Viimeiset eväät taipumiseen

Maanantaina oli vihoviimeinen taipparikurssikerta ja tiedossa oli koko taipparisetti: vesityötä, hakuruutu ja jälki. Tildan kanssa käytettiin vapaa-päiväni hyödyksi ja pakattiin jo aamulenkille vaakku reppuun. Tarkoitus oli saada kettuselle varis kantoon ja "hankalaranta"-treenit käyntiin. Ajeltiin Sääksjärvelle, jossa tiesin olevan parikin suolampea. Tildalle on ylitsepääsemättömän jännittävää mennä veteen, jos etutassut eivät osu pohjaan. Taippareissa vesityöhön ei aina osu kuitenkaan sileähiekkainen biitsi, joten sinne suohonkin on vaan molskahdettava. Noutaminen vedestä on Tildan elämäntehtävä. Tälläkin kertaa keppi oli haettava lammesta, vaikka jokunen hetki siinä meni ennen kuin pikkukettu uskalsi laittaa itsensä suoraan veden varaan. Muutaman hienon molskahduksenkin näin! Uinnin jälkeen kaivettiin varis esiin. Vaakku oli ensin sukassa ja kädestä Tilda heti ottikin linnun suuhun ja kantoi sitä. Haetutin varista pienen matkan päästä muutaman kerran ja kyllä se sen nouti ja palauttikin! Lopuksi otin sukan salaa linnun päältä pois, siivet oli vielä sidotut ja voi ihme - pikkukettu nouti ja toi vaakun käteen! Valoipa tuo taas pientä uskoa siihen, että me joskus ne taipparit läpäistään. :)



Aamutreenin jälkeen.

Iltasella hypättiin sitten taas autoon ja porhallettiin Kangasalle. Treenit aloitettiin jäljellä. Tälläkin kertaa jälki vedettiin variksella, mutta kaatona oli oikea kani. Nyt jälkivaris laitettiin visusti piiloon tollereiden neniltä ja se toimi. Tilda ei ensin meinannut lähteä jäljelle, mutta uusintalähetyksellä nenä vei kettusen hienosti kanin luo. Nuuskuttelua, mutta ei ylösottoa. Kouluttaja meni heittämään kania Tildalle pari kertaa ja niin tuo pieni vaan otti ja kantoi kanin puoleen väliin matkaa. Kehotuksesta Tilda otti kanin uudestaan suuhun ja toi muutaman metrin päästä minusta sivuun. Vähän oli "mun kani" -eleitä havaittavissa, mutta super Tii! Vastaava suoritus taipparipituisella jäljellä olisi riittänyt hyväksymiseen.

Seuraavana päästiin vesitöihin. Tarkoitus oli heittää lokki ensin maalta veteen ja toisen kerran veneestä kauemmas. Tildan mielestä suoranta oli kuitenkin liian pelottava, joten kouluttaja kehoitti lähettämään Taavetin "helpommasta" kohdasta (eli samanlaisesta äkkisyvästä vajoavasta rannasta). Uusintalähetys parin metrin päässä vedessä kelluvalle lokille ja Tilda jäi edelleen kauhomaan vettä. Odoteltiin ja kannustin Tildaa hiukan menemään veteen. Piippailujen, kauhomisten, tärinöiden ja erilaisten sijaistoimintojen jälkeen Tilda pääsi veteen. Levällään kelluva iso lokki vajosi kuitenkin tassujen voimasta veden alle joka kerta, kun pieni ui lähelle. Upeasti kettu jaksoi taistella luovuttamatta ja sai viimein lokinretkaleen hampaisiinsa! Maalle astihan se sitten oli ylpeänä tuotava. Kouluttajan sanoin tuo vesinouto oli lottovoitto Tildalle ja voitoksi se jätettiin. Venettä oli lähtiessä vähän haukuttava, aika jännä...



Viime viikon treenikerralta. Lokki maalla. (c) Risto Syrjä



Viime viikolla ranta oli helppo. (c) Risto Syrjä



Ja lokki tuli hienosti käteen :) (c) Risto Syrjä

Hakuruutuun saikin sitten valita damit tai vaakut. Pohdinnan jälkeen päätin laittaa Tildan damiruutuun. Se kuitenkin vasta oli aamulla ensimmäisen kerran ottanut variksen kunnolla kantoon, enkä vielä ollenkaan luottanut siihen, että sama tapahtuisi uudestaan. Hakutyö olikin kettusella vähän hakusessa. Lähellä oleva jälki piti käydä tarkastamassa ja se taisi innoittaa sitten muuhunkin ylimääräiseen nuuskutteluun. Kaksi damia sain hyvin käteen, yhden lähettämällä Tildan suoraan damia kohti ja yhden Tilda haki, kun käveltiin yhdessä lähelle damia. En tiedä, missä pikkuketun ajatukset olivat, eivät ainakaan samoissa töissä, kun minulla. Onneksi Tildalta on nähty myös hyvää hakutyöskentelyä ja tiedän, että sen se osaa - kun vaan viitsii.

Kaikinpuolin tähän oli jokatapauksessa erittäin hyvä päättää taipparikurssi. Paljon saatiin eväitä omiin treeneihin ja toivoa NOU1 -tuloksen saavuttamiseksi. Tavattiin myös mukavia ihmisiä ja koiria, joiden kanssa toivottavasti jatkossakin törmättäisiin ja päästäisi treenailemaan. :)



(c) Risto Syrjä

Toisen kerran aksaepikset

Niin... Tiistaina käytiin Takkujen järjestämissä agilityepiksissä. Epätoivoisin ja nujerretuin fiiliksin sieltä lopulta pois lähdettiin. Ei siis mennyt ihan niin kuin olisin toivonut... Vaikkakin oikeasti lopputulos ei ollut niin paha kuin miltä tuntui. Olisipa päässyt edes joku tuttu kisoihin mukaan kuvaamaan ja sanomaan, ettei se nyt niin huono ollut. Yritänkin nyt miettiä kisoja positiivisessa valossa.

Epiksissähän ei tiedä lähtölistoja etukäteen ja koska uusintakierroksenkin saa ottaa, voi odotusajat venyä pitkiksikin. Näissä kisoissa luokkajärjestys oli putkiluokka - möllit - kilpailevat. Ilmoitin meidät mölliradalle sekä kilpailevien radalle. Putkiluokkalaisia olikin kisoissa hurjan paljon, joten Tilda taisi joutua autossa odottamaan toista tuntia ennen omaa vuoroa. Kierrokset olivat kettusella sitten sen mukaiset... Radalla Tilda juoksi miljoonaa - miljoonavauhtia esteelle, joka vaan sattui eteen tulemaan. Ohjausta pikkukettu ei kuunnellut ollenkaan. Päätin lennosta ottaa uusintakierroksen. Jospa suurimmat kierrokset olisivat jo laskeneet. Mutta toinen kierros mölliradalla oli aikalailla samanlaista häsellystä kuin ensimmäinenkin... Luulen, että Tildan liian suurien kierrosten lisäksi meidän epäonneksi koitui helppo rata ja sen takia huolimaton ohjaus. Mahtavaa olisi, jos Tilda liitäisi aina radalla sillä vauhdilla kuin tiistaina - minun vaan pitäisi saada kettu hallintaan.

Kilpailevien radalla fiilis oli huomattavasti parempi. Tilda kuunteli ja sain sen haltuun kohdassa, jossa halusinkin. Kepit pikkuinen pujotteli varmasti ja kontaktit olivat puomilla ja aalla hyvät. Heti toisen esteen ohjaus vaan oli hankala, enkä onnistunut ajoittamaan sitä oikein. Viimeisenkin hypyn jätin jostain syystä kokonaan ohjaamatta. Eipä tainnut siis olla kummankaan päivä, mölliradalla Tilda juoksenteli omiaan ja kisaavien radalla minä ohjasin omiani.

Enemmän treeniä tarvitsee kuitenkin ohjaaja. Ohjauksen tarkkuus on Tildan kanssa tärkeää, pitäisi myös ohjata alempana. Se on kuitenkin varmistettu, että kisatilanteessakin kaikki esteet ovat hallussa. Nyt vaan kisatreeniä lisää! Kesäkuussa sitä saadaankin ehkä ainakin kahtien epiksien verran. Katsotaan niiden jälkeen uskaltautuisinko villitollerin kanssa jo virallisiin kisoihin. :)



Mejää ja flyballia siinä sivussa

Ollaan oltu superahkeria tällä viikolla! Maanantaisten taipparitreenien jälkeen jatkettiin agilityepiksillä, flyballilla, agilitylla ja mejällä. Tokoakin ehdittiin eilen tehdä vähän! Ohhoh. Siinäpä lajirepertuaari.

Tamsk järjestää flyballtreenejä keväällä ja kesällä noin kerran viikossa. Pääsimme keskiviikkona kokeilemaan lajia näin alkuun ja katsomaan, mitä mieltä pikkukettu pallosta ja sen hakemisesta olisi. Flyballhan on nopeuslaji, jossa kaksi neljän koirakon joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan. Koirat lähetetään viestinomaisesti neljän hyppyesteen takaa hakemaan pallo laatikosta ja tuomaan se hyppyjen kautta takaisin lähetysalueelle. Flyball-laatikosta aloitimmekin treenin. Koira laukaisee pallon laatikosta koskemalla laatikon seinämää. Tilda hoksasi nopeasti, kuinka pallon saa kolosta ja ihmeekseni tarjosi sitä heti minulle. Treenien päätteeksi otettiin kisanomainen kierros neljän koirakon kesken, jossa kahden hypyn takaa lähetettiin koira pallon hakuun. Hienosti jokainen koira sai pallon laatikosta, mutta vielä jäi treenattavaa siinä, että jokaisen esteen kautta on tultava takaisinkin ohjaajan luo. Tilda oli koko treenin ajan tosi täpinöissään pallosta ja nostatti kierroksiaan katsomalla muiden koirien spurtteja. Hyvä näin - innostusta lajiin siis löytyisi! ;) Jospa otetaan flyball kesän ajaksi höntsäilyksi mukaan ja käydään jokusen kerran treenailemassa...

Mutta viimein... Tänään oli vuorossa kauan odotettu mejä -koulutus. Pitkään olen jo halunnut kokeilla, kuinka Tilda ajaisi verijälkeä ja nyt Pirkanmaan palveluskoiraharrastajat tarjosivat siihen kivan mahdollisuuden. Isäntäkin saatiin lähtemään reissuun mukaan ja myös kiinnostumaan lajista entistä enemmän!

Päivä aloitettiin teoriaosuudella, jossa kuultiin monipuolisesti mejä-kokeen kulusta ja jäljen treenaamisesta. Koe on kaksipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä jokainen osallistuja tekee jäljen. Toisena päivänä jäljet ajetaan sekä jokainen osallistuja on tekemällään jäljellä mukana oppaana. Jälki on piirretty karttaan ja jäljen tekijän on osattava kartan ja kompassin avulla suunnistaen vetää jälki maastoon. Mejässä on avoin- ja voittajaluokka, avoimen luokan jäljen ollessa noin 900m pitkä ja voittajaluokan 1400m. Aikaa koiralla kummassakin luokassa jäljestämiseen on 45 minuuttia. Avoimen luokan jäljessä on kaksi kulmaa ja niissä makuut, joissa on potkittu maata ja pöyritelty veristä sientä (haavoittuneen eläimen makuupaikka). Jäljessä on alku, kaksi makuuta ja kaato, joiden välissä on kolme suoraa kulmikkaisen U-kirjaimen muodossa. Alku on samanlainen kuin makuut, mutta kaadosta (eläimen kaato paikka) löytyy lisäksi esim. peuran sorkka. Jälki vedetään liinan päässä olevalla sienellä, johon alussa ja makuilla kaadetaan naudan tai riistaeläimen verta. Verta jäljen tekemiseen käytetään kokeessa 3dl ja jäljen annetaan muhia maassa noin 18-24 tuntia. Meille oli tänään veret lantrattu vastaamaan 18 tunnin jälkeä. Jäljet itsessään vastasivat muuten avoimen luokan jälkiä, mutta olivat vain noin 150m pituudeltaan.

Jäljestämistilanne oli alkuun Tildan mielestä jännittävä ja heti metsään tullessamme se haukkui kouluttajan ja muut kurssilaiset. Oli myös epäilyttävää, kun opas lähti metsään kulkemaan jäljen sivussa edellämme. Jäljelle Tilda lähti hyvin, kun näytin alkua ja kkannustin eteenpäin. Kettunen tiesi heti, mitä pitää tehdä. Ilmavainua käyttäen se otti alkuun jo melkoisia spurtteja ja jouduin hidastamaan vähän pikkuketun tahtia. Onneksi myös maavainu oli Tildalla käytössä. Ihmiset jäljen laidalla välillä häiritsivät Tildaa ja muutaman kerran täytyi karvamadon käydä kieriskelemässä sivummalla. Käskettäessä Tiitiäinen palasi hyvin jäljelle. Se selvästi tiesi koko ajan, missä jälki menee. Makuut Tilda merkkasi haistelemalla. Tosin kiire oli jo jatkaa jäljestämistä ja jouduin kutsumaan Tildan takaisin katsomaan makuita paremmin. Viimeisellä suoralla pikkukettu teki piston eli ajautui jäljeltä sivuun ja palasi toisesta kohtaa takaisin. Veren haju leviää maastossa laajemmalle alueelle kuin vain vedettyyn kohtaan, joten pistot ovat tavallisia ja sallittuja. Hienosti päätyi Tii kaadolle ja haisteli ja nuoli sorkkaa tohkeissaan. Ottipa se sen kantoonkin hetkeksi ennen kuin luovutettiin sorkka pois!

"Osaa se jäljestää" ja "ilmavainuinen koira" jäivät päällimmäisenä mieleen kouluttajan kommenteista. Nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin saattoi laittaa Tildan haahuilut jäljellä ja hyvän jälkikoiran siitä kuulemma treenillä saisi. Varmasti teemmekin kettuselle verijälkiä lisää. Oli se sen verran mielenkiintoista katseltavaa. Ja ihanaa oli nähdä jälleen kerran metsästyskoira sille luonnollisessa puuhassa. Kaksi muuta koiraa koulutuksessa olivatkin rottweilereita, joten pienoiselta etulyöntiasemalta tuntui... Hieno pieni punainen! :)

On se vaan metsäkoira tuo kuikelo <3

Lokki tuli!

Taipparikurssia on käyty nyt jo neljä kertaa eli enää yksi treeni odottaa ensi viikolla. Viime viikosta ei suurempaa kerrottavaa ollut... Tutustuttiin varikseen ja pupuun sekä tehtiin hakuruutu variksilla. Tulos oli sellainen kuin odotinkin. Varis oli täysin sula, joten Tilda ei ottanut sitä kunnolla kantoon. Suurella motivoinnilla ja variksen kopittelulla saatiin kettunen nappaamaan varis, mutta eipä siitä kantamista tullut. Hakuruudulle kävi sitten yllättäen, niin ettei sieltä mitään tullut. Nyt olen sitten kotona naksutellut Tildalle sulan variksen nostamista. Kylppärissä tämä sujuu ihan hyvin ja Tilda tuntui jopa innostuvan. Metsässä olikin sitten muita kiinnostavia hajuja... Sukkaa vaakun päällä voisi vielä testata. Pupua Tii ensin haisteli kovasti ja otti sen sitten kantoon, kun vähän innosti. Samaan suuntaan mun kanssa en Tildaa ja pupua kyllä saanut kulkemaan.

Tänään sitten oli vuorossa vesitöitä ja jälkeä. Ensin tutkittiin lokkia maalla. Selvästi lokki oli kaikille koirille mieluisampi kuin varis. Useampi tolleri otti lokin suuhun, kun kopiteltiin ja vieras ihminen hetsasi lokilla. Myös Tilda. Vähän oli kyllä iso lokki hankala pienen ketun suussa... Päivän lempparina jokaisella koiralla taisi olla uiminen! Ihania loikkia veteen nähtiinkin! Tilda lähti muita huomattavasti hillitymmin veteen, vaikka intoa noutoon piisasikin. Tarkkaa työtä Tiiteli tekikin ja toi ensin damin ja seuraavaksi lokin ilman turhia mietteitä. Miten hieno likka! :) Vähän sivuun Tilda lähti tuomisiaan kummallakin kerralla palauttamaan, mutta kun menin vastaan, niin dami ja lokki tulivat käteen. Ohhoh!

Jälki vedettiin variksella ja kaadoksi laitettiin kestokani oikealla pupulla maustettu sukka lisukkeena. Taippareissahan jälki vedetään kanilla ja kaatona on kani, joka koiran täytyy tuoda ohjaajalle. Tilda eteni jäljellä hyvin ja kävi pupun luona sitä ottamatta. Matka jatkui jäljen lähettyvillä pyörien ja ihmetellen. Kutsuin Tildan luokse ja lähdimme yhdessä etenemään jälkeä pitkin. Hienosti Tii johdatti minutkin pupulle, mutta käveli itse sen ohi jättäen pupun melkein huomiotta. Vasta, kun näytin Tildalle pupun ja tarjosin sitä, pikkukettu otti sen kantoon ja toi pois metsästä. Tiellä sain kehotuksesta pupun käteenkin.

Tätä treenin jälkiasiaa pohdimme kurssilaisten kanssa sivussa. Voiko jäljen vetää variksella, jos sen päässä on kuitenkin kani? Eikö ole aika ristiriitainen tehtävä seurata variksen hajua ja päätyä pupulle? Eihän siinä voi ymmärtää, että pupu on tarkoitus hakea, jos jälki on eri. Etenkin, kun ihminen jälkivariksen kanssa seisoi metsän reunalla. Huomioitiin, että varmaan jokainen tolleri seurasi kyllä jäljen, mutta jätti pupun maahan ja kävi katsastamassa ihmisen, jolla jälkivaris oli. Kultaiset taas taisivat kumpikin hakea hienosti jäljen päästä pupun. Näkyykö tässä myös kultaisennoutajan ja tollerin ero: tolleri miettii, miettii ja kyseenalaistaa, kun taas kultsu päätyy helposti lopputulokseen, että tämä sen on pakko olla ja ottaa kanin. Itse, kun olen vetänyt Tildalle jäljen kaninnahkadamilla ja jättänyt saman "pupun" kaadoksi, on Tiiteli jäljestänyt ja tuonut pupun käteen. Tiedä sitten varmasti, mikä tässä treenissä oli...

Hienoa kuitenkin, että lokki tulee vedestä ja pupunkin uskon olevan Tildalle helpompi kannettava kuin varis. Pieni toivo taas taippareita kohti luotu! Ensi viikolla viimeistään päästään kuuntelemaan ampumistakin ja noutamaan suolammesta. Suorannasta veteen menemistä ehkä käydään ennen sitä harjoittelemassa vielä, ettei Tildan tarvitse kauhoa damia tai lokkia rantaan... ;)



Retki Seitsemisen kansallispuistossa

Lomani päätökseksi ja vapaan viikonlopun kunniaksi lähdimme eilen koko perhe Seitsemisen kansallispuistoon. Suunniteltu reitti oli n. 12 km. Aika sopiva matka olikin pieneksi päiväretkeksi. Haaveeksi jäi yhden yön telttaretki Tilda mukana.. Katsotaan, milloin saadaan sellainen toteutettua.

Lähtö

Kettu ylös suosta

Nuuskuttelua

Ruokapaikka

Lunki vahtikoira

Mötkö

Pitkäjärvi

Konna polulla

Hörppy joesta

Ihana rasittava Tiitiäinen. Ihmisiä tuli muutamia reitin varrella vastaan ja ajauduttiin taas pohtimaan kettusen käytöstä. Mikä siinä on, että yllättäen vastaantulevat ihmiset saavat Tildan haukkumaan kohjona häntä pystyssä? Epävarmuus, puolustaminen? Niin kuin aiemminkin olen sanonut, korvat sulkeutuvat kun kohde on lukittu. Kun tulen itse perässä Tildan luokse ja kävelen tyynesti ohi vieraista, voi kettunenkin jatkaa matkaansa. Myös kun otan Tildan kiireesti hihnaan, on ohikulkijat haukuttava. Jotain erikoista tilanteessa nyt on... Varmasti Tilda on nyt jo oppinut epävarmaksi yllättävävieras -tilanteessa ja oma kiihtymiseni saa aikaan juuri sen ei-toivotun reaktion. Mutta kuinka tilannetta voisi treenata positiivisen kautta ja olemalla itse rentona, kun en voi testata vieraiden vastaantulijoiden kohdalla, että lähteekö Tii haukkumaan vai sattuisiko pysymään namilla nätisti sivulla?

Kiva puoli Tildan retkeilyssä oli se, että pikkukettu pystyi olemaan koko nuotiopaikalla olomme ajan hihnalla kiinni puussa ilman jatkuvaa kiljumista ja rempomista. Olin jopa vähän yllättynyt tästä. :) Tarkkana koirana Tilda toki aluksi haukkui kaikki möröt (äänet, epämääräiset mättäät ja vastarannalla haukkuvan kaikukoiran), mutta ajan kuluessa saatettiin kumpikin lähteä rantaan ja Tilda jäi hiljaa paikalleen. Nuotiopaikalla samaan aikaan ollutta pariskuntaa ja koiraa Tii piti koko ajan silmällä myös, mutta jätti heidät rauhaan.

Taidan tähän vetää johtopäätöksen, että kaivataan rauhoittumis-/passiivisuustreeniä sekä yllättäviä ihmisiä. Ehkä mennään joku aurinkoinen päivä vaan istuskelemaan tuohon lähipuistoon ja odotetaan, että ohikulkijoita tulee rappusia ylös. Josko se auttaisi joskus... Kaikenkaikkiaan meillä oli mahtava retkipäivä! Pian uudestaan teltan kanssa!

Hei me tehään hommia!

Maanantaina pikkukettu pääsi taas noutopuuhiin, kun oli taipparikurssin toinen kerta. Tilda oli aivan nuutunut ja ihmeissään, kun lähdettiin vain pikaisen kotona pyörähtämisen jälkeen taas autoon. Näytelmäturistina olo ja Lovan kanssa viikonlopun riekkuminen taisi pikku-Tiitä väsyttää... Lisäksi takana oli paljon kuumassa autossa istumista. Ei siis tänäänkään vaikuttanut parhaalta mahdolliselta moodilta, kun pakkasin Tiitelin ja treenirepun autoon.

Ohjelmassa oli varikseen tutustumista sekä kuuden damin iso hakuruutu. Annoin Tildan katsella autosta, kun pari koiraa ennen meitä sai touhuta vaakun kanssa. Pieni piippailu kuului häkistä koko ajan. Ollaan kotona treenattu kohmeisella variksella, mutta nyt meille esiteltiin tuore vaakku. Tilda oli kiinnostunut linnusta, mutta ei ottanut sitä kantoon. Vähän kokeili hampailla, kun kädestä annoin ottaa, mutta maassa varis aiheutti lähinnä kummastelua. Taisi tuore varis saada kettusen hämmennyksiin, enemmän innoissaan se on omasta jäisemmästä vaakusta ollut.

Hakuruutuun sai Tilda mennä ensimmäisenä. Metsään vietiin kuusi damia koiran nähden. Kolme ensimmäistä Tilda haki järjestyksessä. Kettunen lähti vähän väsyneen oloisesti hakuun, mutta teki töitä hyvin ja juuri niin kuin pitikin. Sain suoraan damit käteen. Neljännestä lähetyksestä Tilda lähti omille hajuille ruudun reunalle. Otin luokse ja lähetin uudestaan, jolloin Tii lähti etsimään. Neljäs dami palautui myös hienosti käteen! Tähän lopetettiin.

Olin tosi tyytyväinen Tildan työhön. Vaikka se selvästi oli väsynyt, niin hommat tuli hoidettua mallikkaasti. Lähetyksessä ainoastaan meinasi olla hankaluuksia, kuinka saan Tildan sivulle, kun ei kettunen ihan ollut kuulolla. Mutta loisto pikkuinen! Nyt se näytti, että osaa ja tietää, mitä pitää tehdä. Pilliluoksetuloa ollaan treenattu ekasta taipparikurssikerrasta asti tehokkaasti. Tilda saa ruokaa nyt vaan pillistä luoksetulemalla, niin kotona, pihalla kuin metsässäkin. Kivasti on luoksetulo alkanutkin vahvistua ja pillistä tullaan niin kovaa kuin tennareilla pääsee. Tätä jatketaan! Damin pitoja ja kantamista ollaan tehty myös ja pikkuhiljaa siinä kehitytään. Nyt vaan treenit jatkuu ensi maanantaita odotellessa! Saa nähdä, mitä mieltä sitten Tiitiäinen on pupusta ja vaakusta.

Lomalla! - touhua ja silmätarkastusta

Tässä onkin taas viikko vierähtänyt vauhdilla! Olen ollut lomalla viime torstaista asti ja menoa ja touhua on riittänyt - rentoutumista unohtamatta. Viikko sitten keskiviikkona juhlittiin koiranpäivää ja loman alkua ja lähdettiin Sarin, Sellan ja Hilpin kanssa Kirskaanniemeen lenkille. Toiset jopa heittivät reissulla talviturkin... Sarille kiitokset kuvista!



Meinaatteko kaverit mennä tonne vai?

Hiipulakin kastautui!

 

Keppi tuli rantaan jäidenkin keskeltä.

Uinnin jälkeinen "siistiytyminen".

Perjantaina sitten oli vuorossa Lovan 1v. synttärilenkki Hervannassa.

Ihana Lova 1 vuotta! :)

Synttärijuhlilta lähdettiinkin Tildan viralliseen silmätarkastukseen Hakametsän eläinlääkäriasemalle. Tuttu paikka oli ja henkilökunta taas kerran todella mukavaa. Kotiin tultiin kuitenkin harmillisin fiiliksin... Silmätarkastuksen tulos oli puncta atrasia eli Tildalla molemmissa silmissä kyynelkanavat ovat vajaakehittyneet ja kyynelkanava-aukot puuttuvat kokonaan. Lisäksi molemmissa silmissä todettiin distichiasis eli ylimääräisiä silmäripsiä. Distichiasis on periytyvä ja Tildan isällä niitä onkin myös todettu. Tätä osasin siis jotenkin odottaa. Kyynelkanava-aukkojen puuttuminen olikin sitten uutta ja jäi vaivaamaan. Tildan suvussa eikä vanhemmilla ole tällaista kuulemma ollut, joten mistähän moinen on sitten Tiille ilmestynyt? Noh.. Kaksi syytä siis selvisi siihen, miksi Tildan silmät vuotavat jatkuvasti. Eipä tarvitse sen takia ainakaan enää eri ruokia testailla niin kuin tähän asti olen tehnyt.

Lauantai aamuna meitä odotti lähtö Hyvinkään kautta Lahteen. Hyvinkäällä pysähdyttiin ryhmikseen, jossa Lova kävi Jonnan kanssa korkkaamassa viralliset näyttelynsä junnuluokassa. Lova oli tuomarin mielestä erittäin hyvä ja luokkansa neljäs. Päivä oli kylmä ja sateinen, joten junnubortsujen jälkeen oltiin heti valmiita jatkamaan matkaa lämpimässä autossa. Matkalla Lahteen huomasin Tildalla punkin, jota tietenkin pysähdyttiin tien varteen ottamaan pois. Tiin elämän ensimmäinen punkki pitikin tiukasti kettusesta kiinni ja jätti muistonsa silmäkulmaan. Lahteen kuitenkin selvittiin ja Tilda ja Lova pääsivät temuamaan vanhempiemme pihalle. Kaverusten lenkki ja leikkikuvista kiitos Jonnalle!

Kovin rentouttava ei Lahtivisiitti ollut. Illalla pimeässä pihassa huomattiin yhtäkkiä, että toinen koira puuttuu. Tilda oli löytänyt aukon aidassa ja pinkaissut naapuriin tai ties minne. Takaisin tullessaan Tiiteli ei kuitenkaan löytänyt reittiä pihaan, vaan jäi aidan taakse tapittamaan. Tien kautta hain kettusen pinteestä takaisin omaan pihaan. Toinen vähiä unia aiheuttanut episodi oli joka aamuinen piippailu makuuhuoneen suljetulla ovella ja haukkuminen keittiössä. Liekö Tilda oppinut, että (aikaisin) aamulla alakerrasta saa ruokaa, kun vanhempani heräävät...

Fannia käytiin myös Lahdessa moikkaamassa. Hyvin mummokoira kulki lenkillä kakaroiden kanssa ja antoi niiden touhuta pihallansa, vaikka varmistelikin koko ajan, ettei kumpikaan tyttösistä pääse yllättämään. Sisään mökkiin ei ollut lapsilla asiaa, kun Fanni vahti ovella.



Jonna kuvasi Fampukan <3