Sivutuotteena kiljuntaa

Pitkästä aikaa oli perjantaina meidän kohdalla mitä parhaimmat tehoryhmän tokotreenit! Vettä satoi koko ajan ja keli oli muutenkin kamala, mutta pikkukettu ja minä oltiin molemmat tehokkaita. Tildalle osui synttäritkin samaan syssyyn, joten olipa hyvä päivä! Pikkukettu täytti jo 4 vuotta. Mihin se aika oikein menee... :)

Treenien jälkeen sai herkutella!

Pikkukettu 4v. ❤

Aina on jotenkin tosi vaikea päättää, mitä treenaisi. (Tähänkin varmasti auttaisi se kunnon treenisuunnitelma...) Nyt päätin toteuttaa jo viime viikolla ajatuksissa muhineen kokeenomaisen alokas -luokan setin, vaikka kokeet jouduttiinkin lähiviikoilta perumaan. Näkisipä kuitenkin, missä mennään. Liikkeiden välien tapahtumat kiinnostivat myös. Varsinkin, kun ne tuntuvat nyt uusien sääntöjen mukaan olevan entistä tarkemman suurennuslasin alla.

Koska valmistautuminen on Tildan kanssa erityisen tärkeää, yritin kiinnittää myös siihen huomiota tällä kertaa. Lämppälenkin jälkeen muutama minuutti autossa ja suoraan kentälle hommiin. Tällä reseptillä mukana oli oikein tehokas ja näpsäkkä kettunen. Sivutuotteena kivaan vireeseen saatiin kyllä piippailua ja muutama ulvahdus... Liikkeet Tilda teki kuitenkin tarkasti hyvällä draivilla ja kontaktilla. En tiedä oikein pitäisikö ääntelyyn puuttua nyt? Myöhemmin se on tietenkin taas huomattavasti hankalampaa ja pahimmassa tapauksessa se tästä vielä yltyy. Keinot Tildan ääntelyn kitkemiseen ovat minulla vaan rajalliset. Neuvo, jonka viimeksi sain, sanoisi, että odota Tildan rauhoittumista ja tee vasta sitten. Tokon kohdalla en ole varma uskallanko alkaa virettä sillä tavalla säätelemään. Toko kun ei itsessään ole Tildalle kiihdyttävää puuhaa, niin se voi hyvin antaa mieluummin koko treenin sitten olla, jos odotutan liikaa. Parasta olisi, jos pikkukettu saisi nostaa kierrokset tappiin ja pystyisi siinä työskentelemään ilman ääntä. Korkeassa vireessä se pystyy hallitsemaan itseään jo erinomaisten liikkeiden verran, mutta erityisesti odotus/jättö -tilanteissa ääni vaan purkautuu sen suusta. Liiallisesta huomauttamisestakin seuraa luultavasti lopulta "tee sitten ite treenis!" -asenne tai kiljumisen yltyminen. Otapa tästä nyt selvää. Kivempi kuitenkin piippailevan ja kiljuvan, mutta säpäkän ja tehokkaan tyypin kanssa on hommia tehdä kuin hiljaisen ja perässävedettävän.

Kokeenomaiseen settin mahtui liikkuroituna seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahan, kaukot, kapulan pito ja hyppy. Seuraamisen alussa Tilda varmaan ajatteli, että "taas tätä", mutta juoksuosuudessa ja sen jälkeen kontakti ja seuruu oli parempaa. Vaihtelevuutta seuraamiseen siis! Luoksetulon jätössä Tilda oli liikauttanut toista etujalkaa ja ikään kuin valmistautunut lähtöön. Tiesi kuitenkin olla lähtemättä. Liikkeestä maahan Tilda meni hyvin, mutta kääntyessäni se nousi istumaan. Ties mikä ajatuskatkos se oli. Yleensä se on pysynyt makuulla ilman ongelmia. Kaukoissa saatiin kehuja hienoista istumaan nousuista. Nyt kettu oikein pomppaakin ylös, etenkin kun tekee tuolla alokkaan muutaman metrin etäisyydellä. Maahanmenossa oli tässäkin jotain outoa. Tilda ryömi maate mennessään ehkä 15cm verran. Kapulan pidossa ote oli vähän löysä ja kun kiitin, niin kettusen peppu nousi, hyppy vallan mainio. Liikkeiden välitkin sujuivat hyvin kuin itsestään. Tilda piti kontaktia ja pysyi lähellä koko ajan. Korjaussarjaan otettiin luoksetulon jättöä. Ekalla ok, kun kutsuin luokse, tokalla liikkui ja otettiin uudestaan. Sitten pysyi ihan paikallaan. Liikkeestä maahan jättöäkin kokeiltiin uudestaan. Jätin Tildan suoraan maahan ja siitä liike loppuun. Ei ongelmia. Ehkä pitäisi enemmän tehdä kokeenomaisia pätkiä ainakin muutama liike peräkkäin, jos siinä oli jotain erikoista Tildan mielestä. Vire saattoi myös tehdä teposia, joten siihen täytyy joka treenissä kiinittää huomiota, jotta löytyisi tokoonkin se sopiva tapa saada sopiva vire päälle.

Paikkiksia tehtiin melkein heti meidän treenivuoron jälkeen, joten Tilda ei ehtinyt laskea kierroksiaan ja päästä paikkismoodiin. Ihan mielenkiintoista oli tämäkin nähdä kuitenkin. Ensin perus alokkaan paikkamakuu, sitten avoimen istuminen. Molemmat hyvin, vaikka piippailua oli havaittavissa. Tehtiin myös pikakelauksella evl:n paikallaolo ensin järjestyksessä ja sitten jokatoinen. Tilda äänteli jo enemmän, mutta pysyi ja oli kuulolla. Luoksetuloissa oli selvää hätääntymistä havaittavissa, kun Tilda oli viimeisenä vuorossa, mutta maltoi kuitenkin odottaa paikoillaan ja tuli hyvin luokse ekasta käskystä. Paikallaoloihin täytyy seuraavalla kerralla varmistaa oikea mielentila, ettei kiljuminen pääse siinä nyt valloilleen. Tildalla lähtee kyllä helposti ferrari käsistä, jos sille antaa siihen mahdollisuuden...

Meillä oli sama kouluttaja kaksi kertaa peräkkäin ja hauskaa oli, kuinka erilainen Tilda näissä treeneissä oli. Viime viikolla se tylsistynyt laama ja nyt vesisateessa säpäkkä kettu. Itsellä kyllä kohoaa treenimotivaatio huimasti tuon ketun kanssa hommissa ja luulen, että Tildalle käy samoin. Paljon se on vaan minusta kiinni vireen hallinnan ja muun mielentilan osalta, millaiset treenit saadaan aikaiseksi.

Takapakkia

Viime viikolla jouduttiin taas kokemaan takapakkia Tildan terveyden suhteen. Keskiviikkona töistä kotiin tullessani ovelle könysi vastaan hämmentynyt pikkukettu, joka ontui vasenta takajalkaansa. Huolesta soikeana peruin lenkkitreffit ja jäin seurailemaan Tildan vointia. Aamulla se oli vielä liikkunut normaalisti, enkä keksinyt edellisiltä päiviltäkään mitään poikkeavaa, jossa jotain olisi voinut sattua. Tunnusteltaessa Tilda ei reagoinut mitenkään ja sen kävelyä seuratessa päättelin kivun tai jumin olevan lonkassa. Varasin lääkäriajan, mutta ikinä ei päästy sinne asti. Pari päivää lepoa ja Tilda oli jo huomattavasti parempi. Tällä viikolla sitten maanantaina meillä oli aika Marikalle fysioterapiaan. Luottavaisella mielellä menin Marikan vastaanotolle Tildan kanssa. Vaikka tollereille yleisen autoimmuunisairauden mahdollisuus kolkutteli takaraivossa, olin varma, että saan Marikalta vastauksia ja neuvoja. Pian se selvisikin: nivelrikkohan se siellä ilmoitteli olemassaolostaan. Tildan oli tosi vaikeaa seisoa ristikkäisillä jaloilla, kun se joutui varaamaan painon ainoastaan toiselle takajalalle. Istuessa ja seisoessa se levitti takajalkojaan tavallistakin enemmän ja takajalkojen taakseojennuksessa seisaaltaan Tilda aristi lonkkia. Jollain tavalla helpotus, että vaiva oli tuttu, eikä taas hyppy johonkin tuikituntemattomaan. Muista nivelistä ei onneksi löytynyt aristuksia eikä lihaskireyksiä kummemmin ollut. Ainoastaan lonkkien etupuoleiset lihakset olivat jännittyneet. Vasen lonkka kun ensin oli ollut kipeä, niin muutaman päivän varaaminen ainoastaan oikealle jalalle oli senkin lonkan kipeyttänyt.

Saatiinpa kuitenkin matkaan mukaan tulehduskipulääkekuuri ja ohjeet tylsään käynti ja ravi lenkkeilyyn. Iisisti otetaan nyt pari viikkoa, jotta lonkkien kipu saadaan kuriin. Ja jumpat ja venytykset... Olin Marikan luona niin huojentunut tutusta vaivasta, joka varmasti saataisiin taas ajan kuluessa kuriin, etten tajunnut pettyä. Kotona se sitten iski. Oma pikkukettu on kipeä varmasti osaksi omasta huolimattomuudestani lenkkien, treenien ja riekkumisten suhteen. Ja ne muutamat kisat ja kokeet, joita valtavasti odotin ja joihin vihdoin oltiin menossa, piti perua. On tehtävä uudet suunnitelmat. Jotenkin tuntuu, että ennenkin ollaan oltu tässä tilanteessa. Hyvä treeni- ja kisakausi aluillaan, paljon motivaatiota ja näyttämisenhalua ja sitten tulee jotain, joka pakottaa pysähtymään ja ottamaan aikalisän. Tietenkin toimin Tildaa kuunnellen, jotta saadaan kettunen taas hyvään kuntoon, mutta kyllä se harmittaa. Harmittaakin niin vietävästi.

Onko niin, ettei Tildan kroppa kestä tiettyä treenitahtia tai tiettyjä treenejä? Vaikuttaako juoksut ja niiden myötä lonkkien extralöystyminen kipuiluun tai syksyn kylmenevät ilmat? Kuinka paljon osallisena on myös Tildan herkkyys aistia minun mielialojani?

Paljon on opittavaa Tildan nivelrikkoon liittyen. Nyt vasta kipujen tullessa huomasin Tildan leventävän takajalkojensa asentoa käynnissä ja ravissa. Ehkä sen tietyt katseet ja nuuskuttelutkin kertovat siitä, että pitäisi ottaa kevyemmin. Tylsät ja pakonomaiset lenkit ja tunne siitä, että vaan treenataan ja odotetaan seuraavaa päivää ei ehkä tee hyvää meille kummallekaan. Kurjaa, että tarvittiin näin suuri opetus siitä... Mikä valtava ero onkaan pikkuketussa (tai oikeastaan meissä kummassakin), kun mennään metsään edes hetkeksi kiireiden keskellä ja tankataan luontoa ja hiljaisuutta...

Hämmennystä agilitykentällä

Kyllä. Mä aion kirjottaa vielä agilitysta Tildan kanssa. Olen pyöritellyt ja pohtinut asiaa mielessäni useasti, välillä jopa kirjoittanut siitä jäsentääkseni kaikkea, mitä päässäni pyörii. Jospa tämä olisi se viimeinen asian läpikäynti... Ainakin nyt tuntuu siltä.

Olen kesän aikana monesti haaveillut agilitysta Tildan kanssa ja nähnyt jopa unta kisaamisesta. Varovasti mietin myös puolittain vakavissani, että jos fyssarin mielestä kaikki pikkuketussa on ok, voitaisiin ihan vaan pari rataa käydä starttaamassa. Tildahan ei ole oireillut mitenkään nivelrikkoaan tai löysiä lonkkiaan, vaikka ollaan eletty täysin tavallista elämää. Sen takia agility sen kanssa on varmaan jäänytkin kaivelemaan. Että miksei aksaa kun kaikkea muutakin... Tänään osui kohdalle tilaisuus, jota en voinut hylätä: Takkujen agilityepikset, jossa möllirata luvattiin ilman keppejä ja keinua. Joo mennään Tildan kanssa katsomaan, mitä tapahtuu, jee! Lähtiessäni kotoa ja laittaessani kettuselle sen aksapannan ja -hihnan oli olo tosi kummallinen. Mitä mä teen? Ilmoittautumisjonossa tunne voimistui, enkä tiennyt enää mitä ajatella. Maksoin meidät kuitenkin kaksi kertaa mölliradalle. Koko touhusta saattoi tulla tosi kivaa tai tosi kurjaa. En edes osannut päättää oliko fiilikseni hyvä vai huono. Kentän laidalla vuoroamme odotellessa Tilda oli hiljainen ja vaisu ja keskittyi syömään ruohoa. Sillä oli täsmälleen sama olo kuin minulla.

Rata oli helppoa suoraa juoksemista. Toisena esteenä oli puomi, muuten sai vain juosta putkia ja hyppiä. Lähdössä Tilda oli rauhallinen, ei ollenkaan sellainen kuin agilityn lähdössä ennen, enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa se lähtisi tai mihin suuntaan. Pikkukettuhan lähti. Kovaa ja oikeaan suuntaan! En ollut varautunut oikeasti kovaa juoksemiseen ja vauhti yllätti täysin. Myöhässä auttamatta ollessani tyydyin ohjaamaan keskeltä kenttää ja huutamaan "menemene!". Tilda meni ja oikeastaan itsenäisesti suoritti radan nollana.

Vielä tässäkin kohtaa mietin kaksi kertaa mennäänkö toisen kerran radalle ollenkaan. Mentiin kuitenkin. Samanlainen rauhallinen lähtö Tildalla, mutta käskyn käydessä se pinkaisi radalle minkä kintuistaan pääsi. Ja minä parhaani mukaan juoksin mukana ohjaamassa. Nyt onnistuinkin paremmin ja me yhdessä juostiin nollarata maaliin.

Kisaavina kun mölliradalla oltiin, niin ei voitu päästä palkinnoille, mutta kuuluttaja luetteli tulokset myös niin, että kaikki huomioitiin. Me oltiin Tildan kanssa tokalla startillamme ensimmäisiä ja ekalla startilla neljänsiä. Pikku ferrari oli kaikki nopein, vaikka toiseksi tullut ja siis medimöllien voittaja (punainen ferrari sekin) oli myös älyttömän nopea.

Hurjaa, miten ristiriitaisia tunteita. Tuolla fiiliksellä en halua enää ikinä aksata, vaikka se näkyikin sujuvan fiiliksestä huolimatta hyvin. Mielenkiintoista kyllä, kuinka hienosti Tilda suoriutui. Kettusen on täytynyt kasvaa valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Se on oppinut hallitsemaan itseään paremmin ja me ollaan hitsauduttu entistä paremmin yhteen. Tänään ilmassa oli tukahdetun täpinän lisäksi suurta hämmennystä, joka varmasti vaikutti Tildankin fiilikseen, mutta siltikin se pystyi hienoon suoritukseen. Tämänpäiväisen jälkeen en erityisemmin kaipaa Tildan kanssa juuri agilitya, etenkään jos se tuo samanlaisen omituisen ristiriitaisen tunteen mukanaan, mutta paljon muuta kaipaan. Se on oma mahtava pieni kettuni ja meillä on edessä vielä paljon ties mitä! <3

Ei se vielä taipunut

Toinen NOU0 -tulos Tildalle. Mutta vaikka se oli todella pienestä kiinni, niin en voi olla pettynyt. Mahtavaa katsoa tuota huikeaa kehitystä! Vuosi sitten taippareissa Tilda kärsi odottamisesta ja koetilanteesta niin paljon, että ainoastaan yksi varis saatiin hädintuskin palautumaan. Nyt on treenattu sitkeyttä ja se todella näkyy. Vesityöosuus sujui mallikkaasti ja innokkaasti Tilda siirtyi hakuruutuun. Heittovaris meinasi jäädä niille sijoilleen, mutta tuomarin mennessä ruutuun ja heittäessä variksen uudelleen, Tilda palautti sen näppärästi. Sitten alkoi raskas työ pienelle ketulle. Tilda kävi juoksemassa ruudun läpi ja katsomassa varikset. Se nosti niitä tasaiseen tahtiin ja alkuun palautti nopeasti käteen asti. Viimeisillä palautuksilla jouduin kannustamaan yhä enemmän, mutta vaikka Tilda tiputti variksia noin 10 metrin päähän minusta, se lopulta toi kaikki käteen asti. Ruudussa viimeisenä jäljellä olevaa varista kettunen oli kuulemma kantanut jossain vaiheessa paikasta toiseen, joten sekin oli haettava. Tilda lähti hakuun ja ottikin linnun, teki mutkan sen kanssa ja palautti käteen hurjan kannustuksen saattelemana. Antaessani variksen pois, tuomari totesi sen olevan rikki. Koe loppui siis meidän osalta siihen.

Mutta Tilda nouti kaikki kuusi varista ruudusta. Siihen kului aikaa, mutta se teki sen! Joka kerta lähettäessäni Tildaa ruutuun sain tehdä töitä, että sain sen keskittymään ja joka palautuksella se vaati suuremman kannustuksen. Yleisö selvästi ahdisti pientä kettua ja sen oli varmistettava, että kaikki oli sen hallussa. Hakua tehdessään häiriötä aiheutti linnun viserrys ja auto, joka ajoi viereisellä tiellä. Monta haukuttavaa asiaa häiritsi kettusen työskentelyä. Lopulta se paineistui liikaa ja yrittäessään hallita vielä itseäänkin käsitteli viimeistä varista huolimattomasti. Mahtoi olla pikkuketulla rankka työ. Tuomarin mielestä Tildan haussa tai työinnossa ei ollutkaan se ongelma, vaan johtajuudessa. Tilda saa määrätä ja koska se huolehtii kaikesta minun puolestani, sen pää ei kestä loppuun asti. Tässäkin tulee siis ilmi sen kontrolloinnin tarve. Miten ihmeessä saan kerrottua Tildalle, ettei sen tarvitse huolehtia muusta kuin omasta työstään? Ilman kattoa hipovaa viretilaa se onnistuu, mutta mitä enemmän kierroksia, sitä enemmän Tildan on pakko kontrolloida kaikkea mahdollista. Toinen asia, johon tuomarti tarttui, oli Tildan suhtautuminen laukauksiin. Nyt se kiihtyi molemmista laukauksista ja päästi parit haukut. Tuomari kysyi, onko Tilda säikähtänyt joskus jotain pamausta ja hämmästyi, kun kerroin, että vielä vuosi sitten se ei päästänyt laukausten kuuluessa ääntäkään. Luulen, että tässäkin asiassa Tilda on yhdistänyt näppärästi yhteen kaksi asiaa: laukaukset ja kiihdyttävät riistat.

Edelleen taipuminen on mahdollista ja jollain tavalla sain tästäkin kokemuksesta taas lisää taistelutahtoa. Tilda osaa hommansa, mutta koetilanne on sille vaikea. Sitä ei pienissä kimppatreeneissä tulekaan treenattua... Uskoni pieneen punaiseeni jatkaa vahvistumistaan. Me ei vielä luovuteta!

Koeselostus
1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Ystävällinen. (Hyväksytty)

2. Uimahalu
Ui mielellään. (Hyväksytty)

3. Hakuinto
Liikkuu itsenäisesti laajalla alueella etsien riistaa, vaikka välillä keskittyminen herpaantuu häiriöihin. (Hyväksytty)

4. Noutohalu
Lokit ok. Heittovarikselle tarvitsee tuomarin apua. Monella variksella hieman miettii, mutta nostaa itsenäisesti. (Hyväksytty)

5. Nouto-ote
Lokit ok. Variksilla pehmeä, mutta viimeisen variksen rikkoo. (Hylätty)

6. Palauttaminen
Lokit ok. Variksilla tarvitsee paljon ohjaajan kehoitusta. (Hyväksytty)

7. Reagointi laukaukseen
Kiihtynyt ja haukkuu. (Hyväksytty)

8. Itseluottamus ja aloitekyky
Hyvä vedessä ja maalla. (Hyväksytty)

9. Yhteistyö
Yhteistyössä. (Hyväksytty)

10. Yleisvaikutelma
Työintoinen koira, joka suorittaa vesityöt mallikkaasti ja löytää helposti varikset. Ääntelee laukauksissa. Tänään rikkoo viimeisen variksen. (Hylätty)


Tuomari Maarit Nikkanen
Parola, Hattula 15.8.2015

Viimeistely

On se hyvä, että aina löytyy onnistumisia jostain. Pidettiin tänään viikoittaiset taipparitreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa. Se oli samalla Tildan viimeistelytreeni lauantaisia taippareita varten. Jo viime viikolla teetätin Tildalle kokeenomaisen treenin, jossa toimin ja palkkasin kuten kokeessa. Se valoi minuun suurta luottoa pikkukettua kohtaan. Vesityö, hakuruutu ja jälki suoritettiin kaikki hyväksytysti, vaikka pidin huolta, etten esitellyt ruokakippoa liian lähellä lähetyspaikkoja ja palkkasin vain ne kaksi kertaa niin kuin kokeessakin voin tehdä. Melkein uskomatonta, että tuo pieni punainen villikko oikeasti pystyy suoriutumaan taippareiden tehtävistä niiden vaatimalla tavalla.

Kokeenomaisen treenin vesityö sujui Tildalta kuin itsestään ja hakuruudusta neljä varista palautui reippaasti ja itsenäisesti. Heittovarista Tilda ensin mietti, mutta nosti sen kuitenkin ensimmäisenä. Viides ja viimeinen lintu oli jotenkin vaikeassa paikassa, eikä kettunen meinannut sitä millään löytää useista lähetysyrityksistä huolimatta. Lopulta Elinan mennessä ruutuun Tilda löysi variksen ja palautti senkin empimättä. Lottovoitto ja superpalkka Tilpalle! Ennen jälkeä teetätin perusnoudon pupulla. Ei ongelmia. Jäljelle mentäessä Tilda näki Elinan kauempana metsän laidassa. Se lähti kuitenkin hyvin jäljelle, kunnes vastaan tuli kaatunut puu. Sekunnin ajatustauko ja Tilda päätti lähteä kiertämään puuta ja etsimään pupua sieltä, missä se oli Elinan nähnyt. Hyvinhän jänö niinkin löytyi! Reippaasti pupu suuhun ja fiksuna likkana kävelytietä pitkin minun luo. Sain merkin, kun Tildalla oli pupu suussa, joten kutsuin sitä. Tiputuksien saldo tälle palautukselle oli vain yksi ja sekin pikainen. Ihan ei jälkeä oppikirjan mukaan suoritettu, mutta eipä tuo kettunenkaan oppikirjasta ole. Hyväksytty suoritus kuitenkin, joten tästäkin jackpot! :)

Sitten tämän päivän viimeistelyihin. Koska sen suurempaa hiottavaa ei kokeenomaisessa treenissa tullut ilmi, päätin tehdä vain ruudun motivoidusti ja pari varista haetuttaen sekä pupulla perusnoudot. Tilda oli valtavilla kierroksilla autossa odotettuaan ja jouduin todella himmailemaan sen menoa lähetyspaikalle ja odottelemaan edes pientä rauhoittumista. Lähetyspaikalla kiljukaula jähmettyi samantien paikoilleen, hiljeni ja keskittyi. Unohdin kokonaan motivointiajatukseni ja lähetin Tildan ruutuun. Kaksi varista se haki huolellisesti ja innolla ja siitä palkkasin. Perusnoudot pupulla olivat myös varmat. Ensimmäisellä kannustin, kun en osannut olla hiljaa, mutta toisella noudolla olin hiljaa ja Tilda haki edellistä näppärämmin. Ihan mahtava pieni kettu! En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka se pystyy työskentelemään intensiivisesti ja järkevästi, vaikka vire on katossa. Ja nykyään myös sitkeästi. Tildan paineensietokyky on kasvanut ihan huimasti ja vaikka se virittäisi itsensä äärimmilleen, sillä ei keitä yli. Pystyn jopa säätelemään virettä ja Tilda kestää sen. Huimaa. Tildan kiljuessa loppujen varisten perään niitä haettaessa ruudusta, Tommi ihmetteli pienen ketun valtavaa intoa noutamiseen. Niin... Sen into siihenhän on osittain mun kolmen vuoden työn tulos. Tildan noutamista on rakennettu pennusta saakka, käyty välillä pohjamudissa ja välillä noustu pinnalle haukkaamaan happea. Nyt se noutaa sitkeästi, innolla ja intensiivisesti. Sivutuotteena ja omasta osaamattomuudestakin johtuen se todella kiljuu valmistautuessaan. Mutta työskennellessään Tilda tekee hiljaista ja keskittynyttä työtä.

Nyt on enää aikaa omalle viimeistelylle. Yritän etsiä fiiliksen, joka on varma ja luottavainen, mutta nöyrä sille, mitä kokeessa tapahtuu. Paljon voi mennä vikaan vielä koepäivänäkin, mutta tiedän, että meillä on täydet mahdollisuudet onnistua.

Mitä on tullut tehtyä?

Niin se kesäloma taas hivuttautui lopun puolelle ja huomenna on palattava töihin. Kumma kyllä kaikki suuret ja pienet ajatukset treeneistä ja muista touhuista on jäänyt tänne kirjoittelematta... Otan siis vähän takaisin ja muistuttelen mieleen tokoa, taippareita ja - rally-tokoa!

Tildan kanssa todellakin pyörähdettiin viime viikon sunnuntaina 26.7. Hattulassa rally-tokokisoissa. Lahjattomat treenaa, joten saattoi sen alo-luokan korkata näinkin. ;) Vesisateella hiekkakentällä saatiin ensimmäinen hyväksytty tuloskin! Pia Heikkinen tuomaroi meille 87/100 pistettä loppukommentein "iloista osaamista". Olin kyllä varsin tyytyväinen pikkuketun suoritukseen. Yhdet oikeat ja hyvät kylttitreenit takana ja ensimmäinen tämän lajin kisa, ja Tilda oli oikeasti mun kanssa radalla ja teki iloisesti töitä. Radan alkupuolella huomasin, ettei seuraamiseen käyttämäni "tässä" -käsky toiminut siinä tilanteessa, joten vaihdoin sen lennossa tiukemman kontaktin käskyyn. Se toimikin paremmin ja Tilda tuntui olevan enemmän tarkkana, vaikka olikin aika kiinni kädessäni. Kisaradalta saatiin siis 13 virhepistettä. Ykköset kyltin nuuskaisemisesta, vinosta eteen tulemisesta ja kontrollin puutteesta. 10 pistettä lähtikin sitten täysin omasta mokasta, kun suoritin 360 asteen käännöksen vasemmalle jotenkin väärin. Arvostelulomakkeen mukaan syynä oli rintamasuunta, joten liikkeen oikein suorittamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Tietenkään ei tajuttu videoida ratasuorituksia, vaikka kuvaajia olisi ollut useitakin, kun Jonna & Lova ja Sari & Sella olivat myös kisaamassa. Ensi kerralla sitten! Vakuutuin nimittäin, että ensi kerta tulee. Sen verran tulosten teko tarvetta tuo onnistuminen itselle taas iski...

Tulosten tekemisestä puheenollen, nyt käynnistyy meidän kisa/koekausi muullakin saralla. Taippareihin mennään tässä kuussa kokeilemaan taas. Jotain, mitä odotan tosi innolla. :) En kuitenkaan aio luoda paineita, vaan mennä samalla periaatteella kuin viime syksynäkin: katsotaan, mitä tapahtuu ja otetaan oppia. Tilda on ollut kevään taipparikurssin jälkeen loistavassa noutovireessä. Varisten kanssa hakuruudussa ollaan treenattu sitkeyttä ja olen yrittänyt iskostaa pienen ketun mieleen, että varisten noutamisesta seuraa herkkuruokaa. Ahneen kettusen suurin intohimo... Sitkeästi ja mallikkaasti se on hakutyötä tehnytkin ja parhaimmillaan kuusi varista on ruudusta tyhjennetty. Pilkun viilaamistakin riittäisi, sillä Tilda kyllä valikoi varisten noutamisjärjestyksen. Heittovarista ei voi ensimmäisenä tuoda, vaikka sen luo Tilda ekana menisikin. Mutta en tässä kohtaa ole asiasta lähtenyt nipottamaan, se kun kuitenkin seuraavaksi tuo sen heitetyn linnun. Jos varisten noutamisesta Tilda tarvitsee suuren palkan, niin pupun hakemisesta sitten jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa. Pupu itsessään meinaa olla kettuselle se mahtava herkku... Pari viikkoa sitten meillä oli pitkästä aikaa pupu treeneissä jäljen päässä ja villikko jäljesti sen ihan vain itselleen. Ehti siis syödä pikkuruiselta pupulta pään ja tassun. Yäk!! Sen jälkeen pupu onkin ollut tehotreenissä ja nyt pupun tuominen jäljen päästä taas onnistui. Vähän Tilda tarvitsee tukea minulta palautukseen. Kannustusta on ainakin kuuluttava kun pupu on suussa, jollei minua heti näy, muuten voi pieni kettunen unohtaa, että pupu pitää tuoda minulle eikä pitää itsellään. Jotenkin luotan kuitenkin Tildaan. Se on jo jonkin aikaa esitellyt taipumuksiaan treeneissä, joten mahdotonta kokeessa taipuminenkaan ei ole.

Jos rally-tokossa ja taipparitreeneissä ollaan koettu onnistumisia, niin toko tuntuu taas junnaavan paikallaan. Heinäkuussa oltiin Kivimäen Riitan yksärillä aiheena peruuttaminen seuraamisessa sekä ruutu. Hyviä neuvoja ja ruutuun uutta näkökulmaa saatiinkin, mutta itsekseen treenaillessa jämähdän silti tekemään samoja juttuja. Ja ehkä toisaalta, kun treenattavia asioita on niin paljon, niin tulee tehtyä vähän kaikkea ja siksi tuntuu, ettei edistytä. Toko taitaa tarvita kunnon perinteisen treenisuunnitelman. Eikä aikalisä ja tuumaustaukokaan olisi pahitteeksi. Tilda ei nyt juoksuisena tunnu olevan täysillä mukana koutsitreeneissä. Nenä vie kettusta taas oikein urakalla ja tavalliset hihnalenkitkin on tuskaa. Tässä huomaa kyllä, mikä tekeminen itsessään palkitsee Tildaa ja mikä saa sen vireen nousemaan (välillä liikaakin) ja pysymään korkealla häiriöistä huolimatta. Noutaminen on sitä, mikä virittää Tildan itsessään ja mitä voi tehdä pitkäänkin. Kun kyse on dameista tai riistasta, pystyn säätelemään sen virettä ilman pelkoa totaalisesta vireen katoamisesta. Ruokakuppiin liittyy jotain samaa... Toko taas on jotain, mitä Tilda lähtee tekemään mielellään, mutta itse tokon tekemisestä sen vire ei nouse äärimmilleen ja virettä on hankala säädellä. Oikeanlainen palkkaaminen on tärkeää, mutta tokossa en ehkä osaa toteuttaa sitä Tildan kannalta oikein. Voi kun jonkun kanssa voisi näihinkin asioihin paneutua ja oppia niistä vielä lisää! Paljon on potentiaalia, vähän tietoa ja taitoa.

Repovedellä 27.-29.7.2015

Maanantaina pakattiin rinkat ja itsemme autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoitus oli yöpyä kaksi yötä teltassa ja vaeltaa kaakkurin kierros 24km. Oltiin perillä Lapinsalmen parkkipaikalla vasta illalla, joten ensimmäiselle etapille tuli matkaa vain reilut 3km. Lähdettiin kiertämään kansallispuistoa vastapäivään eli Lapinsalmelta ketunlossin ylityksen kautta Tervajärveä ja sieltä Saarijärveä kohti. Rauhassa saatiin kulkea ilta ja etsiä sopivaa telttapaikkaa, kun muut ihmiset olivat jo ehtineet asettua. Pystytettiin teltta Talakseen ihan järven rantaan mustikoiden keskelle. Tildan kanssa liikkuessa on helpompaa, kun ottaa vähän etäisyyttä muihin ihmisiin ja muutenkin on kivempi olla omassa rauhassa kuin siinä kaiken tapahtuman keskellä.

Ensimmäisenä yönä tuntui jossain kohtaa hiukan viileältä ja pariin kertaan tarkistinkin, että Tildalla oli lämmin ja kaikki hyvin. Oltiin otettu ketulle oma makuualusta mukaan ja hyvä niin. Ei senkään tarvinnut nukkua ihan pelkällä teltan lattialla. Tildan kanssa on kyllä mukava telttailla, kun se osaa rauhoittua telttaan heti ja nukkuu hyvin koko yön. Sieltä ei kumma kyllä tarvitse turhia hötkyillä. :)

Aamulla auringon paistessa laitettiin rantakalliolla aamupalaa. Retkielämä on mukavaa! Suunnitelma oli vaeltaa pohjoiseen Saarijärveä kohti ja katsoa sitten, mihin asti ehdimme ja saamme pystytettyä teltan. Kun rauhakseen käveltiin ja huilailtiin välillä, niin illalla oltiin Olhavassa. Pystytettiin teltta laavun luo ylemmäs rannasta, niin saatiin olla ihan itsekseen. Matkaa tuli kaakkurin kierrosta hieman mukaillen n. 13 km. Päivä sisälsi kyllä monia jännityksen aiheita. Lojukoskelle laskeuduttaessa Tilda yhtäkkiä alkoi kalliolla haukkua jotakin. Tiesin vain, ettei siellä ihmisiä ollut ja  pian huomasin Tildan haukkuvan maata. Äkkiä pikkukettu pois tilanteesta ja lähemmäs mennessäni tuijotinkin kyytä silmästä silmään. Se oli jo pää pystyssä ja kieli ulkona valmiina hyökkäämään, mutta ei ollut ilmeisesti ehtinyt ryhtyä tuumasta toimeen. Ainakaan Tilda ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi kyyn hampaista saanut. Säikäytti se vain... Saarijärvellä jouduin itse ottamaan ruoan lisäksi parantavat pikkutorkut, kun pahoinvointi ja kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen. Uusilla voimilla päästiin taas jatkamaan matkaa ja päivän päätteksi kiivettiin Olhavanvuoren päälle ihailemaan kaunista maisemaa. Illalla teltan ollessa pystyssä oltiin me tytöt ainakin täysin valmiita untenmaille. Kettunen ensimmäisenä oli varaamassa parasta paikkaa, käpertyi kiepille ja sammui kuin saunalyhty.

Aamulla pirteinä lähdettiin valloittamaan Mustanlamminvuorta. Oli se hyvä, että mustikka-aika oli parhaimmillaan, sillä kiivetessä pikkukettu ehti hyvin napostella mustikat matkan varrelta! Välillä sitä ei meinannut saada mustikkapuskista liikkeelle ollenkaan. Mustanlammenvuoren päällä oli näkötorni, josta kansallispuiston järviä ja metsiä näkyi silminkantamatomiin. Reittimme jatkui Mustavuorelta kaakkurin kierrosta pitkin Katajajärvelle, jossa pidettiin ruokatauko. Saatiinkin hyvä paikka trangialle rannasta kalliolta ja siinä kelpasi nautiskella peilityynestä järvestä.

Loppumatka Lapinsalmelle meni yhdessä hujauksessa. Taivalta kolmannelle päivälle oli kertynyt 7,5 km. Lapinsalmen riippusiltakaan ei pientä kettusta hetkauttanut. Jouduin vähän jopa himmailemaan sen vauhtia, kun rinkan kanssa kapean sillan yli ei niin vain juostu. Kansallispuiston portin luona oltiin kaikki yhtä onnellisia! Huikean hieno vaellusretki takana kaikkine maisemineen ja telttailuineen! Luonto antaa kyllä uskomattoman määrän voimia. Tildakin kulki hyvin mukana koko reissun, vaikka oma pinna välillä kiristyi sen haahuilulle. Maanantaina alkaneet juoksut taisivat pyöriä kettusen päässä ja toisaalta ainakin keskiviikkona se oli jo väsynyt pieni vaeltaja. En tiedä tunsiko se lihaksiaan tai niveliään kipeiksi vai väsyttikö muutaman päivän stressikertymä sitä, mutta Katajajärvellä taukopaikalla Tilda oikaisi kalliolla kyljelleen ja matkaa jatkettaessa muurahaiset tassuissa ja hyttyset ympärillä veivät kaiken huomion. Ylämäkikin aiheutti tutun katseen kulmien alta: "en mä sinne tule". On se kyllä silti urhea kettu. Kaiken huomiointi ja kontrollointitarve maustettuna puolustushalulla ja terävyydellä on hirmu raskasta. Onneksi teltta on Tildalle turvapaikka ja omat ihmiset sitä parhautta.