosiolla väliin!

Lyhentyneen ja nopeutuneen vaellusreissun jälkeen parin päivän räkän seassa varaamamme porokämpän odottelu (joka sekin sijaitsi tietenkin keskellä ötököitä) ei houkutellut ketään, joten lähdettiin suoraan ajelemaan etelää kohti. Kellon lähestyessä taas myöhäistä iltaa otimme mökin Aavasaksasta Yli-Tornion kupeesta. Väsynyt ja hämmentynyt pikkukettu etsi taas makuupaikkaa sänkyjen alta ja muista rauhallisista nurkista. Eipä ole sitten pentuajan Tilda ryöminyt sänkyjen alle... Mökin edustalla lentelevät muutamat yksittäiset hyttysetkin saivat Tildan taas sekaisin, kun kettunen yritti niitä pyydystää suuhunsa.

Tildalle oma huone.

Vahtikoira vartioi.

Väsynyt reissulainen.

Mökkeily ja telttailu kaiken muun ohella on Tildalle todella väsyttävää. Kettu vahtii ja vartioi ja huolehtii kaikista muistakin kuin vain itsestään. Ajomatkalla Tilda nukkui, mutta oli heti skarppina pystyssä kun jotain tapahtui. Loppumatkasta pieni punainen kiipesi auton takapenkillä syliini ja käpertyi siihen nukkumaan. Voi pikku-Tilda. Tuli ihan pentuajat mieleen. <3

Kotimatkalla Kalajoella meressä pulahtamassa.

Itkupotkuraivaria ja riemun kiljahduksia

Sitä on agility! Sunnuntain kisat olivat taas yksi turhautumisen paikka ja olin taas heittämässä hanskoja tiskiin. Välillä en vaan käsitä, miksi Tilda toimii tietyllä tavalla. Joskus vire on kuin itsestään oikea, joskus sen kanssa saa taistella uuvuksiin saakka ilman toivottua lopputulosta.

Onnellinen kettu lämppäilee.

Kisoissa juostiin kaksi starttia agirataa, jotka olivat Arto Laitisen käsialaa. Tiukkoja kulmia ja puomiansoja oli havaittavissa. Ensimmäinen startti meni Tildan omaksi esitykseksi. Sillä oli valtavan hauskaa ja se juoksi kuin viimeistä päivää, mutta ohjauksista sillä ei ollut tietoakaan. Nauroin välillä ääneen pinkoessani kettusen kannoilla, koska vaikka se oli juuri sitä, mitä aiemmin olin kutsunut sikailuksi, niin sillä oli hauskaa. Ja se juoksi kovaa! Se fiilis oli se, mitä radalla haetaan. Keskittyminen ohjauksiin lisäksi, niin nappiin menee!

Toinen startti ei ollutkaan mitään, mitä agilityn pitäisi olla. Lähtöpaikalla Tilda jo haukahti ja jäi kyttäämään jotakin. Odotin ja yritin saada kontaktin takaisin tietäen kuitenkin, ettei tästä mitään enää tule. Lähtökäskyn antaessani Tilda syöksyi haukkumaan tuomarin. Jatkettiin kuitenkin muutaman esteen verran, kunnes kettunen jäi haahuilemaan matkan varrelle. Äkkiä pois ja metsikköön piiloon katseilta. Mikä turhautumisen tunne, kun en voinut Tildalle minkään.

Sunnuntai-iltana jo löin vetoa, että seuraavissa treeneissä tiistaina minulla olisi super-Tilda mukana. Voitin! Alle vajaan tunnin mittainen metsälenkki seitsemän tollerin seurassa ja pikkukettu oli innosta täristen tekemässä agilitya yhdessä. Se juoksi kovaa ja oli kartalla ohjauksissa. Kaikki ihana samassa paketissa! <3 Hanna oli suunnitellut radan monenmoisilla valsseilla. Ohjaaja on niissä kertakaikkisen surkea, mutta kyllä me saatiin useita onnistumisiakin. Kuivaharjoittelua vaan kehiin! Tildan kontaktiongelmakin tuli näkyviin, kun vauhti oli kohdallaan. Jatkossa taas palkkaan ja vahvistan 2on 2off -asentoa. Väärin on ollut palkata vapauttamisen jälkeen eteenpäin... Lisäksi Tildan tullessa kontaktilta läpi, rataa ei jatketa eteenpäin vaan koko este otetaan uudestaan. Sitä olen tehnytkin, mutta varovainen saa olla, ettei tuo herkkis ota itseensä ja lopeta koko agia. Kontaktin onnistuessa kaikenlaisia häiriöitä kehiin! Vielä me saadaan nappikontaktit Hilpalle! Nyt täytyy itse olla vaan joka tilanteessa johdonmukainen.

Hyvä treeni, parempi mieli!

Agilityn innoittamana ajeltiin eilen kiireessä Sastamalaan epiksiin. Kisapaikka oli kuitenkin tyhjä ja totesin 45 minuutin matkan turhan ajettuani, että kisat olivat eilen. Aurinko kuitenkin paistoi lämpimästi, joten tehtiin sitten Tildan kanssa kaksin maakuntamatkailu Sastamalan Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle.

Reissussa ponit ja hevosetkin saivat kyytiä hurjalta villitollerilta!



Tilda pääsi poseeraamaan uuden Hurtan viilennysliivin kanssa.