Ensimmäiset ja toiset rallytreenit yhdessä muistuttivat jo kuinka oma pää on oltava kunnossa, jos Tildan kanssa haluaa tehdä hommia onnistuneesti ja pitää hauskaa. Epävarmuus minussa näkyy samantien pikkuketussa. En tiedä kuinka ollaankin saatu joskus suuria aikaan... Agilityssa ja taippareissa onnistuminen on oikeasti ollut jotain järjettömän isoa ja se on vaatinut monia monia treenejä, mielikuvaharjoittelua ja rutiinien luomista. Epäonnistumisia ja onnistumisia ja niistä molemmista oppimista. Nämä kaksi lajia on niitä, joihin todella Tildan kanssa paneuduin ja joissa lopulta saatiin aikaan jotain. Sitä on niin ikävä...
Nyt käsittelyssä on rally-toko. En tiedä tuleeko tästä ikinä mitään niin suurta kuin agilitysta tai noutamisesta, mutta yritän. Yritän löytää oman voimakkaan fiiliksen ja siirtää sen pieneen punaiseen. Silloin voidaan saada jotain hienoa aikaan.
