Juoksukontakteja ja mietteliäs kettu

Tilda pääsi tänään juoksemaan aata ja putkia. Edellisissä treeneissä Hannan kanssa alettiin miettimään pikkuketulle juoksukontaktia aalle, puomilla vaatisin edelleen pysäytyksen. Aan pysäytyskontakti kuormittaa valtavasti koiran etupäätä ja vie muutaman sekunnin aikaa radalla. Tildan kohdalla lisäksi mietittiin sen virettä, jota ehkä saataisiin nousemaan, kun radalla olisi yksi huippukiva juoksueste lisää eikä kettusen tarvitsisi miettiä siinä pysähtymistä. Askarreltiin aa ensin maksipöydän päälle matalammaksi, sitten maksi- ja medipöydän päälle ja lopulta kokonaisena aana. Putket oli aan molemmissa päissä. Juoksutin Tildaa aluksi putken kautta aalle lelua heittäen ja sitten edestakaisin putkien väliä aan kautta. Lelun heittäminen oikeaan aikaan juuri ennen kuin Tilda meni aalle osoittautui minulle hankalaksi ja juoksukontakti epäonnistui selvästi niillä kerroilla, kun ajoitus meni pieleen ja kettu syöksähti pallon perään. Muuten tuo pieni vaikutti oikein pätevältä juoksijalta ja useammin onnistui rytmittämään laukkansa oikein neljään kuin että laukkasi alastulon yhdellä laukalla. Oli myös ihanaa huomata kuinka Tilda putkesta tullessaan fokusoi aalle ja kiihdytti ylösmenoon. Se oli selvästi kivaa, vaikkakin juoksut verottivat vireestä suuren osan. Kokeillaan nyt, miltä juoksukontakti alkaa vaikuttamaan. Kertaakaan koko estettä tehdessä Tilda ei tarjonnut 2on2offia, paikallaan seistessä sitten kyllä...

Ohjaajan valssitreeniä jatkettiin myös, mutta koska pikkukettu oli pöksyjensä kanssa jo aivan väsähtänyt, sain parikseni pienen vaaleanruskean salaman. Olipa hurjaa juosta niin nopean koiran kanssa! Ja superhauskaa! Sain todenteolla pinkoa ja onnistuin tekemään kaikki valssitkin peräjälkeen. Tarkoitus oli saada treenattua valsseja kunnolla vauhdilla ilman että Tilda ja minä turhaudumme hommaan molemmat sekä saada minulle fiilis, että onnistun niissä ja niitä voi käyttää. Se onnistui! Pitkään aikaan agilityn riemu ja itsensä ylittäminen ei ole ollut yhtä vahvasti läsnä yhtäaikaa. Ihana Sinni, joka antoi oman mokailuni ehdoitta anteeksi ja teki innolla töitä koko ajan.

Tästä päästiinkin hyvällä aasinsillalla taas kerran pohtimaan Tildan virettä. Rasittavaa on kuinka se laskee kuin lehmän häntä eikä treenistä tule mitään enää viiden minuutin kaahotuksen jälkeen. Ei saada koskaan kunnon ohjaustreeniä tehdyksi, koska parin toiston jälkeen Tildaa ei meinaa saada hyppäämään ensimmäistäkään estettä. Sen kiinnipitäminen ja hetsaaminen tai autoon laittaminen auttaa vähän, mutta ei suuressa määrin. Flyballia Tilda pystyy tekemään pitkäänkin vire todella korkealla samoin noutamaan. Tosin niissä treeneissä se on joutunut sivusta seuraamaan koko ajan toisen koiran tekemistä päästen itse välillä töihin. Flyballin, noutamisen tai agilityn katseleminenhan saa tunnetusti pikkuketun kiljumaan... Hannan etenemis- ja nopeustreeniä aiemmin tehdessä Tildan vire pysyi hyvin ylhäällä pitkän treenin. Muitakin meille helppoja agiratoja tehdessä vire on pysynyt. Eikä näissä ole välillä katseltu muiden menoa, korkeintaan Tilda on ollut hetken autossa odottamassa vuoroaan niin kuin muissakin agitreeneissä. Mietittiin, ettei kettusella vireen hallinnassa kai voi ongelmaa olla, kun se tietyissä tilanteissa saa sen kuitenkin pidettyä korkealla pidemmän aikaa. Voiko se vaan olla niin totaalisen herkkä, että aistii minun pienetkin tunnetilan vaihteluni ja ottaa itseensä? Tai jääkö se miettimään tekikö oikein, jos en palkkaakaan tai anna selvää palautetta tehdystä työstä? Eikö Tilda olekaan syttynyt agilityyn, vaikka kiljuu ja tärisee kun ajetaan hallin pihaan ja avaan auton oven? Noidankehä ainakin on selvä turhautumiseni ja Tildan vireen laskemisen kohdalla. Kunnon itsetunnon buustaus kuuri tiheällä palkalla voisi olla paikallaan... Nyt juoksujen aikaan tosin siitäkään tuskin on apua. Kummallinen tapaus tuo villikko. Kun pääsisikin sen pään sisälle ja tietäisi mitä kaikkea se miettii.

Herkkis <3

Agilitya kolmosissa

Eihän se niin erilaista ollutkaan, mitä luulin. :) Loppujen lopuksi oikein kiva päivä kaiken sen ahdistuksen ja jännittämisen jälkeen!

Olin siis ilmoittanut meidät ensimmäistä kertaa kolmosluokkaan (Hannan kannustuksella) Tamskin kisoihin Lempäälään. Ajatuksena oli, ettei meidän agility hetkessä muutu sen kummemmaksi vaikka jättäisin kisaamatta ja treenaisin vaan. Ainoastaan kolmosissa starttaamisen mörkö ehtii kasvaa valtavan suureksi... Tildan kolme päivää ennen kisoja aloittamat juoksut eivät yhtään helpottaneet jännitystä. Edellisiltana olin täysin vakuuttunut, etten yksinkertaisesti pysty lähtemään kisoihin ja hallilla minien rataantutustumista katsellessani meinasi itku tulla. On se jännitys vaan kokonaisvaltainen tunne.

Ekana startattiin Esa Muotkan hyppärillä. Paljon suoria putkia ja rytmitystä. Riisuin Tildan pöksyt jo radan ulkopuolella ja kannoin pikkuketun maton päälle lähtöön. Siltikin se jäi nuolemaan itseään ja sain herätellä sen lähtövalmiuteen. Oli kuitenkin itsevarma olo ja Tilda oli virittyneen tuntuinen. Heti toisen esteen takaakierto onnistui, seuraavalta sain Tildan ohi ja kepeille vienti jäi yritykseksi kun edessä oli monta houkuttelevaa putkea. Sitten mentiinkin pitkä pätkä yhdessä hyvään rytmiin. Ennen viimeistä putkea tein hypylle pakkovalssin liian hätäisesti ja ohjasin Tildan takaakiertoon. Loppuun juostiin kuitenkin hyvillä mielin ja helpottuneina. Ei se ollut kamalaa ja Tilda oli ihana! Kettunen pinkoi radalla hurjaa vauhtia ja alku sähellyksen jälkeen oli hyvin kartalla ohjauksista.

B-agirata oli Arto Laitisen käsialaa. Lisäjännitystä toi kontaktit, mutta perusohjauksilla radalla pärjäsi. Mietin jopa juosseeni kakkosissa hankalampiakin pätkiä. Saatiin kisarutiini hyvin päälle Tildan kanssa, eikä pöksyjen riisuminenkaan enää haitannut. Aan kontaktille kettu teki mallikkaan 2on2offin ja loppusuoran puomille lähdettäessä tajusin meidän tekevän nollaa. Se sitten kostautuikin ja Tilda juoksi puomin kontaktilta läpi kohti edessä häämöttävää putkea. Päätös tiukasta linjasta kontaktien suhteen oli tehty, joten kutsuin Tildan takasin kontaktille. Hylly ja pois radalta. Parasta oli, että fiilis oli silti loistava!

Laitisen A-agirata noudatti samoja linjoja. Tilda tuntui vähän väsähtäneeltä ja omakin olo viiden tunnin kisarupeaman jäljiltä ei ollut enää paras mahdollinen. Alku lähti hyvin, mutta hankalaan keppikulmaan Tilda ei taipunut. Siitä muutama kielto ennen kuin päästiin jatkamaan. Tuntui, että pakka ei pysynyt enää kasassa keppiepisodin jälkeen ja ohjasin Tildan kahteen putkeen väärän päähän. Juostiin kuitenkin loppuun, että päästiin kontakteille. Nyt olikin mallikkaat pysäytykset! Joka radalla tänään tuntui itseasiassa olevan meille vielä aavistuksen epävarmoja keppikulmia, joten niitä nyt vielä treeniin. Muuten kettunen pujotteleekin varmasti.

Olipa mahtavaa kisata pitkästä aikaa. Ja onneksi en jättäytynyt pois juoksujen takia. Tulipahan aloitettua kolmosluokka oikein extrajännityksellä ja silti selvittyä siitä näinkin hyvin. Varmasti eteen tulee vielä paljon vaikeampiakin ratoja, mutta sainpahan taas tunteen, että me voidaan onnistua! Kannustusta sain jälkikäteen, että toka rata oli hieno, sellainen joka olisi voinut ihan hyvin olla nollakin. Se olisi ehkä ollutkin nolla meidän ekoista kolmosten kisoista, jos olisin antanut Tildan juosta puomilta putkeen... Mutta olenpa myös ylpeä siitä, että palautin villikon kontaktille ja otin hyllyn.