Olen kesän aikana monesti haaveillut agilitysta Tildan kanssa ja nähnyt jopa unta kisaamisesta. Varovasti mietin myös puolittain vakavissani, että jos fyssarin mielestä kaikki pikkuketussa on ok, voitaisiin ihan vaan pari rataa käydä starttaamassa. Tildahan ei ole oireillut mitenkään nivelrikkoaan tai löysiä lonkkiaan, vaikka ollaan eletty täysin tavallista elämää. Sen takia agility sen kanssa on varmaan jäänytkin kaivelemaan. Että miksei aksaa kun kaikkea muutakin... Tänään osui kohdalle tilaisuus, jota en voinut hylätä: Takkujen agilityepikset, jossa möllirata luvattiin ilman keppejä ja keinua. Joo mennään Tildan kanssa katsomaan, mitä tapahtuu, jee! Lähtiessäni kotoa ja laittaessani kettuselle sen aksapannan ja -hihnan oli olo tosi kummallinen. Mitä mä teen? Ilmoittautumisjonossa tunne voimistui, enkä tiennyt enää mitä ajatella. Maksoin meidät kuitenkin kaksi kertaa mölliradalle. Koko touhusta saattoi tulla tosi kivaa tai tosi kurjaa. En edes osannut päättää oliko fiilikseni hyvä vai huono. Kentän laidalla vuoroamme odotellessa Tilda oli hiljainen ja vaisu ja keskittyi syömään ruohoa. Sillä oli täsmälleen sama olo kuin minulla.
Rata oli helppoa suoraa juoksemista. Toisena esteenä oli puomi, muuten sai vain juosta putkia ja hyppiä. Lähdössä Tilda oli rauhallinen, ei ollenkaan sellainen kuin agilityn lähdössä ennen, enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa se lähtisi tai mihin suuntaan. Pikkukettuhan lähti. Kovaa ja oikeaan suuntaan! En ollut varautunut oikeasti kovaa juoksemiseen ja vauhti yllätti täysin. Myöhässä auttamatta ollessani tyydyin ohjaamaan keskeltä kenttää ja huutamaan "menemene!". Tilda meni ja oikeastaan itsenäisesti suoritti radan nollana.
Vielä tässäkin kohtaa mietin kaksi kertaa mennäänkö toisen kerran radalle ollenkaan. Mentiin kuitenkin. Samanlainen rauhallinen lähtö Tildalla, mutta käskyn käydessä se pinkaisi radalle minkä kintuistaan pääsi. Ja minä parhaani mukaan juoksin mukana ohjaamassa. Nyt onnistuinkin paremmin ja me yhdessä juostiin nollarata maaliin.
Kisaavina kun mölliradalla oltiin, niin ei voitu päästä palkinnoille, mutta kuuluttaja luetteli tulokset myös niin, että kaikki huomioitiin. Me oltiin Tildan kanssa tokalla startillamme ensimmäisiä ja ekalla startilla neljänsiä. Pikku ferrari oli kaikki nopein, vaikka toiseksi tullut ja siis medimöllien voittaja (punainen ferrari sekin) oli myös älyttömän nopea.
Hurjaa, miten ristiriitaisia tunteita. Tuolla fiiliksellä en halua enää ikinä aksata, vaikka se näkyikin sujuvan fiiliksestä huolimatta hyvin. Mielenkiintoista kyllä, kuinka hienosti Tilda suoriutui. Kettusen on täytynyt kasvaa valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Se on oppinut hallitsemaan itseään paremmin ja me ollaan hitsauduttu entistä paremmin yhteen. Tänään ilmassa oli tukahdetun täpinän lisäksi suurta hämmennystä, joka varmasti vaikutti Tildankin fiilikseen, mutta siltikin se pystyi hienoon suoritukseen. Tämänpäiväisen jälkeen en erityisemmin kaipaa Tildan kanssa juuri agilitya, etenkään jos se tuo samanlaisen omituisen ristiriitaisen tunteen mukanaan, mutta paljon muuta kaipaan. Se on oma mahtava pieni kettuni ja meillä on edessä vielä paljon ties mitä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti