Juoksukontakteja ja mietteliäs kettu

Tilda pääsi tänään juoksemaan aata ja putkia. Edellisissä treeneissä Hannan kanssa alettiin miettimään pikkuketulle juoksukontaktia aalle, puomilla vaatisin edelleen pysäytyksen. Aan pysäytyskontakti kuormittaa valtavasti koiran etupäätä ja vie muutaman sekunnin aikaa radalla. Tildan kohdalla lisäksi mietittiin sen virettä, jota ehkä saataisiin nousemaan, kun radalla olisi yksi huippukiva juoksueste lisää eikä kettusen tarvitsisi miettiä siinä pysähtymistä. Askarreltiin aa ensin maksipöydän päälle matalammaksi, sitten maksi- ja medipöydän päälle ja lopulta kokonaisena aana. Putket oli aan molemmissa päissä. Juoksutin Tildaa aluksi putken kautta aalle lelua heittäen ja sitten edestakaisin putkien väliä aan kautta. Lelun heittäminen oikeaan aikaan juuri ennen kuin Tilda meni aalle osoittautui minulle hankalaksi ja juoksukontakti epäonnistui selvästi niillä kerroilla, kun ajoitus meni pieleen ja kettu syöksähti pallon perään. Muuten tuo pieni vaikutti oikein pätevältä juoksijalta ja useammin onnistui rytmittämään laukkansa oikein neljään kuin että laukkasi alastulon yhdellä laukalla. Oli myös ihanaa huomata kuinka Tilda putkesta tullessaan fokusoi aalle ja kiihdytti ylösmenoon. Se oli selvästi kivaa, vaikkakin juoksut verottivat vireestä suuren osan. Kokeillaan nyt, miltä juoksukontakti alkaa vaikuttamaan. Kertaakaan koko estettä tehdessä Tilda ei tarjonnut 2on2offia, paikallaan seistessä sitten kyllä...

Ohjaajan valssitreeniä jatkettiin myös, mutta koska pikkukettu oli pöksyjensä kanssa jo aivan väsähtänyt, sain parikseni pienen vaaleanruskean salaman. Olipa hurjaa juosta niin nopean koiran kanssa! Ja superhauskaa! Sain todenteolla pinkoa ja onnistuin tekemään kaikki valssitkin peräjälkeen. Tarkoitus oli saada treenattua valsseja kunnolla vauhdilla ilman että Tilda ja minä turhaudumme hommaan molemmat sekä saada minulle fiilis, että onnistun niissä ja niitä voi käyttää. Se onnistui! Pitkään aikaan agilityn riemu ja itsensä ylittäminen ei ole ollut yhtä vahvasti läsnä yhtäaikaa. Ihana Sinni, joka antoi oman mokailuni ehdoitta anteeksi ja teki innolla töitä koko ajan.

Tästä päästiinkin hyvällä aasinsillalla taas kerran pohtimaan Tildan virettä. Rasittavaa on kuinka se laskee kuin lehmän häntä eikä treenistä tule mitään enää viiden minuutin kaahotuksen jälkeen. Ei saada koskaan kunnon ohjaustreeniä tehdyksi, koska parin toiston jälkeen Tildaa ei meinaa saada hyppäämään ensimmäistäkään estettä. Sen kiinnipitäminen ja hetsaaminen tai autoon laittaminen auttaa vähän, mutta ei suuressa määrin. Flyballia Tilda pystyy tekemään pitkäänkin vire todella korkealla samoin noutamaan. Tosin niissä treeneissä se on joutunut sivusta seuraamaan koko ajan toisen koiran tekemistä päästen itse välillä töihin. Flyballin, noutamisen tai agilityn katseleminenhan saa tunnetusti pikkuketun kiljumaan... Hannan etenemis- ja nopeustreeniä aiemmin tehdessä Tildan vire pysyi hyvin ylhäällä pitkän treenin. Muitakin meille helppoja agiratoja tehdessä vire on pysynyt. Eikä näissä ole välillä katseltu muiden menoa, korkeintaan Tilda on ollut hetken autossa odottamassa vuoroaan niin kuin muissakin agitreeneissä. Mietittiin, ettei kettusella vireen hallinnassa kai voi ongelmaa olla, kun se tietyissä tilanteissa saa sen kuitenkin pidettyä korkealla pidemmän aikaa. Voiko se vaan olla niin totaalisen herkkä, että aistii minun pienetkin tunnetilan vaihteluni ja ottaa itseensä? Tai jääkö se miettimään tekikö oikein, jos en palkkaakaan tai anna selvää palautetta tehdystä työstä? Eikö Tilda olekaan syttynyt agilityyn, vaikka kiljuu ja tärisee kun ajetaan hallin pihaan ja avaan auton oven? Noidankehä ainakin on selvä turhautumiseni ja Tildan vireen laskemisen kohdalla. Kunnon itsetunnon buustaus kuuri tiheällä palkalla voisi olla paikallaan... Nyt juoksujen aikaan tosin siitäkään tuskin on apua. Kummallinen tapaus tuo villikko. Kun pääsisikin sen pään sisälle ja tietäisi mitä kaikkea se miettii.

Herkkis <3

Agilitya kolmosissa

Eihän se niin erilaista ollutkaan, mitä luulin. :) Loppujen lopuksi oikein kiva päivä kaiken sen ahdistuksen ja jännittämisen jälkeen!

Olin siis ilmoittanut meidät ensimmäistä kertaa kolmosluokkaan (Hannan kannustuksella) Tamskin kisoihin Lempäälään. Ajatuksena oli, ettei meidän agility hetkessä muutu sen kummemmaksi vaikka jättäisin kisaamatta ja treenaisin vaan. Ainoastaan kolmosissa starttaamisen mörkö ehtii kasvaa valtavan suureksi... Tildan kolme päivää ennen kisoja aloittamat juoksut eivät yhtään helpottaneet jännitystä. Edellisiltana olin täysin vakuuttunut, etten yksinkertaisesti pysty lähtemään kisoihin ja hallilla minien rataantutustumista katsellessani meinasi itku tulla. On se jännitys vaan kokonaisvaltainen tunne.

Ekana startattiin Esa Muotkan hyppärillä. Paljon suoria putkia ja rytmitystä. Riisuin Tildan pöksyt jo radan ulkopuolella ja kannoin pikkuketun maton päälle lähtöön. Siltikin se jäi nuolemaan itseään ja sain herätellä sen lähtövalmiuteen. Oli kuitenkin itsevarma olo ja Tilda oli virittyneen tuntuinen. Heti toisen esteen takaakierto onnistui, seuraavalta sain Tildan ohi ja kepeille vienti jäi yritykseksi kun edessä oli monta houkuttelevaa putkea. Sitten mentiinkin pitkä pätkä yhdessä hyvään rytmiin. Ennen viimeistä putkea tein hypylle pakkovalssin liian hätäisesti ja ohjasin Tildan takaakiertoon. Loppuun juostiin kuitenkin hyvillä mielin ja helpottuneina. Ei se ollut kamalaa ja Tilda oli ihana! Kettunen pinkoi radalla hurjaa vauhtia ja alku sähellyksen jälkeen oli hyvin kartalla ohjauksista.

B-agirata oli Arto Laitisen käsialaa. Lisäjännitystä toi kontaktit, mutta perusohjauksilla radalla pärjäsi. Mietin jopa juosseeni kakkosissa hankalampiakin pätkiä. Saatiin kisarutiini hyvin päälle Tildan kanssa, eikä pöksyjen riisuminenkaan enää haitannut. Aan kontaktille kettu teki mallikkaan 2on2offin ja loppusuoran puomille lähdettäessä tajusin meidän tekevän nollaa. Se sitten kostautuikin ja Tilda juoksi puomin kontaktilta läpi kohti edessä häämöttävää putkea. Päätös tiukasta linjasta kontaktien suhteen oli tehty, joten kutsuin Tildan takasin kontaktille. Hylly ja pois radalta. Parasta oli, että fiilis oli silti loistava!

Laitisen A-agirata noudatti samoja linjoja. Tilda tuntui vähän väsähtäneeltä ja omakin olo viiden tunnin kisarupeaman jäljiltä ei ollut enää paras mahdollinen. Alku lähti hyvin, mutta hankalaan keppikulmaan Tilda ei taipunut. Siitä muutama kielto ennen kuin päästiin jatkamaan. Tuntui, että pakka ei pysynyt enää kasassa keppiepisodin jälkeen ja ohjasin Tildan kahteen putkeen väärän päähän. Juostiin kuitenkin loppuun, että päästiin kontakteille. Nyt olikin mallikkaat pysäytykset! Joka radalla tänään tuntui itseasiassa olevan meille vielä aavistuksen epävarmoja keppikulmia, joten niitä nyt vielä treeniin. Muuten kettunen pujotteleekin varmasti.

Olipa mahtavaa kisata pitkästä aikaa. Ja onneksi en jättäytynyt pois juoksujen takia. Tulipahan aloitettua kolmosluokka oikein extrajännityksellä ja silti selvittyä siitä näinkin hyvin. Varmasti eteen tulee vielä paljon vaikeampiakin ratoja, mutta sainpahan taas tunteen, että me voidaan onnistua! Kannustusta sain jälkikäteen, että toka rata oli hieno, sellainen joka olisi voinut ihan hyvin olla nollakin. Se olisi ehkä ollutkin nolla meidän ekoista kolmosten kisoista, jos olisin antanut Tildan juosta puomilta putkeen... Mutta olenpa myös ylpeä siitä, että palautin villikon kontaktille ja otin hyllyn.

Pikkukettu fyssarilla

Tilda pääsi tänään Elina Karhumäen fysioterapiaan, kun muistin käyttämättömän lahjakortin laatikon pohjalla. Oli jo aikakin... Heti ulkona kävellessä Elina huomasi Tildan vasemman takajalan klenkkaavan jotenkin. Sitä seurattiin sisällä lisää ja näin sen itsekin. Jalka vaikuttaa "löysältä" ja kääntyy tassun kohdalta ulospäin Tildan kävellessä. Istuessa tai maahan mennessä Tilda käänsi vaihdellen toista takajalkaansa ulospäin. Pöydällä Elina tutki ja tunnusteli jalkaa, mutta ei löytänyt siitä mitään vikaa. Reisilihakset pikkuketulla olivat tasaisen vahvat molemmissa takajaloissa ja syvät lihakset muualla hyvässä kunnossa. Elina kehaisikin Tildaa lihaksikkaaksi tyttökoiraksi. Sain ohjeeksi pyytää eläinlääkäriä tutkimaan Tildan polvet ja kintereet kun seuraavan kerran lääkärillä käydään. En tiedä pitäisikö polvet kuvauttaakin... Kuitenkaan kettunen ei arista tai onnu jalkaansa, eikä hyppäämisessäkään ole ongelmia. Elina antoi ohjeeksi tasapainotyynyllä tai jakkaralla staattisen pidon treenaamisen. Ei turhaan olla doboiltu!

Tildaa muuten käsiteltäessä löytyi jumi rintarangasta ja pieni kireys vasemmalla niskassa. Rintarangan kohdalla lihakset olivat kuin kumia ja Tilda selvästi aristi käsittelyä aluksi. Agilitykoiran tavallinen jumipaikka, joka rangan kierroissa ja venytyksissä jää helposti venyttämättä. Tähän Elina antoi kotiohjeeksi rullavenytyksen, jossa kyljellään makaavan koiran rintarangan alle laitetaan parin minuutin ajaksi pyyherulla tai vastaava. Samalla lihaskalvoja voi hieroa auki käsillä tai piikkipallolla. Tildan lannerangassa oli jumia myös jonkun verran ja samaa rullavenytystä voisi käyttää siihenkin. Oikean lonkankoukistajan kohdalta Elina löysi trigger-pisteen, joka saatiin onneksi helposti rikottua. Tilda sai myös akupunktiota vastaavaa käsittelyä muutamiin kipupisteisiin.

Hauskaa oli taas katsella Tildaa pöydällä makaamassa. Jokaiseen pieneenkin ääneen oli pakko reagoida haukahtamalla tai murisemalla. Elina nauroi Tildan olevan nimensä veroinen ja terävä herkkis. :) Onneksi käytiin, kun kireyttäkin nyt selvästi oli. Tilda ei rentoutunut ollenkaan niin kuin joskus aikaisemmin ja siitä huomasi kyllä, että tiettyjen kohtien käsittely teki kipeää. Kettunen saatiin kuitenkin parempaan kuntoon! Mietin, että kumma ettei aiemmin tällaisia jumeja ole löytynyt, mutta onhan tässä reilussa puolessa vuodessa paljon tapahtunutkin. Pari viikkoa kolmella tassulla hyppien on saattanut myös olla mukana aiheuttamassa lihaskireyttä... Ehkä. Nyt pikaisesti piikkipallon ja Ikean lastenjakkaran ostoon!

NOU0

Melkein kaksi viikkoa sitten 12.10. käytiin treenaamassa Auran Nuuskujen järjestämissä taippareissa. Koe pidettiin Mjösundissa Kemiönsaaressa. Meiltä matkaa sinne oli kahden ja puolen tunnin verran, mutta koska oltiin päätetty viettää koko perheen yhteinen syksypäivä luonnonhelmassa nauttien niin eipä tuo matka kauheasti puuduttanut. Oikeastaan oli tosi mukavaa ja rentoa. :)

Oltiin onneksi saatu paikka iltapäiväryhmästä, joten lähtö ei ollut kamalan aikainen. Hyvissä ajoin päästiin kuitenkin koepaikalle ilmoittautumaan ja käveltiin siinä lenkkiä Tildan kanssa. Ja sitten käveltiin vähän lisää. Ja vielä vähän lisää... Aamupäivän ryhmän koe oli venynyt, joten mehän sitte odottelimme. Ja koska Tilda tiesi, että hommia oltiin tultu tekemään, niin piippaus ja kiljuminen alkoi samantien, kun jäätiin paikalleen tekemättä mitään. Autoonkaan en viitsinyt sitä laittaa kiljumaan entistä enemmän kierroksia itselleen, kun ei tiennyt millon pitäisi olla valmis alkupuhutteluun. Viimein tuomari Petri Tuominen saapui ja aloitettiin sosiaalisella käyttäytymisellä tuomarin kertoessa kokeen kulusta. Kaikki muut koirat istuivat niin hienosti hiljaa paikallaan ja iloisena tervehtivät tuomaria sen tullessa moikkaamaan... Tilda oli Tilda. Se teputteli edestakaisin ja jaksoi hetken istua välillä sivulla, pieni piippailukin kuului varmasti kauas. Tuomarin kettunen otti vastaan varovaisesti nuuskuttaen ja sitten sivuuttaen kokonaan.

Yhteisen aloituksen jälkeen lähdettiin lähemmäs koepaikkaa. Koirakkoja oli ryhmässä 8, meidän vuoro oli kuudentena. Tilda oli ainoa tolleri, muut osallistujat olivat kultaisia, flättejä ja labbiksia. Käytiin katsomassa kahden ensimmäisen koiran suoritus vesityössä ja hakuruudussa. Käyttölinjaiset labradorinnoutajat tekivät kumpikin upeasti töitä pysyen ihmeellisen rauhallisina. Nauratti ajatus meidän pikkuketusta sähläämässä ja pohtimassa syntyjä syviä varisten luona.

Liian aikaisin lähdettiin autolle. Otin Tildan ja tehtiin joitakin maltti-istumisia variksella ja muutama nouto ja nosto. Ei meinannut lintu kiinnostaa ja sanoinkin jo, ettei Tilda variksia ruudussa taida tuoda. Sitten lähdettiin kävelemään lähemmäs odotuspaikkaa. Ja odotettiin taas liian kauan. Tilda piippasi ja sinkoili hihnassa joka suuntaan, mutta en hermostunut melkein yhtään!

Viimein pitkien odotusten jälkeen oli meidän vuoro. Tilda oli ihmeen hiljaa rannassa. Ensimmäinen lokki heitettiin rannasta viiden metrin päähän veteen. Tilda haki sen rantaviivalle ja jäi tutkimaan. Annoin siitä tuomarille. Toinen heitto tehtiin veneestä laukauksen saattelemana. Laukaus haulikolla tuli vierestä noin seitsemän metrin päästä ja lokki lensi veteen muutaman kymmenen metrin päähän rannasta. Tilda oli rauhallinen, kuunteli laukauksen ja lähti käskystä uimaan. Reippaasti se ui suoraviivaisesti lokille ja tarttui siivestä kiinni. Toi taas rantaan niin että nostin linnun vedestä tuomarille.

Seuraavaksi siirryttiin parikymmentä metriä rannasta metsään hakuruutuun. Tilda veti, mutta oli ihan hiljaa. Maasto oli ihanaa sammalmätästä ja havupuita, joten näkyvyys ruudussa oli todella hyvä. Taas ammuttiin laukaus ruudun keskellä ja samasta suunnasta heitettiin varis. Sitten sain luvan lähettää Tildan hakuun. Yritin muistuttaa Tildaa taskussa olevasta possunkorvasta, mutta tuomarin painostavan katseen alla se ei oikein onnistunut. Kettu lähti hakuun hyvin ja meni tarkastamaan variksen. "Äh, täällä onkin vaan tällänen ällö... Voisinkohan hakea jotain muuta..." Kierros varikselta jatkui yleisön joukkoon, varispussille ja eväskorille eikä Tildalla ollut aikomustakaan kuunnella luoksetulokutsuja. Se mietti varmaan kovasti juoksennellessaan, kuinka ratkaisisi tehtävän, niin ettei variksia tarvitsisi metsästä hakea. Sain villikon uudestaan lähtöasemiin ja lähetin uudestaan hakuun. Nyt tuomari kehotti käyttämään ääntä ja tekemään jotain, että varis saadaan pois. Käskin uudestaan "hae", kun Tilda oli variksella ja kehuin paljon. Toipa se sen sitten muutaman metrin päähän huonolla otteella. Viisi varista oli vielä metsässä. Tilda lähti etsimään ja löysikin, mutta ei nostanut. Tuomari meni ruutuun kävelemään, jolloin huikkasin perään, ettei leikkisi linnuilla Tildan kanssa. Kehotettiin kettusta hakemaan löytämiään raatoja, mutta tuomarin ollessa ruudussa ei se minua kuunnellut. Sitten piti kytkeä koira.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen
Käyttäytyy hyvin toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Hyväksytty.

2. Uimahalu
Lähtee rauhallisesti rannasta, ui suoraviivaisesti reippaalla tyylillä. Hyväksytty.

3. Hakuinto
Erittäin vaihtelevalla tasolla, pääasiallisesti menee juoksemiseksi. Hyväksytty.

4. Noutohalu
Vesialueella hyvä, maalla variksista ei tänään käynnisty, varikset jäävät noutamatta. Hylätty.

5. Nouto-ote
Lokeista pinnallinen, yhdestä variksesta pinnallinen. Hyväksytty.

6. Palauttaminen
Lokit rannalle, yhden variksen ohjaajan eteen. Hyväksytty.

7. Reagointi laukaukseen
Rauhallinen ja tarkkaavainen, toisella laukauksella pieni ääni. Hyväksytty.

8. Itseluottamus ja aloitekyky
-

9. Yhteistyö
Hyvä. Hyväksytty.

10. Yleisvaikutelma
Pirteän oloinen koira, suoriutuu vesitehtävistä. Tänään haku ei käynnisty ja varikset jää noutamatta. Hylätty.

Tuloksena ensimmäisistä taippareista NOU0. Muutama helpotuksen kyynel vierähti poskelle, kun käveltiin koepaikalta takaisin autolle. Mutta pettymyksestä ei ollut tietoakaan. Tilda teki niin kuin sen saattoi olettaa tekevän koetilanteessa. Monen tunnin pitkä odottelu ei ole koskaan ollut meidän vahvuutena ja nytkään en osannut käyttää aikaa oikein Tildan kannalta. Motivointikeinotkin kokeessa olivat hakusessa, koska tunsin tuomarin silmät selässäni koko ajan enkä uskaltanut törkeästi hetsata Tildaa hakuun. En ollut aiemmin koskaan ollut taippareissa, joten tilanne oli minullekin aivan uusi. Täysin tuntemattomaan tilanteeseen ei voi suunnitella rutiineja ja se vie meidät pois parhaasta mahdollisesta suorituksesta. Nyt on kuitenkin kokeessa kerran käyty ja treenejä voi suunnitella sen pohjalta. Tuomari sanoi meidän kokeen lopuksi ohjeeksi, että treenatkaa variksilla ja tehkää siitä hauskaa. Täytyy ottaa mielikuvitus possunkorvien lisäksi käyttöön ja keksiä hauskoja ylläreitä Tildalle. Hyvä mieli on kuitenkin siitä, että saatiin syksy päätökseen noutotreenien osalta näinkin hyvin. Kettunen on tehnyt loistavia treenejä varisten ja pupun kanssa ja ollaan nähty yhdet taipparit. Vaikkei nyt onnistuttu, niin usko on kasvanut hurjasti! Eikä enää edes tunnu sitä valtavaa taippareiden läpäisy taakkaa harteilla... :)

Kolmosluokkalainen!

Viimein se viimeinen nopea nolla napsahti meidän kohdalle ja saatiin menolippu kolmosluokkaan! Lauantaina oli siis 1-2 -luokkien agikisat Tamskin tallilla. Tuttu paikka, rutiinit ja rento fiilis - siinä ne taikasanat. :)



Kakkosluokkalaisia tuomaroi Anne Savioja. Rata oli helpohko vauhtirata tupla keinulla ja tupla aalla. Oma tunnelma oli rento ja rataan tutustuessa entistäkin varmempi. Sitähän se oli sitten, vauhtia ja varmaa hauskanpitoa. Pikkukettu oli liekeissä! Valssitkin onnistuivat eikä Tilda kaarrattanut mutkia pitkiksi. Ainoastaan aan kontakteihin en ollut tyytyväinen, mutta koska ketulla oli vauhti, fiilis ja keskittyminen kohdillaan annoin anteeksi ja juostiin rata loppuun.

Nyt voidaankin sitten keskittyä taas niihin kontakteihin - ja vireeseen. Kakkosluokkalaisen taakka on heitetty harteilta ja päästään puhtaalta pöydältä aloittamaan talvikausi. Kontakteihin on otettava tiukka linja ja niitä käydäänkin nyt omatoimisesti treenailemassa. Toisaalta pysäytyskontakteihin pitäisi nyt panostaa, kun niitä on tähänkin asti treenattu ja vaatia kisoissakin Tildalta pysäytykset. Toisaalta, jos esim. lauantain radalla olisin Tildan saanut pysäytettyä, niin aika olisi ollut huonompi... Nopeuslajista on kuitenkin myös kyse. Juoksukontaktit houkuttelisivat, mutta sekään ei aina ole radalla loistava ratkaisu. Pitäisi osata molemmat kontaktivaihtoehdot käskystä. Jäädään tätä miettimään ja kysytään joltain viisaammalta.

Vireen kanssa ei ole kisoissa ollut enää ongelmia, kun rutiineista on saatu pidettyä kiinni. Viikko sitten Jyväskylässä startattiin 2-luokan kisaajista ihan ensimmäisinä, kun medit vaihteeksi aloittivat eikä se vaan sopinut meille ollenkaan. Rutiinit rikkoutuivat, kun Jonna haki Tildan autosta ja toi halliin, jossa ehdin parit lämppäliikkeet pikaisesti tehdä Tildan kanssa. Tuoksena oli ihan ulapalla oleva pikkukettu ja häsläävä ohjaaja. Tämän viikon tehoryhmän treeneissä sitten Tilda esitteli superketusta laamaksi -combon. Ehkä viiden minuutin treenin ja muutaman toiston jälkeen vire taas laski kuin lehmän häntä. Onpa ärsyttävää, kun oman ohjaustreenin ja osaamattomuuteen turhautumisen myötä Tilda ottaa itseensä ja kaikki into katoaa. Hanna-koutsin kanssa hetki pohdittiin Tildan vireen laskemista. Toisaalta oli hyvä, että vire-asia taas näin näyttäytyi tutun kouluttajan ollessa paikalla. Jospa siihen saisi uutta tarttumapintaa. Selitin Vappu Alatalon motivointikoulutuksesta, jossa Vappu tulkitsi Tildan suoralta kädeltä ilmapuntariksi, joka on super herkkä minun mielentiloilleni. Siinä enemmän miettiessäni tajusin jättäneeni palkkaamatta Tildaa välillä, kun itse mokailin. Tämä ja oma turhautumisen tunne taisivat laskea kettusen vireen niin ettei se yhtäkkiä enää jaksanut agilitya enää ollenkaan. Hurjaa kuinka niin agilitya rakastava, sen vuoksi kiljuva ja kieppuva ferrari voi hetkessä luopua kaikesta minun takiani.

Välillä todella hankalaa ja välillä ihanan helppoa kaikki. Toisaalta Tilda opettaa mielettömän paljon ollessaan juuri tuollainen kuin on. Se ei päästä helpolla ja sen kanssa joutuu pohtimaan monia asioita moneen kertaan. Mutta onnen tunne, kun yhdessä onnistutaan, on sanoinkuvailematon <3

Jonna kuvasi 21.9.2014

Allergiatestitulokset saapuivat

Maanantaina oli postiluukusta tipahtanut Tildan allergiatestitulokset. Olin jo unohtanut testitulosten odottamisen eikä atopiakaan meillä ole näyttäytynyt kuin muutamilla rapsutuksilla silloin tällöin. Kortisonisuihketta en ole Tildalle laittanut sen dopingvaroajan ja kisojen vuoksi, mutta ei sillä kovasti tarvettakaan ole ollut. Viimeksi lääkäristä saatu shampoo ja hoitoainekin on jäänyt hyllyyn... Täytyy ryhdistäytyä. Vaikkakin testitulokset olivat kyllä positiivinen yllätys.

Heinäratamo: Neg. 0
Jauhosavikka: Neg. 11
Koiranheinä: Neg. 61
Koivu: Neg. 7
Leppä: Neg. 0
Niittynurmikka: Neg. 45
Nokkonen: Neg. 43
Pujo: Neg. 58
Raiheinä: Neg. 30
Suolaheinä: Neg. 44
Tammi: Neg. 21
Timotei: Neg. 44
Acarus siro (varastopunkki): Posit. 230
Alternaria (home): Neg. 8
Aspergillus (home): Neg. 10
D. farinae (pölypunkki): Neg. 94
D. pteronyssinus (pölypunkki): Neg. 63
Kirpun sylki: Neg. 0
Kissan hilse: Neg. 92
Lepidoglyphus (varastopunkki): Neg. 57
Malassezia (Malassezia-hiiva): Neg. 8
Penicillium (home): Neg. 24
Torakka: Neg. 21
Tyrophagus (varastopunkki): Posit. 2880

Viitearvo kaikissa 150.

Eli varastopunkit voimakkaasti koholla, erityisesti Tyrophagus. Muuten negatiivisia kaikki. Eläinlääkärin kirjeen mukaan pölypunkit myös kohonneet vähän sekä kissan hilse. Siedätyshoitoon otettaisiin mukaan positiiviset varastopunkit ja mahdollisesti pölypunkit, koska näillä ilmenee ristireaktioita. Kissa voitaisiin tarvittaessa ottaa mukaan myös.

Tulokset olivat iloinen yllätys. Oikeastaan Tilda on siis allerginen vain varastopunkille. Sitä olin epäillytkin joskus ja oireiden ilmaantuminenkin Tildalla sopii varastopunkkiin. Kun barffi aloitettiin eliminointidietillä, Tilda sai pelkkää raakaa ja treeninameina keitettyä ja pakastettua broilerin sydäntä. Pikkuhiljaa kutinoiden pysyessä poissa saatoin antaa herkkuina hedelmiä ja vihanneksia ja treeneissä juustoa. Myöhemmin mukaan tulivat pakastekuivatut namit ja muut pelkkää lihaa sisältävät herkut sekä kuivatut possun ja peuran korvat. Jossain tässä kohtaa alkoivat kutinat. Tassujen nuoleminen ja pahasti tulehtunut tassu ilmaantuivat kesällä, kun lapin reissulla Tilda oli syönyt ruoaksi Ziwipeak-kuivalihaa. Herkistyminen varastopunkille tapahtui siis uudestaan ja siitä mutkien kautta seurauksena atopia-diagnoosi.

Siedätyshoitoa en aio Tildalla vielä aloittaa. Katsotaan onko se tarpeellinen tulevaisuudessa, mutta nyt mennään paikallisilla hoidoilla ja varastopunkin minimoimisella eteenpäin. Kaikki kaupan herkut pois ja ruoka ainoastaan raakana pakasteena, treeninamit pakastimesta tai jääkaapista. Ei mitään kuivaa syötävää, missä varastopunkki viihtyy. Punkkien varalta siivoustahti olisi myös pysyttävä reippaana ja petivaatteita, mattoja ja Tildan petiä ja alustoja pestävä ja tuuletettava usein. Toivottavasti rapsuttelu taas loppuisi näillä ja tassut voisivat hyvin. Jos aamulenkin voi kävellä ilman pysähtymistä keskelle tietä rapsuttamaan, niin me ollaan kaikki tyytyväisiä.

Taipparitreenikuulumisia

Kuuluu hyvää! :) Joitakin viikkoja sitten olin jo myymässä maitani, kun tuntui ettei mistään tule mitään. Nuuskujen nouto- ja yhteistyökurssilla Tilda kiljui pari tuntia pupua ja dameja eikä sen jälkeen saanut edes leikittämällä varista otettua suuhun. Yhteistreenit Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa eivät sujuneet sen paremmin. Tulin tulokseen, että meillä on vireongelmaa riistankin kanssa. Tilda kuumenee riistasta älyttömästi, eikä sen vuoksi pysty tekemään töitä niin hyvin kuin osaisi. Sama tilanne ehkä kuin agilityn suhteen: Tilda ylivirittää itsensä ja kun sopivaa väylää vireen laskemiseen ei ole, tehtävän tekeminen ei ota onnistuakseen. Oma mielentilani vaikuttaa lisäksi hurjasti. Rauhallisena täytyy pysyä Tildan kiljumisesta ja vauhkoamisesta huolimatta.

Nyt viimeisen kahden viikon aikana on kuitenkin tapahtunut jotain. Ehkä viikottaiset treenit riistan ja damien kanssa ovat saaneet pikkuketussa jotakin aikaan, vaikka suurin osa treenistä on kulunut kiljuen ja kiskoen milloin mihinkin suuntaan. Ollaan tehty myös malttitreenejä, jolloin on pitänyt vaan istua ja katsoa, kun dami tai varis lentää lähellä, eikä kukaan koira ole päässyt noutamaan niitä. Varmasti myös treenipaikan vaihdokset lähes viikoittain ovat tehneet hyvää. Tilda on Nuuskujen treeneissä ollut se suurin kiljukaula (vaikka vesitöissä kiljui kyllä jokainen tolleri), mutta toisaalta näyttänyt osaamistaankin perustottelevaisuuden ja noutojen osalta. Se osaa hienosti, kun vaan pystyy tekemään!

Pari viikkoa sitten Nuuskujen kurssilla Tilda vähän kantoi pupua, teki pari hienoa perusnoutoa variksella ja haki vedestä lokin kaksi kertaa. Viime viikolla treenattiin Elinan, Tommin ja Vilpun kanssa ja Tilda haki ruudun perältä kolme tai neljä varista. Yhden kohdalla Tilda mietti ja lähti jo pois vaakun luota. Palasi kuitenkin itsenäisesti takaisin ja toi linnun minulle. Jee!! Tommi veti kettuselle pupulla 10-15 metrin jäljenkin ja kas kummaa parilla kehoituksella pyörien ja pupuun kompuroiden Tilda toi pupunkin. Seuraavana päivänä Nuuskujen treeneissä Tilda piti taukoa vaakuista noutaen vain dameja  ja tehden malttitreeniä. Pupulla tehtiin noin 20 metrin jälki ilman, että Tilda tiesi mitä tapahtui. Nyt se kantoi jättipupua jo paljon paremmalla otteella ja reippaasti kerran pupun laskien ja otetta korjaten kiikutti riistan eteeni. Vähän olin ylpeä! :) Tänään oli sitten viimeinen kerta nouto- ja yhteistyö kurssia. Tildalle tehtiin suoraan variksilla ruutu, jossa riistat olivat takana ainakin 50 metrin päässä. Yksi varis heitettiin keskelle eteen. Virittelynä tein muutaman malttiheiton variksella, noudon ja muutaman noston. Muuten käveltiin vaan hetki aina kun kiljuminen alkoi. Possunkorvapala taskussa ja Tildan mielessä mentiin lähetyspaikalle. Ensin Tilda haki omat, sitten meni kauas ja mietti variksen luona. Jätti linnun ja teki kierroksen metsässä ja palasi saman variksen luo, otti suuhun ja palautti suoraan. Palkkasin nameilla ja kehuilla. Viimeisestä variksesta Tilda ei meinannut saada vainua. Lopulta sekin löytyi, mutta vaakun tarkastettuaan kettunen tuli luokse. Uudelleen lähetyksellä nappasi ja toi. Supersuperpalkka kehuilla ja siankorvalla! Melkein heti perään Tilda pääsi jäljestämään 20-30 metrisen jäljen ja samanlailla itsevarmasti sain pupun jalkojeni juureen. Ja pikkuketulle peurankorvaa!

Lyhyessä ajassa on tapahtunut siis ihmeitä. :) Nuuskujen kurssia vetänyt Riikka oli ihanan kannustava ja antoi hyviä vinkkejä sekä henkistä tukea. Me jatketaan ohjelmistossa malttitreeniä ja kierrosten laskemista kävellen ja jotain pientä tokoillen. Palkan täytyy olla näissä puuhissa Tildalle parasta ja kehujen ylitsevuotavia. Minun täytyy osata rauhoittua ja olla rento, vaikka pikkukettu heittäisi kiljuen volttia. Hermostuminen tai jännittäminen ei johda tässä tapauksessa mihinkään. Riikka kehui Tildan perusnoutoa hienoksi ja varmaksi. Siltä saa damien kanssa jo vaatia kunnollista käteen palautusta, koska se osaa ja tietää. Variksia Tilda etsii ruudusta hyvin ja nenä auki koko ajan. Se jää helposti miettimään vieraan variksen kohdalla, mutta on nyt jo kuitenkin pariin kertaan tehnyt itsenäisesti ratkaisun palata hakemaan jättämänsä variksen. Ja kun se kantaa, se kantaa varista pääsääntöisesti hyvällä otteella. Pupun kantamisessakaan ei ole enää pulmaa ollut. Täytyy vaan pitää huolta, että palkka pupun tuomisesta on parempi kuin pupu itse...

Tilda osaa kaiken taippareissa vaadittavan, kun vaan vire, fiilis ja ohjaajan tunnetila osuu nappiin. On tuo pikkukettu nyt näyttänyt niin valtavan paljon itsestään... Haasteita on ollut hurjasti matkan varrella ja on edelleen, mutta viimein tuntuu siltä, että ne on tehty voitettaviksi ja Tildasta - sekä meistä yhdessä - on oikeasti johonkin!

Muista ohjata, vaikka on hienoa!

Noniin... Tamskin kisat kisattu lauantaina. Kolme agirataa Timo Teilerin tuomaroimana. Luokkanousu tavoitetta ei saavutettu, mutta paljon muuta kyllä. Agility Tildan kanssa tuntuu taas parhaalta! Meillä on vauhtia ja varmuutta. Paljon on rutiineiden onnistumisesta kiinni, millä fiiliksellä radalla mennään, mutta kun alusta asti kaikki loksahtaa kohdilleen, niin kisaaminen on helppoa ja hauskaa. Tänään se ehdottomasti tuntui siltä! Super-kettunen <3

Aamun ensimmäinen rata oli kivan vauhdikkaan oloinen. Meille oikein sopiva muutamine haasteineen. Näin Tildasta etukäteen, että nyt juostaan kovaa ja niin juostiin. Hilkulla oli muutama ohjaus, mutta kovasta vauhdista huolimatta pikkukettu seurasi ohjaukset upeasti. Puomin kontaktia jäin kyttäämään liikaa ja huitaisin Tildan putken väärään päähän. Menoa se ei onneksi haitannut. radan lopulla aan alastulolta Tilda hyppäsi nippanappa kontaktiin koskien. Otettiin aa kokonaisuudessaan uusiksi ja siinä hieno pysäytyskontakti. Ihana tunne, kun voi hyllyynkin olla tyytyväinen! Mutta miksipä sitä hyllyradallakaan hermostuisi, kun Pampula tekee parhaansa niin hyvin kuin osaa. :)

Toinen rata oli edellistä monimutkaisempi ja ahtaampi. Ihan niin varma fiilis ei enää ollut. Tildakin tuntui tahmeammalta alusta asti, eikä flowsta ollut tietoakaan. Melkein puoleenväliin tehtiin kuitenkin ihan ok rataa. Sitten puomin jälkeisellä hypyn takaakierrolla katsoin Tildan tiputtavan riman. Yhtäkkiä kaatuikin myös siivekkeet ja ferrari suistui radalta mukkelismakkelis siivekkeen alle. Jäin huolehtimaan sattuiko Tildaan pahasti, mutta se pinkaisikin jo puomille takaisin. Ei tainnut sattua, joten jatkettiin rataa huonolla menestyksellä. En ollut enää ollenkaan kartalla enkä saanut koottua itseäni lopun ohjauksiin. Huitomiseksi meni. Vasta kahdelle viimeiselle esteelle suunnittelemani ohjaus onnistui taas nappiin.

Viimeiselle radalle kokosin taas itseni ja taistelutahto löytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun aa kannettiin pois radalta. On mennyt aan kontaktit vähän hyppimiseksi, mutta nyt sitä murhetta ei ollut. Tosin puomi suoritettiin kaksi kertaa. Profiililtaan rata oli paljon ensimmäisen radan tyylinen pitkillä esteväleillä. Ihan niin näpsäkkä Tilda ei enää jaksanut olla kuin ensimmäisellä radalla, mutta taas se teki hienosti parhaansa ja pinkoi minkä kintuistaan pääsi. Sen kanssa oli niin kivaa, että tuuletin jo ennen viimeistä estettä ja jätin ohjaamatta... Kettu juoksi ohi. Tulos 5, aika 44,66 ihanneajan ollessa 48s. Toiseksi tulleen koirakon aika oli 42,03, kolmannen 43,21, ja kyllä siinä viimeisen esteen uudelleen suorittamisessa ainakin se pari sekuntia tuhraantui. LUVA valui siis meidän ulottumattomiin oman tyhmyyden takia, mutta eipä haittaa. Tilda oli niin super ja me tehtiin agilitya yhdessä! :)

Sari kuvasi Tildan viimeisen radan: https://www.youtube.com/watch?v=ALab2PAfeM0&feature=youtu.be

P.S. Video paljastaa kontaktien olevan edelleen retuperällä kisoissa... Ihan liian myöhään muistutan Tildaa uudelleen ottamaan kontaktin. Treeniä! Ohjaaja on myös myöhässä muutamassakin kohtaa, koska ei vaan juokse.

Agilityn tollerimestikset 13.9.2014

Viikko sitten Takkujen kisojen yhteydessä Hervannassa pidettiin tollerien agilitymestaruudet. 2-luokkaan ei muita tollereita oltu ilmoitettu ja kovasti houkutteli saada toinen LUVA tollerikisoissa. Jännitys oli taas valtava jo aamusta asti ja yritin vaan pysyä rauhallisena ja mennä tekemään rentoa ja hauskaa rataa. Ensimmäinen rata oli Viitasen. Puomi-putki erottelu koitui monen kohtaloksi...

Jo kun hain Tildan autosta, tiesin ettei vire ole kohdillaan. Tilda tuntui olevan muissa maailmoissa ja haisteli vaan. Ei edes kiljunut. Alun hyppysuoran jälkeen Tilda näki jo aan ennen kuin ehdin käskyttää putkelle. Kuunteli onneksi. Putki-puomi erottelu ei onnistunut. Oikeastaan en edes tajunnut siinä olevaa haasteen paikkaa. Yleensä Tildaa on enemmän vetänyt puoleensa kontaktit kuin putket, nyt oli toisinpäin. Olisi pitänyt varmistaa puomille meno. Hyvä kontakti! Puomin jälkeisen hypyn jälkeen vaihdoin ensimmäistä kertaa ohjausta lennosta. Tiesin takaakiertoon lähettäessäni, että Tilda menee väärään päähän putkea. Olin siis taas myöhässä valssista. Putken jälkeisten hyppyjen väliin jätin sitten suosiolla valssaamatta esteiden toiselle puolelle ja ohjasin putken puolelta. Niin olikin parempi. En vaan osaa valsseja. Aan kontakti tuli hyvin myös. Vaputin heti. Loppusuora olikin oikein vauhdikas.

Toinen agirata oli Jalosen käsialaa. Tähän sain jo alkuun paremman otteen ja fiilis oli varmempi. Tilda tuntui paremmalta kuin ensimmäisellä radalla, mutta ei edelleenkään täydelliseltä.

Kolmannelta hypyltä Tilda syöksyi haukkuen tuomaria kohti. Jätti onneksi karjaisulla ja osui siitä hyvin kepeille. Taisin kyllä olla vastakäännöksessä jo myöhässä... Puomilla Tilda ei pysähtynyt kontaktille ja vapautinkin lennosta. Seuraavalta hypyltä se lähti eri suuntaan mihin olin suunnitellut, mutta sain napattua mukaan ohjaukseen ja seuraavalle esteelle. Tässä kohtaa tuli itselle jo taistelufiilis - mennään eikä meinata! Ja näkyypä tuo fiilis Tildassakin. Turbovaihde päälle ja rata nollana maaliin! Aan kontaktille en edes jäänyt pysäyttelemään, vaan vapautin vauhdista. Silti ei ollut toivoakaan ehtiä turboketun rinnalle loppusuoraan, käskytin vaan eteen.

Parasta oli onnistua noissa kisoissa! Tuttuja oli paljon katsomassa ja tsempit sain moneen kertaan. Ihanaa oli kuulla vilpittömät onnittelut ja kommentit hienosta radasta. Itsestä se tuntui todelliselta taisteluvoitolta! Tilda ei ollut parhaimmillaan, mutta se kuitenkin vilautteli sitä superiakin. Luulen, että herkkis ei vaan pystynyt enempään. Kahtena edellisenä päivänä riistatreeniä, flyballia ja agilitya kierrokset katossa sekä oma jännitykseni kisassa, niin en ihmettele ollenkaan. Voi kun oppisin pian ohjaamaan tuota kettua paremmin! Varmistelen edelleen liikaa ja ohjaan monet ohjaukset liian myöhään. Siinäpä kehittäydyttävää. Jospa talvi toisi mukanaan paljon uutta positiivista agilityyn. Päästiin nimittäin Tamskin valmennusryhmän kouluttamaan "tehoryhmään" treenaamaan ja avain treenipaikkoihinkin on kohta käsillä... :)

3 vuotta ja atopia tuli taloon

Onpa ollut kiireistä. Monen monta asiaa olisi ollut kirjoitettavana, mutta enpä ole ehtinyt. Vapun motivointikoulutuksen asiat saavat jäädä paperille. Niina Mesirannan pitämästä hyppytekniikan alkeiskurssista yritän saada tänne jotain. Sieltä kun on videomateriaaliakin.

Torstaina Tilda täytti 3 vuotta. Johonkin on kadonnut pienen pieni kakarani. Aika vaan kiitää niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.


Onnellinen päivänsankari <3

Synttäreitä juhlittiin leikkien ja herkutellen.

3 ikävuoden "kunniaksi" Tilda sai myös atopia-diagnoosin. Kisoissa ilmaantunut tassukipu ja tulehdus johti allergiatesteihin, joiden tuloksena oli positiivinen sisäilmasta (varastopunkit, pölypunkit) sekä rajatapaus ulkoilman heinistä ja rikkaruohoista. Atopia luultavasti esti tulehduksen pikaisen paranemisen. Kaksi viikkoa Tilda kinkkasi menemään kolmella tassulla, kun kipeää tassua ei voinut laittaa maahan. Tulehduskipulääke, Malaseb-shampoo tai kortisonisuihke eivät auttaneet ja lopulta antibioottia piti syödä viikon verran ennen kuin tulehdus helpotti. Kuulin allergiatestitulokset ja diagnoosin Tildan tassukontrollikäynnillä Reviirissä. Eläinlääkäri Noora Naaralainen on erikoistunut iho-ongelmiin ja osasi ottaa huomioon myös hätäilevän itkua pidättelevän omistajan. Agilityssa itsekin atoopikkokoiran kanssa kilpailevana hän heti suositteli meille siedätyshoitoa, jossa ei doping-varoaikoja ole. Kortisonisuihketta sitten kisojen välillä kutiaviin kohtiin ja shampoopesuja kerran kuukaudessa. Vaikka atopia on elinikäinen ja etenevä sairaus, Tildan kohdalla se näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Tilda rapsuttelee ja nuolee tassuja välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta lopettaa heti kun siitä huomauttaa. Iho sillä on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää, korvissa ei ole enää aikoihin ollut mitään ongelmaa. Ainoastaan tassunpohjat punoittavat herkästi. Nyt odotellaan tarkempien allergiatestien tuloksia, joista selviää mitkä ovat ne Tildalle oireita aiheuttavat allergeenit. Näiden allergeenien perusteella suunnitellaan sitten siedätyshoitoa.

Mistä ihmeestä Tildalle tämä atooppinen ihosairaus tuli? Eikö nyt jo vastoinkäymiset terveyden suhteen riittäisi ja välillä pikkuketussa olisi jotain priimaakin... Sen pettymyksen jälkeen, joka valtasi kun kuulin tämänkin diagnoosin, pystyn ajattelemaan, että en oikeastaan edes ihmettele Tildan atopiaa. Tildan herkkyys kaikessa alkaa tulla ilmi yhä enemmän. Toki atopialla on vahva perinnöllinen alttius, vaikkei tiedetäkään mistä sukuhaarasta se Tildalle on periytynyt. Lisäksi jonkun ruoka-aineen yliherkkyys saattaa olla kutinoissa mukana. Olen tullut tulokseen, että Tilda reagoi niin voimakkaasti kaikkeen juuri herkkyytensä takia. Herkkyys puskee läpi jokapäiväisessä käytöksessä, vireessä ja terveydessä. Kettunen on niin huolehtivaista ja ajattelevaista sorttia, että vähemmästäkin stressaantuu ja väsähtää. Ja sitten tulevat kutinat... Ollaan kuitenkin onnellisia, että tällä hetkellä atopiasta ja kaikesta huolimatta voidaan harrastaa ja kisata ja tehdä mitä ikinä huvittaa! Nautitaan joka hetkestä. :)

Pikkuketun uusi ihana Aasi :)



Tassutulehduksen syitä

Viisi päivää kulunut onnettomista kisoista, joissa Tildan tassu kipeytyi. Edelleen Tilda kävelee täysin kolmella jalalla ja varoo kipeää tassua koko ajan. Muiden tassujen punoitus on mennyt parempaan suuntaan. Kipeän tassun yksi varvas on turvonnut ja punainen ja varpaan välissä on märkää. Eläinlääkäristä saadut tulehduskipulääke, shampoo tai kortisonisuihke ei ole tähän tassuun tepsinyt. Googlettelin ja törmäsin furunkuloosiin eli tassutulehdukseen, joka saattaa todella nopeasti edetä pahaksikin, jos tassuun kohdistuu trauma. Pahaan furunkuloosiin avun tuo netin tekstien mukaan antibiootti... Kaverilta sain suosituksen myös homeopaattisiin lääkkeisiin, jotka kyllä herättivät kiinnostuksen. Kaikki keinot käyttön, jotta pikkuketun tassu saadaan kuntoon ja kutinat ja tulehdukset aisoihin!

Eilen pohdin oikein olan takaa Tildan terveys asioita. Tilda ehti syödä raakaruokaa puolisen vuotta ilman suurempia kutinoita tai silmien vuotamista. Ennen barffiahan tassu- ja korvavaivoja oli jatkuvasti. Kevään tullen lenkillä alettiin taas pysähdellä rapsuttelemaan ja rähmää sai pyyhkiä tämän tästä. Tassujen nuoleminenkin alkoi taas. Lihat aloitettiin yksi kerrallaan raakaruoan tullessa kuvioihin, joten ruoka-aine allergiaa en ensimmäisenä Tildalla epäile. Kevään ja kesän kutinat voisivat viitata siitepölyallergiaan ja sen vuoksi keskiviikkona eläinlääkärissä otettiinkin verikoe, josta tehdään allergiatesti. Muitakin syitä tassujen tulehtumiseen pikkuketulla voi olla. Jotkut kasvikset, erityisesti makeat kasvikset kuten porkkana, ruokkivat hiivaa. Vihreät kasvikset ovat parhaita. Tilda syö liha-kasvis -mixejä aamuisin, eivätkä ne sisällä kuin vihreitä kasviksia, mutta porkkanaa, paprikaa, omenaa ja banaania Tilda on ainakin välillä syönyt. Koirat myös reagoivat stressiin eri tavoin. Tollerit ovat kaikinpuolin herkkiksiä ja voin hyvin kuvitella Tildan reagoivan stressiin ihollaan muiden tapojen ohessa. Jo pelkkä arkirytmin muutos saattaa aiheuttaa stressiä, mutta Tildan kohdalla suurta stressiä on tuonut hoidossa olo meidän häämatkan aikana, reissu Lappiin ja mökkeilyt. Kevään ja kesän ihanuus uiminen on varmasti pikkuketulle myös stressin aihe. Veteen on aina mentävä. Jos joku tuttu ihminen on uimassa, Tildan on päästävä järveen. Se on ensimmäinen ja viimeinen vedessä ja ui kehää välillä vettä pärskytellen, jos mitään noudettavaa ei ole. Se vahtii uimarit ja kauhoo pian perään, jos joku sukeltaa tai ui kauas. Ja piippaa... Missä Tilda ei piippaisi tai kiljuisi? Mahtaa olla pienen elämä rankkaa... Kuumuvalla koiralla kestää kuulemma viisi päivää toipua kisojen tai treenien kierroksien tuomasta stressistä.

Moni asia on siis voinut aiheuttaa Tildan tassuihin hiivaa ja bakteeritulehdusta. Kisoissa sattunutta traumaa tassuun ei varmaan pysty koskaan selvittämään, mutta siihenkin on monia vaihtoehtoja. Ampiaisen pistos on yksi mahdollisuus, mutta sitäkin enemmän luulen syyn olleen pienessä mekaanisessa rasituksessa valmiiksi arkaan tassuun. Oma jännitys (eli varmasti myös Tildan) kisoissa oli valtava ja mielikuvaksi jäi, että kumpikin rata oli sähläystä. Ensin olin Tildan tiellä monessa kohtaa törmäykseen asti ja sitten ohjaukseni vei Tildan pitkille kaarroksille ja tiukoille korjausliikkeille. Pelkästään rasitus tassuun ja kisojen jännitys ja stressi saattoivat hyvin kipeyttää tassun pahasti. Etenkin kun nyt Tilda ei pura kierroksiaan enää rallatteluun, vaan tekee vauhdikasta ja tarkkaa rataa.

Voi noita kettusia! Vaikka Tildan kanssa on joutunut tosissaan ajattelemaan monessakin asiassa, niin ihan näin pitkälle en ole vielä aiemmin päässyt. Jotenkin kuitenkin loogista ja niin tollerimaista... Herkkyys ja omapäisyys eivät ole pelkästään luonteenpiirteitä, vaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jota ihmisen on välillä vaikea nähdä.

LUVAn hintana tassukipu

Oltiin eilen Tamskin 2-luokkien iltakisoissa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Odotukset tuppasivat taas nousemaan liian korkeiksi ja jännitys sitten siinä samalla. Agiradan rataantutustumisessa tuntui, etten pysty juoksemaan, kun jalat ovat yhtä hyytelöä. Sitä se kisaamattomuus kai teettää. Agiradalla oli kontakteista vain keinu ja aa. Sudenkuoppia oli sitten sitäkin enemmän. On oikeastaan kiva juosta ratoja, joissa joutuu vääntämään ja pakosta ottamaan riskejä. Jotenkin Tildakin on enemmän kartalla silloin. Agiradalta saatiin 5 kepeiltä. Tilda meni tokaan väliin, kun parin hypyn suoran jälkeen oli kepit hieman vinossa kulmassa. Luotin siihen, että Tilda hakee kepit ja ekan välin niin kun ennenkin, mutta eipä hakenut jostain syystä. Koko rata oli muutenkin yhtä sähläystä minulta. Pistetään jännityksen piikkiin. Olin Tildan edessä jatkuvasti ja myös aavistuksen myöhässä. Tilda on jostain kerännyt nyt vauhtia radoille, enkä taida olla ihan samoissa vauhdeissa mukana. Kontaktit hyvät. Tosin pakostakin, kun aalla tein valssin vahingossa suoraan Tildan eteen.

Pahin jännitys onneksi katosi agiradan myötä, vaikka hyppärin rakentamista katsoessa tuli tunne, että tämä oli tässä, ei voida tehdä puhdasta rataa. Hankalalta näyttänyt rata ei sitten tutustuessa ollutkaan niin hankala. Siinäkin oli muutama ovela ansa, mutta yritin suunnitella niihin ohjaukset varmoiksi. Radalla keppien jälkeen piti vedättää seuraavan suoran hypyn taakse valssiin, mutta en uskaltanut liikkua tarpeeksi kauas ja myöhästyin valssista. Jollain huitaisulla sain kuitenkin Tildan oikealle hypylle ja siitä käskyllä oikein eteenpäin. Lopussa oli persjätön jälkeen hyppy-suora putki-hyppy-hyppy -spurtti ja sai vaan juosta maaliin eteen -huutojen saattelemana. Nolla, aika -4,60, 2. sija ja LUVA. Kisojen tavoite saavutettu! Valsseihin (erityisesti niihin) on alettava kiinnittää huomiota treeneissä. Hyppärinkin aika olisi ollut parempi, jos jokaisella valssilla Tilda ei olisi hypännyt pitkäksi ja tehnyt valtavaa lenkkiä ennen seuraavaa estettä.

Jäähdytellessä huomasin sitten, että Tilda ehkä ontuu vähän. Se varoi vasenta etutassua ja jäi kertaalleen maahan makaamaan ja nuolemaan sitä. Palkinnot haettiin ja jatkettiin kävelyä. Tilda ontui, mutta käveli kuitenkin neljällä tassulla ja juoksi uimaan. Kotona se käveli välillä ihan tavallisestikin ja kun tassuun koskemista Tilda ei arastellut tavallista enempää, enkä haavoja nähnyt, toivoin että uni ja lepo parantaisi tassun aamuun mennessä. Aamulla en edes muistanut koko asiaa, ennen kun kuulin Tildan hyppäävän sängyltä alas ja nilkuttavan kolmella tassulla olohuoneeseen. Sen jälkeen se ei laittanut vasenta etutassua maahan olenkaan. Maatessaankin Tilda varoi tassua. Töistä soitin Reviiriin ja saatiin aamupäiväksi aika ortopedi Pipsa Lampiselle. Kipu paikallistui tassun päälle ja varpaisiin ja kipeän tassun iho olikin todella punainen ja tassun päällinen turvonnut. Kaikissa muissakin tassuissa iho punoitti. Murtumien poissulkemiseksi otettiin röntgenkuva, kaikki hyvin. Teippinäytteellä testattiin tassujen iho ja hiivaa ja kokkibakteerejahan sieltä löytyi. Ihmettelin yhtäkkistä kovaa tassukipua, kun luulen tulehduksen tassuissa kuitenkin vaivanneen jo jonkin aikaa. Lääkärin mukaan etutassuun saattoi eilen kohdistua jokin trauma, joka sitten laukaisi tulehduksen ja turvotuksen. Se saattoi olla ampiaisen pistos tai radalla huono alastulo tai käännös, sitä ei tiedä. Tassujen ihoa alettiin nyt hoitaa ja Tilda sai kipulääkkeen lisäksi kortisonia ja shampoota paikallisesti tassuihin. Mietittiin myös hiivan syytä, koska tassuvaivaahan Tildalla oli ennen barffaustakin. Puoleen vuoteen raakaruoan aloittamisen jälkeen kaikki kutinat poistuivat, mutta kevään mittaa niitä on alkanut tulla takaisin. Lähinnä tassuja Tilda on nuoleskellut ja silmät sillä vuotaa taas. Otettiin vielä verikoe, jolla testataan allergiat sisätiloissa ja ulkona. Jospa siitä löytyisi joku syy keväiseen kutinaan... Kahden viikon päästä kontrolliin. Tämä oli meidän ensimmäinen käynti Reviirissä ja hyvä mieli jäi. Tilda otettiin ihanasti vastaan ja meistä todella huolehdittiin perusteellisesti.

Nyt illallakaan Tilda ei laske kipeää tassua yhtään maahan. Se on turvonnut ja punainen. Toivottavasti lääkkeet alkaisivat auttaa ja pikkukettu saataisiin pian kuntoon. Paljon olisi puuhaa koulutuksien ja treenien myötä tiedossa...

Syksyn tullen...

Niin toivoin Tildalle taippareita ja mejä -koettakin tälle kesälle/syksylle. Nyt yhtäkkiä herään siihen, että heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, joka enteilee jo syksyn tuloa, loma on ohitse ja työt alkavat. Eikä kalenterissa ole merkintöjä kuin agilitylle, joka sekin on alkanut taas kerätä painoa harteilleni. Tai ei agility itsessään vaan kisaaminen. Miksi se onkin niin, että tiettyyn määrään saakka pystyy pitämään rentoa fiilistä yllä vailla suuria tulostavoitteita ja sitten iskee se karvas pettymyksen tunne, että me ei olla tehty mitään eikä edetty mihinkään? Vaikka mikä ihmeen hoppu millään kisaamisella tai kokeilla oikeasti on. Se hoppu on vaan omassa päässä.

Taipparitreenit on tulleet siihen pisteeseen, että nyt tai ei koskaan. Mutta aika vaan juoksee ja tarvittaisiin sitä vielä vähän lisää... Panokset on kovat molemmin puolin. Tilda tuo varikset pikapikaa, jos tarjolla on Whiskasia tai peuran korvaa. Ne omat varikset. Vierailla variksilla olisi vielä kiireesti treenattava lisää. Pupun vastineeksi erehdyin ehdottamaan tavallisia  tonnikalanameja. Ei mennyt karkit tasan, eikä tullut pupua. Kierroksetkin Tildalla olivat siinä kohtaa jossain taivaissa ja 50 metrin matka lähes pikkuketun itsensä kokoisen rusakon kanssa saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Huomasin villikon pohtivan myös vaihtoehtoa herkutella itse pupu niiden kuivien tonnikalapalojen sijaan... Lopulta Whiskas auttoi ja sain pupun pienen matkaa kannettuna. Voi olla, että meiltä syksykin loppuu kesken, eikä ehditä niitä muutamia toistoja vieraalla riistalla saada. Harmi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ensimmäisiin taippareihin menokin tuntuu kamalalta möröltä ja ajatus niistä jo jännittää niin kamalasti, että voin vaan kuvitella, kuinka voin pahoin koko edellisen viikon ja taipparipäivänä olen hermoraunio. Ja Tilda rallattelee, haukkuu, ryömii ja kieriskelee.

Mejä ei aiheuta ihan samanlaista jännitystä, vaikka kynnys lähteä jäljentekotalkoisiin on todella suuri. Vaikka senkin tiedän, että hyvin se menisi. Olenhan jo suunnistanut ja vetänyt jälkiä aiemminkin. Mutta voi tätä koehoukutuksen määrää! Itse luotan siihen, että Tilda osaa kyllä jäljestää (vaikkakin tekee sen enemmän ilmavainulla...), mutta meistä se tässä lajissa ohjaajana ollut on epävarmempi. Tuosta kettusesta ei vaan ikinä voi tietää. Tähän mennessä se on jäljestänyt sekä hyvin että huonosti. Ja niinhän se on oikeastaan tehnyt kaikkea muutakin. Varmaa sen kanssa ei ole koskaan ja sekös tuokin haastetta. Se on joko nappisuoritus ja ilo ylimmillään tai täydellinen floppi ja maailmanloppu.

Toisaalta - mitään ei saavuta, jos ei ota riskejä ja mene ja tee. Menee syteen tai saveen.

Ehkä se onkin juuri se, joka saa tuon pikkuketun kanssa harrastamaan, olemaan ja tekemään. Ne suuret tunteet.

Katsotaan nyt viikko pari laitanko ilmoja menemään. Ärsyttää luovuttaa taas ja jättää noutamiset ja jäljestykset talven tieltä pois kokonaan, jos mitään ei olla saavutettu, saatikka oikeasti yritetty. Ja palata keväällä samaan tilanteeseen. Tätäkö se on? Riskejä tai luovuttamista?

Mistä on onnellinen tolleri tehty?

Mistä on oma onnellinen tolleri tehty?

Vedestä, mustikan varvuista, auringosta, pehmeästä nurmikosta, lumikinoksista,

 jäästä järven pällä, metsästä, mutaisista lutakoista.

Niistä se on tehty.

Tilda ja kesä ♥

Reppureissulla Lapissa

Viime perjantaina suunnattiin Volvon nokka kohti Lappia. Odotukset olivat korkealla, sillä tarkoituksena oli vaeltaa Hetasta Pallakselle 55km ja majoittua sen jälkeen muutama päivä porokämpässä. Kaikkeen varauduttiin: kylmään, kuumaan ja hyttysiin. Perjantaina ajettiin matkan puoleen väliin Ouluun ja oltiin yö hotellissa. Tildan ensimmäinen hotelliyö ikinä. Olin oikeastaan aika ylpeä. Kerran yön aikana heräsin pikkuketun vahtihaukkuun, joka laantui helposti.



Reissukettu varmistaa, ettei jää matkasta.



Leikitääks, ettei lattiaan saa osua?

Oulusta matka jatkui lauantaina aamulla kohti Pallastunturia. Aikataulu oli tiukka, eikä matkalla paljoa taukoja pidetty, saatikka rinkkaa ja varustusta tsekattu ennen auton jättämistä Pallakselle. Taksi-Jimin kyytiin vaan ja kohti seikkailua! Tilda otti rennosti vieraan miehen kyydissä vieraassa autossa. On se vaan tarkka kettu. Nollasta sataanviiteenkymppiin sekunnissa. Kun oltiin autossa, niin huilattiin, mutta heti kun auto pysähtyi ja joku aikoi poistua kyydistä, Tilda oli kärppänä pystyssä ja pää pyöri hurjasti. Taksikyydin jälkeen vuorossa oli vielä veneilyä järven yli Pallas-Ylläksen kansallispuistoon. Mielessä oli kiljuva ja rimpuileva pikkutolleri juhannuksena soutuveneessä, joten varauduin pahimpaan. Ilmeisesti kuitenkin soutuvene airoineen oli huisisti eri juttu kuin puinen vene moottorilla varustettuna. Tilda käyttäytyi kuin kokenutkin veneilijä ja istua törötti veneessä korvat hulmuten ja kuono tuulta kohti nuuskuttaen.

Rannalta lähdettiin vaeltamaan kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaamme Pyhäkeroa. Armeija hyttysiä ja mäkäräisiä otti meidät kohteeksemme, mutta reippaasti jatkoimme matkaa. Tilda oli flexissä porojen varalta ja yhden sarvipään näimmekin metsän siimeksessä. Vaelluspätkä sujui jotenkuten hyvissä tunnelmissa, mutta Pyhäkerolla räkkä iski totaalisesti vasten kasvoja ja pikkuketun masua. Hyttysten ja erityisesti mäkäräisten miljoona-armeija oli kimpussamme koko ajan täydellä teholla. Paikallaan olo ulkona ei tullut mieleenkään ja mäkäräiset tunkeutuivat hyttyshatun verkon läpi korviin ja silmiin. Hiki virtasi ja Tilda läähätti, sillä lämpöä oli noin 27 astetta ja aurinko paistoi. Tilda kieriskeli maassa, pyydysti ötököitä ja nuoli itseään, eikä pystynyt liikkumaan. Pystytettiin teltat ja paettiin ötököitä autiotupaan, jossa oli kuuma kuin saunassa. Katsoin Tildan turkkia ja masua ja kauhistuin. Turkin seassa käveli satoja mäkäräisiä ja iho masussa oli kuuma ja täynnä punaisia pahannäköisiä läiskiä. Reppana pikkukettu urheasti nuoli haavojaan ja etsi tuvan laverin alta turvallista huilipaikkaa. Nukkumaan mennessä teltassa en voinut ilman kyyneleitä Tildaa katsoa. Pieni punainen käpertyi teltan nurkkaan surkean näköisenä säpsähtäen välillä ikäänkuin häätämään mäkäräistä pois. Yöllä Tilda tuli kylkeeni kippuralle nukkumaan ja minä pidin huolta, että toisella oli lämmin.

Yö ei ollut vienyt räkkää mennessään. Teltasta poistuttaessa sama jatkui: Tilda kieri, nuoli, pyydysti ötököitä, vinkui ja läähätti. Pikkuketun kärsimystä ei voinut katsoa kärsimättä itsekin. Yritettiin jatkaa matkaa kohti tunturia, mutta Tilda ei pystynyt kävelemään pitäessään räkkää loitolla. Pettymyksen saattelemana tehtiin päätös kääntyä takaisin Hettaan. Puolet vaellusporukasta jatkoi matkaansa tunturille, meidän pieni perhe uhmasi räkkää metsän läpi takaisin rantaan. Se olikin tuskallisin vaellus ikinä ja kesti ikuisuuden. Varmasti Tildankin mielestä.

Monilla ihmeen konsteilla selviydyttiin takaisin Pallastunturille auton luo. Siellä mäkäräisiä ei ihan niin paljoa ollut, paarmoja kylläkin. Tilda stressasi kaiken aikaa erityisesti ulkona ollessaan ja kyttäsi ja pyydysti jokaista ötökkää. Otettiin sitten hotellihuone yöksi ja Tilda pääsi rauhoittumaan.

Sunnuntai aamuna aikaisin uskaltauduttiin Tildan kanssa hotellihuoneesta tunturille. Mäkäräiset, hyttyset ja paarmat eivät syöneet meitä enää elävältä, vaikka kettunen taisi niin vielä vähän luulla.

Kaunis maisema ja ihana ilma aamulenkille. (Huom! Räkkä ei näy kuvassa!)

Saatiin viestiä vaellusporukanpuolikkaalta, joka taivalsi yhä Pallasta kohti. Yö oli nukuttu hyvin (Tildakin oli nukkunut hienosti jo toisen yönsä hotellissa!) ja aamupalaa tankattu, joten päätettiin lähteä kavereita vastaan tunturille reitin puolivälin jälkipuoliskolta Vuontispirtiltä käsin. Jo kulki kettusen askel hiukan paremmin. Kuuma oli kyllä, kun tunturin huipullakin taisi olla lähelle 25 astetta. Onneksi oli FitDogin Energy+Rehydrate -jauhetta Tildalle neste- ja energiatankkaukseen. Vuontispirtiltä ylämäkeen tunturille Montellin majan kautta kelpasikin meidän vaeltaa. Pikkukettukin pystyi välillä nauttimaan juoksentelusta tunturilla. Oli tunturipuroja ja sulamisveden jättämiä lätäköitä ja tilaa kirmata tuulen tuivertaessa, kun missään ei näkynyt ketään eikä riesana ollut kuin paarmat ja satunnaiset mäkäräiset.

Tätä jäin kaipaamaan lisää.

Juomatauko helteessä.

Montellin maja tunturin kupeessa.

Kuuma!

Karvamato liikkeellä tunturin rinteessä.

Evästauko.

Onnellinen tollerikin kierii!

"Kävin kattomassa. Ne oli ne kaverit!"

Pulahdus tunturipurossa.

Vaellusta ei tullut kuin noin 14km + 11km räkässä ja helteessä, mutta vaikka omaa mieltä jäikin kaihertamaan menetetyt maisemat ja kokemukset oli tämä Tildalle sopiva Lapin ensivaltaus. Kunto sillä olisi kyllä riittänyt muutaman päivän vaellukseen, sitä en epäile, mutta siinä ötököiden määrässä sen stressitaso olisi ollut koko ajan äärirajoilla. Valtava stressi yhdistettynä poltteleviin mäkäräisen puremiin ja väsymykseen monen päivän vaelluksesta ja skarppina olosta teltassa ja autiotuvissa ei tuntunut hyvältä, kun näki Tildan kärsimyksen jo ensimmäisenä iltana. Lisäksi pelkäsin puremakohtien tulehtumista ja kettusen fyysisen kunnon huonontumista tulehduksen, kuumeen tai allergisen reaktion johdosta. Tunturilta pois pääsy keskellä erämaata kun ei olekaan niin helppoa. Varmasti kuitenkin lähdetään pidemmälle vaellukselle uudestaan. Räkkä jätetään kyllä ensi kerralla suosiolla väliin!

Lyhentyneen ja nopeutuneen vaellusreissun jälkeen parin päivän räkän seassa varaamamme porokämpän odottelu (joka sekin sijaitsi tietenkin keskellä ötököitä) ei houkutellut ketään, joten lähdettiin suoraan ajelemaan etelää kohti. Kellon lähestyessä taas myöhäistä iltaa otimme mökin Aavasaksasta Yli-Tornion kupeesta. Väsynyt ja hämmentynyt pikkukettu etsi taas makuupaikkaa sänkyjen alta ja muista rauhallisista nurkista. Eipä ole sitten pentuajan Tilda ryöminyt sänkyjen alle... Mökin edustalla lentelevät muutamat yksittäiset hyttysetkin saivat Tildan taas sekaisin, kun kettunen yritti niitä pyydystää suuhunsa.

Tildalle oma huone.

Vahtikoira vartioi.

Väsynyt reissulainen.

Mökkeily ja telttailu kaiken muun ohella on Tildalle todella väsyttävää. Kettu vahtii ja vartioi ja huolehtii kaikista muistakin kuin vain itsestään. Ajomatkalla Tilda nukkui, mutta oli heti skarppina pystyssä kun jotain tapahtui. Loppumatkasta pieni punainen kiipesi auton takapenkillä syliini ja käpertyi siihen nukkumaan. Voi pikku-Tilda. Tuli ihan pentuajat mieleen. <3

Kotimatkalla Kalajoella meressä pulahtamassa.

Agirotu 2014

Love, Peace & Agility. Aurinko Janakkalan Turengissa paistoi ja tunnelma oli rento. On se agility vaan parasta!

Lähdin agirotuun vähän epäilevin mielin, koska olin tehnyt päätöksen, etten anna Tildan jatkaa rataa kontaktiesteiltä edes kisatilanteessa, jos se ei nätisti niitä ota. Jännitti siis todella paljon... Ja niinhän siinä kävi, että lauantain kaksi rataa meni treenatessa. Molemmilla puomi oli se kohtalokas este, jonka jälkeen poistuttiin vähin äänin. Aamun radalla Tilda selvästi hidasti puomilla, mutta tipautti takatassut silti alas. Kettunen taisi tajuta heti virheensä ja minun vasta kamppaillessa ajatuksesta radan jatkamisesta, se jo pakitti tassut takaisin puomille. Päätös oli sillä tehty ja lähdettiin aan kautta pois. Siinä tulikin jo hieno kontakti! Iltapäivän radalla elättelin toiveita, että Tilda muistaisi aamuisen virheensä ja tekisi nätit kontaktit. Pitkän ja kuuman päivän jälkeen ferrarin moottori kävikin yllättäen valtavilla kierroksilla ja alun kaahailussa taisi jarrutkin hukkua. Tilda juoksi puomin läpi ja poistuttiin radalta. Parasta kuitenkin oli, että yhtään ei ärsyttänyt lopettaa leikkiä kesken! Tietenkin olisi ollut kiva tehdä rata loppuun saakka Tildan kanssa, mahdollisuudet tuntuivat olevan vaikka mihin. Tilda oli loistovireessä kuumuudesta huolimatta, juoksi kovaa, mutta seurasi ohjaukset. Nyt agility punaisen ferrarin kanssa on taas superhauskaa!

Lauantai-iltana tajusin, että seuraavan päivän rata oli joukkueviesti. Enhän voi pilata koko joukkueen suoritusta kökkimällä kontakteilla. Suunnitelma oli palkkailla muutama 2on2off ennen radalle lähtöä ja käskyttää kontaktit kovemmin. Ja Tildahan pysähtyi! Rata oli muutenkin oikein vauhdikkaan tuntuinen ja pikkuketun kanssa oli ilo juosta. Yhden putken lähetyksen jälkeen käännähdin (taas!) liian aikaisin ja Tilda tuli pois. (Putket treenilistalle!) Meidän meditollerit -joukkueen sijoitus lopulta oli 26., mutta hitsi että oli kivaa! Harmitti ihan, etten ollut ilmoittanut meitä sunnuntaille Open Class -tasoituskisaankin, kun draivi olisi ollut päällä. Toisaalta oli tuo loppupäivän agituristina hengailukin mukavaa. Lenkkeiltiin, herkuteltiin, otettiin aurinkoa ja huilittiin Tildan kanssa kaksin.

Viikonlopun kruunasi leppoisat oltavat kavereiden kanssa. Lauantaina Sari ja Hilpi pitivät meille seuraa ja käytiin ratojen välissä Hämeenlinnassa piknikillä ja lenkkeilemässä. Sunnuntaina aamupäivä kului kettujengin kanssa ja iltapäivällä olin avustavissa tehtävissä alo-maksien joukkueviestissä. Janakkalasta ajettiinkin sitten Lahteen mummolaan. Lomailijan elämä on mukavaa!

Agirotu ostokset ensi viikkoa silmällä pitäen...