Hei täällä taas!

Surkean hiljaista onkin meidän treenielämä ollut. Lähinnä kaikkea itsekseen ja pienesti. Keväällä käytiin Tildan kanssa Nuuskujen rally-toko kurssi ja siitä inspiroituneina ilmoitin meidät epiksiin sekä virallisiin kisoihin. Kuitenkin jouduttiin lopulta jättämään molemmat väliin, kun huomasin pikkuketun keväntävän askeltaan ja olevan taas haluton ulkoiluun. Taisivatpa vaan olla molemmin puolin psyykkisiä nuo oireet... Minun ei tarvinut jännittää ja ahdistua kisaamisesta ja kettunen sai rauhassa potea juoksumasennustaan. Marika-fyssarille kuitenkin vein Tildan pitkästä aikaa ja ihmeekseni sain kuulla kaiken olevan kunnossa. Tildan selkä oli super hyvässä kunnossa, ainoastaan toisen etutassun yksi varvas tuntui vähän aristavan. Kaikesta selvittiin ja ilmoitin meidät Tamskin rally-epiksiin treenaamaan. Huh, miten voikin joku asia jännittää niin paljon! Rataantutustumisen jälkeen yritin vain kerätä itseäni edes jonkinmoiseen kasaan ennen kuin hakisin Tildan ja se huomaisi jännitykseni. Jalat olivat hyytelöä ja arvasin, etten onnistuisi herkkikseltä sitä peittelemään. Enkä onnistunutkaan. Mentiin liian aikaisin seisomaan kehään ja jokunen tovi siinä jouduttiin rauhoittelemaan toinen toisiamme. Lopulta itse ratasuoritus oli yhtä ylivirettä ja kekkulointia! Kettunen ei pysynyt sivulla päinkään seuraamisessa, vaan poukkoili ja hyppi minua vasten. Perusasenot olivat varmaan kaikki vinoja ja hypyn kautta tehtyjä. Mutta se oli hauskaa! Niin valtavan hauskaa, etten saanut hymyä ja sitä onnen tunnetta sammutettua millään. Ja samalta näytti oma pieni kettuni.

Meidän treenit ja kisat olivatkin sitten siinä. Välillä käytiin nautiskelemassa ja juoksemassa vähän agilitya Sarin ja koirien kanssa ja välillä Tilda nouti dameja (ja ties mitä käpyjä) metsässä. Käänsin jo ajatuksia syksyyn ja toivoin uuden kauden alkavan meillekin. Hain Tamskin rally-tokon teho- tai kausiryhmään ja varasin Tildalle pitkän pohdinnan jälkeen ajan ortopedi Mikael Moreliukselle Sipoon Pieneläinklinikka Moreliukseen. Ensimmäinen lottovoitto oli tehoryhmäpaikka rally-tokoon talvikaudeksi. Jospa nyt olisi helpompi saada taas meidän elämä raiteilleen. Toinen lottovoitto löytyi sieltä parin tunnin ajomatkan takaa Sipoosta. Tilda sai luvan tehdä agilitya!

Kaksi ja puoli vuotta olin pyöritellyt mielessäni pikkuketun nivelrikkoa ja lonkkia ja niiden mukana tulleita kieltoja "kaikkeen". Se ei vaan tuntunut oikealta. Lähes jokainen Tildan ontuminen tai haluttomuus löydösten jälkeen ei tuntunut liittyvän mihinkään tekemiseemme. Agilitytreenin, riekkumisen tai metsätreenien/-lenkkien jälkeen Tilda ei koskaan oireillut. Ja se ilme, minkä pieni agilitytreeni sai pienessä ferrarissa aikaan, oli joka kerta onnea pursuava.

Ajettiin Moreliuksen luo 22.8.2017. Lääkäri katsoi ensin ulkona Tildan liikkumista ja totesi sen olevan moitteetonta. Tutkimuksessa ei löytynyt aristuksia ja liikeradatkin olivat normaalit. Kysyin myös kintereistä, jotka välillä naksuvat, mutta niissä ei tuntunut nestettä eikä Morelius ollut niistä ollenkaan huolissaan. Tilda rauhoitettiin ja lonkista löytyi kohtalainen löysyys, jonka lääkäri totesi olleen siellä varmasti pennusta saakka. Pikkuketun lonkista otettiin röntgenkuvat ja kummassakin lonkkanivelessä näkyi lieviä nivelrikkomuutoksia. Löysyys näkyi myös kuvissa, mutta Moreliuksen mielestä lonkkamalja ja reisiluunpää olivat suhteellisen hyvän malliset. Kaiken kaikkiaan sain tästä käynnistä huomattavasti positiivisemman kuvan kuin Kalliolta kaksi ja puoli vuotta sitten. Toki silloin alla oli kaikenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita, jotka Tildan tuntien ovat voineet tulla mistä vain. Nyt alla oli pitkä jakso ilman selviä oireita sekä ilman rankkaa treeni- ja kisakautta. Mikä lie vaikuttanut mihinkin... Esitin Moreliukselle itkukurkussa ajatukseni siitä, että Tildan kanssa voisi silloin tällöin nauttia helposta agilitysta ja olla joka käänteessä huolehtimatta siitä, että "tätäkään ei saisi tehdä". Pyytämättä sain lääkärin tuen ajatuksilleni. Kettuseni täyttää parin viikon päästä 6 vuotta ja on oikeastaan jo keski-ikäinen. Se on siro ja hyvässä kunnossa oleva pieni punainen, joten miksi ei. Kliininen kuva eli ei ontumista on Moreliuksenkin mielestä tärkein ja koska röntgenmuutokset olivat kohtalaisen lieviä, hänen mielestään ei liikuntaa tarvitse rajoittaa. Kunhan pitää silmät auki ja tuntosarvet koholla sen varalta, että oireita ilmenee. Ja jumpat, venyttelyt, uiminen, omegat ja nivelravinteet tietysti tukevat tätä kaikkea. Voi mikä onnen päivä!

Parastahan tässä on se huolen taakka, joka pyyhkäistiin kertaheitolla pois harteilta! Yhtäkkiä kaikki näyttää paljon valoisammalta!

Ressukka

Huono omatunto soimaa päivittäin, kun en ehdi keskittyä kettuseeni niin paljon kuin haluaisin. Treenit ovat jääneet satunnaiseen piha- tai olohuonetokoiluun ja kerran viikossa ryhmätreeneihin. Yllättäen kotona huomion vie vauva, joka osaa huolehtia siitä, ettei häntä jätetä yksin hetkeksikään ylimääräistä. Tilda on tyytynyt seuraamaan kaikkea sivusta ja pyörimään jaloissa. Ja luomaan katseita, joista ei jää epäselväksi, että pikkukettu toivoisi yhteistä puuhaa... Tuntuu pahalta, etten repeä joka paikkaan, mutta lohduttaudun sillä, että kevät on nurkan takana ja kesä odottamassa vuoroaan. Säiden lämmitessä ja vauvan kasvaessa ehkä helpottaa ja Tildakin saa taas enemmän aikaa. Onneksi metsä on koko ajan vieressä ja vauva tottunut torkkumaan repussa lenkillä, joten päästään kyllä tuulettumaan silloin kun siltä tuntuu.

Vauva-arki, kaiken haukkuminen, liukkaat kelit, toissapäivänä alkaneet juoksut ja ties mitkä tähtien asennot ovat kuitenkin taas saaneet aikaan huolta Tildan voinnista. Pari viikkoa sitten käytin Tildan koirahierojaopiskelijoiden käsittelyssä ja siellä todettiin takapään olevan jumissa. Samaan aikaan havahduin tarkkailemaan, ettei Tilda mielellään lähtenyt jäiselle tielle lenkille ja viime päivinä huolestuin kaikkien neljän tassun tehonuoleskeluista. Tildasta on vaikea tulkita, mikä johtuu mistäkin, se kun voi oirehtia minun huoltanikin, mutta takapään jumit tietäen ja tekemättä jääneet jumpat takaraivossa kolkuttaen, varasin pikaisesti ajan Marika-fyssarilta. Ongelmat saatiinkin selville. Tildan anaalirauhaset olivat täpötäynnä aiheuttaen varmasti osan kireyksistä. Rauhaset tyhjennettiin ja tutkimuksia jatkettiin. Molemmat takareidet olivat Tildalla jumissa, mutta suurin ongelma paikallistui tällä kertaa oikeaan takajalkaan. Siinä lonkka sekä kinner aristivat ja monesta kohtaa lihakset olivat kireät. Marika oli sitä mieltä, että kintereeseenkin on saattanut alkaa muodostua nivelrikkoa sen yliliikkuvuuden vuoksi. Enkä yhtään ihmettele, jos näin on. Sen verran pahalta näyttää omaankin silmään kintereiden löysyys... Vielä kintereessä ei tuntunut kuin lievä turvotus pienien luiden välissä.

Nytpä siis pitäisi samaiseen vauva-arkeen sovittaa päivittäin Tildan jumpat ja ravilenkit. Tokostakin oli puhe ja esim. kaukoja Tildan kanssa ei voi nyt tehdä. Enkä tiedä pystyykö se koskaan virheettömiin vaihtoihin seisomisen mukaan tullessa, koska jalat jäävät aina niin levälleen... Suoraan peruuttaminen ja vasemmalle kännökset saattavat myös olla aina sille fyysisesti liian vaikeita. Saa nähdä mitä meidän harrastamisista tulee. Lähes kaikki lajit tuntuvat loppuviimein olevan joltain osin meille epäsopivia. Ehkä pitäisi keskittyä pikkuketun suureen nenään ja päästää se kunnolla töihin!

Vuosi vaihtuu taas

Onpa ollut meillä tunteellinen vuosi. Vuosi sitten olin toivonut tälle vuodelle paljon onnea ja ihania hetkiä. Niitäkin vuoteen on toki mahtunut, mutta jotenkin päällimmäiseksi ajatukseksi on jäänyt huoli ja surullisen näköinen pikkukettu.

Vuoden 2015 aloitus ei sujunut niin kuin olisin toivonut. Tildan terveyteen tuli taas takapakkia. Nyt lonkkien nivelrikko diagnoosin myötä. Alkuvuosi menikin murehtiessa menetettyä yhteistä rakasta harrastusta agilitya, joka jouduttiin lopettamaan kokonaan diagnoosin myötä. Lisäksi huoli Tildan voinnista ja tulevaisuudesta sekä omantunnon tuskat kolkuttelivat pitkään mielessä. Tilda oli jonkun aikaa saikulla ja paranneltiin molemmat itseämme ja toisiamme. Fyssari Marika Ruottisella käytiin useasti ja Marikan tuen ja ohjeiden myötä ollaankin paremmassa jamassa. Syksyn koleiden ja kosteiden säiden alkaessa Tilda kerran kipuili lonkkaniveliään ontumalla saaden kipulääkekuurin ja reilun kuukauden saikun. Se oli kuitenkin siinä. Jumppien ja lämmittelyiden sekä jäähkäilyjen merkitys on korostunut entisestään. Jos jotain hyvää, niin on ihana huomata, kuinka tehty työ tuottaa tulosta ja selvästi pitää Tildan ainakin toistaiseksi hyvässä kunnossa. Kettunen saa elää villisti ja vapaasti, kuitenkin tarkkailun ja tiettyjen rutiinien alaisena. Viime vuonna puhjennut atopia on sekin pysynyt lähes näkymättömissä. Jatkuva vesisade ja märkyys nyt syksyllä saivat hetkeksi Tildan etutassujen ihon kirkuvan punaiseksi ja kipeäksi ja samalla silmät vuotivat entisestään, mutta onneksi tähänkin oli hoitokeinot valmiina. Lopulta saatiin ulos myös pakkanen, joka viimeisteli tennarit kuntoon ja mielen vallan virkeäksi.

Agilityn poisjäämisen myötä ollaan tokoiltu enemmän ja tavoitteellisemmin. Suunnitelma oli saada Tildalle TK1 -tunnus ja siirtyä jo avoimeen. Paikkamakuun hankaluudet, uusien liikkeiden haasteet, sääntömuutokset sekä Tildan saikkuilu toivat kuitenkin mutkia matkaan. (Yllätys yllätys! Miten tokoon saadaankin aina mutkia aikaiseksi?) Varsin tyytyväinen olen jokatapauksessa meidän tokovuoteen. Paikallaoloon ja moneen muuhun junnaamaan jääneeseen liikkeeseen saatiin paljon vinkkejä eri kouluttajilta ja ne vinkit saivat minut pohtimaan entistä ahkerammin pienen ketun virettä ja mieltä. Helppoa ei ole kouluttaa nopeasti reagoivaa, paljon ajattelevaa eläintä, joka elää kaikesta mahdollisesta ympärillään. Paikallaolo on edelleen tasapainoilua Tildan kanssa, kuten moni muukin asia, mutta pikkuhiljaa siitäkin saa kiinni, kun uskaltaa luottaa. Mutkienkin jälkeen päästiin siis kisaamaan tokossa ja TK1 -tavoite saavutettiin kummallisen helposti. Meidän päällä varjona kummitellut alokas-luokka on karistettu lopullisesti harteilta ja rennoin mielin suuntaamme kohti avointa. Ahkerasti aiotaan treenata avoimen luokan liikkeitä ja kisasuoritusta kuntoon, jotta päästäisiin uuden vuoden tullen taas kokeisiin - ehkä kesällä...

Mejän koeura korkattiin heinäkuussa Tamskin historian ensimmäisessä kokeessa. Tulosta ei saatu, kokemusta sitäkin enemmän. Enpä olisi uskonut, että vire ja mielentila-asiat ulottuvat mejäänkin. Tai no niin, kaikki on kettusen kanssa mahdollista. Jäljestys ja nenän käyttö on ihan sen juttu ja Tilda todellakin osaa molemmat hommat, mutta ajatukset eivät vaan menneet kokeessa yksiin. Ensi vuodelle voisi kuvitella toista mejäkoetta. Ei tätä ihan tähänkään voi jättää.

Keväällä Lovan ollessa meillä hoidossa pariin otteeseen pääsin käsiksi myös rally-tokoon. Luutun kanssa selvitin, mistä lajissa suurinpiirtein on kysymys ja kävin tehotyypin kanssa kisaamassa hyväksytyn ja hylätyn tuloksen verran. Enempää en ehtinyt, mutta pienen kutkutuksen jäädessä rallailusta treenattiin Tildan kanssa kurssillinen ja siinä lomassa kisattiin kolme kisaa. Kaikista hyväksytty tulos ja Tildalle koulutustunnus RTK1. Rally-toko saa ensi vuonnakin kulkea sivussa meidän matkassa, jos siltä tuntuu. Siihen en aseta sen kummempia tavoitteita. Pidetään joku laji hauskana hömppänä ja nautitaan ulkokisoista, jos aikaa jää.

Suurin harppaus tänä vuonna otettiin taippareissa, vaikka ilman ykköstulosta kahdesta kokeesta pois käveltiinkin. Superkouluttajat Sara, Pete ja Kaisa sekä kimppatreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa saivat minut oppimaan paljon uutta pikkuketusta ja pääsemään sen kanssa lähemmäs unelmaa kuin koskaan aikaisemmin. Ajatella, että kokeessa oltiin yhden pienen huolimattoman liikkeen, yhden variksen päässä jäljelle selviämisestä... Tänä vuonna saatiin huimasti itsevarmuutta ja kokemusta lisää. Tilda oppi myös sitkeämmäksi ja kestävämmäksi työskentelijäksi. Jotenkin tuntuu, että avain tuon pienen punaisen sisimpään löytyy metsän ja etsimisen ja noutamisen takaa. Vaikka Tilda on innoissaan tokosta ja treenihallille menosta, niin metsä ja riistat tai vain eri väriset kankaiset patukat saavat sen innon aivan eri sfääreihin. Metsässä se tekee töitä tehokkaimmin, ajattelee terävimmin ja tuulettaa päätään parhaiten. On se vaan metsäläinen. <3 NOU1-jahti jatkuu kevään tullen ja teen sen valtavan hyvillä mielin. Tässä tapauksessa en voisi meistä kahdesta ylpeämpi olla.

Koiranetin tietojen mukaan Tildan harrastusrepertuaari on aikamoinen. Ollaan startattu agilityssa, mejässä, tokossa, rally-tokossa ja taippareissa, käyty näyttelyissä valioitumismahdollisuuden verran sekä läpäisty MH-kuvaus ja luonnetesti. Nose Workiakin on testattu. Ei se ihan turha tapaus ole, vaikka välillä epätoivoiselta tuntuisikin. Luonnetestin halusin käydä, vaikkei sillä noutajalle sen kummempaa merkitystä ole. Jollain tavalla pääsin kuitenkin vieläkin paremmin perehtymään Tildan mielen maailmaan ja sain sanoille merkityksiä, kun näin, miten se testitilanteessa toimi. Ja sellainen se on, millainen oli testituloskin: Suuri tyyppi pienen kettusen ruumissa. On siinä tasapainoilemista.

Vuosi ei ole ollut minulle eikä Tildalle helppo, eikä varmasti tule olemaan seuraavakaan. Muutokset arkielämässä rasittavat pikkuketun päätä hurjasti ja toisen huoli on meidän molempien huoli. Otetaan kuitenkin kaikki irti joka hetkestä, hitsaudutaan entistä paremmin yhteen, opitaan toisiltamme ja nautitaan elämästä. Me ollaan valmiita uuteen vuoteen!

Hyvinvoiva pikkukettu

Eilen käytiin taas Marika-fyssarin luona kontrollissa Eläinystäväsi Lääkärissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt vajaa kaksi kuukautta ja vähän olin huolissani Tildan voinnista jumien ja kropan hallinnan edistymisen suhteen. Kovin tarkasti en nimittäin enää ole kaikkia ohjeita lämmittelyistä ja lenkkien pituuksista noudattanut, vaan antanut itselleni luvan olla liikaa stressaamatta nivelrikosta ja Tildalle luvan olla villi ja vapaa. Ja eipä tuo ole kipeältäkään vaikuttanut edes laavureissun plus taipparitreenien jäljiltä, joten suht huoletta on saanut olla.

Alkuun Marika huomasi heti, että Tilda lenkkaa takajalkojaan ja yliojentaa kintereitä käynnissä edelleen. Sen kintereet ovat sen verran löysät, että ne luultavasti tekevät myös nivelrikkoa joskus. Jumpatessa kahden tasapainotyynyn päällä Tilda saikin kehuja. Se piti hienosti kintereet kulmautuneena, vaikka kahdella tyynyllä tassujen nostot on vielä sille hiukan vaikeaa. Kropan hallinta ja kintereiden asennon kontrollointi oli selvästi parantunut viime kerrasta! Istu-seiso -vaihdot korokkeen ja tyynyn avulla onnistuivat myös hyvin ja saatiin treenirepertuaariin lisäksi maahan-seiso -liike. Ristikkäisillä jaloilla seisominen ei edellisellä käynnillä onnistunut juuri lainkaan. Tildalla ei pysynyt tasapaino ja se suoristi kintereensä heti. Nyt liike sujui paremmin ja oikean takajalan ollessa tukijalkana Tilda pystyi seisomaan hetken vakaasti. Vasen puoli oli vielä vaikeampi, mutta siinäkään Tilda ei yliojentanut kinnertään, vaan ennemmin yritti peruuttamalla säilyttää tasapainon. Paljon kehitystä oli siis tapahtunut! Lihaksetkaan eivät olleet selkeästi jumissa. Takareisissä, vasemmassa hauiksessa ja pakaroissa oli pientä jännittyneisyyttä ja lonkan etupuoleiset lihakset kiristivät ihan vähän. Takaselässä oikealla puolella oli lievästi tiukka trigger-piste. Vähällä selvittiin jumienkin kanssa. Venyttelyitä kuitenkin jatketaan samoin kuin jumppia. Ihan kahdesti joka päivä ei tasapainoillakaan Tildan enää tarvitse ja seuraava fyssarin kontrolli sovittiin 6kk päähän, jollei mitään ongelmia ilmene. Ohhoh! Näyttää siltä, että voidaan elää niin kuin ennenkin, kunhan tarkkailen Tildaa liian väsymisen varalta ja reagoin siihen.

Marikan luona on mukava käydä. Nytkin jutellessa sain monia ahaa-elämyksiä. Tildan vasen lonkkanivel on huonommassa kunnossa kuin oikea, vaikka alkuperäisissä virallisissa lonkkakuvissa vasen lonkka oli B ja oikea C. Marika selitti tämän voivan johtua siitä, että röntgenkuva on ollut ihan hiukan vino ja sen takia lonkkamalja on näyttänyt paremman muotoiselta kuin oikeasti onkaan ollut. Kennelliitossa lausunnon antaja näkee kuitenkin vain kuvan ja arvioi lonkat sen perusteella. Kuvaajalla on siis merkitystä, eikä toisia turhaan suositella. Joskus sitten seuraavan koiran kanssa valitsen luuston kuvaajan eri perustein kuin Tildan kohdalla. Vireestäkin oli taas puhetta ja todettiin olevan hyvä asia, että Tilda on reagoinut kipuun laskemalla virettä. Toisaalta todettiin, että sen kohdalla voi myös olla, että kipujen on ollessa todella kovat, se vasta laskee virettään. Mistä sen tietää... Useat koirat vain nostavat virettään entisestään kipujen ollessa päällä, joten kipuja on vaikea huomata. Mietin Tildan agilityssa hyppäämästä kieltäytymistä ja itseasiassa myös joskus tokon alhaista virettä. Nythän melkeinpä lajissa kuin lajissa - tokosta noutamiseen - haasteena on Tildan valtavat kierrokset. Niitä ei tunnu saavan alas mitenkään. Agilityn lopettamisen jälkeenhän huomasin heti Tildan olevan superinnoissaan tokosta. Ei se sitä joskus aikaisemmin ollut. Syynä voi olla pitkä tokotauko ja monet muut tekijät, mutta mitä jos sillä olikin ollut jo pitkään kipuja agilitysta johtuen ja agilityn jäädessä pois kivut helpottivat. Ainahan Tildan käyttäytymisen kanssa oli haasteita agilityssa. Ehkä nekin ovat johtuneet ajoittaisesta kivusta, vaikka hierojat olivatkin aina sitä mieltä, että mitään jumeja ei ole.

Kaikkea voi spekuloida. Se ei välttämättä osu oikeaan, eikä kaikkia ajatuksia kannata liian vakavasti ottaa. Huomioita on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta koiraa oppisi lukemaan ja sen hyvinvoinnista osaisi huolehtia paremmin. Monilla asioilla on yhteytensä. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Tilda voi nyt niin kuin voi. Sen vointi voisi olla paljon huonompikin ja se saattaisi olla kipeä ihan vain kotioloissakin. Nyt se vaikuttaa onnelliselta ja nauttii elämästä ja me voidaan harrastaa ja tehdä monia asioita. Vaikka välillä ikävä agilitykentälle on todella kova, kaiholla muistelen meidän parhaita hetkiä agiradalla ja harmittelen että nolla kolmosista jäi niin pienestä kiinni, niin olen tyytyväinen päätökseen pitää Tilda pois esteiltä. Lopulta ollaan kumpikin näin onnellisia pidempään. (Kuvat Sarin ottamia Aulangolta 11.4.2015)

Jumpataan!

Käytiin viime maanantaina Tildan kanssa Eläinystäväsi Lääkärissä fysioterapeutti Marika Ruottisella saamassa ohjeita Tildan kuntoutukseen. Olikin paljon asiaa... Nyt vasta alan hahmottamaan, mitä kaikkea tulevaisuudessa on otettava Tildan liikkumisessa huomioon. Ja koska kettunen on vasta 3 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen, tuntuu tämä erityisen raskaalta. Tietenkin sitä tekee kaikkensa tuon pienen punaisen vuoksi, mutta... Pitikö meidän kohdalle nyt sattua nivelrikkokin?!

Yritän pysyä tällä kertaa faktoissa. Tildan lonkkien löysyys on silmin nähtävissä. Kävellessään Tilda suoristaa ja jopa yliojentaa takajalkojen kintereet, jotta välttyisi lonkan taakseojentamiselta. Kivun vuoksi Tilda ojentaa takajalkansa suoriksi ja siirtää painoa etuosalle. Tästä siis johtuu lihaskireydet hauiksissa ja lapaluiden alueella. Istuma-asennossa sekä kävellessä Tilda levittää takajalkojaan auki. Sitä se on tehnyt varmaan aina, pikkupennusta saakka... Istunut ja maannut sampissa. Sen takia lonkkien löysyyttä ei ole osannut katsoa kriittisin silmin. Se on ollut osa Tildaa aina.

Ei enää ikinä liukkaalla laminaatilla istuskelua...

Kahden viikon päästä mennään uudestaan Marikan hoiviin. Viikko sitten saatiin hauiksien, etureisien ja takareisien venyttelyohjeet sekä kaksi erilaista painonsiirtoharjoitusta. Näitä ollaan tehty Tildan kanssa päivittäin 2-3 kertaa. Painonsiirtotreenit hetki ennen lenkkiä, kun keho on virkeä ja venyttelyt lenkin jälkeen. Lisäksi Tildan lenkit eivät saa nyt kestää paljon puolta tuntia kauempaa ja ne on tehtävä hihnassa. Pidemmässä ja raskaammassa liikunnassa lonkkanivelet rasittuvat ja kipeytyvät ja koska Tildan syvät tukilihakset eivät vielä tue tarpeeksi, ulommat lihakset ylikuormittuvat. Ensi viikkokin mennään siis vielä hyvin rauhakseen. Tokoiltu ollaan vähän, mutta siinäkin vauhdikkaammat ja sivuttaiset liikkeet ovat kiellettyjä kunnes Tildan tukilihakset vahvistuvat tarpeeksi.

Tulevaisuudessa Tildan venyttelyt ja jumpat varmasti muokkautuvat. Lihashuolto tulee kuitenkin aina olemaan tärkeä osa Tildan elämää ja liikkumista. Lämmittelyiden ja jäähdyttelyiden merkitys korostuu entisestään. Niin tokotreenin kuin metsässä vapaana juosemisenkin ennen ja jälkeen tulee huolehtia veryttelystä, jotta pikkuketun kroppa on valmis raskaampaan koitokseen. Lenkit eivät saisi venyä yli tunnin mittaisiksi tehtiin ne sitten hihnassa tai vapaana. Fysioterapian tärkeä tavoite Tildan lihaskunnon parantamisen lisäksi on opettaa minut tunnistamaan kivun ja lihasjumien oireet Tildassa ja toimimaan niiden mukaan. Treenit, kisat ja tavallinen liikkuminen tullaan vastedes tekemään entistäkin tarkemmin kettusta kuunnellen. Toisinsanoen kokeeseen tai metsälenkille ei mennä, jos Tilda oireilee...

Päivä ja viikko kerrallaan. Omaan silmään Tilda on kehittynyt tasapainoharjoituksissa ja haukkarit tuntuu vetreämmiltä. Toivotaan, että viikon päästä Marikakin huomaa edistystä ja päästään haastavampien jumppien pariin ja liikkumaan vähän enemmän. Ehkä jopa pienelle metsälenkille kavereiden kanssa...

"Osaan mä jumpata!"

Agiketun viimeinen päivä

Maanantaina oltiin Tildan kanssa kaksin treenaamassa agilitya. Tehtiin hyppytekniikkaa, keppejä ja valssipätkää. Palkkasin usein ja leikittiin paljon. Tilda oli super ja meillä oli yhdessä hauskaa. Pieni ääni pääni sisällä kuitenkin muistutti, että se saattoi olla meidän viimeinen agipäivä.

14.1.2015 keskiviikkona Tildalla oli aika Eläinystäväsi lääkärin Juha Kalliolle. Olin hermoraunio jo töistä lähtiessäni ja Tildaa hakiessani. Tiesin, ettei reissu päättyisi hyvin... Juha teki ensin ontumatutkimuksen. Tilda aristi lapaluiden takareunalla olevia infraspinatus-lihaksia ja sen hauikset olivat jumissa ja kipeät. Lonkkien loitonnus ja taivutus ei tuntunut Tildasta hyvältä. Jo lonkkaniveleitä tunnustellessa, Juha sanoi niiden olevan epästabiilit. Rauhoituksessa minäkin tunsin, kuinka reisiluun pää luisui pois lonkkamaljasta jo pienestä kuormituksesta. Röntgenkuvissa puolestaan erottui löysyys vasemmalla oikeaa voimakkaampana. Oikean puolen lonkkamalja on Tildalla hiukan paremman muotoinen. Molemmissa lonkkanivelissä näkyi nivelrikkoon liittyvä uudisluuvyöhyke reisiluun kaulassa nivelpinnan rustoreunalla. Juha otti Tildasta myös lonkkien loitonnuskuvan painonvarausasennossa. Kuva paljasti, kuinka vasen reisiluun pää pääsee melkein kokonaan pois lonkkamaljasta ilman lihasten tukea.

14.1.2015 otetut röntgenkuvat. Oikeanpuoleinen lonkkien loitonnuskuva.

25.1.2013 otettu kuva. Virallisten tulosten mukaan vasen lonkka B ja oikea C.

Tuomio oli, ettei Tildasta ole agilityyn. Sen alunperinkin löysät lonkat eivät selvästikään kestä niveliä kuormittavaa sivuttaisliikettä, jota erityisesti pujottelu ja hypyt provosoivat. Lisäksi takajalkojen paheneva kipu aiheuttaa lihasrasitusoireita etupäässä. Tildan lihaksisto väsyy tavallisessakin liikkeessä nopeammin kuin normaalisti, koska lonkkanivelten toiminta vaatii siltä koko ajan aktiivista työtä reiden ja lantion lähentäjälihaksilla. Väsyneenä liikkeen aktivoiminen taas aiheuttaa sen, että nivelet toimivat huonosti ja lihakset sekä lonkat kipeytyvät.

"Agility kannattaa lopettaa."
"Kokonaan?"
"Kyllä."
Katsoin unista pikkukettua kyljessäni ja kyyneleet vierivät pitkin poskia.

Niin rakas pikkukettu ❤

Tildan nivelrikon hoidon perusta on lihaskunnon ylläpito ja voinnin jatkuva seuranta. Rauhallisempien ja vähemmän kuormittavien lajien harrastamista saadaan jatkaa, kunhan kettusen lihaskunnosta ja -huollosta pidetään hyvää huolta ja liikuntaa kontrolloidaan. Toko, mejä ja nome ovat sallittujen lajien joukossa. Metsässä saa juoksennella ja uiminen on hyvästä. Liukkailla pinnoilla pallolla palkkaaminen sekä kavereiden kanssa leikkiminen on kiellettyä.

Mitä nyt sitten? Tildaa ajatellen... Olen kiitollinen Niinu Linnalle, joka patisti minua viemään sen ortopedille ja samalla syytän itseäni, koska olen tehnyt Tildan kanssa agilitya ja satuttanut sitä sillä. Kuinka monta kertaa Tilda on vireellään yrittänyt kertoa, että "en halua, sattuu", mutta minä olen patistanut juoksemaan ja hyppäämään... Yritän ajatella, etten voinut tietää. Kaksi vuotta sitten Tildan B/C lonkat kuvannut lääkäri sanoi lonkkien olevan ihan hyvät harrastamiseen, samoin on sanonut hieroja ja fysioterapeutti. Itseäni ajatellen... Tuntuu samalta kuin luistelijalta olisi viety luistimet tai viulistilta viulu. Harrastus, jossa koin itselleni tärkeitä vahvoja tunteita, jossa todella halusin kehittyä ja josta nautin, loppui kuin seinään. Helpompaa olisi ollut satuttaa jalkansa niin, ettei voisi juosta enää. Nyt minulla on kaikki, kädet, jalat, pää ja esteet, muttei koiraa juoksemaan rinnalla.

Uusi vuosi 2015

Taas on vuosi vierähtänyt. Ihmeellisesti sitä aina löytää itsensä tästä samasta tilanteesta pohtimasta vanhaa vuotta ja suunnittelemasta uutta. Ja joka kerta nopeammin kuin olisi uskonut.

Tokon suhteen tavoitteet vuodelle 2015 ovat selvät. Elokuussa astuvat voimaan uudet tokosäännöt, joten ennen sitä, toivottavasti jo talven aikana, yritetään Tildalle TK1 -tunnusta. Viime vuoden tavoite avoimeen siirtymisestä ei täyttynyt, koska päätin jättää tokon treenaamisen kevään ja kesän ajaksi. Talvikausi ollaan nyt oltu Tamskin tokoryhmässä ja hyvän mielen tokoja ollaan tehty useasti. Tilda tekee ihanasti koko treenin ajan innolla ja hyvällä vireellä töitä! Kompastuskivi vaan tuntuu edelleen olevan paikkamakuu, jossa Tildan on vaikea maata ryömimättä edes vähän. Paikkis on nyt tehotreenin alla! Seuraaminen on parantunut, käännös oikealle leviää herkimmin. Paljon uusia kivoja liikkeitäkin on Tildalle löytynyt: ohjattu nouto, hyppy/hyppynouto, merkki ja ruutu on pikkuketun suosikkeja!

Mejä-kokeita ei päästy viime vuonna korkkaamaan, vaikka muutaman jäljen Tilda pääsikin jäljestämään. Jäljestäminen oli välillä hyvää, välillä ei niinkään. Jokin minussa kuitenkin luottaa Tildaan tässä asiassa kovastikin ja tänä vuonna aion osallistua kettusen kanssa kokeeseen. Pieni jälki-innostus nosti jo päätään, kun Tilda pongasi viikonloppuna vastasataneesta lumihangesta peuran jälkiä ja lähti nenä maassa jäljestämään...

Viime vuonna paneuduttiin todenteolla taippareita varten treenaamiseen. Koko talvi, kevät ja kesä kannettiin variksia mukana ja treenattiin yksin ja yhdessä Elinan kanssa sekä Nuuskujen kursseilla. Keväällä totesin Tildan olevan totaalisen tympääntynyt variksiin ja otimme aikalisän. Uudella innolla jatkoimme kesällä taipparitreenejä ja villikko esittelikin noutotaitojaan sekä variksilla että pupulla! Hurjan ylpeänä tästä päätimme treenikauden taippareihin, tuloksena NOU0. Linnut ovat nyt maanneet pakastimessa siitä asti ja odottavat kevään tuloa. Tänä vuonna yritetään taippareita uudestaan enkä malta odottaa!

Vuosi sitten tässä samaisessa postauksessa aiheina oli myös flyball ja luonnetesti. Pallottelemaan Tilda pääsi viime vuonna ehkä kerran tai kaksi. En vaan kesällä saanut aikaiseksi kaiken muun ohella lähteä vielä flyballiin. Messari-flyball mahdollisuuskin meillä oli, mutta päätin olla viemättä Tildaa sinne. Viime joulun kennelyskä Messarin tuliaisina ei jättänyt kovin mukavia muistoja... Tänä vuonna pallotouhut saavat jäädä samoihin satunnaisiin hauskanpitoihin. Luonnetestin taas jätin suosiolla tälle vuodelle, kun ajattelin antaa villitollerin vielä kasvaa. Keväälle olen testiä nyt katsellut ja ehkä se olisikin hyvä ajankohta, kun juoksutkin on nyt juostu ja niistä jo toivottavasti silloin piristytty.

Agility. Laji, johon minun on tällä hetkellä kaikkein vaikein suhtautua ja joka ehkä juuri siksi aiheuttaa tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia. Kilpaurheilija itsessäni ottaa agilityn turhan vakavasti ja asettaa sille liian suuret määrät painoalastia. Agilitysta on tullut minulle muodostelmaluistelun tilalle laji, joka vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta koska joukkueessani on tolleri, kilpaurheilijan ajatusmaailmaa pitäisi hioa johonkin suuntaan. Viime vuonna kisattiin kakkosluokka läpi, yhdet kisat lisäksi kolmosissa. 10 kisapäivää ja 24 starttia, 7 nollatulosta, 3 vitosta ja loput hyllyjä. Kisakirja kertoo myös, että seitsemästä nollasta viidellä me oltiin palkintopallilla, useimmin sijalla 2. Starttimäärä viime vuonna ei ollut kovin suuri siihen nähden kuinka paljon olen uhrannut ajatuksia agilitylle. Kuitenkin, kun koko agilityvuosi on ollut vuoristorataa fiiliksien ja Tildan keväisen juoksun ja kesän sairastelun kanssa, on tuo kai ihan looginen. Syksyllä aloitettiin Tildan kanssa Tamskin valkkuryhmän kouluttamassa agiryhmässä sekä Hannan valmennuksessa. Näihin uusiin tuuliin olen enemmän kuin tyytyväinen! Ollaan saatu paljon uutta oppia ja treenivinkkejä sekä tukea kaikissa Tildan kommerverkeissä ja oman mieleni mutkissa. Hannalle erityiskiitokset!! Agilitytavoitteet muotoutuvat tässä alkuvuoden myötä, kun käytän Tildan ortopedillä tutkittavana. Jos fyysisesti pikkukettu on kunnossa, niin me aiotaan pyrkiä tekemään hauskaa agilitya ja ottamaan rennommin. Teknisesti haluan itse kehittyä paremmaksi ohjaajaksi ja opettaa Tildalle ohjauksia varmemmiksi. Kisoissa käydään se mikä hyvältä tuntuu eikä oteta vielä suuria tulostavoitteita. Hetki täytyy ehkä taas kasailla omia ajatuksia ja sumplia kettusen treenikuviot sille sopiviksi. :)

Terveyden kannalta viime vuosi oli meidän perheen koirille epäonninen. Lovan rintarangasta löytyi spondyloosimuutos, Tildan tassu tulehtui pahasti, jonka seurauksena se sai atopia -diagnoosin ja rakkaalle mummokoira Fannille puhkesi diabetes. Fanni meni nopeasti todella huonoon kuntoon ja muutaman viikon taistelun jälkeen 27.10.2014 se lähti juoksentelemaan onnellisen auringon alle vihreimmille niityille. <3

Breeze Gardenia "Fanni"  <3

13.02.2003-27.10.2014

Näiden rakkaiden parissa on tullut vastaan niin iloja kuin surujakin ja varmasti tulee vielä tulevaisuudessakin. Nyt kuitenkin: Tervetuloa vuosi 2015! Tuo meille paljon onnea ja ihania hetkiä!

Pikkukettu fyssarilla

Tilda pääsi tänään Elina Karhumäen fysioterapiaan, kun muistin käyttämättömän lahjakortin laatikon pohjalla. Oli jo aikakin... Heti ulkona kävellessä Elina huomasi Tildan vasemman takajalan klenkkaavan jotenkin. Sitä seurattiin sisällä lisää ja näin sen itsekin. Jalka vaikuttaa "löysältä" ja kääntyy tassun kohdalta ulospäin Tildan kävellessä. Istuessa tai maahan mennessä Tilda käänsi vaihdellen toista takajalkaansa ulospäin. Pöydällä Elina tutki ja tunnusteli jalkaa, mutta ei löytänyt siitä mitään vikaa. Reisilihakset pikkuketulla olivat tasaisen vahvat molemmissa takajaloissa ja syvät lihakset muualla hyvässä kunnossa. Elina kehaisikin Tildaa lihaksikkaaksi tyttökoiraksi. Sain ohjeeksi pyytää eläinlääkäriä tutkimaan Tildan polvet ja kintereet kun seuraavan kerran lääkärillä käydään. En tiedä pitäisikö polvet kuvauttaakin... Kuitenkaan kettunen ei arista tai onnu jalkaansa, eikä hyppäämisessäkään ole ongelmia. Elina antoi ohjeeksi tasapainotyynyllä tai jakkaralla staattisen pidon treenaamisen. Ei turhaan olla doboiltu!

Tildaa muuten käsiteltäessä löytyi jumi rintarangasta ja pieni kireys vasemmalla niskassa. Rintarangan kohdalla lihakset olivat kuin kumia ja Tilda selvästi aristi käsittelyä aluksi. Agilitykoiran tavallinen jumipaikka, joka rangan kierroissa ja venytyksissä jää helposti venyttämättä. Tähän Elina antoi kotiohjeeksi rullavenytyksen, jossa kyljellään makaavan koiran rintarangan alle laitetaan parin minuutin ajaksi pyyherulla tai vastaava. Samalla lihaskalvoja voi hieroa auki käsillä tai piikkipallolla. Tildan lannerangassa oli jumia myös jonkun verran ja samaa rullavenytystä voisi käyttää siihenkin. Oikean lonkankoukistajan kohdalta Elina löysi trigger-pisteen, joka saatiin onneksi helposti rikottua. Tilda sai myös akupunktiota vastaavaa käsittelyä muutamiin kipupisteisiin.

Hauskaa oli taas katsella Tildaa pöydällä makaamassa. Jokaiseen pieneenkin ääneen oli pakko reagoida haukahtamalla tai murisemalla. Elina nauroi Tildan olevan nimensä veroinen ja terävä herkkis. :) Onneksi käytiin, kun kireyttäkin nyt selvästi oli. Tilda ei rentoutunut ollenkaan niin kuin joskus aikaisemmin ja siitä huomasi kyllä, että tiettyjen kohtien käsittely teki kipeää. Kettunen saatiin kuitenkin parempaan kuntoon! Mietin, että kumma ettei aiemmin tällaisia jumeja ole löytynyt, mutta onhan tässä reilussa puolessa vuodessa paljon tapahtunutkin. Pari viikkoa kolmella tassulla hyppien on saattanut myös olla mukana aiheuttamassa lihaskireyttä... Ehkä. Nyt pikaisesti piikkipallon ja Ikean lastenjakkaran ostoon!

Allergiatestitulokset saapuivat

Maanantaina oli postiluukusta tipahtanut Tildan allergiatestitulokset. Olin jo unohtanut testitulosten odottamisen eikä atopiakaan meillä ole näyttäytynyt kuin muutamilla rapsutuksilla silloin tällöin. Kortisonisuihketta en ole Tildalle laittanut sen dopingvaroajan ja kisojen vuoksi, mutta ei sillä kovasti tarvettakaan ole ollut. Viimeksi lääkäristä saatu shampoo ja hoitoainekin on jäänyt hyllyyn... Täytyy ryhdistäytyä. Vaikkakin testitulokset olivat kyllä positiivinen yllätys.

Heinäratamo: Neg. 0
Jauhosavikka: Neg. 11
Koiranheinä: Neg. 61
Koivu: Neg. 7
Leppä: Neg. 0
Niittynurmikka: Neg. 45
Nokkonen: Neg. 43
Pujo: Neg. 58
Raiheinä: Neg. 30
Suolaheinä: Neg. 44
Tammi: Neg. 21
Timotei: Neg. 44
Acarus siro (varastopunkki): Posit. 230
Alternaria (home): Neg. 8
Aspergillus (home): Neg. 10
D. farinae (pölypunkki): Neg. 94
D. pteronyssinus (pölypunkki): Neg. 63
Kirpun sylki: Neg. 0
Kissan hilse: Neg. 92
Lepidoglyphus (varastopunkki): Neg. 57
Malassezia (Malassezia-hiiva): Neg. 8
Penicillium (home): Neg. 24
Torakka: Neg. 21
Tyrophagus (varastopunkki): Posit. 2880

Viitearvo kaikissa 150.

Eli varastopunkit voimakkaasti koholla, erityisesti Tyrophagus. Muuten negatiivisia kaikki. Eläinlääkärin kirjeen mukaan pölypunkit myös kohonneet vähän sekä kissan hilse. Siedätyshoitoon otettaisiin mukaan positiiviset varastopunkit ja mahdollisesti pölypunkit, koska näillä ilmenee ristireaktioita. Kissa voitaisiin tarvittaessa ottaa mukaan myös.

Tulokset olivat iloinen yllätys. Oikeastaan Tilda on siis allerginen vain varastopunkille. Sitä olin epäillytkin joskus ja oireiden ilmaantuminenkin Tildalla sopii varastopunkkiin. Kun barffi aloitettiin eliminointidietillä, Tilda sai pelkkää raakaa ja treeninameina keitettyä ja pakastettua broilerin sydäntä. Pikkuhiljaa kutinoiden pysyessä poissa saatoin antaa herkkuina hedelmiä ja vihanneksia ja treeneissä juustoa. Myöhemmin mukaan tulivat pakastekuivatut namit ja muut pelkkää lihaa sisältävät herkut sekä kuivatut possun ja peuran korvat. Jossain tässä kohtaa alkoivat kutinat. Tassujen nuoleminen ja pahasti tulehtunut tassu ilmaantuivat kesällä, kun lapin reissulla Tilda oli syönyt ruoaksi Ziwipeak-kuivalihaa. Herkistyminen varastopunkille tapahtui siis uudestaan ja siitä mutkien kautta seurauksena atopia-diagnoosi.

Siedätyshoitoa en aio Tildalla vielä aloittaa. Katsotaan onko se tarpeellinen tulevaisuudessa, mutta nyt mennään paikallisilla hoidoilla ja varastopunkin minimoimisella eteenpäin. Kaikki kaupan herkut pois ja ruoka ainoastaan raakana pakasteena, treeninamit pakastimesta tai jääkaapista. Ei mitään kuivaa syötävää, missä varastopunkki viihtyy. Punkkien varalta siivoustahti olisi myös pysyttävä reippaana ja petivaatteita, mattoja ja Tildan petiä ja alustoja pestävä ja tuuletettava usein. Toivottavasti rapsuttelu taas loppuisi näillä ja tassut voisivat hyvin. Jos aamulenkin voi kävellä ilman pysähtymistä keskelle tietä rapsuttamaan, niin me ollaan kaikki tyytyväisiä.

3 vuotta ja atopia tuli taloon

Onpa ollut kiireistä. Monen monta asiaa olisi ollut kirjoitettavana, mutta enpä ole ehtinyt. Vapun motivointikoulutuksen asiat saavat jäädä paperille. Niina Mesirannan pitämästä hyppytekniikan alkeiskurssista yritän saada tänne jotain. Sieltä kun on videomateriaaliakin.

Torstaina Tilda täytti 3 vuotta. Johonkin on kadonnut pienen pieni kakarani. Aika vaan kiitää niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.


Onnellinen päivänsankari <3

Synttäreitä juhlittiin leikkien ja herkutellen.

3 ikävuoden "kunniaksi" Tilda sai myös atopia-diagnoosin. Kisoissa ilmaantunut tassukipu ja tulehdus johti allergiatesteihin, joiden tuloksena oli positiivinen sisäilmasta (varastopunkit, pölypunkit) sekä rajatapaus ulkoilman heinistä ja rikkaruohoista. Atopia luultavasti esti tulehduksen pikaisen paranemisen. Kaksi viikkoa Tilda kinkkasi menemään kolmella tassulla, kun kipeää tassua ei voinut laittaa maahan. Tulehduskipulääke, Malaseb-shampoo tai kortisonisuihke eivät auttaneet ja lopulta antibioottia piti syödä viikon verran ennen kuin tulehdus helpotti. Kuulin allergiatestitulokset ja diagnoosin Tildan tassukontrollikäynnillä Reviirissä. Eläinlääkäri Noora Naaralainen on erikoistunut iho-ongelmiin ja osasi ottaa huomioon myös hätäilevän itkua pidättelevän omistajan. Agilityssa itsekin atoopikkokoiran kanssa kilpailevana hän heti suositteli meille siedätyshoitoa, jossa ei doping-varoaikoja ole. Kortisonisuihketta sitten kisojen välillä kutiaviin kohtiin ja shampoopesuja kerran kuukaudessa. Vaikka atopia on elinikäinen ja etenevä sairaus, Tildan kohdalla se näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Tilda rapsuttelee ja nuolee tassuja välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta lopettaa heti kun siitä huomauttaa. Iho sillä on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää, korvissa ei ole enää aikoihin ollut mitään ongelmaa. Ainoastaan tassunpohjat punoittavat herkästi. Nyt odotellaan tarkempien allergiatestien tuloksia, joista selviää mitkä ovat ne Tildalle oireita aiheuttavat allergeenit. Näiden allergeenien perusteella suunnitellaan sitten siedätyshoitoa.

Mistä ihmeestä Tildalle tämä atooppinen ihosairaus tuli? Eikö nyt jo vastoinkäymiset terveyden suhteen riittäisi ja välillä pikkuketussa olisi jotain priimaakin... Sen pettymyksen jälkeen, joka valtasi kun kuulin tämänkin diagnoosin, pystyn ajattelemaan, että en oikeastaan edes ihmettele Tildan atopiaa. Tildan herkkyys kaikessa alkaa tulla ilmi yhä enemmän. Toki atopialla on vahva perinnöllinen alttius, vaikkei tiedetäkään mistä sukuhaarasta se Tildalle on periytynyt. Lisäksi jonkun ruoka-aineen yliherkkyys saattaa olla kutinoissa mukana. Olen tullut tulokseen, että Tilda reagoi niin voimakkaasti kaikkeen juuri herkkyytensä takia. Herkkyys puskee läpi jokapäiväisessä käytöksessä, vireessä ja terveydessä. Kettunen on niin huolehtivaista ja ajattelevaista sorttia, että vähemmästäkin stressaantuu ja väsähtää. Ja sitten tulevat kutinat... Ollaan kuitenkin onnellisia, että tällä hetkellä atopiasta ja kaikesta huolimatta voidaan harrastaa ja kisata ja tehdä mitä ikinä huvittaa! Nautitaan joka hetkestä. :)

Pikkuketun uusi ihana Aasi :)



Tassutulehduksen syitä

Viisi päivää kulunut onnettomista kisoista, joissa Tildan tassu kipeytyi. Edelleen Tilda kävelee täysin kolmella jalalla ja varoo kipeää tassua koko ajan. Muiden tassujen punoitus on mennyt parempaan suuntaan. Kipeän tassun yksi varvas on turvonnut ja punainen ja varpaan välissä on märkää. Eläinlääkäristä saadut tulehduskipulääke, shampoo tai kortisonisuihke ei ole tähän tassuun tepsinyt. Googlettelin ja törmäsin furunkuloosiin eli tassutulehdukseen, joka saattaa todella nopeasti edetä pahaksikin, jos tassuun kohdistuu trauma. Pahaan furunkuloosiin avun tuo netin tekstien mukaan antibiootti... Kaverilta sain suosituksen myös homeopaattisiin lääkkeisiin, jotka kyllä herättivät kiinnostuksen. Kaikki keinot käyttön, jotta pikkuketun tassu saadaan kuntoon ja kutinat ja tulehdukset aisoihin!

Eilen pohdin oikein olan takaa Tildan terveys asioita. Tilda ehti syödä raakaruokaa puolisen vuotta ilman suurempia kutinoita tai silmien vuotamista. Ennen barffiahan tassu- ja korvavaivoja oli jatkuvasti. Kevään tullen lenkillä alettiin taas pysähdellä rapsuttelemaan ja rähmää sai pyyhkiä tämän tästä. Tassujen nuoleminenkin alkoi taas. Lihat aloitettiin yksi kerrallaan raakaruoan tullessa kuvioihin, joten ruoka-aine allergiaa en ensimmäisenä Tildalla epäile. Kevään ja kesän kutinat voisivat viitata siitepölyallergiaan ja sen vuoksi keskiviikkona eläinlääkärissä otettiinkin verikoe, josta tehdään allergiatesti. Muitakin syitä tassujen tulehtumiseen pikkuketulla voi olla. Jotkut kasvikset, erityisesti makeat kasvikset kuten porkkana, ruokkivat hiivaa. Vihreät kasvikset ovat parhaita. Tilda syö liha-kasvis -mixejä aamuisin, eivätkä ne sisällä kuin vihreitä kasviksia, mutta porkkanaa, paprikaa, omenaa ja banaania Tilda on ainakin välillä syönyt. Koirat myös reagoivat stressiin eri tavoin. Tollerit ovat kaikinpuolin herkkiksiä ja voin hyvin kuvitella Tildan reagoivan stressiin ihollaan muiden tapojen ohessa. Jo pelkkä arkirytmin muutos saattaa aiheuttaa stressiä, mutta Tildan kohdalla suurta stressiä on tuonut hoidossa olo meidän häämatkan aikana, reissu Lappiin ja mökkeilyt. Kevään ja kesän ihanuus uiminen on varmasti pikkuketulle myös stressin aihe. Veteen on aina mentävä. Jos joku tuttu ihminen on uimassa, Tildan on päästävä järveen. Se on ensimmäinen ja viimeinen vedessä ja ui kehää välillä vettä pärskytellen, jos mitään noudettavaa ei ole. Se vahtii uimarit ja kauhoo pian perään, jos joku sukeltaa tai ui kauas. Ja piippaa... Missä Tilda ei piippaisi tai kiljuisi? Mahtaa olla pienen elämä rankkaa... Kuumuvalla koiralla kestää kuulemma viisi päivää toipua kisojen tai treenien kierroksien tuomasta stressistä.

Moni asia on siis voinut aiheuttaa Tildan tassuihin hiivaa ja bakteeritulehdusta. Kisoissa sattunutta traumaa tassuun ei varmaan pysty koskaan selvittämään, mutta siihenkin on monia vaihtoehtoja. Ampiaisen pistos on yksi mahdollisuus, mutta sitäkin enemmän luulen syyn olleen pienessä mekaanisessa rasituksessa valmiiksi arkaan tassuun. Oma jännitys (eli varmasti myös Tildan) kisoissa oli valtava ja mielikuvaksi jäi, että kumpikin rata oli sähläystä. Ensin olin Tildan tiellä monessa kohtaa törmäykseen asti ja sitten ohjaukseni vei Tildan pitkille kaarroksille ja tiukoille korjausliikkeille. Pelkästään rasitus tassuun ja kisojen jännitys ja stressi saattoivat hyvin kipeyttää tassun pahasti. Etenkin kun nyt Tilda ei pura kierroksiaan enää rallatteluun, vaan tekee vauhdikasta ja tarkkaa rataa.

Voi noita kettusia! Vaikka Tildan kanssa on joutunut tosissaan ajattelemaan monessakin asiassa, niin ihan näin pitkälle en ole vielä aiemmin päässyt. Jotenkin kuitenkin loogista ja niin tollerimaista... Herkkyys ja omapäisyys eivät ole pelkästään luonteenpiirteitä, vaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jota ihmisen on välillä vaikea nähdä.

LUVAn hintana tassukipu

Oltiin eilen Tamskin 2-luokkien iltakisoissa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Odotukset tuppasivat taas nousemaan liian korkeiksi ja jännitys sitten siinä samalla. Agiradan rataantutustumisessa tuntui, etten pysty juoksemaan, kun jalat ovat yhtä hyytelöä. Sitä se kisaamattomuus kai teettää. Agiradalla oli kontakteista vain keinu ja aa. Sudenkuoppia oli sitten sitäkin enemmän. On oikeastaan kiva juosta ratoja, joissa joutuu vääntämään ja pakosta ottamaan riskejä. Jotenkin Tildakin on enemmän kartalla silloin. Agiradalta saatiin 5 kepeiltä. Tilda meni tokaan väliin, kun parin hypyn suoran jälkeen oli kepit hieman vinossa kulmassa. Luotin siihen, että Tilda hakee kepit ja ekan välin niin kun ennenkin, mutta eipä hakenut jostain syystä. Koko rata oli muutenkin yhtä sähläystä minulta. Pistetään jännityksen piikkiin. Olin Tildan edessä jatkuvasti ja myös aavistuksen myöhässä. Tilda on jostain kerännyt nyt vauhtia radoille, enkä taida olla ihan samoissa vauhdeissa mukana. Kontaktit hyvät. Tosin pakostakin, kun aalla tein valssin vahingossa suoraan Tildan eteen.

Pahin jännitys onneksi katosi agiradan myötä, vaikka hyppärin rakentamista katsoessa tuli tunne, että tämä oli tässä, ei voida tehdä puhdasta rataa. Hankalalta näyttänyt rata ei sitten tutustuessa ollutkaan niin hankala. Siinäkin oli muutama ovela ansa, mutta yritin suunnitella niihin ohjaukset varmoiksi. Radalla keppien jälkeen piti vedättää seuraavan suoran hypyn taakse valssiin, mutta en uskaltanut liikkua tarpeeksi kauas ja myöhästyin valssista. Jollain huitaisulla sain kuitenkin Tildan oikealle hypylle ja siitä käskyllä oikein eteenpäin. Lopussa oli persjätön jälkeen hyppy-suora putki-hyppy-hyppy -spurtti ja sai vaan juosta maaliin eteen -huutojen saattelemana. Nolla, aika -4,60, 2. sija ja LUVA. Kisojen tavoite saavutettu! Valsseihin (erityisesti niihin) on alettava kiinnittää huomiota treeneissä. Hyppärinkin aika olisi ollut parempi, jos jokaisella valssilla Tilda ei olisi hypännyt pitkäksi ja tehnyt valtavaa lenkkiä ennen seuraavaa estettä.

Jäähdytellessä huomasin sitten, että Tilda ehkä ontuu vähän. Se varoi vasenta etutassua ja jäi kertaalleen maahan makaamaan ja nuolemaan sitä. Palkinnot haettiin ja jatkettiin kävelyä. Tilda ontui, mutta käveli kuitenkin neljällä tassulla ja juoksi uimaan. Kotona se käveli välillä ihan tavallisestikin ja kun tassuun koskemista Tilda ei arastellut tavallista enempää, enkä haavoja nähnyt, toivoin että uni ja lepo parantaisi tassun aamuun mennessä. Aamulla en edes muistanut koko asiaa, ennen kun kuulin Tildan hyppäävän sängyltä alas ja nilkuttavan kolmella tassulla olohuoneeseen. Sen jälkeen se ei laittanut vasenta etutassua maahan olenkaan. Maatessaankin Tilda varoi tassua. Töistä soitin Reviiriin ja saatiin aamupäiväksi aika ortopedi Pipsa Lampiselle. Kipu paikallistui tassun päälle ja varpaisiin ja kipeän tassun iho olikin todella punainen ja tassun päällinen turvonnut. Kaikissa muissakin tassuissa iho punoitti. Murtumien poissulkemiseksi otettiin röntgenkuva, kaikki hyvin. Teippinäytteellä testattiin tassujen iho ja hiivaa ja kokkibakteerejahan sieltä löytyi. Ihmettelin yhtäkkistä kovaa tassukipua, kun luulen tulehduksen tassuissa kuitenkin vaivanneen jo jonkin aikaa. Lääkärin mukaan etutassuun saattoi eilen kohdistua jokin trauma, joka sitten laukaisi tulehduksen ja turvotuksen. Se saattoi olla ampiaisen pistos tai radalla huono alastulo tai käännös, sitä ei tiedä. Tassujen ihoa alettiin nyt hoitaa ja Tilda sai kipulääkkeen lisäksi kortisonia ja shampoota paikallisesti tassuihin. Mietittiin myös hiivan syytä, koska tassuvaivaahan Tildalla oli ennen barffaustakin. Puoleen vuoteen raakaruoan aloittamisen jälkeen kaikki kutinat poistuivat, mutta kevään mittaa niitä on alkanut tulla takaisin. Lähinnä tassuja Tilda on nuoleskellut ja silmät sillä vuotaa taas. Otettiin vielä verikoe, jolla testataan allergiat sisätiloissa ja ulkona. Jospa siitä löytyisi joku syy keväiseen kutinaan... Kahden viikon päästä kontrolliin. Tämä oli meidän ensimmäinen käynti Reviirissä ja hyvä mieli jäi. Tilda otettiin ihanasti vastaan ja meistä todella huolehdittiin perusteellisesti.

Nyt illallakaan Tilda ei laske kipeää tassua yhtään maahan. Se on turvonnut ja punainen. Toivottavasti lääkkeet alkaisivat auttaa ja pikkukettu saataisiin pian kuntoon. Paljon olisi puuhaa koulutuksien ja treenien myötä tiedossa...

Juoksemista kevätkeleissä

Ihana aurinko meitä on helllinyt jo hämmästyttävän paljon, mutta ahkeran lenkkeilyn sijaan minua piinaavat tenttikirjat ja Tildaa juoksut. Parin viikon takaisten agikisojen jälkeen aloin epäillä pikkuketun tekevän kolmansia juoksujaan, vaikka tähän asti juoksujen väli oli se 12kk. Nyt sitten 9 kuukautta edellisistä juoksuista Tilda päätti antaa hormonien hyrrätä. Ja nenän painua maahan ja korvien jäädä kotiin... En enää edes muistanut, kuinka rasittavaa lenkkeily Tildan kanssa on joskus ollut, nyt kun se on alkanut sujua. Juoksujen takia kettunen on taas täysin kuutamolla ja lenkkeillään sitten hihnassa tai vapaana, niin omat hermot kiristyvät välittömästi. Tilda ei kuule eikä näe mitään, vaan nenä vie pientä kuin litran mittaa.

Juoksuoloja uhmaten lähdettiin torstaina kuitenkin omiin aksatreeneihin tavoitteena ainoastaan tsekata Tildan vire radalla, koska olin ilmoittanut meidät Rantasen Anun ratatreeniin lauantaille. Ratatreenin olisi voinut vielä perua, jos agility olisi aivan toivotonta, mutta Hilppa pääsi kuin pääsikin yllättämään! Se pinkoi rataa minkä kintuistaan pääsi ja näytti nauttivan suunnattomasti jokaisesta esteestä! Johanna sanoikin, että näytti siltä, että Tilda lähtee hallinnasta hetkellä millä hyvänsä, mutta kun pieni näytti myös nauravan koko ajan liidellessään, se oli täydellistä. Sen Tildan kun saisi jokaiselle radalle mukaansa! Ihana tunne oli olla auttamatta myöhässä monestakin ohjauksesta sen takia, etten osannut ennakoida ohjattavan ferrarin vauhtia.

Hyvillä fiiliksillä pöksyt taas reppuun pakattuna hypättiin Tildan kanssa autoon lauantaina ja huristeltiin lämppälenkkeilemään tyttöporukalla Suolijärven maastoihin ennen Anun koulutusta. Aurinko paistoi ja lämmitti ja kavereita riitti. Ei Tildakaan ehtinyt ihan niin paljon jäädä haaveilemaan, kun porukassa kuljettiin. Vaikka ei tuo leikkimäänkään pystynyt Hilpin yrityksistä huolimatta...

Anun koulutus sujuikin sitten tutuissa meiningeissä. Se super-Tilda oli ehkä hukkunut jonnekin Suolijärvelle, mutta tuttu kettunen oli silti mukana. Rata oli 36 esteen hyppäri, joka tehtiinkin osissa. Oikein kiva rata, jossa sai ohjaajakin juosta.

Alussa heti suoran putken suu oli Tildalle jotenkin erikoinen ja sain oikein odotella kettua toisessa päässä. Se kyllä haki pimeän putken pään hienosti, mutta jotakin outoa siinä oli. Kepeiltä 7 hypylle lähetys takaakiertoon ja pian persjättö 8 hypylle. En olisi ikinä uskonut meidän onnistuvan tässä, mutta niin se vaan Tilda tuli hienosti niin kuin pitikin ja ohjaaja osasi ilmeisesti ohjata! 18-20 oli toinen pätkä, johon en uskonut ikinä ehtiväni ja josta ajattelin, ettei me osata. Voi sitä onnistumisen riemua, kun toistumiseen persjättö oli sujuva! Hypyltä 18 siis takaakierto-päällejuoksu (varpaat menosuuntaan!), ohjaaja koko ajan esteiden putken puolella liikkeessä ja hypyllä 20 persjättö. 21-22 takaakierto-niisto ja pakkovalssi. Kovin sulavaksi en tätä saanut. Viimeisiltä putkilta tehtiin taas huomio, että oma liikkeeni vastaan saa Tildan pois putkesta. Tämä otetaan siis treeniin - putkesta ei saa tulla pois!

Tilda oli ekalla kierroksella hyvin mukana ja vire oli korkealla. Kuitenkin taas toisella treenikerralla sain odotella väsähtänyttä pikkukettua, eikä juoksemisesta ollut enää tietoakaan. Mikähän siinäkin on, että vire laskee niin valtavasti tauon jälkeen. Omissa tutuissa treeneissä potkua kyllä riittää loppuun saakka. Jos Tildaa joutuu monesti huomauttamaan jostakin tai ottamaan kohtia uudelleen, se saattaa ottaa itseensä eikä viitsi enää tehdä kunnolla. Nyt ei kuitenkaan sellaisesta ollut kysymys. Sama väsähdys on käynyt aiemminkin Lotan koulutuksissa ja olen ajatellut sen johtuvan valtavista kierroksista ja täpinöimisestä, mutta ei... Anulle asiasta mainitsin ja kuulemma muutkin koirat olivat väsähtäneet treenin lopussa, kun juoksemista kuitenkin oli radalla aikalailla. En silti usko... Kyllähän vastaavia juoksuratoja Johannankin kanssa ollaan tehty, enkä muista samanlaista väsyä iskeneen. Höh. Aina ilmestyy joku pulma... Mutta näistä oppii ja näistä selvitään!