Ensimmäisenä yönä tuntui jossain kohtaa hiukan viileältä ja pariin kertaan tarkistinkin, että Tildalla oli lämmin ja kaikki hyvin. Oltiin otettu ketulle oma makuualusta mukaan ja hyvä niin. Ei senkään tarvinnut nukkua ihan pelkällä teltan lattialla. Tildan kanssa on kyllä mukava telttailla, kun se osaa rauhoittua telttaan heti ja nukkuu hyvin koko yön. Sieltä ei kumma kyllä tarvitse turhia hötkyillä. :)
Aamulla auringon paistessa laitettiin rantakalliolla aamupalaa. Retkielämä on mukavaa! Suunnitelma oli vaeltaa pohjoiseen Saarijärveä kohti ja katsoa sitten, mihin asti ehdimme ja saamme pystytettyä teltan. Kun rauhakseen käveltiin ja huilailtiin välillä, niin illalla oltiin Olhavassa. Pystytettiin teltta laavun luo ylemmäs rannasta, niin saatiin olla ihan itsekseen. Matkaa tuli kaakkurin kierrosta hieman mukaillen n. 13 km. Päivä sisälsi kyllä monia jännityksen aiheita. Lojukoskelle laskeuduttaessa Tilda yhtäkkiä alkoi kalliolla haukkua jotakin. Tiesin vain, ettei siellä ihmisiä ollut ja pian huomasin Tildan haukkuvan maata. Äkkiä pikkukettu pois tilanteesta ja lähemmäs mennessäni tuijotinkin kyytä silmästä silmään. Se oli jo pää pystyssä ja kieli ulkona valmiina hyökkäämään, mutta ei ollut ilmeisesti ehtinyt ryhtyä tuumasta toimeen. Ainakaan Tilda ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi kyyn hampaista saanut. Säikäytti se vain... Saarijärvellä jouduin itse ottamaan ruoan lisäksi parantavat pikkutorkut, kun pahoinvointi ja kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen. Uusilla voimilla päästiin taas jatkamaan matkaa ja päivän päätteksi kiivettiin Olhavanvuoren päälle ihailemaan kaunista maisemaa. Illalla teltan ollessa pystyssä oltiin me tytöt ainakin täysin valmiita untenmaille. Kettunen ensimmäisenä oli varaamassa parasta paikkaa, käpertyi kiepille ja sammui kuin saunalyhty.
Aamulla pirteinä lähdettiin valloittamaan Mustanlamminvuorta. Oli se hyvä, että mustikka-aika oli parhaimmillaan, sillä kiivetessä pikkukettu ehti hyvin napostella mustikat matkan varrelta! Välillä sitä ei meinannut saada mustikkapuskista liikkeelle ollenkaan. Mustanlammenvuoren päällä oli näkötorni, josta kansallispuiston järviä ja metsiä näkyi silminkantamatomiin. Reittimme jatkui Mustavuorelta kaakkurin kierrosta pitkin Katajajärvelle, jossa pidettiin ruokatauko. Saatiinkin hyvä paikka trangialle rannasta kalliolta ja siinä kelpasi nautiskella peilityynestä järvestä.
Loppumatka Lapinsalmelle meni yhdessä hujauksessa. Taivalta kolmannelle päivälle oli kertynyt 7,5 km. Lapinsalmen riippusiltakaan ei pientä kettusta hetkauttanut. Jouduin vähän jopa himmailemaan sen vauhtia, kun rinkan kanssa kapean sillan yli ei niin vain juostu. Kansallispuiston portin luona oltiin kaikki yhtä onnellisia! Huikean hieno vaellusretki takana kaikkine maisemineen ja telttailuineen! Luonto antaa kyllä uskomattoman määrän voimia. Tildakin kulki hyvin mukana koko reissun, vaikka oma pinna välillä kiristyi sen haahuilulle. Maanantaina alkaneet juoksut taisivat pyöriä kettusen päässä ja toisaalta ainakin keskiviikkona se oli jo väsynyt pieni vaeltaja. En tiedä tunsiko se lihaksiaan tai niveliään kipeiksi vai väsyttikö muutaman päivän stressikertymä sitä, mutta Katajajärvellä taukopaikalla Tilda oikaisi kalliolla kyljelleen ja matkaa jatkettaessa muurahaiset tassuissa ja hyttyset ympärillä veivät kaiken huomion. Ylämäkikin aiheutti tutun katseen kulmien alta: "en mä sinne tule". On se kyllä silti urhea kettu. Kaiken huomiointi ja kontrollointitarve maustettuna puolustushalulla ja terävyydellä on hirmu raskasta. Onneksi teltta on Tildalle turvapaikka ja omat ihmiset sitä parhautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti