Kaukainen taipparihaave

Paljon on taas ehtinyt tapahtua ja päivät menee niin hurjaa vauhtia, että aika ei meinaa riittää saamaan kaikkia tekemisiä tänne blogiin. Tiistaina oli Nuuskujen pentutreenit Niihamassa. Vettä ripotteli taas taivaalta, joten ajettiin rantaan tekemään vesitreeniä, kun kuitenkin koirat olisivat olleet märkiä. Katselin ensimmäisenä töitä tekevää labbista ja totesin, ettei Tilda välttämättä mene rannasta järveen. Ranta oli kuulemma helppo. Se oli kaislikkoinen, mutta suht matala. Toisena oli sitten meidän vuoro. Tehtiin Tildalle markkeerauksia veteen heittäen damia ihan rannan tuntumaan. Tii yritti kaikkensa, mutta dami oli sille liian kaukana. Kouluttaja heitti toisen damin lähemmäs ja lähetin ketun sitä hakemaan. Kauan Tilda pyöri välillä piipaten kaislikossa ja yritti päästä damin luokse. Veteen se meni juuri ja juuri kahlaamaan. Kolmas dami heitettiin vielä lähemmäs ja siihen Tilda pääsikin pienen pyörimisen jälkeen kiinni. Jostain syystä Tiin on vaikea ottaa vedestä damia suuhun. Dami luiskahtaa aina karkuun, kun toinen yrittää siihen tarttua. Lopulta pikkukettu joutuikin sukeltamaan kokonaan saadakseen damin suuhun. Damin Tilda vei rantaan vähän matkan päästä minusta ja tiputti sen ravistellakseen. Siinä kehuessani en tajunnut napata damia itselleni ja hetken mietittyään Tilda päätti aloittaa ”kivan leikin” ja lähteä dami suussaan juoksemaan rallia rannassa. Käskyni menivät – kuten arvata saattoi – kuuroille korville. Otin taktiikakseni kävellä aina eri suuntaan kuin koira, mutta tällä kertaa se oli Tildasta hauskaa. Se pääsi aina minua kovempaa juoksemaan ohi. Seuraava yritys oli mennä istumaan katsomon portaille ja jättää Tilda huomiotta. Lopulta Tii tuli luokse dami suussaan, katsoi namikättäni ja päätti luovuttaa damin ja ottaa namit. Lokkia ei sitten edes heitetty Tidalle järveen. Se haisteli raatoa maassa ja jätti siihen.

Vein Tildan autoon huilaamaan ja menin rantaan katselemaan seuraavan koiran, puolivuotiaan käyttölabbiksen, touhua. Olo oli kuin maansa myyneenä. Kaatuiko meidän taipparihaave nyt tähän? Koira ei mene veteen noutamaan esinettä (saati lokkia) ja palautukset ovat täysin sen fiiliksestä kiinni. Kouluttaja kehotti olemaan painostamatta Tildaa hakuun, koska se on pehmeä ja herkkä koira. (Ehkä on sitten. Silloin tällöin.) Ja, kun Tii tekee töitä, antaa sen tehdä rauhassa ja miettiä itse, miten ne ratkaisisi. Palautuksista saatiin nyt palautetta, että niitä täytyy treenata. Pitäisi vaan olla joku treenikaveri, koska minun kanssa kaksistaan tehdessä Tilda toimii usein lähes täydellisesti. Haku ja palautus onnistuu ilman sähellystä. Toki Tildan kanssa on myös koettu päiviä, jolloin tuntuu, ettei sitä vaan kiinnosta noutaa, saati palauttaa. Mitä tässä nyt tekisi, olisi kiva tietää. Ensi tiistaina jo treenaamme vesityöskentelyä uudestaan jossain toisessa paikassa vaikeammassa rannassa. Sain siis ohjeet harjoitella uintijuttuja Tildan kanssa paljon ennen tiistaita. Jos vesitreeni ei suju, niin sitten tehdään Tildalle maalla hakua. Tiistai on vaan jo tosi lähellä ja järvet kaukana… Saa nähdä kuinka meidän parin päivän päästä käy.