Kolmosluokkalainen!

Viimein se viimeinen nopea nolla napsahti meidän kohdalle ja saatiin menolippu kolmosluokkaan! Lauantaina oli siis 1-2 -luokkien agikisat Tamskin tallilla. Tuttu paikka, rutiinit ja rento fiilis - siinä ne taikasanat. :)



Kakkosluokkalaisia tuomaroi Anne Savioja. Rata oli helpohko vauhtirata tupla keinulla ja tupla aalla. Oma tunnelma oli rento ja rataan tutustuessa entistäkin varmempi. Sitähän se oli sitten, vauhtia ja varmaa hauskanpitoa. Pikkukettu oli liekeissä! Valssitkin onnistuivat eikä Tilda kaarrattanut mutkia pitkiksi. Ainoastaan aan kontakteihin en ollut tyytyväinen, mutta koska ketulla oli vauhti, fiilis ja keskittyminen kohdillaan annoin anteeksi ja juostiin rata loppuun.

Nyt voidaankin sitten keskittyä taas niihin kontakteihin - ja vireeseen. Kakkosluokkalaisen taakka on heitetty harteilta ja päästään puhtaalta pöydältä aloittamaan talvikausi. Kontakteihin on otettava tiukka linja ja niitä käydäänkin nyt omatoimisesti treenailemassa. Toisaalta pysäytyskontakteihin pitäisi nyt panostaa, kun niitä on tähänkin asti treenattu ja vaatia kisoissakin Tildalta pysäytykset. Toisaalta, jos esim. lauantain radalla olisin Tildan saanut pysäytettyä, niin aika olisi ollut huonompi... Nopeuslajista on kuitenkin myös kyse. Juoksukontaktit houkuttelisivat, mutta sekään ei aina ole radalla loistava ratkaisu. Pitäisi osata molemmat kontaktivaihtoehdot käskystä. Jäädään tätä miettimään ja kysytään joltain viisaammalta.

Vireen kanssa ei ole kisoissa ollut enää ongelmia, kun rutiineista on saatu pidettyä kiinni. Viikko sitten Jyväskylässä startattiin 2-luokan kisaajista ihan ensimmäisinä, kun medit vaihteeksi aloittivat eikä se vaan sopinut meille ollenkaan. Rutiinit rikkoutuivat, kun Jonna haki Tildan autosta ja toi halliin, jossa ehdin parit lämppäliikkeet pikaisesti tehdä Tildan kanssa. Tuoksena oli ihan ulapalla oleva pikkukettu ja häsläävä ohjaaja. Tämän viikon tehoryhmän treeneissä sitten Tilda esitteli superketusta laamaksi -combon. Ehkä viiden minuutin treenin ja muutaman toiston jälkeen vire taas laski kuin lehmän häntä. Onpa ärsyttävää, kun oman ohjaustreenin ja osaamattomuuteen turhautumisen myötä Tilda ottaa itseensä ja kaikki into katoaa. Hanna-koutsin kanssa hetki pohdittiin Tildan vireen laskemista. Toisaalta oli hyvä, että vire-asia taas näin näyttäytyi tutun kouluttajan ollessa paikalla. Jospa siihen saisi uutta tarttumapintaa. Selitin Vappu Alatalon motivointikoulutuksesta, jossa Vappu tulkitsi Tildan suoralta kädeltä ilmapuntariksi, joka on super herkkä minun mielentiloilleni. Siinä enemmän miettiessäni tajusin jättäneeni palkkaamatta Tildaa välillä, kun itse mokailin. Tämä ja oma turhautumisen tunne taisivat laskea kettusen vireen niin ettei se yhtäkkiä enää jaksanut agilitya enää ollenkaan. Hurjaa kuinka niin agilitya rakastava, sen vuoksi kiljuva ja kieppuva ferrari voi hetkessä luopua kaikesta minun takiani.

Välillä todella hankalaa ja välillä ihanan helppoa kaikki. Toisaalta Tilda opettaa mielettömän paljon ollessaan juuri tuollainen kuin on. Se ei päästä helpolla ja sen kanssa joutuu pohtimaan monia asioita moneen kertaan. Mutta onnen tunne, kun yhdessä onnistutaan, on sanoinkuvailematon <3

Jonna kuvasi 21.9.2014