Asiat tärkeysjärjestykseen

Kaikkeahan ei vaan voi saada heti. Jos haluaa jossakin olla super, siihen pitää keskittyä täysillä. Näin se vaan menee. Meillä on ollut monta rautaa tulessa Tildan kanssa oikeastaan koko ajan ja se on kostautunut sillä ettei me olla missään supereita. Ihan täysin yhteen asiaan en voi keskittyä kerralla, mutta jonkinlaista tärkeysjärjestystä on tehtävä.

Agility on ykkönen. Nyt taas tuntuu, että ollaan hyvin samalla kartalla Tildan kanssa. Viime kisojen jälkeen ollaan tehty treeneissä onnistunuttta agilitya hyvällä fiiliksellä. Ferrarista on löytynyt taas turbovaihde! Kontakteihin on keskityttävä, jotta ne saataisiin pian varmemmiksi, mutta uskon, että asia on hoidossa nyt uusien vinkkien myötä. Kisarutiinia on taas saatava, joten kesän aikana yritetään kisata mahdollisimman paljon.

Taipparit on numero kaksi. Tildalla (ja minulla) menee kohta hermot varisten kanssa. Hinkkaaminen ei tässä tapauksessa johda mihinkään, joten kertarykäys taitaa olla paras ratkaisu. Loppukesästä/syksystä yritän saada meidät taippareihin. Se ei varmaan kerrasta ole selvä, mutta onpahan sitten nähty millaista niissä on. Noutaja Tildassa kuitenkin on ja taisi pieni ajatustyökin tulla viime viikolla tehtyä. Tein kolmen variksen hakuruudun, jossa Tilda kävi ensimmäisen linnun ottamassa suuhunsa ja tiputtamassa, sitte tutkimassa missä muut varikset ovat. Jokaisen variksen kohdalla sain "täällä on varis" -katseen. Kierroksen jälkeen pikkukettu pisti pitkäkseen mättäälle ja ryömi. Sitten juosten ensimmäiselle varikselle ja se suuhun. Minä riehaannuin, kehuin ja hoputin ja niin noutaja toi onnellisena kaikki maailman hienoimmat aarteet mammalle! Jos tämän kesän rykäys ei toimi, niin talven ajaksi unohdetaan vaakut.

Mejä kutkuttelee sekin sen verran, että syksyn tullen haluaisin Tildan yhteen kokeeseen. Treenata en enempää erityisesti ajatellut, joten mejälle voidaan suoda se yksi viikonloppu. Kokeisiin on hankala päästä, joten se on kohtaloa sitten, jos koepaikkaa meille ei irtoa.

Tokon olen siis suosiolla jättänyt neljänneksi. Sitä kyllä ehtii myöhemminkin! Talvikaudelle sitten voisin ajatella meille ryhmäpaikkaa tokon parista, mutta kesäksi se jätetään kokonaan. Talvella ei ole mejää, enkä kiusaa Tildaa variksilla, joten tokollekin jäisi enemmän aikaa. Siihenkin on kuitenkin nyt ohjatusti panostettava, jotta päästään eteenpäin. Eikä tokon treenaaminen hallissa muiden koirien kanssa olisi ollenkaan pahitteeksi... Talvella ohjattujen treenien myötä voisi rykäistä sen TK1 -tunnuksenkin.

Flyball on meidän lajikirjossa myös, mutta se on pelkkää hauskanpitoa ja höntsäilyä ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Luonnetestiin haluaisin viedä Tildan ja vastoin aikaisempia suunnitelmia taidan miettiä sitä aikaisintaan ensi keväälle. Siinä kohtaa minulla olisi jo lähes 3 ja puoli vuotias ketunpoika, joka ehkä on kesän ja talven myötä vielä kasvanut.

Onpa hyvä tunne saada asioita järjestykseen. Kaikkea ei tarvitse miettiä koko ajan, vaan saa hyvillä mielin keskittyä olennaiseen ja ehkä jopa paremmalla motivaatiolla tarttua aina uusiin haasteisiin.

Taktiikkapalaveri. Pelisäännöt on sovittu!

Itkupotkuraivaria ja riemun kiljahduksia

Sitä on agility! Sunnuntain kisat olivat taas yksi turhautumisen paikka ja olin taas heittämässä hanskoja tiskiin. Välillä en vaan käsitä, miksi Tilda toimii tietyllä tavalla. Joskus vire on kuin itsestään oikea, joskus sen kanssa saa taistella uuvuksiin saakka ilman toivottua lopputulosta.

Onnellinen kettu lämppäilee.

Kisoissa juostiin kaksi starttia agirataa, jotka olivat Arto Laitisen käsialaa. Tiukkoja kulmia ja puomiansoja oli havaittavissa. Ensimmäinen startti meni Tildan omaksi esitykseksi. Sillä oli valtavan hauskaa ja se juoksi kuin viimeistä päivää, mutta ohjauksista sillä ei ollut tietoakaan. Nauroin välillä ääneen pinkoessani kettusen kannoilla, koska vaikka se oli juuri sitä, mitä aiemmin olin kutsunut sikailuksi, niin sillä oli hauskaa. Ja se juoksi kovaa! Se fiilis oli se, mitä radalla haetaan. Keskittyminen ohjauksiin lisäksi, niin nappiin menee!

Toinen startti ei ollutkaan mitään, mitä agilityn pitäisi olla. Lähtöpaikalla Tilda jo haukahti ja jäi kyttäämään jotakin. Odotin ja yritin saada kontaktin takaisin tietäen kuitenkin, ettei tästä mitään enää tule. Lähtökäskyn antaessani Tilda syöksyi haukkumaan tuomarin. Jatkettiin kuitenkin muutaman esteen verran, kunnes kettunen jäi haahuilemaan matkan varrelle. Äkkiä pois ja metsikköön piiloon katseilta. Mikä turhautumisen tunne, kun en voinut Tildalle minkään.

Sunnuntai-iltana jo löin vetoa, että seuraavissa treeneissä tiistaina minulla olisi super-Tilda mukana. Voitin! Alle vajaan tunnin mittainen metsälenkki seitsemän tollerin seurassa ja pikkukettu oli innosta täristen tekemässä agilitya yhdessä. Se juoksi kovaa ja oli kartalla ohjauksissa. Kaikki ihana samassa paketissa! <3 Hanna oli suunnitellut radan monenmoisilla valsseilla. Ohjaaja on niissä kertakaikkisen surkea, mutta kyllä me saatiin useita onnistumisiakin. Kuivaharjoittelua vaan kehiin! Tildan kontaktiongelmakin tuli näkyviin, kun vauhti oli kohdallaan. Jatkossa taas palkkaan ja vahvistan 2on 2off -asentoa. Väärin on ollut palkata vapauttamisen jälkeen eteenpäin... Lisäksi Tildan tullessa kontaktilta läpi, rataa ei jatketa eteenpäin vaan koko este otetaan uudestaan. Sitä olen tehnytkin, mutta varovainen saa olla, ettei tuo herkkis ota itseensä ja lopeta koko agia. Kontaktin onnistuessa kaikenlaisia häiriöitä kehiin! Vielä me saadaan nappikontaktit Hilpalle! Nyt täytyy itse olla vaan joka tilanteessa johdonmukainen.

Hyvä treeni, parempi mieli!

Agilityn innoittamana ajeltiin eilen kiireessä Sastamalaan epiksiin. Kisapaikka oli kuitenkin tyhjä ja totesin 45 minuutin matkan turhan ajettuani, että kisat olivat eilen. Aurinko kuitenkin paistoi lämpimästi, joten tehtiin sitten Tildan kanssa kaksin maakuntamatkailu Sastamalan Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle.

Reissussa ponit ja hevosetkin saivat kyytiä hurjalta villitollerilta!



Tilda pääsi poseeraamaan uuden Hurtan viilennysliivin kanssa.

Oma noutajani on palannut!

Hyvä mieli tulee näköjään yllättävistä tilanteista! Tilda nouti vauhdikkaan metsälenkin päätteeksi kaksi varista. Onnenpäivä!! :)

Olen reissusta palattuamme kärsinyt pienestä treenimasennuksesta. Mikään ei ole tuntunut hyvältä eikä oikein sujuvankaan. Tilda oli kotiinpalattuamme jonkin aikaa hyvinkin loukkaantunut, kun sillätavalla hänet oltiin jätetty pariksi viikoksi ja yhtäkkiä tultiinkin takaisin ja oltiin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mummolassa ollessaan oli tainnut pikkukettu päästä myös päättämään hihnalenkeistänsä, sillä aikamoista taistelua on jouduttu käymään kotinurkilla lenkkeillessä. Tildan mielestä hihnalenkit ovat nuuskuttelua ja merkkailua varten, vapaana ollessa sitten spurttaillaan. Eipä siis ole meidän ajatukset menneet oikein yksiin viime aikoina.

Aksattu ollaan muutamaan kertaan. Oman ryhmän treenit ovat sujuneet ihan kivasti, mutta mitään suurta tunnetta ne eivät ole herättäneet. Me ei enää edetä mihinkään pelkällä ratatreenillä ja sen tajuaminen näin kesäkauden alkuun on syönyt omaa intoa valtavasti. Onneksi päästiin kuukaudeksi tuurailemaan poissaolijaa toiseen treeniryhmään. Jospa sieltä saisi haettua taas kadonnutta motivaatiota itselle! Ekoissa treeneissä tuli ainakin todettua, kuinka oma tekniikka on todella hukassa. Valssit eivät sujuneet sitten alkuunkaan!

Viime viikonloppuna hurautettiin kaupungin vilskettä pakoon mökille. Herkkueväiden lisäksi pakkasin mukaan damit, lokin, veren ja peuran sorkan. Rennosti kuitenkin vaan treenailtiin. Tilda kävi välillä uimassa ja ajankulukseen vahti mökkiä tarkasti tunkeilijoilta. Hakuruudun kävin tekemässä Tildan tietämättä ja ainoastaan motivointiheiton tein kettusen nähden. Ei tuon pienen noutamisessa ole moitittavaa. Lokki vedestäkin tuli tuosta vaan, vaikka edellisestä kerrasta oli vierahtänyt ainakin reilu puoli vuotta. Veneestä heittämistä ei tosin vieläkään päästy kokeilemaan, kun airot olivat mystisesti kadoksissa... Verijäljen Tilda pääsi jäljestämään kotimatkan varrella. 560 metrin pituinen jälki oli ehtinyt vanheta jo 22 tuntia ja mäntyisessä harvennetussa metsässä se oli levinnyt todella laajalle. Jokunen hirvikin oli tainnut käydä tallomassa jäljellä. Hilpan jäljestäminen oli aika haparoivaa ja se oli moneen kertaan menossa ihan väärään suuntaan. Ensimmäistä makausta Tilda ei edes huomannut. Toisen se sitten merkkasikin kunnon nuuskutuksella ja verisen maan syömisellä ja jäljesti paremmin kaadolle. Ja mikä mahtava palkinto siellä odottikaan! Ei olisi pikkukettu parempaa palkkaa voinut löytää!

Tänään oli kulunut jo viitisen viikkoa edellisestä kerrasta varisten parissa. Tauko niistä tyhmistä linnuista oli todentotta tehnyt tehtävänsä ja se noutamisen into on palautettu. Piilotettu ja heitetty kohmeinen varis palautuivat metsästä ainoastaan yhden varmistavan katseen kera. Broilerin lihaluu tuli palkinnoksi metsästyksestä. Minun iltauintihepuleissaan kaahaileva pieni punaiseni sai taas sydämen pakahtumaan ja uskoa meihin luotua. Nyt on hyvä käydä juoksemassa huomenna pari starttia agilityakin! <3