NOU1

Nyt on mun suuri haave toteutunut. Tilda läpäisi taipparit 28.5.2016 Juupajoella. Kummallinen, sanaton ja tyhjä olo jäi jäljelle, vaikkakin ylpeämpi en voisi meistä olla. Matka Tildan taipumiseen oli pitkä ja kivinen. Pikkupennusta asti tehtiin töitä varisten ja damien kanssa, käytiin välillä suossa ja välillä rantapientareella. Tilda repi variksen siipiä, ei suostunut koskemaan riistaan, ei palauttanut dameja, söi pupuja, ei uinut... Joskus kuulin myös, ettei se välttämättä koskaan ottaisi varista. Mutta tässäpä sitä kaikesta huolimatta ollaan. Taipuneina. Onneksi pidin pääni, kuuntelin tarkasti vain kannustusjoukkoja ja uskoin pieneen kettuuni!

Oltiin Tildan kanssa iltapäiväryhmässä. Aamukymmeneltä lähdettiin ajelemaan koepaikalle ihan kahdestaan. Halusin varmasti päästä yhteiseen kuplaan pikkuketun kanssa ja keskittyä täysillä vain ja ainoastaan meidän taippareihin. Jouduttiin odottelemaan aika kauan ennen kuin kokoonnuttiin tuomarin silmän alle. Tilda oli suht kiltisti. Vähän vaan piippasi ja pomppi. Tositoimiin lähdettiin kolmansina. Oltiin ajoissa metsässä vaikka yritin taktikoida, mutta luotin Tildaan. Ennen meidän vuoroa pidettiin pikapalis toimintasuunnitelmasta: ensin tehdään hommat ja sitten Tilda pääsee syömään. Kettunen kuunteli tarkkaan, steppasi ja piippasi. Rannassa heitettiin lokit. Ensimmäiselle Tilda lähti varovaisemmin, ties mitä järvessä törröttäisi, jos suinpäin hyppäisi. Toiselle lähti sutjakammin. Laukaukseen kettunen reagoi nyt hyvin. Se katsoi pää pystyssä vuorotellen ampujaa ja lokkia ja toimi sitten. Lokit otin vesirajassa käteen. Hakuruutuun mentäessä yritin rauhoittaa Tildaa ja muistuttaa hommista ja ruoasta. Nyt alkaisi meidän työt.

Ruudussa Tilda kuunteli hyvin laukauksen. Muistaakseni nousi siinä täpinöissään seisomaan ennen kuin lähetin hakuun. Heittovaris ei kelvannut, Tilda vaan nuuhkaisi, katsoi minuun ja lähti juoksentelemaan. Tuomari meni heittovarikselle Tildaa kutsuen ja heitti linnun uudestaan. Nyt kettu otti riistan ja toi minulle muutaman metrin päähän. Lähetin hakemaan lisää. Tilda löysi ja lähti palauttamaan, mutta muutaman ensimmäisen kanssa jäi vajaaseen kymmeneen metriin. Jouduin useasti kehoittamaan tuomaan ja kannustamaan. Loppua kohti palautukset paranivat ja viimeisen variksen sain nätisti käteen asti. Tilda laajensi hyvin hakuaan sivuille, mutta viimeiseksi jäänyt takimmainen oli sille vaikea. Millään en saanut Tildaa lähtemään suoraan taakse ja jouduinkin lähettämään uudestaan ainakin kolme kertaa. Hengittelin ja puhaltelin ja unohdin olevani kokeessa. Onneksi tuomarikin oli kärsivällinen ja jaksoi katsoa meidän esityksen loppuun asti. Pikkukettu teki todella rankan työn! Yleisö liikehdintöineen ja pussin rapisteluineen oli iso häiriö ja kontaktin saaminen Tildaan palautusten  jälkeen oli työn ja tuskan takana. Lopulta toimitsija kehoitti kytkemään koiran tuomarin jo sanellessa arvosteluaan. Ja me saatiin lupa lähteä jäljestämään!

Jälkipuuhia pitikin sitten odottaa pari tuntia. Tilda oli hakutöistä väsyksissä, sen verran pikkukettu oli joutunut pinnistelemään. Käytiin lenkillä nollaamassa vähän ja mentiin autoon odottelemaan ja turvaan hyttysiltä. Ennen jäljelle lähtöä haetutin Tildalla oman pupun muutaman metrin päästä ojasta. Muuten ei sitten ehtinytkään valmistautua tai jännittää, kun yhtäkkiä tuli käsky lähteä noutamaan pupua. Pääsin onneksi toisena lähettämään Tildan jäljelle. Ei tarvinnut kauaa odottaa. Juuri ennen meidän vuoroa näytin kettuselle muistutukseksi ruokakippoa ja kerroin pelisäännöt. Pienet piippaukset ja täpinöinnitkin siinä irtosi väsyneestä punaisesta. Jäljelle Tilda lähti varman oloisesti. En nähnyt kuin ihan alkumatkan, mutta luulisin sen edenneen aika jälkeä pitkin. Lopulta sain merkin, että Tildalla on pupu suussa ja voin kutsua sitä. Tuntui ikuisuudelta ja ehdin ainakin kolme kertaa varmuuden vuoksi kutsua Tildaa luokse. Vimein pieni punainen tuli näkyviin ryteiköstä iso pupu suussa. Vielä viiden metrin päässä se laski pupun maahan ja korjasi otetta. Toi kuitenkin sitten roikaleen ihan jalkojeni juureen. Olipa hämmentynyt olo! Se oli siinä! Palkatessa Tildaa tuli sitten itku. Kaikkien taisteluiden jälkeen siinä se nyt oli taipumuskokeen läpäisseenä. Noin vaan.

Me tehtiin se yhdessä alusta loppuun. Me luotettiin toisiimme. Yksin kumpikaan ei olisi suoriutunut tehtävistä niin kuin nyt suoriuduttiin. Uskomatonta. Sanoin on vaikea kuvailla, kuinka ylpeä olen Tildasta. Ylpeä olen myös itsestäni, kun sain vietyä villikkoni tähän pisteeseen. Me oltiin supertiimi ❤


Taippareiden pöytäkirjasta

Sosiaalinen käyttäytyminen: Vilkas koira.
Uimahalu: Hyvä.

Hakuinto: Hyvällä vauhdilla.
Noutohalu: Empii hieman riistoilla.
Riistankäsittely: Pinnallinen ote riistoista.
Palauttaminen: Jättää palautuksia hieman kesken.
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen.
Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä.
Yhteistyö: Koiraa ohjataan hyvässä yhteistyössä.
Yleisvaikutelma: Vauhdikas koira, joka ui mielellään. Selvittää tänään kaikki tehtävät.

Hyväksytty

28.5.2016 Juupajoki
Tuomari Risto Aaltonen
Järjestäjä Mäntän seudun nuuskut Ry

Ajatuksia ja onnistumisia

Monen monta päivitystä on jäänyt kirjoittamatta... Torstaina koin kuitenkin taas pitkästä aikaa sen pakahtumisen tunteen, kun pää täyttyy ajatuksista ja tekee mieli oikein kaivautua niihin jokaiseen. Meillä oli Riitan tehotokot. Tehtiin alkuun paikkiksia ja häiriötreeniä. Tilda oli hyvinkin toimeliaalla tuulella ja tiesin, ettei se onnistu paikallaolossa. Kettunen piippasi, kiljahteli, hypähteli ja vaihtoi asentoa vaikka olin ihan sen edessä. Ja kuinka ärsyttävää, kun en osannut treeniä muuttaa niin että se olisi Tildalta onnistunut. Riitta antoi pikavinkiksi paikkaistumiseen nami kuonon päällä istumisen, jolloin koiran keskittyminen olisi namissa, jonka pitää pysyä kuonolla. Ensifiilis ennen kuin olen yrittänytkään temppua, on että tulee olemaan vaikeaa saada nami Tildan kuonon päälle, saati sitten, että sekä nami että kettunen pysyisivät paikallaan. Ja Tilda ilman piippaamista. Saa nähdä.

Omaan treenituokioon valitsin pähkäilyjen jälkeen myöskin paikallaolon. Muihin avoimen liikkeisiin on jotenkin edes selvät sävelet. Tehtiin pikkuketun kanssa ihan vain paikallaan makaamista häirittynä. Ensin palkkasin pelkästä paikallaolosta, sitten palkkasin, kun Tilda pysyi vaikka kävin tuuppimassa kyljestä. Seuraavaksi oli Riitan vuoro häiriköidä ja Tildan edelleen pysyä makuulla. Kukaan ei yllättänyt, kun ahne kettunen kerta toisensa jälkeen meni lankaan ja havitteli herkkuja. Vaikeinta Tildalle oli kuitenkin maahan meneminen. Se jäi kyttäämään koutsia herkkujen toivossa, kun minun nakkini pysyivät taskussa. Sain aika kauan käskeä ja painostaa, että Tilda meni maahan ilman, että kääntyi Riittaa kohti. Lopulta, kun pääsin pikkukettua palkkaamaan, se ei ollut moksiskaan aiemmasta kädenväännöstä. Se palkkautui hyvin ja meni maahan samantien näpsäkästi uudestaan. Treenin lopuksi oltiin yhtä mieltä siitä, että jos houkuttelutilanteessa saisi Tildan pysymään paikoillaan, auttaisi se varmasti paikkamakuuseen ja paikkaistumiseen. Treenin aikana Tilda ei myöskään vinkunut ollenkaan, kun sen oli pakko koko ajan keskittyä ja olla hommissa. Kettusta pitäisi haastaa paljon enemmän! Hyvä huomio oli myös, että Tildan toimintakyky piti varsin hyvin, vaikka painostin sitä maahan menossa kovastikin. Se oli vain päättänyt olla tottelematta käskyäni ja keksi monia keinoja vältelläkseen makaamista ihan protestiksi. Että sellanen herkkis. Se osaa kyllä sluibailla ja todella tehdä, mitä haluaa. Nyt alkoi meidän perheessä tiukka kuri ja mustavalkoisuus!

Se tokosta. Paitsi, että kunnon tavoite pitäisi asettaa, jotta tulisi kunnolla treenattua. Koekalenteri esiin kai...

Toinen suuri asia meidän harrastusrintamalla on vihdoin vauhtiin päässeet taipparitreenit. Pieni alkukankeus ei tänä keväänä kauaa pikkuketulla kestänyt vaan parissa treenissä mieleen palautui taas, mitä pitikään tehdä. Eilen treenattiin Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa ja olin oikein iloisesti yllättynyt Tildan työskentelystä. Tekikö pieni lämmittelytreeni tehtävänsä vai se, että valeraskausmasennus on viimein ohi, mutta pieni kettu oli super pätevä vaikkakin läkähdyksissä. Se jopa kulki vierellä ja vetämättä koko matkan autolta lähetyspaikalle - kaksi kertaa. Ei ilman muistuttelua tai hienovaraista kiljumista, mutta kulki. Neljä varista heittovaris mukaanlukien sekä pupu palautuivat käteen asti helposti. Mahtava kettu! Niin se vaan ehkä on, että kunnon tavoite on oltava. Sitten vasta alkaa hommat rullata.

Vuosi vaihtuu taas

Onpa ollut meillä tunteellinen vuosi. Vuosi sitten olin toivonut tälle vuodelle paljon onnea ja ihania hetkiä. Niitäkin vuoteen on toki mahtunut, mutta jotenkin päällimmäiseksi ajatukseksi on jäänyt huoli ja surullisen näköinen pikkukettu.

Vuoden 2015 aloitus ei sujunut niin kuin olisin toivonut. Tildan terveyteen tuli taas takapakkia. Nyt lonkkien nivelrikko diagnoosin myötä. Alkuvuosi menikin murehtiessa menetettyä yhteistä rakasta harrastusta agilitya, joka jouduttiin lopettamaan kokonaan diagnoosin myötä. Lisäksi huoli Tildan voinnista ja tulevaisuudesta sekä omantunnon tuskat kolkuttelivat pitkään mielessä. Tilda oli jonkun aikaa saikulla ja paranneltiin molemmat itseämme ja toisiamme. Fyssari Marika Ruottisella käytiin useasti ja Marikan tuen ja ohjeiden myötä ollaankin paremmassa jamassa. Syksyn koleiden ja kosteiden säiden alkaessa Tilda kerran kipuili lonkkaniveliään ontumalla saaden kipulääkekuurin ja reilun kuukauden saikun. Se oli kuitenkin siinä. Jumppien ja lämmittelyiden sekä jäähkäilyjen merkitys on korostunut entisestään. Jos jotain hyvää, niin on ihana huomata, kuinka tehty työ tuottaa tulosta ja selvästi pitää Tildan ainakin toistaiseksi hyvässä kunnossa. Kettunen saa elää villisti ja vapaasti, kuitenkin tarkkailun ja tiettyjen rutiinien alaisena. Viime vuonna puhjennut atopia on sekin pysynyt lähes näkymättömissä. Jatkuva vesisade ja märkyys nyt syksyllä saivat hetkeksi Tildan etutassujen ihon kirkuvan punaiseksi ja kipeäksi ja samalla silmät vuotivat entisestään, mutta onneksi tähänkin oli hoitokeinot valmiina. Lopulta saatiin ulos myös pakkanen, joka viimeisteli tennarit kuntoon ja mielen vallan virkeäksi.

Agilityn poisjäämisen myötä ollaan tokoiltu enemmän ja tavoitteellisemmin. Suunnitelma oli saada Tildalle TK1 -tunnus ja siirtyä jo avoimeen. Paikkamakuun hankaluudet, uusien liikkeiden haasteet, sääntömuutokset sekä Tildan saikkuilu toivat kuitenkin mutkia matkaan. (Yllätys yllätys! Miten tokoon saadaankin aina mutkia aikaiseksi?) Varsin tyytyväinen olen jokatapauksessa meidän tokovuoteen. Paikallaoloon ja moneen muuhun junnaamaan jääneeseen liikkeeseen saatiin paljon vinkkejä eri kouluttajilta ja ne vinkit saivat minut pohtimaan entistä ahkerammin pienen ketun virettä ja mieltä. Helppoa ei ole kouluttaa nopeasti reagoivaa, paljon ajattelevaa eläintä, joka elää kaikesta mahdollisesta ympärillään. Paikallaolo on edelleen tasapainoilua Tildan kanssa, kuten moni muukin asia, mutta pikkuhiljaa siitäkin saa kiinni, kun uskaltaa luottaa. Mutkienkin jälkeen päästiin siis kisaamaan tokossa ja TK1 -tavoite saavutettiin kummallisen helposti. Meidän päällä varjona kummitellut alokas-luokka on karistettu lopullisesti harteilta ja rennoin mielin suuntaamme kohti avointa. Ahkerasti aiotaan treenata avoimen luokan liikkeitä ja kisasuoritusta kuntoon, jotta päästäisiin uuden vuoden tullen taas kokeisiin - ehkä kesällä...

Mejän koeura korkattiin heinäkuussa Tamskin historian ensimmäisessä kokeessa. Tulosta ei saatu, kokemusta sitäkin enemmän. Enpä olisi uskonut, että vire ja mielentila-asiat ulottuvat mejäänkin. Tai no niin, kaikki on kettusen kanssa mahdollista. Jäljestys ja nenän käyttö on ihan sen juttu ja Tilda todellakin osaa molemmat hommat, mutta ajatukset eivät vaan menneet kokeessa yksiin. Ensi vuodelle voisi kuvitella toista mejäkoetta. Ei tätä ihan tähänkään voi jättää.

Keväällä Lovan ollessa meillä hoidossa pariin otteeseen pääsin käsiksi myös rally-tokoon. Luutun kanssa selvitin, mistä lajissa suurinpiirtein on kysymys ja kävin tehotyypin kanssa kisaamassa hyväksytyn ja hylätyn tuloksen verran. Enempää en ehtinyt, mutta pienen kutkutuksen jäädessä rallailusta treenattiin Tildan kanssa kurssillinen ja siinä lomassa kisattiin kolme kisaa. Kaikista hyväksytty tulos ja Tildalle koulutustunnus RTK1. Rally-toko saa ensi vuonnakin kulkea sivussa meidän matkassa, jos siltä tuntuu. Siihen en aseta sen kummempia tavoitteita. Pidetään joku laji hauskana hömppänä ja nautitaan ulkokisoista, jos aikaa jää.

Suurin harppaus tänä vuonna otettiin taippareissa, vaikka ilman ykköstulosta kahdesta kokeesta pois käveltiinkin. Superkouluttajat Sara, Pete ja Kaisa sekä kimppatreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa saivat minut oppimaan paljon uutta pikkuketusta ja pääsemään sen kanssa lähemmäs unelmaa kuin koskaan aikaisemmin. Ajatella, että kokeessa oltiin yhden pienen huolimattoman liikkeen, yhden variksen päässä jäljelle selviämisestä... Tänä vuonna saatiin huimasti itsevarmuutta ja kokemusta lisää. Tilda oppi myös sitkeämmäksi ja kestävämmäksi työskentelijäksi. Jotenkin tuntuu, että avain tuon pienen punaisen sisimpään löytyy metsän ja etsimisen ja noutamisen takaa. Vaikka Tilda on innoissaan tokosta ja treenihallille menosta, niin metsä ja riistat tai vain eri väriset kankaiset patukat saavat sen innon aivan eri sfääreihin. Metsässä se tekee töitä tehokkaimmin, ajattelee terävimmin ja tuulettaa päätään parhaiten. On se vaan metsäläinen. <3 NOU1-jahti jatkuu kevään tullen ja teen sen valtavan hyvillä mielin. Tässä tapauksessa en voisi meistä kahdesta ylpeämpi olla.

Koiranetin tietojen mukaan Tildan harrastusrepertuaari on aikamoinen. Ollaan startattu agilityssa, mejässä, tokossa, rally-tokossa ja taippareissa, käyty näyttelyissä valioitumismahdollisuuden verran sekä läpäisty MH-kuvaus ja luonnetesti. Nose Workiakin on testattu. Ei se ihan turha tapaus ole, vaikka välillä epätoivoiselta tuntuisikin. Luonnetestin halusin käydä, vaikkei sillä noutajalle sen kummempaa merkitystä ole. Jollain tavalla pääsin kuitenkin vieläkin paremmin perehtymään Tildan mielen maailmaan ja sain sanoille merkityksiä, kun näin, miten se testitilanteessa toimi. Ja sellainen se on, millainen oli testituloskin: Suuri tyyppi pienen kettusen ruumissa. On siinä tasapainoilemista.

Vuosi ei ole ollut minulle eikä Tildalle helppo, eikä varmasti tule olemaan seuraavakaan. Muutokset arkielämässä rasittavat pikkuketun päätä hurjasti ja toisen huoli on meidän molempien huoli. Otetaan kuitenkin kaikki irti joka hetkestä, hitsaudutaan entistä paremmin yhteen, opitaan toisiltamme ja nautitaan elämästä. Me ollaan valmiita uuteen vuoteen!

Ei se vielä taipunut

Toinen NOU0 -tulos Tildalle. Mutta vaikka se oli todella pienestä kiinni, niin en voi olla pettynyt. Mahtavaa katsoa tuota huikeaa kehitystä! Vuosi sitten taippareissa Tilda kärsi odottamisesta ja koetilanteesta niin paljon, että ainoastaan yksi varis saatiin hädintuskin palautumaan. Nyt on treenattu sitkeyttä ja se todella näkyy. Vesityöosuus sujui mallikkaasti ja innokkaasti Tilda siirtyi hakuruutuun. Heittovaris meinasi jäädä niille sijoilleen, mutta tuomarin mennessä ruutuun ja heittäessä variksen uudelleen, Tilda palautti sen näppärästi. Sitten alkoi raskas työ pienelle ketulle. Tilda kävi juoksemassa ruudun läpi ja katsomassa varikset. Se nosti niitä tasaiseen tahtiin ja alkuun palautti nopeasti käteen asti. Viimeisillä palautuksilla jouduin kannustamaan yhä enemmän, mutta vaikka Tilda tiputti variksia noin 10 metrin päähän minusta, se lopulta toi kaikki käteen asti. Ruudussa viimeisenä jäljellä olevaa varista kettunen oli kuulemma kantanut jossain vaiheessa paikasta toiseen, joten sekin oli haettava. Tilda lähti hakuun ja ottikin linnun, teki mutkan sen kanssa ja palautti käteen hurjan kannustuksen saattelemana. Antaessani variksen pois, tuomari totesi sen olevan rikki. Koe loppui siis meidän osalta siihen.

Mutta Tilda nouti kaikki kuusi varista ruudusta. Siihen kului aikaa, mutta se teki sen! Joka kerta lähettäessäni Tildaa ruutuun sain tehdä töitä, että sain sen keskittymään ja joka palautuksella se vaati suuremman kannustuksen. Yleisö selvästi ahdisti pientä kettua ja sen oli varmistettava, että kaikki oli sen hallussa. Hakua tehdessään häiriötä aiheutti linnun viserrys ja auto, joka ajoi viereisellä tiellä. Monta haukuttavaa asiaa häiritsi kettusen työskentelyä. Lopulta se paineistui liikaa ja yrittäessään hallita vielä itseäänkin käsitteli viimeistä varista huolimattomasti. Mahtoi olla pikkuketulla rankka työ. Tuomarin mielestä Tildan haussa tai työinnossa ei ollutkaan se ongelma, vaan johtajuudessa. Tilda saa määrätä ja koska se huolehtii kaikesta minun puolestani, sen pää ei kestä loppuun asti. Tässäkin tulee siis ilmi sen kontrolloinnin tarve. Miten ihmeessä saan kerrottua Tildalle, ettei sen tarvitse huolehtia muusta kuin omasta työstään? Ilman kattoa hipovaa viretilaa se onnistuu, mutta mitä enemmän kierroksia, sitä enemmän Tildan on pakko kontrolloida kaikkea mahdollista. Toinen asia, johon tuomarti tarttui, oli Tildan suhtautuminen laukauksiin. Nyt se kiihtyi molemmista laukauksista ja päästi parit haukut. Tuomari kysyi, onko Tilda säikähtänyt joskus jotain pamausta ja hämmästyi, kun kerroin, että vielä vuosi sitten se ei päästänyt laukausten kuuluessa ääntäkään. Luulen, että tässäkin asiassa Tilda on yhdistänyt näppärästi yhteen kaksi asiaa: laukaukset ja kiihdyttävät riistat.

Edelleen taipuminen on mahdollista ja jollain tavalla sain tästäkin kokemuksesta taas lisää taistelutahtoa. Tilda osaa hommansa, mutta koetilanne on sille vaikea. Sitä ei pienissä kimppatreeneissä tulekaan treenattua... Uskoni pieneen punaiseeni jatkaa vahvistumistaan. Me ei vielä luovuteta!

Koeselostus
1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Ystävällinen. (Hyväksytty)

2. Uimahalu
Ui mielellään. (Hyväksytty)

3. Hakuinto
Liikkuu itsenäisesti laajalla alueella etsien riistaa, vaikka välillä keskittyminen herpaantuu häiriöihin. (Hyväksytty)

4. Noutohalu
Lokit ok. Heittovarikselle tarvitsee tuomarin apua. Monella variksella hieman miettii, mutta nostaa itsenäisesti. (Hyväksytty)

5. Nouto-ote
Lokit ok. Variksilla pehmeä, mutta viimeisen variksen rikkoo. (Hylätty)

6. Palauttaminen
Lokit ok. Variksilla tarvitsee paljon ohjaajan kehoitusta. (Hyväksytty)

7. Reagointi laukaukseen
Kiihtynyt ja haukkuu. (Hyväksytty)

8. Itseluottamus ja aloitekyky
Hyvä vedessä ja maalla. (Hyväksytty)

9. Yhteistyö
Yhteistyössä. (Hyväksytty)

10. Yleisvaikutelma
Työintoinen koira, joka suorittaa vesityöt mallikkaasti ja löytää helposti varikset. Ääntelee laukauksissa. Tänään rikkoo viimeisen variksen. (Hylätty)


Tuomari Maarit Nikkanen
Parola, Hattula 15.8.2015

Viimeistely

On se hyvä, että aina löytyy onnistumisia jostain. Pidettiin tänään viikoittaiset taipparitreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa. Se oli samalla Tildan viimeistelytreeni lauantaisia taippareita varten. Jo viime viikolla teetätin Tildalle kokeenomaisen treenin, jossa toimin ja palkkasin kuten kokeessa. Se valoi minuun suurta luottoa pikkukettua kohtaan. Vesityö, hakuruutu ja jälki suoritettiin kaikki hyväksytysti, vaikka pidin huolta, etten esitellyt ruokakippoa liian lähellä lähetyspaikkoja ja palkkasin vain ne kaksi kertaa niin kuin kokeessakin voin tehdä. Melkein uskomatonta, että tuo pieni punainen villikko oikeasti pystyy suoriutumaan taippareiden tehtävistä niiden vaatimalla tavalla.

Kokeenomaisen treenin vesityö sujui Tildalta kuin itsestään ja hakuruudusta neljä varista palautui reippaasti ja itsenäisesti. Heittovarista Tilda ensin mietti, mutta nosti sen kuitenkin ensimmäisenä. Viides ja viimeinen lintu oli jotenkin vaikeassa paikassa, eikä kettunen meinannut sitä millään löytää useista lähetysyrityksistä huolimatta. Lopulta Elinan mennessä ruutuun Tilda löysi variksen ja palautti senkin empimättä. Lottovoitto ja superpalkka Tilpalle! Ennen jälkeä teetätin perusnoudon pupulla. Ei ongelmia. Jäljelle mentäessä Tilda näki Elinan kauempana metsän laidassa. Se lähti kuitenkin hyvin jäljelle, kunnes vastaan tuli kaatunut puu. Sekunnin ajatustauko ja Tilda päätti lähteä kiertämään puuta ja etsimään pupua sieltä, missä se oli Elinan nähnyt. Hyvinhän jänö niinkin löytyi! Reippaasti pupu suuhun ja fiksuna likkana kävelytietä pitkin minun luo. Sain merkin, kun Tildalla oli pupu suussa, joten kutsuin sitä. Tiputuksien saldo tälle palautukselle oli vain yksi ja sekin pikainen. Ihan ei jälkeä oppikirjan mukaan suoritettu, mutta eipä tuo kettunenkaan oppikirjasta ole. Hyväksytty suoritus kuitenkin, joten tästäkin jackpot! :)

Sitten tämän päivän viimeistelyihin. Koska sen suurempaa hiottavaa ei kokeenomaisessa treenissa tullut ilmi, päätin tehdä vain ruudun motivoidusti ja pari varista haetuttaen sekä pupulla perusnoudot. Tilda oli valtavilla kierroksilla autossa odotettuaan ja jouduin todella himmailemaan sen menoa lähetyspaikalle ja odottelemaan edes pientä rauhoittumista. Lähetyspaikalla kiljukaula jähmettyi samantien paikoilleen, hiljeni ja keskittyi. Unohdin kokonaan motivointiajatukseni ja lähetin Tildan ruutuun. Kaksi varista se haki huolellisesti ja innolla ja siitä palkkasin. Perusnoudot pupulla olivat myös varmat. Ensimmäisellä kannustin, kun en osannut olla hiljaa, mutta toisella noudolla olin hiljaa ja Tilda haki edellistä näppärämmin. Ihan mahtava pieni kettu! En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka se pystyy työskentelemään intensiivisesti ja järkevästi, vaikka vire on katossa. Ja nykyään myös sitkeästi. Tildan paineensietokyky on kasvanut ihan huimasti ja vaikka se virittäisi itsensä äärimmilleen, sillä ei keitä yli. Pystyn jopa säätelemään virettä ja Tilda kestää sen. Huimaa. Tildan kiljuessa loppujen varisten perään niitä haettaessa ruudusta, Tommi ihmetteli pienen ketun valtavaa intoa noutamiseen. Niin... Sen into siihenhän on osittain mun kolmen vuoden työn tulos. Tildan noutamista on rakennettu pennusta saakka, käyty välillä pohjamudissa ja välillä noustu pinnalle haukkaamaan happea. Nyt se noutaa sitkeästi, innolla ja intensiivisesti. Sivutuotteena ja omasta osaamattomuudestakin johtuen se todella kiljuu valmistautuessaan. Mutta työskennellessään Tilda tekee hiljaista ja keskittynyttä työtä.

Nyt on enää aikaa omalle viimeistelylle. Yritän etsiä fiiliksen, joka on varma ja luottavainen, mutta nöyrä sille, mitä kokeessa tapahtuu. Paljon voi mennä vikaan vielä koepäivänäkin, mutta tiedän, että meillä on täydet mahdollisuudet onnistua.

Mitä on tullut tehtyä?

Niin se kesäloma taas hivuttautui lopun puolelle ja huomenna on palattava töihin. Kumma kyllä kaikki suuret ja pienet ajatukset treeneistä ja muista touhuista on jäänyt tänne kirjoittelematta... Otan siis vähän takaisin ja muistuttelen mieleen tokoa, taippareita ja - rally-tokoa!

Tildan kanssa todellakin pyörähdettiin viime viikon sunnuntaina 26.7. Hattulassa rally-tokokisoissa. Lahjattomat treenaa, joten saattoi sen alo-luokan korkata näinkin. ;) Vesisateella hiekkakentällä saatiin ensimmäinen hyväksytty tuloskin! Pia Heikkinen tuomaroi meille 87/100 pistettä loppukommentein "iloista osaamista". Olin kyllä varsin tyytyväinen pikkuketun suoritukseen. Yhdet oikeat ja hyvät kylttitreenit takana ja ensimmäinen tämän lajin kisa, ja Tilda oli oikeasti mun kanssa radalla ja teki iloisesti töitä. Radan alkupuolella huomasin, ettei seuraamiseen käyttämäni "tässä" -käsky toiminut siinä tilanteessa, joten vaihdoin sen lennossa tiukemman kontaktin käskyyn. Se toimikin paremmin ja Tilda tuntui olevan enemmän tarkkana, vaikka olikin aika kiinni kädessäni. Kisaradalta saatiin siis 13 virhepistettä. Ykköset kyltin nuuskaisemisesta, vinosta eteen tulemisesta ja kontrollin puutteesta. 10 pistettä lähtikin sitten täysin omasta mokasta, kun suoritin 360 asteen käännöksen vasemmalle jotenkin väärin. Arvostelulomakkeen mukaan syynä oli rintamasuunta, joten liikkeen oikein suorittamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Tietenkään ei tajuttu videoida ratasuorituksia, vaikka kuvaajia olisi ollut useitakin, kun Jonna & Lova ja Sari & Sella olivat myös kisaamassa. Ensi kerralla sitten! Vakuutuin nimittäin, että ensi kerta tulee. Sen verran tulosten teko tarvetta tuo onnistuminen itselle taas iski...

Tulosten tekemisestä puheenollen, nyt käynnistyy meidän kisa/koekausi muullakin saralla. Taippareihin mennään tässä kuussa kokeilemaan taas. Jotain, mitä odotan tosi innolla. :) En kuitenkaan aio luoda paineita, vaan mennä samalla periaatteella kuin viime syksynäkin: katsotaan, mitä tapahtuu ja otetaan oppia. Tilda on ollut kevään taipparikurssin jälkeen loistavassa noutovireessä. Varisten kanssa hakuruudussa ollaan treenattu sitkeyttä ja olen yrittänyt iskostaa pienen ketun mieleen, että varisten noutamisesta seuraa herkkuruokaa. Ahneen kettusen suurin intohimo... Sitkeästi ja mallikkaasti se on hakutyötä tehnytkin ja parhaimmillaan kuusi varista on ruudusta tyhjennetty. Pilkun viilaamistakin riittäisi, sillä Tilda kyllä valikoi varisten noutamisjärjestyksen. Heittovarista ei voi ensimmäisenä tuoda, vaikka sen luo Tilda ekana menisikin. Mutta en tässä kohtaa ole asiasta lähtenyt nipottamaan, se kun kuitenkin seuraavaksi tuo sen heitetyn linnun. Jos varisten noutamisesta Tilda tarvitsee suuren palkan, niin pupun hakemisesta sitten jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa. Pupu itsessään meinaa olla kettuselle se mahtava herkku... Pari viikkoa sitten meillä oli pitkästä aikaa pupu treeneissä jäljen päässä ja villikko jäljesti sen ihan vain itselleen. Ehti siis syödä pikkuruiselta pupulta pään ja tassun. Yäk!! Sen jälkeen pupu onkin ollut tehotreenissä ja nyt pupun tuominen jäljen päästä taas onnistui. Vähän Tilda tarvitsee tukea minulta palautukseen. Kannustusta on ainakin kuuluttava kun pupu on suussa, jollei minua heti näy, muuten voi pieni kettunen unohtaa, että pupu pitää tuoda minulle eikä pitää itsellään. Jotenkin luotan kuitenkin Tildaan. Se on jo jonkin aikaa esitellyt taipumuksiaan treeneissä, joten mahdotonta kokeessa taipuminenkaan ei ole.

Jos rally-tokossa ja taipparitreeneissä ollaan koettu onnistumisia, niin toko tuntuu taas junnaavan paikallaan. Heinäkuussa oltiin Kivimäen Riitan yksärillä aiheena peruuttaminen seuraamisessa sekä ruutu. Hyviä neuvoja ja ruutuun uutta näkökulmaa saatiinkin, mutta itsekseen treenaillessa jämähdän silti tekemään samoja juttuja. Ja ehkä toisaalta, kun treenattavia asioita on niin paljon, niin tulee tehtyä vähän kaikkea ja siksi tuntuu, ettei edistytä. Toko taitaa tarvita kunnon perinteisen treenisuunnitelman. Eikä aikalisä ja tuumaustaukokaan olisi pahitteeksi. Tilda ei nyt juoksuisena tunnu olevan täysillä mukana koutsitreeneissä. Nenä vie kettusta taas oikein urakalla ja tavalliset hihnalenkitkin on tuskaa. Tässä huomaa kyllä, mikä tekeminen itsessään palkitsee Tildaa ja mikä saa sen vireen nousemaan (välillä liikaakin) ja pysymään korkealla häiriöistä huolimatta. Noutaminen on sitä, mikä virittää Tildan itsessään ja mitä voi tehdä pitkäänkin. Kun kyse on dameista tai riistasta, pystyn säätelemään sen virettä ilman pelkoa totaalisesta vireen katoamisesta. Ruokakuppiin liittyy jotain samaa... Toko taas on jotain, mitä Tilda lähtee tekemään mielellään, mutta itse tokon tekemisestä sen vire ei nouse äärimmilleen ja virettä on hankala säädellä. Oikeanlainen palkkaaminen on tärkeää, mutta tokossa en ehkä osaa toteuttaa sitä Tildan kannalta oikein. Voi kun jonkun kanssa voisi näihinkin asioihin paneutua ja oppia niistä vielä lisää! Paljon on potentiaalia, vähän tietoa ja taitoa.

Kyllä se treeneissä taipuu!

Onpa jäänyt kaikessa hässäkässä treenikuulumiset väliin. Tildan kanssa on nyt oikeastaan kaksi rautaa tulessa: taipparit ja toko. Näistä taipparit palaa suuremmalla liekillä ja huomaan useammin ja mieluummin raahautuvani metsään linnun raatojen kanssa kuin tokoilevani normilenkin lomassa. Mikä on saanut meidät taas uudestaan pitkän talven tauon jälkeen tavoittelemaan valtavia haaveita?

Taipparikurssi on nyt käytynä. Sara ja Pete ovat olleet kannustavia ja olen saanut toivomaani tukea siihen, ettei Tilda ole ollenkaan toivoton tapaus. Oikeastaan tukea kummempaa en ole kaivannutkaan. Tilda itse on todistanut viimeisen parin kuukauden aikana, että pitkä tauko riistasta ei haitannut yhtään vaan ollaan päästy jatkamaan täysin siitä, mihin syksyllä jäätiin. On mahtavaa katsella pikkuketun innokasta ja iloista työskentelyä! Etenkin kun sen eteen ollaan tehty muutama vuosi ahkerasti töitä ja vuodatettu kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä.

Kurssilla Tilda pääsi ahkerasti kantamaan riistaa. Vesitöitä tehtiin parina kertana ja varmasti Tilda toi järvestä niin lokit kuin lokkia paikanneet variksetkin. Venekään ei haitannut kettusta ollenkaan, ainoastaan talven jäljiltä veteen meneminen oli ensimmäisillä heitoilla vähän hidasta ja hyvää kohtaa rannasta piti hakea piippauksen kera. Kyllä se sinne kuitenkin menee ja kesän edetessä varmasti myös aina vaan helpommin.

Hakuruutu variksilla parani viikko viikolta. Ensimmäisillä kerroilla Tildaa sai kehottaa nostamaan riistan, mutta viimeisellä kerralla se kovaa juosten haki itsenäisesti kolme lintua. Ajatustyötäkin pienen ketun päässä nähtiin välissä. Sara nauroi ruudussa Tildaa katsellessaan sen ilmettä, kun se loikki löytämänsä variksen ympärillä eikä ihan heti pystynyt sitä suuhun ottamaan, vaikka silmissä varmasti vilkkuivat odottavan ruokapalkan kuvat. Oikean ratkaisun pieni kuitenkin lopulta teki ihan itse ja haki sen jälkeen toisenkin variksen. :) Viimeisellä kurssikerralla ruudun kolmesta variksesta yksi oli kunnollinen ja kaksi järvessä uinutta huonokuntoista. Silti Tilda nouti ne niin vauhdilla, että sain ohjeeksi olla kirittämättä sitä palautuksissa enempää!

Pupun kanssa Tildan ei ole tarvinnut viime syksyn jälkeen miettiä lainkaan, mitä sillä tekisi. Se sinnikkäästi raahaa sen pitkänkin jäljen päästä ojien ja juurakkojen yli ja jäljestää hienosti (tosin helposti ilmavainulla). Ihan käteen asti en pupua saa, mutta metrin tai parin päähän. Ruokapalkan Tilda pupun tuomisesta vaatii, on se sen verran hieno juttu. Palautusmatkalla kettunen toisinaan tiputtelee pupua ja viimeisellä taipparikurssikerralla tultiin siihen tulokseen, että ehkä hiukan vastahakoisesti se pupun palauttaa. Mieluummin pitäisi itsellään. Lyhyitä pupun palautuksia superpalkkaa vastaan olisi siis treenilistalla!

Sain Saralta ja Peteltä paljon palautetta ja treenivinkkejä Tildan kanssa toteutettaviksi. Risuja saatiin Tildan käytöksestä. Sen kiljumisesta ja rempomisesta hihnassa ja muiden haukkumisesta. Kiljumisella ja hyppimisellä se komentaa minua tietyissä tilanteissa. Ja vahingossa tai huolimattomasti olen palkannut sitä siitä ja vahvistanut ei-toivottua käytöstä. Tilda on ottanut kiljumisen tavaksi. Saran mielestä se pystyy kyllä sen lopettamaan halutessaan. Katsotaan. Tildan ei pidä määrätä ja sen on luotettava minuun, jottei kovassakaan vireessä sen puolustaminen ja terävyys tulisi läpi. Risuista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi kehut loistavasta harrastuskoirasta. Sen sinnikkäästä ja vauhdikkaasta työskentelystä, joka on hienoa katseltavaa. On se vaan mahtava kettu, kaikkine hyvineen ja huonoineen puolineen ❤

Tarkka-tyttö ❤

Muistilista:
-Tilda saa käyttäytyä miten sattuu (käyttäytyy huonosti), komentaa ja puolustaa (miten pääsen eroon?)
-Tilda pystyy lopettamaan kiljumisen (mistä tiedän?) ja rauhoittuu samantien töiden jälkeen (on/off)
-Älä vaadi sivulla istumista, jos se ei tietyssä mielentilassa onnistu
-Ei useita käskyjä, vaan avustusta, jos ei heti tottele
-Tilda ei saa määrätä
-Pupun kanssa kannustusta palautuksessa, kehut vasta perillä
-Pupulla perusnoutoja ja palautuksia ruokaa vastaan, toi ehkä vastahakoisesti
-Variksilla isompaa ruutua ja useita variksia ennen ruokaa, ei välipalkkoja
-Ruokakippo omassa taskussa ja palkka minulta
-Tildalta pitää vaatia jo enemmän
-Variksien palautus nopea - ei tarvi kiritystä
-Älä koske lähetyksessä koiraan ja käytä hihnaa ohjailuun

Taas taippareita kohti!

Kevät on tullut ja taippariajatukset ovat taas vallanneet aikaa. Mietin pitkään osallistutaanko taipparikurssille nyt keväällä ja mitä hyötyä siitä olisi. Kuitenkin, kun löysin kouluttajan, jolla itselläänkin on nuori tolleri, päätin ilmoittautua.

Ensimmäinen kurssikerta on takana ja onneksi ollaan mukana. Niin paljon uusia ajatuksia ja suuria odotuksia jo heräsi. Tilda oli laavuretken jäljiltä treenin alkuun väsyneen oloinen ja damihakuruudun se tekikin ihmeellisen rauhallisella tempolla. Tosin hämmennystä pienen tollerin päässä aiheutti heittodami, joka jäi puun latvaan roikkumaan. Naurunremakka ja dami puussa sai Tildan kiljumaan entistä hysteerisemmin, joten vein sen pois lähetyspaikalta rauhoittumaan. Kun vein hiljaisen kettusen uudestaan lähtökuoppiin ja lähetin ruutuun, se eteni hölkötellen, mutta varmasti. Viimeistä damia Tilda ei heti meinannut löytää ja lähti laajentamaan ruutua tosi kauas. Koutsi-Saran hiljaa vaakkuessa kadonneen damin luona, Tilda meni heti sen noukkimaan ylös. Palautetta saatiin kulkemisesta lähetyspaikalle ja yleisestä olemisesta. Tilda piippaa ja se vahtii. Herkkänä koirana sille on todella stressaavaa huolehtia minusta etenkin jännittävässä ja erikoisessa tilanteessa. Mustavalkoisuus on avainsana tähän. Minä sanon, mitä tehdään ja määrään tahdin. Me kuljetaan yhdessä eikä Tildan tarvitse ollenkaan vahtia, kun minä johdan tilannetta. Sara neuvoi tuomaan tokosta tuttua nipotusta taipparitreeneihinkin. En kyllä myöntänyt, etten oikeastaan nipota kovin kovasti tokossakaan... Olen antanut Tildan kerätä kierroksia, koska olen ajatellut sen silloin tekevän töitä pidempään ja innolla ja saavan motivaatiota itsensä ylittämiseen. Tilda pystyy tiettyyn pisteeseen saakka paiskimaan hommia hyvin ollessaan kovassa vireessä, mutta rajan ylittyessä vaikea tai epäselvä tehtävä on mahdoton suorittaa. Kiljuminen tietenkin lisää kierroksia entisestään, joten siitä olisi jossain määrin päästävä eroon. Kehuja pitäisi muistaa viljellä Tildalle vuolaammin, koska se selvästi palkkaantuu niistä ja saa vauhtia ja varmuutta lisää tekemiseensä.

Ruudun jälkeen odotettiin kauan. Minulle lankesi taas tehtäväksi viedä pikkukettu kauas pusikkoon ja rauhoitella sitä... Riista saa Tildan nollasta sataan sekunnissa. Rauhallinen nuuskutteleva kettunen aloitti kiljumisen ja hihnassa sinkoilun sillä hetkellä, kun muovipussi variksineen osui sen näkökenttään. Treenattiin siis myös rauhoittumista. Ja kiinni olemista puussa... En voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki muut tollerit kurssilla olivat omilla paikoillaan puussa kiinni hiljaa ja rauhakseen. Tilda saa sätkyn, kun edes ajattelen sitovani sen hihnasta puuhun kiinni odottamaan ja vaikka istuisin vieressä se huutaa kuin hyeena. Treenilistalle.

Illan päätteeksi Tilda pääsi hakemaan varista ja nuuskimaan lokkia. Uhkarohkeasti yritin lähettää Tildan markkeeraukseen, mutta eihän tuo mitään tuonut. Arvatenkin... Uusintayrityksellä sama tulos: nuuskuttelua ja pois linnulta. Lokin Tilda tuo kyllä vedestä, joten siihen ei puututtu. Saran kanssa tultiin tulokseen, että ruokamotivaattori Tildalla on ok. En vaan tiennyt taas ensimmäisellä kerralla, kuinka paljon kehtaan ruoalla motivoida. Ensi viikolla päivän ruoka-annoksen saa vasta, jos variksia palautetaan. Seuraavana päivänä taipparikurssista tein Tildalle yllätyksen ja vein metsään piiloon variksen. Näytin possunkorvaa ja jätin sen maahan. Tilda pinkaisi käskystä metsään ja löysi variksen oikeastaan heti. Se nuuski, mutta kääntyi pois ja juoksi kierroksen linnun ja minun väliin. Tilda pysähtyi, katsoi minuun, juoksi varikselle, otti sen suuhun ja palautti. Ja possunkorva oli ansaittu! Kyllä se osaa, kun se tekemisen hauskuus vaan taas kaivetaan sieltä esille! Ihanaa päästä taas tositoimiin metsässä! Saa nähdä, mitä Sara ja Pete kaivavat meistä esille kurssin aikana, en malta odottaa. :)

Uusi vuosi 2015

Taas on vuosi vierähtänyt. Ihmeellisesti sitä aina löytää itsensä tästä samasta tilanteesta pohtimasta vanhaa vuotta ja suunnittelemasta uutta. Ja joka kerta nopeammin kuin olisi uskonut.

Tokon suhteen tavoitteet vuodelle 2015 ovat selvät. Elokuussa astuvat voimaan uudet tokosäännöt, joten ennen sitä, toivottavasti jo talven aikana, yritetään Tildalle TK1 -tunnusta. Viime vuoden tavoite avoimeen siirtymisestä ei täyttynyt, koska päätin jättää tokon treenaamisen kevään ja kesän ajaksi. Talvikausi ollaan nyt oltu Tamskin tokoryhmässä ja hyvän mielen tokoja ollaan tehty useasti. Tilda tekee ihanasti koko treenin ajan innolla ja hyvällä vireellä töitä! Kompastuskivi vaan tuntuu edelleen olevan paikkamakuu, jossa Tildan on vaikea maata ryömimättä edes vähän. Paikkis on nyt tehotreenin alla! Seuraaminen on parantunut, käännös oikealle leviää herkimmin. Paljon uusia kivoja liikkeitäkin on Tildalle löytynyt: ohjattu nouto, hyppy/hyppynouto, merkki ja ruutu on pikkuketun suosikkeja!

Mejä-kokeita ei päästy viime vuonna korkkaamaan, vaikka muutaman jäljen Tilda pääsikin jäljestämään. Jäljestäminen oli välillä hyvää, välillä ei niinkään. Jokin minussa kuitenkin luottaa Tildaan tässä asiassa kovastikin ja tänä vuonna aion osallistua kettusen kanssa kokeeseen. Pieni jälki-innostus nosti jo päätään, kun Tilda pongasi viikonloppuna vastasataneesta lumihangesta peuran jälkiä ja lähti nenä maassa jäljestämään...

Viime vuonna paneuduttiin todenteolla taippareita varten treenaamiseen. Koko talvi, kevät ja kesä kannettiin variksia mukana ja treenattiin yksin ja yhdessä Elinan kanssa sekä Nuuskujen kursseilla. Keväällä totesin Tildan olevan totaalisen tympääntynyt variksiin ja otimme aikalisän. Uudella innolla jatkoimme kesällä taipparitreenejä ja villikko esittelikin noutotaitojaan sekä variksilla että pupulla! Hurjan ylpeänä tästä päätimme treenikauden taippareihin, tuloksena NOU0. Linnut ovat nyt maanneet pakastimessa siitä asti ja odottavat kevään tuloa. Tänä vuonna yritetään taippareita uudestaan enkä malta odottaa!

Vuosi sitten tässä samaisessa postauksessa aiheina oli myös flyball ja luonnetesti. Pallottelemaan Tilda pääsi viime vuonna ehkä kerran tai kaksi. En vaan kesällä saanut aikaiseksi kaiken muun ohella lähteä vielä flyballiin. Messari-flyball mahdollisuuskin meillä oli, mutta päätin olla viemättä Tildaa sinne. Viime joulun kennelyskä Messarin tuliaisina ei jättänyt kovin mukavia muistoja... Tänä vuonna pallotouhut saavat jäädä samoihin satunnaisiin hauskanpitoihin. Luonnetestin taas jätin suosiolla tälle vuodelle, kun ajattelin antaa villitollerin vielä kasvaa. Keväälle olen testiä nyt katsellut ja ehkä se olisikin hyvä ajankohta, kun juoksutkin on nyt juostu ja niistä jo toivottavasti silloin piristytty.

Agility. Laji, johon minun on tällä hetkellä kaikkein vaikein suhtautua ja joka ehkä juuri siksi aiheuttaa tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia. Kilpaurheilija itsessäni ottaa agilityn turhan vakavasti ja asettaa sille liian suuret määrät painoalastia. Agilitysta on tullut minulle muodostelmaluistelun tilalle laji, joka vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta koska joukkueessani on tolleri, kilpaurheilijan ajatusmaailmaa pitäisi hioa johonkin suuntaan. Viime vuonna kisattiin kakkosluokka läpi, yhdet kisat lisäksi kolmosissa. 10 kisapäivää ja 24 starttia, 7 nollatulosta, 3 vitosta ja loput hyllyjä. Kisakirja kertoo myös, että seitsemästä nollasta viidellä me oltiin palkintopallilla, useimmin sijalla 2. Starttimäärä viime vuonna ei ollut kovin suuri siihen nähden kuinka paljon olen uhrannut ajatuksia agilitylle. Kuitenkin, kun koko agilityvuosi on ollut vuoristorataa fiiliksien ja Tildan keväisen juoksun ja kesän sairastelun kanssa, on tuo kai ihan looginen. Syksyllä aloitettiin Tildan kanssa Tamskin valkkuryhmän kouluttamassa agiryhmässä sekä Hannan valmennuksessa. Näihin uusiin tuuliin olen enemmän kuin tyytyväinen! Ollaan saatu paljon uutta oppia ja treenivinkkejä sekä tukea kaikissa Tildan kommerverkeissä ja oman mieleni mutkissa. Hannalle erityiskiitokset!! Agilitytavoitteet muotoutuvat tässä alkuvuoden myötä, kun käytän Tildan ortopedillä tutkittavana. Jos fyysisesti pikkukettu on kunnossa, niin me aiotaan pyrkiä tekemään hauskaa agilitya ja ottamaan rennommin. Teknisesti haluan itse kehittyä paremmaksi ohjaajaksi ja opettaa Tildalle ohjauksia varmemmiksi. Kisoissa käydään se mikä hyvältä tuntuu eikä oteta vielä suuria tulostavoitteita. Hetki täytyy ehkä taas kasailla omia ajatuksia ja sumplia kettusen treenikuviot sille sopiviksi. :)

Terveyden kannalta viime vuosi oli meidän perheen koirille epäonninen. Lovan rintarangasta löytyi spondyloosimuutos, Tildan tassu tulehtui pahasti, jonka seurauksena se sai atopia -diagnoosin ja rakkaalle mummokoira Fannille puhkesi diabetes. Fanni meni nopeasti todella huonoon kuntoon ja muutaman viikon taistelun jälkeen 27.10.2014 se lähti juoksentelemaan onnellisen auringon alle vihreimmille niityille. <3

Breeze Gardenia "Fanni"  <3

13.02.2003-27.10.2014

Näiden rakkaiden parissa on tullut vastaan niin iloja kuin surujakin ja varmasti tulee vielä tulevaisuudessakin. Nyt kuitenkin: Tervetuloa vuosi 2015! Tuo meille paljon onnea ja ihania hetkiä!

NOU0

Melkein kaksi viikkoa sitten 12.10. käytiin treenaamassa Auran Nuuskujen järjestämissä taippareissa. Koe pidettiin Mjösundissa Kemiönsaaressa. Meiltä matkaa sinne oli kahden ja puolen tunnin verran, mutta koska oltiin päätetty viettää koko perheen yhteinen syksypäivä luonnonhelmassa nauttien niin eipä tuo matka kauheasti puuduttanut. Oikeastaan oli tosi mukavaa ja rentoa. :)

Oltiin onneksi saatu paikka iltapäiväryhmästä, joten lähtö ei ollut kamalan aikainen. Hyvissä ajoin päästiin kuitenkin koepaikalle ilmoittautumaan ja käveltiin siinä lenkkiä Tildan kanssa. Ja sitten käveltiin vähän lisää. Ja vielä vähän lisää... Aamupäivän ryhmän koe oli venynyt, joten mehän sitte odottelimme. Ja koska Tilda tiesi, että hommia oltiin tultu tekemään, niin piippaus ja kiljuminen alkoi samantien, kun jäätiin paikalleen tekemättä mitään. Autoonkaan en viitsinyt sitä laittaa kiljumaan entistä enemmän kierroksia itselleen, kun ei tiennyt millon pitäisi olla valmis alkupuhutteluun. Viimein tuomari Petri Tuominen saapui ja aloitettiin sosiaalisella käyttäytymisellä tuomarin kertoessa kokeen kulusta. Kaikki muut koirat istuivat niin hienosti hiljaa paikallaan ja iloisena tervehtivät tuomaria sen tullessa moikkaamaan... Tilda oli Tilda. Se teputteli edestakaisin ja jaksoi hetken istua välillä sivulla, pieni piippailukin kuului varmasti kauas. Tuomarin kettunen otti vastaan varovaisesti nuuskuttaen ja sitten sivuuttaen kokonaan.

Yhteisen aloituksen jälkeen lähdettiin lähemmäs koepaikkaa. Koirakkoja oli ryhmässä 8, meidän vuoro oli kuudentena. Tilda oli ainoa tolleri, muut osallistujat olivat kultaisia, flättejä ja labbiksia. Käytiin katsomassa kahden ensimmäisen koiran suoritus vesityössä ja hakuruudussa. Käyttölinjaiset labradorinnoutajat tekivät kumpikin upeasti töitä pysyen ihmeellisen rauhallisina. Nauratti ajatus meidän pikkuketusta sähläämässä ja pohtimassa syntyjä syviä varisten luona.

Liian aikaisin lähdettiin autolle. Otin Tildan ja tehtiin joitakin maltti-istumisia variksella ja muutama nouto ja nosto. Ei meinannut lintu kiinnostaa ja sanoinkin jo, ettei Tilda variksia ruudussa taida tuoda. Sitten lähdettiin kävelemään lähemmäs odotuspaikkaa. Ja odotettiin taas liian kauan. Tilda piippasi ja sinkoili hihnassa joka suuntaan, mutta en hermostunut melkein yhtään!

Viimein pitkien odotusten jälkeen oli meidän vuoro. Tilda oli ihmeen hiljaa rannassa. Ensimmäinen lokki heitettiin rannasta viiden metrin päähän veteen. Tilda haki sen rantaviivalle ja jäi tutkimaan. Annoin siitä tuomarille. Toinen heitto tehtiin veneestä laukauksen saattelemana. Laukaus haulikolla tuli vierestä noin seitsemän metrin päästä ja lokki lensi veteen muutaman kymmenen metrin päähän rannasta. Tilda oli rauhallinen, kuunteli laukauksen ja lähti käskystä uimaan. Reippaasti se ui suoraviivaisesti lokille ja tarttui siivestä kiinni. Toi taas rantaan niin että nostin linnun vedestä tuomarille.

Seuraavaksi siirryttiin parikymmentä metriä rannasta metsään hakuruutuun. Tilda veti, mutta oli ihan hiljaa. Maasto oli ihanaa sammalmätästä ja havupuita, joten näkyvyys ruudussa oli todella hyvä. Taas ammuttiin laukaus ruudun keskellä ja samasta suunnasta heitettiin varis. Sitten sain luvan lähettää Tildan hakuun. Yritin muistuttaa Tildaa taskussa olevasta possunkorvasta, mutta tuomarin painostavan katseen alla se ei oikein onnistunut. Kettu lähti hakuun hyvin ja meni tarkastamaan variksen. "Äh, täällä onkin vaan tällänen ällö... Voisinkohan hakea jotain muuta..." Kierros varikselta jatkui yleisön joukkoon, varispussille ja eväskorille eikä Tildalla ollut aikomustakaan kuunnella luoksetulokutsuja. Se mietti varmaan kovasti juoksennellessaan, kuinka ratkaisisi tehtävän, niin ettei variksia tarvitsisi metsästä hakea. Sain villikon uudestaan lähtöasemiin ja lähetin uudestaan hakuun. Nyt tuomari kehotti käyttämään ääntä ja tekemään jotain, että varis saadaan pois. Käskin uudestaan "hae", kun Tilda oli variksella ja kehuin paljon. Toipa se sen sitten muutaman metrin päähän huonolla otteella. Viisi varista oli vielä metsässä. Tilda lähti etsimään ja löysikin, mutta ei nostanut. Tuomari meni ruutuun kävelemään, jolloin huikkasin perään, ettei leikkisi linnuilla Tildan kanssa. Kehotettiin kettusta hakemaan löytämiään raatoja, mutta tuomarin ollessa ruudussa ei se minua kuunnellut. Sitten piti kytkeä koira.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Käyttäytyy hyvin toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Hyväksytty.

2. Uimahalu
Lähtee rauhallisesti rannasta, ui suoraviivaisesti reippaalla tyylillä. Hyväksytty.

3. Hakuinto
Erittäin vaihtelevalla tasolla, pääasiallisesti menee juoksemiseksi. Hyväksytty.

4. Noutohalu
Vesialueella hyvä, maalla variksista ei tänään käynnisty, varikset jäävät noutamatta. Hylätty.

5. Nouto-ote
Lokeista pinnallinen, yhdestä variksesta pinnallinen. Hyväksytty.

6. Palauttaminen
Lokit rannalle, yhden variksen ohjaajan eteen. Hyväksytty.

7. Reagointi laukaukseen
Rauhallinen ja tarkkaavainen, toisella laukauksella pieni ääni. Hyväksytty.

8. Itseluottamus ja aloitekyky
-

9. Yhteistyö
Hyvä. Hyväksytty.

10. Yleisvaikutelma
Pirteän oloinen koira, suoriutuu vesitehtävistä. Tänään haku ei käynnisty ja varikset jää noutamatta. Hylätty.

Tuloksena ensimmäisistä taippareista NOU0. Muutama helpotuksen kyynel vierähti poskelle, kun käveltiin koepaikalta takaisin autolle. Mutta pettymyksestä ei ollut tietoakaan. Tilda teki niin kuin sen saattoi olettaa tekevän koetilanteessa. Monen tunnin pitkä odottelu ei ole koskaan ollut meidän vahvuutena ja nytkään en osannut käyttää aikaa oikein Tildan kannalta. Motivointikeinotkin kokeessa olivat hakusessa, koska tunsin tuomarin silmät selässäni koko ajan enkä uskaltanut törkeästi hetsata Tildaa hakuun. En ollut aiemmin koskaan ollut taippareissa, joten tilanne oli minullekin aivan uusi. Täysin tuntemattomaan tilanteeseen ei voi suunnitella rutiineja ja se vie meidät pois parhaasta mahdollisesta suorituksesta. Nyt on kuitenkin kokeessa kerran käyty ja treenejä voi suunnitella sen pohjalta. Tuomari sanoi meidän kokeen lopuksi ohjeeksi, että treenatkaa variksilla ja tehkää siitä hauskaa. Täytyy ottaa mielikuvitus possunkorvien lisäksi käyttöön ja keksiä hauskoja ylläreitä Tildalle. Hyvä mieli on kuitenkin siitä, että saatiin syksy päätökseen noutotreenien osalta näinkin hyvin. Kettunen on tehnyt loistavia treenejä varisten ja pupun kanssa ja ollaan nähty yhdet taipparit. Vaikkei nyt onnistuttu, niin usko on kasvanut hurjasti! Eikä enää edes tunnu sitä valtavaa taippareiden läpäisy taakkaa harteilla... :)

Taipparitreenikuulumisia

Kuuluu hyvää! :) Joitakin viikkoja sitten olin jo myymässä maitani, kun tuntui ettei mistään tule mitään. Nuuskujen nouto- ja yhteistyökurssilla Tilda kiljui pari tuntia pupua ja dameja eikä sen jälkeen saanut edes leikittämällä varista otettua suuhun. Yhteistreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa eivät sujuneet sen paremmin. Tulin tulokseen, että meillä on vireongelmaa riistankin kanssa. Tilda kuumenee riistasta älyttömästi, eikä sen vuoksi pysty tekemään töitä niin hyvin kuin osaisi. Sama tilanne ehkä kuin agilityn suhteen: Tilda ylivirittää itsensä ja kun sopivaa väylää vireen laskemiseen ei ole, tehtävän tekeminen ei ota onnistuakseen. Oma mielentilani vaikuttaa lisäksi hurjasti. Rauhallisena täytyy pysyä Tildan kiljumisesta ja vauhkoamisesta huolimatta.

Nyt viimeisen kahden viikon aikana on kuitenkin tapahtunut jotain. Ehkä viikottaiset treenit riistan ja damien kanssa ovat saaneet pikkuketussa jotakin aikaan, vaikka suurin osa treenistä on kulunut kiljuen ja kiskoen milloin mihinkin suuntaan. Ollaan tehty myös malttitreenejä, jolloin on pitänyt vaan istua ja katsoa, kun dami tai varis lentää lähellä, eikä kukaan koira ole päässyt noutamaan niitä. Varmasti myös treenipaikan vaihdokset lähes viikoittain ovat tehneet hyvää. Tilda on Nuuskujen treeneissä ollut se suurin kiljukaula (vaikka vesitöissä kiljui kyllä jokainen tolleri), mutta toisaalta näyttänyt osaamistaankin perustottelevaisuuden ja noutojen osalta. Se osaa hienosti, kun vaan pystyy tekemään!

Pari viikkoa sitten Nuuskujen kurssilla Tilda vähän kantoi pupua, teki pari hienoa perusnoutoa variksella ja haki vedestä lokin kaksi kertaa. Viime viikolla treenattiin Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa ja Tilda haki ruudun perältä kolme tai neljä varista. Yhden kohdalla Tilda mietti ja lähti jo pois vaakun luota. Palasi kuitenkin itsenäisesti takaisin ja toi linnun minulle. Jee!! Tommi veti kettuselle pupulla 10-15 metrin jäljenkin ja kas kummaa parilla kehoituksella pyörien ja pupuun kompuroiden Tilda toi pupunkin. Seuraavana päivänä Nuuskujen treeneissä Tilda piti taukoa vaakuista noutaen vain dameja  ja tehden malttitreeniä. Pupulla tehtiin noin 20 metrin jälki ilman, että Tilda tiesi mitä tapahtui. Nyt se kantoi jättipupua jo paljon paremmalla otteella ja reippaasti kerran pupun laskien ja otetta korjaten kiikutti riistan eteeni. Vähän olin ylpeä! :) Tänään oli sitten viimeinen kerta nouto- ja yhteistyö kurssia. Tildalle tehtiin suoraan variksilla ruutu, jossa riistat olivat takana ainakin 50 metrin päässä. Yksi varis heitettiin keskelle eteen. Virittelynä tein muutaman malttiheiton variksella, noudon ja muutaman noston. Muuten käveltiin vaan hetki aina kun kiljuminen alkoi. Possunkorvapala taskussa ja Tildan mielessä mentiin lähetyspaikalle. Ensin Tilda haki omat, sitten meni kauas ja mietti variksen luona. Jätti linnun ja teki kierroksen metsässä ja palasi saman variksen luo, otti suuhun ja palautti suoraan. Palkkasin nameilla ja kehuilla. Viimeisestä variksesta Tilda ei meinannut saada vainua. Lopulta sekin löytyi, mutta vaakun tarkastettuaan kettunen tuli luokse. Uudelleen lähetyksellä nappasi ja toi. Supersuperpalkka kehuilla ja siankorvalla! Melkein heti perään Tilda pääsi jäljestämään 20-30 metrisen jäljen ja samanlailla itsevarmasti sain pupun jalkojeni juureen. Ja pikkuketulle peurankorvaa!

Lyhyessä ajassa on tapahtunut siis ihmeitä. :) Nuuskujen kurssia vetänyt Riikka oli ihanan kannustava ja antoi hyviä vinkkejä sekä henkistä tukea. Me jatketaan ohjelmistossa malttitreeniä ja kierrosten laskemista kävellen ja jotain pientä tokoillen. Palkan täytyy olla näissä puuhissa Tildalle parasta ja kehujen ylitsevuotavia. Minun täytyy osata rauhoittua ja olla rento, vaikka pikkukettu heittäisi kiljuen volttia. Hermostuminen tai jännittäminen ei johda tässä tapauksessa mihinkään. Riikka kehui Tildan perusnoutoa hienoksi ja varmaksi. Siltä saa damien kanssa jo vaatia kunnollista käteen palautusta, koska se osaa ja tietää. Variksia Tilda etsii ruudusta hyvin ja nenä auki koko ajan. Se jää helposti miettimään vieraan variksen kohdalla, mutta on nyt jo kuitenkin pariin kertaan tehnyt itsenäisesti ratkaisun palata hakemaan jättämänsä variksen. Ja kun se kantaa, se kantaa varista pääsääntöisesti hyvällä otteella. Pupun kantamisessakaan ei ole enää pulmaa ollut. Täytyy vaan pitää huolta, että palkka pupun tuomisesta on parempi kuin pupu itse...

Tilda osaa kaiken taippareissa vaadittavan, kun vaan vire, fiilis ja ohjaajan tunnetila osuu nappiin. On tuo pikkukettu nyt näyttänyt niin valtavan paljon itsestään... Haasteita on ollut hurjasti matkan varrella ja on edelleen, mutta viimein tuntuu siltä, että ne on tehty voitettaviksi ja Tildasta - sekä meistä yhdessä - on oikeasti johonkin!

Syksyn tullen...

Niin toivoin Tildalle taippareita ja mejä -koettakin tälle kesälle/syksylle. Nyt yhtäkkiä herään siihen, että heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, joka enteilee jo syksyn tuloa, loma on ohitse ja työt alkavat. Eikä kalenterissa ole merkintöjä kuin agilitylle, joka sekin on alkanut taas kerätä painoa harteilleni. Tai ei agility itsessään vaan kisaaminen. Miksi se onkin niin, että tiettyyn määrään saakka pystyy pitämään rentoa fiilistä yllä vailla suuria tulostavoitteita ja sitten iskee se karvas pettymyksen tunne, että me ei olla tehty mitään eikä edetty mihinkään? Vaikka mikä ihmeen hoppu millään kisaamisella tai kokeilla oikeasti on. Se hoppu on vaan omassa päässä.

Taipparitreenit on tulleet siihen pisteeseen, että nyt tai ei koskaan. Mutta aika vaan juoksee ja tarvittaisiin sitä vielä vähän lisää... Panokset on kovat molemmin puolin. Tilda tuo varikset pikapikaa, jos tarjolla on Whiskasia tai peuran korvaa. Ne omat varikset. Vierailla variksilla olisi vielä kiireesti treenattava lisää. Pupun vastineeksi erehdyin ehdottamaan tavallisia  tonnikalanameja. Ei mennyt karkit tasan, eikä tullut pupua. Kierroksetkin Tildalla olivat siinä kohtaa jossain taivaissa ja 50 metrin matka lähes pikkuketun itsensä kokoisen rusakon kanssa saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Huomasin villikon pohtivan myös vaihtoehtoa herkutella itse pupu niiden kuivien tonnikalapalojen sijaan... Lopulta Whiskas auttoi ja sain pupun pienen matkaa kannettuna. Voi olla, että meiltä syksykin loppuu kesken, eikä ehditä niitä muutamia toistoja vieraalla riistalla saada. Harmi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ensimmäisiin taippareihin menokin tuntuu kamalalta möröltä ja ajatus niistä jo jännittää niin kamalasti, että voin vaan kuvitella, kuinka voin pahoin koko edellisen viikon ja taipparipäivänä olen hermoraunio. Ja Tilda rallattelee, haukkuu, ryömii ja kieriskelee.

Mejä ei aiheuta ihan samanlaista jännitystä, vaikka kynnys lähteä jäljentekotalkoisiin on todella suuri. Vaikka senkin tiedän, että hyvin se menisi. Olenhan jo suunnistanut ja vetänyt jälkiä aiemminkin. Mutta voi tätä koehoukutuksen määrää! Itse luotan siihen, että Tilda osaa kyllä jäljestää (vaikkakin tekee sen enemmän ilmavainulla...), mutta meistä se tässä lajissa ohjaajana ollut on epävarmempi. Tuosta kettusesta ei vaan ikinä voi tietää. Tähän mennessä se on jäljestänyt sekä hyvin että huonosti. Ja niinhän se on oikeastaan tehnyt kaikkea muutakin. Varmaa sen kanssa ei ole koskaan ja sekös tuokin haastetta. Se on joko nappisuoritus ja ilo ylimmillään tai täydellinen floppi ja maailmanloppu.

Toisaalta - mitään ei saavuta, jos ei ota riskejä ja mene ja tee. Menee syteen tai saveen.

Ehkä se onkin juuri se, joka saa tuon pikkuketun kanssa harrastamaan, olemaan ja tekemään. Ne suuret tunteet.

Katsotaan nyt viikko pari laitanko ilmoja menemään. Ärsyttää luovuttaa taas ja jättää noutamiset ja jäljestykset talven tieltä pois kokonaan, jos mitään ei olla saavutettu, saatikka oikeasti yritetty. Ja palata keväällä samaan tilanteeseen. Tätäkö se on? Riskejä tai luovuttamista?

Asiat tärkeysjärjestykseen

Kaikkeahan ei vaan voi saada heti. Jos haluaa jossakin olla super, siihen pitää keskittyä täysillä. Näin se vaan menee. Meillä on ollut monta rautaa tulessa Tildan kanssa oikeastaan koko ajan ja se on kostautunut sillä ettei me olla missään supereita. Ihan täysin yhteen asiaan en voi keskittyä kerralla, mutta jonkinlaista tärkeysjärjestystä on tehtävä.

Agility on ykkönen. Nyt taas tuntuu, että ollaan hyvin samalla kartalla Tildan kanssa. Viime kisojen jälkeen ollaan tehty treeneissä onnistunuttta agilitya hyvällä fiiliksellä. Ferrarista on löytynyt taas turbovaihde! Kontakteihin on keskityttävä, jotta ne saataisiin pian varmemmiksi, mutta uskon, että asia on hoidossa nyt uusien vinkkien myötä. Kisarutiinia on taas saatava, joten kesän aikana yritetään kisata mahdollisimman paljon.

Taipparit on numero kaksi. Tildalla (ja minulla) menee kohta hermot varisten kanssa. Hinkkaaminen ei tässä tapauksessa johda mihinkään, joten kertarykäys taitaa olla paras ratkaisu. Loppukesästä/syksystä yritän saada meidät taippareihin. Se ei varmaan kerrasta ole selvä, mutta onpahan sitten nähty millaista niissä on. Noutaja Tildassa kuitenkin on ja taisi pieni ajatustyökin tulla viime viikolla tehtyä. Tein kolmen variksen hakuruudun, jossa Tilda kävi ensimmäisen linnun ottamassa suuhunsa ja tiputtamassa, sitte tutkimassa missä muut varikset ovat. Jokaisen variksen kohdalla sain "täällä on varis" -katseen. Kierroksen jälkeen pikkukettu pisti pitkäkseen mättäälle ja ryömi. Sitten juosten ensimmäiselle varikselle ja se suuhun. Minä riehaannuin, kehuin ja hoputin ja niin noutaja toi onnellisena kaikki maailman hienoimmat aarteet mammalle! Jos tämän kesän rykäys ei toimi, niin talven ajaksi unohdetaan vaakut.

Mejä kutkuttelee sekin sen verran, että syksyn tullen haluaisin Tildan yhteen kokeeseen. Treenata en enempää erityisesti ajatellut, joten mejälle voidaan suoda se yksi viikonloppu. Kokeisiin on hankala päästä, joten se on kohtaloa sitten, jos koepaikkaa meille ei irtoa.

Tokon olen siis suosiolla jättänyt neljänneksi. Sitä kyllä ehtii myöhemminkin! Talvikaudelle sitten voisin ajatella meille ryhmäpaikkaa tokon parista, mutta kesäksi se jätetään kokonaan. Talvella ei ole mejää, enkä kiusaa Tildaa variksilla, joten tokollekin jäisi enemmän aikaa. Siihenkin on kuitenkin nyt ohjatusti panostettava, jotta päästään eteenpäin. Eikä tokon treenaaminen hallissa muiden koirien kanssa olisi ollenkaan pahitteeksi... Talvella ohjattujen treenien myötä voisi rykäistä sen TK1 -tunnuksenkin.

Flyball on meidän lajikirjossa myös, mutta se on pelkkää hauskanpitoa ja höntsäilyä ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Luonnetestiin haluaisin viedä Tildan ja vastoin aikaisempia suunnitelmia taidan miettiä sitä aikaisintaan ensi keväälle. Siinä kohtaa minulla olisi jo lähes 3 ja puoli vuotias ketunpoika, joka ehkä on kesän ja talven myötä vielä kasvanut.

Onpa hyvä tunne saada asioita järjestykseen. Kaikkea ei tarvitse miettiä koko ajan, vaan saa hyvillä mielin keskittyä olennaiseen ja ehkä jopa paremmalla motivaatiolla tarttua aina uusiin haasteisiin.

Taktiikkapalaveri. Pelisäännöt on sovittu!

Noutamisen into

Nyt on puhistu ja murehdittu pikkuketun noutamisen lopahtaminen. Ja luulenpa, että tässäkin asiassa kaiken aiheuttaja olin minä itse. Elinan kanssa pohdittiin Tildan ajatuksia ja sain hyviä vinkkejä, joita sitten käytiin käytännössä kokeilemassa. Ei vaan ollut tyttötollerin mieli edes sen vertaa yksinkertainen kuin poikatollerin... Vilppu niin upeasti haki ruudusta varikset, kun oli oikeanlainen motivaattori. Tilda ei ymmärtänyt lelupalkan ollenkaan liittyvän metsään ja noutamiseen, eikä ruokakaan saanut tarttumaan variksiin.

Taipparikurssilla samanlainen hakuruutu, vaikka iltaruoka odotti kipossa palkkana. Tildasta näki, kuinka se taisteli ajatustensa kanssa: "mammalle pitäisi tuo lintu viedä, mutta kun taas täällä on vaan variksia, enkä haluis." Suuren painostuksen alla ja kanan siipien odottaessa pikkukettu sitten nouti variksen muutaman metrin päästä. Ilman innon häivääkään ja totaalisen väsyneenä suuriin ajatuksiinsa...

Kouluttajan kanssa mietittiin Tildan käyttäytymistä ja vinkinkin sain, että lyhyitä "tokonoutoja" vaan kaikella vuorotellen, dameilla, kapuloilla, variksilla. Viimeinen oma ajatukseni ääneen oli kuitenkin, että "se on tuonut mulle valtavalla innolla häntä heiluen kolme varista hakuruudusta".

Vielä ei ole mikään ratkennut, mutta uskallan kuitenkin sanoa, että solmu on aukeamassa. Into on tässä se avainsana. Olen taas unohtanut Tildan herkkyyden, vaikka aina siitä puhunkin. Olen taas unohtanut ylläpitää hauskuutta tekemisessä, vaikka tiedän Tildan sitä vaativan. Olen liiankin määrätietoisesti paahtanut eteenpäin varikset mielessäni ja unohtanut oman pienen tollerini. Tildahan ei tee mitään, mikä ei ole hauskaa. Noutamiseen se on syttynyt, noutaminen ja etsiminen on valtavan hauskaa! Dameja etsittiin tänään hakuruudun kätköistä ja voi kuinka pieni kettu oli onnellinen ja teki hienoa työtä! "Täältä löytyy mamma hurjasti dameja!" Sen valtavan innon voimalla metsästä on noussut ne riistatkin. Tylsät rutiinit ja toistuvat treenit tappavat innon, yllätykset ja hauskuus kasvattavat sitä.

Varikset pysyvät nyt pakkasessa jonkun aikaa ja Tilda pääsee pitämään hauskaa ja noutamaan dameja, hanskoja ja leluja. Ja itseasiassa myös huokaisemaan kaikesta treenistä... Tilda jää ensi viikolla vanhemmilleni ja siskolleni hoitoon pariksi viikoksi, kun lähdemme San Franciscoon ja Havaijille lomailemaan. Sitten alkaakin meillä kesä ja tavoitteet ja unelmat mielessä pidetään hauskaa.

"Alan oppia jotakin niiden hyvin erikoisesta temperamentista. Tolleri on erittäin intensiivinen. Se tottelee intensiivisesti, noutaa intensiivisesti, nukkuu intensiivisesti ja kokee koko maailman intensiivisesti. Tollerin mielestä on sitä hauskempaa työskennellä mitä mutaisempi vesi on ja mitä huonompi ja risuisempi metsä. Jalkapallokentällä se tuskin viitsii vaivautua noutamaan lintua." Näin on sanonut eräs ruotsalaiskasvattaja ja osunut niin oikeaan. Kumma kuinka tollerin luonnekuvauksetkin saavat aivan uuden merkityksen, kun tässä ajan kuluessa tutustuu aina vain paremmin tuohon omaan pieneen kettuseen...

"Jotkut ei vaan ikinä ota varista"

Pikainen postaus tämän päivän taipparitreeneistä ja fiiliksistä. Fiiliksistä, jotka ovatkin taas yllättäen toivottomat.

Otin ennen treenejä omalla variksella muutamat noudot ja nostot. Alkukankeuden jälkeen Tilda toi taas hyvin. Kun mentiin tekemään hakuruutua variksilla, pikkukettu näytti siltä, ettei olisi ikinä varista nähnytkään. Hetsaamalla ja kunnon käskyllä sain sen tuomaan onnistuneen noudon. Tehtiin sitten motivoitu ruutu, jossa Tilda näki, kun kaksi lintua vietiin metsään. Kettu lähti innokkaana, tutki yhden variksen, katsoi kysyvästi, siirtyi seuraavan variksen luo, katsoi kysyvästi, jäi kuljeskelemaan ruutuun. Kouluttaja lähti näyttämään Tildalle toista varista ja kettusen mielestähän oli vaan vallan hauskaa, kun joku täti leikki vaakulla sen kanssa. Ei sitä minulle viitsinyt tuoda. Lopulta Tildan tullessa ruudusta luokseni kävelin topakasti sen kanssa takaisin variksen luo ja käskin hakea. Hilppa otti hienon otteen variksesta ja kantoi sen koko matkan lähetyspisteeseen perässäni kulkien.

Kertokaa mitä teen tuon tuuliviirin kanssa?! Se osaa ja se tietää tasan tarkkaan, mitä sen pitää tehdä. Se on tuonut sieltä ruudusta ne kolme varista ja tehnyt miljoona noutoa innolla ja itseensä todella tyytyväisenä! Miksei nyt...? Vieraat varikset ja vireen laskeminen liian alas ovat kaksi syytä tähän, mutta ne eivät selitä tätä koko taistelua noiden lintujen kanssa. Ehkä Tildalla ei ole riittävästi metsästysviettiä roskalintujen noukkimiseen, mutta on se kumma, että kaikki muu kyllä menee.

"Jotkut koirat ei vaan koskaan ota varista..." Jos sen kokeen Tilda koskaan läpäisee, niin lupaan sille, ettei sen jälkeen tarvi tuoda minulle variksen varista. Nyt ne tuodaan!

P.S. En halua vielä kuulla, että meidän on luovutettava varisten ja taippareiden suhteen...

Pieni punainen inspiraationi

Ihan pakahdun, kun mietin, mihin me vielä voidaan tuon pienen kettusen kanssa päästä. Pakahdun, koska se tosissaan tekee kaikkensa - ja millä valtavalla innolla! Pakahdun, kun saan olla tuon pienen punaisen paras ihminen. Pakahdun siitä katseesta, joka minuun usein nauliutuu. ♥

Pakahtumisesta voin puhua vuorotellen, minkä lajin kohdalla tahansa. Tilda tekee jokaisesta harrastuksesta mahtavan ollessaan niissä niin täysillä mukana ja nauttiessaan kaikesta. Nälkä kasvaa syödessä. Agility ja nyt - kohti taippareita. Se alkaa tuntua niin mahdolliselta, että huomaan rypeväni siinä tunteessa, kun oma kettuni noutaa lokin vedestä, hakee variksia ruudusta ja päälle jäljestää minulle pupun. Sitä ei ole vielä lähellekään tapahtunut, mutta niin usein Tilda treeneissä saa minut pakahtumaan ylpeydestä, ettei haaveilusta voi luopua.

Tänään aloitettiin taipparikurssi. Meillä oli harmillisesti vain damitreeniä, ensi viikolla toivottavasti myös riistaa. Tehtiin viiden damin hakuruutua, jonka jälkeen pari markkeerausta. Tildassa ei moitteen sanaa... Kuulemma vähän liian kauas se lähtee ruudussa vaan etsimisen innolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos se ne damit ja varikset sieltä etsii ja palauttaa, niin antaa tehdä se vähän liian innolla juoksennellen. Haetutin vaan kolme damia tällä kertaa, kun tulivat niin puhtaasti ja käskynä ruudussa sekä markkeerauksissa oli hae. Elinan kanssa tätä käskysana -asiaa mietittiin joskus, kun ruudusta etsiminen aiheutti variksen tiputtelua ja pohdintaa tollerin päässä. Muutaman kerran olen nyt vaan käskenyt hakea ja se on näyttänyt toimivan.

Ennen taipparikurssia ehdittiin treenata itsekseen variksen kanssa. Nyt Tildalla on taas joku hyvä tatsi noihin lintuihin. Ihanasti se hakee variksen ja tuo useimmiten hyvällä otteella ja yhdellä nostolla. (Katsotaan vaan taas, kun Elinan ja Vilpun kanssa päästään treenaamaan, kuinka hyvin tuo...) Viime viikolla olin valtavan ylpeä siitä, kuinka juoksuinen tyttöni teki töitä, vaikka poikakoirat kirjaimellisesti ahdistelivat ympärillä...

Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin. Ja sinne me suunnataan, kohti niitä suuria unelmia.

Viimeiset eväät taipumiseen

Maanantaina oli vihoviimeinen taipparikurssikerta ja tiedossa oli koko taipparisetti: vesityötä, hakuruutu ja jälki. Tildan kanssa käytettiin vapaa-päiväni hyödyksi ja pakattiin jo aamulenkille vaakku reppuun. Tarkoitus oli saada kettuselle varis kantoon ja "hankalaranta"-treenit käyntiin. Ajeltiin Sääksjärvelle, jossa tiesin olevan parikin suolampea. Tildalle on ylitsepääsemättömän jännittävää mennä veteen, jos etutassut eivät osu pohjaan. Taippareissa vesityöhön ei aina osu kuitenkaan sileähiekkainen biitsi, joten sinne suohonkin on vaan molskahdettava. Noutaminen vedestä on Tildan elämäntehtävä. Tälläkin kertaa keppi oli haettava lammesta, vaikka jokunen hetki siinä meni ennen kuin pikkukettu uskalsi laittaa itsensä suoraan veden varaan. Muutaman hienon molskahduksenkin näin! Uinnin jälkeen kaivettiin varis esiin. Vaakku oli ensin sukassa ja kädestä Tilda heti ottikin linnun suuhun ja kantoi sitä. Haetutin varista pienen matkan päästä muutaman kerran ja kyllä se sen nouti ja palauttikin! Lopuksi otin sukan salaa linnun päältä pois, siivet oli vielä sidotut ja voi ihme - pikkukettu nouti ja toi vaakun käteen! Valoipa tuo taas pientä uskoa siihen, että me joskus ne taipparit läpäistään. :)



Aamutreenin jälkeen.

Iltasella hypättiin sitten taas autoon ja porhallettiin Kangasalle. Treenit aloitettiin jäljellä. Tälläkin kertaa jälki vedettiin variksella, mutta kaatona oli oikea kani. Nyt jälkivaris laitettiin visusti piiloon tollereiden neniltä ja se toimi. Tilda ei ensin meinannut lähteä jäljelle, mutta uusintalähetyksellä nenä vei kettusen hienosti kanin luo. Nuuskuttelua, mutta ei ylösottoa. Kouluttaja meni heittämään kania Tildalle pari kertaa ja niin tuo pieni vaan otti ja kantoi kanin puoleen väliin matkaa. Kehotuksesta Tilda otti kanin uudestaan suuhun ja toi muutaman metrin päästä minusta sivuun. Vähän oli "mun kani" -eleitä havaittavissa, mutta super Tii! Vastaava suoritus taipparipituisella jäljellä olisi riittänyt hyväksymiseen.

Seuraavana päästiin vesitöihin. Tarkoitus oli heittää lokki ensin maalta veteen ja toisen kerran veneestä kauemmas. Tildan mielestä suoranta oli kuitenkin liian pelottava, joten kouluttaja kehoitti lähettämään Taavetin "helpommasta" kohdasta (eli samanlaisesta äkkisyvästä vajoavasta rannasta). Uusintalähetys parin metrin päässä vedessä kelluvalle lokille ja Tilda jäi edelleen kauhomaan vettä. Odoteltiin ja kannustin Tildaa hiukan menemään veteen. Piippailujen, kauhomisten, tärinöiden ja erilaisten sijaistoimintojen jälkeen Tilda pääsi veteen. Levällään kelluva iso lokki vajosi kuitenkin tassujen voimasta veden alle joka kerta, kun pieni ui lähelle. Upeasti kettu jaksoi taistella luovuttamatta ja sai viimein lokinretkaleen hampaisiinsa! Maalle astihan se sitten oli ylpeänä tuotava. Kouluttajan sanoin tuo vesinouto oli lottovoitto Tildalle ja voitoksi se jätettiin. Venettä oli lähtiessä vähän haukuttava, aika jännä...



Viime viikon treenikerralta. Lokki maalla. (c) Risto Syrjä



Viime viikolla ranta oli helppo. (c) Risto Syrjä



Ja lokki tuli hienosti käteen :) (c) Risto Syrjä

Hakuruutuun saikin sitten valita damit tai vaakut. Pohdinnan jälkeen päätin laittaa Tildan damiruutuun. Se kuitenkin vasta oli aamulla ensimmäisen kerran ottanut variksen kunnolla kantoon, enkä vielä ollenkaan luottanut siihen, että sama tapahtuisi uudestaan. Hakutyö olikin kettusella vähän hakusessa. Lähellä oleva jälki piti käydä tarkastamassa ja se taisi innoittaa sitten muuhunkin ylimääräiseen nuuskutteluun. Kaksi damia sain hyvin käteen, yhden lähettämällä Tildan suoraan damia kohti ja yhden Tilda haki, kun käveltiin yhdessä lähelle damia. En tiedä, missä pikkuketun ajatukset olivat, eivät ainakaan samoissa töissä, kun minulla. Onneksi Tildalta on nähty myös hyvää hakutyöskentelyä ja tiedän, että sen se osaa - kun vaan viitsii.

Kaikinpuolin tähän oli jokatapauksessa erittäin hyvä päättää taipparikurssi. Paljon saatiin eväitä omiin treeneihin ja toivoa NOU1 -tuloksen saavuttamiseksi. Tavattiin myös mukavia ihmisiä ja koiria, joiden kanssa toivottavasti jatkossakin törmättäisiin ja päästäisi treenailemaan. :)



(c) Risto Syrjä

Lokki tuli!

Taipparikurssia on käyty nyt jo neljä kertaa eli enää yksi treeni odottaa ensi viikolla. Viime viikosta ei suurempaa kerrottavaa ollut... Tutustuttiin varikseen ja pupuun sekä tehtiin hakuruutu variksilla. Tulos oli sellainen kuin odotinkin. Varis oli täysin sula, joten Tilda ei ottanut sitä kunnolla kantoon. Suurella motivoinnilla ja variksen kopittelulla saatiin kettunen nappaamaan varis, mutta eipä siitä kantamista tullut. Hakuruudulle kävi sitten yllättäen, niin ettei sieltä mitään tullut. Nyt olen sitten kotona naksutellut Tildalle sulan variksen nostamista. Kylppärissä tämä sujuu ihan hyvin ja Tilda tuntui jopa innostuvan. Metsässä olikin sitten muita kiinnostavia hajuja... Sukkaa vaakun päällä voisi vielä testata. Pupua Tii ensin haisteli kovasti ja otti sen sitten kantoon, kun vähän innosti. Samaan suuntaan mun kanssa en Tildaa ja pupua kyllä saanut kulkemaan.

Tänään sitten oli vuorossa vesitöitä ja jälkeä. Ensin tutkittiin lokkia maalla. Selvästi lokki oli kaikille koirille mieluisampi kuin varis. Useampi tolleri otti lokin suuhun, kun kopiteltiin ja vieras ihminen hetsasi lokilla. Myös Tilda. Vähän oli kyllä iso lokki hankala pienen ketun suussa... Päivän lempparina jokaisella koiralla taisi olla uiminen! Ihania loikkia veteen nähtiinkin! Tilda lähti muita huomattavasti hillitymmin veteen, vaikka intoa noutoon piisasikin. Tarkkaa työtä Tiiteli tekikin ja toi ensin damin ja seuraavaksi lokin ilman turhia mietteitä. Miten hieno likka! :) Vähän sivuun Tilda lähti tuomisiaan kummallakin kerralla palauttamaan, mutta kun menin vastaan, niin dami ja lokki tulivat käteen. Ohhoh!

Jälki vedettiin variksella ja kaadoksi laitettiin kestokani oikealla pupulla maustettu sukka lisukkeena. Taippareissahan jälki vedetään kanilla ja kaatona on kani, joka koiran täytyy tuoda ohjaajalle. Tilda eteni jäljellä hyvin ja kävi pupun luona sitä ottamatta. Matka jatkui jäljen lähettyvillä pyörien ja ihmetellen. Kutsuin Tildan luokse ja lähdimme yhdessä etenemään jälkeä pitkin. Hienosti Tii johdatti minutkin pupulle, mutta käveli itse sen ohi jättäen pupun melkein huomiotta. Vasta, kun näytin Tildalle pupun ja tarjosin sitä, pikkukettu otti sen kantoon ja toi pois metsästä. Tiellä sain kehotuksesta pupun käteenkin.

Tätä treenin jälkiasiaa pohdimme kurssilaisten kanssa sivussa. Voiko jäljen vetää variksella, jos sen päässä on kuitenkin kani? Eikö ole aika ristiriitainen tehtävä seurata variksen hajua ja päätyä pupulle? Eihän siinä voi ymmärtää, että pupu on tarkoitus hakea, jos jälki on eri. Etenkin, kun ihminen jälkivariksen kanssa seisoi metsän reunalla. Huomioitiin, että varmaan jokainen tolleri seurasi kyllä jäljen, mutta jätti pupun maahan ja kävi katsastamassa ihmisen, jolla jälkivaris oli. Kultaiset taas taisivat kumpikin hakea hienosti jäljen päästä pupun. Näkyykö tässä myös kultaisennoutajan ja tollerin ero: tolleri miettii, miettii ja kyseenalaistaa, kun taas kultsu päätyy helposti lopputulokseen, että tämä sen on pakko olla ja ottaa kanin. Itse, kun olen vetänyt Tildalle jäljen kaninnahkadamilla ja jättänyt saman "pupun" kaadoksi, on Tiiteli jäljestänyt ja tuonut pupun käteen. Tiedä sitten varmasti, mikä tässä treenissä oli...

Hienoa kuitenkin, että lokki tulee vedestä ja pupunkin uskon olevan Tildalle helpompi kannettava kuin varis. Pieni toivo taas taippareita kohti luotu! Ensi viikolla viimeistään päästään kuuntelemaan ampumistakin ja noutamaan suolammesta. Suorannasta veteen menemistä ehkä käydään ennen sitä harjoittelemassa vielä, ettei Tildan tarvitse kauhoa damia tai lokkia rantaan... ;)