Tilda RTK1 ja pää pyörryksissä

Niin, siinä meidän tämän hetkinen tilanne. Paljon on muutoksia ja huolen aiheita pienen kettusen elämässä. Viikko sitten lauantaina kuitenkin rämmittiin Tildalle sen ihkaensimmäinen koulutustunnus. Tamsk järjesti hienossa uudessa hallissa rally-tokokisan, jossa tuomarina oli Krista Karhu. Näin hallikauden alussa ja moneen asiaan reagoivana Tildalla meinasi olla nenä maassa vähän väliä (ja miksipä ei, kun herkkupalojakin tuntui löytyvän tämän tästä), mutta saatiin kuin saatiinkin radalta kasaan 71 pistettä. Se oli kolmas hyväksytty tulos alokas luokasta ja näin ollen Tildan nimen edessä komeilee nyt tunnus RTK1 ja me saamme siirtyä rallyssa avoimeen luokkaan. Rata oli todellakin rämpien tehty ja tuntui tahmealta. Tilda ei ollut täysillä mukana ja itselläkin oli turhan löysä olo. Kisafiiliksestä ei ollut tietoakaan. Kyltteinä oli paljon käännöksiä niin oikeaan kuin vasempaankin, mutta onneksi vain yhdestä vasempaan käännöksestä saatiin rintamasuuntavirhe -10p. Toinen kymppi lähti kaksi kertaa perusasentoon istumisesta, lisäksi saatiin 9 pisteen verran pieniä miinuksia mm. vinosta perusasennosta ja kyltin nuuhkimisesta. Rally-tokon alokas luokka on nyt kuitenkin taputeltu ja avoin siintää ajatuksissa varmaan aikaisintaan keväällä. Tilda tuntuu olevan ulkokentällä parhaimmillaan.

Uudessa hienossa hallissa uudet hienot hajut.

Kisaaminen on rankkaa.

Mutta sitten pää pyörryksissä osio. Pari viikkoa ollaan nyt asuttu uudessa ihanassa kodissa loistavien lenkkimahdollisuuksien äärellä. Muuton aikana Tilda oli näennäisen rauhallinen. Sen pienessä päässä liikkui kuitenkin varmasti paljonkin, sillä nyt näkee, että se stressaa. Jokainen laatikon tai tavaran siirto paikasta toiseen aiheuttaa huolestuneen katseen ja kyyhötyksen turvallisessa paikassa. Remonttihommien alkaessa Tilda jää nurkan taakse häntä koipien välissä kuuntelemaan tilannetta ja on lähdössä ulos aina kun mahdollista. Metsässä se näyttää unohtavan ahdistuksensa ja saa villikkohepuleita suolla ja sammaleilla. Myös sohvalla rauhassa oleilu koko perheen voimin saa pikkuketun käpertymään kylkeen kiepille. Sitä ollaankin nyt koitettu tehdä. Rentoutua kaiken kiireen ja touhun keskellä, tuulettua metsässä ja treenailla entiseen malliin siinä sivussa. Suuret muutokset tulevat väistämättä jatkumaan vielä vuodenvaihteessa, joten jotenkin tässä välissä on kettusen oloa helpotettava.

Tiesinhän, että Tilda on superherkkis, mutta kurjaa oli silti huomata, kuinka paljon muutto ja sen tuoma kiire ja stressi näkyivat kettusessa. Nyt Tilda vaikuttaa jo voivan paremmin, mutta viime viikolla se haukkui kaikkea ja näki mörköjä sielläkin, missä niitä ei ollut. Se kyyhötti eteisessä, kun remontoimme, eikä halunnut tulla lenkiltä kotiin ollenkaan. Ei ihme, ettei rallykisa mennyt täydellisesti. Eikä oikeastaan ihme, ettei Tilda tuonut syksyn viimeisissä taippareissa variksen varista. Herkkikselle koetilanteen tuoma jännitys ja kova viretila, valtava stressi ja kaiken sen hallinta samalla kertaa purkautui floppina.

Treeneissä meillä menee onneksi ihan mukavasti. Ja onneksi saatiinkin taas tokon ryhmäpaikka, niin tulee tehtyäkin jotain ja saadaan väkisin Tildan kanssa yhteistä aikaa. Kokeisiin ollaan menossa, mutta saa nähdä, miten käy. Jokunen hetki on onneksi vielä aikaa kasata ajatuksia kisakuntoon ja tehdä toimintasuunnitelmaa. Taipparitreenejä jatketaan talven yli tauon jälkeen sään salliessa. Olosuhteet NOU1 -tulokseen eivät olleet suotuisat enää syksyllä, mutta lopullisesti me ei luovuteta. Todistettu kuitenkin jo on, että Tildassa on taipumuksia! Jotain muutakin mukavaa harrastuksen tynkää haluaisin Tildan kanssa touhuta. Harmi vaan, kun kaikki vauhtilajit tuppaavat olemaan liian raskaita Tildan kropalle. Niissä pääsisi hyvin tuulettumaan.

Hyvinvoiva pikkukettu

Eilen käytiin taas Marika-fyssarin luona kontrollissa Eläinystäväsi Lääkärissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt vajaa kaksi kuukautta ja vähän olin huolissani Tildan voinnista jumien ja kropan hallinnan edistymisen suhteen. Kovin tarkasti en nimittäin enää ole kaikkia ohjeita lämmittelyistä ja lenkkien pituuksista noudattanut, vaan antanut itselleni luvan olla liikaa stressaamatta nivelrikosta ja Tildalle luvan olla villi ja vapaa. Ja eipä tuo ole kipeältäkään vaikuttanut edes laavureissun plus taipparitreenien jäljiltä, joten suht huoletta on saanut olla.

Alkuun Marika huomasi heti, että Tilda lenkkaa takajalkojaan ja yliojentaa kintereitä käynnissä edelleen. Sen kintereet ovat sen verran löysät, että ne luultavasti tekevät myös nivelrikkoa joskus. Jumpatessa kahden tasapainotyynyn päällä Tilda saikin kehuja. Se piti hienosti kintereet kulmautuneena, vaikka kahdella tyynyllä tassujen nostot on vielä sille hiukan vaikeaa. Kropan hallinta ja kintereiden asennon kontrollointi oli selvästi parantunut viime kerrasta! Istu-seiso -vaihdot korokkeen ja tyynyn avulla onnistuivat myös hyvin ja saatiin treenirepertuaariin lisäksi maahan-seiso -liike. Ristikkäisillä jaloilla seisominen ei edellisellä käynnillä onnistunut juuri lainkaan. Tildalla ei pysynyt tasapaino ja se suoristi kintereensä heti. Nyt liike sujui paremmin ja oikean takajalan ollessa tukijalkana Tilda pystyi seisomaan hetken vakaasti. Vasen puoli oli vielä vaikeampi, mutta siinäkään Tilda ei yliojentanut kinnertään, vaan ennemmin yritti peruuttamalla säilyttää tasapainon. Paljon kehitystä oli siis tapahtunut! Lihaksetkaan eivät olleet selkeästi jumissa. Takareisissä, vasemmassa hauiksessa ja pakaroissa oli pientä jännittyneisyyttä ja lonkan etupuoleiset lihakset kiristivät ihan vähän. Takaselässä oikealla puolella oli lievästi tiukka trigger-piste. Vähällä selvittiin jumienkin kanssa. Venyttelyitä kuitenkin jatketaan samoin kuin jumppia. Ihan kahdesti joka päivä ei tasapainoillakaan Tildan enää tarvitse ja seuraava fyssarin kontrolli sovittiin 6kk päähän, jollei mitään ongelmia ilmene. Ohhoh! Näyttää siltä, että voidaan elää niin kuin ennenkin, kunhan tarkkailen Tildaa liian väsymisen varalta ja reagoin siihen.

Marikan luona on mukava käydä. Nytkin jutellessa sain monia ahaa-elämyksiä. Tildan vasen lonkkanivel on huonommassa kunnossa kuin oikea, vaikka alkuperäisissä virallisissa lonkkakuvissa vasen lonkka oli B ja oikea C. Marika selitti tämän voivan johtua siitä, että röntgenkuva on ollut ihan hiukan vino ja sen takia lonkkamalja on näyttänyt paremman muotoiselta kuin oikeasti onkaan ollut. Kennelliitossa lausunnon antaja näkee kuitenkin vain kuvan ja arvioi lonkat sen perusteella. Kuvaajalla on siis merkitystä, eikä toisia turhaan suositella. Joskus sitten seuraavan koiran kanssa valitsen luuston kuvaajan eri perustein kuin Tildan kohdalla. Vireestäkin oli taas puhetta ja todettiin olevan hyvä asia, että Tilda on reagoinut kipuun laskemalla virettä. Toisaalta todettiin, että sen kohdalla voi myös olla, että kipujen on ollessa todella kovat, se vasta laskee virettään. Mistä sen tietää... Useat koirat vain nostavat virettään entisestään kipujen ollessa päällä, joten kipuja on vaikea huomata. Mietin Tildan agilityssa hyppäämästä kieltäytymistä ja itseasiassa myös joskus tokon alhaista virettä. Nythän melkeinpä lajissa kuin lajissa - tokosta noutamiseen - haasteena on Tildan valtavat kierrokset. Niitä ei tunnu saavan alas mitenkään. Agilityn lopettamisen jälkeenhän huomasin heti Tildan olevan superinnoissaan tokosta. Ei se sitä joskus aikaisemmin ollut. Syynä voi olla pitkä tokotauko ja monet muut tekijät, mutta mitä jos sillä olikin ollut jo pitkään kipuja agilitysta johtuen ja agilityn jäädessä pois kivut helpottivat. Ainahan Tildan käyttäytymisen kanssa oli haasteita agilityssa. Ehkä nekin ovat johtuneet ajoittaisesta kivusta, vaikka hierojat olivatkin aina sitä mieltä, että mitään jumeja ei ole.

Kaikkea voi spekuloida. Se ei välttämättä osu oikeaan, eikä kaikkia ajatuksia kannata liian vakavasti ottaa. Huomioita on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta koiraa oppisi lukemaan ja sen hyvinvoinnista osaisi huolehtia paremmin. Monilla asioilla on yhteytensä. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Tilda voi nyt niin kuin voi. Sen vointi voisi olla paljon huonompikin ja se saattaisi olla kipeä ihan vain kotioloissakin. Nyt se vaikuttaa onnelliselta ja nauttii elämästä ja me voidaan harrastaa ja tehdä monia asioita. Vaikka välillä ikävä agilitykentälle on todella kova, kaiholla muistelen meidän parhaita hetkiä agiradalla ja harmittelen että nolla kolmosista jäi niin pienestä kiinni, niin olen tyytyväinen päätökseen pitää Tilda pois esteiltä. Lopulta ollaan kumpikin näin onnellisia pidempään. (Kuvat Sarin ottamia Aulangolta 11.4.2015)

Siitä tuli tokokettu

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tuntua siltä, että elämää ja harrastuksia voi katsoa eteenpäin, eikä joka päivä tarvitse murehtia Tildan nivelrikkoa. Päivittäin se on läsnä, koska jumpataan ja venytellään yhä pari kertaa päivässä, mutta ajatus kulkee taas ja toivoa on.

Hyvää ystävänpäivää <3

Kaksi viikkoa sitten käytiin toista kertaa Marikalla fysioterapiassa Eläinystäväsi Lääkärissä. Pikkukettu aloitti kiljumiskonsertin auton pysähtyessä pihaan, joten hyvillä mielin siellä käydään. Marikan mukaan Tildan tilanne oli selkeästi parempi edelliskertaan verrattuna. Etuosan lihasaristukset olivat hellittäneet ja takaosan hallinta oli huomattavasti parantunut. Saatiin lupa liikkua enemmän ja treenata jo ruutua, luoksetuloja ja noutoja. Että voikin pienestä tulla onnelliseksi! Viikon päästä mennään vielä Marikan luo ja saadaan taas vaikeampia jumppia. Toivottavasti Tilda on pysynyt kunnossa. Tasapainotyynyllä ollaan jumpattu ahkerasti ja venyttelytkin on suoritettu. Lämmittelyistä ja jäähdyttelyistä olen yrittänyt pitää hyvää huolta. Tilda vaan ei aina ole niiden tarpeellisuudesta yhtä mieltä... Sen mielestä on tyhmää kävellä hihnassa reippaasti. Tallilla ei voi liikkua ollenkaan treenikentältä pois päin, koska olen kettuselle jokusen kerran hermostunut ja muualla on niin kamalasti nuuskuteltavaa.

Tildasta onkin nyt agilityn jäätyä pois kuoriutunut oikea tokokettu. Sen häntä heiluu jatkuvasti, se edistää seuraamisessa ja kiljuu tokokentän laidalla. Ei kaikki hyviä ominaisuuksia, mutta merkkejä siitä, että pikkukettu tekee töitä valtavan mielellään. Se on ihana asia tässä tilanteessa, koska muistan myös ajan, jolloin toko oli Tildasta tylsää. Asenne tarttuu ja huomaan varailevani meille omatoimisia tokotreenejä! Nyt ollaankin päästy taas ylempienkin luokkien liikkeiden treenaamisen pariin. Ohjattu nouto ja ruutu alkaa olla ihan kivalla mallilla, samoin kuin kaukot, jotka on otettu tehotreeniin. Alokkaan liikkeissä Tilda tuntuu varmalta. Ainoastaan paikkamakuu (ylläriylläri!) on vielä treenin alla. Oikeassa mielentilassa pikkukettu pysyy siellä jo hyvin, mutta liian korkeassa vireessä meinaa karvamato lähteä liikkeelle. Namikippomuistutus kentän laidalla saa aikaan kiljuvan paikallaan makaajan, lelu nameilla täytettynä toimii paremmin. Kuitenkin välillä tiedän jo etukäteen, ettei perusasennossa piippaava kettunen pysy paikallaan makuulla... Vireen hallinnassa on siis vielä haasteita. Yllättävää! :)

Tulevaisuuttakin kaikkine mukavine touhuineen on tullut pohdittua. Kalenteri on alkanut täyttyä tokokokeista, koulutuksista ja luonnetestistä. Mejä-kautta ja noutotreenejä odotellaan jo innolla! Tässä kevään aikana Lovakin on mukana kuvioissa. Jonna on opiskelemassa Ruotsissa ja Lova jäi vanhempiemme luokse asumaan. Lupasin touhuta sen kanssa Jonnan ollessa poissa, joten ainakin rally-tokoa Luutun kanssa on luvassa. Agility on joiltakin osin mukana myös milloin minkäkin koiran kanssa. Onnea on lainakoirat, joiden kanssa helpottaa pahin agilitynälkä. :)

Agisheltti ja tokokettu

Jumpataan!

Käytiin viime maanantaina Tildan kanssa Eläinystäväsi Lääkärissä fysioterapeutti Marika Ruottisella saamassa ohjeita Tildan kuntoutukseen. Olikin paljon asiaa... Nyt vasta alan hahmottamaan, mitä kaikkea tulevaisuudessa on otettava Tildan liikkumisessa huomioon. Ja koska kettunen on vasta 3 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen, tuntuu tämä erityisen raskaalta. Tietenkin sitä tekee kaikkensa tuon pienen punaisen vuoksi, mutta... Pitikö meidän kohdalle nyt sattua nivelrikkokin?!

Yritän pysyä tällä kertaa faktoissa. Tildan lonkkien löysyys on silmin nähtävissä. Kävellessään Tilda suoristaa ja jopa yliojentaa takajalkojen kintereet, jotta välttyisi lonkan taakseojentamiselta. Kivun vuoksi Tilda ojentaa takajalkansa suoriksi ja siirtää painoa etuosalle. Tästä siis johtuu lihaskireydet hauiksissa ja lapaluiden alueella. Istuma-asennossa sekä kävellessä Tilda levittää takajalkojaan auki. Sitä se on tehnyt varmaan aina, pikkupennusta saakka... Istunut ja maannut sampissa. Sen takia lonkkien löysyyttä ei ole osannut katsoa kriittisin silmin. Se on ollut osa Tildaa aina.

Ei enää ikinä liukkaalla laminaatilla istuskelua...

Kahden viikon päästä mennään uudestaan Marikan hoiviin. Viikko sitten saatiin hauiksien, etureisien ja takareisien venyttelyohjeet sekä kaksi erilaista painonsiirtoharjoitusta. Näitä ollaan tehty Tildan kanssa päivittäin 2-3 kertaa. Painonsiirtotreenit hetki ennen lenkkiä, kun keho on virkeä ja venyttelyt lenkin jälkeen. Lisäksi Tildan lenkit eivät saa nyt kestää paljon puolta tuntia kauempaa ja ne on tehtävä hihnassa. Pidemmässä ja raskaammassa liikunnassa lonkkanivelet rasittuvat ja kipeytyvät ja koska Tildan syvät tukilihakset eivät vielä tue tarpeeksi, ulommat lihakset ylikuormittuvat. Ensi viikkokin mennään siis vielä hyvin rauhakseen. Tokoiltu ollaan vähän, mutta siinäkin vauhdikkaammat ja sivuttaiset liikkeet ovat kiellettyjä kunnes Tildan tukilihakset vahvistuvat tarpeeksi.

Tulevaisuudessa Tildan venyttelyt ja jumpat varmasti muokkautuvat. Lihashuolto tulee kuitenkin aina olemaan tärkeä osa Tildan elämää ja liikkumista. Lämmittelyiden ja jäähdyttelyiden merkitys korostuu entisestään. Niin tokotreenin kuin metsässä vapaana juosemisenkin ennen ja jälkeen tulee huolehtia veryttelystä, jotta pikkuketun kroppa on valmis raskaampaan koitokseen. Lenkit eivät saisi venyä yli tunnin mittaisiksi tehtiin ne sitten hihnassa tai vapaana. Fysioterapian tärkeä tavoite Tildan lihaskunnon parantamisen lisäksi on opettaa minut tunnistamaan kivun ja lihasjumien oireet Tildassa ja toimimaan niiden mukaan. Treenit, kisat ja tavallinen liikkuminen tullaan vastedes tekemään entistäkin tarkemmin kettusta kuunnellen. Toisinsanoen kokeeseen tai metsälenkille ei mennä, jos Tilda oireilee...

Päivä ja viikko kerrallaan. Omaan silmään Tilda on kehittynyt tasapainoharjoituksissa ja haukkarit tuntuu vetreämmiltä. Toivotaan, että viikon päästä Marikakin huomaa edistystä ja päästään haastavampien jumppien pariin ja liikkumaan vähän enemmän. Ehkä jopa pienelle metsälenkille kavereiden kanssa...

"Osaan mä jumpata!"

Uusi vuosi 2015

Taas on vuosi vierähtänyt. Ihmeellisesti sitä aina löytää itsensä tästä samasta tilanteesta pohtimasta vanhaa vuotta ja suunnittelemasta uutta. Ja joka kerta nopeammin kuin olisi uskonut.

Tokon suhteen tavoitteet vuodelle 2015 ovat selvät. Elokuussa astuvat voimaan uudet tokosäännöt, joten ennen sitä, toivottavasti jo talven aikana, yritetään Tildalle TK1 -tunnusta. Viime vuoden tavoite avoimeen siirtymisestä ei täyttynyt, koska päätin jättää tokon treenaamisen kevään ja kesän ajaksi. Talvikausi ollaan nyt oltu Tamskin tokoryhmässä ja hyvän mielen tokoja ollaan tehty useasti. Tilda tekee ihanasti koko treenin ajan innolla ja hyvällä vireellä töitä! Kompastuskivi vaan tuntuu edelleen olevan paikkamakuu, jossa Tildan on vaikea maata ryömimättä edes vähän. Paikkis on nyt tehotreenin alla! Seuraaminen on parantunut, käännös oikealle leviää herkimmin. Paljon uusia kivoja liikkeitäkin on Tildalle löytynyt: ohjattu nouto, hyppy/hyppynouto, merkki ja ruutu on pikkuketun suosikkeja!

Mejä-kokeita ei päästy viime vuonna korkkaamaan, vaikka muutaman jäljen Tilda pääsikin jäljestämään. Jäljestäminen oli välillä hyvää, välillä ei niinkään. Jokin minussa kuitenkin luottaa Tildaan tässä asiassa kovastikin ja tänä vuonna aion osallistua kettusen kanssa kokeeseen. Pieni jälki-innostus nosti jo päätään, kun Tilda pongasi viikonloppuna vastasataneesta lumihangesta peuran jälkiä ja lähti nenä maassa jäljestämään...

Viime vuonna paneuduttiin todenteolla taippareita varten treenaamiseen. Koko talvi, kevät ja kesä kannettiin variksia mukana ja treenattiin yksin ja yhdessä Elinan kanssa sekä Nuuskujen kursseilla. Keväällä totesin Tildan olevan totaalisen tympääntynyt variksiin ja otimme aikalisän. Uudella innolla jatkoimme kesällä taipparitreenejä ja villikko esittelikin noutotaitojaan sekä variksilla että pupulla! Hurjan ylpeänä tästä päätimme treenikauden taippareihin, tuloksena NOU0. Linnut ovat nyt maanneet pakastimessa siitä asti ja odottavat kevään tuloa. Tänä vuonna yritetään taippareita uudestaan enkä malta odottaa!

Vuosi sitten tässä samaisessa postauksessa aiheina oli myös flyball ja luonnetesti. Pallottelemaan Tilda pääsi viime vuonna ehkä kerran tai kaksi. En vaan kesällä saanut aikaiseksi kaiken muun ohella lähteä vielä flyballiin. Messari-flyball mahdollisuuskin meillä oli, mutta päätin olla viemättä Tildaa sinne. Viime joulun kennelyskä Messarin tuliaisina ei jättänyt kovin mukavia muistoja... Tänä vuonna pallotouhut saavat jäädä samoihin satunnaisiin hauskanpitoihin. Luonnetestin taas jätin suosiolla tälle vuodelle, kun ajattelin antaa villitollerin vielä kasvaa. Keväälle olen testiä nyt katsellut ja ehkä se olisikin hyvä ajankohta, kun juoksutkin on nyt juostu ja niistä jo toivottavasti silloin piristytty.

Agility. Laji, johon minun on tällä hetkellä kaikkein vaikein suhtautua ja joka ehkä juuri siksi aiheuttaa tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia. Kilpaurheilija itsessäni ottaa agilityn turhan vakavasti ja asettaa sille liian suuret määrät painoalastia. Agilitysta on tullut minulle muodostelmaluistelun tilalle laji, joka vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta koska joukkueessani on tolleri, kilpaurheilijan ajatusmaailmaa pitäisi hioa johonkin suuntaan. Viime vuonna kisattiin kakkosluokka läpi, yhdet kisat lisäksi kolmosissa. 10 kisapäivää ja 24 starttia, 7 nollatulosta, 3 vitosta ja loput hyllyjä. Kisakirja kertoo myös, että seitsemästä nollasta viidellä me oltiin palkintopallilla, useimmin sijalla 2. Starttimäärä viime vuonna ei ollut kovin suuri siihen nähden kuinka paljon olen uhrannut ajatuksia agilitylle. Kuitenkin, kun koko agilityvuosi on ollut vuoristorataa fiiliksien ja Tildan keväisen juoksun ja kesän sairastelun kanssa, on tuo kai ihan looginen. Syksyllä aloitettiin Tildan kanssa Tamskin valkkuryhmän kouluttamassa agiryhmässä sekä Hannan valmennuksessa. Näihin uusiin tuuliin olen enemmän kuin tyytyväinen! Ollaan saatu paljon uutta oppia ja treenivinkkejä sekä tukea kaikissa Tildan kommerverkeissä ja oman mieleni mutkissa. Hannalle erityiskiitokset!! Agilitytavoitteet muotoutuvat tässä alkuvuoden myötä, kun käytän Tildan ortopedillä tutkittavana. Jos fyysisesti pikkukettu on kunnossa, niin me aiotaan pyrkiä tekemään hauskaa agilitya ja ottamaan rennommin. Teknisesti haluan itse kehittyä paremmaksi ohjaajaksi ja opettaa Tildalle ohjauksia varmemmiksi. Kisoissa käydään se mikä hyvältä tuntuu eikä oteta vielä suuria tulostavoitteita. Hetki täytyy ehkä taas kasailla omia ajatuksia ja sumplia kettusen treenikuviot sille sopiviksi. :)

Terveyden kannalta viime vuosi oli meidän perheen koirille epäonninen. Lovan rintarangasta löytyi spondyloosimuutos, Tildan tassu tulehtui pahasti, jonka seurauksena se sai atopia -diagnoosin ja rakkaalle mummokoira Fannille puhkesi diabetes. Fanni meni nopeasti todella huonoon kuntoon ja muutaman viikon taistelun jälkeen 27.10.2014 se lähti juoksentelemaan onnellisen auringon alle vihreimmille niityille. <3

Breeze Gardenia "Fanni"  <3

13.02.2003-27.10.2014

Näiden rakkaiden parissa on tullut vastaan niin iloja kuin surujakin ja varmasti tulee vielä tulevaisuudessakin. Nyt kuitenkin: Tervetuloa vuosi 2015! Tuo meille paljon onnea ja ihania hetkiä!

3 vuotta ja atopia tuli taloon

Onpa ollut kiireistä. Monen monta asiaa olisi ollut kirjoitettavana, mutta enpä ole ehtinyt. Vapun motivointikoulutuksen asiat saavat jäädä paperille. Niina Mesirannan pitämästä hyppytekniikan alkeiskurssista yritän saada tänne jotain. Sieltä kun on videomateriaaliakin.

Torstaina Tilda täytti 3 vuotta. Johonkin on kadonnut pienen pieni kakarani. Aika vaan kiitää niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.


Onnellinen päivänsankari <3

Synttäreitä juhlittiin leikkien ja herkutellen.

3 ikävuoden "kunniaksi" Tilda sai myös atopia-diagnoosin. Kisoissa ilmaantunut tassukipu ja tulehdus johti allergiatesteihin, joiden tuloksena oli positiivinen sisäilmasta (varastopunkit, pölypunkit) sekä rajatapaus ulkoilman heinistä ja rikkaruohoista. Atopia luultavasti esti tulehduksen pikaisen paranemisen. Kaksi viikkoa Tilda kinkkasi menemään kolmella tassulla, kun kipeää tassua ei voinut laittaa maahan. Tulehduskipulääke, Malaseb-shampoo tai kortisonisuihke eivät auttaneet ja lopulta antibioottia piti syödä viikon verran ennen kuin tulehdus helpotti. Kuulin allergiatestitulokset ja diagnoosin Tildan tassukontrollikäynnillä Reviirissä. Eläinlääkäri Noora Naaralainen on erikoistunut iho-ongelmiin ja osasi ottaa huomioon myös hätäilevän itkua pidättelevän omistajan. Agilityssa itsekin atoopikkokoiran kanssa kilpailevana hän heti suositteli meille siedätyshoitoa, jossa ei doping-varoaikoja ole. Kortisonisuihketta sitten kisojen välillä kutiaviin kohtiin ja shampoopesuja kerran kuukaudessa. Vaikka atopia on elinikäinen ja etenevä sairaus, Tildan kohdalla se näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Tilda rapsuttelee ja nuolee tassuja välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta lopettaa heti kun siitä huomauttaa. Iho sillä on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää, korvissa ei ole enää aikoihin ollut mitään ongelmaa. Ainoastaan tassunpohjat punoittavat herkästi. Nyt odotellaan tarkempien allergiatestien tuloksia, joista selviää mitkä ovat ne Tildalle oireita aiheuttavat allergeenit. Näiden allergeenien perusteella suunnitellaan sitten siedätyshoitoa.

Mistä ihmeestä Tildalle tämä atooppinen ihosairaus tuli? Eikö nyt jo vastoinkäymiset terveyden suhteen riittäisi ja välillä pikkuketussa olisi jotain priimaakin... Sen pettymyksen jälkeen, joka valtasi kun kuulin tämänkin diagnoosin, pystyn ajattelemaan, että en oikeastaan edes ihmettele Tildan atopiaa. Tildan herkkyys kaikessa alkaa tulla ilmi yhä enemmän. Toki atopialla on vahva perinnöllinen alttius, vaikkei tiedetäkään mistä sukuhaarasta se Tildalle on periytynyt. Lisäksi jonkun ruoka-aineen yliherkkyys saattaa olla kutinoissa mukana. Olen tullut tulokseen, että Tilda reagoi niin voimakkaasti kaikkeen juuri herkkyytensä takia. Herkkyys puskee läpi jokapäiväisessä käytöksessä, vireessä ja terveydessä. Kettunen on niin huolehtivaista ja ajattelevaista sorttia, että vähemmästäkin stressaantuu ja väsähtää. Ja sitten tulevat kutinat... Ollaan kuitenkin onnellisia, että tällä hetkellä atopiasta ja kaikesta huolimatta voidaan harrastaa ja kisata ja tehdä mitä ikinä huvittaa! Nautitaan joka hetkestä. :)

Pikkuketun uusi ihana Aasi :)



Syksyn tullen...

Niin toivoin Tildalle taippareita ja mejä -koettakin tälle kesälle/syksylle. Nyt yhtäkkiä herään siihen, että heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, joka enteilee jo syksyn tuloa, loma on ohitse ja työt alkavat. Eikä kalenterissa ole merkintöjä kuin agilitylle, joka sekin on alkanut taas kerätä painoa harteilleni. Tai ei agility itsessään vaan kisaaminen. Miksi se onkin niin, että tiettyyn määrään saakka pystyy pitämään rentoa fiilistä yllä vailla suuria tulostavoitteita ja sitten iskee se karvas pettymyksen tunne, että me ei olla tehty mitään eikä edetty mihinkään? Vaikka mikä ihmeen hoppu millään kisaamisella tai kokeilla oikeasti on. Se hoppu on vaan omassa päässä.

Taipparitreenit on tulleet siihen pisteeseen, että nyt tai ei koskaan. Mutta aika vaan juoksee ja tarvittaisiin sitä vielä vähän lisää... Panokset on kovat molemmin puolin. Tilda tuo varikset pikapikaa, jos tarjolla on Whiskasia tai peuran korvaa. Ne omat varikset. Vierailla variksilla olisi vielä kiireesti treenattava lisää. Pupun vastineeksi erehdyin ehdottamaan tavallisia  tonnikalanameja. Ei mennyt karkit tasan, eikä tullut pupua. Kierroksetkin Tildalla olivat siinä kohtaa jossain taivaissa ja 50 metrin matka lähes pikkuketun itsensä kokoisen rusakon kanssa saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Huomasin villikon pohtivan myös vaihtoehtoa herkutella itse pupu niiden kuivien tonnikalapalojen sijaan... Lopulta Whiskas auttoi ja sain pupun pienen matkaa kannettuna. Voi olla, että meiltä syksykin loppuu kesken, eikä ehditä niitä muutamia toistoja vieraalla riistalla saada. Harmi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ensimmäisiin taippareihin menokin tuntuu kamalalta möröltä ja ajatus niistä jo jännittää niin kamalasti, että voin vaan kuvitella, kuinka voin pahoin koko edellisen viikon ja taipparipäivänä olen hermoraunio. Ja Tilda rallattelee, haukkuu, ryömii ja kieriskelee.

Mejä ei aiheuta ihan samanlaista jännitystä, vaikka kynnys lähteä jäljentekotalkoisiin on todella suuri. Vaikka senkin tiedän, että hyvin se menisi. Olenhan jo suunnistanut ja vetänyt jälkiä aiemminkin. Mutta voi tätä koehoukutuksen määrää! Itse luotan siihen, että Tilda osaa kyllä jäljestää (vaikkakin tekee sen enemmän ilmavainulla...), mutta meistä se tässä lajissa ohjaajana ollut on epävarmempi. Tuosta kettusesta ei vaan ikinä voi tietää. Tähän mennessä se on jäljestänyt sekä hyvin että huonosti. Ja niinhän se on oikeastaan tehnyt kaikkea muutakin. Varmaa sen kanssa ei ole koskaan ja sekös tuokin haastetta. Se on joko nappisuoritus ja ilo ylimmillään tai täydellinen floppi ja maailmanloppu.

Toisaalta - mitään ei saavuta, jos ei ota riskejä ja mene ja tee. Menee syteen tai saveen.

Ehkä se onkin juuri se, joka saa tuon pikkuketun kanssa harrastamaan, olemaan ja tekemään. Ne suuret tunteet.

Katsotaan nyt viikko pari laitanko ilmoja menemään. Ärsyttää luovuttaa taas ja jättää noutamiset ja jäljestykset talven tieltä pois kokonaan, jos mitään ei olla saavutettu, saatikka oikeasti yritetty. Ja palata keväällä samaan tilanteeseen. Tätäkö se on? Riskejä tai luovuttamista?