3 vuotta ja atopia tuli taloon

Onpa ollut kiireistä. Monen monta asiaa olisi ollut kirjoitettavana, mutta enpä ole ehtinyt. Vapun motivointikoulutuksen asiat saavat jäädä paperille. Niina Mesirannan pitämästä hyppytekniikan alkeiskurssista yritän saada tänne jotain. Sieltä kun on videomateriaaliakin.

Torstaina Tilda täytti 3 vuotta. Johonkin on kadonnut pienen pieni kakarani. Aika vaan kiitää niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.


Onnellinen päivänsankari <3

Synttäreitä juhlittiin leikkien ja herkutellen.

3 ikävuoden "kunniaksi" Tilda sai myös atopia-diagnoosin. Kisoissa ilmaantunut tassukipu ja tulehdus johti allergiatesteihin, joiden tuloksena oli positiivinen sisäilmasta (varastopunkit, pölypunkit) sekä rajatapaus ulkoilman heinistä ja rikkaruohoista. Atopia luultavasti esti tulehduksen pikaisen paranemisen. Kaksi viikkoa Tilda kinkkasi menemään kolmella tassulla, kun kipeää tassua ei voinut laittaa maahan. Tulehduskipulääke, Malaseb-shampoo tai kortisonisuihke eivät auttaneet ja lopulta antibioottia piti syödä viikon verran ennen kuin tulehdus helpotti. Kuulin allergiatestitulokset ja diagnoosin Tildan tassukontrollikäynnillä Reviirissä. Eläinlääkäri Noora Naaralainen on erikoistunut iho-ongelmiin ja osasi ottaa huomioon myös hätäilevän itkua pidättelevän omistajan. Agilityssa itsekin atoopikkokoiran kanssa kilpailevana hän heti suositteli meille siedätyshoitoa, jossa ei doping-varoaikoja ole. Kortisonisuihketta sitten kisojen välillä kutiaviin kohtiin ja shampoopesuja kerran kuukaudessa. Vaikka atopia on elinikäinen ja etenevä sairaus, Tildan kohdalla se näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Tilda rapsuttelee ja nuolee tassuja välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta lopettaa heti kun siitä huomauttaa. Iho sillä on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää, korvissa ei ole enää aikoihin ollut mitään ongelmaa. Ainoastaan tassunpohjat punoittavat herkästi. Nyt odotellaan tarkempien allergiatestien tuloksia, joista selviää mitkä ovat ne Tildalle oireita aiheuttavat allergeenit. Näiden allergeenien perusteella suunnitellaan sitten siedätyshoitoa.

Mistä ihmeestä Tildalle tämä atooppinen ihosairaus tuli? Eikö nyt jo vastoinkäymiset terveyden suhteen riittäisi ja välillä pikkuketussa olisi jotain priimaakin... Sen pettymyksen jälkeen, joka valtasi kun kuulin tämänkin diagnoosin, pystyn ajattelemaan, että en oikeastaan edes ihmettele Tildan atopiaa. Tildan herkkyys kaikessa alkaa tulla ilmi yhä enemmän. Toki atopialla on vahva perinnöllinen alttius, vaikkei tiedetäkään mistä sukuhaarasta se Tildalle on periytynyt. Lisäksi jonkun ruoka-aineen yliherkkyys saattaa olla kutinoissa mukana. Olen tullut tulokseen, että Tilda reagoi niin voimakkaasti kaikkeen juuri herkkyytensä takia. Herkkyys puskee läpi jokapäiväisessä käytöksessä, vireessä ja terveydessä. Kettunen on niin huolehtivaista ja ajattelevaista sorttia, että vähemmästäkin stressaantuu ja väsähtää. Ja sitten tulevat kutinat... Ollaan kuitenkin onnellisia, että tällä hetkellä atopiasta ja kaikesta huolimatta voidaan harrastaa ja kisata ja tehdä mitä ikinä huvittaa! Nautitaan joka hetkestä. :)

Pikkuketun uusi ihana Aasi :)



Tassutulehduksen syitä

Viisi päivää kulunut onnettomista kisoista, joissa Tildan tassu kipeytyi. Edelleen Tilda kävelee täysin kolmella jalalla ja varoo kipeää tassua koko ajan. Muiden tassujen punoitus on mennyt parempaan suuntaan. Kipeän tassun yksi varvas on turvonnut ja punainen ja varpaan välissä on märkää. Eläinlääkäristä saadut tulehduskipulääke, shampoo tai kortisonisuihke ei ole tähän tassuun tepsinyt. Googlettelin ja törmäsin furunkuloosiin eli tassutulehdukseen, joka saattaa todella nopeasti edetä pahaksikin, jos tassuun kohdistuu trauma. Pahaan furunkuloosiin avun tuo netin tekstien mukaan antibiootti... Kaverilta sain suosituksen myös homeopaattisiin lääkkeisiin, jotka kyllä herättivät kiinnostuksen. Kaikki keinot käyttön, jotta pikkuketun tassu saadaan kuntoon ja kutinat ja tulehdukset aisoihin!

Eilen pohdin oikein olan takaa Tildan terveys asioita. Tilda ehti syödä raakaruokaa puolisen vuotta ilman suurempia kutinoita tai silmien vuotamista. Ennen barffiahan tassu- ja korvavaivoja oli jatkuvasti. Kevään tullen lenkillä alettiin taas pysähdellä rapsuttelemaan ja rähmää sai pyyhkiä tämän tästä. Tassujen nuoleminenkin alkoi taas. Lihat aloitettiin yksi kerrallaan raakaruoan tullessa kuvioihin, joten ruoka-aine allergiaa en ensimmäisenä Tildalla epäile. Kevään ja kesän kutinat voisivat viitata siitepölyallergiaan ja sen vuoksi keskiviikkona eläinlääkärissä otettiinkin verikoe, josta tehdään allergiatesti. Muitakin syitä tassujen tulehtumiseen pikkuketulla voi olla. Jotkut kasvikset, erityisesti makeat kasvikset kuten porkkana, ruokkivat hiivaa. Vihreät kasvikset ovat parhaita. Tilda syö liha-kasvis -mixejä aamuisin, eivätkä ne sisällä kuin vihreitä kasviksia, mutta porkkanaa, paprikaa, omenaa ja banaania Tilda on ainakin välillä syönyt. Koirat myös reagoivat stressiin eri tavoin. Tollerit ovat kaikinpuolin herkkiksiä ja voin hyvin kuvitella Tildan reagoivan stressiin ihollaan muiden tapojen ohessa. Jo pelkkä arkirytmin muutos saattaa aiheuttaa stressiä, mutta Tildan kohdalla suurta stressiä on tuonut hoidossa olo meidän häämatkan aikana, reissu Lappiin ja mökkeilyt. Kevään ja kesän ihanuus uiminen on varmasti pikkuketulle myös stressin aihe. Veteen on aina mentävä. Jos joku tuttu ihminen on uimassa, Tildan on päästävä järveen. Se on ensimmäinen ja viimeinen vedessä ja ui kehää välillä vettä pärskytellen, jos mitään noudettavaa ei ole. Se vahtii uimarit ja kauhoo pian perään, jos joku sukeltaa tai ui kauas. Ja piippaa... Missä Tilda ei piippaisi tai kiljuisi? Mahtaa olla pienen elämä rankkaa... Kuumuvalla koiralla kestää kuulemma viisi päivää toipua kisojen tai treenien kierroksien tuomasta stressistä.

Moni asia on siis voinut aiheuttaa Tildan tassuihin hiivaa ja bakteeritulehdusta. Kisoissa sattunutta traumaa tassuun ei varmaan pysty koskaan selvittämään, mutta siihenkin on monia vaihtoehtoja. Ampiaisen pistos on yksi mahdollisuus, mutta sitäkin enemmän luulen syyn olleen pienessä mekaanisessa rasituksessa valmiiksi arkaan tassuun. Oma jännitys (eli varmasti myös Tildan) kisoissa oli valtava ja mielikuvaksi jäi, että kumpikin rata oli sähläystä. Ensin olin Tildan tiellä monessa kohtaa törmäykseen asti ja sitten ohjaukseni vei Tildan pitkille kaarroksille ja tiukoille korjausliikkeille. Pelkästään rasitus tassuun ja kisojen jännitys ja stressi saattoivat hyvin kipeyttää tassun pahasti. Etenkin kun nyt Tilda ei pura kierroksiaan enää rallatteluun, vaan tekee vauhdikasta ja tarkkaa rataa.

Voi noita kettusia! Vaikka Tildan kanssa on joutunut tosissaan ajattelemaan monessakin asiassa, niin ihan näin pitkälle en ole vielä aiemmin päässyt. Jotenkin kuitenkin loogista ja niin tollerimaista... Herkkyys ja omapäisyys eivät ole pelkästään luonteenpiirteitä, vaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jota ihmisen on välillä vaikea nähdä.

LUVAn hintana tassukipu

Oltiin eilen Tamskin 2-luokkien iltakisoissa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Odotukset tuppasivat taas nousemaan liian korkeiksi ja jännitys sitten siinä samalla. Agiradan rataantutustumisessa tuntui, etten pysty juoksemaan, kun jalat ovat yhtä hyytelöä. Sitä se kisaamattomuus kai teettää. Agiradalla oli kontakteista vain keinu ja aa. Sudenkuoppia oli sitten sitäkin enemmän. On oikeastaan kiva juosta ratoja, joissa joutuu vääntämään ja pakosta ottamaan riskejä. Jotenkin Tildakin on enemmän kartalla silloin. Agiradalta saatiin 5 kepeiltä. Tilda meni tokaan väliin, kun parin hypyn suoran jälkeen oli kepit hieman vinossa kulmassa. Luotin siihen, että Tilda hakee kepit ja ekan välin niin kun ennenkin, mutta eipä hakenut jostain syystä. Koko rata oli muutenkin yhtä sähläystä minulta. Pistetään jännityksen piikkiin. Olin Tildan edessä jatkuvasti ja myös aavistuksen myöhässä. Tilda on jostain kerännyt nyt vauhtia radoille, enkä taida olla ihan samoissa vauhdeissa mukana. Kontaktit hyvät. Tosin pakostakin, kun aalla tein valssin vahingossa suoraan Tildan eteen.

Pahin jännitys onneksi katosi agiradan myötä, vaikka hyppärin rakentamista katsoessa tuli tunne, että tämä oli tässä, ei voida tehdä puhdasta rataa. Hankalalta näyttänyt rata ei sitten tutustuessa ollutkaan niin hankala. Siinäkin oli muutama ovela ansa, mutta yritin suunnitella niihin ohjaukset varmoiksi. Radalla keppien jälkeen piti vedättää seuraavan suoran hypyn taakse valssiin, mutta en uskaltanut liikkua tarpeeksi kauas ja myöhästyin valssista. Jollain huitaisulla sain kuitenkin Tildan oikealle hypylle ja siitä käskyllä oikein eteenpäin. Lopussa oli persjätön jälkeen hyppy-suora putki-hyppy-hyppy -spurtti ja sai vaan juosta maaliin eteen -huutojen saattelemana. Nolla, aika -4,60, 2. sija ja LUVA. Kisojen tavoite saavutettu! Valsseihin (erityisesti niihin) on alettava kiinnittää huomiota treeneissä. Hyppärinkin aika olisi ollut parempi, jos jokaisella valssilla Tilda ei olisi hypännyt pitkäksi ja tehnyt valtavaa lenkkiä ennen seuraavaa estettä.

Jäähdytellessä huomasin sitten, että Tilda ehkä ontuu vähän. Se varoi vasenta etutassua ja jäi kertaalleen maahan makaamaan ja nuolemaan sitä. Palkinnot haettiin ja jatkettiin kävelyä. Tilda ontui, mutta käveli kuitenkin neljällä tassulla ja juoksi uimaan. Kotona se käveli välillä ihan tavallisestikin ja kun tassuun koskemista Tilda ei arastellut tavallista enempää, enkä haavoja nähnyt, toivoin että uni ja lepo parantaisi tassun aamuun mennessä. Aamulla en edes muistanut koko asiaa, ennen kun kuulin Tildan hyppäävän sängyltä alas ja nilkuttavan kolmella tassulla olohuoneeseen. Sen jälkeen se ei laittanut vasenta etutassua maahan olenkaan. Maatessaankin Tilda varoi tassua. Töistä soitin Reviiriin ja saatiin aamupäiväksi aika ortopedi Pipsa Lampiselle. Kipu paikallistui tassun päälle ja varpaisiin ja kipeän tassun iho olikin todella punainen ja tassun päällinen turvonnut. Kaikissa muissakin tassuissa iho punoitti. Murtumien poissulkemiseksi otettiin röntgenkuva, kaikki hyvin. Teippinäytteellä testattiin tassujen iho ja hiivaa ja kokkibakteerejahan sieltä löytyi. Ihmettelin yhtäkkistä kovaa tassukipua, kun luulen tulehduksen tassuissa kuitenkin vaivanneen jo jonkin aikaa. Lääkärin mukaan etutassuun saattoi eilen kohdistua jokin trauma, joka sitten laukaisi tulehduksen ja turvotuksen. Se saattoi olla ampiaisen pistos tai radalla huono alastulo tai käännös, sitä ei tiedä. Tassujen ihoa alettiin nyt hoitaa ja Tilda sai kipulääkkeen lisäksi kortisonia ja shampoota paikallisesti tassuihin. Mietittiin myös hiivan syytä, koska tassuvaivaahan Tildalla oli ennen barffaustakin. Puoleen vuoteen raakaruoan aloittamisen jälkeen kaikki kutinat poistuivat, mutta kevään mittaa niitä on alkanut tulla takaisin. Lähinnä tassuja Tilda on nuoleskellut ja silmät sillä vuotaa taas. Otettiin vielä verikoe, jolla testataan allergiat sisätiloissa ja ulkona. Jospa siitä löytyisi joku syy keväiseen kutinaan... Kahden viikon päästä kontrolliin. Tämä oli meidän ensimmäinen käynti Reviirissä ja hyvä mieli jäi. Tilda otettiin ihanasti vastaan ja meistä todella huolehdittiin perusteellisesti.

Nyt illallakaan Tilda ei laske kipeää tassua yhtään maahan. Se on turvonnut ja punainen. Toivottavasti lääkkeet alkaisivat auttaa ja pikkukettu saataisiin pian kuntoon. Paljon olisi puuhaa koulutuksien ja treenien myötä tiedossa...

Syksyn tullen...

Niin toivoin Tildalle taippareita ja mejä -koettakin tälle kesälle/syksylle. Nyt yhtäkkiä herään siihen, että heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, joka enteilee jo syksyn tuloa, loma on ohitse ja työt alkavat. Eikä kalenterissa ole merkintöjä kuin agilitylle, joka sekin on alkanut taas kerätä painoa harteilleni. Tai ei agility itsessään vaan kisaaminen. Miksi se onkin niin, että tiettyyn määrään saakka pystyy pitämään rentoa fiilistä yllä vailla suuria tulostavoitteita ja sitten iskee se karvas pettymyksen tunne, että me ei olla tehty mitään eikä edetty mihinkään? Vaikka mikä ihmeen hoppu millään kisaamisella tai kokeilla oikeasti on. Se hoppu on vaan omassa päässä.

Taipparitreenit on tulleet siihen pisteeseen, että nyt tai ei koskaan. Mutta aika vaan juoksee ja tarvittaisiin sitä vielä vähän lisää... Panokset on kovat molemmin puolin. Tilda tuo varikset pikapikaa, jos tarjolla on Whiskasia tai peuran korvaa. Ne omat varikset. Vierailla variksilla olisi vielä kiireesti treenattava lisää. Pupun vastineeksi erehdyin ehdottamaan tavallisia  tonnikalanameja. Ei mennyt karkit tasan, eikä tullut pupua. Kierroksetkin Tildalla olivat siinä kohtaa jossain taivaissa ja 50 metrin matka lähes pikkuketun itsensä kokoisen rusakon kanssa saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Huomasin villikon pohtivan myös vaihtoehtoa herkutella itse pupu niiden kuivien tonnikalapalojen sijaan... Lopulta Whiskas auttoi ja sain pupun pienen matkaa kannettuna. Voi olla, että meiltä syksykin loppuu kesken, eikä ehditä niitä muutamia toistoja vieraalla riistalla saada. Harmi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ensimmäisiin taippareihin menokin tuntuu kamalalta möröltä ja ajatus niistä jo jännittää niin kamalasti, että voin vaan kuvitella, kuinka voin pahoin koko edellisen viikon ja taipparipäivänä olen hermoraunio. Ja Tilda rallattelee, haukkuu, ryömii ja kieriskelee.

Mejä ei aiheuta ihan samanlaista jännitystä, vaikka kynnys lähteä jäljentekotalkoisiin on todella suuri. Vaikka senkin tiedän, että hyvin se menisi. Olenhan jo suunnistanut ja vetänyt jälkiä aiemminkin. Mutta voi tätä koehoukutuksen määrää! Itse luotan siihen, että Tilda osaa kyllä jäljestää (vaikkakin tekee sen enemmän ilmavainulla...), mutta meistä se tässä lajissa ohjaajana ollut on epävarmempi. Tuosta kettusesta ei vaan ikinä voi tietää. Tähän mennessä se on jäljestänyt sekä hyvin että huonosti. Ja niinhän se on oikeastaan tehnyt kaikkea muutakin. Varmaa sen kanssa ei ole koskaan ja sekös tuokin haastetta. Se on joko nappisuoritus ja ilo ylimmillään tai täydellinen floppi ja maailmanloppu.

Toisaalta - mitään ei saavuta, jos ei ota riskejä ja mene ja tee. Menee syteen tai saveen.

Ehkä se onkin juuri se, joka saa tuon pikkuketun kanssa harrastamaan, olemaan ja tekemään. Ne suuret tunteet.

Katsotaan nyt viikko pari laitanko ilmoja menemään. Ärsyttää luovuttaa taas ja jättää noutamiset ja jäljestykset talven tieltä pois kokonaan, jos mitään ei olla saavutettu, saatikka oikeasti yritetty. Ja palata keväällä samaan tilanteeseen. Tätäkö se on? Riskejä tai luovuttamista?

Mistä on onnellinen tolleri tehty?

Mistä on oma onnellinen tolleri tehty?

Vedestä, mustikan varvuista, auringosta, pehmeästä nurmikosta, lumikinoksista,

 jäästä järven pällä, metsästä, mutaisista lutakoista.

Niistä se on tehty.

Tilda ja kesä ♥

Reppureissulla Lapissa

Viime perjantaina suunnattiin Volvon nokka kohti Lappia. Odotukset olivat korkealla, sillä tarkoituksena oli vaeltaa Hetasta Pallakselle 55km ja majoittua sen jälkeen muutama päivä porokämpässä. Kaikkeen varauduttiin: kylmään, kuumaan ja hyttysiin. Perjantaina ajettiin matkan puoleen väliin Ouluun ja oltiin yö hotellissa. Tildan ensimmäinen hotelliyö ikinä. Olin oikeastaan aika ylpeä. Kerran yön aikana heräsin pikkuketun vahtihaukkuun, joka laantui helposti.



Reissukettu varmistaa, ettei jää matkasta.



Leikitääks, ettei lattiaan saa osua?

Oulusta matka jatkui lauantaina aamulla kohti Pallastunturia. Aikataulu oli tiukka, eikä matkalla paljoa taukoja pidetty, saatikka rinkkaa ja varustusta tsekattu ennen auton jättämistä Pallakselle. Taksi-Jimin kyytiin vaan ja kohti seikkailua! Tilda otti rennosti vieraan miehen kyydissä vieraassa autossa. On se vaan tarkka kettu. Nollasta sataanviiteenkymppiin sekunnissa. Kun oltiin autossa, niin huilattiin, mutta heti kun auto pysähtyi ja joku aikoi poistua kyydistä, Tilda oli kärppänä pystyssä ja pää pyöri hurjasti. Taksikyydin jälkeen vuorossa oli vielä veneilyä järven yli Pallas-Ylläksen kansallispuistoon. Mielessä oli kiljuva ja rimpuileva pikkutolleri juhannuksena soutuveneessä, joten varauduin pahimpaan. Ilmeisesti kuitenkin soutuvene airoineen oli huisisti eri juttu kuin puinen vene moottorilla varustettuna. Tilda käyttäytyi kuin kokenutkin veneilijä ja istua törötti veneessä korvat hulmuten ja kuono tuulta kohti nuuskuttaen.

Rannalta lähdettiin vaeltamaan kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaamme Pyhäkeroa. Armeija hyttysiä ja mäkäräisiä otti meidät kohteeksemme, mutta reippaasti jatkoimme matkaa. Tilda oli flexissä porojen varalta ja yhden sarvipään näimmekin metsän siimeksessä. Vaelluspätkä sujui jotenkuten hyvissä tunnelmissa, mutta Pyhäkerolla räkkä iski totaalisesti vasten kasvoja ja pikkuketun masua. Hyttysten ja erityisesti mäkäräisten miljoona-armeija oli kimpussamme koko ajan täydellä teholla. Paikallaan olo ulkona ei tullut mieleenkään ja mäkäräiset tunkeutuivat hyttyshatun verkon läpi korviin ja silmiin. Hiki virtasi ja Tilda läähätti, sillä lämpöä oli noin 27 astetta ja aurinko paistoi. Tilda kieriskeli maassa, pyydysti ötököitä ja nuoli itseään, eikä pystynyt liikkumaan. Pystytettiin teltat ja paettiin ötököitä autiotupaan, jossa oli kuuma kuin saunassa. Katsoin Tildan turkkia ja masua ja kauhistuin. Turkin seassa käveli satoja mäkäräisiä ja iho masussa oli kuuma ja täynnä punaisia pahannäköisiä läiskiä. Reppana pikkukettu urheasti nuoli haavojaan ja etsi tuvan laverin alta turvallista huilipaikkaa. Nukkumaan mennessä teltassa en voinut ilman kyyneleitä Tildaa katsoa. Pieni punainen käpertyi teltan nurkkaan surkean näköisenä säpsähtäen välillä ikäänkuin häätämään mäkäräistä pois. Yöllä Tilda tuli kylkeeni kippuralle nukkumaan ja minä pidin huolta, että toisella oli lämmin.

Yö ei ollut vienyt räkkää mennessään. Teltasta poistuttaessa sama jatkui: Tilda kieri, nuoli, pyydysti ötököitä, vinkui ja läähätti. Pikkuketun kärsimystä ei voinut katsoa kärsimättä itsekin. Yritettiin jatkaa matkaa kohti tunturia, mutta Tilda ei pystynyt kävelemään pitäessään räkkää loitolla. Pettymyksen saattelemana tehtiin päätös kääntyä takaisin Hettaan. Puolet vaellusporukasta jatkoi matkaansa tunturille, meidän pieni perhe uhmasi räkkää metsän läpi takaisin rantaan. Se olikin tuskallisin vaellus ikinä ja kesti ikuisuuden. Varmasti Tildankin mielestä.

Monilla ihmeen konsteilla selviydyttiin takaisin Pallastunturille auton luo. Siellä mäkäräisiä ei ihan niin paljoa ollut, paarmoja kylläkin. Tilda stressasi kaiken aikaa erityisesti ulkona ollessaan ja kyttäsi ja pyydysti jokaista ötökkää. Otettiin sitten hotellihuone yöksi ja Tilda pääsi rauhoittumaan.

Sunnuntai aamuna aikaisin uskaltauduttiin Tildan kanssa hotellihuoneesta tunturille. Mäkäräiset, hyttyset ja paarmat eivät syöneet meitä enää elävältä, vaikka kettunen taisi niin vielä vähän luulla.

Kaunis maisema ja ihana ilma aamulenkille. (Huom! Räkkä ei näy kuvassa!)

Saatiin viestiä vaellusporukanpuolikkaalta, joka taivalsi yhä Pallasta kohti. Yö oli nukuttu hyvin (Tildakin oli nukkunut hienosti jo toisen yönsä hotellissa!) ja aamupalaa tankattu, joten päätettiin lähteä kavereita vastaan tunturille reitin puolivälin jälkipuoliskolta Vuontispirtiltä käsin. Jo kulki kettusen askel hiukan paremmin. Kuuma oli kyllä, kun tunturin huipullakin taisi olla lähelle 25 astetta. Onneksi oli FitDogin Energy+Rehydrate -jauhetta Tildalle neste- ja energiatankkaukseen. Vuontispirtiltä ylämäkeen tunturille Montellin majan kautta kelpasikin meidän vaeltaa. Pikkukettukin pystyi välillä nauttimaan juoksentelusta tunturilla. Oli tunturipuroja ja sulamisveden jättämiä lätäköitä ja tilaa kirmata tuulen tuivertaessa, kun missään ei näkynyt ketään eikä riesana ollut kuin paarmat ja satunnaiset mäkäräiset.

Tätä jäin kaipaamaan lisää.

Juomatauko helteessä.

Montellin maja tunturin kupeessa.

Kuuma!

Karvamato liikkeellä tunturin rinteessä.

Evästauko.

Onnellinen tollerikin kierii!

"Kävin kattomassa. Ne oli ne kaverit!"

Pulahdus tunturipurossa.

Vaellusta ei tullut kuin noin 14km + 11km räkässä ja helteessä, mutta vaikka omaa mieltä jäikin kaihertamaan menetetyt maisemat ja kokemukset oli tämä Tildalle sopiva Lapin ensivaltaus. Kunto sillä olisi kyllä riittänyt muutaman päivän vaellukseen, sitä en epäile, mutta siinä ötököiden määrässä sen stressitaso olisi ollut koko ajan äärirajoilla. Valtava stressi yhdistettynä poltteleviin mäkäräisen puremiin ja väsymykseen monen päivän vaelluksesta ja skarppina olosta teltassa ja autiotuvissa ei tuntunut hyvältä, kun näki Tildan kärsimyksen jo ensimmäisenä iltana. Lisäksi pelkäsin puremakohtien tulehtumista ja kettusen fyysisen kunnon huonontumista tulehduksen, kuumeen tai allergisen reaktion johdosta. Tunturilta pois pääsy keskellä erämaata kun ei olekaan niin helppoa. Varmasti kuitenkin lähdetään pidemmälle vaellukselle uudestaan. Räkkä jätetään kyllä ensi kerralla suosiolla väliin!

Lyhentyneen ja nopeutuneen vaellusreissun jälkeen parin päivän räkän seassa varaamamme porokämpän odottelu (joka sekin sijaitsi tietenkin keskellä ötököitä) ei houkutellut ketään, joten lähdettiin suoraan ajelemaan etelää kohti. Kellon lähestyessä taas myöhäistä iltaa otimme mökin Aavasaksasta Yli-Tornion kupeesta. Väsynyt ja hämmentynyt pikkukettu etsi taas makuupaikkaa sänkyjen alta ja muista rauhallisista nurkista. Eipä ole sitten pentuajan Tilda ryöminyt sänkyjen alle... Mökin edustalla lentelevät muutamat yksittäiset hyttysetkin saivat Tildan taas sekaisin, kun kettunen yritti niitä pyydystää suuhunsa.

Tildalle oma huone.

Vahtikoira vartioi.

Väsynyt reissulainen.

Mökkeily ja telttailu kaiken muun ohella on Tildalle todella väsyttävää. Kettu vahtii ja vartioi ja huolehtii kaikista muistakin kuin vain itsestään. Ajomatkalla Tilda nukkui, mutta oli heti skarppina pystyssä kun jotain tapahtui. Loppumatkasta pieni punainen kiipesi auton takapenkillä syliini ja käpertyi siihen nukkumaan. Voi pikku-Tilda. Tuli ihan pentuajat mieleen. <3

Kotimatkalla Kalajoella meressä pulahtamassa.

Agirotu 2014

Love, Peace & Agility. Aurinko Janakkalan Turengissa paistoi ja tunnelma oli rento. On se agility vaan parasta!

Lähdin agirotuun vähän epäilevin mielin, koska olin tehnyt päätöksen, etten anna Tildan jatkaa rataa kontaktiesteiltä edes kisatilanteessa, jos se ei nätisti niitä ota. Jännitti siis todella paljon... Ja niinhän siinä kävi, että lauantain kaksi rataa meni treenatessa. Molemmilla puomi oli se kohtalokas este, jonka jälkeen poistuttiin vähin äänin. Aamun radalla Tilda selvästi hidasti puomilla, mutta tipautti takatassut silti alas. Kettunen taisi tajuta heti virheensä ja minun vasta kamppaillessa ajatuksesta radan jatkamisesta, se jo pakitti tassut takaisin puomille. Päätös oli sillä tehty ja lähdettiin aan kautta pois. Siinä tulikin jo hieno kontakti! Iltapäivän radalla elättelin toiveita, että Tilda muistaisi aamuisen virheensä ja tekisi nätit kontaktit. Pitkän ja kuuman päivän jälkeen ferrarin moottori kävikin yllättäen valtavilla kierroksilla ja alun kaahailussa taisi jarrutkin hukkua. Tilda juoksi puomin läpi ja poistuttiin radalta. Parasta kuitenkin oli, että yhtään ei ärsyttänyt lopettaa leikkiä kesken! Tietenkin olisi ollut kiva tehdä rata loppuun saakka Tildan kanssa, mahdollisuudet tuntuivat olevan vaikka mihin. Tilda oli loistovireessä kuumuudesta huolimatta, juoksi kovaa, mutta seurasi ohjaukset. Nyt agility punaisen ferrarin kanssa on taas superhauskaa!

Lauantai-iltana tajusin, että seuraavan päivän rata oli joukkueviesti. Enhän voi pilata koko joukkueen suoritusta kökkimällä kontakteilla. Suunnitelma oli palkkailla muutama 2on2off ennen radalle lähtöä ja käskyttää kontaktit kovemmin. Ja Tildahan pysähtyi! Rata oli muutenkin oikein vauhdikkaan tuntuinen ja pikkuketun kanssa oli ilo juosta. Yhden putken lähetyksen jälkeen käännähdin (taas!) liian aikaisin ja Tilda tuli pois. (Putket treenilistalle!) Meidän meditollerit -joukkueen sijoitus lopulta oli 26., mutta hitsi että oli kivaa! Harmitti ihan, etten ollut ilmoittanut meitä sunnuntaille Open Class -tasoituskisaankin, kun draivi olisi ollut päällä. Toisaalta oli tuo loppupäivän agituristina hengailukin mukavaa. Lenkkeiltiin, herkuteltiin, otettiin aurinkoa ja huilittiin Tildan kanssa kaksin.

Viikonlopun kruunasi leppoisat oltavat kavereiden kanssa. Lauantaina Sari ja Hilpi pitivät meille seuraa ja käytiin ratojen välissä Hämeenlinnassa piknikillä ja lenkkeilemässä. Sunnuntaina aamupäivä kului kettujengin kanssa ja iltapäivällä olin avustavissa tehtävissä alo-maksien joukkueviestissä. Janakkalasta ajettiinkin sitten Lahteen mummolaan. Lomailijan elämä on mukavaa!

Agirotu ostokset ensi viikkoa silmällä pitäen...