NOU1

Nyt on mun suuri haave toteutunut. Tilda läpäisi taipparit 28.5.2016 Juupajoella. Kummallinen, sanaton ja tyhjä olo jäi jäljelle, vaikkakin ylpeämpi en voisi meistä olla. Matka Tildan taipumiseen oli pitkä ja kivinen. Pikkupennusta asti tehtiin töitä varisten ja damien kanssa, käytiin välillä suossa ja välillä rantapientareella. Tilda repi variksen siipiä, ei suostunut koskemaan riistaan, ei palauttanut dameja, söi pupuja, ei uinut... Joskus kuulin myös, ettei se välttämättä koskaan ottaisi varista. Mutta tässäpä sitä kaikesta huolimatta ollaan. Taipuneina. Onneksi pidin pääni, kuuntelin tarkasti vain kannustusjoukkoja ja uskoin pieneen kettuuni!

Oltiin Tildan kanssa iltapäiväryhmässä. Aamukymmeneltä lähdettiin ajelemaan koepaikalle ihan kahdestaan. Halusin varmasti päästä yhteiseen kuplaan pikkuketun kanssa ja keskittyä täysillä vain ja ainoastaan meidän taippareihin. Jouduttiin odottelemaan aika kauan ennen kuin kokoonnuttiin tuomarin silmän alle. Tilda oli suht kiltisti. Vähän vaan piippasi ja pomppi. Tositoimiin lähdettiin kolmansina. Oltiin ajoissa metsässä vaikka yritin taktikoida, mutta luotin Tildaan. Ennen meidän vuoroa pidettiin pikapalis toimintasuunnitelmasta: ensin tehdään hommat ja sitten Tilda pääsee syömään. Kettunen kuunteli tarkkaan, steppasi ja piippasi. Rannassa heitettiin lokit. Ensimmäiselle Tilda lähti varovaisemmin, ties mitä järvessä törröttäisi, jos suinpäin hyppäisi. Toiselle lähti sutjakammin. Laukaukseen kettunen reagoi nyt hyvin. Se katsoi pää pystyssä vuorotellen ampujaa ja lokkia ja toimi sitten. Lokit otin vesirajassa käteen. Hakuruutuun mentäessä yritin rauhoittaa Tildaa ja muistuttaa hommista ja ruoasta. Nyt alkaisi meidän työt.

Ruudussa Tilda kuunteli hyvin laukauksen. Muistaakseni nousi siinä täpinöissään seisomaan ennen kuin lähetin hakuun. Heittovaris ei kelvannut, Tilda vaan nuuhkaisi, katsoi minuun ja lähti juoksentelemaan. Tuomari meni heittovarikselle Tildaa kutsuen ja heitti linnun uudestaan. Nyt kettu otti riistan ja toi minulle muutaman metrin päähän. Lähetin hakemaan lisää. Tilda löysi ja lähti palauttamaan, mutta muutaman ensimmäisen kanssa jäi vajaaseen kymmeneen metriin. Jouduin useasti kehoittamaan tuomaan ja kannustamaan. Loppua kohti palautukset paranivat ja viimeisen variksen sain nätisti käteen asti. Tilda laajensi hyvin hakuaan sivuille, mutta viimeiseksi jäänyt takimmainen oli sille vaikea. Millään en saanut Tildaa lähtemään suoraan taakse ja jouduinkin lähettämään uudestaan ainakin kolme kertaa. Hengittelin ja puhaltelin ja unohdin olevani kokeessa. Onneksi tuomarikin oli kärsivällinen ja jaksoi katsoa meidän esityksen loppuun asti. Pikkukettu teki todella rankan työn! Yleisö liikehdintöineen ja pussin rapisteluineen oli iso häiriö ja kontaktin saaminen Tildaan palautusten  jälkeen oli työn ja tuskan takana. Lopulta toimitsija kehoitti kytkemään koiran tuomarin jo sanellessa arvosteluaan. Ja me saatiin lupa lähteä jäljestämään!

Jälkipuuhia pitikin sitten odottaa pari tuntia. Tilda oli hakutöistä väsyksissä, sen verran pikkukettu oli joutunut pinnistelemään. Käytiin lenkillä nollaamassa vähän ja mentiin autoon odottelemaan ja turvaan hyttysiltä. Ennen jäljelle lähtöä haetutin Tildalla oman pupun muutaman metrin päästä ojasta. Muuten ei sitten ehtinytkään valmistautua tai jännittää, kun yhtäkkiä tuli käsky lähteä noutamaan pupua. Pääsin onneksi toisena lähettämään Tildan jäljelle. Ei tarvinnut kauaa odottaa. Juuri ennen meidän vuoroa näytin kettuselle muistutukseksi ruokakippoa ja kerroin pelisäännöt. Pienet piippaukset ja täpinöinnitkin siinä irtosi väsyneestä punaisesta. Jäljelle Tilda lähti varman oloisesti. En nähnyt kuin ihan alkumatkan, mutta luulisin sen edenneen aika jälkeä pitkin. Lopulta sain merkin, että Tildalla on pupu suussa ja voin kutsua sitä. Tuntui ikuisuudelta ja ehdin ainakin kolme kertaa varmuuden vuoksi kutsua Tildaa luokse. Vimein pieni punainen tuli näkyviin ryteiköstä iso pupu suussa. Vielä viiden metrin päässä se laski pupun maahan ja korjasi otetta. Toi kuitenkin sitten roikaleen ihan jalkojeni juureen. Olipa hämmentynyt olo! Se oli siinä! Palkatessa Tildaa tuli sitten itku. Kaikkien taisteluiden jälkeen siinä se nyt oli taipumuskokeen läpäisseenä. Noin vaan.

Me tehtiin se yhdessä alusta loppuun. Me luotettiin toisiimme. Yksin kumpikaan ei olisi suoriutunut tehtävistä niin kuin nyt suoriuduttiin. Uskomatonta. Sanoin on vaikea kuvailla, kuinka ylpeä olen Tildasta. Ylpeä olen myös itsestäni, kun sain vietyä villikkoni tähän pisteeseen. Me oltiin supertiimi ❤


Taippareiden pöytäkirjasta

Sosiaalinen käyttäytyminen: Vilkas koira.
Uimahalu: Hyvä.

Hakuinto: Hyvällä vauhdilla.
Noutohalu: Empii hieman riistoilla.
Riistankäsittely: Pinnallinen ote riistoista.
Palauttaminen: Jättää palautuksia hieman kesken.
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen.
Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä.
Yhteistyö: Koiraa ohjataan hyvässä yhteistyössä.
Yleisvaikutelma: Vauhdikas koira, joka ui mielellään. Selvittää tänään kaikki tehtävät.

Hyväksytty

28.5.2016 Juupajoki
Tuomari Risto Aaltonen
Järjestäjä Mäntän seudun nuuskut Ry

Ajatuksia ja onnistumisia

Monen monta päivitystä on jäänyt kirjoittamatta... Torstaina koin kuitenkin taas pitkästä aikaa sen pakahtumisen tunteen, kun pää täyttyy ajatuksista ja tekee mieli oikein kaivautua niihin jokaiseen. Meillä oli Riitan tehotokot. Tehtiin alkuun paikkiksia ja häiriötreeniä. Tilda oli hyvinkin toimeliaalla tuulella ja tiesin, ettei se onnistu paikallaolossa. Kettunen piippasi, kiljahteli, hypähteli ja vaihtoi asentoa vaikka olin ihan sen edessä. Ja kuinka ärsyttävää, kun en osannut treeniä muuttaa niin että se olisi Tildalta onnistunut. Riitta antoi pikavinkiksi paikkaistumiseen nami kuonon päällä istumisen, jolloin koiran keskittyminen olisi namissa, jonka pitää pysyä kuonolla. Ensifiilis ennen kuin olen yrittänytkään temppua, on että tulee olemaan vaikeaa saada nami Tildan kuonon päälle, saati sitten, että sekä nami että kettunen pysyisivät paikallaan. Ja Tilda ilman piippaamista. Saa nähdä.

Omaan treenituokioon valitsin pähkäilyjen jälkeen myöskin paikallaolon. Muihin avoimen liikkeisiin on jotenkin edes selvät sävelet. Tehtiin pikkuketun kanssa ihan vain paikallaan makaamista häirittynä. Ensin palkkasin pelkästä paikallaolosta, sitten palkkasin, kun Tilda pysyi vaikka kävin tuuppimassa kyljestä. Seuraavaksi oli Riitan vuoro häiriköidä ja Tildan edelleen pysyä makuulla. Kukaan ei yllättänyt, kun ahne kettunen kerta toisensa jälkeen meni lankaan ja havitteli herkkuja. Vaikeinta Tildalle oli kuitenkin maahan meneminen. Se jäi kyttäämään koutsia herkkujen toivossa, kun minun nakkini pysyivät taskussa. Sain aika kauan käskeä ja painostaa, että Tilda meni maahan ilman, että kääntyi Riittaa kohti. Lopulta, kun pääsin pikkukettua palkkaamaan, se ei ollut moksiskaan aiemmasta kädenväännöstä. Se palkkautui hyvin ja meni maahan samantien näpsäkästi uudestaan. Treenin lopuksi oltiin yhtä mieltä siitä, että jos houkuttelutilanteessa saisi Tildan pysymään paikoillaan, auttaisi se varmasti paikkamakuuseen ja paikkaistumiseen. Treenin aikana Tilda ei myöskään vinkunut ollenkaan, kun sen oli pakko koko ajan keskittyä ja olla hommissa. Kettusta pitäisi haastaa paljon enemmän! Hyvä huomio oli myös, että Tildan toimintakyky piti varsin hyvin, vaikka painostin sitä maahan menossa kovastikin. Se oli vain päättänyt olla tottelematta käskyäni ja keksi monia keinoja vältelläkseen makaamista ihan protestiksi. Että sellanen herkkis. Se osaa kyllä sluibailla ja todella tehdä, mitä haluaa. Nyt alkoi meidän perheessä tiukka kuri ja mustavalkoisuus!

Se tokosta. Paitsi, että kunnon tavoite pitäisi asettaa, jotta tulisi kunnolla treenattua. Koekalenteri esiin kai...

Toinen suuri asia meidän harrastusrintamalla on vihdoin vauhtiin päässeet taipparitreenit. Pieni alkukankeus ei tänä keväänä kauaa pikkuketulla kestänyt vaan parissa treenissä mieleen palautui taas, mitä pitikään tehdä. Eilen treenattiin Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa ja olin oikein iloisesti yllättynyt Tildan työskentelystä. Tekikö pieni lämmittelytreeni tehtävänsä vai se, että valeraskausmasennus on viimein ohi, mutta pieni kettu oli super pätevä vaikkakin läkähdyksissä. Se jopa kulki vierellä ja vetämättä koko matkan autolta lähetyspaikalle - kaksi kertaa. Ei ilman muistuttelua tai hienovaraista kiljumista, mutta kulki. Neljä varista heittovaris mukaanlukien sekä pupu palautuivat käteen asti helposti. Mahtava kettu! Niin se vaan ehkä on, että kunnon tavoite on oltava. Sitten vasta alkaa hommat rullata.

Ressukka

Huono omatunto soimaa päivittäin, kun en ehdi keskittyä kettuseeni niin paljon kuin haluaisin. Treenit ovat jääneet satunnaiseen piha- tai olohuonetokoiluun ja kerran viikossa ryhmätreeneihin. Yllättäen kotona huomion vie vauva, joka osaa huolehtia siitä, ettei häntä jätetä yksin hetkeksikään ylimääräistä. Tilda on tyytynyt seuraamaan kaikkea sivusta ja pyörimään jaloissa. Ja luomaan katseita, joista ei jää epäselväksi, että pikkukettu toivoisi yhteistä puuhaa... Tuntuu pahalta, etten repeä joka paikkaan, mutta lohduttaudun sillä, että kevät on nurkan takana ja kesä odottamassa vuoroaan. Säiden lämmitessä ja vauvan kasvaessa ehkä helpottaa ja Tildakin saa taas enemmän aikaa. Onneksi metsä on koko ajan vieressä ja vauva tottunut torkkumaan repussa lenkillä, joten päästään kyllä tuulettumaan silloin kun siltä tuntuu.

Vauva-arki, kaiken haukkuminen, liukkaat kelit, toissapäivänä alkaneet juoksut ja ties mitkä tähtien asennot ovat kuitenkin taas saaneet aikaan huolta Tildan voinnista. Pari viikkoa sitten käytin Tildan koirahierojaopiskelijoiden käsittelyssä ja siellä todettiin takapään olevan jumissa. Samaan aikaan havahduin tarkkailemaan, ettei Tilda mielellään lähtenyt jäiselle tielle lenkille ja viime päivinä huolestuin kaikkien neljän tassun tehonuoleskeluista. Tildasta on vaikea tulkita, mikä johtuu mistäkin, se kun voi oirehtia minun huoltanikin, mutta takapään jumit tietäen ja tekemättä jääneet jumpat takaraivossa kolkuttaen, varasin pikaisesti ajan Marika-fyssarilta. Ongelmat saatiinkin selville. Tildan anaalirauhaset olivat täpötäynnä aiheuttaen varmasti osan kireyksistä. Rauhaset tyhjennettiin ja tutkimuksia jatkettiin. Molemmat takareidet olivat Tildalla jumissa, mutta suurin ongelma paikallistui tällä kertaa oikeaan takajalkaan. Siinä lonkka sekä kinner aristivat ja monesta kohtaa lihakset olivat kireät. Marika oli sitä mieltä, että kintereeseenkin on saattanut alkaa muodostua nivelrikkoa sen yliliikkuvuuden vuoksi. Enkä yhtään ihmettele, jos näin on. Sen verran pahalta näyttää omaankin silmään kintereiden löysyys... Vielä kintereessä ei tuntunut kuin lievä turvotus pienien luiden välissä.

Nytpä siis pitäisi samaiseen vauva-arkeen sovittaa päivittäin Tildan jumpat ja ravilenkit. Tokostakin oli puhe ja esim. kaukoja Tildan kanssa ei voi nyt tehdä. Enkä tiedä pystyykö se koskaan virheettömiin vaihtoihin seisomisen mukaan tullessa, koska jalat jäävät aina niin levälleen... Suoraan peruuttaminen ja vasemmalle kännökset saattavat myös olla aina sille fyysisesti liian vaikeita. Saa nähdä mitä meidän harrastamisista tulee. Lähes kaikki lajit tuntuvat loppuviimein olevan joltain osin meille epäsopivia. Ehkä pitäisi keskittyä pikkuketun suureen nenään ja päästää se kunnolla töihin!

Meille tuli vauva

Nyt on toinen Tildan elämän suuri muutos tapahtunut. Joulukuun viimeinen päivä meille syntyi poikavauva. Tildan suhteen saattoi etukäteen vain arvailla, mitä tapahtuu, kun pieni lapsi tulee sen laumaan. Vieraisiin lapsiin kun kettunen reagoi hyvinkin sähäkästi haukkuen. Ja mitä pienempi taapero sitä kovempi reaktio. Sairaalasta kotiin tullessamme Tilda oli onnesta soikeana. Tervehdin pikkuketun ensin itsekseni ja annoin sen haistella itseni ja vauvan rätin. Sitten tuotiin uusi lauman jäsen sisälle. Tilda nuuski innokkaasti tulokasta. Vähän liiankin innokkaasti siellä onnensa kukkuloilla.

Ensimmäiset päivät Tilda kyttäsi meitä ja vauvaa taukoamatta. Sen kierrokset nousivat nollasta sataan sinä hetkenä, kun vauva parkaisi tai me liikuimme vauva sylissä. Tilda hyppi, säntäili ja haukkui ja luotto kettuseen oli koetuksella. Ensimmäinen yö meni samaa rataa Tildan ollessa samassa huoneessa kuin me muut. Pieni punainen oli hyvin hämmentynyt ja stressaantunut ja valvoi ja reagoi meidän muiden jokaiseen liikkeeseen.

Ensimmäisten päivien jälkeen meno tasoittui pikkuhiljaa. Eristimme Tildan makuuhuoneen ulkopuolelle silloin, kun vauva oli siellä. Aikansa se hermoili oven takana, sitten pahvilaatikko parrikaadin ja myöhemmin portin takana, mutta lopulta aina hölläsi otettaan ja rentoutui. Ollessaan eristettynä Tildan ei tarvinnut kytätä vauvaa herkeämättä ja kontrolloida meidän jokaista liikettä, vaan se sai tarvitsemaansa lepoa. Ja minä pystyin keskittymään vauvaan silloin, kun oli sen tarvis.

Vauva on nyt reilun kahden viikon ikäinen. Tilda sai muutama yö sitten jäädä makuuhuoneeseen nukkumaan ja luottamus alkaa olla takaisin ansaittu. Edelleen Tilda on kiinnostunut vauvasta, mutta nyt se näkyy enemmän huolenpitona. Jos vauva itkee pidempään, tulee pikkukettu avuksi hoivaamaan. Se tökkii vauvaa vaippaan ja saattaa lipaista korvaa. Vauvan parkaistessa Tilda ei enää heti ole kärppänä pystyssä, vaan nyt se tyytyy ehkä nostamaan päätään ja vilkuilemaan minun suuntaan, että "hei nyytti itkee". Isän ja vauvan välisiä tapahtumia kettunen ei vielä oikein ymmärrä. Isän kävellessä ympäri asuntoa itkevä vauva sylissään, Tilda seuraa kuin hai laivaa ja iskee silloin tällöin kiinni isän jalkaan dominoidakseen. Herkästi Tilda myös stressaa, jos minä en ole hoitovuorossa. Ei taida kettu luottaa siihen, että isukkikin osaa vaipan vaihtaa tai hyssyttää vauvaa. Sitä pitää vielä vahtia kovastikin. Muutenkin Tilda ottaa yllättävän lunkisti kotona, vaikka sen arki on muuttunut totaalisesti. Enää ei joka päivä treenailla ja minun ja Tildan yhteiset metsälenkit ovat jääneet harmillisen vähäisiksi, kun olen ollut vauvassa kiinni. Onneksi meitä on kaksi aikuista, että edes perusrytmi lenkeissä säilyy. Aika ajoin pienen punaisen silmistä paistaa mustasukkaisuus ja harmi siitä, että se ei saa minun jakamatonta huomiotani. Mutta aika toivottavasti tasoittaa senkin. Perjantaina päästiin jo kaksin tehoryhmän tokotreeneihin ja olihan tuo pikkukettu enemmän kuin innoissaan ja pätevänä!

Olen onnellinen siitä, mihin suuntaan villikon käytös vauvaa kohtaa on menossa. Huolehtia saa, mutta tilaa pitää osata antaa silloin kun sanotaan. Onneksi lapsi kasvaa pikkuhiljaa ja Tildalla on aikaa sopeutua jokaiseen uuteen asiaan, jonka vauva oppii. Eiköhän niistä kaverukset saada. Ihanaa, että voin ajatella niin.