Ajatuksia ja onnistumisia

Monen monta päivitystä on jäänyt kirjoittamatta... Torstaina koin kuitenkin taas pitkästä aikaa sen pakahtumisen tunteen, kun pää täyttyy ajatuksista ja tekee mieli oikein kaivautua niihin jokaiseen. Meillä oli Riitan tehotokot. Tehtiin alkuun paikkiksia ja häiriötreeniä. Tilda oli hyvinkin toimeliaalla tuulella ja tiesin, ettei se onnistu paikallaolossa. Kettunen piippasi, kiljahteli, hypähteli ja vaihtoi asentoa vaikka olin ihan sen edessä. Ja kuinka ärsyttävää, kun en osannut treeniä muuttaa niin että se olisi Tildalta onnistunut. Riitta antoi pikavinkiksi paikkaistumiseen nami kuonon päällä istumisen, jolloin koiran keskittyminen olisi namissa, jonka pitää pysyä kuonolla. Ensifiilis ennen kuin olen yrittänytkään temppua, on että tulee olemaan vaikeaa saada nami Tildan kuonon päälle, saati sitten, että sekä nami että kettunen pysyisivät paikallaan. Ja Tilda ilman piippaamista. Saa nähdä.

Omaan treenituokioon valitsin pähkäilyjen jälkeen myöskin paikallaolon. Muihin avoimen liikkeisiin on jotenkin edes selvät sävelet. Tehtiin pikkuketun kanssa ihan vain paikallaan makaamista häirittynä. Ensin palkkasin pelkästä paikallaolosta, sitten palkkasin, kun Tilda pysyi vaikka kävin tuuppimassa kyljestä. Seuraavaksi oli Riitan vuoro häiriköidä ja Tildan edelleen pysyä makuulla. Kukaan ei yllättänyt, kun ahne kettunen kerta toisensa jälkeen meni lankaan ja havitteli herkkuja. Vaikeinta Tildalle oli kuitenkin maahan meneminen. Se jäi kyttäämään koutsia herkkujen toivossa, kun minun nakkini pysyivät taskussa. Sain aika kauan käskeä ja painostaa, että Tilda meni maahan ilman, että kääntyi Riittaa kohti. Lopulta, kun pääsin pikkukettua palkkaamaan, se ei ollut moksiskaan aiemmasta kädenväännöstä. Se palkkautui hyvin ja meni maahan samantien näpsäkästi uudestaan. Treenin lopuksi oltiin yhtä mieltä siitä, että jos houkuttelutilanteessa saisi Tildan pysymään paikoillaan, auttaisi se varmasti paikkamakuuseen ja paikkaistumiseen. Treenin aikana Tilda ei myöskään vinkunut ollenkaan, kun sen oli pakko koko ajan keskittyä ja olla hommissa. Kettusta pitäisi haastaa paljon enemmän! Hyvä huomio oli myös, että Tildan toimintakyky piti varsin hyvin, vaikka painostin sitä maahan menossa kovastikin. Se oli vain päättänyt olla tottelematta käskyäni ja keksi monia keinoja vältelläkseen makaamista ihan protestiksi. Että sellanen herkkis. Se osaa kyllä sluibailla ja todella tehdä, mitä haluaa. Nyt alkoi meidän perheessä tiukka kuri ja mustavalkoisuus!

Se tokosta. Paitsi, että kunnon tavoite pitäisi asettaa, jotta tulisi kunnolla treenattua. Koekalenteri esiin kai...

Toinen suuri asia meidän harrastusrintamalla on vihdoin vauhtiin päässeet taipparitreenit. Pieni alkukankeus ei tänä keväänä kauaa pikkuketulla kestänyt vaan parissa treenissä mieleen palautui taas, mitä pitikään tehdä. Eilen treenattiin Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa ja olin oikein iloisesti yllättynyt Tildan työskentelystä. Tekikö pieni lämmittelytreeni tehtävänsä vai se, että valeraskausmasennus on viimein ohi, mutta pieni kettu oli super pätevä vaikkakin läkähdyksissä. Se jopa kulki vierellä ja vetämättä koko matkan autolta lähetyspaikalle - kaksi kertaa. Ei ilman muistuttelua tai hienovaraista kiljumista, mutta kulki. Neljä varista heittovaris mukaanlukien sekä pupu palautuivat käteen asti helposti. Mahtava kettu! Niin se vaan ehkä on, että kunnon tavoite on oltava. Sitten vasta alkaa hommat rullata.

Ressukka

Huono omatunto soimaa päivittäin, kun en ehdi keskittyä kettuseeni niin paljon kuin haluaisin. Treenit ovat jääneet satunnaiseen piha- tai olohuonetokoiluun ja kerran viikossa ryhmätreeneihin. Yllättäen kotona huomion vie vauva, joka osaa huolehtia siitä, ettei häntä jätetä yksin hetkeksikään ylimääräistä. Tilda on tyytynyt seuraamaan kaikkea sivusta ja pyörimään jaloissa. Ja luomaan katseita, joista ei jää epäselväksi, että pikkukettu toivoisi yhteistä puuhaa... Tuntuu pahalta, etten repeä joka paikkaan, mutta lohduttaudun sillä, että kevät on nurkan takana ja kesä odottamassa vuoroaan. Säiden lämmitessä ja vauvan kasvaessa ehkä helpottaa ja Tildakin saa taas enemmän aikaa. Onneksi metsä on koko ajan vieressä ja vauva tottunut torkkumaan repussa lenkillä, joten päästään kyllä tuulettumaan silloin kun siltä tuntuu.

Vauva-arki, kaiken haukkuminen, liukkaat kelit, toissapäivänä alkaneet juoksut ja ties mitkä tähtien asennot ovat kuitenkin taas saaneet aikaan huolta Tildan voinnista. Pari viikkoa sitten käytin Tildan koirahierojaopiskelijoiden käsittelyssä ja siellä todettiin takapään olevan jumissa. Samaan aikaan havahduin tarkkailemaan, ettei Tilda mielellään lähtenyt jäiselle tielle lenkille ja viime päivinä huolestuin kaikkien neljän tassun tehonuoleskeluista. Tildasta on vaikea tulkita, mikä johtuu mistäkin, se kun voi oirehtia minun huoltanikin, mutta takapään jumit tietäen ja tekemättä jääneet jumpat takaraivossa kolkuttaen, varasin pikaisesti ajan Marika-fyssarilta. Ongelmat saatiinkin selville. Tildan anaalirauhaset olivat täpötäynnä aiheuttaen varmasti osan kireyksistä. Rauhaset tyhjennettiin ja tutkimuksia jatkettiin. Molemmat takareidet olivat Tildalla jumissa, mutta suurin ongelma paikallistui tällä kertaa oikeaan takajalkaan. Siinä lonkka sekä kinner aristivat ja monesta kohtaa lihakset olivat kireät. Marika oli sitä mieltä, että kintereeseenkin on saattanut alkaa muodostua nivelrikkoa sen yliliikkuvuuden vuoksi. Enkä yhtään ihmettele, jos näin on. Sen verran pahalta näyttää omaankin silmään kintereiden löysyys... Vielä kintereessä ei tuntunut kuin lievä turvotus pienien luiden välissä.

Nytpä siis pitäisi samaiseen vauva-arkeen sovittaa päivittäin Tildan jumpat ja ravilenkit. Tokostakin oli puhe ja esim. kaukoja Tildan kanssa ei voi nyt tehdä. Enkä tiedä pystyykö se koskaan virheettömiin vaihtoihin seisomisen mukaan tullessa, koska jalat jäävät aina niin levälleen... Suoraan peruuttaminen ja vasemmalle kännökset saattavat myös olla aina sille fyysisesti liian vaikeita. Saa nähdä mitä meidän harrastamisista tulee. Lähes kaikki lajit tuntuvat loppuviimein olevan joltain osin meille epäsopivia. Ehkä pitäisi keskittyä pikkuketun suureen nenään ja päästää se kunnolla töihin!

Meille tuli vauva

Nyt on toinen Tildan elämän suuri muutos tapahtunut. Joulukuun viimeinen päivä meille syntyi poikavauva. Tildan suhteen saattoi etukäteen vain arvailla, mitä tapahtuu, kun pieni lapsi tulee sen laumaan. Vieraisiin lapsiin kun kettunen reagoi hyvinkin sähäkästi haukkuen. Ja mitä pienempi taapero sitä kovempi reaktio. Sairaalasta kotiin tullessamme Tilda oli onnesta soikeana. Tervehdin pikkuketun ensin itsekseni ja annoin sen haistella itseni ja vauvan rätin. Sitten tuotiin uusi lauman jäsen sisälle. Tilda nuuski innokkaasti tulokasta. Vähän liiankin innokkaasti siellä onnensa kukkuloilla.

Ensimmäiset päivät Tilda kyttäsi meitä ja vauvaa taukoamatta. Sen kierrokset nousivat nollasta sataan sinä hetkenä, kun vauva parkaisi tai me liikuimme vauva sylissä. Tilda hyppi, säntäili ja haukkui ja luotto kettuseen oli koetuksella. Ensimmäinen yö meni samaa rataa Tildan ollessa samassa huoneessa kuin me muut. Pieni punainen oli hyvin hämmentynyt ja stressaantunut ja valvoi ja reagoi meidän muiden jokaiseen liikkeeseen.

Ensimmäisten päivien jälkeen meno tasoittui pikkuhiljaa. Eristimme Tildan makuuhuoneen ulkopuolelle silloin, kun vauva oli siellä. Aikansa se hermoili oven takana, sitten pahvilaatikko parrikaadin ja myöhemmin portin takana, mutta lopulta aina hölläsi otettaan ja rentoutui. Ollessaan eristettynä Tildan ei tarvinnut kytätä vauvaa herkeämättä ja kontrolloida meidän jokaista liikettä, vaan se sai tarvitsemaansa lepoa. Ja minä pystyin keskittymään vauvaan silloin, kun oli sen tarvis.

Vauva on nyt reilun kahden viikon ikäinen. Tilda sai muutama yö sitten jäädä makuuhuoneeseen nukkumaan ja luottamus alkaa olla takaisin ansaittu. Edelleen Tilda on kiinnostunut vauvasta, mutta nyt se näkyy enemmän huolenpitona. Jos vauva itkee pidempään, tulee pikkukettu avuksi hoivaamaan. Se tökkii vauvaa vaippaan ja saattaa lipaista korvaa. Vauvan parkaistessa Tilda ei enää heti ole kärppänä pystyssä, vaan nyt se tyytyy ehkä nostamaan päätään ja vilkuilemaan minun suuntaan, että "hei nyytti itkee". Isän ja vauvan välisiä tapahtumia kettunen ei vielä oikein ymmärrä. Isän kävellessä ympäri asuntoa itkevä vauva sylissään, Tilda seuraa kuin hai laivaa ja iskee silloin tällöin kiinni isän jalkaan dominoidakseen. Herkästi Tilda myös stressaa, jos minä en ole hoitovuorossa. Ei taida kettu luottaa siihen, että isukkikin osaa vaipan vaihtaa tai hyssyttää vauvaa. Sitä pitää vielä vahtia kovastikin. Muutenkin Tilda ottaa yllättävän lunkisti kotona, vaikka sen arki on muuttunut totaalisesti. Enää ei joka päivä treenailla ja minun ja Tildan yhteiset metsälenkit ovat jääneet harmillisen vähäisiksi, kun olen ollut vauvassa kiinni. Onneksi meitä on kaksi aikuista, että edes perusrytmi lenkeissä säilyy. Aika ajoin pienen punaisen silmistä paistaa mustasukkaisuus ja harmi siitä, että se ei saa minun jakamatonta huomiotani. Mutta aika toivottavasti tasoittaa senkin. Perjantaina päästiin jo kaksin tehoryhmän tokotreeneihin ja olihan tuo pikkukettu enemmän kuin innoissaan ja pätevänä!

Olen onnellinen siitä, mihin suuntaan villikon käytös vauvaa kohtaa on menossa. Huolehtia saa, mutta tilaa pitää osata antaa silloin kun sanotaan. Onneksi lapsi kasvaa pikkuhiljaa ja Tildalla on aikaa sopeutua jokaiseen uuteen asiaan, jonka vauva oppii. Eiköhän niistä kaverukset saada. Ihanaa, että voin ajatella niin.

Vuosi vaihtuu taas

Onpa ollut meillä tunteellinen vuosi. Vuosi sitten olin toivonut tälle vuodelle paljon onnea ja ihania hetkiä. Niitäkin vuoteen on toki mahtunut, mutta jotenkin päällimmäiseksi ajatukseksi on jäänyt huoli ja surullisen näköinen pikkukettu.

Vuoden 2015 aloitus ei sujunut niin kuin olisin toivonut. Tildan terveyteen tuli taas takapakkia. Nyt lonkkien nivelrikko diagnoosin myötä. Alkuvuosi menikin murehtiessa menetettyä yhteistä rakasta harrastusta agilitya, joka jouduttiin lopettamaan kokonaan diagnoosin myötä. Lisäksi huoli Tildan voinnista ja tulevaisuudesta sekä omantunnon tuskat kolkuttelivat pitkään mielessä. Tilda oli jonkun aikaa saikulla ja paranneltiin molemmat itseämme ja toisiamme. Fyssari Marika Ruottisella käytiin useasti ja Marikan tuen ja ohjeiden myötä ollaankin paremmassa jamassa. Syksyn koleiden ja kosteiden säiden alkaessa Tilda kerran kipuili lonkkaniveliään ontumalla saaden kipulääkekuurin ja reilun kuukauden saikun. Se oli kuitenkin siinä. Jumppien ja lämmittelyiden sekä jäähkäilyjen merkitys on korostunut entisestään. Jos jotain hyvää, niin on ihana huomata, kuinka tehty työ tuottaa tulosta ja selvästi pitää Tildan ainakin toistaiseksi hyvässä kunnossa. Kettunen saa elää villisti ja vapaasti, kuitenkin tarkkailun ja tiettyjen rutiinien alaisena. Viime vuonna puhjennut atopia on sekin pysynyt lähes näkymättömissä. Jatkuva vesisade ja märkyys nyt syksyllä saivat hetkeksi Tildan etutassujen ihon kirkuvan punaiseksi ja kipeäksi ja samalla silmät vuotivat entisestään, mutta onneksi tähänkin oli hoitokeinot valmiina. Lopulta saatiin ulos myös pakkanen, joka viimeisteli tennarit kuntoon ja mielen vallan virkeäksi.

Agilityn poisjäämisen myötä ollaan tokoiltu enemmän ja tavoitteellisemmin. Suunnitelma oli saada Tildalle TK1 -tunnus ja siirtyä jo avoimeen. Paikkamakuun hankaluudet, uusien liikkeiden haasteet, sääntömuutokset sekä Tildan saikkuilu toivat kuitenkin mutkia matkaan. (Yllätys yllätys! Miten tokoon saadaankin aina mutkia aikaiseksi?) Varsin tyytyväinen olen jokatapauksessa meidän tokovuoteen. Paikallaoloon ja moneen muuhun junnaamaan jääneeseen liikkeeseen saatiin paljon vinkkejä eri kouluttajilta ja ne vinkit saivat minut pohtimaan entistä ahkerammin pienen ketun virettä ja mieltä. Helppoa ei ole kouluttaa nopeasti reagoivaa, paljon ajattelevaa eläintä, joka elää kaikesta mahdollisesta ympärillään. Paikallaolo on edelleen tasapainoilua Tildan kanssa, kuten moni muukin asia, mutta pikkuhiljaa siitäkin saa kiinni, kun uskaltaa luottaa. Mutkienkin jälkeen päästiin siis kisaamaan tokossa ja TK1 -tavoite saavutettiin kummallisen helposti. Meidän päällä varjona kummitellut alokas-luokka on karistettu lopullisesti harteilta ja rennoin mielin suuntaamme kohti avointa. Ahkerasti aiotaan treenata avoimen luokan liikkeitä ja kisasuoritusta kuntoon, jotta päästäisiin uuden vuoden tullen taas kokeisiin - ehkä kesällä...

Mejän koeura korkattiin heinäkuussa Tamskin historian ensimmäisessä kokeessa. Tulosta ei saatu, kokemusta sitäkin enemmän. Enpä olisi uskonut, että vire ja mielentila-asiat ulottuvat mejäänkin. Tai no niin, kaikki on kettusen kanssa mahdollista. Jäljestys ja nenän käyttö on ihan sen juttu ja Tilda todellakin osaa molemmat hommat, mutta ajatukset eivät vaan menneet kokeessa yksiin. Ensi vuodelle voisi kuvitella toista mejäkoetta. Ei tätä ihan tähänkään voi jättää.

Keväällä Lovan ollessa meillä hoidossa pariin otteeseen pääsin käsiksi myös rally-tokoon. Luutun kanssa selvitin, mistä lajissa suurinpiirtein on kysymys ja kävin tehotyypin kanssa kisaamassa hyväksytyn ja hylätyn tuloksen verran. Enempää en ehtinyt, mutta pienen kutkutuksen jäädessä rallailusta treenattiin Tildan kanssa kurssillinen ja siinä lomassa kisattiin kolme kisaa. Kaikista hyväksytty tulos ja Tildalle koulutustunnus RTK1. Rally-toko saa ensi vuonnakin kulkea sivussa meidän matkassa, jos siltä tuntuu. Siihen en aseta sen kummempia tavoitteita. Pidetään joku laji hauskana hömppänä ja nautitaan ulkokisoista, jos aikaa jää.

Suurin harppaus tänä vuonna otettiin taippareissa, vaikka ilman ykköstulosta kahdesta kokeesta pois käveltiinkin. Superkouluttajat Sara, Pete ja Kaisa sekä kimppatreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa saivat minut oppimaan paljon uutta pikkuketusta ja pääsemään sen kanssa lähemmäs unelmaa kuin koskaan aikaisemmin. Ajatella, että kokeessa oltiin yhden pienen huolimattoman liikkeen, yhden variksen päässä jäljelle selviämisestä... Tänä vuonna saatiin huimasti itsevarmuutta ja kokemusta lisää. Tilda oppi myös sitkeämmäksi ja kestävämmäksi työskentelijäksi. Jotenkin tuntuu, että avain tuon pienen punaisen sisimpään löytyy metsän ja etsimisen ja noutamisen takaa. Vaikka Tilda on innoissaan tokosta ja treenihallille menosta, niin metsä ja riistat tai vain eri väriset kankaiset patukat saavat sen innon aivan eri sfääreihin. Metsässä se tekee töitä tehokkaimmin, ajattelee terävimmin ja tuulettaa päätään parhaiten. On se vaan metsäläinen. <3 NOU1-jahti jatkuu kevään tullen ja teen sen valtavan hyvillä mielin. Tässä tapauksessa en voisi meistä kahdesta ylpeämpi olla.

Koiranetin tietojen mukaan Tildan harrastusrepertuaari on aikamoinen. Ollaan startattu agilityssa, mejässä, tokossa, rally-tokossa ja taippareissa, käyty näyttelyissä valioitumismahdollisuuden verran sekä läpäisty MH-kuvaus ja luonnetesti. Nose Workiakin on testattu. Ei se ihan turha tapaus ole, vaikka välillä epätoivoiselta tuntuisikin. Luonnetestin halusin käydä, vaikkei sillä noutajalle sen kummempaa merkitystä ole. Jollain tavalla pääsin kuitenkin vieläkin paremmin perehtymään Tildan mielen maailmaan ja sain sanoille merkityksiä, kun näin, miten se testitilanteessa toimi. Ja sellainen se on, millainen oli testituloskin: Suuri tyyppi pienen kettusen ruumissa. On siinä tasapainoilemista.

Vuosi ei ole ollut minulle eikä Tildalle helppo, eikä varmasti tule olemaan seuraavakaan. Muutokset arkielämässä rasittavat pikkuketun päätä hurjasti ja toisen huoli on meidän molempien huoli. Otetaan kuitenkin kaikki irti joka hetkestä, hitsaudutaan entistä paremmin yhteen, opitaan toisiltamme ja nautitaan elämästä. Me ollaan valmiita uuteen vuoteen!

TK1 Tilda

En malta olla ihmettelemättä, mihin tuo pieni kettu venyy. Tai mihin me yhdessä pystymme, kunhan usko ja luotto on kohdillaan. Lauantaina Tamskin tokokokeessa me ei todellakaan oltu parhaimmillamme, mutta kas kummaa - kotiin viemisinä oli ALO1 -tulos ja koulutustunnus TK1. Tilda on kyllä huikea pakkaus. Sen kanssa kun pääsee yhteisymmärrykseen, niin mikä vaan voi toimia täydellisesti.

Ensilumikin satoi ja aamun lenkki tehtiin Sellan, Hilpin ja Sarin ja kameran kanssa.

Kokeessa oli sitten tiedossa ensimmäisenä liikkeenä paikallaolo ja yksilöliikkeisiin meidät oli arvottu toiseksi koirakoksi. Mahdollisimman huono asetelma Tildan kannalta. Miten saan sen vireen ensin alas ja heti perään ylös? Onneksi meillä oli hyvin aikaa ennen kokeen alkua. Tein odottelualueella pientä treeniä Tildan kanssa ja jäin sitten istuskelemaan. Tuloksena kiljuva ja ryömivä pikkukettu. Edellinen luokka oli jo loppusuoralla ja Tildan vire oli aivan liian korkea paikalla makaamiseen. Kun en muuta keksinyt, niin otin kiljukaulan ja mentiin tyhjälle naapurikentälle agilityesteiden sekaan tekemään seuruuta namipalkalla. Loppuun sain lyhyen onnistuneen paikkamakuunkin. Sitten olikin mentävä tuomari Harri Laisin puhutteluun ja kehääntulotarkastukseen. Tilda oli hiljaa ja istui, kun tuomari puhui ja saatoin huokaista helpotuksesta. Kehääntulotarkastus ei kuitenkaan ihan nappiin mennyt. Tilda meni kivasti haistamaan tuomaria, mutta kun otin pannasta kiinni ja mies kumartui tarkastamaan juoksuja, niin kettusen epäily heräsi ja se haukkui tuomarin. Saatiin lupa mennä kehään. Tuomarin saapuessa tarkka kettu posahteli muutamaan otteeseen. Ehkä vähän jännitti irrottaa hihna.

Paikalla makaaminen 10 - Tällä kertaa matkassa oli onneakin. Tuomari ei tainnut kuulla, mutta jouduin kaksi kertaa käskemään maahan ja Tilda piippasi rivistössä. Nyt se ei todellakaan laskenut päätään maahan, niin kuin viime kokeessa, vaan tarkkana tsekkasi ulko-ovea, joka avautui vähän väliä jonkun tullessa halliin. Ehkä siinäkin oli meidän pelastus...

Seuraaminen 6 - Tosi kökköä. En nähnyt silmäkulmastani Tildaa ollenkaan sen haahuillessa ihan vähän jäljessä ja haistellessa maata. Juoksuosuudessa se oli hyvin mukana ja se kuulemma meidät pelasti nollalta.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - Alkuun taas haahuilua, tuli kuitenkin mukaan ja meni käskystä maahan. Haistelua koko makuun ajan.

Luoksetulo 8 - Ihana vauhdikas luoksetulo, mutta tuomari ei tykännyt hypystä perusasentoon...

Noutoesineen pitäminen 10 - Huomaamattani otin pienen askeleen antaessani Tildalle kapulan. Siitä olisi voinut antaa nollan.

Kauko-ohjaus 8 - Tilda nousi vasta toisella käskyllä istumaan.

Estehyppy 9 - Taas loikka perusasentoon.

Kokonaisvaikutus 8 - Olisin kuvitellut alun haukkumisen vaikuttavan enemmän.

168 p. ALO1 TK1
Sijoitus 4/9

Paikkamakuun jälkeen ongelma olikin, kuinka saan pikkuketun kierrokset nousemaan. Autossa se olisi tapahtunut itsestään, mutta nyt ei ollut aikaa, koska olimme vuorossa jo toisena. Leikitin Hilppaa pupupallolla ja niillä mentiin sitten. Vire ei ollut se, mitä olisin toivonut ja se näkyi erityisesti alussa seuraamisessa ja liikkeestä maahanmenon haistelussa. Vireeseen nähden Tilda toimi kuitenkin yllättävän hyvin liikkeiden loppua kohden. Välitkin olivat sujuvat ilman suurempia haisteluita, kun sai siirtyä suoraan liikkeestä toiseen, eikä tarvinnut tuomaria kuunnella välissä.

 

Nyt ajatukset kohti avointa. Kiva päästä keskittymään taas niihin vauhdikkaampiin liikkeisiin. Ja oikeastaan kiva rauhassa myös keskittyä moneen muuhun tärkeään asiaan. Maijun koutsaamissa tehoryhmän treeneissä perjantaina tehtiin viimeistelyä koetta varten. Kehääntulo ja liikkeeseen siirtyminen, palkka. Lyhyt seuruu, palkka. Liikkeestä maahan, kehu ja hyppy, palkka. Liikkeen alkuun siirtyminen, palkka. Pitäisi vastaisuudessakin treenata enemmän niin, että palkka saattaa tulla myös hienon siirtymän jälkeen. Tildan mielestä homma loppuu nyt siihen, kun liike loppuu ja se on ottanut vapauden vapauttaa itsensä, kun mitään ei sen mittapuun mukaan tapahdu. Ja Tildallehan vapautuminen tarkoittaa haistelua. Etenkin hallissa sen nenä tuppaa eksymään maahan jatkuvasti. Maiju neuvoi kiinnittämään tähän huomiota ja nätisti puuttumaan heti, jos Tilda haistelee kentällä. Kokeita ajatellen liikkeiden väliin oman käskyn opettaminen Tildalle ei olisi huono ajatus. Käsky, jossa kriteerinä on lähellä pysyminen ja se, ettei nenä mene maahan. Vanha "tässä" -käsky ei oikein toimi, vaikka alunperin kriteeri siinä oli sama. Onpa kivaa! Taas on uusi hyvä fiilis treenata tokoa! Meillä on hurjan paljon opittavaa, eikä se ole ollenkaan huono asia. :)

Tottelevainen kettu

Mahtava tunne onnistua taas jossain! Koko viikon jännitin ja yritin valmistautua hyvällä fiiliksellä tulevaan tokokokeeseen, mutta Tilda teki kaikesta vaikeaa. Mikään ei onnistunut, jokainen treeni meni pieleen heti alkumetreillä ja fiilis oli turhautunut ja epätoivoinen. Perjantain tehotokoilta kaipasin vaan kannustusta, etten peruisi koko koetta... Ohimennen Riikka onneksi osasi sanoa oikeat sanat ja pieni juttutuokio helpotti hiukan oloa. Lähdin kokeeseen tänään sillä ajatuksella, että treenataan koetilannetta ja otetaan siitä kokemuksesta kaikki irti.

Kokeen järjesti Rally-Tassut Koirakoutsiareenalla ja tuomarina oli Riitta Räsänen. Päästin pienen helpotuksen huokauksen, kun koepaikalla selvisi, että paikallaolot tehdään viimeiseksi ja me ollaan vuorossa kahdeksantena. Paras mahdollinen asetelma pikkukettua ajatellen! Valmistauduin niin, että saisin Tildalle suht korkean vireen yksilöliikkeisiin. Palkkaamattomuus on tuottanut treeneissä epävarmuutta, joten ajattelin Tildan tarvitsevan paljon draivia kehään kestääkseen kaikki liikkeet yhteenmenoon ja tehdäkseen ne säpäkästi. Vasta edellisen mennessä kehään hain Tildan halliin.

Seuraaminen 7,5 - Tilda jäi haistelemaan ja haahuilemaan välillä ja seuraaminen oli väljää. Kiva kaavio, jossa tempo muuttui useasti.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 - Edelleen väljä seuraaminen.

Luoksetulo 9 - Tuomarin mukaan näyttävä luoksetulo. Alun perusasento vino.

Noutoesineen pitäminen 9,5 - Tilda joutui kurottamaan, koska olin vähän liian kaukana. 10cm etäisyys riittää!

Kauko-ohjaus 9,5 - Taisin joutua käskemään lopun perusasentoon kahdesti.

Estehyppy 6,5 - Tilda oli levoton alussa ja piippasi. Teki roiman hypyn tullessaan perusasentoon.

Paikalla makaaminen 9,5 - Rauhallinen paikkis, Tilda laittoi pään maahan aika pian kun pääsin kehänauhalle ja pysyi siinä. Ekalla käskyllä ei taaskaan noussut perusasentoon.

Kokonaisvaikutus 7,5 - Tildan levottomuus, haistelu ja ääntely rokottivat pisteitä. Kuulemma, kun jalostan muuten hyvää yhteistyötä siihen suuntaan, ettei Tilda ääntele. Tuomari totesi kuitenkin loppuun, että "tollerit"...

170,5 pistettä ALO1
Sijoitus 4/11

Osaapa tuo kettunen yllättää! Kehään mennessä sai toivoa palautetta vasta lopuksi ja mehän käytettiin sekin mahdollisuus. Ei tullut turhia odotteluita liikkeiden väleissä ja saatiin keskittyä vaan yhdessä tekemiseen. Pisteitäkään en seurannut yhtään, joten tulos oli oikeasti yllätys. Parasta tuo, ettei tiedä ja voi vaan rennosti ottaa vastaan sen, mitä tulee. :)

Pari viikkoa on nyt aikaa treenata ja valmistautua uusintaan. Aion mennä samalla rennolla asenteella, koska taaskaan en voi olla varma, mitä tulee tapahtumaan. Vireen säätely on meidän kompastuskivi ja esimerkiksi paikkiksen ollessa liikkeistä ensimmäinen en tiedä, kuinka saan Tildan oikeaan mielentilaan, jotta se pystyy rauhassa paikallaan makaamaan. Yksilöliikkeisiin pitäisi taas hakea se sopiva korkeampi vire, jotta Tildan innokkuus ja säpäkkyys tulisi näkyviin, mutta se ei kuitenkaan kiljuisi. Haasteita kerrakseen. Makuulta perusasentoon nousemista on nyt vahvistettava ja varmistettava, että alun perusasennot ovat suoria ja olen itse hyvässä paikassa koiraan nähden. Seuraaminen on meidän ikuinen treenin aihe, mutta koska senkin Tilda osaa tehdä kivan näköisesti ja innokkaasti, niin luulen, että ennemmin jätän kunnon seuraamistreenit seuraavan kokeen jälkeen tehtäväksi ja keskitytään nyt hauskan pitämiseen. Hitsi näistä onnistumisista saa motivaatiota! Ja parasta on, että pikkukettuun oma innostus on helppo tartuttaa!

Ei toko ole niin vakavaa! :)

Tilda RTK1 ja pää pyörryksissä

Niin, siinä meidän tämän hetkinen tilanne. Paljon on muutoksia ja huolen aiheita pienen kettusen elämässä. Viikko sitten lauantaina kuitenkin rämmittiin Tildalle sen ihkaensimmäinen koulutustunnus. Tamsk järjesti hienossa uudessa hallissa rally-tokokisan, jossa tuomarina oli Krista Karhu. Näin hallikauden alussa ja moneen asiaan reagoivana Tildalla meinasi olla nenä maassa vähän väliä (ja miksipä ei, kun herkkupalojakin tuntui löytyvän tämän tästä), mutta saatiin kuin saatiinkin radalta kasaan 71 pistettä. Se oli kolmas hyväksytty tulos alokas luokasta ja näin ollen Tildan nimen edessä komeilee nyt tunnus RTK1 ja me saamme siirtyä rallyssa avoimeen luokkaan. Rata oli todellakin rämpien tehty ja tuntui tahmealta. Tilda ei ollut täysillä mukana ja itselläkin oli turhan löysä olo. Kisafiiliksestä ei ollut tietoakaan. Kyltteinä oli paljon käännöksiä niin oikeaan kuin vasempaankin, mutta onneksi vain yhdestä vasempaan käännöksestä saatiin rintamasuuntavirhe -10p. Toinen kymppi lähti kaksi kertaa perusasentoon istumisesta, lisäksi saatiin 9 pisteen verran pieniä miinuksia mm. vinosta perusasennosta ja kyltin nuuhkimisesta. Rally-tokon alokas luokka on nyt kuitenkin taputeltu ja avoin siintää ajatuksissa varmaan aikaisintaan keväällä. Tilda tuntuu olevan ulkokentällä parhaimmillaan.

Uudessa hienossa hallissa uudet hienot hajut.

Kisaaminen on rankkaa.

Mutta sitten pää pyörryksissä osio. Pari viikkoa ollaan nyt asuttu uudessa ihanassa kodissa loistavien lenkkimahdollisuuksien äärellä. Muuton aikana Tilda oli näennäisen rauhallinen. Sen pienessä päässä liikkui kuitenkin varmasti paljonkin, sillä nyt näkee, että se stressaa. Jokainen laatikon tai tavaran siirto paikasta toiseen aiheuttaa huolestuneen katseen ja kyyhötyksen turvallisessa paikassa. Remonttihommien alkaessa Tilda jää nurkan taakse häntä koipien välissä kuuntelemaan tilannetta ja on lähdössä ulos aina kun mahdollista. Metsässä se näyttää unohtavan ahdistuksensa ja saa villikkohepuleita suolla ja sammaleilla. Myös sohvalla rauhassa oleilu koko perheen voimin saa pikkuketun käpertymään kylkeen kiepille. Sitä ollaankin nyt koitettu tehdä. Rentoutua kaiken kiireen ja touhun keskellä, tuulettua metsässä ja treenailla entiseen malliin siinä sivussa. Suuret muutokset tulevat väistämättä jatkumaan vielä vuodenvaihteessa, joten jotenkin tässä välissä on kettusen oloa helpotettava.

Tiesinhän, että Tilda on superherkkis, mutta kurjaa oli silti huomata, kuinka paljon muutto ja sen tuoma kiire ja stressi näkyivat kettusessa. Nyt Tilda vaikuttaa jo voivan paremmin, mutta viime viikolla se haukkui kaikkea ja näki mörköjä sielläkin, missä niitä ei ollut. Se kyyhötti eteisessä, kun remontoimme, eikä halunnut tulla lenkiltä kotiin ollenkaan. Ei ihme, ettei rallykisa mennyt täydellisesti. Eikä oikeastaan ihme, ettei Tilda tuonut syksyn viimeisissä taippareissa variksen varista. Herkkikselle koetilanteen tuoma jännitys ja kova viretila, valtava stressi ja kaiken sen hallinta samalla kertaa purkautui floppina.

Treeneissä meillä menee onneksi ihan mukavasti. Ja onneksi saatiinkin taas tokon ryhmäpaikka, niin tulee tehtyäkin jotain ja saadaan väkisin Tildan kanssa yhteistä aikaa. Kokeisiin ollaan menossa, mutta saa nähdä, miten käy. Jokunen hetki on onneksi vielä aikaa kasata ajatuksia kisakuntoon ja tehdä toimintasuunnitelmaa. Taipparitreenejä jatketaan talven yli tauon jälkeen sään salliessa. Olosuhteet NOU1 -tulokseen eivät olleet suotuisat enää syksyllä, mutta lopullisesti me ei luovuteta. Todistettu kuitenkin jo on, että Tildassa on taipumuksia! Jotain muutakin mukavaa harrastuksen tynkää haluaisin Tildan kanssa touhuta. Harmi vaan, kun kaikki vauhtilajit tuppaavat olemaan liian raskaita Tildan kropalle. Niissä pääsisi hyvin tuulettumaan.