Hämmennystä agilitykentällä

Kyllä. Mä aion kirjottaa vielä agilitysta Tildan kanssa. Olen pyöritellyt ja pohtinut asiaa mielessäni useasti, välillä jopa kirjoittanut siitä jäsentääkseni kaikkea, mitä päässäni pyörii. Jospa tämä olisi se viimeinen asian läpikäynti... Ainakin nyt tuntuu siltä.

Olen kesän aikana monesti haaveillut agilitysta Tildan kanssa ja nähnyt jopa unta kisaamisesta. Varovasti mietin myös puolittain vakavissani, että jos fyssarin mielestä kaikki pikkuketussa on ok, voitaisiin ihan vaan pari rataa käydä starttaamassa. Tildahan ei ole oireillut mitenkään nivelrikkoaan tai löysiä lonkkiaan, vaikka ollaan eletty täysin tavallista elämää. Sen takia agility sen kanssa on varmaan jäänytkin kaivelemaan. Että miksei aksaa kun kaikkea muutakin... Tänään osui kohdalle tilaisuus, jota en voinut hylätä: Takkujen agilityepikset, jossa möllirata luvattiin ilman keppejä ja keinua. Joo mennään Tildan kanssa katsomaan, mitä tapahtuu, jee! Lähtiessäni kotoa ja laittaessani kettuselle sen aksapannan ja -hihnan oli olo tosi kummallinen. Mitä mä teen? Ilmoittautumisjonossa tunne voimistui, enkä tiennyt enää mitä ajatella. Maksoin meidät kuitenkin kaksi kertaa mölliradalle. Koko touhusta saattoi tulla tosi kivaa tai tosi kurjaa. En edes osannut päättää oliko fiilikseni hyvä vai huono. Kentän laidalla vuoroamme odotellessa Tilda oli hiljainen ja vaisu ja keskittyi syömään ruohoa. Sillä oli täsmälleen sama olo kuin minulla.

Rata oli helppoa suoraa juoksemista. Toisena esteenä oli puomi, muuten sai vain juosta putkia ja hyppiä. Lähdössä Tilda oli rauhallinen, ei ollenkaan sellainen kuin agilityn lähdössä ennen, enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa se lähtisi tai mihin suuntaan. Pikkukettuhan lähti. Kovaa ja oikeaan suuntaan! En ollut varautunut oikeasti kovaa juoksemiseen ja vauhti yllätti täysin. Myöhässä auttamatta ollessani tyydyin ohjaamaan keskeltä kenttää ja huutamaan "menemene!". Tilda meni ja oikeastaan itsenäisesti suoritti radan nollana.

Vielä tässäkin kohtaa mietin kaksi kertaa mennäänkö toisen kerran radalle ollenkaan. Mentiin kuitenkin. Samanlainen rauhallinen lähtö Tildalla, mutta käskyn käydessä se pinkaisi radalle minkä kintuistaan pääsi. Ja minä parhaani mukaan juoksin mukana ohjaamassa. Nyt onnistuinkin paremmin ja me yhdessä juostiin nollarata maaliin.

Kisaavina kun mölliradalla oltiin, niin ei voitu päästä palkinnoille, mutta kuuluttaja luetteli tulokset myös niin, että kaikki huomioitiin. Me oltiin Tildan kanssa tokalla startillamme ensimmäisiä ja ekalla startilla neljänsiä. Pikku ferrari oli kaikki nopein, vaikka toiseksi tullut ja siis medimöllien voittaja (punainen ferrari sekin) oli myös älyttömän nopea.

Hurjaa, miten ristiriitaisia tunteita. Tuolla fiiliksellä en halua enää ikinä aksata, vaikka se näkyikin sujuvan fiiliksestä huolimatta hyvin. Mielenkiintoista kyllä, kuinka hienosti Tilda suoriutui. Kettusen on täytynyt kasvaa valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Se on oppinut hallitsemaan itseään paremmin ja me ollaan hitsauduttu entistä paremmin yhteen. Tänään ilmassa oli tukahdetun täpinän lisäksi suurta hämmennystä, joka varmasti vaikutti Tildankin fiilikseen, mutta siltikin se pystyi hienoon suoritukseen. Tämänpäiväisen jälkeen en erityisemmin kaipaa Tildan kanssa juuri agilitya, etenkään jos se tuo samanlaisen omituisen ristiriitaisen tunteen mukanaan, mutta paljon muuta kaipaan. Se on oma mahtava pieni kettuni ja meillä on edessä vielä paljon ties mitä! <3

Ei se vielä taipunut

Toinen NOU0 -tulos Tildalle. Mutta vaikka se oli todella pienestä kiinni, niin en voi olla pettynyt. Mahtavaa katsoa tuota huikeaa kehitystä! Vuosi sitten taippareissa Tilda kärsi odottamisesta ja koetilanteesta niin paljon, että ainoastaan yksi varis saatiin hädintuskin palautumaan. Nyt on treenattu sitkeyttä ja se todella näkyy. Vesityöosuus sujui mallikkaasti ja innokkaasti Tilda siirtyi hakuruutuun. Heittovaris meinasi jäädä niille sijoilleen, mutta tuomarin mennessä ruutuun ja heittäessä variksen uudelleen, Tilda palautti sen näppärästi. Sitten alkoi raskas työ pienelle ketulle. Tilda kävi juoksemassa ruudun läpi ja katsomassa varikset. Se nosti niitä tasaiseen tahtiin ja alkuun palautti nopeasti käteen asti. Viimeisillä palautuksilla jouduin kannustamaan yhä enemmän, mutta vaikka Tilda tiputti variksia noin 10 metrin päähän minusta, se lopulta toi kaikki käteen asti. Ruudussa viimeisenä jäljellä olevaa varista kettunen oli kuulemma kantanut jossain vaiheessa paikasta toiseen, joten sekin oli haettava. Tilda lähti hakuun ja ottikin linnun, teki mutkan sen kanssa ja palautti käteen hurjan kannustuksen saattelemana. Antaessani variksen pois, tuomari totesi sen olevan rikki. Koe loppui siis meidän osalta siihen.

Mutta Tilda nouti kaikki kuusi varista ruudusta. Siihen kului aikaa, mutta se teki sen! Joka kerta lähettäessäni Tildaa ruutuun sain tehdä töitä, että sain sen keskittymään ja joka palautuksella se vaati suuremman kannustuksen. Yleisö selvästi ahdisti pientä kettua ja sen oli varmistettava, että kaikki oli sen hallussa. Hakua tehdessään häiriötä aiheutti linnun viserrys ja auto, joka ajoi viereisellä tiellä. Monta haukuttavaa asiaa häiritsi kettusen työskentelyä. Lopulta se paineistui liikaa ja yrittäessään hallita vielä itseäänkin käsitteli viimeistä varista huolimattomasti. Mahtoi olla pikkuketulla rankka työ. Tuomarin mielestä Tildan haussa tai työinnossa ei ollutkaan se ongelma, vaan johtajuudessa. Tilda saa määrätä ja koska se huolehtii kaikesta minun puolestani, sen pää ei kestä loppuun asti. Tässäkin tulee siis ilmi sen kontrolloinnin tarve. Miten ihmeessä saan kerrottua Tildalle, ettei sen tarvitse huolehtia muusta kuin omasta työstään? Ilman kattoa hipovaa viretilaa se onnistuu, mutta mitä enemmän kierroksia, sitä enemmän Tildan on pakko kontrolloida kaikkea mahdollista. Toinen asia, johon tuomarti tarttui, oli Tildan suhtautuminen laukauksiin. Nyt se kiihtyi molemmista laukauksista ja päästi parit haukut. Tuomari kysyi, onko Tilda säikähtänyt joskus jotain pamausta ja hämmästyi, kun kerroin, että vielä vuosi sitten se ei päästänyt laukausten kuuluessa ääntäkään. Luulen, että tässäkin asiassa Tilda on yhdistänyt näppärästi yhteen kaksi asiaa: laukaukset ja kiihdyttävät riistat.

Edelleen taipuminen on mahdollista ja jollain tavalla sain tästäkin kokemuksesta taas lisää taistelutahtoa. Tilda osaa hommansa, mutta koetilanne on sille vaikea. Sitä ei pienissä kimppatreeneissä tulekaan treenattua... Uskoni pieneen punaiseeni jatkaa vahvistumistaan. Me ei vielä luovuteta!

Koeselostus
1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Ystävällinen. (Hyväksytty)

2. Uimahalu
Ui mielellään. (Hyväksytty)

3. Hakuinto
Liikkuu itsenäisesti laajalla alueella etsien riistaa, vaikka välillä keskittyminen herpaantuu häiriöihin. (Hyväksytty)

4. Noutohalu
Lokit ok. Heittovarikselle tarvitsee tuomarin apua. Monella variksella hieman miettii, mutta nostaa itsenäisesti. (Hyväksytty)

5. Nouto-ote
Lokit ok. Variksilla pehmeä, mutta viimeisen variksen rikkoo. (Hylätty)

6. Palauttaminen
Lokit ok. Variksilla tarvitsee paljon ohjaajan kehoitusta. (Hyväksytty)

7. Reagointi laukaukseen
Kiihtynyt ja haukkuu. (Hyväksytty)

8. Itseluottamus ja aloitekyky
Hyvä vedessä ja maalla. (Hyväksytty)

9. Yhteistyö
Yhteistyössä. (Hyväksytty)

10. Yleisvaikutelma
Työintoinen koira, joka suorittaa vesityöt mallikkaasti ja löytää helposti varikset. Ääntelee laukauksissa. Tänään rikkoo viimeisen variksen. (Hylätty)


Tuomari Maarit Nikkanen
Parola, Hattula 15.8.2015

Viimeistely

On se hyvä, että aina löytyy onnistumisia jostain. Pidettiin tänään viikoittaiset taipparitreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa. Se oli samalla Tildan viimeistelytreeni lauantaisia taippareita varten. Jo viime viikolla teetätin Tildalle kokeenomaisen treenin, jossa toimin ja palkkasin kuten kokeessa. Se valoi minuun suurta luottoa pikkukettua kohtaan. Vesityö, hakuruutu ja jälki suoritettiin kaikki hyväksytysti, vaikka pidin huolta, etten esitellyt ruokakippoa liian lähellä lähetyspaikkoja ja palkkasin vain ne kaksi kertaa niin kuin kokeessakin voin tehdä. Melkein uskomatonta, että tuo pieni punainen villikko oikeasti pystyy suoriutumaan taippareiden tehtävistä niiden vaatimalla tavalla.

Kokeenomaisen treenin vesityö sujui Tildalta kuin itsestään ja hakuruudusta neljä varista palautui reippaasti ja itsenäisesti. Heittovarista Tilda ensin mietti, mutta nosti sen kuitenkin ensimmäisenä. Viides ja viimeinen lintu oli jotenkin vaikeassa paikassa, eikä kettunen meinannut sitä millään löytää useista lähetysyrityksistä huolimatta. Lopulta Elinan mennessä ruutuun Tilda löysi variksen ja palautti senkin empimättä. Lottovoitto ja superpalkka Tilpalle! Ennen jälkeä teetätin perusnoudon pupulla. Ei ongelmia. Jäljelle mentäessä Tilda näki Elinan kauempana metsän laidassa. Se lähti kuitenkin hyvin jäljelle, kunnes vastaan tuli kaatunut puu. Sekunnin ajatustauko ja Tilda päätti lähteä kiertämään puuta ja etsimään pupua sieltä, missä se oli Elinan nähnyt. Hyvinhän jänö niinkin löytyi! Reippaasti pupu suuhun ja fiksuna likkana kävelytietä pitkin minun luo. Sain merkin, kun Tildalla oli pupu suussa, joten kutsuin sitä. Tiputuksien saldo tälle palautukselle oli vain yksi ja sekin pikainen. Ihan ei jälkeä oppikirjan mukaan suoritettu, mutta eipä tuo kettunenkaan oppikirjasta ole. Hyväksytty suoritus kuitenkin, joten tästäkin jackpot! :)

Sitten tämän päivän viimeistelyihin. Koska sen suurempaa hiottavaa ei kokeenomaisessa treenissa tullut ilmi, päätin tehdä vain ruudun motivoidusti ja pari varista haetuttaen sekä pupulla perusnoudot. Tilda oli valtavilla kierroksilla autossa odotettuaan ja jouduin todella himmailemaan sen menoa lähetyspaikalle ja odottelemaan edes pientä rauhoittumista. Lähetyspaikalla kiljukaula jähmettyi samantien paikoilleen, hiljeni ja keskittyi. Unohdin kokonaan motivointiajatukseni ja lähetin Tildan ruutuun. Kaksi varista se haki huolellisesti ja innolla ja siitä palkkasin. Perusnoudot pupulla olivat myös varmat. Ensimmäisellä kannustin, kun en osannut olla hiljaa, mutta toisella noudolla olin hiljaa ja Tilda haki edellistä näppärämmin. Ihan mahtava pieni kettu! En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka se pystyy työskentelemään intensiivisesti ja järkevästi, vaikka vire on katossa. Ja nykyään myös sitkeästi. Tildan paineensietokyky on kasvanut ihan huimasti ja vaikka se virittäisi itsensä äärimmilleen, sillä ei keitä yli. Pystyn jopa säätelemään virettä ja Tilda kestää sen. Huimaa. Tildan kiljuessa loppujen varisten perään niitä haettaessa ruudusta, Tommi ihmetteli pienen ketun valtavaa intoa noutamiseen. Niin... Sen into siihenhän on osittain mun kolmen vuoden työn tulos. Tildan noutamista on rakennettu pennusta saakka, käyty välillä pohjamudissa ja välillä noustu pinnalle haukkaamaan happea. Nyt se noutaa sitkeästi, innolla ja intensiivisesti. Sivutuotteena ja omasta osaamattomuudestakin johtuen se todella kiljuu valmistautuessaan. Mutta työskennellessään Tilda tekee hiljaista ja keskittynyttä työtä.

Nyt on enää aikaa omalle viimeistelylle. Yritän etsiä fiiliksen, joka on varma ja luottavainen, mutta nöyrä sille, mitä kokeessa tapahtuu. Paljon voi mennä vikaan vielä koepäivänäkin, mutta tiedän, että meillä on täydet mahdollisuudet onnistua.

Mitä on tullut tehtyä?

Niin se kesäloma taas hivuttautui lopun puolelle ja huomenna on palattava töihin. Kumma kyllä kaikki suuret ja pienet ajatukset treeneistä ja muista touhuista on jäänyt tänne kirjoittelematta... Otan siis vähän takaisin ja muistuttelen mieleen tokoa, taippareita ja - rally-tokoa!

Tildan kanssa todellakin pyörähdettiin viime viikon sunnuntaina 26.7. Hattulassa rally-tokokisoissa. Lahjattomat treenaa, joten saattoi sen alo-luokan korkata näinkin. ;) Vesisateella hiekkakentällä saatiin ensimmäinen hyväksytty tuloskin! Pia Heikkinen tuomaroi meille 87/100 pistettä loppukommentein "iloista osaamista". Olin kyllä varsin tyytyväinen pikkuketun suoritukseen. Yhdet oikeat ja hyvät kylttitreenit takana ja ensimmäinen tämän lajin kisa, ja Tilda oli oikeasti mun kanssa radalla ja teki iloisesti töitä. Radan alkupuolella huomasin, ettei seuraamiseen käyttämäni "tässä" -käsky toiminut siinä tilanteessa, joten vaihdoin sen lennossa tiukemman kontaktin käskyyn. Se toimikin paremmin ja Tilda tuntui olevan enemmän tarkkana, vaikka olikin aika kiinni kädessäni. Kisaradalta saatiin siis 13 virhepistettä. Ykköset kyltin nuuskaisemisesta, vinosta eteen tulemisesta ja kontrollin puutteesta. 10 pistettä lähtikin sitten täysin omasta mokasta, kun suoritin 360 asteen käännöksen vasemmalle jotenkin väärin. Arvostelulomakkeen mukaan syynä oli rintamasuunta, joten liikkeen oikein suorittamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Tietenkään ei tajuttu videoida ratasuorituksia, vaikka kuvaajia olisi ollut useitakin, kun Jonna & Lova ja Sari & Sella olivat myös kisaamassa. Ensi kerralla sitten! Vakuutuin nimittäin, että ensi kerta tulee. Sen verran tulosten teko tarvetta tuo onnistuminen itselle taas iski...

Tulosten tekemisestä puheenollen, nyt käynnistyy meidän kisa/koekausi muullakin saralla. Taippareihin mennään tässä kuussa kokeilemaan taas. Jotain, mitä odotan tosi innolla. :) En kuitenkaan aio luoda paineita, vaan mennä samalla periaatteella kuin viime syksynäkin: katsotaan, mitä tapahtuu ja otetaan oppia. Tilda on ollut kevään taipparikurssin jälkeen loistavassa noutovireessä. Varisten kanssa hakuruudussa ollaan treenattu sitkeyttä ja olen yrittänyt iskostaa pienen ketun mieleen, että varisten noutamisesta seuraa herkkuruokaa. Ahneen kettusen suurin intohimo... Sitkeästi ja mallikkaasti se on hakutyötä tehnytkin ja parhaimmillaan kuusi varista on ruudusta tyhjennetty. Pilkun viilaamistakin riittäisi, sillä Tilda kyllä valikoi varisten noutamisjärjestyksen. Heittovarista ei voi ensimmäisenä tuoda, vaikka sen luo Tilda ekana menisikin. Mutta en tässä kohtaa ole asiasta lähtenyt nipottamaan, se kun kuitenkin seuraavaksi tuo sen heitetyn linnun. Jos varisten noutamisesta Tilda tarvitsee suuren palkan, niin pupun hakemisesta sitten jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa. Pupu itsessään meinaa olla kettuselle se mahtava herkku... Pari viikkoa sitten meillä oli pitkästä aikaa pupu treeneissä jäljen päässä ja villikko jäljesti sen ihan vain itselleen. Ehti siis syödä pikkuruiselta pupulta pään ja tassun. Yäk!! Sen jälkeen pupu onkin ollut tehotreenissä ja nyt pupun tuominen jäljen päästä taas onnistui. Vähän Tilda tarvitsee tukea minulta palautukseen. Kannustusta on ainakin kuuluttava kun pupu on suussa, jollei minua heti näy, muuten voi pieni kettunen unohtaa, että pupu pitää tuoda minulle eikä pitää itsellään. Jotenkin luotan kuitenkin Tildaan. Se on jo jonkin aikaa esitellyt taipumuksiaan treeneissä, joten mahdotonta kokeessa taipuminenkaan ei ole.

Jos rally-tokossa ja taipparitreeneissä ollaan koettu onnistumisia, niin toko tuntuu taas junnaavan paikallaan. Heinäkuussa oltiin Kivimäen Riitan yksärillä aiheena peruuttaminen seuraamisessa sekä ruutu. Hyviä neuvoja ja ruutuun uutta näkökulmaa saatiinkin, mutta itsekseen treenaillessa jämähdän silti tekemään samoja juttuja. Ja ehkä toisaalta, kun treenattavia asioita on niin paljon, niin tulee tehtyä vähän kaikkea ja siksi tuntuu, ettei edistytä. Toko taitaa tarvita kunnon perinteisen treenisuunnitelman. Eikä aikalisä ja tuumaustaukokaan olisi pahitteeksi. Tilda ei nyt juoksuisena tunnu olevan täysillä mukana koutsitreeneissä. Nenä vie kettusta taas oikein urakalla ja tavalliset hihnalenkitkin on tuskaa. Tässä huomaa kyllä, mikä tekeminen itsessään palkitsee Tildaa ja mikä saa sen vireen nousemaan (välillä liikaakin) ja pysymään korkealla häiriöistä huolimatta. Noutaminen on sitä, mikä virittää Tildan itsessään ja mitä voi tehdä pitkäänkin. Kun kyse on dameista tai riistasta, pystyn säätelemään sen virettä ilman pelkoa totaalisesta vireen katoamisesta. Ruokakuppiin liittyy jotain samaa... Toko taas on jotain, mitä Tilda lähtee tekemään mielellään, mutta itse tokon tekemisestä sen vire ei nouse äärimmilleen ja virettä on hankala säädellä. Oikeanlainen palkkaaminen on tärkeää, mutta tokossa en ehkä osaa toteuttaa sitä Tildan kannalta oikein. Voi kun jonkun kanssa voisi näihinkin asioihin paneutua ja oppia niistä vielä lisää! Paljon on potentiaalia, vähän tietoa ja taitoa.