Hämmennystä agilitykentällä

Kyllä. Mä aion kirjottaa vielä agilitysta Tildan kanssa. Olen pyöritellyt ja pohtinut asiaa mielessäni useasti, välillä jopa kirjoittanut siitä jäsentääkseni kaikkea, mitä päässäni pyörii. Jospa tämä olisi se viimeinen asian läpikäynti... Ainakin nyt tuntuu siltä.

Olen kesän aikana monesti haaveillut agilitysta Tildan kanssa ja nähnyt jopa unta kisaamisesta. Varovasti mietin myös puolittain vakavissani, että jos fyssarin mielestä kaikki pikkuketussa on ok, voitaisiin ihan vaan pari rataa käydä starttaamassa. Tildahan ei ole oireillut mitenkään nivelrikkoaan tai löysiä lonkkiaan, vaikka ollaan eletty täysin tavallista elämää. Sen takia agility sen kanssa on varmaan jäänytkin kaivelemaan. Että miksei aksaa kun kaikkea muutakin... Tänään osui kohdalle tilaisuus, jota en voinut hylätä: Takkujen agilityepikset, jossa möllirata luvattiin ilman keppejä ja keinua. Joo mennään Tildan kanssa katsomaan, mitä tapahtuu, jee! Lähtiessäni kotoa ja laittaessani kettuselle sen aksapannan ja -hihnan oli olo tosi kummallinen. Mitä mä teen? Ilmoittautumisjonossa tunne voimistui, enkä tiennyt enää mitä ajatella. Maksoin meidät kuitenkin kaksi kertaa mölliradalle. Koko touhusta saattoi tulla tosi kivaa tai tosi kurjaa. En edes osannut päättää oliko fiilikseni hyvä vai huono. Kentän laidalla vuoroamme odotellessa Tilda oli hiljainen ja vaisu ja keskittyi syömään ruohoa. Sillä oli täsmälleen sama olo kuin minulla.

Rata oli helppoa suoraa juoksemista. Toisena esteenä oli puomi, muuten sai vain juosta putkia ja hyppiä. Lähdössä Tilda oli rauhallinen, ei ollenkaan sellainen kuin agilityn lähdössä ennen, enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa se lähtisi tai mihin suuntaan. Pikkukettuhan lähti. Kovaa ja oikeaan suuntaan! En ollut varautunut oikeasti kovaa juoksemiseen ja vauhti yllätti täysin. Myöhässä auttamatta ollessani tyydyin ohjaamaan keskeltä kenttää ja huutamaan "menemene!". Tilda meni ja oikeastaan itsenäisesti suoritti radan nollana.

Vielä tässäkin kohtaa mietin kaksi kertaa mennäänkö toisen kerran radalle ollenkaan. Mentiin kuitenkin. Samanlainen rauhallinen lähtö Tildalla, mutta käskyn käydessä se pinkaisi radalle minkä kintuistaan pääsi. Ja minä parhaani mukaan juoksin mukana ohjaamassa. Nyt onnistuinkin paremmin ja me yhdessä juostiin nollarata maaliin.

Kisaavina kun mölliradalla oltiin, niin ei voitu päästä palkinnoille, mutta kuuluttaja luetteli tulokset myös niin, että kaikki huomioitiin. Me oltiin Tildan kanssa tokalla startillamme ensimmäisiä ja ekalla startilla neljänsiä. Pikku ferrari oli kaikki nopein, vaikka toiseksi tullut ja siis medimöllien voittaja (punainen ferrari sekin) oli myös älyttömän nopea.

Hurjaa, miten ristiriitaisia tunteita. Tuolla fiiliksellä en halua enää ikinä aksata, vaikka se näkyikin sujuvan fiiliksestä huolimatta hyvin. Mielenkiintoista kyllä, kuinka hienosti Tilda suoriutui. Kettusen on täytynyt kasvaa valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Se on oppinut hallitsemaan itseään paremmin ja me ollaan hitsauduttu entistä paremmin yhteen. Tänään ilmassa oli tukahdetun täpinän lisäksi suurta hämmennystä, joka varmasti vaikutti Tildankin fiilikseen, mutta siltikin se pystyi hienoon suoritukseen. Tämänpäiväisen jälkeen en erityisemmin kaipaa Tildan kanssa juuri agilitya, etenkään jos se tuo samanlaisen omituisen ristiriitaisen tunteen mukanaan, mutta paljon muuta kaipaan. Se on oma mahtava pieni kettuni ja meillä on edessä vielä paljon ties mitä! <3

Ei se vielä taipunut

Toinen NOU0 -tulos Tildalle. Mutta vaikka se oli todella pienestä kiinni, niin en voi olla pettynyt. Mahtavaa katsoa tuota huikeaa kehitystä! Vuosi sitten taippareissa Tilda kärsi odottamisesta ja koetilanteesta niin paljon, että ainoastaan yksi varis saatiin hädintuskin palautumaan. Nyt on treenattu sitkeyttä ja se todella näkyy. Vesityöosuus sujui mallikkaasti ja innokkaasti Tilda siirtyi hakuruutuun. Heittovaris meinasi jäädä niille sijoilleen, mutta tuomarin mennessä ruutuun ja heittäessä variksen uudelleen, Tilda palautti sen näppärästi. Sitten alkoi raskas työ pienelle ketulle. Tilda kävi juoksemassa ruudun läpi ja katsomassa varikset. Se nosti niitä tasaiseen tahtiin ja alkuun palautti nopeasti käteen asti. Viimeisillä palautuksilla jouduin kannustamaan yhä enemmän, mutta vaikka Tilda tiputti variksia noin 10 metrin päähän minusta, se lopulta toi kaikki käteen asti. Ruudussa viimeisenä jäljellä olevaa varista kettunen oli kuulemma kantanut jossain vaiheessa paikasta toiseen, joten sekin oli haettava. Tilda lähti hakuun ja ottikin linnun, teki mutkan sen kanssa ja palautti käteen hurjan kannustuksen saattelemana. Antaessani variksen pois, tuomari totesi sen olevan rikki. Koe loppui siis meidän osalta siihen.

Mutta Tilda nouti kaikki kuusi varista ruudusta. Siihen kului aikaa, mutta se teki sen! Joka kerta lähettäessäni Tildaa ruutuun sain tehdä töitä, että sain sen keskittymään ja joka palautuksella se vaati suuremman kannustuksen. Yleisö selvästi ahdisti pientä kettua ja sen oli varmistettava, että kaikki oli sen hallussa. Hakua tehdessään häiriötä aiheutti linnun viserrys ja auto, joka ajoi viereisellä tiellä. Monta haukuttavaa asiaa häiritsi kettusen työskentelyä. Lopulta se paineistui liikaa ja yrittäessään hallita vielä itseäänkin käsitteli viimeistä varista huolimattomasti. Mahtoi olla pikkuketulla rankka työ. Tuomarin mielestä Tildan haussa tai työinnossa ei ollutkaan se ongelma, vaan johtajuudessa. Tilda saa määrätä ja koska se huolehtii kaikesta minun puolestani, sen pää ei kestä loppuun asti. Tässäkin tulee siis ilmi sen kontrolloinnin tarve. Miten ihmeessä saan kerrottua Tildalle, ettei sen tarvitse huolehtia muusta kuin omasta työstään? Ilman kattoa hipovaa viretilaa se onnistuu, mutta mitä enemmän kierroksia, sitä enemmän Tildan on pakko kontrolloida kaikkea mahdollista. Toinen asia, johon tuomarti tarttui, oli Tildan suhtautuminen laukauksiin. Nyt se kiihtyi molemmista laukauksista ja päästi parit haukut. Tuomari kysyi, onko Tilda säikähtänyt joskus jotain pamausta ja hämmästyi, kun kerroin, että vielä vuosi sitten se ei päästänyt laukausten kuuluessa ääntäkään. Luulen, että tässäkin asiassa Tilda on yhdistänyt näppärästi yhteen kaksi asiaa: laukaukset ja kiihdyttävät riistat.

Edelleen taipuminen on mahdollista ja jollain tavalla sain tästäkin kokemuksesta taas lisää taistelutahtoa. Tilda osaa hommansa, mutta koetilanne on sille vaikea. Sitä ei pienissä kimppatreeneissä tulekaan treenattua... Uskoni pieneen punaiseeni jatkaa vahvistumistaan. Me ei vielä luovuteta!

Koeselostus
1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Ystävällinen. (Hyväksytty)

2. Uimahalu
Ui mielellään. (Hyväksytty)

3. Hakuinto
Liikkuu itsenäisesti laajalla alueella etsien riistaa, vaikka välillä keskittyminen herpaantuu häiriöihin. (Hyväksytty)

4. Noutohalu
Lokit ok. Heittovarikselle tarvitsee tuomarin apua. Monella variksella hieman miettii, mutta nostaa itsenäisesti. (Hyväksytty)

5. Nouto-ote
Lokit ok. Variksilla pehmeä, mutta viimeisen variksen rikkoo. (Hylätty)

6. Palauttaminen
Lokit ok. Variksilla tarvitsee paljon ohjaajan kehoitusta. (Hyväksytty)

7. Reagointi laukaukseen
Kiihtynyt ja haukkuu. (Hyväksytty)

8. Itseluottamus ja aloitekyky
Hyvä vedessä ja maalla. (Hyväksytty)

9. Yhteistyö
Yhteistyössä. (Hyväksytty)

10. Yleisvaikutelma
Työintoinen koira, joka suorittaa vesityöt mallikkaasti ja löytää helposti varikset. Ääntelee laukauksissa. Tänään rikkoo viimeisen variksen. (Hylätty)


Tuomari Maarit Nikkanen
Parola, Hattula 15.8.2015

Viimeistely

On se hyvä, että aina löytyy onnistumisia jostain. Pidettiin tänään viikoittaiset taipparitreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa. Se oli samalla Tildan viimeistelytreeni lauantaisia taippareita varten. Jo viime viikolla teetätin Tildalle kokeenomaisen treenin, jossa toimin ja palkkasin kuten kokeessa. Se valoi minuun suurta luottoa pikkukettua kohtaan. Vesityö, hakuruutu ja jälki suoritettiin kaikki hyväksytysti, vaikka pidin huolta, etten esitellyt ruokakippoa liian lähellä lähetyspaikkoja ja palkkasin vain ne kaksi kertaa niin kuin kokeessakin voin tehdä. Melkein uskomatonta, että tuo pieni punainen villikko oikeasti pystyy suoriutumaan taippareiden tehtävistä niiden vaatimalla tavalla.

Kokeenomaisen treenin vesityö sujui Tildalta kuin itsestään ja hakuruudusta neljä varista palautui reippaasti ja itsenäisesti. Heittovarista Tilda ensin mietti, mutta nosti sen kuitenkin ensimmäisenä. Viides ja viimeinen lintu oli jotenkin vaikeassa paikassa, eikä kettunen meinannut sitä millään löytää useista lähetysyrityksistä huolimatta. Lopulta Elinan mennessä ruutuun Tilda löysi variksen ja palautti senkin empimättä. Lottovoitto ja superpalkka Tilpalle! Ennen jälkeä teetätin perusnoudon pupulla. Ei ongelmia. Jäljelle mentäessä Tilda näki Elinan kauempana metsän laidassa. Se lähti kuitenkin hyvin jäljelle, kunnes vastaan tuli kaatunut puu. Sekunnin ajatustauko ja Tilda päätti lähteä kiertämään puuta ja etsimään pupua sieltä, missä se oli Elinan nähnyt. Hyvinhän jänö niinkin löytyi! Reippaasti pupu suuhun ja fiksuna likkana kävelytietä pitkin minun luo. Sain merkin, kun Tildalla oli pupu suussa, joten kutsuin sitä. Tiputuksien saldo tälle palautukselle oli vain yksi ja sekin pikainen. Ihan ei jälkeä oppikirjan mukaan suoritettu, mutta eipä tuo kettunenkaan oppikirjasta ole. Hyväksytty suoritus kuitenkin, joten tästäkin jackpot! :)

Sitten tämän päivän viimeistelyihin. Koska sen suurempaa hiottavaa ei kokeenomaisessa treenissa tullut ilmi, päätin tehdä vain ruudun motivoidusti ja pari varista haetuttaen sekä pupulla perusnoudot. Tilda oli valtavilla kierroksilla autossa odotettuaan ja jouduin todella himmailemaan sen menoa lähetyspaikalle ja odottelemaan edes pientä rauhoittumista. Lähetyspaikalla kiljukaula jähmettyi samantien paikoilleen, hiljeni ja keskittyi. Unohdin kokonaan motivointiajatukseni ja lähetin Tildan ruutuun. Kaksi varista se haki huolellisesti ja innolla ja siitä palkkasin. Perusnoudot pupulla olivat myös varmat. Ensimmäisellä kannustin, kun en osannut olla hiljaa, mutta toisella noudolla olin hiljaa ja Tilda haki edellistä näppärämmin. Ihan mahtava pieni kettu! En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka se pystyy työskentelemään intensiivisesti ja järkevästi, vaikka vire on katossa. Ja nykyään myös sitkeästi. Tildan paineensietokyky on kasvanut ihan huimasti ja vaikka se virittäisi itsensä äärimmilleen, sillä ei keitä yli. Pystyn jopa säätelemään virettä ja Tilda kestää sen. Huimaa. Tildan kiljuessa loppujen varisten perään niitä haettaessa ruudusta, Tommi ihmetteli pienen ketun valtavaa intoa noutamiseen. Niin... Sen into siihenhän on osittain mun kolmen vuoden työn tulos. Tildan noutamista on rakennettu pennusta saakka, käyty välillä pohjamudissa ja välillä noustu pinnalle haukkaamaan happea. Nyt se noutaa sitkeästi, innolla ja intensiivisesti. Sivutuotteena ja omasta osaamattomuudestakin johtuen se todella kiljuu valmistautuessaan. Mutta työskennellessään Tilda tekee hiljaista ja keskittynyttä työtä.

Nyt on enää aikaa omalle viimeistelylle. Yritän etsiä fiiliksen, joka on varma ja luottavainen, mutta nöyrä sille, mitä kokeessa tapahtuu. Paljon voi mennä vikaan vielä koepäivänäkin, mutta tiedän, että meillä on täydet mahdollisuudet onnistua.

Mitä on tullut tehtyä?

Niin se kesäloma taas hivuttautui lopun puolelle ja huomenna on palattava töihin. Kumma kyllä kaikki suuret ja pienet ajatukset treeneistä ja muista touhuista on jäänyt tänne kirjoittelematta... Otan siis vähän takaisin ja muistuttelen mieleen tokoa, taippareita ja - rally-tokoa!

Tildan kanssa todellakin pyörähdettiin viime viikon sunnuntaina 26.7. Hattulassa rally-tokokisoissa. Lahjattomat treenaa, joten saattoi sen alo-luokan korkata näinkin. ;) Vesisateella hiekkakentällä saatiin ensimmäinen hyväksytty tuloskin! Pia Heikkinen tuomaroi meille 87/100 pistettä loppukommentein "iloista osaamista". Olin kyllä varsin tyytyväinen pikkuketun suoritukseen. Yhdet oikeat ja hyvät kylttitreenit takana ja ensimmäinen tämän lajin kisa, ja Tilda oli oikeasti mun kanssa radalla ja teki iloisesti töitä. Radan alkupuolella huomasin, ettei seuraamiseen käyttämäni "tässä" -käsky toiminut siinä tilanteessa, joten vaihdoin sen lennossa tiukemman kontaktin käskyyn. Se toimikin paremmin ja Tilda tuntui olevan enemmän tarkkana, vaikka olikin aika kiinni kädessäni. Kisaradalta saatiin siis 13 virhepistettä. Ykköset kyltin nuuskaisemisesta, vinosta eteen tulemisesta ja kontrollin puutteesta. 10 pistettä lähtikin sitten täysin omasta mokasta, kun suoritin 360 asteen käännöksen vasemmalle jotenkin väärin. Arvostelulomakkeen mukaan syynä oli rintamasuunta, joten liikkeen oikein suorittamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Tietenkään ei tajuttu videoida ratasuorituksia, vaikka kuvaajia olisi ollut useitakin, kun Jonna & Lova ja Sari & Sella olivat myös kisaamassa. Ensi kerralla sitten! Vakuutuin nimittäin, että ensi kerta tulee. Sen verran tulosten teko tarvetta tuo onnistuminen itselle taas iski...

Tulosten tekemisestä puheenollen, nyt käynnistyy meidän kisa/koekausi muullakin saralla. Taippareihin mennään tässä kuussa kokeilemaan taas. Jotain, mitä odotan tosi innolla. :) En kuitenkaan aio luoda paineita, vaan mennä samalla periaatteella kuin viime syksynäkin: katsotaan, mitä tapahtuu ja otetaan oppia. Tilda on ollut kevään taipparikurssin jälkeen loistavassa noutovireessä. Varisten kanssa hakuruudussa ollaan treenattu sitkeyttä ja olen yrittänyt iskostaa pienen ketun mieleen, että varisten noutamisesta seuraa herkkuruokaa. Ahneen kettusen suurin intohimo... Sitkeästi ja mallikkaasti se on hakutyötä tehnytkin ja parhaimmillaan kuusi varista on ruudusta tyhjennetty. Pilkun viilaamistakin riittäisi, sillä Tilda kyllä valikoi varisten noutamisjärjestyksen. Heittovarista ei voi ensimmäisenä tuoda, vaikka sen luo Tilda ekana menisikin. Mutta en tässä kohtaa ole asiasta lähtenyt nipottamaan, se kun kuitenkin seuraavaksi tuo sen heitetyn linnun. Jos varisten noutamisesta Tilda tarvitsee suuren palkan, niin pupun hakemisesta sitten jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa. Pupu itsessään meinaa olla kettuselle se mahtava herkku... Pari viikkoa sitten meillä oli pitkästä aikaa pupu treeneissä jäljen päässä ja villikko jäljesti sen ihan vain itselleen. Ehti siis syödä pikkuruiselta pupulta pään ja tassun. Yäk!! Sen jälkeen pupu onkin ollut tehotreenissä ja nyt pupun tuominen jäljen päästä taas onnistui. Vähän Tilda tarvitsee tukea minulta palautukseen. Kannustusta on ainakin kuuluttava kun pupu on suussa, jollei minua heti näy, muuten voi pieni kettunen unohtaa, että pupu pitää tuoda minulle eikä pitää itsellään. Jotenkin luotan kuitenkin Tildaan. Se on jo jonkin aikaa esitellyt taipumuksiaan treeneissä, joten mahdotonta kokeessa taipuminenkaan ei ole.

Jos rally-tokossa ja taipparitreeneissä ollaan koettu onnistumisia, niin toko tuntuu taas junnaavan paikallaan. Heinäkuussa oltiin Kivimäen Riitan yksärillä aiheena peruuttaminen seuraamisessa sekä ruutu. Hyviä neuvoja ja ruutuun uutta näkökulmaa saatiinkin, mutta itsekseen treenaillessa jämähdän silti tekemään samoja juttuja. Ja ehkä toisaalta, kun treenattavia asioita on niin paljon, niin tulee tehtyä vähän kaikkea ja siksi tuntuu, ettei edistytä. Toko taitaa tarvita kunnon perinteisen treenisuunnitelman. Eikä aikalisä ja tuumaustaukokaan olisi pahitteeksi. Tilda ei nyt juoksuisena tunnu olevan täysillä mukana koutsitreeneissä. Nenä vie kettusta taas oikein urakalla ja tavalliset hihnalenkitkin on tuskaa. Tässä huomaa kyllä, mikä tekeminen itsessään palkitsee Tildaa ja mikä saa sen vireen nousemaan (välillä liikaakin) ja pysymään korkealla häiriöistä huolimatta. Noutaminen on sitä, mikä virittää Tildan itsessään ja mitä voi tehdä pitkäänkin. Kun kyse on dameista tai riistasta, pystyn säätelemään sen virettä ilman pelkoa totaalisesta vireen katoamisesta. Ruokakuppiin liittyy jotain samaa... Toko taas on jotain, mitä Tilda lähtee tekemään mielellään, mutta itse tokon tekemisestä sen vire ei nouse äärimmilleen ja virettä on hankala säädellä. Oikeanlainen palkkaaminen on tärkeää, mutta tokossa en ehkä osaa toteuttaa sitä Tildan kannalta oikein. Voi kun jonkun kanssa voisi näihinkin asioihin paneutua ja oppia niistä vielä lisää! Paljon on potentiaalia, vähän tietoa ja taitoa.

Repovedellä 27.-29.7.2015

Maanantaina pakattiin rinkat ja itsemme autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoitus oli yöpyä kaksi yötä teltassa ja vaeltaa kaakkurin kierros 24km. Oltiin perillä Lapinsalmen parkkipaikalla vasta illalla, joten ensimmäiselle etapille tuli matkaa vain reilut 3km. Lähdettiin kiertämään kansallispuistoa vastapäivään eli Lapinsalmelta ketunlossin ylityksen kautta Tervajärveä ja sieltä Saarijärveä kohti. Rauhassa saatiin kulkea ilta ja etsiä sopivaa telttapaikkaa, kun muut ihmiset olivat jo ehtineet asettua. Pystytettiin teltta Talakseen ihan järven rantaan mustikoiden keskelle. Tildan kanssa liikkuessa on helpompaa, kun ottaa vähän etäisyyttä muihin ihmisiin ja muutenkin on kivempi olla omassa rauhassa kuin siinä kaiken tapahtuman keskellä.

Ensimmäisenä yönä tuntui jossain kohtaa hiukan viileältä ja pariin kertaan tarkistinkin, että Tildalla oli lämmin ja kaikki hyvin. Oltiin otettu ketulle oma makuualusta mukaan ja hyvä niin. Ei senkään tarvinnut nukkua ihan pelkällä teltan lattialla. Tildan kanssa on kyllä mukava telttailla, kun se osaa rauhoittua telttaan heti ja nukkuu hyvin koko yön. Sieltä ei kumma kyllä tarvitse turhia hötkyillä. :)

Aamulla auringon paistessa laitettiin rantakalliolla aamupalaa. Retkielämä on mukavaa! Suunnitelma oli vaeltaa pohjoiseen Saarijärveä kohti ja katsoa sitten, mihin asti ehdimme ja saamme pystytettyä teltan. Kun rauhakseen käveltiin ja huilailtiin välillä, niin illalla oltiin Olhavassa. Pystytettiin teltta laavun luo ylemmäs rannasta, niin saatiin olla ihan itsekseen. Matkaa tuli kaakkurin kierrosta hieman mukaillen n. 13 km. Päivä sisälsi kyllä monia jännityksen aiheita. Lojukoskelle laskeuduttaessa Tilda yhtäkkiä alkoi kalliolla haukkua jotakin. Tiesin vain, ettei siellä ihmisiä ollut ja  pian huomasin Tildan haukkuvan maata. Äkkiä pikkukettu pois tilanteesta ja lähemmäs mennessäni tuijotinkin kyytä silmästä silmään. Se oli jo pää pystyssä ja kieli ulkona valmiina hyökkäämään, mutta ei ollut ilmeisesti ehtinyt ryhtyä tuumasta toimeen. Ainakaan Tilda ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi kyyn hampaista saanut. Säikäytti se vain... Saarijärvellä jouduin itse ottamaan ruoan lisäksi parantavat pikkutorkut, kun pahoinvointi ja kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen. Uusilla voimilla päästiin taas jatkamaan matkaa ja päivän päätteksi kiivettiin Olhavanvuoren päälle ihailemaan kaunista maisemaa. Illalla teltan ollessa pystyssä oltiin me tytöt ainakin täysin valmiita untenmaille. Kettunen ensimmäisenä oli varaamassa parasta paikkaa, käpertyi kiepille ja sammui kuin saunalyhty.

Aamulla pirteinä lähdettiin valloittamaan Mustanlamminvuorta. Oli se hyvä, että mustikka-aika oli parhaimmillaan, sillä kiivetessä pikkukettu ehti hyvin napostella mustikat matkan varrelta! Välillä sitä ei meinannut saada mustikkapuskista liikkeelle ollenkaan. Mustanlammenvuoren päällä oli näkötorni, josta kansallispuiston järviä ja metsiä näkyi silminkantamatomiin. Reittimme jatkui Mustavuorelta kaakkurin kierrosta pitkin Katajajärvelle, jossa pidettiin ruokatauko. Saatiinkin hyvä paikka trangialle rannasta kalliolta ja siinä kelpasi nautiskella peilityynestä järvestä.

Loppumatka Lapinsalmelle meni yhdessä hujauksessa. Taivalta kolmannelle päivälle oli kertynyt 7,5 km. Lapinsalmen riippusiltakaan ei pientä kettusta hetkauttanut. Jouduin vähän jopa himmailemaan sen vauhtia, kun rinkan kanssa kapean sillan yli ei niin vain juostu. Kansallispuiston portin luona oltiin kaikki yhtä onnellisia! Huikean hieno vaellusretki takana kaikkine maisemineen ja telttailuineen! Luonto antaa kyllä uskomattoman määrän voimia. Tildakin kulki hyvin mukana koko reissun, vaikka oma pinna välillä kiristyi sen haahuilulle. Maanantaina alkaneet juoksut taisivat pyöriä kettusen päässä ja toisaalta ainakin keskiviikkona se oli jo väsynyt pieni vaeltaja. En tiedä tunsiko se lihaksiaan tai niveliään kipeiksi vai väsyttikö muutaman päivän stressikertymä sitä, mutta Katajajärvellä taukopaikalla Tilda oikaisi kalliolla kyljelleen ja matkaa jatkettaessa muurahaiset tassuissa ja hyttyset ympärillä veivät kaiken huomion. Ylämäkikin aiheutti tutun katseen kulmien alta: "en mä sinne tule". On se kyllä silti urhea kettu. Kaiken huomiointi ja kontrollointitarve maustettuna puolustushalulla ja terävyydellä on hirmu raskasta. Onneksi teltta on Tildalle turvapaikka ja omat ihmiset sitä parhautta.

Totista mejäilyä

Viikonloppuna oltiin meidän ihkaensimmäisessä MEJÄ-kokeessa Mänttä-Vilppulassa. Kokeen järjesti histoansa enmsinnäsitsä kertaa Tamsk. Jälkiä ollaan tehty ja koulutuksissakin käyty, joten periaatteessa tiesin, mitä tuleman pitää. Koko koeviikonloppu jännitti kuitenkin todella paljon ja tuttuun tapaan olin perjantai-iltana hermoromahduksen partaalla ja mietin jo voisinko jättää koko kokeen väliin. Rohkeasti lähdettiin kuitenkin koko perheen voimin lauantaiaamuna kohti jälkientekotalkoita. Sain kokeneeksi parikseni voittajaluokkalaisen, jolta sai hyviä vinkkejä pitkin päivää ja uskalsi kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Päivä oli helteinen ja voittajaluokan jäljen suunnistuksen ja veretyksen jälkeen olin jo aivan poikki. Maasto oli vaikeakulkuista risukkoa lähes koko matkan ja tapahtumien sijoittelu jäljelle oli hankalaa, kun piti huomioida näkyvyys tuomarille ja koiran työskentely. Avoimen luokan jäljen maasto olikin sitten helpompaa mäntykangasta. Suunnistin jäljen ja parini merkkasi ja toisella kierroksella pääsin itse merkkaamaan itselleni jäljen piilomerkein parin verettäessä. Onneksi maasto oli mukava ja avoimen jälki helpon mallinen, joten suht varmoin mielin jätin sen muhimaan ja odottamaan seuraavan päivän opastusta.

Lähdettiin kotiin yöksi ja valmistauduttiin seuraavaan koe päivään. Sunnuntai alkoikin aikaisin, kun viideltä oli lähtö taas kohti Mänttä-Vilppulaa. Oli yllättävän rento olo eikä jännittänyt ollenkaan. Edes opastaminen ei tuntunut kamalalta, etenkin kun jäljelleni tullut tuomari vaikutti mukavalta. Tuomarin puhuttelun jälkeen oli kaikille koirille laukauksensietotesti. Me oltiin ensimmäisessä ryhmässä. Koirat sidottiin liinasta puihin, jätettiin ilman käskyä ja ohjaajat siirtyivät kauemmas. Tilda jäi perinteisesti kiljumaan ja rempomaan perääni. Laukaus ammuttiin ehkä noin 6 metrin päästä haulikolla ja laukauksen tullessa Tilda hiljeni. Harmi, että paikkani oli sen verran pusikon takana, etten nähnyt kettusen reaktiota, mutta tyytyväinen olin siihen, mitä kuulin. Muiden koirien alkaessa vinkumaan ja haukkumaan laukauksen jälkeen Tildakin alkoi ääntelyn ja otti minut rempoen vastaan. Hyväksytty laukauksensieto kaikilta koirilta. Laukauksien jälkeen lähdettiin pian maastoon ja valmistauduin sorkan kanssa opastamaan jälkeni. Opastus menikin hyvin ja olin oikein tyytyväinen itseeni. Ainoastaan merkkejä oli liian näkyvillä liikaa. Jokatoisen merkin voin ensikerralla laittaa hyvin puun taakse kokonaan piiloon. Muuten merkintätapa pienillä kreppipätkillä tuntui hyvältä, vaikka tuomari suosittelikin tarroja. Siniset etumerkit olisi ehkä voinut olla hiukan kauempana makuista, mutta ei se huono ollut noinkaan. Yhteen jälkeni kulmaan tuomari kiinnitti huomiota, kun en ollut tehnyt sitä 90 asteiseksi. Kartassa jälki oli piirretty alle 90 asteen ja suunnistin sen suoraan sen mukaan tietämättä, että se olisi pitänyt suunnistaa ja merkata 90 asteiseksi ja vasta noin kymmenen metrin matkan jälkeen kaartaa kartan jäljen suuntaa vastaavaksi. Mutta ensi kerralla tässä tarkempi!

Opastuksen jälkeen siirryttiin lähelle Tildan jälkeä odottelemaan meidän jäljestys vuoroa. Sitä sitten odoteltiinkin kauan... Käveltiin Tildan kanssa ja oleskeltiin autossa, kunnes tuomari ja opas saapuivat. Otin pikkuketun sitten autosta laskemaan vähän kierroksia ennen jäljelle lähtöä, mutta tuomarin tyyli olikin odotuttaa ja "rauhoittaa" oikein todenteolla. Ainakin puoli tuntia oltiin lähtövalmiudessa ja huomasin, että Tilda laski virettään jo liikaakin ja alkoi tylsistyä. En kuitenkaan osannut siihen oikein puuttua, kun en tiennyt milloin sitten lähdetään enkä toisaalta halunnut Tildan alkavan kiljua, kun se kerrankin osasi rauhoittua... Vihdoin päästiin liikkeelle ja jäljen alkuun. Tuomari oli jo muistuttanut rauhallisesta vauhdista, joten kiinnitin siihen huomiota ja yritin himmata Tildaa vähän. Alkumakuun kettunen tutkikin hyvin ja jäljesti ensimmäisen suoran hyvin jäljen suuntaisesti viisi metriä jäljen sivussa. Ilmavainu sillä oli käytössä oikeastaan koko ajan. Makuulle Tilda kaartoi sivusta ja tutki sen tarkasti nenä maassa. Toiselle suoralle se lähti alkuun, mutta lopetti homman pian ja kävi pissalle ja sitten kierimään... Tuomari kehotti näyttämään Tildalle jäljen uudestaan ja kannustamaan 10 metrin matkan. Kettu lähti jäljelle ja ilmavainulla jäljesti toisen suoran loppuun toiselle makuulle. Kaarsi taas makuulle sivusta ja tutki sen nenä maassa. Sitten loppui taas kiinnostus. Näytin jäljen, mutta ei se enää auttanut. Kettunen oli muissa ajatuksissa. Koesuoritus loppui siihen, mutta treenattiin jälki loppuun liinalla ohjaten. Kaato löytyi ja Tilda kävi nuuhkaisemassa sitä. Menin lähemmäs sorkkaa ja vasta sitten se nuoli verta muutaman kerran ja otti sorkan suuhun ja alkoi järsimään. Erikoista...

Nyt sitten se pohdinta osuus. Makuiden tutkimiseen olin tosi tyytyväinen, sillä treeneissä Tildalla on ollut tapana vaan kävellä niiden yli turhia ilmaisematta. Sen ilmavainuisuuden tiesinkin ja se oli arvattavissa, mutta kiinnostuksen lopahtaminen jätti mietittävää. Treeneissäkin sitä on ollut joskus havaittavissa, mutta mitä syitä siihen voi olla? Tildan tuntien jo edellispäivän häkissä koepaikalla oleilu verotti sen voimia ja aiheutti stressiä. Saman jatkuessa sunnuntainakin, vaikka se tiesi, että nyt oikeasti tapahtuu jotakin, saattoi odotus olla liikaa. Vielä kun tuomari odotutti niin kauan lähtövalmiudessa, niin Tilda saattoi jo vähän luovuttaa. Se ei ollut siinä vireessä, jossa olisin halunnut sen olevan, mutta en osannut siinä tilanteessa virittää sitä muuhunkaan. Alku lähti hyvin, mutta jo ensimmäisellä suoralla tuomari huomautti vauhdista. Piti hidastaa. Yritin siis pitää vauhdin hitaampana ja luulen, että sekin vaikutti ensimmäiseltä makuulta lähdettäessä ja loppujäljellä. Tilda kääntyi välillä katsomaan taaksepäin jarrutellessani sitä ja saattoi hyvin todeta makuun jälkeen, että jaa täälläkään ei ollut sorkkaa ja eteneminenkin on niin hidasta, että antaa olla. Se ei ollut oikeassa vireessä ja kun vilkkaana ja nopeana koirana sen ei antanut toteuttaa itseään niin kuin se olisi halunnut, niin se luovutti. Toisen tuomarin tyyli olisi voinut sopia meille paremmin, mutta sillehän ei mitään voi.

Tulosten luvussa hain meille siis AVO0 paperin. Tuomarina meillä ollut Hannu Suonto luki kokeen kulun ja totesi siinä, että Tildan mielestä tehtävä oli suoritettu makuulle jäljestettyään ja se lopetti siksi jäljestyksen alkaen keksiä muita hommia. Myös harjoitusta tuo tarvitsee kuulemma. Jos aiemmin pystyin olemaan tyytyväinen ja löytämään Tildan jäljestyksestä positiiviset asiat ja jopa ajattelemaan virheet haasteina, niin tuloksen paperilta luettuani alkoi pieleen mennyt jäljestys kuitenkin kaivelemaan. "Koira tarvitsee harjoitusta" kuulosti nyt samalta kuin joskus taipparikurssilla "kaikki koirat ei vaan koskaan ota varista". Tässäkin asiassa olen sitä mieltä, että tolleri on monimutkainen ja herkkä tyyppi ja koska se ei päässyt suorittamaan tehtäväänsä niin kuin se olisi sen mielestä kuulunut suorittaa, niin se ei viitsinyt tehdä sitä ollenkaan. Tildalla oli joku oma syynsä ja ajatuksensa koejäljestyksessä, jonka takia se toimi niin kuin toimi. Harjoituksen puute ei ole tässä syy huonoon tulokseen. Toki Tildan ilmavainuinen tyyli voisi tarvita treeniä maavainuisempaan suuntaan, mutta se ei muuta sitä, etteikö se olisi voinut suoriutua avoimen luokan jäljestä jopa 1-tuloksen arvoisesti.

Huh. Uutta putkeen siis vaan. Rankka, mutta opettavainen viikonloppu, joka jätti fiiliksen, että sekä minä että Tilda pystytään siihen kyllä ja mennään uudestaankin näyttämään, että pikkukettu osaa.

Luonnetesti

Jännittävä ja odotettu päivä! Tildan luonnetesti. En tiennyt paljoakaan, mitä testissä tapahtuisi ja miten se etenisi ja yllätys olikin kuinka tiukka setti se oli. MH-kuvaukseen verrattuna koiralle huomattavasti kuormittavampi. Tilda oli kuitenkin täysin oma itsensä ja reagoi juuri niin kuin sen saattoi olettaa luonnetestissä reagoivan. Jälkeenpäin eräs tyttö kommentoi, kuinka oli Tildan tullessa testipaikalle ja säpsähtäessä kehänauhaa epäillyt sen selviytymistä testistä, mutta jo ensimmäinen uhkatilanne oli kääntänyt ajatuksen päälaelleen. Pikkuketulla riitti kantti hienosti!

Toimintakyky +1a Kohtuullinen (15p.)
Koira ottaa kontaktin kelkkaan suurestakin pelästyksestä huolimatta hyvin vähäisillä ohjaajan avuilla. Pimeässä koiraa voidaan joutua kutsumaan.

Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (3p.)
Koira reagoi aggressiivisesti hyökkäykseen, hyökkääjän tultua selvästi esille. Palautuu nopeasti.

Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty (3p.)
Koira puolustaa ohjaajaansa: joko haukkuu ja/tai murisee hyökkääjän lähestyessä, pysyy ohjaajan edessä tai sivulla. Koira palautuu nopeasti ja hyväksyy hyökkääjän hyökkäyksen loputtua, lyhyt viive sallitaan.

Taisteluhalu +2a Kohtuullinen (20p.)
Koira ottaa esineen halukkaasti, se vastustaa ja ote on melko luja, jonkin verran pureskelua ja otteen korjausta. Mikäli koira irrottaa otteensa uhattaessa sen tulisi ottaa esine uudelleen uhkauksen jälkeen.

Hermorakenne +1a Hieman rauhaton (35p.)
Koira selviytyy kaikista testin osasuorituksista. Siinä on havaittavissa lieviä merkkejä rauhattomuudesta, se rasittuu henkisesti testin edetessä.

Temperamentti +3 Vilkas (45p.)
Koiran pitää reagoida häiriöön välittömästi sen alettua. Väistön on oltava nopea, hallittu, lyhyt ja koira suuntaa huomionsa häiriöääntä kohden. Koiralta edellytetään reipasta ja iloista yleisolemusta.

Kovuus +1 Hieman pehmeä (8p.)
Koira, joka osoittaa selviä merkkejä siitä, että se haluaisi välttää paikan, missä se pelästytettiin, mutta pystyy ohittamaan pelästyttämispaikan suhteellisen läheltä ohjaajan tukemana.

Luoksepäästävyys +2a Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen (30p.)
Koira, joka houkuttelematta tai pienin houkutuksin hakeutuu kosketukseen myös vieraiden ihmisten kanssa, käyttäytyen ystävällisesti. Koira on ns. ujo.

Laukauspelottomuus + Paukkuärtyisä
Koira, jolle ampuminen aiheuttaa selviä aggressiivisia reaktioita äänen suuntaan.

Tulos 159 p.

Tuomareina Pirjo Kelloperä ja Katri Leikola
Sastamala 6.6.2015

Kiva oli kuulla lopuksi, kuinka tuomari kehui Tildan moottoria ja taistelutahtoa. Vaikka se ei leikissä tullut ilmi, niin kokonaisuus huomioiden Tilda taisteli valtavan hyvin. Se oli oikein säpäkkä pieni ja pippurinen! Pimeä huone oli Tildalle selvästi jännittävä ja siellä sen pehmeä puoli tulikin esille. Nenää se ei hoksannut käyttää ollenkaan eikä varmaan tajunnut, mitä siellä pimeässä olisi pitänyt tehdä. Ämpäreitä ja lasta oli jätetty ansoiksi liukkaalle lattialle ja Tildan ollessa melkein minun luonani se kompastui lastaan ja säikähti ja peruuttaessaan rymäytteli ämpäreitäkin. Siitä hetki kestikin ennen kuin se harkittuaan lähti uudelleen minun nurkkaani kohti ja löysi viimein. Seinään Tildan hylätessäni se ei selvästi jaksanut enää puolustaa ihan niin rajusti kuin alussa kelkalla. Tai sitten sillä ei ollut niin paljoa puolustettavaa, kun en ollut vieressä... Laukauksiin reagoiminen ei sitten noiden kaikkien muiden tilanteiden jälkeen ollutkaan yllätys. Testistä kuormittuminen ja siinä koko ajan varuillaan olo sai aikaan haukkumisen myös laukauksille. Siitä siis paukkuärtyisä. Onhan se haukkunut laukauksille treeneissä aiemminkin kierroksilla ollessaan, mutta ollut myös aivan hiljaa taippareissa sekä MH-kuvauksessa. Testitilanteessa tulos oli nyt kuitenkin oikea.

Muutenkin tuli verrattua luonnetestiä MH-kuvaukseen. Tänään testissä oli alun leikki poislukien pelkästään uhkia, jotka tulivat eteen tiukkaan tahtiin. Palautumisaikaa niiden välillä ei juuri ollut. MH-kuvaus oli huomattavasti leppoisampi. Enemmän aikaa kulutettiin palautumiseen ja toisaalta kuvauksessa oli myös Tildalle kivoja asioita enemmän kun sai leikkiä ja saalistaa viehettä. Mielenkiintoinen oli luonnetestikin kuitenkin käydä! Jotenkin nyt konkretisoitui ihan eri tavalla terävyys, kovuus, temperamentti, hermorakenne, toimintakyky... Miten sitä alkaakin taas huomata tuosta pienestä punaisesta enemmän asioita ja ymmärtää sitä paremmin. :)