Vuosi vaihtuu taas

Onpa ollut meillä tunteellinen vuosi. Vuosi sitten olin toivonut tälle vuodelle paljon onnea ja ihania hetkiä. Niitäkin vuoteen on toki mahtunut, mutta jotenkin päällimmäiseksi ajatukseksi on jäänyt huoli ja surullisen näköinen pikkukettu.

Vuoden 2015 aloitus ei sujunut niin kuin olisin toivonut. Tildan terveyteen tuli taas takapakkia. Nyt lonkkien nivelrikko diagnoosin myötä. Alkuvuosi menikin murehtiessa menetettyä yhteistä rakasta harrastusta agilitya, joka jouduttiin lopettamaan kokonaan diagnoosin myötä. Lisäksi huoli Tildan voinnista ja tulevaisuudesta sekä omantunnon tuskat kolkuttelivat pitkään mielessä. Tilda oli jonkun aikaa saikulla ja paranneltiin molemmat itseämme ja toisiamme. Fyssari Marika Ruottisella käytiin useasti ja Marikan tuen ja ohjeiden myötä ollaankin paremmassa jamassa. Syksyn koleiden ja kosteiden säiden alkaessa Tilda kerran kipuili lonkkaniveliään ontumalla saaden kipulääkekuurin ja reilun kuukauden saikun. Se oli kuitenkin siinä. Jumppien ja lämmittelyiden sekä jäähkäilyjen merkitys on korostunut entisestään. Jos jotain hyvää, niin on ihana huomata, kuinka tehty työ tuottaa tulosta ja selvästi pitää Tildan ainakin toistaiseksi hyvässä kunnossa. Kettunen saa elää villisti ja vapaasti, kuitenkin tarkkailun ja tiettyjen rutiinien alaisena. Viime vuonna puhjennut atopia on sekin pysynyt lähes näkymättömissä. Jatkuva vesisade ja märkyys nyt syksyllä saivat hetkeksi Tildan etutassujen ihon kirkuvan punaiseksi ja kipeäksi ja samalla silmät vuotivat entisestään, mutta onneksi tähänkin oli hoitokeinot valmiina. Lopulta saatiin ulos myös pakkanen, joka viimeisteli tennarit kuntoon ja mielen vallan virkeäksi.

Agilityn poisjäämisen myötä ollaan tokoiltu enemmän ja tavoitteellisemmin. Suunnitelma oli saada Tildalle TK1 -tunnus ja siirtyä jo avoimeen. Paikkamakuun hankaluudet, uusien liikkeiden haasteet, sääntömuutokset sekä Tildan saikkuilu toivat kuitenkin mutkia matkaan. (Yllätys yllätys! Miten tokoon saadaankin aina mutkia aikaiseksi?) Varsin tyytyväinen olen jokatapauksessa meidän tokovuoteen. Paikallaoloon ja moneen muuhun junnaamaan jääneeseen liikkeeseen saatiin paljon vinkkejä eri kouluttajilta ja ne vinkit saivat minut pohtimaan entistä ahkerammin pienen ketun virettä ja mieltä. Helppoa ei ole kouluttaa nopeasti reagoivaa, paljon ajattelevaa eläintä, joka elää kaikesta mahdollisesta ympärillään. Paikallaolo on edelleen tasapainoilua Tildan kanssa, kuten moni muukin asia, mutta pikkuhiljaa siitäkin saa kiinni, kun uskaltaa luottaa. Mutkienkin jälkeen päästiin siis kisaamaan tokossa ja TK1 -tavoite saavutettiin kummallisen helposti. Meidän päällä varjona kummitellut alokas-luokka on karistettu lopullisesti harteilta ja rennoin mielin suuntaamme kohti avointa. Ahkerasti aiotaan treenata avoimen luokan liikkeitä ja kisasuoritusta kuntoon, jotta päästäisiin uuden vuoden tullen taas kokeisiin - ehkä kesällä...

Mejän koeura korkattiin heinäkuussa Tamskin historian ensimmäisessä kokeessa. Tulosta ei saatu, kokemusta sitäkin enemmän. Enpä olisi uskonut, että vire ja mielentila-asiat ulottuvat mejäänkin. Tai no niin, kaikki on kettusen kanssa mahdollista. Jäljestys ja nenän käyttö on ihan sen juttu ja Tilda todellakin osaa molemmat hommat, mutta ajatukset eivät vaan menneet kokeessa yksiin. Ensi vuodelle voisi kuvitella toista mejäkoetta. Ei tätä ihan tähänkään voi jättää.

Keväällä Lovan ollessa meillä hoidossa pariin otteeseen pääsin käsiksi myös rally-tokoon. Luutun kanssa selvitin, mistä lajissa suurinpiirtein on kysymys ja kävin tehotyypin kanssa kisaamassa hyväksytyn ja hylätyn tuloksen verran. Enempää en ehtinyt, mutta pienen kutkutuksen jäädessä rallailusta treenattiin Tildan kanssa kurssillinen ja siinä lomassa kisattiin kolme kisaa. Kaikista hyväksytty tulos ja Tildalle koulutustunnus RTK1. Rally-toko saa ensi vuonnakin kulkea sivussa meidän matkassa, jos siltä tuntuu. Siihen en aseta sen kummempia tavoitteita. Pidetään joku laji hauskana hömppänä ja nautitaan ulkokisoista, jos aikaa jää.

Suurin harppaus tänä vuonna otettiin taippareissa, vaikka ilman ykköstulosta kahdesta kokeesta pois käveltiinkin. Superkouluttajat Sara, Pete ja Kaisa sekä kimppatreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa saivat minut oppimaan paljon uutta pikkuketusta ja pääsemään sen kanssa lähemmäs unelmaa kuin koskaan aikaisemmin. Ajatella, että kokeessa oltiin yhden pienen huolimattoman liikkeen, yhden variksen päässä jäljelle selviämisestä... Tänä vuonna saatiin huimasti itsevarmuutta ja kokemusta lisää. Tilda oppi myös sitkeämmäksi ja kestävämmäksi työskentelijäksi. Jotenkin tuntuu, että avain tuon pienen punaisen sisimpään löytyy metsän ja etsimisen ja noutamisen takaa. Vaikka Tilda on innoissaan tokosta ja treenihallille menosta, niin metsä ja riistat tai vain eri väriset kankaiset patukat saavat sen innon aivan eri sfääreihin. Metsässä se tekee töitä tehokkaimmin, ajattelee terävimmin ja tuulettaa päätään parhaiten. On se vaan metsäläinen. <3 NOU1-jahti jatkuu kevään tullen ja teen sen valtavan hyvillä mielin. Tässä tapauksessa en voisi meistä kahdesta ylpeämpi olla.

Koiranetin tietojen mukaan Tildan harrastusrepertuaari on aikamoinen. Ollaan startattu agilityssa, mejässä, tokossa, rally-tokossa ja taippareissa, käyty näyttelyissä valioitumismahdollisuuden verran sekä läpäisty MH-kuvaus ja luonnetesti. Nose Workiakin on testattu. Ei se ihan turha tapaus ole, vaikka välillä epätoivoiselta tuntuisikin. Luonnetestin halusin käydä, vaikkei sillä noutajalle sen kummempaa merkitystä ole. Jollain tavalla pääsin kuitenkin vieläkin paremmin perehtymään Tildan mielen maailmaan ja sain sanoille merkityksiä, kun näin, miten se testitilanteessa toimi. Ja sellainen se on, millainen oli testituloskin: Suuri tyyppi pienen kettusen ruumissa. On siinä tasapainoilemista.

Vuosi ei ole ollut minulle eikä Tildalle helppo, eikä varmasti tule olemaan seuraavakaan. Muutokset arkielämässä rasittavat pikkuketun päätä hurjasti ja toisen huoli on meidän molempien huoli. Otetaan kuitenkin kaikki irti joka hetkestä, hitsaudutaan entistä paremmin yhteen, opitaan toisiltamme ja nautitaan elämästä. Me ollaan valmiita uuteen vuoteen!

TK1 Tilda

En malta olla ihmettelemättä, mihin tuo pieni kettu venyy. Tai mihin me yhdessä pystymme, kunhan usko ja luotto on kohdillaan. Lauantaina Tamskin tokokokeessa me ei todellakaan oltu parhaimmillamme, mutta kas kummaa - kotiin viemisinä oli ALO1 -tulos ja koulutustunnus TK1. Tilda on kyllä huikea pakkaus. Sen kanssa kun pääsee yhteisymmärrykseen, niin mikä vaan voi toimia täydellisesti.

Ensilumikin satoi ja aamun lenkki tehtiin Sellan, Hilpin ja Sarin ja kameran kanssa.

Kokeessa oli sitten tiedossa ensimmäisenä liikkeenä paikallaolo ja yksilöliikkeisiin meidät oli arvottu toiseksi koirakoksi. Mahdollisimman huono asetelma Tildan kannalta. Miten saan sen vireen ensin alas ja heti perään ylös? Onneksi meillä oli hyvin aikaa ennen kokeen alkua. Tein odottelualueella pientä treeniä Tildan kanssa ja jäin sitten istuskelemaan. Tuloksena kiljuva ja ryömivä pikkukettu. Edellinen luokka oli jo loppusuoralla ja Tildan vire oli aivan liian korkea paikalla makaamiseen. Kun en muuta keksinyt, niin otin kiljukaulan ja mentiin tyhjälle naapurikentälle agilityesteiden sekaan tekemään seuruuta namipalkalla. Loppuun sain lyhyen onnistuneen paikkamakuunkin. Sitten olikin mentävä tuomari Harri Laisin puhutteluun ja kehääntulotarkastukseen. Tilda oli hiljaa ja istui, kun tuomari puhui ja saatoin huokaista helpotuksesta. Kehääntulotarkastus ei kuitenkaan ihan nappiin mennyt. Tilda meni kivasti haistamaan tuomaria, mutta kun otin pannasta kiinni ja mies kumartui tarkastamaan juoksuja, niin kettusen epäily heräsi ja se haukkui tuomarin. Saatiin lupa mennä kehään. Tuomarin saapuessa tarkka kettu posahteli muutamaan otteeseen. Ehkä vähän jännitti irrottaa hihna.

Paikalla makaaminen 10 - Tällä kertaa matkassa oli onneakin. Tuomari ei tainnut kuulla, mutta jouduin kaksi kertaa käskemään maahan ja Tilda piippasi rivistössä. Nyt se ei todellakaan laskenut päätään maahan, niin kuin viime kokeessa, vaan tarkkana tsekkasi ulko-ovea, joka avautui vähän väliä jonkun tullessa halliin. Ehkä siinäkin oli meidän pelastus...

Seuraaminen 6 - Tosi kökköä. En nähnyt silmäkulmastani Tildaa ollenkaan sen haahuillessa ihan vähän jäljessä ja haistellessa maata. Juoksuosuudessa se oli hyvin mukana ja se kuulemma meidät pelasti nollalta.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - Alkuun taas haahuilua, tuli kuitenkin mukaan ja meni käskystä maahan. Haistelua koko makuun ajan.

Luoksetulo 8 - Ihana vauhdikas luoksetulo, mutta tuomari ei tykännyt hypystä perusasentoon...

Noutoesineen pitäminen 10 - Huomaamattani otin pienen askeleen antaessani Tildalle kapulan. Siitä olisi voinut antaa nollan.

Kauko-ohjaus 8 - Tilda nousi vasta toisella käskyllä istumaan.

Estehyppy 9 - Taas loikka perusasentoon.

Kokonaisvaikutus 8 - Olisin kuvitellut alun haukkumisen vaikuttavan enemmän.

168 p. ALO1 TK1
Sijoitus 4/9

Paikkamakuun jälkeen ongelma olikin, kuinka saan pikkuketun kierrokset nousemaan. Autossa se olisi tapahtunut itsestään, mutta nyt ei ollut aikaa, koska olimme vuorossa jo toisena. Leikitin Hilppaa pupupallolla ja niillä mentiin sitten. Vire ei ollut se, mitä olisin toivonut ja se näkyi erityisesti alussa seuraamisessa ja liikkeestä maahanmenon haistelussa. Vireeseen nähden Tilda toimi kuitenkin yllättävän hyvin liikkeiden loppua kohden. Välitkin olivat sujuvat ilman suurempia haisteluita, kun sai siirtyä suoraan liikkeestä toiseen, eikä tarvinnut tuomaria kuunnella välissä.

 

Nyt ajatukset kohti avointa. Kiva päästä keskittymään taas niihin vauhdikkaampiin liikkeisiin. Ja oikeastaan kiva rauhassa myös keskittyä moneen muuhun tärkeään asiaan. Maijun koutsaamissa tehoryhmän treeneissä perjantaina tehtiin viimeistelyä koetta varten. Kehääntulo ja liikkeeseen siirtyminen, palkka. Lyhyt seuruu, palkka. Liikkeestä maahan, kehu ja hyppy, palkka. Liikkeen alkuun siirtyminen, palkka. Pitäisi vastaisuudessakin treenata enemmän niin, että palkka saattaa tulla myös hienon siirtymän jälkeen. Tildan mielestä homma loppuu nyt siihen, kun liike loppuu ja se on ottanut vapauden vapauttaa itsensä, kun mitään ei sen mittapuun mukaan tapahdu. Ja Tildallehan vapautuminen tarkoittaa haistelua. Etenkin hallissa sen nenä tuppaa eksymään maahan jatkuvasti. Maiju neuvoi kiinnittämään tähän huomiota ja nätisti puuttumaan heti, jos Tilda haistelee kentällä. Kokeita ajatellen liikkeiden väliin oman käskyn opettaminen Tildalle ei olisi huono ajatus. Käsky, jossa kriteerinä on lähellä pysyminen ja se, ettei nenä mene maahan. Vanha "tässä" -käsky ei oikein toimi, vaikka alunperin kriteeri siinä oli sama. Onpa kivaa! Taas on uusi hyvä fiilis treenata tokoa! Meillä on hurjan paljon opittavaa, eikä se ole ollenkaan huono asia. :)

Tottelevainen kettu

Mahtava tunne onnistua taas jossain! Koko viikon jännitin ja yritin valmistautua hyvällä fiiliksellä tulevaan tokokokeeseen, mutta Tilda teki kaikesta vaikeaa. Mikään ei onnistunut, jokainen treeni meni pieleen heti alkumetreillä ja fiilis oli turhautunut ja epätoivoinen. Perjantain tehotokoilta kaipasin vaan kannustusta, etten peruisi koko koetta... Ohimennen Riikka onneksi osasi sanoa oikeat sanat ja pieni juttutuokio helpotti hiukan oloa. Lähdin kokeeseen tänään sillä ajatuksella, että treenataan koetilannetta ja otetaan siitä kokemuksesta kaikki irti.

Kokeen järjesti Rally-Tassut Koirakoutsiareenalla ja tuomarina oli Riitta Räsänen. Päästin pienen helpotuksen huokauksen, kun koepaikalla selvisi, että paikallaolot tehdään viimeiseksi ja me ollaan vuorossa kahdeksantena. Paras mahdollinen asetelma pikkukettua ajatellen! Valmistauduin niin, että saisin Tildalle suht korkean vireen yksilöliikkeisiin. Palkkaamattomuus on tuottanut treeneissä epävarmuutta, joten ajattelin Tildan tarvitsevan paljon draivia kehään kestääkseen kaikki liikkeet yhteenmenoon ja tehdäkseen ne säpäkästi. Vasta edellisen mennessä kehään hain Tildan halliin.

Seuraaminen 7,5 - Tilda jäi haistelemaan ja haahuilemaan välillä ja seuraaminen oli väljää. Kiva kaavio, jossa tempo muuttui useasti.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 - Edelleen väljä seuraaminen.

Luoksetulo 9 - Tuomarin mukaan näyttävä luoksetulo. Alun perusasento vino.

Noutoesineen pitäminen 9,5 - Tilda joutui kurottamaan, koska olin vähän liian kaukana. 10cm etäisyys riittää!

Kauko-ohjaus 9,5 - Taisin joutua käskemään lopun perusasentoon kahdesti.

Estehyppy 6,5 - Tilda oli levoton alussa ja piippasi. Teki roiman hypyn tullessaan perusasentoon.

Paikalla makaaminen 9,5 - Rauhallinen paikkis, Tilda laittoi pään maahan aika pian kun pääsin kehänauhalle ja pysyi siinä. Ekalla käskyllä ei taaskaan noussut perusasentoon.

Kokonaisvaikutus 7,5 - Tildan levottomuus, haistelu ja ääntely rokottivat pisteitä. Kuulemma, kun jalostan muuten hyvää yhteistyötä siihen suuntaan, ettei Tilda ääntele. Tuomari totesi kuitenkin loppuun, että "tollerit"...

170,5 pistettä ALO1
Sijoitus 4/11

Osaapa tuo kettunen yllättää! Kehään mennessä sai toivoa palautetta vasta lopuksi ja mehän käytettiin sekin mahdollisuus. Ei tullut turhia odotteluita liikkeiden väleissä ja saatiin keskittyä vaan yhdessä tekemiseen. Pisteitäkään en seurannut yhtään, joten tulos oli oikeasti yllätys. Parasta tuo, ettei tiedä ja voi vaan rennosti ottaa vastaan sen, mitä tulee. :)

Pari viikkoa on nyt aikaa treenata ja valmistautua uusintaan. Aion mennä samalla rennolla asenteella, koska taaskaan en voi olla varma, mitä tulee tapahtumaan. Vireen säätely on meidän kompastuskivi ja esimerkiksi paikkiksen ollessa liikkeistä ensimmäinen en tiedä, kuinka saan Tildan oikeaan mielentilaan, jotta se pystyy rauhassa paikallaan makaamaan. Yksilöliikkeisiin pitäisi taas hakea se sopiva korkeampi vire, jotta Tildan innokkuus ja säpäkkyys tulisi näkyviin, mutta se ei kuitenkaan kiljuisi. Haasteita kerrakseen. Makuulta perusasentoon nousemista on nyt vahvistettava ja varmistettava, että alun perusasennot ovat suoria ja olen itse hyvässä paikassa koiraan nähden. Seuraaminen on meidän ikuinen treenin aihe, mutta koska senkin Tilda osaa tehdä kivan näköisesti ja innokkaasti, niin luulen, että ennemmin jätän kunnon seuraamistreenit seuraavan kokeen jälkeen tehtäväksi ja keskitytään nyt hauskan pitämiseen. Hitsi näistä onnistumisista saa motivaatiota! Ja parasta on, että pikkukettuun oma innostus on helppo tartuttaa!

Ei toko ole niin vakavaa! :)

Tilda RTK1 ja pää pyörryksissä

Niin, siinä meidän tämän hetkinen tilanne. Paljon on muutoksia ja huolen aiheita pienen kettusen elämässä. Viikko sitten lauantaina kuitenkin rämmittiin Tildalle sen ihkaensimmäinen koulutustunnus. Tamsk järjesti hienossa uudessa hallissa rally-tokokisan, jossa tuomarina oli Krista Karhu. Näin hallikauden alussa ja moneen asiaan reagoivana Tildalla meinasi olla nenä maassa vähän väliä (ja miksipä ei, kun herkkupalojakin tuntui löytyvän tämän tästä), mutta saatiin kuin saatiinkin radalta kasaan 71 pistettä. Se oli kolmas hyväksytty tulos alokas luokasta ja näin ollen Tildan nimen edessä komeilee nyt tunnus RTK1 ja me saamme siirtyä rallyssa avoimeen luokkaan. Rata oli todellakin rämpien tehty ja tuntui tahmealta. Tilda ei ollut täysillä mukana ja itselläkin oli turhan löysä olo. Kisafiiliksestä ei ollut tietoakaan. Kyltteinä oli paljon käännöksiä niin oikeaan kuin vasempaankin, mutta onneksi vain yhdestä vasempaan käännöksestä saatiin rintamasuuntavirhe -10p. Toinen kymppi lähti kaksi kertaa perusasentoon istumisesta, lisäksi saatiin 9 pisteen verran pieniä miinuksia mm. vinosta perusasennosta ja kyltin nuuhkimisesta. Rally-tokon alokas luokka on nyt kuitenkin taputeltu ja avoin siintää ajatuksissa varmaan aikaisintaan keväällä. Tilda tuntuu olevan ulkokentällä parhaimmillaan.

Uudessa hienossa hallissa uudet hienot hajut.

Kisaaminen on rankkaa.

Mutta sitten pää pyörryksissä osio. Pari viikkoa ollaan nyt asuttu uudessa ihanassa kodissa loistavien lenkkimahdollisuuksien äärellä. Muuton aikana Tilda oli näennäisen rauhallinen. Sen pienessä päässä liikkui kuitenkin varmasti paljonkin, sillä nyt näkee, että se stressaa. Jokainen laatikon tai tavaran siirto paikasta toiseen aiheuttaa huolestuneen katseen ja kyyhötyksen turvallisessa paikassa. Remonttihommien alkaessa Tilda jää nurkan taakse häntä koipien välissä kuuntelemaan tilannetta ja on lähdössä ulos aina kun mahdollista. Metsässä se näyttää unohtavan ahdistuksensa ja saa villikkohepuleita suolla ja sammaleilla. Myös sohvalla rauhassa oleilu koko perheen voimin saa pikkuketun käpertymään kylkeen kiepille. Sitä ollaankin nyt koitettu tehdä. Rentoutua kaiken kiireen ja touhun keskellä, tuulettua metsässä ja treenailla entiseen malliin siinä sivussa. Suuret muutokset tulevat väistämättä jatkumaan vielä vuodenvaihteessa, joten jotenkin tässä välissä on kettusen oloa helpotettava.

Tiesinhän, että Tilda on superherkkis, mutta kurjaa oli silti huomata, kuinka paljon muutto ja sen tuoma kiire ja stressi näkyivat kettusessa. Nyt Tilda vaikuttaa jo voivan paremmin, mutta viime viikolla se haukkui kaikkea ja näki mörköjä sielläkin, missä niitä ei ollut. Se kyyhötti eteisessä, kun remontoimme, eikä halunnut tulla lenkiltä kotiin ollenkaan. Ei ihme, ettei rallykisa mennyt täydellisesti. Eikä oikeastaan ihme, ettei Tilda tuonut syksyn viimeisissä taippareissa variksen varista. Herkkikselle koetilanteen tuoma jännitys ja kova viretila, valtava stressi ja kaiken sen hallinta samalla kertaa purkautui floppina.

Treeneissä meillä menee onneksi ihan mukavasti. Ja onneksi saatiinkin taas tokon ryhmäpaikka, niin tulee tehtyäkin jotain ja saadaan väkisin Tildan kanssa yhteistä aikaa. Kokeisiin ollaan menossa, mutta saa nähdä, miten käy. Jokunen hetki on onneksi vielä aikaa kasata ajatuksia kisakuntoon ja tehdä toimintasuunnitelmaa. Taipparitreenejä jatketaan talven yli tauon jälkeen sään salliessa. Olosuhteet NOU1 -tulokseen eivät olleet suotuisat enää syksyllä, mutta lopullisesti me ei luovuteta. Todistettu kuitenkin jo on, että Tildassa on taipumuksia! Jotain muutakin mukavaa harrastuksen tynkää haluaisin Tildan kanssa touhuta. Harmi vaan, kun kaikki vauhtilajit tuppaavat olemaan liian raskaita Tildan kropalle. Niissä pääsisi hyvin tuulettumaan.

Sivutuotteena kiljuntaa

Pitkästä aikaa oli perjantaina meidän kohdalla mitä parhaimmat tehoryhmän tokotreenit! Vettä satoi koko ajan ja keli oli muutenkin kamala, mutta pikkukettu ja minä oltiin molemmat tehokkaita. Tildalle osui synttäritkin samaan syssyyn, joten olipa hyvä päivä! Pikkukettu täytti jo 4 vuotta. Mihin se aika oikein menee... :)

Treenien jälkeen sai herkutella!

Pikkukettu 4v. ❤

Aina on jotenkin tosi vaikea päättää, mitä treenaisi. (Tähänkin varmasti auttaisi se kunnon treenisuunnitelma...) Nyt päätin toteuttaa jo viime viikolla ajatuksissa muhineen kokeenomaisen alokas -luokan setin, vaikka kokeet jouduttiinkin lähiviikoilta perumaan. Näkisipä kuitenkin, missä mennään. Liikkeiden välien tapahtumat kiinnostivat myös. Varsinkin, kun ne tuntuvat nyt uusien sääntöjen mukaan olevan entistä tarkemman suurennuslasin alla.

Koska valmistautuminen on Tildan kanssa erityisen tärkeää, yritin kiinnittää myös siihen huomiota tällä kertaa. Lämppälenkin jälkeen muutama minuutti autossa ja suoraan kentälle hommiin. Tällä reseptillä mukana oli oikein tehokas ja näpsäkkä kettunen. Sivutuotteena kivaan vireeseen saatiin kyllä piippailua ja muutama ulvahdus... Liikkeet Tilda teki kuitenkin tarkasti hyvällä draivilla ja kontaktilla. En tiedä oikein pitäisikö ääntelyyn puuttua nyt? Myöhemmin se on tietenkin taas huomattavasti hankalampaa ja pahimmassa tapauksessa se tästä vielä yltyy. Keinot Tildan ääntelyn kitkemiseen ovat minulla vaan rajalliset. Neuvo, jonka viimeksi sain, sanoisi, että odota Tildan rauhoittumista ja tee vasta sitten. Tokon kohdalla en ole varma uskallanko alkaa virettä sillä tavalla säätelemään. Toko kun ei itsessään ole Tildalle kiihdyttävää puuhaa, niin se voi hyvin antaa mieluummin koko treenin sitten olla, jos odotutan liikaa. Parasta olisi, jos pikkukettu saisi nostaa kierrokset tappiin ja pystyisi siinä työskentelemään ilman ääntä. Korkeassa vireessä se pystyy hallitsemaan itseään jo erinomaisten liikkeiden verran, mutta erityisesti odotus/jättö -tilanteissa ääni vaan purkautuu sen suusta. Liiallisesta huomauttamisestakin seuraa luultavasti lopulta "tee sitten ite treenis!" -asenne tai kiljumisen yltyminen. Otapa tästä nyt selvää. Kivempi kuitenkin piippailevan ja kiljuvan, mutta säpäkän ja tehokkaan tyypin kanssa on hommia tehdä kuin hiljaisen ja perässävedettävän.

Kokeenomaiseen settin mahtui liikkuroituna seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahan, kaukot, kapulan pito ja hyppy. Seuraamisen alussa Tilda varmaan ajatteli, että "taas tätä", mutta juoksuosuudessa ja sen jälkeen kontakti ja seuruu oli parempaa. Vaihtelevuutta seuraamiseen siis! Luoksetulon jätössä Tilda oli liikauttanut toista etujalkaa ja ikään kuin valmistautunut lähtöön. Tiesi kuitenkin olla lähtemättä. Liikkeestä maahan Tilda meni hyvin, mutta kääntyessäni se nousi istumaan. Ties mikä ajatuskatkos se oli. Yleensä se on pysynyt makuulla ilman ongelmia. Kaukoissa saatiin kehuja hienoista istumaan nousuista. Nyt kettu oikein pomppaakin ylös, etenkin kun tekee tuolla alokkaan muutaman metrin etäisyydellä. Maahanmenossa oli tässäkin jotain outoa. Tilda ryömi maate mennessään ehkä 15cm verran. Kapulan pidossa ote oli vähän löysä ja kun kiitin, niin kettusen peppu nousi, hyppy vallan mainio. Liikkeiden välitkin sujuivat hyvin kuin itsestään. Tilda piti kontaktia ja pysyi lähellä koko ajan. Korjaussarjaan otettiin luoksetulon jättöä. Ekalla ok, kun kutsuin luokse, tokalla liikkui ja otettiin uudestaan. Sitten pysyi ihan paikallaan. Liikkeestä maahan jättöäkin kokeiltiin uudestaan. Jätin Tildan suoraan maahan ja siitä liike loppuun. Ei ongelmia. Ehkä pitäisi enemmän tehdä kokeenomaisia pätkiä ainakin muutama liike peräkkäin, jos siinä oli jotain erikoista Tildan mielestä. Vire saattoi myös tehdä teposia, joten siihen täytyy joka treenissä kiinittää huomiota, jotta löytyisi tokoonkin se sopiva tapa saada sopiva vire päälle.

Paikkiksia tehtiin melkein heti meidän treenivuoron jälkeen, joten Tilda ei ehtinyt laskea kierroksiaan ja päästä paikkismoodiin. Ihan mielenkiintoista oli tämäkin nähdä kuitenkin. Ensin perus alokkaan paikkamakuu, sitten avoimen istuminen. Molemmat hyvin, vaikka piippailua oli havaittavissa. Tehtiin myös pikakelauksella evl:n paikallaolo ensin järjestyksessä ja sitten jokatoinen. Tilda äänteli jo enemmän, mutta pysyi ja oli kuulolla. Luoksetuloissa oli selvää hätääntymistä havaittavissa, kun Tilda oli viimeisenä vuorossa, mutta maltoi kuitenkin odottaa paikoillaan ja tuli hyvin luokse ekasta käskystä. Paikallaoloihin täytyy seuraavalla kerralla varmistaa oikea mielentila, ettei kiljuminen pääse siinä nyt valloilleen. Tildalla lähtee kyllä helposti ferrari käsistä, jos sille antaa siihen mahdollisuuden...

Meillä oli sama kouluttaja kaksi kertaa peräkkäin ja hauskaa oli, kuinka erilainen Tilda näissä treeneissä oli. Viime viikolla se tylsistynyt laama ja nyt vesisateessa säpäkkä kettu. Itsellä kyllä kohoaa treenimotivaatio huimasti tuon ketun kanssa hommissa ja luulen, että Tildalle käy samoin. Paljon se on vaan minusta kiinni vireen hallinnan ja muun mielentilan osalta, millaiset treenit saadaan aikaiseksi.

Takapakkia

Viime viikolla jouduttiin taas kokemaan takapakkia Tildan terveyden suhteen. Keskiviikkona töistä kotiin tullessani ovelle könysi vastaan hämmentynyt pikkukettu, joka ontui vasenta takajalkaansa. Huolesta soikeana peruin lenkkitreffit ja jäin seurailemaan Tildan vointia. Aamulla se oli vielä liikkunut normaalisti, enkä keksinyt edellisiltä päiviltäkään mitään poikkeavaa, jossa jotain olisi voinut sattua. Tunnusteltaessa Tilda ei reagoinut mitenkään ja sen kävelyä seuratessa päättelin kivun tai jumin olevan lonkassa. Varasin lääkäriajan, mutta ikinä ei päästy sinne asti. Pari päivää lepoa ja Tilda oli jo huomattavasti parempi. Tällä viikolla sitten maanantaina meillä oli aika Marikalle fysioterapiaan. Luottavaisella mielellä menin Marikan vastaanotolle Tildan kanssa. Vaikka tollereille yleisen autoimmuunisairauden mahdollisuus kolkutteli takaraivossa, olin varma, että saan Marikalta vastauksia ja neuvoja. Pian se selvisikin: nivelrikkohan se siellä ilmoitteli olemassaolostaan. Tildan oli tosi vaikeaa seisoa ristikkäisillä jaloilla, kun se joutui varaamaan painon ainoastaan toiselle takajalalle. Istuessa ja seisoessa se levitti takajalkojaan tavallistakin enemmän ja takajalkojen taakseojennuksessa seisaaltaan Tilda aristi lonkkia. Jollain tavalla helpotus, että vaiva oli tuttu, eikä taas hyppy johonkin tuikituntemattomaan. Muista nivelistä ei onneksi löytynyt aristuksia eikä lihaskireyksiä kummemmin ollut. Ainoastaan lonkkien etupuoleiset lihakset olivat jännittyneet. Vasen lonkka kun ensin oli ollut kipeä, niin muutaman päivän varaaminen ainoastaan oikealle jalalle oli senkin lonkan kipeyttänyt.

Saatiinpa kuitenkin matkaan mukaan tulehduskipulääkekuuri ja ohjeet tylsään käynti ja ravi lenkkeilyyn. Iisisti otetaan nyt pari viikkoa, jotta lonkkien kipu saadaan kuriin. Ja jumpat ja venytykset... Olin Marikan luona niin huojentunut tutusta vaivasta, joka varmasti saataisiin taas ajan kuluessa kuriin, etten tajunnut pettyä. Kotona se sitten iski. Oma pikkukettu on kipeä varmasti osaksi omasta huolimattomuudestani lenkkien, treenien ja riekkumisten suhteen. Ja ne muutamat kisat ja kokeet, joita valtavasti odotin ja joihin vihdoin oltiin menossa, piti perua. On tehtävä uudet suunnitelmat. Jotenkin tuntuu, että ennenkin ollaan oltu tässä tilanteessa. Hyvä treeni- ja kisakausi aluillaan, paljon motivaatiota ja näyttämisenhalua ja sitten tulee jotain, joka pakottaa pysähtymään ja ottamaan aikalisän. Tietenkin toimin Tildaa kuunnellen, jotta saadaan kettunen taas hyvään kuntoon, mutta kyllä se harmittaa. Harmittaakin niin vietävästi.

Onko niin, ettei Tildan kroppa kestä tiettyä treenitahtia tai tiettyjä treenejä? Vaikuttaako juoksut ja niiden myötä lonkkien extralöystyminen kipuiluun tai syksyn kylmenevät ilmat? Kuinka paljon osallisena on myös Tildan herkkyys aistia minun mielialojani?

Paljon on opittavaa Tildan nivelrikkoon liittyen. Nyt vasta kipujen tullessa huomasin Tildan leventävän takajalkojensa asentoa käynnissä ja ravissa. Ehkä sen tietyt katseet ja nuuskuttelutkin kertovat siitä, että pitäisi ottaa kevyemmin. Tylsät ja pakonomaiset lenkit ja tunne siitä, että vaan treenataan ja odotetaan seuraavaa päivää ei ehkä tee hyvää meille kummallekaan. Kurjaa, että tarvittiin näin suuri opetus siitä... Mikä valtava ero onkaan pikkuketussa (tai oikeastaan meissä kummassakin), kun mennään metsään edes hetkeksi kiireiden keskellä ja tankataan luontoa ja hiljaisuutta...

Hämmennystä agilitykentällä

Kyllä. Mä aion kirjottaa vielä agilitysta Tildan kanssa. Olen pyöritellyt ja pohtinut asiaa mielessäni useasti, välillä jopa kirjoittanut siitä jäsentääkseni kaikkea, mitä päässäni pyörii. Jospa tämä olisi se viimeinen asian läpikäynti... Ainakin nyt tuntuu siltä.

Olen kesän aikana monesti haaveillut agilitysta Tildan kanssa ja nähnyt jopa unta kisaamisesta. Varovasti mietin myös puolittain vakavissani, että jos fyssarin mielestä kaikki pikkuketussa on ok, voitaisiin ihan vaan pari rataa käydä starttaamassa. Tildahan ei ole oireillut mitenkään nivelrikkoaan tai löysiä lonkkiaan, vaikka ollaan eletty täysin tavallista elämää. Sen takia agility sen kanssa on varmaan jäänytkin kaivelemaan. Että miksei aksaa kun kaikkea muutakin... Tänään osui kohdalle tilaisuus, jota en voinut hylätä: Takkujen agilityepikset, jossa möllirata luvattiin ilman keppejä ja keinua. Joo mennään Tildan kanssa katsomaan, mitä tapahtuu, jee! Lähtiessäni kotoa ja laittaessani kettuselle sen aksapannan ja -hihnan oli olo tosi kummallinen. Mitä mä teen? Ilmoittautumisjonossa tunne voimistui, enkä tiennyt enää mitä ajatella. Maksoin meidät kuitenkin kaksi kertaa mölliradalle. Koko touhusta saattoi tulla tosi kivaa tai tosi kurjaa. En edes osannut päättää oliko fiilikseni hyvä vai huono. Kentän laidalla vuoroamme odotellessa Tilda oli hiljainen ja vaisu ja keskittyi syömään ruohoa. Sillä oli täsmälleen sama olo kuin minulla.

Rata oli helppoa suoraa juoksemista. Toisena esteenä oli puomi, muuten sai vain juosta putkia ja hyppiä. Lähdössä Tilda oli rauhallinen, ei ollenkaan sellainen kuin agilityn lähdössä ennen, enkä tiennyt yhtään kuinka kovaa se lähtisi tai mihin suuntaan. Pikkukettuhan lähti. Kovaa ja oikeaan suuntaan! En ollut varautunut oikeasti kovaa juoksemiseen ja vauhti yllätti täysin. Myöhässä auttamatta ollessani tyydyin ohjaamaan keskeltä kenttää ja huutamaan "menemene!". Tilda meni ja oikeastaan itsenäisesti suoritti radan nollana.

Vielä tässäkin kohtaa mietin kaksi kertaa mennäänkö toisen kerran radalle ollenkaan. Mentiin kuitenkin. Samanlainen rauhallinen lähtö Tildalla, mutta käskyn käydessä se pinkaisi radalle minkä kintuistaan pääsi. Ja minä parhaani mukaan juoksin mukana ohjaamassa. Nyt onnistuinkin paremmin ja me yhdessä juostiin nollarata maaliin.

Kisaavina kun mölliradalla oltiin, niin ei voitu päästä palkinnoille, mutta kuuluttaja luetteli tulokset myös niin, että kaikki huomioitiin. Me oltiin Tildan kanssa tokalla startillamme ensimmäisiä ja ekalla startilla neljänsiä. Pikku ferrari oli kaikki nopein, vaikka toiseksi tullut ja siis medimöllien voittaja (punainen ferrari sekin) oli myös älyttömän nopea.

Hurjaa, miten ristiriitaisia tunteita. Tuolla fiiliksellä en halua enää ikinä aksata, vaikka se näkyikin sujuvan fiiliksestä huolimatta hyvin. Mielenkiintoista kyllä, kuinka hienosti Tilda suoriutui. Kettusen on täytynyt kasvaa valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Se on oppinut hallitsemaan itseään paremmin ja me ollaan hitsauduttu entistä paremmin yhteen. Tänään ilmassa oli tukahdetun täpinän lisäksi suurta hämmennystä, joka varmasti vaikutti Tildankin fiilikseen, mutta siltikin se pystyi hienoon suoritukseen. Tämänpäiväisen jälkeen en erityisemmin kaipaa Tildan kanssa juuri agilitya, etenkään jos se tuo samanlaisen omituisen ristiriitaisen tunteen mukanaan, mutta paljon muuta kaipaan. Se on oma mahtava pieni kettuni ja meillä on edessä vielä paljon ties mitä! <3

Ei se vielä taipunut

Toinen NOU0 -tulos Tildalle. Mutta vaikka se oli todella pienestä kiinni, niin en voi olla pettynyt. Mahtavaa katsoa tuota huikeaa kehitystä! Vuosi sitten taippareissa Tilda kärsi odottamisesta ja koetilanteesta niin paljon, että ainoastaan yksi varis saatiin hädintuskin palautumaan. Nyt on treenattu sitkeyttä ja se todella näkyy. Vesityöosuus sujui mallikkaasti ja innokkaasti Tilda siirtyi hakuruutuun. Heittovaris meinasi jäädä niille sijoilleen, mutta tuomarin mennessä ruutuun ja heittäessä variksen uudelleen, Tilda palautti sen näppärästi. Sitten alkoi raskas työ pienelle ketulle. Tilda kävi juoksemassa ruudun läpi ja katsomassa varikset. Se nosti niitä tasaiseen tahtiin ja alkuun palautti nopeasti käteen asti. Viimeisillä palautuksilla jouduin kannustamaan yhä enemmän, mutta vaikka Tilda tiputti variksia noin 10 metrin päähän minusta, se lopulta toi kaikki käteen asti. Ruudussa viimeisenä jäljellä olevaa varista kettunen oli kuulemma kantanut jossain vaiheessa paikasta toiseen, joten sekin oli haettava. Tilda lähti hakuun ja ottikin linnun, teki mutkan sen kanssa ja palautti käteen hurjan kannustuksen saattelemana. Antaessani variksen pois, tuomari totesi sen olevan rikki. Koe loppui siis meidän osalta siihen.

Mutta Tilda nouti kaikki kuusi varista ruudusta. Siihen kului aikaa, mutta se teki sen! Joka kerta lähettäessäni Tildaa ruutuun sain tehdä töitä, että sain sen keskittymään ja joka palautuksella se vaati suuremman kannustuksen. Yleisö selvästi ahdisti pientä kettua ja sen oli varmistettava, että kaikki oli sen hallussa. Hakua tehdessään häiriötä aiheutti linnun viserrys ja auto, joka ajoi viereisellä tiellä. Monta haukuttavaa asiaa häiritsi kettusen työskentelyä. Lopulta se paineistui liikaa ja yrittäessään hallita vielä itseäänkin käsitteli viimeistä varista huolimattomasti. Mahtoi olla pikkuketulla rankka työ. Tuomarin mielestä Tildan haussa tai työinnossa ei ollutkaan se ongelma, vaan johtajuudessa. Tilda saa määrätä ja koska se huolehtii kaikesta minun puolestani, sen pää ei kestä loppuun asti. Tässäkin tulee siis ilmi sen kontrolloinnin tarve. Miten ihmeessä saan kerrottua Tildalle, ettei sen tarvitse huolehtia muusta kuin omasta työstään? Ilman kattoa hipovaa viretilaa se onnistuu, mutta mitä enemmän kierroksia, sitä enemmän Tildan on pakko kontrolloida kaikkea mahdollista. Toinen asia, johon tuomarti tarttui, oli Tildan suhtautuminen laukauksiin. Nyt se kiihtyi molemmista laukauksista ja päästi parit haukut. Tuomari kysyi, onko Tilda säikähtänyt joskus jotain pamausta ja hämmästyi, kun kerroin, että vielä vuosi sitten se ei päästänyt laukausten kuuluessa ääntäkään. Luulen, että tässäkin asiassa Tilda on yhdistänyt näppärästi yhteen kaksi asiaa: laukaukset ja kiihdyttävät riistat.

Edelleen taipuminen on mahdollista ja jollain tavalla sain tästäkin kokemuksesta taas lisää taistelutahtoa. Tilda osaa hommansa, mutta koetilanne on sille vaikea. Sitä ei pienissä kimppatreeneissä tulekaan treenattua... Uskoni pieneen punaiseeni jatkaa vahvistumistaan. Me ei vielä luovuteta!

Koeselostus
1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Ystävällinen. (Hyväksytty)

2. Uimahalu
Ui mielellään. (Hyväksytty)

3. Hakuinto
Liikkuu itsenäisesti laajalla alueella etsien riistaa, vaikka välillä keskittyminen herpaantuu häiriöihin. (Hyväksytty)

4. Noutohalu
Lokit ok. Heittovarikselle tarvitsee tuomarin apua. Monella variksella hieman miettii, mutta nostaa itsenäisesti. (Hyväksytty)

5. Nouto-ote
Lokit ok. Variksilla pehmeä, mutta viimeisen variksen rikkoo. (Hylätty)

6. Palauttaminen
Lokit ok. Variksilla tarvitsee paljon ohjaajan kehoitusta. (Hyväksytty)

7. Reagointi laukaukseen
Kiihtynyt ja haukkuu. (Hyväksytty)

8. Itseluottamus ja aloitekyky
Hyvä vedessä ja maalla. (Hyväksytty)

9. Yhteistyö
Yhteistyössä. (Hyväksytty)

10. Yleisvaikutelma
Työintoinen koira, joka suorittaa vesityöt mallikkaasti ja löytää helposti varikset. Ääntelee laukauksissa. Tänään rikkoo viimeisen variksen. (Hylätty)


Tuomari Maarit Nikkanen
Parola, Hattula 15.8.2015

Viimeistely

On se hyvä, että aina löytyy onnistumisia jostain. Pidettiin tänään viikoittaiset taipparitreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa. Se oli samalla Tildan viimeistelytreeni lauantaisia taippareita varten. Jo viime viikolla teetätin Tildalle kokeenomaisen treenin, jossa toimin ja palkkasin kuten kokeessa. Se valoi minuun suurta luottoa pikkukettua kohtaan. Vesityö, hakuruutu ja jälki suoritettiin kaikki hyväksytysti, vaikka pidin huolta, etten esitellyt ruokakippoa liian lähellä lähetyspaikkoja ja palkkasin vain ne kaksi kertaa niin kuin kokeessakin voin tehdä. Melkein uskomatonta, että tuo pieni punainen villikko oikeasti pystyy suoriutumaan taippareiden tehtävistä niiden vaatimalla tavalla.

Kokeenomaisen treenin vesityö sujui Tildalta kuin itsestään ja hakuruudusta neljä varista palautui reippaasti ja itsenäisesti. Heittovarista Tilda ensin mietti, mutta nosti sen kuitenkin ensimmäisenä. Viides ja viimeinen lintu oli jotenkin vaikeassa paikassa, eikä kettunen meinannut sitä millään löytää useista lähetysyrityksistä huolimatta. Lopulta Elinan mennessä ruutuun Tilda löysi variksen ja palautti senkin empimättä. Lottovoitto ja superpalkka Tilpalle! Ennen jälkeä teetätin perusnoudon pupulla. Ei ongelmia. Jäljelle mentäessä Tilda näki Elinan kauempana metsän laidassa. Se lähti kuitenkin hyvin jäljelle, kunnes vastaan tuli kaatunut puu. Sekunnin ajatustauko ja Tilda päätti lähteä kiertämään puuta ja etsimään pupua sieltä, missä se oli Elinan nähnyt. Hyvinhän jänö niinkin löytyi! Reippaasti pupu suuhun ja fiksuna likkana kävelytietä pitkin minun luo. Sain merkin, kun Tildalla oli pupu suussa, joten kutsuin sitä. Tiputuksien saldo tälle palautukselle oli vain yksi ja sekin pikainen. Ihan ei jälkeä oppikirjan mukaan suoritettu, mutta eipä tuo kettunenkaan oppikirjasta ole. Hyväksytty suoritus kuitenkin, joten tästäkin jackpot! :)

Sitten tämän päivän viimeistelyihin. Koska sen suurempaa hiottavaa ei kokeenomaisessa treenissa tullut ilmi, päätin tehdä vain ruudun motivoidusti ja pari varista haetuttaen sekä pupulla perusnoudot. Tilda oli valtavilla kierroksilla autossa odotettuaan ja jouduin todella himmailemaan sen menoa lähetyspaikalle ja odottelemaan edes pientä rauhoittumista. Lähetyspaikalla kiljukaula jähmettyi samantien paikoilleen, hiljeni ja keskittyi. Unohdin kokonaan motivointiajatukseni ja lähetin Tildan ruutuun. Kaksi varista se haki huolellisesti ja innolla ja siitä palkkasin. Perusnoudot pupulla olivat myös varmat. Ensimmäisellä kannustin, kun en osannut olla hiljaa, mutta toisella noudolla olin hiljaa ja Tilda haki edellistä näppärämmin. Ihan mahtava pieni kettu! En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka se pystyy työskentelemään intensiivisesti ja järkevästi, vaikka vire on katossa. Ja nykyään myös sitkeästi. Tildan paineensietokyky on kasvanut ihan huimasti ja vaikka se virittäisi itsensä äärimmilleen, sillä ei keitä yli. Pystyn jopa säätelemään virettä ja Tilda kestää sen. Huimaa. Tildan kiljuessa loppujen varisten perään niitä haettaessa ruudusta, Tommi ihmetteli pienen ketun valtavaa intoa noutamiseen. Niin... Sen into siihenhän on osittain mun kolmen vuoden työn tulos. Tildan noutamista on rakennettu pennusta saakka, käyty välillä pohjamudissa ja välillä noustu pinnalle haukkaamaan happea. Nyt se noutaa sitkeästi, innolla ja intensiivisesti. Sivutuotteena ja omasta osaamattomuudestakin johtuen se todella kiljuu valmistautuessaan. Mutta työskennellessään Tilda tekee hiljaista ja keskittynyttä työtä.

Nyt on enää aikaa omalle viimeistelylle. Yritän etsiä fiiliksen, joka on varma ja luottavainen, mutta nöyrä sille, mitä kokeessa tapahtuu. Paljon voi mennä vikaan vielä koepäivänäkin, mutta tiedän, että meillä on täydet mahdollisuudet onnistua.

Mitä on tullut tehtyä?

Niin se kesäloma taas hivuttautui lopun puolelle ja huomenna on palattava töihin. Kumma kyllä kaikki suuret ja pienet ajatukset treeneistä ja muista touhuista on jäänyt tänne kirjoittelematta... Otan siis vähän takaisin ja muistuttelen mieleen tokoa, taippareita ja - rally-tokoa!

Tildan kanssa todellakin pyörähdettiin viime viikon sunnuntaina 26.7. Hattulassa rally-tokokisoissa. Lahjattomat treenaa, joten saattoi sen alo-luokan korkata näinkin. ;) Vesisateella hiekkakentällä saatiin ensimmäinen hyväksytty tuloskin! Pia Heikkinen tuomaroi meille 87/100 pistettä loppukommentein "iloista osaamista". Olin kyllä varsin tyytyväinen pikkuketun suoritukseen. Yhdet oikeat ja hyvät kylttitreenit takana ja ensimmäinen tämän lajin kisa, ja Tilda oli oikeasti mun kanssa radalla ja teki iloisesti töitä. Radan alkupuolella huomasin, ettei seuraamiseen käyttämäni "tässä" -käsky toiminut siinä tilanteessa, joten vaihdoin sen lennossa tiukemman kontaktin käskyyn. Se toimikin paremmin ja Tilda tuntui olevan enemmän tarkkana, vaikka olikin aika kiinni kädessäni. Kisaradalta saatiin siis 13 virhepistettä. Ykköset kyltin nuuskaisemisesta, vinosta eteen tulemisesta ja kontrollin puutteesta. 10 pistettä lähtikin sitten täysin omasta mokasta, kun suoritin 360 asteen käännöksen vasemmalle jotenkin väärin. Arvostelulomakkeen mukaan syynä oli rintamasuunta, joten liikkeen oikein suorittamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Tietenkään ei tajuttu videoida ratasuorituksia, vaikka kuvaajia olisi ollut useitakin, kun Jonna & Lova ja Sari & Sella olivat myös kisaamassa. Ensi kerralla sitten! Vakuutuin nimittäin, että ensi kerta tulee. Sen verran tulosten teko tarvetta tuo onnistuminen itselle taas iski...

Tulosten tekemisestä puheenollen, nyt käynnistyy meidän kisa/koekausi muullakin saralla. Taippareihin mennään tässä kuussa kokeilemaan taas. Jotain, mitä odotan tosi innolla. :) En kuitenkaan aio luoda paineita, vaan mennä samalla periaatteella kuin viime syksynäkin: katsotaan, mitä tapahtuu ja otetaan oppia. Tilda on ollut kevään taipparikurssin jälkeen loistavassa noutovireessä. Varisten kanssa hakuruudussa ollaan treenattu sitkeyttä ja olen yrittänyt iskostaa pienen ketun mieleen, että varisten noutamisesta seuraa herkkuruokaa. Ahneen kettusen suurin intohimo... Sitkeästi ja mallikkaasti se on hakutyötä tehnytkin ja parhaimmillaan kuusi varista on ruudusta tyhjennetty. Pilkun viilaamistakin riittäisi, sillä Tilda kyllä valikoi varisten noutamisjärjestyksen. Heittovarista ei voi ensimmäisenä tuoda, vaikka sen luo Tilda ekana menisikin. Mutta en tässä kohtaa ole asiasta lähtenyt nipottamaan, se kun kuitenkin seuraavaksi tuo sen heitetyn linnun. Jos varisten noutamisesta Tilda tarvitsee suuren palkan, niin pupun hakemisesta sitten jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa. Pupu itsessään meinaa olla kettuselle se mahtava herkku... Pari viikkoa sitten meillä oli pitkästä aikaa pupu treeneissä jäljen päässä ja villikko jäljesti sen ihan vain itselleen. Ehti siis syödä pikkuruiselta pupulta pään ja tassun. Yäk!! Sen jälkeen pupu onkin ollut tehotreenissä ja nyt pupun tuominen jäljen päästä taas onnistui. Vähän Tilda tarvitsee tukea minulta palautukseen. Kannustusta on ainakin kuuluttava kun pupu on suussa, jollei minua heti näy, muuten voi pieni kettunen unohtaa, että pupu pitää tuoda minulle eikä pitää itsellään. Jotenkin luotan kuitenkin Tildaan. Se on jo jonkin aikaa esitellyt taipumuksiaan treeneissä, joten mahdotonta kokeessa taipuminenkaan ei ole.

Jos rally-tokossa ja taipparitreeneissä ollaan koettu onnistumisia, niin toko tuntuu taas junnaavan paikallaan. Heinäkuussa oltiin Kivimäen Riitan yksärillä aiheena peruuttaminen seuraamisessa sekä ruutu. Hyviä neuvoja ja ruutuun uutta näkökulmaa saatiinkin, mutta itsekseen treenaillessa jämähdän silti tekemään samoja juttuja. Ja ehkä toisaalta, kun treenattavia asioita on niin paljon, niin tulee tehtyä vähän kaikkea ja siksi tuntuu, ettei edistytä. Toko taitaa tarvita kunnon perinteisen treenisuunnitelman. Eikä aikalisä ja tuumaustaukokaan olisi pahitteeksi. Tilda ei nyt juoksuisena tunnu olevan täysillä mukana koutsitreeneissä. Nenä vie kettusta taas oikein urakalla ja tavalliset hihnalenkitkin on tuskaa. Tässä huomaa kyllä, mikä tekeminen itsessään palkitsee Tildaa ja mikä saa sen vireen nousemaan (välillä liikaakin) ja pysymään korkealla häiriöistä huolimatta. Noutaminen on sitä, mikä virittää Tildan itsessään ja mitä voi tehdä pitkäänkin. Kun kyse on dameista tai riistasta, pystyn säätelemään sen virettä ilman pelkoa totaalisesta vireen katoamisesta. Ruokakuppiin liittyy jotain samaa... Toko taas on jotain, mitä Tilda lähtee tekemään mielellään, mutta itse tokon tekemisestä sen vire ei nouse äärimmilleen ja virettä on hankala säädellä. Oikeanlainen palkkaaminen on tärkeää, mutta tokossa en ehkä osaa toteuttaa sitä Tildan kannalta oikein. Voi kun jonkun kanssa voisi näihinkin asioihin paneutua ja oppia niistä vielä lisää! Paljon on potentiaalia, vähän tietoa ja taitoa.

Repovedellä 27.-29.7.2015

Maanantaina pakattiin rinkat ja itsemme autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoitus oli yöpyä kaksi yötä teltassa ja vaeltaa kaakkurin kierros 24km. Oltiin perillä Lapinsalmen parkkipaikalla vasta illalla, joten ensimmäiselle etapille tuli matkaa vain reilut 3km. Lähdettiin kiertämään kansallispuistoa vastapäivään eli Lapinsalmelta ketunlossin ylityksen kautta Tervajärveä ja sieltä Saarijärveä kohti. Rauhassa saatiin kulkea ilta ja etsiä sopivaa telttapaikkaa, kun muut ihmiset olivat jo ehtineet asettua. Pystytettiin teltta Talakseen ihan järven rantaan mustikoiden keskelle. Tildan kanssa liikkuessa on helpompaa, kun ottaa vähän etäisyyttä muihin ihmisiin ja muutenkin on kivempi olla omassa rauhassa kuin siinä kaiken tapahtuman keskellä.

Ensimmäisenä yönä tuntui jossain kohtaa hiukan viileältä ja pariin kertaan tarkistinkin, että Tildalla oli lämmin ja kaikki hyvin. Oltiin otettu ketulle oma makuualusta mukaan ja hyvä niin. Ei senkään tarvinnut nukkua ihan pelkällä teltan lattialla. Tildan kanssa on kyllä mukava telttailla, kun se osaa rauhoittua telttaan heti ja nukkuu hyvin koko yön. Sieltä ei kumma kyllä tarvitse turhia hötkyillä. :)

Aamulla auringon paistessa laitettiin rantakalliolla aamupalaa. Retkielämä on mukavaa! Suunnitelma oli vaeltaa pohjoiseen Saarijärveä kohti ja katsoa sitten, mihin asti ehdimme ja saamme pystytettyä teltan. Kun rauhakseen käveltiin ja huilailtiin välillä, niin illalla oltiin Olhavassa. Pystytettiin teltta laavun luo ylemmäs rannasta, niin saatiin olla ihan itsekseen. Matkaa tuli kaakkurin kierrosta hieman mukaillen n. 13 km. Päivä sisälsi kyllä monia jännityksen aiheita. Lojukoskelle laskeuduttaessa Tilda yhtäkkiä alkoi kalliolla haukkua jotakin. Tiesin vain, ettei siellä ihmisiä ollut ja  pian huomasin Tildan haukkuvan maata. Äkkiä pikkukettu pois tilanteesta ja lähemmäs mennessäni tuijotinkin kyytä silmästä silmään. Se oli jo pää pystyssä ja kieli ulkona valmiina hyökkäämään, mutta ei ollut ilmeisesti ehtinyt ryhtyä tuumasta toimeen. Ainakaan Tilda ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi kyyn hampaista saanut. Säikäytti se vain... Saarijärvellä jouduin itse ottamaan ruoan lisäksi parantavat pikkutorkut, kun pahoinvointi ja kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen. Uusilla voimilla päästiin taas jatkamaan matkaa ja päivän päätteksi kiivettiin Olhavanvuoren päälle ihailemaan kaunista maisemaa. Illalla teltan ollessa pystyssä oltiin me tytöt ainakin täysin valmiita untenmaille. Kettunen ensimmäisenä oli varaamassa parasta paikkaa, käpertyi kiepille ja sammui kuin saunalyhty.

Aamulla pirteinä lähdettiin valloittamaan Mustanlamminvuorta. Oli se hyvä, että mustikka-aika oli parhaimmillaan, sillä kiivetessä pikkukettu ehti hyvin napostella mustikat matkan varrelta! Välillä sitä ei meinannut saada mustikkapuskista liikkeelle ollenkaan. Mustanlammenvuoren päällä oli näkötorni, josta kansallispuiston järviä ja metsiä näkyi silminkantamatomiin. Reittimme jatkui Mustavuorelta kaakkurin kierrosta pitkin Katajajärvelle, jossa pidettiin ruokatauko. Saatiinkin hyvä paikka trangialle rannasta kalliolta ja siinä kelpasi nautiskella peilityynestä järvestä.

Loppumatka Lapinsalmelle meni yhdessä hujauksessa. Taivalta kolmannelle päivälle oli kertynyt 7,5 km. Lapinsalmen riippusiltakaan ei pientä kettusta hetkauttanut. Jouduin vähän jopa himmailemaan sen vauhtia, kun rinkan kanssa kapean sillan yli ei niin vain juostu. Kansallispuiston portin luona oltiin kaikki yhtä onnellisia! Huikean hieno vaellusretki takana kaikkine maisemineen ja telttailuineen! Luonto antaa kyllä uskomattoman määrän voimia. Tildakin kulki hyvin mukana koko reissun, vaikka oma pinna välillä kiristyi sen haahuilulle. Maanantaina alkaneet juoksut taisivat pyöriä kettusen päässä ja toisaalta ainakin keskiviikkona se oli jo väsynyt pieni vaeltaja. En tiedä tunsiko se lihaksiaan tai niveliään kipeiksi vai väsyttikö muutaman päivän stressikertymä sitä, mutta Katajajärvellä taukopaikalla Tilda oikaisi kalliolla kyljelleen ja matkaa jatkettaessa muurahaiset tassuissa ja hyttyset ympärillä veivät kaiken huomion. Ylämäkikin aiheutti tutun katseen kulmien alta: "en mä sinne tule". On se kyllä silti urhea kettu. Kaiken huomiointi ja kontrollointitarve maustettuna puolustushalulla ja terävyydellä on hirmu raskasta. Onneksi teltta on Tildalle turvapaikka ja omat ihmiset sitä parhautta.

Totista mejäilyä

Viikonloppuna oltiin meidän ihkaensimmäisessä MEJÄ-kokeessa Mänttä-Vilppulassa. Kokeen järjesti histoansa enmsinnäsitsä kertaa Tamsk. Jälkiä ollaan tehty ja koulutuksissakin käyty, joten periaatteessa tiesin, mitä tuleman pitää. Koko koeviikonloppu jännitti kuitenkin todella paljon ja tuttuun tapaan olin perjantai-iltana hermoromahduksen partaalla ja mietin jo voisinko jättää koko kokeen väliin. Rohkeasti lähdettiin kuitenkin koko perheen voimin lauantaiaamuna kohti jälkientekotalkoita. Sain kokeneeksi parikseni voittajaluokkalaisen, jolta sai hyviä vinkkejä pitkin päivää ja uskalsi kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Päivä oli helteinen ja voittajaluokan jäljen suunnistuksen ja veretyksen jälkeen olin jo aivan poikki. Maasto oli vaikeakulkuista risukkoa lähes koko matkan ja tapahtumien sijoittelu jäljelle oli hankalaa, kun piti huomioida näkyvyys tuomarille ja koiran työskentely. Avoimen luokan jäljen maasto olikin sitten helpompaa mäntykangasta. Suunnistin jäljen ja parini merkkasi ja toisella kierroksella pääsin itse merkkaamaan itselleni jäljen piilomerkein parin verettäessä. Onneksi maasto oli mukava ja avoimen jälki helpon mallinen, joten suht varmoin mielin jätin sen muhimaan ja odottamaan seuraavan päivän opastusta.

Lähdettiin kotiin yöksi ja valmistauduttiin seuraavaan koe päivään. Sunnuntai alkoikin aikaisin, kun viideltä oli lähtö taas kohti Mänttä-Vilppulaa. Oli yllättävän rento olo eikä jännittänyt ollenkaan. Edes opastaminen ei tuntunut kamalalta, etenkin kun jäljelleni tullut tuomari vaikutti mukavalta. Tuomarin puhuttelun jälkeen oli kaikille koirille laukauksensietotesti. Me oltiin ensimmäisessä ryhmässä. Koirat sidottiin liinasta puihin, jätettiin ilman käskyä ja ohjaajat siirtyivät kauemmas. Tilda jäi perinteisesti kiljumaan ja rempomaan perääni. Laukaus ammuttiin ehkä noin 6 metrin päästä haulikolla ja laukauksen tullessa Tilda hiljeni. Harmi, että paikkani oli sen verran pusikon takana, etten nähnyt kettusen reaktiota, mutta tyytyväinen olin siihen, mitä kuulin. Muiden koirien alkaessa vinkumaan ja haukkumaan laukauksen jälkeen Tildakin alkoi ääntelyn ja otti minut rempoen vastaan. Hyväksytty laukauksensieto kaikilta koirilta. Laukauksien jälkeen lähdettiin pian maastoon ja valmistauduin sorkan kanssa opastamaan jälkeni. Opastus menikin hyvin ja olin oikein tyytyväinen itseeni. Ainoastaan merkkejä oli liian näkyvillä liikaa. Jokatoisen merkin voin ensikerralla laittaa hyvin puun taakse kokonaan piiloon. Muuten merkintätapa pienillä kreppipätkillä tuntui hyvältä, vaikka tuomari suosittelikin tarroja. Siniset etumerkit olisi ehkä voinut olla hiukan kauempana makuista, mutta ei se huono ollut noinkaan. Yhteen jälkeni kulmaan tuomari kiinnitti huomiota, kun en ollut tehnyt sitä 90 asteiseksi. Kartassa jälki oli piirretty alle 90 asteen ja suunnistin sen suoraan sen mukaan tietämättä, että se olisi pitänyt suunnistaa ja merkata 90 asteiseksi ja vasta noin kymmenen metrin matkan jälkeen kaartaa kartan jäljen suuntaa vastaavaksi. Mutta ensi kerralla tässä tarkempi!

Opastuksen jälkeen siirryttiin lähelle Tildan jälkeä odottelemaan meidän jäljestys vuoroa. Sitä sitten odoteltiinkin kauan... Käveltiin Tildan kanssa ja oleskeltiin autossa, kunnes tuomari ja opas saapuivat. Otin pikkuketun sitten autosta laskemaan vähän kierroksia ennen jäljelle lähtöä, mutta tuomarin tyyli olikin odotuttaa ja "rauhoittaa" oikein todenteolla. Ainakin puoli tuntia oltiin lähtövalmiudessa ja huomasin, että Tilda laski virettään jo liikaakin ja alkoi tylsistyä. En kuitenkaan osannut siihen oikein puuttua, kun en tiennyt milloin sitten lähdetään enkä toisaalta halunnut Tildan alkavan kiljua, kun se kerrankin osasi rauhoittua... Vihdoin päästiin liikkeelle ja jäljen alkuun. Tuomari oli jo muistuttanut rauhallisesta vauhdista, joten kiinnitin siihen huomiota ja yritin himmata Tildaa vähän. Alkumakuun kettunen tutkikin hyvin ja jäljesti ensimmäisen suoran hyvin jäljen suuntaisesti viisi metriä jäljen sivussa. Ilmavainu sillä oli käytössä oikeastaan koko ajan. Makuulle Tilda kaartoi sivusta ja tutki sen tarkasti nenä maassa. Toiselle suoralle se lähti alkuun, mutta lopetti homman pian ja kävi pissalle ja sitten kierimään... Tuomari kehotti näyttämään Tildalle jäljen uudestaan ja kannustamaan 10 metrin matkan. Kettu lähti jäljelle ja ilmavainulla jäljesti toisen suoran loppuun toiselle makuulle. Kaarsi taas makuulle sivusta ja tutki sen nenä maassa. Sitten loppui taas kiinnostus. Näytin jäljen, mutta ei se enää auttanut. Kettunen oli muissa ajatuksissa. Koesuoritus loppui siihen, mutta treenattiin jälki loppuun liinalla ohjaten. Kaato löytyi ja Tilda kävi nuuhkaisemassa sitä. Menin lähemmäs sorkkaa ja vasta sitten se nuoli verta muutaman kerran ja otti sorkan suuhun ja alkoi järsimään. Erikoista...

Nyt sitten se pohdinta osuus. Makuiden tutkimiseen olin tosi tyytyväinen, sillä treeneissä Tildalla on ollut tapana vaan kävellä niiden yli turhia ilmaisematta. Sen ilmavainuisuuden tiesinkin ja se oli arvattavissa, mutta kiinnostuksen lopahtaminen jätti mietittävää. Treeneissäkin sitä on ollut joskus havaittavissa, mutta mitä syitä siihen voi olla? Tildan tuntien jo edellispäivän häkissä koepaikalla oleilu verotti sen voimia ja aiheutti stressiä. Saman jatkuessa sunnuntainakin, vaikka se tiesi, että nyt oikeasti tapahtuu jotakin, saattoi odotus olla liikaa. Vielä kun tuomari odotutti niin kauan lähtövalmiudessa, niin Tilda saattoi jo vähän luovuttaa. Se ei ollut siinä vireessä, jossa olisin halunnut sen olevan, mutta en osannut siinä tilanteessa virittää sitä muuhunkaan. Alku lähti hyvin, mutta jo ensimmäisellä suoralla tuomari huomautti vauhdista. Piti hidastaa. Yritin siis pitää vauhdin hitaampana ja luulen, että sekin vaikutti ensimmäiseltä makuulta lähdettäessä ja loppujäljellä. Tilda kääntyi välillä katsomaan taaksepäin jarrutellessani sitä ja saattoi hyvin todeta makuun jälkeen, että jaa täälläkään ei ollut sorkkaa ja eteneminenkin on niin hidasta, että antaa olla. Se ei ollut oikeassa vireessä ja kun vilkkaana ja nopeana koirana sen ei antanut toteuttaa itseään niin kuin se olisi halunnut, niin se luovutti. Toisen tuomarin tyyli olisi voinut sopia meille paremmin, mutta sillehän ei mitään voi.

Tulosten luvussa hain meille siis AVO0 paperin. Tuomarina meillä ollut Hannu Suonto luki kokeen kulun ja totesi siinä, että Tildan mielestä tehtävä oli suoritettu makuulle jäljestettyään ja se lopetti siksi jäljestyksen alkaen keksiä muita hommia. Myös harjoitusta tuo tarvitsee kuulemma. Jos aiemmin pystyin olemaan tyytyväinen ja löytämään Tildan jäljestyksestä positiiviset asiat ja jopa ajattelemaan virheet haasteina, niin tuloksen paperilta luettuani alkoi pieleen mennyt jäljestys kuitenkin kaivelemaan. "Koira tarvitsee harjoitusta" kuulosti nyt samalta kuin joskus taipparikurssilla "kaikki koirat ei vaan koskaan ota varista". Tässäkin asiassa olen sitä mieltä, että tolleri on monimutkainen ja herkkä tyyppi ja koska se ei päässyt suorittamaan tehtäväänsä niin kuin se olisi sen mielestä kuulunut suorittaa, niin se ei viitsinyt tehdä sitä ollenkaan. Tildalla oli joku oma syynsä ja ajatuksensa koejäljestyksessä, jonka takia se toimi niin kuin toimi. Harjoituksen puute ei ole tässä syy huonoon tulokseen. Toki Tildan ilmavainuinen tyyli voisi tarvita treeniä maavainuisempaan suuntaan, mutta se ei muuta sitä, etteikö se olisi voinut suoriutua avoimen luokan jäljestä jopa 1-tuloksen arvoisesti.

Huh. Uutta putkeen siis vaan. Rankka, mutta opettavainen viikonloppu, joka jätti fiiliksen, että sekä minä että Tilda pystytään siihen kyllä ja mennään uudestaankin näyttämään, että pikkukettu osaa.

Luonnetesti

Jännittävä ja odotettu päivä! Tildan luonnetesti. En tiennyt paljoakaan, mitä testissä tapahtuisi ja miten se etenisi ja yllätys olikin kuinka tiukka setti se oli. MH-kuvaukseen verrattuna koiralle huomattavasti kuormittavampi. Tilda oli kuitenkin täysin oma itsensä ja reagoi juuri niin kuin sen saattoi olettaa luonnetestissä reagoivan. Jälkeenpäin eräs tyttö kommentoi, kuinka oli Tildan tullessa testipaikalle ja säpsähtäessä kehänauhaa epäillyt sen selviytymistä testistä, mutta jo ensimmäinen uhkatilanne oli kääntänyt ajatuksen päälaelleen. Pikkuketulla riitti kantti hienosti!

Toimintakyky +1a Kohtuullinen (15p.)
Koira ottaa kontaktin kelkkaan suurestakin pelästyksestä huolimatta hyvin vähäisillä ohjaajan avuilla. Pimeässä koiraa voidaan joutua kutsumaan.

Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (3p.)
Koira reagoi aggressiivisesti hyökkäykseen, hyökkääjän tultua selvästi esille. Palautuu nopeasti.

Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty (3p.)
Koira puolustaa ohjaajaansa: joko haukkuu ja/tai murisee hyökkääjän lähestyessä, pysyy ohjaajan edessä tai sivulla. Koira palautuu nopeasti ja hyväksyy hyökkääjän hyökkäyksen loputtua, lyhyt viive sallitaan.

Taisteluhalu +2a Kohtuullinen (20p.)
Koira ottaa esineen halukkaasti, se vastustaa ja ote on melko luja, jonkin verran pureskelua ja otteen korjausta. Mikäli koira irrottaa otteensa uhattaessa sen tulisi ottaa esine uudelleen uhkauksen jälkeen.

Hermorakenne +1a Hieman rauhaton (35p.)
Koira selviytyy kaikista testin osasuorituksista. Siinä on havaittavissa lieviä merkkejä rauhattomuudesta, se rasittuu henkisesti testin edetessä.

Temperamentti +3 Vilkas (45p.)
Koiran pitää reagoida häiriöön välittömästi sen alettua. Väistön on oltava nopea, hallittu, lyhyt ja koira suuntaa huomionsa häiriöääntä kohden. Koiralta edellytetään reipasta ja iloista yleisolemusta.

Kovuus +1 Hieman pehmeä (8p.)
Koira, joka osoittaa selviä merkkejä siitä, että se haluaisi välttää paikan, missä se pelästytettiin, mutta pystyy ohittamaan pelästyttämispaikan suhteellisen läheltä ohjaajan tukemana.

Luoksepäästävyys +2a Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen (30p.)
Koira, joka houkuttelematta tai pienin houkutuksin hakeutuu kosketukseen myös vieraiden ihmisten kanssa, käyttäytyen ystävällisesti. Koira on ns. ujo.

Laukauspelottomuus + Paukkuärtyisä
Koira, jolle ampuminen aiheuttaa selviä aggressiivisia reaktioita äänen suuntaan.

Tulos 159 p.

Tuomareina Pirjo Kelloperä ja Katri Leikola
Sastamala 6.6.2015

Kiva oli kuulla lopuksi, kuinka tuomari kehui Tildan moottoria ja taistelutahtoa. Vaikka se ei leikissä tullut ilmi, niin kokonaisuus huomioiden Tilda taisteli valtavan hyvin. Se oli oikein säpäkkä pieni ja pippurinen! Pimeä huone oli Tildalle selvästi jännittävä ja siellä sen pehmeä puoli tulikin esille. Nenää se ei hoksannut käyttää ollenkaan eikä varmaan tajunnut, mitä siellä pimeässä olisi pitänyt tehdä. Ämpäreitä ja lasta oli jätetty ansoiksi liukkaalle lattialle ja Tildan ollessa melkein minun luonani se kompastui lastaan ja säikähti ja peruuttaessaan rymäytteli ämpäreitäkin. Siitä hetki kestikin ennen kuin se harkittuaan lähti uudelleen minun nurkkaani kohti ja löysi viimein. Seinään Tildan hylätessäni se ei selvästi jaksanut enää puolustaa ihan niin rajusti kuin alussa kelkalla. Tai sitten sillä ei ollut niin paljoa puolustettavaa, kun en ollut vieressä... Laukauksiin reagoiminen ei sitten noiden kaikkien muiden tilanteiden jälkeen ollutkaan yllätys. Testistä kuormittuminen ja siinä koko ajan varuillaan olo sai aikaan haukkumisen myös laukauksille. Siitä siis paukkuärtyisä. Onhan se haukkunut laukauksille treeneissä aiemminkin kierroksilla ollessaan, mutta ollut myös aivan hiljaa taippareissa sekä MH-kuvauksessa. Testitilanteessa tulos oli nyt kuitenkin oikea.

Muutenkin tuli verrattua luonnetestiä MH-kuvaukseen. Tänään testissä oli alun leikki poislukien pelkästään uhkia, jotka tulivat eteen tiukkaan tahtiin. Palautumisaikaa niiden välillä ei juuri ollut. MH-kuvaus oli huomattavasti leppoisampi. Enemmän aikaa kulutettiin palautumiseen ja toisaalta kuvauksessa oli myös Tildalle kivoja asioita enemmän kun sai leikkiä ja saalistaa viehettä. Mielenkiintoinen oli luonnetestikin kuitenkin käydä! Jotenkin nyt konkretisoitui ihan eri tavalla terävyys, kovuus, temperamentti, hermorakenne, toimintakyky... Miten sitä alkaakin taas huomata tuosta pienestä punaisesta enemmän asioita ja ymmärtää sitä paremmin. :)

Kyllä se treeneissä taipuu!

Onpa jäänyt kaikessa hässäkässä treenikuulumiset väliin. Tildan kanssa on nyt oikeastaan kaksi rautaa tulessa: taipparit ja toko. Näistä taipparit palaa suuremmalla liekillä ja huomaan useammin ja mieluummin raahautuvani metsään linnun raatojen kanssa kuin tokoilevani normilenkin lomassa. Mikä on saanut meidät taas uudestaan pitkän talven tauon jälkeen tavoittelemaan valtavia haaveita?

Taipparikurssi on nyt käytynä. Sara ja Pete ovat olleet kannustavia ja olen saanut toivomaani tukea siihen, ettei Tilda ole ollenkaan toivoton tapaus. Oikeastaan tukea kummempaa en ole kaivannutkaan. Tilda itse on todistanut viimeisen parin kuukauden aikana, että pitkä tauko riistasta ei haitannut yhtään vaan ollaan päästy jatkamaan täysin siitä, mihin syksyllä jäätiin. On mahtavaa katsella pikkuketun innokasta ja iloista työskentelyä! Etenkin kun sen eteen ollaan tehty muutama vuosi ahkerasti töitä ja vuodatettu kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä.

Kurssilla Tilda pääsi ahkerasti kantamaan riistaa. Vesitöitä tehtiin parina kertana ja varmasti Tilda toi järvestä niin lokit kuin lokkia paikanneet variksetkin. Venekään ei haitannut kettusta ollenkaan, ainoastaan talven jäljiltä veteen meneminen oli ensimmäisillä heitoilla vähän hidasta ja hyvää kohtaa rannasta piti hakea piippauksen kera. Kyllä se sinne kuitenkin menee ja kesän edetessä varmasti myös aina vaan helpommin.

Hakuruutu variksilla parani viikko viikolta. Ensimmäisillä kerroilla Tildaa sai kehottaa nostamaan riistan, mutta viimeisellä kerralla se kovaa juosten haki itsenäisesti kolme lintua. Ajatustyötäkin pienen ketun päässä nähtiin välissä. Sara nauroi ruudussa Tildaa katsellessaan sen ilmettä, kun se loikki löytämänsä variksen ympärillä eikä ihan heti pystynyt sitä suuhun ottamaan, vaikka silmissä varmasti vilkkuivat odottavan ruokapalkan kuvat. Oikean ratkaisun pieni kuitenkin lopulta teki ihan itse ja haki sen jälkeen toisenkin variksen. :) Viimeisellä kurssikerralla ruudun kolmesta variksesta yksi oli kunnollinen ja kaksi järvessä uinutta huonokuntoista. Silti Tilda nouti ne niin vauhdilla, että sain ohjeeksi olla kirittämättä sitä palautuksissa enempää!

Pupun kanssa Tildan ei ole tarvinnut viime syksyn jälkeen miettiä lainkaan, mitä sillä tekisi. Se sinnikkäästi raahaa sen pitkänkin jäljen päästä ojien ja juurakkojen yli ja jäljestää hienosti (tosin helposti ilmavainulla). Ihan käteen asti en pupua saa, mutta metrin tai parin päähän. Ruokapalkan Tilda pupun tuomisesta vaatii, on se sen verran hieno juttu. Palautusmatkalla kettunen toisinaan tiputtelee pupua ja viimeisellä taipparikurssikerralla tultiin siihen tulokseen, että ehkä hiukan vastahakoisesti se pupun palauttaa. Mieluummin pitäisi itsellään. Lyhyitä pupun palautuksia superpalkkaa vastaan olisi siis treenilistalla!

Sain Saralta ja Peteltä paljon palautetta ja treenivinkkejä Tildan kanssa toteutettaviksi. Risuja saatiin Tildan käytöksestä. Sen kiljumisesta ja rempomisesta hihnassa ja muiden haukkumisesta. Kiljumisella ja hyppimisellä se komentaa minua tietyissä tilanteissa. Ja vahingossa tai huolimattomasti olen palkannut sitä siitä ja vahvistanut ei-toivottua käytöstä. Tilda on ottanut kiljumisen tavaksi. Saran mielestä se pystyy kyllä sen lopettamaan halutessaan. Katsotaan. Tildan ei pidä määrätä ja sen on luotettava minuun, jottei kovassakaan vireessä sen puolustaminen ja terävyys tulisi läpi. Risuista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi kehut loistavasta harrastuskoirasta. Sen sinnikkäästä ja vauhdikkaasta työskentelystä, joka on hienoa katseltavaa. On se vaan mahtava kettu, kaikkine hyvineen ja huonoineen puolineen ❤

Tarkka-tyttö ❤

Muistilista:
-Tilda saa käyttäytyä miten sattuu (käyttäytyy huonosti), komentaa ja puolustaa (miten pääsen eroon?)
-Tilda pystyy lopettamaan kiljumisen (mistä tiedän?) ja rauhoittuu samantien töiden jälkeen (on/off)
-Älä vaadi sivulla istumista, jos se ei tietyssä mielentilassa onnistu
-Ei useita käskyjä, vaan avustusta, jos ei heti tottele
-Tilda ei saa määrätä
-Pupun kanssa kannustusta palautuksessa, kehut vasta perillä
-Pupulla perusnoutoja ja palautuksia ruokaa vastaan, toi ehkä vastahakoisesti
-Variksilla isompaa ruutua ja useita variksia ennen ruokaa, ei välipalkkoja
-Ruokakippo omassa taskussa ja palkka minulta
-Tildalta pitää vaatia jo enemmän
-Variksien palautus nopea - ei tarvi kiritystä
-Älä koske lähetyksessä koiraan ja käytä hihnaa ohjailuun

Hyvinvoiva pikkukettu

Eilen käytiin taas Marika-fyssarin luona kontrollissa Eläinystäväsi Lääkärissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt vajaa kaksi kuukautta ja vähän olin huolissani Tildan voinnista jumien ja kropan hallinnan edistymisen suhteen. Kovin tarkasti en nimittäin enää ole kaikkia ohjeita lämmittelyistä ja lenkkien pituuksista noudattanut, vaan antanut itselleni luvan olla liikaa stressaamatta nivelrikosta ja Tildalle luvan olla villi ja vapaa. Ja eipä tuo ole kipeältäkään vaikuttanut edes laavureissun plus taipparitreenien jäljiltä, joten suht huoletta on saanut olla.

Alkuun Marika huomasi heti, että Tilda lenkkaa takajalkojaan ja yliojentaa kintereitä käynnissä edelleen. Sen kintereet ovat sen verran löysät, että ne luultavasti tekevät myös nivelrikkoa joskus. Jumpatessa kahden tasapainotyynyn päällä Tilda saikin kehuja. Se piti hienosti kintereet kulmautuneena, vaikka kahdella tyynyllä tassujen nostot on vielä sille hiukan vaikeaa. Kropan hallinta ja kintereiden asennon kontrollointi oli selvästi parantunut viime kerrasta! Istu-seiso -vaihdot korokkeen ja tyynyn avulla onnistuivat myös hyvin ja saatiin treenirepertuaariin lisäksi maahan-seiso -liike. Ristikkäisillä jaloilla seisominen ei edellisellä käynnillä onnistunut juuri lainkaan. Tildalla ei pysynyt tasapaino ja se suoristi kintereensä heti. Nyt liike sujui paremmin ja oikean takajalan ollessa tukijalkana Tilda pystyi seisomaan hetken vakaasti. Vasen puoli oli vielä vaikeampi, mutta siinäkään Tilda ei yliojentanut kinnertään, vaan ennemmin yritti peruuttamalla säilyttää tasapainon. Paljon kehitystä oli siis tapahtunut! Lihaksetkaan eivät olleet selkeästi jumissa. Takareisissä, vasemmassa hauiksessa ja pakaroissa oli pientä jännittyneisyyttä ja lonkan etupuoleiset lihakset kiristivät ihan vähän. Takaselässä oikealla puolella oli lievästi tiukka trigger-piste. Vähällä selvittiin jumienkin kanssa. Venyttelyitä kuitenkin jatketaan samoin kuin jumppia. Ihan kahdesti joka päivä ei tasapainoillakaan Tildan enää tarvitse ja seuraava fyssarin kontrolli sovittiin 6kk päähän, jollei mitään ongelmia ilmene. Ohhoh! Näyttää siltä, että voidaan elää niin kuin ennenkin, kunhan tarkkailen Tildaa liian väsymisen varalta ja reagoin siihen.

Marikan luona on mukava käydä. Nytkin jutellessa sain monia ahaa-elämyksiä. Tildan vasen lonkkanivel on huonommassa kunnossa kuin oikea, vaikka alkuperäisissä virallisissa lonkkakuvissa vasen lonkka oli B ja oikea C. Marika selitti tämän voivan johtua siitä, että röntgenkuva on ollut ihan hiukan vino ja sen takia lonkkamalja on näyttänyt paremman muotoiselta kuin oikeasti onkaan ollut. Kennelliitossa lausunnon antaja näkee kuitenkin vain kuvan ja arvioi lonkat sen perusteella. Kuvaajalla on siis merkitystä, eikä toisia turhaan suositella. Joskus sitten seuraavan koiran kanssa valitsen luuston kuvaajan eri perustein kuin Tildan kohdalla. Vireestäkin oli taas puhetta ja todettiin olevan hyvä asia, että Tilda on reagoinut kipuun laskemalla virettä. Toisaalta todettiin, että sen kohdalla voi myös olla, että kipujen on ollessa todella kovat, se vasta laskee virettään. Mistä sen tietää... Useat koirat vain nostavat virettään entisestään kipujen ollessa päällä, joten kipuja on vaikea huomata. Mietin Tildan agilityssa hyppäämästä kieltäytymistä ja itseasiassa myös joskus tokon alhaista virettä. Nythän melkeinpä lajissa kuin lajissa - tokosta noutamiseen - haasteena on Tildan valtavat kierrokset. Niitä ei tunnu saavan alas mitenkään. Agilityn lopettamisen jälkeenhän huomasin heti Tildan olevan superinnoissaan tokosta. Ei se sitä joskus aikaisemmin ollut. Syynä voi olla pitkä tokotauko ja monet muut tekijät, mutta mitä jos sillä olikin ollut jo pitkään kipuja agilitysta johtuen ja agilityn jäädessä pois kivut helpottivat. Ainahan Tildan käyttäytymisen kanssa oli haasteita agilityssa. Ehkä nekin ovat johtuneet ajoittaisesta kivusta, vaikka hierojat olivatkin aina sitä mieltä, että mitään jumeja ei ole.

Kaikkea voi spekuloida. Se ei välttämättä osu oikeaan, eikä kaikkia ajatuksia kannata liian vakavasti ottaa. Huomioita on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta koiraa oppisi lukemaan ja sen hyvinvoinnista osaisi huolehtia paremmin. Monilla asioilla on yhteytensä. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Tilda voi nyt niin kuin voi. Sen vointi voisi olla paljon huonompikin ja se saattaisi olla kipeä ihan vain kotioloissakin. Nyt se vaikuttaa onnelliselta ja nauttii elämästä ja me voidaan harrastaa ja tehdä monia asioita. Vaikka välillä ikävä agilitykentälle on todella kova, kaiholla muistelen meidän parhaita hetkiä agiradalla ja harmittelen että nolla kolmosista jäi niin pienestä kiinni, niin olen tyytyväinen päätökseen pitää Tilda pois esteiltä. Lopulta ollaan kumpikin näin onnellisia pidempään. (Kuvat Sarin ottamia Aulangolta 11.4.2015)

Taas taippareita kohti!

Kevät on tullut ja taippariajatukset ovat taas vallanneet aikaa. Mietin pitkään osallistutaanko taipparikurssille nyt keväällä ja mitä hyötyä siitä olisi. Kuitenkin, kun löysin kouluttajan, jolla itselläänkin on nuori tolleri, päätin ilmoittautua.

Ensimmäinen kurssikerta on takana ja onneksi ollaan mukana. Niin paljon uusia ajatuksia ja suuria odotuksia jo heräsi. Tilda oli laavuretken jäljiltä treenin alkuun väsyneen oloinen ja damihakuruudun se tekikin ihmeellisen rauhallisella tempolla. Tosin hämmennystä pienen tollerin päässä aiheutti heittodami, joka jäi puun latvaan roikkumaan. Naurunremakka ja dami puussa sai Tildan kiljumaan entistä hysteerisemmin, joten vein sen pois lähetyspaikalta rauhoittumaan. Kun vein hiljaisen kettusen uudestaan lähtökuoppiin ja lähetin ruutuun, se eteni hölkötellen, mutta varmasti. Viimeistä damia Tilda ei heti meinannut löytää ja lähti laajentamaan ruutua tosi kauas. Koutsi-Saran hiljaa vaakkuessa kadonneen damin luona, Tilda meni heti sen noukkimaan ylös. Palautetta saatiin kulkemisesta lähetyspaikalle ja yleisestä olemisesta. Tilda piippaa ja se vahtii. Herkkänä koirana sille on todella stressaavaa huolehtia minusta etenkin jännittävässä ja erikoisessa tilanteessa. Mustavalkoisuus on avainsana tähän. Minä sanon, mitä tehdään ja määrään tahdin. Me kuljetaan yhdessä eikä Tildan tarvitse ollenkaan vahtia, kun minä johdan tilannetta. Sara neuvoi tuomaan tokosta tuttua nipotusta taipparitreeneihinkin. En kyllä myöntänyt, etten oikeastaan nipota kovin kovasti tokossakaan... Olen antanut Tildan kerätä kierroksia, koska olen ajatellut sen silloin tekevän töitä pidempään ja innolla ja saavan motivaatiota itsensä ylittämiseen. Tilda pystyy tiettyyn pisteeseen saakka paiskimaan hommia hyvin ollessaan kovassa vireessä, mutta rajan ylittyessä vaikea tai epäselvä tehtävä on mahdoton suorittaa. Kiljuminen tietenkin lisää kierroksia entisestään, joten siitä olisi jossain määrin päästävä eroon. Kehuja pitäisi muistaa viljellä Tildalle vuolaammin, koska se selvästi palkkaantuu niistä ja saa vauhtia ja varmuutta lisää tekemiseensä.

Ruudun jälkeen odotettiin kauan. Minulle lankesi taas tehtäväksi viedä pikkukettu kauas pusikkoon ja rauhoitella sitä... Riista saa Tildan nollasta sataan sekunnissa. Rauhallinen nuuskutteleva kettunen aloitti kiljumisen ja hihnassa sinkoilun sillä hetkellä, kun muovipussi variksineen osui sen näkökenttään. Treenattiin siis myös rauhoittumista. Ja kiinni olemista puussa... En voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki muut tollerit kurssilla olivat omilla paikoillaan puussa kiinni hiljaa ja rauhakseen. Tilda saa sätkyn, kun edes ajattelen sitovani sen hihnasta puuhun kiinni odottamaan ja vaikka istuisin vieressä se huutaa kuin hyeena. Treenilistalle.

Illan päätteeksi Tilda pääsi hakemaan varista ja nuuskimaan lokkia. Uhkarohkeasti yritin lähettää Tildan markkeeraukseen, mutta eihän tuo mitään tuonut. Arvatenkin... Uusintayrityksellä sama tulos: nuuskuttelua ja pois linnulta. Lokin Tilda tuo kyllä vedestä, joten siihen ei puututtu. Saran kanssa tultiin tulokseen, että ruokamotivaattori Tildalla on ok. En vaan tiennyt taas ensimmäisellä kerralla, kuinka paljon kehtaan ruoalla motivoida. Ensi viikolla päivän ruoka-annoksen saa vasta, jos variksia palautetaan. Seuraavana päivänä taipparikurssista tein Tildalle yllätyksen ja vein metsään piiloon variksen. Näytin possunkorvaa ja jätin sen maahan. Tilda pinkaisi käskystä metsään ja löysi variksen oikeastaan heti. Se nuuski, mutta kääntyi pois ja juoksi kierroksen linnun ja minun väliin. Tilda pysähtyi, katsoi minuun, juoksi varikselle, otti sen suuhun ja palautti. Ja possunkorva oli ansaittu! Kyllä se osaa, kun se tekemisen hauskuus vaan taas kaivetaan sieltä esille! Ihanaa päästä taas tositoimiin metsässä! Saa nähdä, mitä Sara ja Pete kaivavat meistä esille kurssin aikana, en malta odottaa. :)

Rallailua kerrakseen

Nyt on Lovan rally-tokon kisaura käynnistetty ja jo kahdet kisat kisattu. Viikko sitten Lovan meillä olon päätteeksi rallailtiin Ylökkin järjestämissä kisoissa, joissa tuomarina oli Pia Heikkinen. Helppoa oli mennä kisaamaan ilman paineita, vaikkakin rally-tokosta tiedän todella vähän. Varmuus Lovan tekemisestä ja meidän yhteistyöstä toi kuitenkin sopivasti luottamusta. Kisahallissa Lova oli kuin lentoon lähdössä ja ahtaassa tilassa, jossa oli ihmisiä ja koiria paljon, jouduin lähes jatkuvasti pitämään sen käskyn alla. Säpäkästi se kuitenkin käskyjä kuuntelikin ja teki innolla kaikken, mitä pyysin. Sama meno jatkui radalla. Oli valtavan helppoa suorittaa rataa, kun vieressä seurasi niin taitava koira. 90/100p. oli meidän pistesaldo lopulta ja aika 1:25.09. Kymmenen pisteen vähennys meni ohjaajan piikkiin. Kutoskyltillä koiran kiertämisen jälkeen en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa suoraan. Olisi senkin kyltin suoritusohje pitänyt varmistaa, mutta niin luulin muistavani... Hienolta tuntui ja näytti meno kuitenkin, joten tyytyväinen pitää olla. Arvostelulomakkeen tuomarin kommentti sujuvasta yhteistyöstä lämmitti mieltä. :)

Toisen kerran kisattiin eilen lauantaina Tamskin tallilla. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Nyt jännitys itsellä oli paljon kovempi, koska paineet tuntuivat kasvaneen. Kisapaikalla jännitys onneksi helpotti, mutta samaa varmuuden tunnetta en saanut. Vanhempani toivat Lovan kisapaikalle ja jäivät katsomaan kisoja. Heti lämppälenkillä huomasin, ettei Lova ole oma itsensä. Tai ei ainakaan yhtään samanlainen kuin mitä se oli ollut koko aiemman viikon meillä hoidossa ollessaan. En meinannut saada Lovaan kontaktia ja sen oli tosi vaikea tulla pihalla edes sivulle kutsusta. Hallissa sisällä Lova oli ihmeen rauhallinen. Se teki töitä, mutta ei samalla intensiteetillä kuin viikko sitten. Aikataulu kisoissa oli reippaasti myöhässä, joten nyt oli aikaa varmistaa kylttien suorittaminen moneen kertaan. Meidän vuoron tullessa jo lähtö enteili katastrofia. Lovan nenä painui maahan eikä se pysynyt perusasennossa. Ihan katastrofi rata ei kuitenkaan ollut, mutta hylätty suoritus silti. Heti lähdöstä saatiin -1p taluttimen kiristymisestä ja ohjaajan virheestä. Vitos ja seiska kylteillä samoin hihna kiristyi. Täytyy ensi kerralla pitää alusta asti vaan ihan päästä kiinni. Kyltiltä 11 sitten väärin suoritettu tehtävä eli -10p, kun Lova kuuli yleisöstä koiran haukkumista ja jäi sitä kyttäämään enkä meinannut saada sitä takaisin ruotuun ja sivulle. Lopputulos hylätty ja ratavirhe. Kyltin 11 virheen olisi kai voinut korjata uusimalla ja se siinä mielessä kävikin. Kuitenkaan en sitten osannut tuomarille huikata uusimista ja palata kunnolla taaksepäin. Tässä huomaa, etten rally-tokosta tiedä oikeastaan vielä mitään... Pitäisi varmaan johonkin kurssille mennä opettelemaan, niin osaisi sääntöjä hyödyntää paremmin. Hylätyn tuloksenkin olisi ehkä voinut jollain välttää, en tiedä... Mutta tämä oli vaan koettava, jotta voi oppia uutta. Uutta kisaa ja treeniä kehiin vaan!

Tulipa koettua kahdet hyvin erilaiset kisat. Jonnan sanoin Lovakin on vain eläin ja Tamskin kisoissa se saattoi reagoida erikoiseen tilanteeseen, kun vanhempani vain toivat sen keskelle kisoja ja sitten olisikin pitänyt ymmärtää päästä minun kanssani kisamoodiin. Juoksutkin sillä saattaa olla alkamassa, joten tiedä sitten mitkä asiat pyörivät pienen päässä. Taitava se jokatapauksessa on ja ihana on ollut huomata, kuinka Lova eri ohjaajankin kanssa pystyy tekemään töitä intensiivisesti ja muodostamaan näkyvästi hyvän yhteistyön. Sen kanssa on parhaimmillaan todella helppoa ja mukavaa tehdä töitä. On siskollani vaan aikamoinen pieni punavalkoinen. Kiitos, kun saan lainata sitä. :)

Korvaeläin <3