Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hieronta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hieronta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pikkukettu fyssarilla

Tilda pääsi tänään Elina Karhumäen fysioterapiaan, kun muistin käyttämättömän lahjakortin laatikon pohjalla. Oli jo aikakin... Heti ulkona kävellessä Elina huomasi Tildan vasemman takajalan klenkkaavan jotenkin. Sitä seurattiin sisällä lisää ja näin sen itsekin. Jalka vaikuttaa "löysältä" ja kääntyy tassun kohdalta ulospäin Tildan kävellessä. Istuessa tai maahan mennessä Tilda käänsi vaihdellen toista takajalkaansa ulospäin. Pöydällä Elina tutki ja tunnusteli jalkaa, mutta ei löytänyt siitä mitään vikaa. Reisilihakset pikkuketulla olivat tasaisen vahvat molemmissa takajaloissa ja syvät lihakset muualla hyvässä kunnossa. Elina kehaisikin Tildaa lihaksikkaaksi tyttökoiraksi. Sain ohjeeksi pyytää eläinlääkäriä tutkimaan Tildan polvet ja kintereet kun seuraavan kerran lääkärillä käydään. En tiedä pitäisikö polvet kuvauttaakin... Kuitenkaan kettunen ei arista tai onnu jalkaansa, eikä hyppäämisessäkään ole ongelmia. Elina antoi ohjeeksi tasapainotyynyllä tai jakkaralla staattisen pidon treenaamisen. Ei turhaan olla doboiltu!

Tildaa muuten käsiteltäessä löytyi jumi rintarangasta ja pieni kireys vasemmalla niskassa. Rintarangan kohdalla lihakset olivat kuin kumia ja Tilda selvästi aristi käsittelyä aluksi. Agilitykoiran tavallinen jumipaikka, joka rangan kierroissa ja venytyksissä jää helposti venyttämättä. Tähän Elina antoi kotiohjeeksi rullavenytyksen, jossa kyljellään makaavan koiran rintarangan alle laitetaan parin minuutin ajaksi pyyherulla tai vastaava. Samalla lihaskalvoja voi hieroa auki käsillä tai piikkipallolla. Tildan lannerangassa oli jumia myös jonkun verran ja samaa rullavenytystä voisi käyttää siihenkin. Oikean lonkankoukistajan kohdalta Elina löysi trigger-pisteen, joka saatiin onneksi helposti rikottua. Tilda sai myös akupunktiota vastaavaa käsittelyä muutamiin kipupisteisiin.

Hauskaa oli taas katsella Tildaa pöydällä makaamassa. Jokaiseen pieneenkin ääneen oli pakko reagoida haukahtamalla tai murisemalla. Elina nauroi Tildan olevan nimensä veroinen ja terävä herkkis. :) Onneksi käytiin, kun kireyttäkin nyt selvästi oli. Tilda ei rentoutunut ollenkaan niin kuin joskus aikaisemmin ja siitä huomasi kyllä, että tiettyjen kohtien käsittely teki kipeää. Kettunen saatiin kuitenkin parempaan kuntoon! Mietin, että kumma ettei aiemmin tällaisia jumeja ole löytynyt, mutta onhan tässä reilussa puolessa vuodessa paljon tapahtunutkin. Pari viikkoa kolmella tassulla hyppien on saattanut myös olla mukana aiheuttamassa lihaskireyttä... Ehkä. Nyt pikaisesti piikkipallon ja Ikean lastenjakkaran ostoon!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kotona pomppii superpallo!

Meillähän on kaikki hyvin! Tai Tildalla ainakin on. :) Käytiin tiistaina Katriinan vastaanotolla terveysklinikka Rytmissä. Katriina käsitteli pikkuketun kokonaisvaltaisesti ja kehuikin sen olevan erinomaisessa kunnossa. Tilda on rakenteeltaan ja rungoltaan elastinen, jonka vuoksi se palautuu hyvin rasituksesta ja jaksaa tehdä töitä pitkän aikaa. Elastisuuden vuoksi Tildan kroppaan tulevat jumit saa auki helposti. Nyt lapojen takana oli jotain pientä agilitykoiralle tavallista jumitusta, joka oli pian hoidettu. Tilda myös pitää itse itsensä hyvässä kunnossa venyttelemällä, ryömimällä, tekemällä kuperkeikkoja, kieriskelemällä... Tollerijuttuja! Hyvä oli kuulla, että minulla on täydellinen harrastuskoira myös kropaltaan. Kuulemma sille riittää Katriinan osteopatia kaksi kertaa vuoteen, tavallinen hieronta ehkä neljä kertaa vuodessa. Annetaan Hilpan siis kieriskellä ja ryömiä!



Ei niin kiva juttu osteopatiakäynnillä oli taas huomata Tildan puolustusvietti. Välillä en vaan käsitä, mikä asia jossain ihmisessä saa sen puolustamaan hyökkäykseen saakka. Nyt oltiin eläinkaupan käytävällä, jossa oli myös jonkun koiran häkki, peti ja luu. Takahuoneesta käytävää pitkin tuli nainen, joka murahti jotakin Tildan haukulle. Ja vaikka pidin Tildaa lyhyellä hihnalla, niin ohikulkiessaan nainen oli saada hampaasta. Mun pienestä sievästä ketusta kuoriutuu välillä oikea susi... Eilen illalla lenkillä satunnaisen ohikulkijan hanska oli joutua Tildan hampaisiin ilman minkäänlaista epäilyttävyyttä, murinaa tai haukkua. En ole ollenkaan päässyt kärryille, mistä tämmöinen johtuu. Joku asiahan vastaantulevassa ihmisessä provosoi Tildaa, mutta mikä... Kettusen vapaana ollessa olen jo monesti päässyt iloitsemaan siitä, että "uhka" jätetään sikseen, kun kutsun luokse. Se tilanne on siis parantunut ainakin vähän. Mutta nytkö hihnassakin Tilda kokee tarvetta puolustaa? Ja mistä ihmeestä sen tietää, milloin voi kävellä tavallisesti ihmisestä ohi ja milloin täytyy varautua hyppyyn kohti hanskaa?

Muuten Tilda onkin paremmin kuulolla kuin vaikka vuosi sitten. Pikkukettuun voi luottaa ja vaikka se edelleen tekee hölmöjä, on se silti kasvanut ja aikuistunut vähän. Tärkeää tuntuu olevan yhdessä tekeminen ja oleminen. Ihana rasittava Tilppaliina. <3