Repovedellä 27.-29.7.2015

Maanantaina pakattiin rinkat ja itsemme autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoitus oli yöpyä kaksi yötä teltassa ja vaeltaa kaakkurin kierros 24km. Oltiin perillä Lapinsalmen parkkipaikalla vasta illalla, joten ensimmäiselle etapille tuli matkaa vain reilut 3km. Lähdettiin kiertämään kansallispuistoa vastapäivään eli Lapinsalmelta ketunlossin ylityksen kautta Tervajärveä ja sieltä Saarijärveä kohti. Rauhassa saatiin kulkea ilta ja etsiä sopivaa telttapaikkaa, kun muut ihmiset olivat jo ehtineet asettua. Pystytettiin teltta Talakseen ihan järven rantaan mustikoiden keskelle. Tildan kanssa liikkuessa on helpompaa, kun ottaa vähän etäisyyttä muihin ihmisiin ja muutenkin on kivempi olla omassa rauhassa kuin siinä kaiken tapahtuman keskellä.

Ensimmäisenä yönä tuntui jossain kohtaa hiukan viileältä ja pariin kertaan tarkistinkin, että Tildalla oli lämmin ja kaikki hyvin. Oltiin otettu ketulle oma makuualusta mukaan ja hyvä niin. Ei senkään tarvinnut nukkua ihan pelkällä teltan lattialla. Tildan kanssa on kyllä mukava telttailla, kun se osaa rauhoittua telttaan heti ja nukkuu hyvin koko yön. Sieltä ei kumma kyllä tarvitse turhia hötkyillä. :)

Aamulla auringon paistessa laitettiin rantakalliolla aamupalaa. Retkielämä on mukavaa! Suunnitelma oli vaeltaa pohjoiseen Saarijärveä kohti ja katsoa sitten, mihin asti ehdimme ja saamme pystytettyä teltan. Kun rauhakseen käveltiin ja huilailtiin välillä, niin illalla oltiin Olhavassa. Pystytettiin teltta laavun luo ylemmäs rannasta, niin saatiin olla ihan itsekseen. Matkaa tuli kaakkurin kierrosta hieman mukaillen n. 13 km. Päivä sisälsi kyllä monia jännityksen aiheita. Lojukoskelle laskeuduttaessa Tilda yhtäkkiä alkoi kalliolla haukkua jotakin. Tiesin vain, ettei siellä ihmisiä ollut ja  pian huomasin Tildan haukkuvan maata. Äkkiä pikkukettu pois tilanteesta ja lähemmäs mennessäni tuijotinkin kyytä silmästä silmään. Se oli jo pää pystyssä ja kieli ulkona valmiina hyökkäämään, mutta ei ollut ilmeisesti ehtinyt ryhtyä tuumasta toimeen. Ainakaan Tilda ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi kyyn hampaista saanut. Säikäytti se vain... Saarijärvellä jouduin itse ottamaan ruoan lisäksi parantavat pikkutorkut, kun pahoinvointi ja kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen. Uusilla voimilla päästiin taas jatkamaan matkaa ja päivän päätteksi kiivettiin Olhavanvuoren päälle ihailemaan kaunista maisemaa. Illalla teltan ollessa pystyssä oltiin me tytöt ainakin täysin valmiita untenmaille. Kettunen ensimmäisenä oli varaamassa parasta paikkaa, käpertyi kiepille ja sammui kuin saunalyhty.

Aamulla pirteinä lähdettiin valloittamaan Mustanlamminvuorta. Oli se hyvä, että mustikka-aika oli parhaimmillaan, sillä kiivetessä pikkukettu ehti hyvin napostella mustikat matkan varrelta! Välillä sitä ei meinannut saada mustikkapuskista liikkeelle ollenkaan. Mustanlammenvuoren päällä oli näkötorni, josta kansallispuiston järviä ja metsiä näkyi silminkantamatomiin. Reittimme jatkui Mustavuorelta kaakkurin kierrosta pitkin Katajajärvelle, jossa pidettiin ruokatauko. Saatiinkin hyvä paikka trangialle rannasta kalliolta ja siinä kelpasi nautiskella peilityynestä järvestä.

Loppumatka Lapinsalmelle meni yhdessä hujauksessa. Taivalta kolmannelle päivälle oli kertynyt 7,5 km. Lapinsalmen riippusiltakaan ei pientä kettusta hetkauttanut. Jouduin vähän jopa himmailemaan sen vauhtia, kun rinkan kanssa kapean sillan yli ei niin vain juostu. Kansallispuiston portin luona oltiin kaikki yhtä onnellisia! Huikean hieno vaellusretki takana kaikkine maisemineen ja telttailuineen! Luonto antaa kyllä uskomattoman määrän voimia. Tildakin kulki hyvin mukana koko reissun, vaikka oma pinna välillä kiristyi sen haahuilulle. Maanantaina alkaneet juoksut taisivat pyöriä kettusen päässä ja toisaalta ainakin keskiviikkona se oli jo väsynyt pieni vaeltaja. En tiedä tunsiko se lihaksiaan tai niveliään kipeiksi vai väsyttikö muutaman päivän stressikertymä sitä, mutta Katajajärvellä taukopaikalla Tilda oikaisi kalliolla kyljelleen ja matkaa jatkettaessa muurahaiset tassuissa ja hyttyset ympärillä veivät kaiken huomion. Ylämäkikin aiheutti tutun katseen kulmien alta: "en mä sinne tule". On se kyllä silti urhea kettu. Kaiken huomiointi ja kontrollointitarve maustettuna puolustushalulla ja terävyydellä on hirmu raskasta. Onneksi teltta on Tildalle turvapaikka ja omat ihmiset sitä parhautta.

Totista mejäilyä

Viikonloppuna oltiin meidän ihkaensimmäisessä MEJÄ-kokeessa Mänttä-Vilppulassa. Kokeen järjesti histoansa enmsinnäsitsä kertaa Tamsk. Jälkiä ollaan tehty ja koulutuksissakin käyty, joten periaatteessa tiesin, mitä tuleman pitää. Koko koeviikonloppu jännitti kuitenkin todella paljon ja tuttuun tapaan olin perjantai-iltana hermoromahduksen partaalla ja mietin jo voisinko jättää koko kokeen väliin. Rohkeasti lähdettiin kuitenkin koko perheen voimin lauantaiaamuna kohti jälkientekotalkoita. Sain kokeneeksi parikseni voittajaluokkalaisen, jolta sai hyviä vinkkejä pitkin päivää ja uskalsi kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Päivä oli helteinen ja voittajaluokan jäljen suunnistuksen ja veretyksen jälkeen olin jo aivan poikki. Maasto oli vaikeakulkuista risukkoa lähes koko matkan ja tapahtumien sijoittelu jäljelle oli hankalaa, kun piti huomioida näkyvyys tuomarille ja koiran työskentely. Avoimen luokan jäljen maasto olikin sitten helpompaa mäntykangasta. Suunnistin jäljen ja parini merkkasi ja toisella kierroksella pääsin itse merkkaamaan itselleni jäljen piilomerkein parin verettäessä. Onneksi maasto oli mukava ja avoimen jälki helpon mallinen, joten suht varmoin mielin jätin sen muhimaan ja odottamaan seuraavan päivän opastusta.

Lähdettiin kotiin yöksi ja valmistauduttiin seuraavaan koe päivään. Sunnuntai alkoikin aikaisin, kun viideltä oli lähtö taas kohti Mänttä-Vilppulaa. Oli yllättävän rento olo eikä jännittänyt ollenkaan. Edes opastaminen ei tuntunut kamalalta, etenkin kun jäljelleni tullut tuomari vaikutti mukavalta. Tuomarin puhuttelun jälkeen oli kaikille koirille laukauksensietotesti. Me oltiin ensimmäisessä ryhmässä. Koirat sidottiin liinasta puihin, jätettiin ilman käskyä ja ohjaajat siirtyivät kauemmas. Tilda jäi perinteisesti kiljumaan ja rempomaan perääni. Laukaus ammuttiin ehkä noin 6 metrin päästä haulikolla ja laukauksen tullessa Tilda hiljeni. Harmi, että paikkani oli sen verran pusikon takana, etten nähnyt kettusen reaktiota, mutta tyytyväinen olin siihen, mitä kuulin. Muiden koirien alkaessa vinkumaan ja haukkumaan laukauksen jälkeen Tildakin alkoi ääntelyn ja otti minut rempoen vastaan. Hyväksytty laukauksensieto kaikilta koirilta. Laukauksien jälkeen lähdettiin pian maastoon ja valmistauduin sorkan kanssa opastamaan jälkeni. Opastus menikin hyvin ja olin oikein tyytyväinen itseeni. Ainoastaan merkkejä oli liian näkyvillä liikaa. Jokatoisen merkin voin ensikerralla laittaa hyvin puun taakse kokonaan piiloon. Muuten merkintätapa pienillä kreppipätkillä tuntui hyvältä, vaikka tuomari suosittelikin tarroja. Siniset etumerkit olisi ehkä voinut olla hiukan kauempana makuista, mutta ei se huono ollut noinkaan. Yhteen jälkeni kulmaan tuomari kiinnitti huomiota, kun en ollut tehnyt sitä 90 asteiseksi. Kartassa jälki oli piirretty alle 90 asteen ja suunnistin sen suoraan sen mukaan tietämättä, että se olisi pitänyt suunnistaa ja merkata 90 asteiseksi ja vasta noin kymmenen metrin matkan jälkeen kaartaa kartan jäljen suuntaa vastaavaksi. Mutta ensi kerralla tässä tarkempi!

Opastuksen jälkeen siirryttiin lähelle Tildan jälkeä odottelemaan meidän jäljestys vuoroa. Sitä sitten odoteltiinkin kauan... Käveltiin Tildan kanssa ja oleskeltiin autossa, kunnes tuomari ja opas saapuivat. Otin pikkuketun sitten autosta laskemaan vähän kierroksia ennen jäljelle lähtöä, mutta tuomarin tyyli olikin odotuttaa ja "rauhoittaa" oikein todenteolla. Ainakin puoli tuntia oltiin lähtövalmiudessa ja huomasin, että Tilda laski virettään jo liikaakin ja alkoi tylsistyä. En kuitenkaan osannut siihen oikein puuttua, kun en tiennyt milloin sitten lähdetään enkä toisaalta halunnut Tildan alkavan kiljua, kun se kerrankin osasi rauhoittua... Vihdoin päästiin liikkeelle ja jäljen alkuun. Tuomari oli jo muistuttanut rauhallisesta vauhdista, joten kiinnitin siihen huomiota ja yritin himmata Tildaa vähän. Alkumakuun kettunen tutkikin hyvin ja jäljesti ensimmäisen suoran hyvin jäljen suuntaisesti viisi metriä jäljen sivussa. Ilmavainu sillä oli käytössä oikeastaan koko ajan. Makuulle Tilda kaartoi sivusta ja tutki sen tarkasti nenä maassa. Toiselle suoralle se lähti alkuun, mutta lopetti homman pian ja kävi pissalle ja sitten kierimään... Tuomari kehotti näyttämään Tildalle jäljen uudestaan ja kannustamaan 10 metrin matkan. Kettu lähti jäljelle ja ilmavainulla jäljesti toisen suoran loppuun toiselle makuulle. Kaarsi taas makuulle sivusta ja tutki sen nenä maassa. Sitten loppui taas kiinnostus. Näytin jäljen, mutta ei se enää auttanut. Kettunen oli muissa ajatuksissa. Koesuoritus loppui siihen, mutta treenattiin jälki loppuun liinalla ohjaten. Kaato löytyi ja Tilda kävi nuuhkaisemassa sitä. Menin lähemmäs sorkkaa ja vasta sitten se nuoli verta muutaman kerran ja otti sorkan suuhun ja alkoi järsimään. Erikoista...

Nyt sitten se pohdinta osuus. Makuiden tutkimiseen olin tosi tyytyväinen, sillä treeneissä Tildalla on ollut tapana vaan kävellä niiden yli turhia ilmaisematta. Sen ilmavainuisuuden tiesinkin ja se oli arvattavissa, mutta kiinnostuksen lopahtaminen jätti mietittävää. Treeneissäkin sitä on ollut joskus havaittavissa, mutta mitä syitä siihen voi olla? Tildan tuntien jo edellispäivän häkissä koepaikalla oleilu verotti sen voimia ja aiheutti stressiä. Saman jatkuessa sunnuntainakin, vaikka se tiesi, että nyt oikeasti tapahtuu jotakin, saattoi odotus olla liikaa. Vielä kun tuomari odotutti niin kauan lähtövalmiudessa, niin Tilda saattoi jo vähän luovuttaa. Se ei ollut siinä vireessä, jossa olisin halunnut sen olevan, mutta en osannut siinä tilanteessa virittää sitä muuhunkaan. Alku lähti hyvin, mutta jo ensimmäisellä suoralla tuomari huomautti vauhdista. Piti hidastaa. Yritin siis pitää vauhdin hitaampana ja luulen, että sekin vaikutti ensimmäiseltä makuulta lähdettäessä ja loppujäljellä. Tilda kääntyi välillä katsomaan taaksepäin jarrutellessani sitä ja saattoi hyvin todeta makuun jälkeen, että jaa täälläkään ei ollut sorkkaa ja eteneminenkin on niin hidasta, että antaa olla. Se ei ollut oikeassa vireessä ja kun vilkkaana ja nopeana koirana sen ei antanut toteuttaa itseään niin kuin se olisi halunnut, niin se luovutti. Toisen tuomarin tyyli olisi voinut sopia meille paremmin, mutta sillehän ei mitään voi.

Tulosten luvussa hain meille siis AVO0 paperin. Tuomarina meillä ollut Hannu Suonto luki kokeen kulun ja totesi siinä, että Tildan mielestä tehtävä oli suoritettu makuulle jäljestettyään ja se lopetti siksi jäljestyksen alkaen keksiä muita hommia. Myös harjoitusta tuo tarvitsee kuulemma. Jos aiemmin pystyin olemaan tyytyväinen ja löytämään Tildan jäljestyksestä positiiviset asiat ja jopa ajattelemaan virheet haasteina, niin tuloksen paperilta luettuani alkoi pieleen mennyt jäljestys kuitenkin kaivelemaan. "Koira tarvitsee harjoitusta" kuulosti nyt samalta kuin joskus taipparikurssilla "kaikki koirat ei vaan koskaan ota varista". Tässäkin asiassa olen sitä mieltä, että tolleri on monimutkainen ja herkkä tyyppi ja koska se ei päässyt suorittamaan tehtäväänsä niin kuin se olisi sen mielestä kuulunut suorittaa, niin se ei viitsinyt tehdä sitä ollenkaan. Tildalla oli joku oma syynsä ja ajatuksensa koejäljestyksessä, jonka takia se toimi niin kuin toimi. Harjoituksen puute ei ole tässä syy huonoon tulokseen. Toki Tildan ilmavainuinen tyyli voisi tarvita treeniä maavainuisempaan suuntaan, mutta se ei muuta sitä, etteikö se olisi voinut suoriutua avoimen luokan jäljestä jopa 1-tuloksen arvoisesti.

Huh. Uutta putkeen siis vaan. Rankka, mutta opettavainen viikonloppu, joka jätti fiiliksen, että sekä minä että Tilda pystytään siihen kyllä ja mennään uudestaankin näyttämään, että pikkukettu osaa.

Luonnetesti

Jännittävä ja odotettu päivä! Tildan luonnetesti. En tiennyt paljoakaan, mitä testissä tapahtuisi ja miten se etenisi ja yllätys olikin kuinka tiukka setti se oli. MH-kuvaukseen verrattuna koiralle huomattavasti kuormittavampi. Tilda oli kuitenkin täysin oma itsensä ja reagoi juuri niin kuin sen saattoi olettaa luonnetestissä reagoivan. Jälkeenpäin eräs tyttö kommentoi, kuinka oli Tildan tullessa testipaikalle ja säpsähtäessä kehänauhaa epäillyt sen selviytymistä testistä, mutta jo ensimmäinen uhkatilanne oli kääntänyt ajatuksen päälaelleen. Pikkuketulla riitti kantti hienosti!

Toimintakyky +1a Kohtuullinen (15p.)
Koira ottaa kontaktin kelkkaan suurestakin pelästyksestä huolimatta hyvin vähäisillä ohjaajan avuilla. Pimeässä koiraa voidaan joutua kutsumaan.

Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (3p.)
Koira reagoi aggressiivisesti hyökkäykseen, hyökkääjän tultua selvästi esille. Palautuu nopeasti.

Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty (3p.)
Koira puolustaa ohjaajaansa: joko haukkuu ja/tai murisee hyökkääjän lähestyessä, pysyy ohjaajan edessä tai sivulla. Koira palautuu nopeasti ja hyväksyy hyökkääjän hyökkäyksen loputtua, lyhyt viive sallitaan.

Taisteluhalu +2a Kohtuullinen (20p.)
Koira ottaa esineen halukkaasti, se vastustaa ja ote on melko luja, jonkin verran pureskelua ja otteen korjausta. Mikäli koira irrottaa otteensa uhattaessa sen tulisi ottaa esine uudelleen uhkauksen jälkeen.

Hermorakenne +1a Hieman rauhaton (35p.)
Koira selviytyy kaikista testin osasuorituksista. Siinä on havaittavissa lieviä merkkejä rauhattomuudesta, se rasittuu henkisesti testin edetessä.

Temperamentti +3 Vilkas (45p.)
Koiran pitää reagoida häiriöön välittömästi sen alettua. Väistön on oltava nopea, hallittu, lyhyt ja koira suuntaa huomionsa häiriöääntä kohden. Koiralta edellytetään reipasta ja iloista yleisolemusta.

Kovuus +1 Hieman pehmeä (8p.)
Koira, joka osoittaa selviä merkkejä siitä, että se haluaisi välttää paikan, missä se pelästytettiin, mutta pystyy ohittamaan pelästyttämispaikan suhteellisen läheltä ohjaajan tukemana.

Luoksepäästävyys +2a Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen (30p.)
Koira, joka houkuttelematta tai pienin houkutuksin hakeutuu kosketukseen myös vieraiden ihmisten kanssa, käyttäytyen ystävällisesti. Koira on ns. ujo.

Laukauspelottomuus + Paukkuärtyisä
Koira, jolle ampuminen aiheuttaa selviä aggressiivisia reaktioita äänen suuntaan.

Tulos 159 p.

Tuomareina Pirjo Kelloperä ja Katri Leikola
Sastamala 6.6.2015

Kiva oli kuulla lopuksi, kuinka tuomari kehui Tildan moottoria ja taistelutahtoa. Vaikka se ei leikissä tullut ilmi, niin kokonaisuus huomioiden Tilda taisteli valtavan hyvin. Se oli oikein säpäkkä pieni ja pippurinen! Pimeä huone oli Tildalle selvästi jännittävä ja siellä sen pehmeä puoli tulikin esille. Nenää se ei hoksannut käyttää ollenkaan eikä varmaan tajunnut, mitä siellä pimeässä olisi pitänyt tehdä. Ämpäreitä ja lasta oli jätetty ansoiksi liukkaalle lattialle ja Tildan ollessa melkein minun luonani se kompastui lastaan ja säikähti ja peruuttaessaan rymäytteli ämpäreitäkin. Siitä hetki kestikin ennen kuin se harkittuaan lähti uudelleen minun nurkkaani kohti ja löysi viimein. Seinään Tildan hylätessäni se ei selvästi jaksanut enää puolustaa ihan niin rajusti kuin alussa kelkalla. Tai sitten sillä ei ollut niin paljoa puolustettavaa, kun en ollut vieressä... Laukauksiin reagoiminen ei sitten noiden kaikkien muiden tilanteiden jälkeen ollutkaan yllätys. Testistä kuormittuminen ja siinä koko ajan varuillaan olo sai aikaan haukkumisen myös laukauksille. Siitä siis paukkuärtyisä. Onhan se haukkunut laukauksille treeneissä aiemminkin kierroksilla ollessaan, mutta ollut myös aivan hiljaa taippareissa sekä MH-kuvauksessa. Testitilanteessa tulos oli nyt kuitenkin oikea.

Muutenkin tuli verrattua luonnetestiä MH-kuvaukseen. Tänään testissä oli alun leikki poislukien pelkästään uhkia, jotka tulivat eteen tiukkaan tahtiin. Palautumisaikaa niiden välillä ei juuri ollut. MH-kuvaus oli huomattavasti leppoisampi. Enemmän aikaa kulutettiin palautumiseen ja toisaalta kuvauksessa oli myös Tildalle kivoja asioita enemmän kun sai leikkiä ja saalistaa viehettä. Mielenkiintoinen oli luonnetestikin kuitenkin käydä! Jotenkin nyt konkretisoitui ihan eri tavalla terävyys, kovuus, temperamentti, hermorakenne, toimintakyky... Miten sitä alkaakin taas huomata tuosta pienestä punaisesta enemmän asioita ja ymmärtää sitä paremmin. :)

Kyllä se treeneissä taipuu!

Onpa jäänyt kaikessa hässäkässä treenikuulumiset väliin. Tildan kanssa on nyt oikeastaan kaksi rautaa tulessa: taipparit ja toko. Näistä taipparit palaa suuremmalla liekillä ja huomaan useammin ja mieluummin raahautuvani metsään linnun raatojen kanssa kuin tokoilevani normilenkin lomassa. Mikä on saanut meidät taas uudestaan pitkän talven tauon jälkeen tavoittelemaan valtavia haaveita?

Taipparikurssi on nyt käytynä. Sara ja Pete ovat olleet kannustavia ja olen saanut toivomaani tukea siihen, ettei Tilda ole ollenkaan toivoton tapaus. Oikeastaan tukea kummempaa en ole kaivannutkaan. Tilda itse on todistanut viimeisen parin kuukauden aikana, että pitkä tauko riistasta ei haitannut yhtään vaan ollaan päästy jatkamaan täysin siitä, mihin syksyllä jäätiin. On mahtavaa katsella pikkuketun innokasta ja iloista työskentelyä! Etenkin kun sen eteen ollaan tehty muutama vuosi ahkerasti töitä ja vuodatettu kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä.

Kurssilla Tilda pääsi ahkerasti kantamaan riistaa. Vesitöitä tehtiin parina kertana ja varmasti Tilda toi järvestä niin lokit kuin lokkia paikanneet variksetkin. Venekään ei haitannut kettusta ollenkaan, ainoastaan talven jäljiltä veteen meneminen oli ensimmäisillä heitoilla vähän hidasta ja hyvää kohtaa rannasta piti hakea piippauksen kera. Kyllä se sinne kuitenkin menee ja kesän edetessä varmasti myös aina vaan helpommin.

Hakuruutu variksilla parani viikko viikolta. Ensimmäisillä kerroilla Tildaa sai kehottaa nostamaan riistan, mutta viimeisellä kerralla se kovaa juosten haki itsenäisesti kolme lintua. Ajatustyötäkin pienen ketun päässä nähtiin välissä. Sara nauroi ruudussa Tildaa katsellessaan sen ilmettä, kun se loikki löytämänsä variksen ympärillä eikä ihan heti pystynyt sitä suuhun ottamaan, vaikka silmissä varmasti vilkkuivat odottavan ruokapalkan kuvat. Oikean ratkaisun pieni kuitenkin lopulta teki ihan itse ja haki sen jälkeen toisenkin variksen. :) Viimeisellä kurssikerralla ruudun kolmesta variksesta yksi oli kunnollinen ja kaksi järvessä uinutta huonokuntoista. Silti Tilda nouti ne niin vauhdilla, että sain ohjeeksi olla kirittämättä sitä palautuksissa enempää!

Pupun kanssa Tildan ei ole tarvinnut viime syksyn jälkeen miettiä lainkaan, mitä sillä tekisi. Se sinnikkäästi raahaa sen pitkänkin jäljen päästä ojien ja juurakkojen yli ja jäljestää hienosti (tosin helposti ilmavainulla). Ihan käteen asti en pupua saa, mutta metrin tai parin päähän. Ruokapalkan Tilda pupun tuomisesta vaatii, on se sen verran hieno juttu. Palautusmatkalla kettunen toisinaan tiputtelee pupua ja viimeisellä taipparikurssikerralla tultiin siihen tulokseen, että ehkä hiukan vastahakoisesti se pupun palauttaa. Mieluummin pitäisi itsellään. Lyhyitä pupun palautuksia superpalkkaa vastaan olisi siis treenilistalla!

Sain Saralta ja Peteltä paljon palautetta ja treenivinkkejä Tildan kanssa toteutettaviksi. Risuja saatiin Tildan käytöksestä. Sen kiljumisesta ja rempomisesta hihnassa ja muiden haukkumisesta. Kiljumisella ja hyppimisellä se komentaa minua tietyissä tilanteissa. Ja vahingossa tai huolimattomasti olen palkannut sitä siitä ja vahvistanut ei-toivottua käytöstä. Tilda on ottanut kiljumisen tavaksi. Saran mielestä se pystyy kyllä sen lopettamaan halutessaan. Katsotaan. Tildan ei pidä määrätä ja sen on luotettava minuun, jottei kovassakaan vireessä sen puolustaminen ja terävyys tulisi läpi. Risuista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi kehut loistavasta harrastuskoirasta. Sen sinnikkäästä ja vauhdikkaasta työskentelystä, joka on hienoa katseltavaa. On se vaan mahtava kettu, kaikkine hyvineen ja huonoineen puolineen ❤

Tarkka-tyttö ❤

Muistilista:
-Tilda saa käyttäytyä miten sattuu (käyttäytyy huonosti), komentaa ja puolustaa (miten pääsen eroon?)
-Tilda pystyy lopettamaan kiljumisen (mistä tiedän?) ja rauhoittuu samantien töiden jälkeen (on/off)
-Älä vaadi sivulla istumista, jos se ei tietyssä mielentilassa onnistu
-Ei useita käskyjä, vaan avustusta, jos ei heti tottele
-Tilda ei saa määrätä
-Pupun kanssa kannustusta palautuksessa, kehut vasta perillä
-Pupulla perusnoutoja ja palautuksia ruokaa vastaan, toi ehkä vastahakoisesti
-Variksilla isompaa ruutua ja useita variksia ennen ruokaa, ei välipalkkoja
-Ruokakippo omassa taskussa ja palkka minulta
-Tildalta pitää vaatia jo enemmän
-Variksien palautus nopea - ei tarvi kiritystä
-Älä koske lähetyksessä koiraan ja käytä hihnaa ohjailuun

Hyvinvoiva pikkukettu

Eilen käytiin taas Marika-fyssarin luona kontrollissa Eläinystäväsi Lääkärissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt vajaa kaksi kuukautta ja vähän olin huolissani Tildan voinnista jumien ja kropan hallinnan edistymisen suhteen. Kovin tarkasti en nimittäin enää ole kaikkia ohjeita lämmittelyistä ja lenkkien pituuksista noudattanut, vaan antanut itselleni luvan olla liikaa stressaamatta nivelrikosta ja Tildalle luvan olla villi ja vapaa. Ja eipä tuo ole kipeältäkään vaikuttanut edes laavureissun plus taipparitreenien jäljiltä, joten suht huoletta on saanut olla.

Alkuun Marika huomasi heti, että Tilda lenkkaa takajalkojaan ja yliojentaa kintereitä käynnissä edelleen. Sen kintereet ovat sen verran löysät, että ne luultavasti tekevät myös nivelrikkoa joskus. Jumpatessa kahden tasapainotyynyn päällä Tilda saikin kehuja. Se piti hienosti kintereet kulmautuneena, vaikka kahdella tyynyllä tassujen nostot on vielä sille hiukan vaikeaa. Kropan hallinta ja kintereiden asennon kontrollointi oli selvästi parantunut viime kerrasta! Istu-seiso -vaihdot korokkeen ja tyynyn avulla onnistuivat myös hyvin ja saatiin treenirepertuaariin lisäksi maahan-seiso -liike. Ristikkäisillä jaloilla seisominen ei edellisellä käynnillä onnistunut juuri lainkaan. Tildalla ei pysynyt tasapaino ja se suoristi kintereensä heti. Nyt liike sujui paremmin ja oikean takajalan ollessa tukijalkana Tilda pystyi seisomaan hetken vakaasti. Vasen puoli oli vielä vaikeampi, mutta siinäkään Tilda ei yliojentanut kinnertään, vaan ennemmin yritti peruuttamalla säilyttää tasapainon. Paljon kehitystä oli siis tapahtunut! Lihaksetkaan eivät olleet selkeästi jumissa. Takareisissä, vasemmassa hauiksessa ja pakaroissa oli pientä jännittyneisyyttä ja lonkan etupuoleiset lihakset kiristivät ihan vähän. Takaselässä oikealla puolella oli lievästi tiukka trigger-piste. Vähällä selvittiin jumienkin kanssa. Venyttelyitä kuitenkin jatketaan samoin kuin jumppia. Ihan kahdesti joka päivä ei tasapainoillakaan Tildan enää tarvitse ja seuraava fyssarin kontrolli sovittiin 6kk päähän, jollei mitään ongelmia ilmene. Ohhoh! Näyttää siltä, että voidaan elää niin kuin ennenkin, kunhan tarkkailen Tildaa liian väsymisen varalta ja reagoin siihen.

Marikan luona on mukava käydä. Nytkin jutellessa sain monia ahaa-elämyksiä. Tildan vasen lonkkanivel on huonommassa kunnossa kuin oikea, vaikka alkuperäisissä virallisissa lonkkakuvissa vasen lonkka oli B ja oikea C. Marika selitti tämän voivan johtua siitä, että röntgenkuva on ollut ihan hiukan vino ja sen takia lonkkamalja on näyttänyt paremman muotoiselta kuin oikeasti onkaan ollut. Kennelliitossa lausunnon antaja näkee kuitenkin vain kuvan ja arvioi lonkat sen perusteella. Kuvaajalla on siis merkitystä, eikä toisia turhaan suositella. Joskus sitten seuraavan koiran kanssa valitsen luuston kuvaajan eri perustein kuin Tildan kohdalla. Vireestäkin oli taas puhetta ja todettiin olevan hyvä asia, että Tilda on reagoinut kipuun laskemalla virettä. Toisaalta todettiin, että sen kohdalla voi myös olla, että kipujen on ollessa todella kovat, se vasta laskee virettään. Mistä sen tietää... Useat koirat vain nostavat virettään entisestään kipujen ollessa päällä, joten kipuja on vaikea huomata. Mietin Tildan agilityssa hyppäämästä kieltäytymistä ja itseasiassa myös joskus tokon alhaista virettä. Nythän melkeinpä lajissa kuin lajissa - tokosta noutamiseen - haasteena on Tildan valtavat kierrokset. Niitä ei tunnu saavan alas mitenkään. Agilityn lopettamisen jälkeenhän huomasin heti Tildan olevan superinnoissaan tokosta. Ei se sitä joskus aikaisemmin ollut. Syynä voi olla pitkä tokotauko ja monet muut tekijät, mutta mitä jos sillä olikin ollut jo pitkään kipuja agilitysta johtuen ja agilityn jäädessä pois kivut helpottivat. Ainahan Tildan käyttäytymisen kanssa oli haasteita agilityssa. Ehkä nekin ovat johtuneet ajoittaisesta kivusta, vaikka hierojat olivatkin aina sitä mieltä, että mitään jumeja ei ole.

Kaikkea voi spekuloida. Se ei välttämättä osu oikeaan, eikä kaikkia ajatuksia kannata liian vakavasti ottaa. Huomioita on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta koiraa oppisi lukemaan ja sen hyvinvoinnista osaisi huolehtia paremmin. Monilla asioilla on yhteytensä. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Tilda voi nyt niin kuin voi. Sen vointi voisi olla paljon huonompikin ja se saattaisi olla kipeä ihan vain kotioloissakin. Nyt se vaikuttaa onnelliselta ja nauttii elämästä ja me voidaan harrastaa ja tehdä monia asioita. Vaikka välillä ikävä agilitykentälle on todella kova, kaiholla muistelen meidän parhaita hetkiä agiradalla ja harmittelen että nolla kolmosista jäi niin pienestä kiinni, niin olen tyytyväinen päätökseen pitää Tilda pois esteiltä. Lopulta ollaan kumpikin näin onnellisia pidempään. (Kuvat Sarin ottamia Aulangolta 11.4.2015)

Taas taippareita kohti!

Kevät on tullut ja taippariajatukset ovat taas vallanneet aikaa. Mietin pitkään osallistutaanko taipparikurssille nyt keväällä ja mitä hyötyä siitä olisi. Kuitenkin, kun löysin kouluttajan, jolla itselläänkin on nuori tolleri, päätin ilmoittautua.

Ensimmäinen kurssikerta on takana ja onneksi ollaan mukana. Niin paljon uusia ajatuksia ja suuria odotuksia jo heräsi. Tilda oli laavuretken jäljiltä treenin alkuun väsyneen oloinen ja damihakuruudun se tekikin ihmeellisen rauhallisella tempolla. Tosin hämmennystä pienen tollerin päässä aiheutti heittodami, joka jäi puun latvaan roikkumaan. Naurunremakka ja dami puussa sai Tildan kiljumaan entistä hysteerisemmin, joten vein sen pois lähetyspaikalta rauhoittumaan. Kun vein hiljaisen kettusen uudestaan lähtökuoppiin ja lähetin ruutuun, se eteni hölkötellen, mutta varmasti. Viimeistä damia Tilda ei heti meinannut löytää ja lähti laajentamaan ruutua tosi kauas. Koutsi-Saran hiljaa vaakkuessa kadonneen damin luona, Tilda meni heti sen noukkimaan ylös. Palautetta saatiin kulkemisesta lähetyspaikalle ja yleisestä olemisesta. Tilda piippaa ja se vahtii. Herkkänä koirana sille on todella stressaavaa huolehtia minusta etenkin jännittävässä ja erikoisessa tilanteessa. Mustavalkoisuus on avainsana tähän. Minä sanon, mitä tehdään ja määrään tahdin. Me kuljetaan yhdessä eikä Tildan tarvitse ollenkaan vahtia, kun minä johdan tilannetta. Sara neuvoi tuomaan tokosta tuttua nipotusta taipparitreeneihinkin. En kyllä myöntänyt, etten oikeastaan nipota kovin kovasti tokossakaan... Olen antanut Tildan kerätä kierroksia, koska olen ajatellut sen silloin tekevän töitä pidempään ja innolla ja saavan motivaatiota itsensä ylittämiseen. Tilda pystyy tiettyyn pisteeseen saakka paiskimaan hommia hyvin ollessaan kovassa vireessä, mutta rajan ylittyessä vaikea tai epäselvä tehtävä on mahdoton suorittaa. Kiljuminen tietenkin lisää kierroksia entisestään, joten siitä olisi jossain määrin päästävä eroon. Kehuja pitäisi muistaa viljellä Tildalle vuolaammin, koska se selvästi palkkaantuu niistä ja saa vauhtia ja varmuutta lisää tekemiseensä.

Ruudun jälkeen odotettiin kauan. Minulle lankesi taas tehtäväksi viedä pikkukettu kauas pusikkoon ja rauhoitella sitä... Riista saa Tildan nollasta sataan sekunnissa. Rauhallinen nuuskutteleva kettunen aloitti kiljumisen ja hihnassa sinkoilun sillä hetkellä, kun muovipussi variksineen osui sen näkökenttään. Treenattiin siis myös rauhoittumista. Ja kiinni olemista puussa... En voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki muut tollerit kurssilla olivat omilla paikoillaan puussa kiinni hiljaa ja rauhakseen. Tilda saa sätkyn, kun edes ajattelen sitovani sen hihnasta puuhun kiinni odottamaan ja vaikka istuisin vieressä se huutaa kuin hyeena. Treenilistalle.

Illan päätteeksi Tilda pääsi hakemaan varista ja nuuskimaan lokkia. Uhkarohkeasti yritin lähettää Tildan markkeeraukseen, mutta eihän tuo mitään tuonut. Arvatenkin... Uusintayrityksellä sama tulos: nuuskuttelua ja pois linnulta. Lokin Tilda tuo kyllä vedestä, joten siihen ei puututtu. Saran kanssa tultiin tulokseen, että ruokamotivaattori Tildalla on ok. En vaan tiennyt taas ensimmäisellä kerralla, kuinka paljon kehtaan ruoalla motivoida. Ensi viikolla päivän ruoka-annoksen saa vasta, jos variksia palautetaan. Seuraavana päivänä taipparikurssista tein Tildalle yllätyksen ja vein metsään piiloon variksen. Näytin possunkorvaa ja jätin sen maahan. Tilda pinkaisi käskystä metsään ja löysi variksen oikeastaan heti. Se nuuski, mutta kääntyi pois ja juoksi kierroksen linnun ja minun väliin. Tilda pysähtyi, katsoi minuun, juoksi varikselle, otti sen suuhun ja palautti. Ja possunkorva oli ansaittu! Kyllä se osaa, kun se tekemisen hauskuus vaan taas kaivetaan sieltä esille! Ihanaa päästä taas tositoimiin metsässä! Saa nähdä, mitä Sara ja Pete kaivavat meistä esille kurssin aikana, en malta odottaa. :)

Rallailua kerrakseen

Nyt on Lovan rally-tokon kisaura käynnistetty ja jo kahdet kisat kisattu. Viikko sitten Lovan meillä olon päätteeksi rallailtiin Ylökkin järjestämissä kisoissa, joissa tuomarina oli Pia Heikkinen. Helppoa oli mennä kisaamaan ilman paineita, vaikkakin rally-tokosta tiedän todella vähän. Varmuus Lovan tekemisestä ja meidän yhteistyöstä toi kuitenkin sopivasti luottamusta. Kisahallissa Lova oli kuin lentoon lähdössä ja ahtaassa tilassa, jossa oli ihmisiä ja koiria paljon, jouduin lähes jatkuvasti pitämään sen käskyn alla. Säpäkästi se kuitenkin käskyjä kuuntelikin ja teki innolla kaikken, mitä pyysin. Sama meno jatkui radalla. Oli valtavan helppoa suorittaa rataa, kun vieressä seurasi niin taitava koira. 90/100p. oli meidän pistesaldo lopulta ja aika 1:25.09. Kymmenen pisteen vähennys meni ohjaajan piikkiin. Kutoskyltillä koiran kiertämisen jälkeen en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa suoraan. Olisi senkin kyltin suoritusohje pitänyt varmistaa, mutta niin luulin muistavani... Hienolta tuntui ja näytti meno kuitenkin, joten tyytyväinen pitää olla. Arvostelulomakkeen tuomarin kommentti sujuvasta yhteistyöstä lämmitti mieltä. :)

Toisen kerran kisattiin eilen lauantaina Tamskin tallilla. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Nyt jännitys itsellä oli paljon kovempi, koska paineet tuntuivat kasvaneen. Kisapaikalla jännitys onneksi helpotti, mutta samaa varmuuden tunnetta en saanut. Vanhempani toivat Lovan kisapaikalle ja jäivät katsomaan kisoja. Heti lämppälenkillä huomasin, ettei Lova ole oma itsensä. Tai ei ainakaan yhtään samanlainen kuin mitä se oli ollut koko aiemman viikon meillä hoidossa ollessaan. En meinannut saada Lovaan kontaktia ja sen oli tosi vaikea tulla pihalla edes sivulle kutsusta. Hallissa sisällä Lova oli ihmeen rauhallinen. Se teki töitä, mutta ei samalla intensiteetillä kuin viikko sitten. Aikataulu kisoissa oli reippaasti myöhässä, joten nyt oli aikaa varmistaa kylttien suorittaminen moneen kertaan. Meidän vuoron tullessa jo lähtö enteili katastrofia. Lovan nenä painui maahan eikä se pysynyt perusasennossa. Ihan katastrofi rata ei kuitenkaan ollut, mutta hylätty suoritus silti. Heti lähdöstä saatiin -1p taluttimen kiristymisestä ja ohjaajan virheestä. Vitos ja seiska kylteillä samoin hihna kiristyi. Täytyy ensi kerralla pitää alusta asti vaan ihan päästä kiinni. Kyltiltä 11 sitten väärin suoritettu tehtävä eli -10p, kun Lova kuuli yleisöstä koiran haukkumista ja jäi sitä kyttäämään enkä meinannut saada sitä takaisin ruotuun ja sivulle. Lopputulos hylätty ja ratavirhe. Kyltin 11 virheen olisi kai voinut korjata uusimalla ja se siinä mielessä kävikin. Kuitenkaan en sitten osannut tuomarille huikata uusimista ja palata kunnolla taaksepäin. Tässä huomaa, etten rally-tokosta tiedä oikeastaan vielä mitään... Pitäisi varmaan johonkin kurssille mennä opettelemaan, niin osaisi sääntöjä hyödyntää paremmin. Hylätyn tuloksenkin olisi ehkä voinut jollain välttää, en tiedä... Mutta tämä oli vaan koettava, jotta voi oppia uutta. Uutta kisaa ja treeniä kehiin vaan!

Tulipa koettua kahdet hyvin erilaiset kisat. Jonnan sanoin Lovakin on vain eläin ja Tamskin kisoissa se saattoi reagoida erikoiseen tilanteeseen, kun vanhempani vain toivat sen keskelle kisoja ja sitten olisikin pitänyt ymmärtää päästä minun kanssani kisamoodiin. Juoksutkin sillä saattaa olla alkamassa, joten tiedä sitten mitkä asiat pyörivät pienen päässä. Taitava se jokatapauksessa on ja ihana on ollut huomata, kuinka Lova eri ohjaajankin kanssa pystyy tekemään töitä intensiivisesti ja muodostamaan näkyvästi hyvän yhteistyön. Sen kanssa on parhaimmillaan todella helppoa ja mukavaa tehdä töitä. On siskollani vaan aikamoinen pieni punavalkoinen. Kiitos, kun saan lainata sitä. :)

Korvaeläin <3