Taipparitreenikuulumisia

Kuuluu hyvää! :) Joitakin viikkoja sitten olin jo myymässä maitani, kun tuntui ettei mistään tule mitään. Nuuskujen nouto- ja yhteistyökurssilla Tilda kiljui pari tuntia pupua ja dameja eikä sen jälkeen saanut edes leikittämällä varista otettua suuhun. Yhteistreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa eivät sujuneet sen paremmin. Tulin tulokseen, että meillä on vireongelmaa riistankin kanssa. Tilda kuumenee riistasta älyttömästi, eikä sen vuoksi pysty tekemään töitä niin hyvin kuin osaisi. Sama tilanne ehkä kuin agilityn suhteen: Tilda ylivirittää itsensä ja kun sopivaa väylää vireen laskemiseen ei ole, tehtävän tekeminen ei ota onnistuakseen. Oma mielentilani vaikuttaa lisäksi hurjasti. Rauhallisena täytyy pysyä Tildan kiljumisesta ja vauhkoamisesta huolimatta.

Nyt viimeisen kahden viikon aikana on kuitenkin tapahtunut jotain. Ehkä viikottaiset treenit riistan ja damien kanssa ovat saaneet pikkuketussa jotakin aikaan, vaikka suurin osa treenistä on kulunut kiljuen ja kiskoen milloin mihinkin suuntaan. Ollaan tehty myös malttitreenejä, jolloin on pitänyt vaan istua ja katsoa, kun dami tai varis lentää lähellä, eikä kukaan koira ole päässyt noutamaan niitä. Varmasti myös treenipaikan vaihdokset lähes viikoittain ovat tehneet hyvää. Tilda on Nuuskujen treeneissä ollut se suurin kiljukaula (vaikka vesitöissä kiljui kyllä jokainen tolleri), mutta toisaalta näyttänyt osaamistaankin perustottelevaisuuden ja noutojen osalta. Se osaa hienosti, kun vaan pystyy tekemään!

Pari viikkoa sitten Nuuskujen kurssilla Tilda vähän kantoi pupua, teki pari hienoa perusnoutoa variksella ja haki vedestä lokin kaksi kertaa. Viime viikolla treenattiin Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa ja Tilda haki ruudun perältä kolme tai neljä varista. Yhden kohdalla Tilda mietti ja lähti jo pois vaakun luota. Palasi kuitenkin itsenäisesti takaisin ja toi linnun minulle. Jee!! Tommi veti kettuselle pupulla 10-15 metrin jäljenkin ja kas kummaa parilla kehoituksella pyörien ja pupuun kompuroiden Tilda toi pupunkin. Seuraavana päivänä Nuuskujen treeneissä Tilda piti taukoa vaakuista noutaen vain dameja  ja tehden malttitreeniä. Pupulla tehtiin noin 20 metrin jälki ilman, että Tilda tiesi mitä tapahtui. Nyt se kantoi jättipupua jo paljon paremmalla otteella ja reippaasti kerran pupun laskien ja otetta korjaten kiikutti riistan eteeni. Vähän olin ylpeä! :) Tänään oli sitten viimeinen kerta nouto- ja yhteistyö kurssia. Tildalle tehtiin suoraan variksilla ruutu, jossa riistat olivat takana ainakin 50 metrin päässä. Yksi varis heitettiin keskelle eteen. Virittelynä tein muutaman malttiheiton variksella, noudon ja muutaman noston. Muuten käveltiin vaan hetki aina kun kiljuminen alkoi. Possunkorvapala taskussa ja Tildan mielessä mentiin lähetyspaikalle. Ensin Tilda haki omat, sitten meni kauas ja mietti variksen luona. Jätti linnun ja teki kierroksen metsässä ja palasi saman variksen luo, otti suuhun ja palautti suoraan. Palkkasin nameilla ja kehuilla. Viimeisestä variksesta Tilda ei meinannut saada vainua. Lopulta sekin löytyi, mutta vaakun tarkastettuaan kettunen tuli luokse. Uudelleen lähetyksellä nappasi ja toi. Supersuperpalkka kehuilla ja siankorvalla! Melkein heti perään Tilda pääsi jäljestämään 20-30 metrisen jäljen ja samanlailla itsevarmasti sain pupun jalkojeni juureen. Ja pikkuketulle peurankorvaa!

Lyhyessä ajassa on tapahtunut siis ihmeitä. :) Nuuskujen kurssia vetänyt Riikka oli ihanan kannustava ja antoi hyviä vinkkejä sekä henkistä tukea. Me jatketaan ohjelmistossa malttitreeniä ja kierrosten laskemista kävellen ja jotain pientä tokoillen. Palkan täytyy olla näissä puuhissa Tildalle parasta ja kehujen ylitsevuotavia. Minun täytyy osata rauhoittua ja olla rento, vaikka pikkukettu heittäisi kiljuen volttia. Hermostuminen tai jännittäminen ei johda tässä tapauksessa mihinkään. Riikka kehui Tildan perusnoutoa hienoksi ja varmaksi. Siltä saa damien kanssa jo vaatia kunnollista käteen palautusta, koska se osaa ja tietää. Variksia Tilda etsii ruudusta hyvin ja nenä auki koko ajan. Se jää helposti miettimään vieraan variksen kohdalla, mutta on nyt jo kuitenkin pariin kertaan tehnyt itsenäisesti ratkaisun palata hakemaan jättämänsä variksen. Ja kun se kantaa, se kantaa varista pääsääntöisesti hyvällä otteella. Pupun kantamisessakaan ei ole enää pulmaa ollut. Täytyy vaan pitää huolta, että palkka pupun tuomisesta on parempi kuin pupu itse...

Tilda osaa kaiken taippareissa vaadittavan, kun vaan vire, fiilis ja ohjaajan tunnetila osuu nappiin. On tuo pikkukettu nyt näyttänyt niin valtavan paljon itsestään... Haasteita on ollut hurjasti matkan varrella ja on edelleen, mutta viimein tuntuu siltä, että ne on tehty voitettaviksi ja Tildasta - sekä meistä yhdessä - on oikeasti johonkin!

Muista ohjata, vaikka on hienoa!

Noniin... Tamskin kisat kisattu lauantaina. Kolme agirataa Timo Teilerin tuomaroimana. Luokkanousu tavoitetta ei saavutettu, mutta paljon muuta kyllä. Agility Tildan kanssa tuntuu taas parhaalta! Meillä on vauhtia ja varmuutta. Paljon on rutiineiden onnistumisesta kiinni, millä fiiliksellä radalla mennään, mutta kun alusta asti kaikki loksahtaa kohdilleen, niin kisaaminen on helppoa ja hauskaa. Tänään se ehdottomasti tuntui siltä! Super-kettunen <3

Aamun ensimmäinen rata oli kivan vauhdikkaan oloinen. Meille oikein sopiva muutamine haasteineen. Näin Tildasta etukäteen, että nyt juostaan kovaa ja niin juostiin. Hilkulla oli muutama ohjaus, mutta kovasta vauhdista huolimatta pikkukettu seurasi ohjaukset upeasti. Puomin kontaktia jäin kyttäämään liikaa ja huitaisin Tildan putken väärään päähän. Menoa se ei onneksi haitannut. radan lopulla aan alastulolta Tilda hyppäsi nippanappa kontaktiin koskien. Otettiin aa kokonaisuudessaan uusiksi ja siinä hieno pysäytyskontakti. Ihana tunne, kun voi hyllyynkin olla tyytyväinen! Mutta miksipä sitä hyllyradallakaan hermostuisi, kun Pampula tekee parhaansa niin hyvin kuin osaa. :)

Toinen rata oli edellistä monimutkaisempi ja ahtaampi. Ihan niin varma fiilis ei enää ollut. Tildakin tuntui tahmeammalta alusta asti, eikä flowsta ollut tietoakaan. Melkein puoleenväliin tehtiin kuitenkin ihan ok rataa. Sitten puomin jälkeisellä hypyn takaakierrolla katsoin Tildan tiputtavan riman. Yhtäkkiä kaatuikin myös siivekkeet ja ferrari suistui radalta mukkelismakkelis siivekkeen alle. Jäin huolehtimaan sattuiko Tildaan pahasti, mutta se pinkaisikin jo puomille takaisin. Ei tainnut sattua, joten jatkettiin rataa huonolla menestyksellä. En ollut enää ollenkaan kartalla enkä saanut koottua itseäni lopun ohjauksiin. Huitomiseksi meni. Vasta kahdelle viimeiselle esteelle suunnittelemani ohjaus onnistui taas nappiin.

Viimeiselle radalle kokosin taas itseni ja taistelutahto löytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun aa kannettiin pois radalta. On mennyt aan kontaktit vähän hyppimiseksi, mutta nyt sitä murhetta ei ollut. Tosin puomi suoritettiin kaksi kertaa. Profiililtaan rata oli paljon ensimmäisen radan tyylinen pitkillä esteväleillä. Ihan niin näpsäkkä Tilda ei enää jaksanut olla kuin ensimmäisellä radalla, mutta taas se teki hienosti parhaansa ja pinkoi minkä kintuistaan pääsi. Sen kanssa oli niin kivaa, että tuuletin jo ennen viimeistä estettä ja jätin ohjaamatta... Kettu juoksi ohi. Tulos 5, aika 44,66 ihanneajan ollessa 48s. Toiseksi tulleen koirakon aika oli 42,03, kolmannen 43,21, ja kyllä siinä viimeisen esteen uudelleen suorittamisessa ainakin se pari sekuntia tuhraantui. LUVA valui siis meidän ulottumattomiin oman tyhmyyden takia, mutta eipä haittaa. Tilda oli niin super ja me tehtiin agilitya yhdessä! :)

Sari kuvasi Tildan viimeisen radan: https://www.youtube.com/watch?v=ALab2PAfeM0&feature=youtu.be

P.S. Video paljastaa kontaktien olevan edelleen retuperällä kisoissa... Ihan liian myöhään muistutan Tildaa uudelleen ottamaan kontaktin. Treeniä! Ohjaaja on myös myöhässä muutamassakin kohtaa, koska ei vaan juokse.

Agilityn tollerimestikset 13.9.2014

Viikko sitten Takkujen kisojen yhteydessä Hervannassa pidettiin tollerien agilitymestaruudet. 2-luokkaan ei muita tollereita oltu ilmoitettu ja kovasti houkutteli saada toinen LUVA tollerikisoissa. Jännitys oli taas valtava jo aamusta asti ja yritin vaan pysyä rauhallisena ja mennä tekemään rentoa ja hauskaa rataa. Ensimmäinen rata oli Viitasen. Puomi-putki erottelu koitui monen kohtaloksi...

Jo kun hain Tildan autosta, tiesin ettei vire ole kohdillaan. Tilda tuntui olevan muissa maailmoissa ja haisteli vaan. Ei edes kiljunut. Alun hyppysuoran jälkeen Tilda näki jo aan ennen kuin ehdin käskyttää putkelle. Kuunteli onneksi. Putki-puomi erottelu ei onnistunut. Oikeastaan en edes tajunnut siinä olevaa haasteen paikkaa. Yleensä Tildaa on enemmän vetänyt puoleensa kontaktit kuin putket, nyt oli toisinpäin. Olisi pitänyt varmistaa puomille meno. Hyvä kontakti! Puomin jälkeisen hypyn jälkeen vaihdoin ensimmäistä kertaa ohjausta lennosta. Tiesin takaakiertoon lähettäessäni, että Tilda menee väärään päähän putkea. Olin siis taas myöhässä valssista. Putken jälkeisten hyppyjen väliin jätin sitten suosiolla valssaamatta esteiden toiselle puolelle ja ohjasin putken puolelta. Niin olikin parempi. En vaan osaa valsseja. Aan kontakti tuli hyvin myös. Vaputin heti. Loppusuora olikin oikein vauhdikas.

Toinen agirata oli Jalosen käsialaa. Tähän sain jo alkuun paremman otteen ja fiilis oli varmempi. Tilda tuntui paremmalta kuin ensimmäisellä radalla, mutta ei edelleenkään täydelliseltä.

Kolmannelta hypyltä Tilda syöksyi haukkuen tuomaria kohti. Jätti onneksi karjaisulla ja osui siitä hyvin kepeille. Taisin kyllä olla vastakäännöksessä jo myöhässä... Puomilla Tilda ei pysähtynyt kontaktille ja vapautinkin lennosta. Seuraavalta hypyltä se lähti eri suuntaan mihin olin suunnitellut, mutta sain napattua mukaan ohjaukseen ja seuraavalle esteelle. Tässä kohtaa tuli itselle jo taistelufiilis - mennään eikä meinata! Ja näkyypä tuo fiilis Tildassakin. Turbovaihde päälle ja rata nollana maaliin! Aan kontaktille en edes jäänyt pysäyttelemään, vaan vapautin vauhdista. Silti ei ollut toivoakaan ehtiä turboketun rinnalle loppusuoraan, käskytin vaan eteen.

Parasta oli onnistua noissa kisoissa! Tuttuja oli paljon katsomassa ja tsempit sain moneen kertaan. Ihanaa oli kuulla vilpittömät onnittelut ja kommentit hienosta radasta. Itsestä se tuntui todelliselta taisteluvoitolta! Tilda ei ollut parhaimmillaan, mutta se kuitenkin vilautteli sitä superiakin. Luulen, että herkkis ei vaan pystynyt enempään. Kahtena edellisenä päivänä riistatreeniä, flyballia ja agilitya kierrokset katossa sekä oma jännitykseni kisassa, niin en ihmettele ollenkaan. Voi kun oppisin pian ohjaamaan tuota kettua paremmin! Varmistelen edelleen liikaa ja ohjaan monet ohjaukset liian myöhään. Siinäpä kehittäydyttävää. Jospa talvi toisi mukanaan paljon uutta positiivista agilityyn. Päästiin nimittäin Tamskin valmennusryhmän kouluttamaan "tehoryhmään" treenaamaan ja avain treenipaikkoihinkin on kohta käsillä... :)

3 vuotta ja atopia tuli taloon

Onpa ollut kiireistä. Monen monta asiaa olisi ollut kirjoitettavana, mutta enpä ole ehtinyt. Vapun motivointikoulutuksen asiat saavat jäädä paperille. Niina Mesirannan pitämästä hyppytekniikan alkeiskurssista yritän saada tänne jotain. Sieltä kun on videomateriaaliakin.

Torstaina Tilda täytti 3 vuotta. Johonkin on kadonnut pienen pieni kakarani. Aika vaan kiitää niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.


Onnellinen päivänsankari <3

Synttäreitä juhlittiin leikkien ja herkutellen.

3 ikävuoden "kunniaksi" Tilda sai myös atopia-diagnoosin. Kisoissa ilmaantunut tassukipu ja tulehdus johti allergiatesteihin, joiden tuloksena oli positiivinen sisäilmasta (varastopunkit, pölypunkit) sekä rajatapaus ulkoilman heinistä ja rikkaruohoista. Atopia luultavasti esti tulehduksen pikaisen paranemisen. Kaksi viikkoa Tilda kinkkasi menemään kolmella tassulla, kun kipeää tassua ei voinut laittaa maahan. Tulehduskipulääke, Malaseb-shampoo tai kortisonisuihke eivät auttaneet ja lopulta antibioottia piti syödä viikon verran ennen kuin tulehdus helpotti. Kuulin allergiatestitulokset ja diagnoosin Tildan tassukontrollikäynnillä Reviirissä. Eläinlääkäri Noora Naaralainen on erikoistunut iho-ongelmiin ja osasi ottaa huomioon myös hätäilevän itkua pidättelevän omistajan. Agilityssa itsekin atoopikkokoiran kanssa kilpailevana hän heti suositteli meille siedätyshoitoa, jossa ei doping-varoaikoja ole. Kortisonisuihketta sitten kisojen välillä kutiaviin kohtiin ja shampoopesuja kerran kuukaudessa. Vaikka atopia on elinikäinen ja etenevä sairaus, Tildan kohdalla se näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Tilda rapsuttelee ja nuolee tassuja välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta lopettaa heti kun siitä huomauttaa. Iho sillä on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää, korvissa ei ole enää aikoihin ollut mitään ongelmaa. Ainoastaan tassunpohjat punoittavat herkästi. Nyt odotellaan tarkempien allergiatestien tuloksia, joista selviää mitkä ovat ne Tildalle oireita aiheuttavat allergeenit. Näiden allergeenien perusteella suunnitellaan sitten siedätyshoitoa.

Mistä ihmeestä Tildalle tämä atooppinen ihosairaus tuli? Eikö nyt jo vastoinkäymiset terveyden suhteen riittäisi ja välillä pikkuketussa olisi jotain priimaakin... Sen pettymyksen jälkeen, joka valtasi kun kuulin tämänkin diagnoosin, pystyn ajattelemaan, että en oikeastaan edes ihmettele Tildan atopiaa. Tildan herkkyys kaikessa alkaa tulla ilmi yhä enemmän. Toki atopialla on vahva perinnöllinen alttius, vaikkei tiedetäkään mistä sukuhaarasta se Tildalle on periytynyt. Lisäksi jonkun ruoka-aineen yliherkkyys saattaa olla kutinoissa mukana. Olen tullut tulokseen, että Tilda reagoi niin voimakkaasti kaikkeen juuri herkkyytensä takia. Herkkyys puskee läpi jokapäiväisessä käytöksessä, vireessä ja terveydessä. Kettunen on niin huolehtivaista ja ajattelevaista sorttia, että vähemmästäkin stressaantuu ja väsähtää. Ja sitten tulevat kutinat... Ollaan kuitenkin onnellisia, että tällä hetkellä atopiasta ja kaikesta huolimatta voidaan harrastaa ja kisata ja tehdä mitä ikinä huvittaa! Nautitaan joka hetkestä. :)

Pikkuketun uusi ihana Aasi :)



Tassutulehduksen syitä

Viisi päivää kulunut onnettomista kisoista, joissa Tildan tassu kipeytyi. Edelleen Tilda kävelee täysin kolmella jalalla ja varoo kipeää tassua koko ajan. Muiden tassujen punoitus on mennyt parempaan suuntaan. Kipeän tassun yksi varvas on turvonnut ja punainen ja varpaan välissä on märkää. Eläinlääkäristä saadut tulehduskipulääke, shampoo tai kortisonisuihke ei ole tähän tassuun tepsinyt. Googlettelin ja törmäsin furunkuloosiin eli tassutulehdukseen, joka saattaa todella nopeasti edetä pahaksikin, jos tassuun kohdistuu trauma. Pahaan furunkuloosiin avun tuo netin tekstien mukaan antibiootti... Kaverilta sain suosituksen myös homeopaattisiin lääkkeisiin, jotka kyllä herättivät kiinnostuksen. Kaikki keinot käyttön, jotta pikkuketun tassu saadaan kuntoon ja kutinat ja tulehdukset aisoihin!

Eilen pohdin oikein olan takaa Tildan terveys asioita. Tilda ehti syödä raakaruokaa puolisen vuotta ilman suurempia kutinoita tai silmien vuotamista. Ennen barffiahan tassu- ja korvavaivoja oli jatkuvasti. Kevään tullen lenkillä alettiin taas pysähdellä rapsuttelemaan ja rähmää sai pyyhkiä tämän tästä. Tassujen nuoleminenkin alkoi taas. Lihat aloitettiin yksi kerrallaan raakaruoan tullessa kuvioihin, joten ruoka-aine allergiaa en ensimmäisenä Tildalla epäile. Kevään ja kesän kutinat voisivat viitata siitepölyallergiaan ja sen vuoksi keskiviikkona eläinlääkärissä otettiinkin verikoe, josta tehdään allergiatesti. Muitakin syitä tassujen tulehtumiseen pikkuketulla voi olla. Jotkut kasvikset, erityisesti makeat kasvikset kuten porkkana, ruokkivat hiivaa. Vihreät kasvikset ovat parhaita. Tilda syö liha-kasvis -mixejä aamuisin, eivätkä ne sisällä kuin vihreitä kasviksia, mutta porkkanaa, paprikaa, omenaa ja banaania Tilda on ainakin välillä syönyt. Koirat myös reagoivat stressiin eri tavoin. Tollerit ovat kaikinpuolin herkkiksiä ja voin hyvin kuvitella Tildan reagoivan stressiin ihollaan muiden tapojen ohessa. Jo pelkkä arkirytmin muutos saattaa aiheuttaa stressiä, mutta Tildan kohdalla suurta stressiä on tuonut hoidossa olo meidän häämatkan aikana, reissu Lappiin ja mökkeilyt. Kevään ja kesän ihanuus uiminen on varmasti pikkuketulle myös stressin aihe. Veteen on aina mentävä. Jos joku tuttu ihminen on uimassa, Tildan on päästävä järveen. Se on ensimmäinen ja viimeinen vedessä ja ui kehää välillä vettä pärskytellen, jos mitään noudettavaa ei ole. Se vahtii uimarit ja kauhoo pian perään, jos joku sukeltaa tai ui kauas. Ja piippaa... Missä Tilda ei piippaisi tai kiljuisi? Mahtaa olla pienen elämä rankkaa... Kuumuvalla koiralla kestää kuulemma viisi päivää toipua kisojen tai treenien kierroksien tuomasta stressistä.

Moni asia on siis voinut aiheuttaa Tildan tassuihin hiivaa ja bakteeritulehdusta. Kisoissa sattunutta traumaa tassuun ei varmaan pysty koskaan selvittämään, mutta siihenkin on monia vaihtoehtoja. Ampiaisen pistos on yksi mahdollisuus, mutta sitäkin enemmän luulen syyn olleen pienessä mekaanisessa rasituksessa valmiiksi arkaan tassuun. Oma jännitys (eli varmasti myös Tildan) kisoissa oli valtava ja mielikuvaksi jäi, että kumpikin rata oli sähläystä. Ensin olin Tildan tiellä monessa kohtaa törmäykseen asti ja sitten ohjaukseni vei Tildan pitkille kaarroksille ja tiukoille korjausliikkeille. Pelkästään rasitus tassuun ja kisojen jännitys ja stressi saattoivat hyvin kipeyttää tassun pahasti. Etenkin kun nyt Tilda ei pura kierroksiaan enää rallatteluun, vaan tekee vauhdikasta ja tarkkaa rataa.

Voi noita kettusia! Vaikka Tildan kanssa on joutunut tosissaan ajattelemaan monessakin asiassa, niin ihan näin pitkälle en ole vielä aiemmin päässyt. Jotenkin kuitenkin loogista ja niin tollerimaista... Herkkyys ja omapäisyys eivät ole pelkästään luonteenpiirteitä, vaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jota ihmisen on välillä vaikea nähdä.

LUVAn hintana tassukipu

Oltiin eilen Tamskin 2-luokkien iltakisoissa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Odotukset tuppasivat taas nousemaan liian korkeiksi ja jännitys sitten siinä samalla. Agiradan rataantutustumisessa tuntui, etten pysty juoksemaan, kun jalat ovat yhtä hyytelöä. Sitä se kisaamattomuus kai teettää. Agiradalla oli kontakteista vain keinu ja aa. Sudenkuoppia oli sitten sitäkin enemmän. On oikeastaan kiva juosta ratoja, joissa joutuu vääntämään ja pakosta ottamaan riskejä. Jotenkin Tildakin on enemmän kartalla silloin. Agiradalta saatiin 5 kepeiltä. Tilda meni tokaan väliin, kun parin hypyn suoran jälkeen oli kepit hieman vinossa kulmassa. Luotin siihen, että Tilda hakee kepit ja ekan välin niin kun ennenkin, mutta eipä hakenut jostain syystä. Koko rata oli muutenkin yhtä sähläystä minulta. Pistetään jännityksen piikkiin. Olin Tildan edessä jatkuvasti ja myös aavistuksen myöhässä. Tilda on jostain kerännyt nyt vauhtia radoille, enkä taida olla ihan samoissa vauhdeissa mukana. Kontaktit hyvät. Tosin pakostakin, kun aalla tein valssin vahingossa suoraan Tildan eteen.

Pahin jännitys onneksi katosi agiradan myötä, vaikka hyppärin rakentamista katsoessa tuli tunne, että tämä oli tässä, ei voida tehdä puhdasta rataa. Hankalalta näyttänyt rata ei sitten tutustuessa ollutkaan niin hankala. Siinäkin oli muutama ovela ansa, mutta yritin suunnitella niihin ohjaukset varmoiksi. Radalla keppien jälkeen piti vedättää seuraavan suoran hypyn taakse valssiin, mutta en uskaltanut liikkua tarpeeksi kauas ja myöhästyin valssista. Jollain huitaisulla sain kuitenkin Tildan oikealle hypylle ja siitä käskyllä oikein eteenpäin. Lopussa oli persjätön jälkeen hyppy-suora putki-hyppy-hyppy -spurtti ja sai vaan juosta maaliin eteen -huutojen saattelemana. Nolla, aika -4,60, 2. sija ja LUVA. Kisojen tavoite saavutettu! Valsseihin (erityisesti niihin) on alettava kiinnittää huomiota treeneissä. Hyppärinkin aika olisi ollut parempi, jos jokaisella valssilla Tilda ei olisi hypännyt pitkäksi ja tehnyt valtavaa lenkkiä ennen seuraavaa estettä.

Jäähdytellessä huomasin sitten, että Tilda ehkä ontuu vähän. Se varoi vasenta etutassua ja jäi kertaalleen maahan makaamaan ja nuolemaan sitä. Palkinnot haettiin ja jatkettiin kävelyä. Tilda ontui, mutta käveli kuitenkin neljällä tassulla ja juoksi uimaan. Kotona se käveli välillä ihan tavallisestikin ja kun tassuun koskemista Tilda ei arastellut tavallista enempää, enkä haavoja nähnyt, toivoin että uni ja lepo parantaisi tassun aamuun mennessä. Aamulla en edes muistanut koko asiaa, ennen kun kuulin Tildan hyppäävän sängyltä alas ja nilkuttavan kolmella tassulla olohuoneeseen. Sen jälkeen se ei laittanut vasenta etutassua maahan olenkaan. Maatessaankin Tilda varoi tassua. Töistä soitin Reviiriin ja saatiin aamupäiväksi aika ortopedi Pipsa Lampiselle. Kipu paikallistui tassun päälle ja varpaisiin ja kipeän tassun iho olikin todella punainen ja tassun päällinen turvonnut. Kaikissa muissakin tassuissa iho punoitti. Murtumien poissulkemiseksi otettiin röntgenkuva, kaikki hyvin. Teippinäytteellä testattiin tassujen iho ja hiivaa ja kokkibakteerejahan sieltä löytyi. Ihmettelin yhtäkkistä kovaa tassukipua, kun luulen tulehduksen tassuissa kuitenkin vaivanneen jo jonkin aikaa. Lääkärin mukaan etutassuun saattoi eilen kohdistua jokin trauma, joka sitten laukaisi tulehduksen ja turvotuksen. Se saattoi olla ampiaisen pistos tai radalla huono alastulo tai käännös, sitä ei tiedä. Tassujen ihoa alettiin nyt hoitaa ja Tilda sai kipulääkkeen lisäksi kortisonia ja shampoota paikallisesti tassuihin. Mietittiin myös hiivan syytä, koska tassuvaivaahan Tildalla oli ennen barffaustakin. Puoleen vuoteen raakaruoan aloittamisen jälkeen kaikki kutinat poistuivat, mutta kevään mittaa niitä on alkanut tulla takaisin. Lähinnä tassuja Tilda on nuoleskellut ja silmät sillä vuotaa taas. Otettiin vielä verikoe, jolla testataan allergiat sisätiloissa ja ulkona. Jospa siitä löytyisi joku syy keväiseen kutinaan... Kahden viikon päästä kontrolliin. Tämä oli meidän ensimmäinen käynti Reviirissä ja hyvä mieli jäi. Tilda otettiin ihanasti vastaan ja meistä todella huolehdittiin perusteellisesti.

Nyt illallakaan Tilda ei laske kipeää tassua yhtään maahan. Se on turvonnut ja punainen. Toivottavasti lääkkeet alkaisivat auttaa ja pikkukettu saataisiin pian kuntoon. Paljon olisi puuhaa koulutuksien ja treenien myötä tiedossa...

Syksyn tullen...

Niin toivoin Tildalle taippareita ja mejä -koettakin tälle kesälle/syksylle. Nyt yhtäkkiä herään siihen, että heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, joka enteilee jo syksyn tuloa, loma on ohitse ja työt alkavat. Eikä kalenterissa ole merkintöjä kuin agilitylle, joka sekin on alkanut taas kerätä painoa harteilleni. Tai ei agility itsessään vaan kisaaminen. Miksi se onkin niin, että tiettyyn määrään saakka pystyy pitämään rentoa fiilistä yllä vailla suuria tulostavoitteita ja sitten iskee se karvas pettymyksen tunne, että me ei olla tehty mitään eikä edetty mihinkään? Vaikka mikä ihmeen hoppu millään kisaamisella tai kokeilla oikeasti on. Se hoppu on vaan omassa päässä.

Taipparitreenit on tulleet siihen pisteeseen, että nyt tai ei koskaan. Mutta aika vaan juoksee ja tarvittaisiin sitä vielä vähän lisää... Panokset on kovat molemmin puolin. Tilda tuo varikset pikapikaa, jos tarjolla on Whiskasia tai peuran korvaa. Ne omat varikset. Vierailla variksilla olisi vielä kiireesti treenattava lisää. Pupun vastineeksi erehdyin ehdottamaan tavallisia  tonnikalanameja. Ei mennyt karkit tasan, eikä tullut pupua. Kierroksetkin Tildalla olivat siinä kohtaa jossain taivaissa ja 50 metrin matka lähes pikkuketun itsensä kokoisen rusakon kanssa saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Huomasin villikon pohtivan myös vaihtoehtoa herkutella itse pupu niiden kuivien tonnikalapalojen sijaan... Lopulta Whiskas auttoi ja sain pupun pienen matkaa kannettuna. Voi olla, että meiltä syksykin loppuu kesken, eikä ehditä niitä muutamia toistoja vieraalla riistalla saada. Harmi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ensimmäisiin taippareihin menokin tuntuu kamalalta möröltä ja ajatus niistä jo jännittää niin kamalasti, että voin vaan kuvitella, kuinka voin pahoin koko edellisen viikon ja taipparipäivänä olen hermoraunio. Ja Tilda rallattelee, haukkuu, ryömii ja kieriskelee.

Mejä ei aiheuta ihan samanlaista jännitystä, vaikka kynnys lähteä jäljentekotalkoisiin on todella suuri. Vaikka senkin tiedän, että hyvin se menisi. Olenhan jo suunnistanut ja vetänyt jälkiä aiemminkin. Mutta voi tätä koehoukutuksen määrää! Itse luotan siihen, että Tilda osaa kyllä jäljestää (vaikkakin tekee sen enemmän ilmavainulla...), mutta meistä se tässä lajissa ohjaajana ollut on epävarmempi. Tuosta kettusesta ei vaan ikinä voi tietää. Tähän mennessä se on jäljestänyt sekä hyvin että huonosti. Ja niinhän se on oikeastaan tehnyt kaikkea muutakin. Varmaa sen kanssa ei ole koskaan ja sekös tuokin haastetta. Se on joko nappisuoritus ja ilo ylimmillään tai täydellinen floppi ja maailmanloppu.

Toisaalta - mitään ei saavuta, jos ei ota riskejä ja mene ja tee. Menee syteen tai saveen.

Ehkä se onkin juuri se, joka saa tuon pikkuketun kanssa harrastamaan, olemaan ja tekemään. Ne suuret tunteet.

Katsotaan nyt viikko pari laitanko ilmoja menemään. Ärsyttää luovuttaa taas ja jättää noutamiset ja jäljestykset talven tieltä pois kokonaan, jos mitään ei olla saavutettu, saatikka oikeasti yritetty. Ja palata keväällä samaan tilanteeseen. Tätäkö se on? Riskejä tai luovuttamista?