Kyllä se treeneissä taipuu!

Onpa jäänyt kaikessa hässäkässä treenikuulumiset väliin. Tildan kanssa on nyt oikeastaan kaksi rautaa tulessa: taipparit ja toko. Näistä taipparit palaa suuremmalla liekillä ja huomaan useammin ja mieluummin raahautuvani metsään linnun raatojen kanssa kuin tokoilevani normilenkin lomassa. Mikä on saanut meidät taas uudestaan pitkän talven tauon jälkeen tavoittelemaan valtavia haaveita?

Taipparikurssi on nyt käytynä. Sara ja Pete ovat olleet kannustavia ja olen saanut toivomaani tukea siihen, ettei Tilda ole ollenkaan toivoton tapaus. Oikeastaan tukea kummempaa en ole kaivannutkaan. Tilda itse on todistanut viimeisen parin kuukauden aikana, että pitkä tauko riistasta ei haitannut yhtään vaan ollaan päästy jatkamaan täysin siitä, mihin syksyllä jäätiin. On mahtavaa katsella pikkuketun innokasta ja iloista työskentelyä! Etenkin kun sen eteen ollaan tehty muutama vuosi ahkerasti töitä ja vuodatettu kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä.

Kurssilla Tilda pääsi ahkerasti kantamaan riistaa. Vesitöitä tehtiin parina kertana ja varmasti Tilda toi järvestä niin lokit kuin lokkia paikanneet variksetkin. Venekään ei haitannut kettusta ollenkaan, ainoastaan talven jäljiltä veteen meneminen oli ensimmäisillä heitoilla vähän hidasta ja hyvää kohtaa rannasta piti hakea piippauksen kera. Kyllä se sinne kuitenkin menee ja kesän edetessä varmasti myös aina vaan helpommin.

Hakuruutu variksilla parani viikko viikolta. Ensimmäisillä kerroilla Tildaa sai kehottaa nostamaan riistan, mutta viimeisellä kerralla se kovaa juosten haki itsenäisesti kolme lintua. Ajatustyötäkin pienen ketun päässä nähtiin välissä. Sara nauroi ruudussa Tildaa katsellessaan sen ilmettä, kun se loikki löytämänsä variksen ympärillä eikä ihan heti pystynyt sitä suuhun ottamaan, vaikka silmissä varmasti vilkkuivat odottavan ruokapalkan kuvat. Oikean ratkaisun pieni kuitenkin lopulta teki ihan itse ja haki sen jälkeen toisenkin variksen. :) Viimeisellä kurssikerralla ruudun kolmesta variksesta yksi oli kunnollinen ja kaksi järvessä uinutta huonokuntoista. Silti Tilda nouti ne niin vauhdilla, että sain ohjeeksi olla kirittämättä sitä palautuksissa enempää!

Pupun kanssa Tildan ei ole tarvinnut viime syksyn jälkeen miettiä lainkaan, mitä sillä tekisi. Se sinnikkäästi raahaa sen pitkänkin jäljen päästä ojien ja juurakkojen yli ja jäljestää hienosti (tosin helposti ilmavainulla). Ihan käteen asti en pupua saa, mutta metrin tai parin päähän. Ruokapalkan Tilda pupun tuomisesta vaatii, on se sen verran hieno juttu. Palautusmatkalla kettunen toisinaan tiputtelee pupua ja viimeisellä taipparikurssikerralla tultiin siihen tulokseen, että ehkä hiukan vastahakoisesti se pupun palauttaa. Mieluummin pitäisi itsellään. Lyhyitä pupun palautuksia superpalkkaa vastaan olisi siis treenilistalla!

Sain Saralta ja Peteltä paljon palautetta ja treenivinkkejä Tildan kanssa toteutettaviksi. Risuja saatiin Tildan käytöksestä. Sen kiljumisesta ja rempomisesta hihnassa ja muiden haukkumisesta. Kiljumisella ja hyppimisellä se komentaa minua tietyissä tilanteissa. Ja vahingossa tai huolimattomasti olen palkannut sitä siitä ja vahvistanut ei-toivottua käytöstä. Tilda on ottanut kiljumisen tavaksi. Saran mielestä se pystyy kyllä sen lopettamaan halutessaan. Katsotaan. Tildan ei pidä määrätä ja sen on luotettava minuun, jottei kovassakaan vireessä sen puolustaminen ja terävyys tulisi läpi. Risuista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi kehut loistavasta harrastuskoirasta. Sen sinnikkäästä ja vauhdikkaasta työskentelystä, joka on hienoa katseltavaa. On se vaan mahtava kettu, kaikkine hyvineen ja huonoineen puolineen ❤

Tarkka-tyttö ❤

Muistilista:
-Tilda saa käyttäytyä miten sattuu (käyttäytyy huonosti), komentaa ja puolustaa (miten pääsen eroon?)
-Tilda pystyy lopettamaan kiljumisen (mistä tiedän?) ja rauhoittuu samantien töiden jälkeen (on/off)
-Älä vaadi sivulla istumista, jos se ei tietyssä mielentilassa onnistu
-Ei useita käskyjä, vaan avustusta, jos ei heti tottele
-Tilda ei saa määrätä
-Pupun kanssa kannustusta palautuksessa, kehut vasta perillä
-Pupulla perusnoutoja ja palautuksia ruokaa vastaan, toi ehkä vastahakoisesti
-Variksilla isompaa ruutua ja useita variksia ennen ruokaa, ei välipalkkoja
-Ruokakippo omassa taskussa ja palkka minulta
-Tildalta pitää vaatia jo enemmän
-Variksien palautus nopea - ei tarvi kiritystä
-Älä koske lähetyksessä koiraan ja käytä hihnaa ohjailuun

Hyvinvoiva pikkukettu

Eilen käytiin taas Marika-fyssarin luona kontrollissa Eläinystäväsi Lääkärissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt vajaa kaksi kuukautta ja vähän olin huolissani Tildan voinnista jumien ja kropan hallinnan edistymisen suhteen. Kovin tarkasti en nimittäin enää ole kaikkia ohjeita lämmittelyistä ja lenkkien pituuksista noudattanut, vaan antanut itselleni luvan olla liikaa stressaamatta nivelrikosta ja Tildalle luvan olla villi ja vapaa. Ja eipä tuo ole kipeältäkään vaikuttanut edes laavureissun plus taipparitreenien jäljiltä, joten suht huoletta on saanut olla.

Alkuun Marika huomasi heti, että Tilda lenkkaa takajalkojaan ja yliojentaa kintereitä käynnissä edelleen. Sen kintereet ovat sen verran löysät, että ne luultavasti tekevät myös nivelrikkoa joskus. Jumpatessa kahden tasapainotyynyn päällä Tilda saikin kehuja. Se piti hienosti kintereet kulmautuneena, vaikka kahdella tyynyllä tassujen nostot on vielä sille hiukan vaikeaa. Kropan hallinta ja kintereiden asennon kontrollointi oli selvästi parantunut viime kerrasta! Istu-seiso -vaihdot korokkeen ja tyynyn avulla onnistuivat myös hyvin ja saatiin treenirepertuaariin lisäksi maahan-seiso -liike. Ristikkäisillä jaloilla seisominen ei edellisellä käynnillä onnistunut juuri lainkaan. Tildalla ei pysynyt tasapaino ja se suoristi kintereensä heti. Nyt liike sujui paremmin ja oikean takajalan ollessa tukijalkana Tilda pystyi seisomaan hetken vakaasti. Vasen puoli oli vielä vaikeampi, mutta siinäkään Tilda ei yliojentanut kinnertään, vaan ennemmin yritti peruuttamalla säilyttää tasapainon. Paljon kehitystä oli siis tapahtunut! Lihaksetkaan eivät olleet selkeästi jumissa. Takareisissä, vasemmassa hauiksessa ja pakaroissa oli pientä jännittyneisyyttä ja lonkan etupuoleiset lihakset kiristivät ihan vähän. Takaselässä oikealla puolella oli lievästi tiukka trigger-piste. Vähällä selvittiin jumienkin kanssa. Venyttelyitä kuitenkin jatketaan samoin kuin jumppia. Ihan kahdesti joka päivä ei tasapainoillakaan Tildan enää tarvitse ja seuraava fyssarin kontrolli sovittiin 6kk päähän, jollei mitään ongelmia ilmene. Ohhoh! Näyttää siltä, että voidaan elää niin kuin ennenkin, kunhan tarkkailen Tildaa liian väsymisen varalta ja reagoin siihen.

Marikan luona on mukava käydä. Nytkin jutellessa sain monia ahaa-elämyksiä. Tildan vasen lonkkanivel on huonommassa kunnossa kuin oikea, vaikka alkuperäisissä virallisissa lonkkakuvissa vasen lonkka oli B ja oikea C. Marika selitti tämän voivan johtua siitä, että röntgenkuva on ollut ihan hiukan vino ja sen takia lonkkamalja on näyttänyt paremman muotoiselta kuin oikeasti onkaan ollut. Kennelliitossa lausunnon antaja näkee kuitenkin vain kuvan ja arvioi lonkat sen perusteella. Kuvaajalla on siis merkitystä, eikä toisia turhaan suositella. Joskus sitten seuraavan koiran kanssa valitsen luuston kuvaajan eri perustein kuin Tildan kohdalla. Vireestäkin oli taas puhetta ja todettiin olevan hyvä asia, että Tilda on reagoinut kipuun laskemalla virettä. Toisaalta todettiin, että sen kohdalla voi myös olla, että kipujen on ollessa todella kovat, se vasta laskee virettään. Mistä sen tietää... Useat koirat vain nostavat virettään entisestään kipujen ollessa päällä, joten kipuja on vaikea huomata. Mietin Tildan agilityssa hyppäämästä kieltäytymistä ja itseasiassa myös joskus tokon alhaista virettä. Nythän melkeinpä lajissa kuin lajissa - tokosta noutamiseen - haasteena on Tildan valtavat kierrokset. Niitä ei tunnu saavan alas mitenkään. Agilityn lopettamisen jälkeenhän huomasin heti Tildan olevan superinnoissaan tokosta. Ei se sitä joskus aikaisemmin ollut. Syynä voi olla pitkä tokotauko ja monet muut tekijät, mutta mitä jos sillä olikin ollut jo pitkään kipuja agilitysta johtuen ja agilityn jäädessä pois kivut helpottivat. Ainahan Tildan käyttäytymisen kanssa oli haasteita agilityssa. Ehkä nekin ovat johtuneet ajoittaisesta kivusta, vaikka hierojat olivatkin aina sitä mieltä, että mitään jumeja ei ole.

Kaikkea voi spekuloida. Se ei välttämättä osu oikeaan, eikä kaikkia ajatuksia kannata liian vakavasti ottaa. Huomioita on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta koiraa oppisi lukemaan ja sen hyvinvoinnista osaisi huolehtia paremmin. Monilla asioilla on yhteytensä. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Tilda voi nyt niin kuin voi. Sen vointi voisi olla paljon huonompikin ja se saattaisi olla kipeä ihan vain kotioloissakin. Nyt se vaikuttaa onnelliselta ja nauttii elämästä ja me voidaan harrastaa ja tehdä monia asioita. Vaikka välillä ikävä agilitykentälle on todella kova, kaiholla muistelen meidän parhaita hetkiä agiradalla ja harmittelen että nolla kolmosista jäi niin pienestä kiinni, niin olen tyytyväinen päätökseen pitää Tilda pois esteiltä. Lopulta ollaan kumpikin näin onnellisia pidempään. (Kuvat Sarin ottamia Aulangolta 11.4.2015)

Taas taippareita kohti!

Kevät on tullut ja taippariajatukset ovat taas vallanneet aikaa. Mietin pitkään osallistutaanko taipparikurssille nyt keväällä ja mitä hyötyä siitä olisi. Kuitenkin, kun löysin kouluttajan, jolla itselläänkin on nuori tolleri, päätin ilmoittautua.

Ensimmäinen kurssikerta on takana ja onneksi ollaan mukana. Niin paljon uusia ajatuksia ja suuria odotuksia jo heräsi. Tilda oli laavuretken jäljiltä treenin alkuun väsyneen oloinen ja damihakuruudun se tekikin ihmeellisen rauhallisella tempolla. Tosin hämmennystä pienen tollerin päässä aiheutti heittodami, joka jäi puun latvaan roikkumaan. Naurunremakka ja dami puussa sai Tildan kiljumaan entistä hysteerisemmin, joten vein sen pois lähetyspaikalta rauhoittumaan. Kun vein hiljaisen kettusen uudestaan lähtökuoppiin ja lähetin ruutuun, se eteni hölkötellen, mutta varmasti. Viimeistä damia Tilda ei heti meinannut löytää ja lähti laajentamaan ruutua tosi kauas. Koutsi-Saran hiljaa vaakkuessa kadonneen damin luona, Tilda meni heti sen noukkimaan ylös. Palautetta saatiin kulkemisesta lähetyspaikalle ja yleisestä olemisesta. Tilda piippaa ja se vahtii. Herkkänä koirana sille on todella stressaavaa huolehtia minusta etenkin jännittävässä ja erikoisessa tilanteessa. Mustavalkoisuus on avainsana tähän. Minä sanon, mitä tehdään ja määrään tahdin. Me kuljetaan yhdessä eikä Tildan tarvitse ollenkaan vahtia, kun minä johdan tilannetta. Sara neuvoi tuomaan tokosta tuttua nipotusta taipparitreeneihinkin. En kyllä myöntänyt, etten oikeastaan nipota kovin kovasti tokossakaan... Olen antanut Tildan kerätä kierroksia, koska olen ajatellut sen silloin tekevän töitä pidempään ja innolla ja saavan motivaatiota itsensä ylittämiseen. Tilda pystyy tiettyyn pisteeseen saakka paiskimaan hommia hyvin ollessaan kovassa vireessä, mutta rajan ylittyessä vaikea tai epäselvä tehtävä on mahdoton suorittaa. Kiljuminen tietenkin lisää kierroksia entisestään, joten siitä olisi jossain määrin päästävä eroon. Kehuja pitäisi muistaa viljellä Tildalle vuolaammin, koska se selvästi palkkaantuu niistä ja saa vauhtia ja varmuutta lisää tekemiseensä.

Ruudun jälkeen odotettiin kauan. Minulle lankesi taas tehtäväksi viedä pikkukettu kauas pusikkoon ja rauhoitella sitä... Riista saa Tildan nollasta sataan sekunnissa. Rauhallinen nuuskutteleva kettunen aloitti kiljumisen ja hihnassa sinkoilun sillä hetkellä, kun muovipussi variksineen osui sen näkökenttään. Treenattiin siis myös rauhoittumista. Ja kiinni olemista puussa... En voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki muut tollerit kurssilla olivat omilla paikoillaan puussa kiinni hiljaa ja rauhakseen. Tilda saa sätkyn, kun edes ajattelen sitovani sen hihnasta puuhun kiinni odottamaan ja vaikka istuisin vieressä se huutaa kuin hyeena. Treenilistalle.

Illan päätteeksi Tilda pääsi hakemaan varista ja nuuskimaan lokkia. Uhkarohkeasti yritin lähettää Tildan markkeeraukseen, mutta eihän tuo mitään tuonut. Arvatenkin... Uusintayrityksellä sama tulos: nuuskuttelua ja pois linnulta. Lokin Tilda tuo kyllä vedestä, joten siihen ei puututtu. Saran kanssa tultiin tulokseen, että ruokamotivaattori Tildalla on ok. En vaan tiennyt taas ensimmäisellä kerralla, kuinka paljon kehtaan ruoalla motivoida. Ensi viikolla päivän ruoka-annoksen saa vasta, jos variksia palautetaan. Seuraavana päivänä taipparikurssista tein Tildalle yllätyksen ja vein metsään piiloon variksen. Näytin possunkorvaa ja jätin sen maahan. Tilda pinkaisi käskystä metsään ja löysi variksen oikeastaan heti. Se nuuski, mutta kääntyi pois ja juoksi kierroksen linnun ja minun väliin. Tilda pysähtyi, katsoi minuun, juoksi varikselle, otti sen suuhun ja palautti. Ja possunkorva oli ansaittu! Kyllä se osaa, kun se tekemisen hauskuus vaan taas kaivetaan sieltä esille! Ihanaa päästä taas tositoimiin metsässä! Saa nähdä, mitä Sara ja Pete kaivavat meistä esille kurssin aikana, en malta odottaa. :)

Rallailua kerrakseen

Nyt on Lovan rally-tokon kisaura käynnistetty ja jo kahdet kisat kisattu. Viikko sitten Lovan meillä olon päätteeksi rallailtiin Ylökkin järjestämissä kisoissa, joissa tuomarina oli Pia Heikkinen. Helppoa oli mennä kisaamaan ilman paineita, vaikkakin rally-tokosta tiedän todella vähän. Varmuus Lovan tekemisestä ja meidän yhteistyöstä toi kuitenkin sopivasti luottamusta. Kisahallissa Lova oli kuin lentoon lähdössä ja ahtaassa tilassa, jossa oli ihmisiä ja koiria paljon, jouduin lähes jatkuvasti pitämään sen käskyn alla. Säpäkästi se kuitenkin käskyjä kuuntelikin ja teki innolla kaikken, mitä pyysin. Sama meno jatkui radalla. Oli valtavan helppoa suorittaa rataa, kun vieressä seurasi niin taitava koira. 90/100p. oli meidän pistesaldo lopulta ja aika 1:25.09. Kymmenen pisteen vähennys meni ohjaajan piikkiin. Kutoskyltillä koiran kiertämisen jälkeen en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa suoraan. Olisi senkin kyltin suoritusohje pitänyt varmistaa, mutta niin luulin muistavani... Hienolta tuntui ja näytti meno kuitenkin, joten tyytyväinen pitää olla. Arvostelulomakkeen tuomarin kommentti sujuvasta yhteistyöstä lämmitti mieltä. :)

Toisen kerran kisattiin eilen lauantaina Tamskin tallilla. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Nyt jännitys itsellä oli paljon kovempi, koska paineet tuntuivat kasvaneen. Kisapaikalla jännitys onneksi helpotti, mutta samaa varmuuden tunnetta en saanut. Vanhempani toivat Lovan kisapaikalle ja jäivät katsomaan kisoja. Heti lämppälenkillä huomasin, ettei Lova ole oma itsensä. Tai ei ainakaan yhtään samanlainen kuin mitä se oli ollut koko aiemman viikon meillä hoidossa ollessaan. En meinannut saada Lovaan kontaktia ja sen oli tosi vaikea tulla pihalla edes sivulle kutsusta. Hallissa sisällä Lova oli ihmeen rauhallinen. Se teki töitä, mutta ei samalla intensiteetillä kuin viikko sitten. Aikataulu kisoissa oli reippaasti myöhässä, joten nyt oli aikaa varmistaa kylttien suorittaminen moneen kertaan. Meidän vuoron tullessa jo lähtö enteili katastrofia. Lovan nenä painui maahan eikä se pysynyt perusasennossa. Ihan katastrofi rata ei kuitenkaan ollut, mutta hylätty suoritus silti. Heti lähdöstä saatiin -1p taluttimen kiristymisestä ja ohjaajan virheestä. Vitos ja seiska kylteillä samoin hihna kiristyi. Täytyy ensi kerralla pitää alusta asti vaan ihan päästä kiinni. Kyltiltä 11 sitten väärin suoritettu tehtävä eli -10p, kun Lova kuuli yleisöstä koiran haukkumista ja jäi sitä kyttäämään enkä meinannut saada sitä takaisin ruotuun ja sivulle. Lopputulos hylätty ja ratavirhe. Kyltin 11 virheen olisi kai voinut korjata uusimalla ja se siinä mielessä kävikin. Kuitenkaan en sitten osannut tuomarille huikata uusimista ja palata kunnolla taaksepäin. Tässä huomaa, etten rally-tokosta tiedä oikeastaan vielä mitään... Pitäisi varmaan johonkin kurssille mennä opettelemaan, niin osaisi sääntöjä hyödyntää paremmin. Hylätyn tuloksenkin olisi ehkä voinut jollain välttää, en tiedä... Mutta tämä oli vaan koettava, jotta voi oppia uutta. Uutta kisaa ja treeniä kehiin vaan!

Tulipa koettua kahdet hyvin erilaiset kisat. Jonnan sanoin Lovakin on vain eläin ja Tamskin kisoissa se saattoi reagoida erikoiseen tilanteeseen, kun vanhempani vain toivat sen keskelle kisoja ja sitten olisikin pitänyt ymmärtää päästä minun kanssani kisamoodiin. Juoksutkin sillä saattaa olla alkamassa, joten tiedä sitten mitkä asiat pyörivät pienen päässä. Taitava se jokatapauksessa on ja ihana on ollut huomata, kuinka Lova eri ohjaajankin kanssa pystyy tekemään töitä intensiivisesti ja muodostamaan näkyvästi hyvän yhteistyön. Sen kanssa on parhaimmillaan todella helppoa ja mukavaa tehdä töitä. On siskollani vaan aikamoinen pieni punavalkoinen. Kiitos, kun saan lainata sitä. :)

Korvaeläin <3

Kaksin aina kaunihimpi

Koko viime viikon elimme elämää kahden koiran kanssa, kun siskoni Lova oli meillä hoidossa. Paljon olin tekemistä tytöille yksin ja yhdessä kehitellyt. Tällä hetkellä vanhempieni luona asuva Lova ei siis meille lomailemaan päässyt vaan hommia oli tiedossa. Lovan kanssa käymäni rally-tokon pikakurssin jälkeen päätin ilmoittaa meidät ihan oikeisiin kisoihin ja nyt oli kenraalitreenien paikka. Kiva tuon punavalkoisen kanssa on töitä tehdä, on se niin pätevä! Uskomatonta, kuinka se tekee pitkää pätkää töitä ilman jatkuvaa palkkaamista ja jaksaa seurata intensiivisesti. Vaikka Tildakin osaa olla säpäkkä tapaus, niin Lova vie senkin ihan toiselle tasolle. :)

Tyttöporukalla käytiin myös Tampereen koirauimalassa. Tildan ja Lovan kanssa uimaan pääsi Sella. Vesi on kyllä elementti josta nauttivat kaikki! Tilda ja Sella konkareina näyttivät altaaseen meno esimerkkiä ja äkkiäkös Luuttukin hoksasi, miten veteen pääsee. Suihku taisi olla jokaisen tytön mielestä se ikävin osuus reissussa, muuten riemulla ei ollut rajaa!

Miten nuo kaksi punavalkoista voivatkin olla niin erilaisia? Kotosalla Tilda tavalliseen tapaansa pötkötteli sohvan nurkassa tai keskellä olohuonetta seuraillen tarkasti paikaltaan kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Vasta, kun joku meni keittiöön, oli kettu kärppänä takavasemmalla. Lova taas rauhoittui makailemaan vain silloin kun kukaan ei liikkunut. Aamuisin töihin valmistautuessani Lova seurasi minua kuin hai laivaa, eikä rauhallisesta sängyssä löhöilystä tullut mitään ilman vienoa piippailua ja edestakaisin ravausta. Tilda loikoilisi arki-aamuisin niin pitkään kuin mahdollista, mutta nyt Lovan ollessa talossa, senkin piti siirtyä makuuhuoneesta minua vahtimaan. Ulkoilu näiden kahden kanssa korostaa eroavaisuuksia entisestään. Lova kaahaa satalasissa koko ajan ja Tilda haahuilee nuuskutellen joka ruohonkorren erikseen. Metsässä meno on tasaisempaa ja kaikki voivat vaan nautiskella.

Tytöt tulevat keskenään hyvin toimeen, vaikka paljon niiden suhde on muuttunut ajan myötä. Ikäeroa on vain puolisen vuotta ja molemmat ovat omalla tavallaan vahvoja persoonia. Viikko yhdessä pienessä kerrostaloasunnossa näytti kuitenkin väsyttävän molempia neitosia. Lova rupesi loppuviikosta vahtimaan ruokien laittoa entistä tarkemmin ja kömpi useasti sängyn alle huilimaan. Tilda taas ärähti jokusen kerran autossa Lovalle onnistuen näin hiljentämään sen loppumatkan ajaksi. Kumpikin taisi huokaista helpotuksesta, kun vanhempani tulivat hakemaan Lovaa. Kisapäivän viimeiset valokuvat saatiin hädintuskin otettua, kun Luutulla oli kiire ulos ja autoon. Antoisa ja raskas viikko yhtäaikaa. :)

"Mun pitäs hei mennä!" Kisakirjan sisältöön palataan myöhemmin... ;)

Olemisen sietämättömyys

Tildan heikoin kohta - oleminen. Pikkukettu ei vaan osaa olla rauhassa tilanteessa, jossa se olettaa jotain tapahtuvan. Monessa harrastuksessa ollaan pärjätty Tildan malttamattomuuden kanssa suhteellisen hyvin ja olen jopa oppinut käyttämään siitä syntyvää korkeaa virettä hyväkseni. Tokon taas tullessa kuvioihin enemmän mukaan, valtava malttamattomuus ja korkea vire onkin aiheuttanut suuren ongelman. Paikalla olemisesta ei tule mitään. Tilda on vaihtelevalla menestyksellä onnistunut sinnittelemään paikallaan nippanappa kaksiminuuttisen. Nyt kun paikkamakuusta on tullut yksi tehotreenin kohde, ei se enää ole onnistunutkaan ollenkaan. Kettu muuttuu karvamadoksi ja ryömii minua kohti tai piippaa ja kiljuu paikallaan, kunnes ei pysty enää hillitsemään itseään ja nousee. Kaikenkaikkiaan moodi paikallaan olemiseen silloin, kun mitään ei tapahdu, on Tildalla täysin hakoteillä.

Sunnuntaina päästiin Sarin ja Hilpin kanssa jaetulle Riitta Kivimäen yksärille. Olin valinnut aiheeksi ainoastaan paikkamakuun, koska sen suhteen aloin olla jo toivoton. Miten yksi pieni (tai aika suuri) liike voi olla niin totaalisen hankala? Kerroin Tildan ryömimistaipumuksesta paikkamakuussa ja ryömimisen estämisen seurauksena tulleesta piippauksesta sekä vireestä, joka on paikkikseen aivan väärä. Riitan mukaan ääntely johtuu ristiriitatilanteesta. Koira ei tiedä, mitä siltä halutaan, eikä kestä tilanteen tuomaa painetta, vaan purkaa sen ääntelemällä. Tilda onkin oppinut käyttämään ääntään monenmoisessa tarkoituksessa... Treeni aloitettiin luopumisharjoituksella, jonka tarkoitus on saada koira keskittymismoodiin. Herkkuja tarjoavasta kädestä on osattava luopua, silloin saa palkkaa. Riitta huomautti jo alussa tätä harjoitellessa, että Tilda on ihan hiljaa. Ja sen todella näki kettusesta, kuinka sen pienessä päässä raksutti hurjasti ja se keskittyi! Luopumiskättä voi käyttää kaikissa odottelutilanteissa apuna keskittymisessä. Taidetaan testata sitä noutotreeneissäkin, kun meinaa pikkukettua kiljututtaa.

Luopumisen kautta lähdettiin treenaamaan myös paikkamakuuta. Tilda tarvitsee paikallaoloonsa jotain, mihin keskittyä. Nyt sille tarjotaan herkkuja, joista luopumisen se voi ottaa tehtäväkseen. Namikasa makuussa tassujen väliin ja josko pikkukettu olisi hiljaa ja pää uljaasti ylhäällä, kun pitää kovasti olla edes katsomatta herkkuja. Jos Tilda alkoi piippaamaan, tehtävää vaikeutettiin esim. luopumiskädellä. Tässä kohtaa kävi pari kertaa niin, ettei pieni enää pystynyt ollenkaan olemaan, vaan valitsi hiljenemisen ja rauhoittumisen sijaan ylös ponkaisun. Kaikki namit pois ihmettelyn kera ja alusta uudestaan. Pienin askelin ruvetaan Tildan kanssa Riitan neuvoilla paikallaoloa rakentamaan. Kuulemma se on pitkä ja hikinen tie, mutta me otetaan haaste vastaan ja lähdetään tavoittelemaan kympin paikkista. Sunnuntai-illan ryhmätreeneissä päästiin jo testaamaan luopumista muiden koirien ollessa häiriönä ja kyllä se vaan näyttää toimivan. Varovainen saa olla, ettei haukata liian isoa palaa kerralla, mutta parempi paikkismoodi on jo vilautellut itseään. Kotona tehtävä on Tildalle selvästi helpompi ja siihen tartutaan. Täytyisi nyt jokapäivä tehdä luopumistreeni jumppien ja venyttelyiden ohessa... Katsotaan, kuinka onnistutaan!

Yksäri toi muutenkin taas paljon ajattelemisen aihetta. Olin asettanut tavoitteeksi Tildalle TK1 -tunnuksen syksyyn mennessä ennen kuin tokon uudet säännöt astuvat voimaan. Nyt on kuitenkin pakko miettiä, onko siinä mitään järkeä? Kilpaurheilija pääni sisällä haluaa jo kisaamaan. Se haluaa nopeita ja näkyviä tuloksia ja turhautuu, kun ei onnistu. Tiimissäni on kuitenkin edelleen tärkeämpääkin tärkeämmässä osassa Tilda, joka ei ole vielä valmis kisakentälle. Eikö paljon hienompaa olisi kuvitella menevänsä kympin paikkiksen ja loppuun asti varmojen kivojen liikkeiden kanssa korkkaamaan uusi avoin luokka kuin rämpiä nykyisillä alokkaan liikkeillä koe toisensa perään rimaa hipoen ja kisatuskassa kieriskellen läpi? Tähän ajatukseen pyrin. Meillä jokatapauksessa on jo yhdellä ALO1 tuloksella oikeus avoimeen. Ihmeellinen tuo kilpailemiseen kasvanut mieli, joka häiritsee tosiasioiden näkemistä... ;) Valtavan kivat liikkeet treenattavina avoimessa ja ylemmällä, joten miksi tarrautua yhteen tunnukseen, kun on mahdollisuus muuhunkin!

Namihaaste suoritettu! Kyllä se osaa olla hiljaakin ja keskittyä. :)

Tehotokot

Nyt alkaa tokotreenimotivaatio olla kivasti kohdillaan. Olen osannut aika hyvin luopua agilityajatuksista Tildan kanssa ja keskittyä tekemään sitä mitä pystytään. Tildakin on ihanan innoissaan nyt kaikesta, mitä tehdään. Juoksumasennus taitaa olla viimein ohi. Maanantaina lenkkeiltiin Sarin, Sellan ja Hilpin kanssa huippu leikkipaikkaan ja jokainen tyttö oli riemuissaan. Tildakin sai piiitkästä aikaa oikein riekkumishepulin! Samanlaisia hepuleita on alkanut näkyä taas metsässäkin ja pikkukettu kirmaa siellä onnessaan lumi pöllyten. Noutoja ollaan alettu myös palautella mieleen, kun kevät tekee tuloaan ja taipparit hiipivät mieleen pikkuhiljaa. Toissapäivänä kokeilin Tildalle yhdellä damilla linjaa ja ferraristapa löytyi mahtava turbovaihde! Se on kyllä niin super silloin, kun kaikki loksahtaa kohdalleen. ❤

Tänään treenattiin tuplasti tokoa. Ensin oli vuorossa Kärnän Sarin koulutus, johon valitsin meille aiheeksi seuraamisen ja käännökset. Tilda on parantanut seuraamistaan kyllä, mutta käännöset ovat sille vaikeita. Lisäksi pidemmässä pätkässä nenä meinaa mennä maahan. Sari sanoi Tildan seuraavan nätisti oikealla paikalla hetkittäin. Se siis osaa ja on kuulemma ihanan innokas. :) Pitkiä pätkiä se ei vielä kestä ja tarvitseekin nyt vahvistusta oikeasta seuraamisesta. Eli paljon palkkaa (naksu apuna!) ja lyhyitä toistoja. Käännöksissä olikin enemmän tehtävää. Oikealle käännöstä tai täyskäännöstä Tilda ei Sarin mielestä vielä osannut, se levisi aina. Paikka on kerrottava sille nyt huolellisemmin. Vasemmassa kädessä nami Tilda pysyi hyvin oikealla paikalla ja kääntyi tiiviisti. Tätä vahvistetaan välillä nami kädessä, välillä ei. Käännöksiä on treenattava yksinään: kaksi askelta, tiukka käännös ja pysähdys. Vasemmalle käännös on helpompi, mutta siihen Sari vinkkasi takapäänkäyttötreenejä. En vaan tiedä, onko Tilda vielä takapäänkäyttötreeni kunnossa... Jokatapauksessa lupaan ottaa seuraamisen tehotreeniin! 

Toinen aihe tälle päivälle oli (yllätysyllätys!) paikkamakuu. Miinu piti paikkistreeniä erilaisilla häiriöillä ja saatiin luoksepäästävyys ja perusasennossa istuskelutreeniäkin tuplasti. Olipa tehokas päivä! Paikkamakuun suhteen alan olla toivoton. Tuntuu, että ollaan taas palattu lähtöpisteeseen. Sitä ei haluaisi edes sanoa "stay" käskyä, koska tuntuu, että jo se saa Tildan väärään mielentilaan. Jotenkin sitä ahdistaa paikallaan makaaminen ja siihen jääminen suunnattomasti... Takapalkka, etupalkka, mikä tahansa, ei tunnu toimivan. Kettunen tarvitsee tekemistä helpottaakseen oloaan ja rauhoittuakseen. Tänään Tilda piippasi ja kiljui maatessaan, yritti ryömiä, estin, piippasi ja kiljui. Sitä ei häiritse muut ihmiset tai koirat, lelut tai äänet, se ahdistuu olemisesta ja jotenkin olen taas ajanut sen siihen niin hyvän alun jälkeen. Vaikka jäin tänään metrin päähän seisomaan, Tilda piippasi. Miinu vinkkasi opettamaan sille paikkamakuuseen tehtävän, johon voi keskittää ajatuksensa. Pään alhaalla pitäminen olisi yksi vaihtoehto ja silloin tehtävän opettamisen voisi aloittaa kokonaan alusta uudella mielentilalla ja taktiikalla. Mutta jos syy on liian nopeasti edenneet treenit, niin auttaako uuden tehtävän opettelu loppupelissä ollenkaan? Ettei vaan sama ongelma tule silti kolmannen kerran esiin, kun en osaa muuttaa jotain omaa toimintatapaa? Ja siis kotona tuo kettu pysyy ikuisuuden paikoillaan eikä hötkyile yhtään, ja mitä enemmän häiriötä muutenkin on niin sitä paremmin se pysyy paikoillaan ja on paremmalla mielellä. On se vaan vaikeaa pienen punaisen päälle...

Tokoinnostus kummallakin on inspiroivaa. Hyvältä tuntuu nähdä kalenterin täyttyvän tokokoulutuksista agilityn murehtimisen sijaan. :)

Joskus on helppo pötköttää. :)