maanantai 20. tammikuuta 2014

Tildan oma lenkki

Sunnuntaiaamunakin voi herätä klo 7.30 lenkille innokkaan pienen punaisen kanssa. Lämpimät takit päälle ja ulos -23 asteen pakkaseen! Päätin hiljaisella kadulla, että katsonpa minne Tildan nenä vie ja annoin sen tepsuttaa minne halusi. Kuljin siis vaan hiljaa hihnan perässä. Monessakin kohtaa olin ihan varma, että Tilda kääntyisi takaisin kotiin. Niissä kohdissa lenkkiä alkaa usein jumputus ja vääntö siitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja millä vauhdilla. Tällä kertaa Tildan päättäessä meillä ei ollut aikomustakaan mennä kotiin...

Puistossa päästin pikkuketun hihnasta irti ja se kieriskeli tasaiseksi lasketussa mäessä. Se haisteli oikein antaumuksella ja singahteli tuoksujen perässä. Autotielle tultaessa laitoin hihnan kiinni. Tilda lähti tuttua lenkkireittiä pitkin määrätietoisesti eteenpäin. Tie oli kuitenkin suljettu rakennustyömaan vuoksi, eikä siitä pääse nyt edes kävellen. Umpikujaan tultaessa kettunen hetken ihmetteli ja tutki tarkasti, ettei mitään kulkuväylää oltu jätetty, mistä tietä pitkin pääsisi. Ei oltu, höh. Jostain kuului työkoneiden ääniä ja kun muuta ei ollut, niin haukuttiin siinä sitten nekin möröt. Pian Tilda hoksasi kiertoreitin viereisen talon pihan poikki, jota oltiin kerran aikaisemmin kuljettu. Seuraava umpikuja. Kiertoreittiäkään ei päässyt sille kadulle, jolle kettunen oli menossa. Taas tutkittiin tarkkaan joka nurkka. Tildan lenkkisuunnalla oli talon piha, jossa selvästi oli jotain todella epäilyttävää. Sinne muristiin ja haukuttiin. Ensimmäisen kerran tässä umpikujassa Tilda pysähtyi kysymään minulta neuvoa, minne nyt. Katselin taivaalle ja annoin Hilpan istua edessäni ihmetellen. Vähän lisää haukkua ja istuskelua pakkasessa. Jonkun ajan päästä Tildalle taisi tulla kylmä ja se lähti varovasti yrittämään toista tietä. Tämäkin oli tuttu reitti ja pian kettunenkin sen huomasi. Pieni epävarmuus vielä taisi sen mielessä kyteä, koska matkan varrella ollut lumikasakin sai haukut päällensä. Pakkanen ajoi Tildaa kuitenkin jo kotia kohti ja loppumatka menikin hihnan perässä juosten, kun pikkukettu otti spurtteja valkenevassa aamussa. Pieni puisto lähellä kotia houkutti vielä nuuskuttelemaan muutamat tuoksut. Sitten juoksujalkaa kotiovelle.

Tildan oma aikaisen aamun lenkki. Eikä kukaan ollut laittanut ruokaa kuppiin odottamaan lenkiltä tulijaa.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Back in business!

Sairasloman takia ei olla Tildan kanssa voitu moneen viikkoon muuta kuin treenailla itsekseen, lenkkeillä ja ottaa rennosti. Nyt on kuitenkin huilit huilattu ja paluu arkeen on alkanut! Eilen saatiin Jonna ja Lova yökylään ja tänään käytiin rentoutuneina hakemassa Janakkalasta ALO1-tulos!

Tauko taisi taas tehdä Tildalle hyvää, vaikka jännittikin viedä se yhtäkkiä keskelle koetta. Koekutsussa kun vielä oli ilmoitus tuomarin vaihdoksesta sekä siitä, että alokas ja avoin luokka kisattaisiin rinnakkaisissa kehissä yhtäaikaa, perhoset lennähtivät mahaani kertapyrähdyksellä. Yritin kuitenkin viedä ajatukset Tildan osaamiseen ja siihen kuuluisaan luottoon... Tulos oli tämä:

Luoksepäästävyys 7 Juoksutarkastuksessa Tilda rähähti tuomarille yllättävästä pyllyyn koskemisesta. Luoksepäästävyydessä tuomari ei sitten uskaltanut tulla luo, vaan kysyi tuleeko Tilda päälle. Ikinä ei ole tullut... Käski meidän tulla tuomarin lähelle ja moikkasi Tildaa varovasti. Tiipu pakitti pari askelta niin kuin aiemminkin ja tuomari antoi olla.

Paikalla makaaminen 7 Ryömimistä... Mutta vaan pari koiranmittaa! Edistystä! Vino perusasento lopussa.

Seuraaminen kytkettynä 7½ Haistelua, jäämistä ja alkukankeutta.

Seuraaminen taluttimetta 8 Paljon parempaa kuin kytkettynä! Vino perusasento liikkeen keskellä. Lopuksi jouduin käskemään Tildan sivulle, kun kettu jäi seisomaan ja vinohan siitäkin sitten tuli.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Tilda meni vinoon maahan ja jouduin antamaan kaksoiskäskyn perusasentoon.

Luoksetulo 9 Loikka perusasentoon.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10

Estehyppy 8½ Tirppa istui ennen käskyä.

Kokonaisvaikutus 8

Pisteet yhteensä 161, ALO1
Tuomari Hannele Pörsti



Tuomari ei puhua pukahtanut yksilösuorituksen aikana ja seisoi vaan kehän laidalla arvostelemassa. Eipähän tarvinut odotella liikkeiden välissä, toisaalta ei kyllä saanut palautettakaan. Ryhmäliikkeissä minua jännitti hurjasti ja niin taisi jännittää Tildaakin. Toisen kerran kehään mentäessä oli paljon luottavaisempi ja rauhallisempi mieli ja näkyihän se Tildassakin. Sain sitä jopa innostumaan liikkeiden välissä! Kokonaisuudessaan olen super tyytyväinen pikkuketun työskentelyyn. Yksilöliikkeissä se oli ihanasti mukana (lukuunottamatta ensimmäistä seuraamiskuviota) ja teki parhaansa. Paikkamakuussakin tiedän Tildan todella yrittäneen tehdä niin kuin kuuluu. Ei vaan ihan pystynyt vielä siinä tilanteessa. Kaksi naista tuli juttelemaan paikkiksen jälkeen ja toinen sanoikin, ettei tyttö taida olla vielä valmis olemaan erossa mammasta. Taitaa olla näin... Kuultiin myös arvaus Tildaa koskien: Onko sen laji agility? Jep!

Jos vielä ennen koetta pohdin, siirrymmekö suoraan avoimeen 1-tuloksen saatuamme vai jäämmekö tavoittelemaan koulutustunnusta, niin nyt se on selvä. Me molemmat tarvitsemme kokemusta ja varmuutta kokeisiin ja niin kuin tuntematon nainenkin sanoi - "se ei ole valmis vielä". Paikkamakuu ja luoksepäästävyys ovatkin niitä, joita tarvitsisi päästä treenaamaan paljon ryhmässä. Enimmäkseen muutenkin kun meidän tokoilu on kahdestaan treenailua ulkona... Siihen nähden hallikoe on aivan toista maata. Jospa jostain ilmaantuisi keväälle tokoryhmä tai kurssi. Voisi kettunen huomata, että kyllä siellä rivissä muutaman minuutin voi maata ja se tuomari vaan nätisti tervehtii.

Kerrankin nyt, kun ei tarvinut harmitella Tildan työmoodia, voi kiinnittää huomiota liikkeiden tekniikkaan ja pikkuvirheisiin. Vinot perusasennot (joita harvoin treeneissä näkyy), seuraamisen väljyys, hyppy, luoksetulon loikka... Monta asiaa olisi, johon voisi puuttua, jos osaisi tai jos olisi joku, joka katsoo ja kertoo, mitä voisi tehdä toisin. Niin... Treeniryhmä meille kiitos. Ei me tässäkään lajissa taideta osata ihan kaksistaan edistyä.

 

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen treeni - ohjaaja hiljaa!

Vuoden ensimmäinen päivä alkoi neljän asteen lämpötilassa vihreässä metsässä retkeillen. Ei uskoisi, että on tammikuu, kun ympärilleen katselee... No - noutotreenin sää tekee helpoksi ja mukavaksi. Sain keponkin ketunpitelijäksi ja kuvaajaksi matkaan, joten treeni oli oikein tehokas! Videot tosin ovat turhia julkaistavaksi, niissä kun näkyy melkein vaan metsää...

Annoin Tildan alkuun hetken nuuskuttaa varista ja palkkasin, kun se hyvällä otteella antoi lintua minulle. Sitten sai kepo viedä pikkuketun piiloon, kun vein variksen metsään. Ensimmäisessä noudossa Tilda löysi variksen heti, mutta taisi jäädä miettimään, mitä sillä tekisi tai miten kantaisi. Muutaman kerran varis kävikin maassa palautusmatkalla, kun Tilda korjasi otetta.

Välissä tein pari pientä noutoa läheltä, jotka taas muistuttivat omasta käytöksestä. Tildalle on annettava rauha tehdä itse ja minun on muistettava luottaa koiraan. Kehut kesken suorituksen saavat kettusen pudottamaan linnun, jonka jälkeen saan kysyvän katseen. Lisäksi "täällä" -käsky toimii paremmin kuin pilli. Sitä ollaan pyritty vahvistamaan joka tilanteessa, joten kai se on nyt päällimmäisenä luoksetulona Tildan mielessä.

Toisen noudon tein Tildalle myös niin, ettei nähnyt minne variksen vein. Suunta olikin ensin kettusella hukassa ja se kävi läpi kaikki paikat, jossa lintu oli aiemmin ollut. Uudella lähetyksellä suunta löytyi paremmin ja jo väsähtänyt pikkukettu saapui aarteelle. Nyt maltoin pysyä hiljaa luoksetulokäskyä lukuunottamatta ja niinhän se lintu palautui yhdellä nostolla minulle. Kun vaan nyt muistaisi toimia itse hyväksi havaitulla tavalla, eikä palaisi takaisin vanhoihin kaavoihin. Eipähän Tildakaan voi tietää, miten pitäisi hommat hoitaa, jos minä sekoilen...

torstai 26. joulukuuta 2013

Mitä ollaan saatu aikaan? - Ja näkymiä uudelle vuodelle

Taas alkaa vuosi lähestyä loppuaan - uskomatonta. Paljon ollaan touhuttu ja paljon on taas edessä. Hyvillä mielin ja valmiina ollaan uuteen vuoteen! Vaikkakin harrastustouhujen aloitus uudelta vuodelta hieman viivästyykin... Tilda on potenut flunssaa koko joulunajan ja joudutaan nyt treenien ja kisojen lisäksi jättämään välistä loman ilottelut kavereiden kanssa. No muutaman viikon lepäilyn jälkeen minulla on luultavasti entistä innokkaampi treenikaveri, vaikka toimettomuus nyt harmittaakin...

Hyvää joulua! Toivottaa toipilas-Tilda.
Kaikki lahjat paketoitu.
"Onks tää mulle?" Innokas pieni olisi avannut mielellään kaikkien paketit!

Mitä sitten tänä vuonna ollaan saatu aikaan ja mitä suunnitelmia olisi ensi vuodelle? Agilityssa ja tokossa startattiin kummassakin ensimmäistä kertaa. Agility alkoi loistavasti, mikä osaltaan aiheutti pientä kisa-ahdistusta. Kuopasta ollaan kuitenkin noustu ja uusi vuosi saadaan aloittaa kakkosluokassa! Tavoitteena on nyt edetä rauhassa ja opetella tekniikkaa ja kisaamista kakkosissa. Raahkeet ei etenkään minulla riitä vielä edes ajatukseen kolmosissa kisaamisessa, joten tekniikkatreeniä ja uusia näkökulmia lähdetään kevään aikana hakemaan jostakin. Valtava halu on nyt syventyä todenteolla agilityn saloihin, joten sitä käytetään hyväksi! Inspiraationa Tildan hieno päällejuoksu: http://www.youtube.com/watch?v=SohkH2cE55Q&feature=youtu.be

Kettunen vaihtopenkillä.
Toko-ura ei alkanut kovin hyvin. Edelleen kuulen kuittailuja Tildan paikkamakuusta ja ryömimisestä... Sitä ollaankin nyt työstetty ja kyllä se paremmin tuntuu sujuvan. Nuuskujen kurssilta saatiin syksyllä paljon ajatuksia ylempien luokkien liikkeiden treenaamiseen, joten niihin olisi jo hinku siirtyä. Alkuvuodesta aiotaan osallistua toiseen alokas luokan kokeeseemme, jossa toivottavasti menestys olisi edellistä parempi. Tokossa tähtäin uudelle vuodelle voisi olla avoimeen luokkaan siirtymisessä. Ylempien luokkien liikkeitä opetellaan muun rinnalla.

Mejää alettiin kokeilla myös Tildan kanssa ja kettunenhan osoittautui nenän käytössään oikein näppäräksi. Jotenkin se on kesän ja syksyn aikana oivaltanut hajujen maailmaa ja oppinut todellakin käyttämään nenäänsä. Ensi vuonna ajatus on hakea muutamaan mejä-kokeeseen. Jospa johonkin päästäisi koko perhe testaamaan Tildan nuuskuttelua!

Viime kesästä alkaen höntsäilylajeihimme on kuulunut myös flyball. Tilda on ollut pallosta ja flyball-laatikosta niin valtavan innoissaan, että ajauduin ilmoittamaan meidät pari viikkoa sitten olleeseen Helsingin messukeskuksen Voittaja-näyttelyyn flyball kisaan Tamskin joukkueessa. Kokemus oli jännittävä Areenoineen, spottivaloineen ja kulkueineen. Jatkoon ei päästy ensimmäiseltä kierrokselta ollenkaan, eikä Tilda ollut oma itsensä oudossa tilanteessa. Sen verran kuitenkin kipinä tuohonkin lajiin iski, että ehkä ensi vuonnakin lähdetään messariin höntsäämään... Videossa meidän joukkueen onnistunut suoritus takaradalla, Tilda lähdössä kolmantena.



Taipparit. Se pitkäntähtäimen haaveeni Tildan kanssa. Kevät-kesällä lähdetään selvittämään taipuuko pikkukettu! Syksyn viikoittainen treenaaminen on tuottanut tulosta ja viikko sitten sitten Tilda esitti noudon, jonka jälkeen en voinut pidätellä ilonkyyneleitä yksin metsässä ollessani. Kävin viemässä variksen metsään kettusen odotellessa autossa ja kun Tildan mielestä vihdoinkin päästin sen etsimään, sain katsella kuinka murumustakorva etsi, nappasi ja palautti linnun silminnähden ylpeänä saaliistaan. Voisin sanoa, että jos Tilda ensi vuonna (tai edes joskus) taipparit läpäisee ja NOU1 tuloksen saa, ollaan saavutettu jotain todella suurta.

Joulunvärit: punainen ja vihreä.

Luonnekuvauksessa käytiin viime syksynä ja siinä tunsin oppineeni Tildasta paljon. Jos sopivaan ajankohtaan ensi kesälle tai syksylle osuu luonnetestimahdollisuus, niin ollaan mukana. Näyttelytouhut jää Tollershown varaan jatkossa. Tänä vuonna saavutettiin jo Tildan suurin näytelmätavoite, kun valio H:n sijaan murumustakorvainen nappasi Eurassa valio ERI:n. Nyt voikin Tilda olla rauhassa luonnonlapsi ja keskittyä muihin puuhiin...

...ja kasvattaa mustaa hännänpäätä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Onnistunutta agiliitoa!


Agilityrata, nollatulos, 1. sija ja serti. Niin hyvä olo on nyt kaiken sen taistelun ja pahan mielen jälkeen. :)

Reilun kuukauden kisatauko teki hyvää. Saatiin kumpikin nollata kisastressi ja aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Oivalluksiakin matkan varrelle sattui ja ne olivat varmasti osana tätäkin päivää. Tilda ehdottomasti tarvitsee energianpurun ennen kisoja. Se on nyt todistettu. Treenejäkin ennen tehty puolen tunnin vapaana juoksentelu parantaa pikkuketun keskittymistä hurjasti. Kurja vaan, kun pimeys tekee metsälenkit niin hankaliksi...

Tänään mukana Lempäälässä oli ihailtavan fiksu pieni punainen. Voin kuvitella, että Tildalla oli samanlainen olo kuin minulla, kun odotettiin omaa starttivuoroa: Luottavainen ja rauhallinen, lisänä ripaus itsevarmuutta ja taistelutahtoa. Ensin juostiin hyppäri, jonka tuomarina toimi Minna Räsänen. Todella kiva rata, jossa oli irtomista ja yllättäviä putkikulmia. Harmi kyllä mokattiin lähtö erinäisten sattumien summana. Yhtäkkiä meidät heitettiinkin jo radalle ja Tilda taisi tästä mennä hämilleen. Alussa heti kepeillä Tilppa sai nuuskutuskohtauksen ja siinä hetki odoteltiin, että nenä nousi maasta. Kielto hypyltä, en varmaan ohjannut selvästi. Lopputuloksena hylly. Mutta jatkettiin hyvillä mielin loppuun asti! Tildalla oli myös vauhtia kivasti ja se haki hienosti kaikki putket niin kuin kuuluikin. :)

Agirata heti hyppärin perään oli Johanna Wüthrichin käsialaa. Helppo juoksurata, johon sain tehtyä yhden takaaleikkauksen.


"Lähdöstä jo näki, että Tilda oli järkevällä tuulella" ja "hyvä, siisti ykkösten rata" olivat koutsin kommentit radan jälkeen. Kettunen olikin täysillä messissä! Sillä pysyi hyvin vauhti yllä ja se kuunteli ohjauksia. Viimeisellä putki-hyppy-kepit -suoralla ajattelin, että nyt ei jarrutella. Tilda olikin täysin luottamuksen arvoinen ja sujahti täydestä vauhdista keppeihin! Aikakin oli oikein mukava: -14.15!

Kohti kakkosluokkaa... Jotenkin helpottava ajatus päästä ykkösluokan kirouksesta ja suunnata kohti haasteita. Haasteita totisesti toivonkin sekä itsensä ylittämistä niin itseltäni kuin Tildaltakin. Ohjaustekniikkaa kaipaisin tähän väliin tai välineet vaikeampiin ohjauksiin loppuvat kesken. Videolta myös huomaa, että edelleen ohjaan tietyt kohdat kumarassa. Vaikka rataantutustuessa mietin ohjaukset selkä suorana, ei se suunnitelma vielä kisaradalle asti päätynyt. Toivon uskallusta ja luottamusta, koska Tilda osaa aina yllättää radalla, kun sitä vähiten odottaa. Varmistelut siis sikseen ja ohjaukset asenteella "kaikki tai ei mitään"!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lotta Vuorelan agilitykoulutus 17.11.2013

Pitkästä aikaa agilitysta tuli todella hyvä mieli! Olin vähän epävarma koko koulutukseen lähdön kanssa - agility Tildan kanssa kun on ollut mitä on... Mutta pikkukettupa päätti olla oikein edukseen! :)



Lotta oli tehnyt pitkän 31 esteen radan, joka vaikutti meille aika haastavalta. Haastetta olikin myös ohjaajalla radan muistamisessa! Rata tehtiin pätkissä, mikä olikin hyvä juttu. Pääsin palkkaamaan Tildaa keskellä rataa ja usein. Sitä liian harvoin tulee tehtyä, kun aina yrittää vaan rämpiä radan alusta loppuun onnistuneesti. Alkupätkä tehtiin esteillä 1-8. Jätin Tildan kolmen esteen taakse. Onneksi se pysyy lähdöissä! (Tässä kohtaa huikkasin Lotalle, että katsotaan saako tuo hepulin eikä kuuntele. Ei saanut!) Pituuden kohdilla tein Tildalle jarrun ja sainkin sen hyvin käännettyä seuraavalle hypylle. Putki ja muuri ohjattiin leijeröintinä puomin toiselta puolelta. Tässäkään ei mitään ongelmaa, vaan upeasti kettunen ohjautui muurille ja kepeille, vaikka olin kaukana. Pujottelukin oli Tildalta itsenäistä, eikä se häiriintynyt minusta ollenkaan. 9-11 oli alkuun tahmeaa, mutta kun Lotan neuvoilla ohjasin 10-11 laidan puolelta, reilusti Tildaa edellä ja liikuin koko ajan, saatiinkin kohdasta vauhdikas ja helpon tuntuinen. Kontaktit olivat tänään myös ok.

Pätkässä 14-20 oli viidessätoista sama ohjaus kuin kympissä. 17 sekä 19 jälkeen valssi. Liikkeessä pysyminen oli tässäkin tärkeää. Lisäksi Lotta muistutti useaan kertaan pitämään vartalon pystyssä. Ylipäätään kun kumarrun ja yritän muka ottaa Tildaa haltuun, saankin sen vaan pysymään kauempana ja hiljentämään vauhtia. Selkä ylös siis! Esteillä 20-22 pakkovalssi lähelle siivekettä ja valssi. Tilda ei millään meinannut mennä mustaan putkeen ja väkisin olisi halunnut aalle. Sama musta putki on ennenkin ollut outo ja Tilda on viettänyt siellä aikaa pitkän tovin, se ei siis yhtään houkutellut pikkukettua. Kontakti-putki erotteluita treeniin! Loppupätkä 22-31 oli taas vauhdin hurmaa. Ainoastaan esteen 23 takaakierto tökki, mutta luulen, että osasyy oli mustan putken hidastama vauhti. Putken jälkeen liikkeessä valssi hypyn toiselle puolelle ja oma linja suoralla kohti ensimmäistä keppiä. Hyvin Tilda haki kepit näinkin hankalasta kulmasta. Kyllä se on pujotteluun varmuutta saanut paljon! Nyt jopa tuntui, että Tilda kuunteli käskyäkin kepeille ja sujahti sisään kovastakin vauhdista.

Olinpa supertyytyväinen ferrariin! Onneksi saatiin oikeasti hyvä treeni ja kummallekin hyvä mieli agilitysta. Ja ilman sekoilua ja hepuleita! Välillä sain herätellä Tildaa ja se selvästi väsyi puolessa välissä treeniä, kun jäätiin hinkkaamaan jotain kohtaa. Herkkis kakara. :) Hyvin Tilda tulee ohjauksiin, kun vaan ohjaaja olisi taitavampi. Täytyypä alkaa enemmän kiinnittää huomiota itseensä ja hakea aina välillä näitä uusia tuulia koulutuksista. Nyt kuitenkin luottoa pikkuketulle ja minulle vauhtia selkä suorana! Ihana tunne, kun ei malta odottaa seuraavaa agitreeniä!


Kilttinä tyttönä Tilda opiskeli radan etukäteen!
 
<3
 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Tilda barffaa!

Tildan iho on jostain syystä ollut aina kutiavaista sorttia. Mitään joskus vähäistä hilsettä suurempaa turkissa ja ihossa ei näy, joten kutiamisen syy on jäänyt arvoitukseksi. Öljyjä olen laittanut Tildan ruoan sekaan aika ajoin, muttei niilläkään rapsutteluun ole näyttänyt olevan vaikutusta. Kuivaruokamerkkejäkin on kokeiltu useita ilman tuloksia. Olen tarjonnut Tildalle myös hypoallergeenisia ruokia allergioiden varalta, mutta eipä ainakaan tähän asti ostamani nappulat ole selvittäneet Tildan mahdollista allergiaa.

Barffaus oli muhinut mielessäni jo pitkään, mutta jotenkin se tuntui niin hankalalta aloittaa ja toteuttaa. Jokin aika sitten Mushilla oli kampanja, josta sain parikin ilmaista pussia Mush B.A.R.F. Vaisto -raakaruokaa. Silloin päätin, että nyt on aika kokeilla barffaus Tildankin kohdalla. Vaisto -tuotteissa raakaruokinta on tehty mahdollisimman helpoksi, sillä pakastepallerot sisältävät lihaa, luita ja sisäelimiä kolmesta eri eläimestä sekä kasviksia. Raaka-aineet on valittu tarkoin ja niissä on myös koiralle tärkeitä proteiineja ja ravintoaineita. Edullisin raakaruoka vaihtoehto Vaisto ei ole, mutta varmasti helpoin! Sillä olikin hyvä aloittaa barffaus. Vaihdoin Tildalle suoraan nappulat Vaisto Starter Formula -palleroihin, joita olisi hyvä syöttää koiralle 2-4 viikkoa raakaruokaan tottumiseen helpottamiseksi. Syötin Starteria vain muutaman pussin, koska vatsan kanssa Tildalla ei ole koskaan ollut ongelmia eikä näyttänyt olevan nytkään. Siirryin Vaiston perustuotteeseen, joka sisälsi sikaa, nautaa ja lohta.


(c) Mush B.A.R.F

Mush B.A.R.F. Vaisto sisältää luita, joten koiralle ei suositella annettavan niitä enää erikseen. Luiden pureskelu pitää kuitenkin koiran hampaista huolta ja on hyvää ajanvietettä, joten luiden jättäminen kokonaan pois tuntui hölmöltä. Lähdettiin siis Tildan kanssa Barffinetiin ruokaostoksille ja saatiinkin hyvät ja Tildalle räätälöidyt ohjeet raakaruokintaan. Kutinan syyn selvittämiseksi päädyttiin eliminoitidiettiin. Ensin Tilda saa pelkästään kanaa ja katsotaan vaikuttaako se mitenkään rapsutteluun. Yksitellen mukaan otetaan lohi, sika ja muut lihat. Alunperinkin olisi pitänyt heti barffauspäätöksen synnyttyä mennä saamaan kunnon ohjeet, eikä tyytyä netin ihmeelliseen maailmaan. Toisaalta ollaan tässä saatu nyt kaikki pehmeä lasku raakaruokaan. Enää se ei tunnu niin hankalalta ja on helpompaa ajatella Tilda syömässä myös lihaisia luita. Pääasia olisi, että saataisiin rapsuttelu helpottumaan, korvien tohnäisyys ja punoitus sekä tassujen nuoleminen loppumaan, ehkä turkkia paremmaksi ja pikkukettu voimaan mahdollisimman hyvin.




Kun Tilda saa syötyä Mushin ruoat pakastimesta, siirrytään siis pelkästään kanan pariin kuudeksi päiväksi. Tildan painon (13kg) mukaan laskettuna sille sopiva päiväannos on 390g. Aamulla kettunen saa herkutella Hurja luuttomalla KanaMixillä ja illalla kanan lihaisilla selkäluilla. Ajanvieteluuksi ostettiin hevosen luu. Ensi viikolla päästään vaihtamaan kanaherkkuihin!

Meillä on nyt barffattu pari viikkoa. Aluksi nappulasta luovuttaessa tuntui, että Tildalle jäi nälkä. Se on kuitenkin tasoittunut. Ruoka-annos kaksi kertaa päivässä katoaa kupista yhdessä hujauksessa, joten raakaruoka kyllä maistuu! Ulkona tarpeilla käydessä huomaa heti, että raakaruoka imeytyy paljon paremmin kuin nappulat ja Tilda käyttää ravinnon kunnolla hyväkseen. Korvat ovat tällä hetkellä siistit ja Tilda vielä rapsuttelee harvakseltaan. Hermostuksissaan se rapsuttaa vielä paljonkin, mutta näihin tilanteisiin oire saattaa jäädä pidemmäksi aikaa. Tarviihan jotenkin kettusenkin rauhoitella itseään... Kaikin puolin innolla ja hyvillä mielin katson, miten raakaruoka vaikuttaa Tildaan. Onneksi pieni on niin ahne, että kaikki syötävä maistuu. Treeniherkkuina paprika ja mandariini on pop!