Pojalta jäi pihan portin salpa auki, kun olivat isin kanssa terassilla. Tein ruokaa keittiössä, joten katselin vain ikkunasta ja ajattelin, että portti pitäisi mennä sulkemaan kokonaan. Seuraavassa hetkessä ulkona sattui jotain, isi hermostui ja päädyin rauhottelemaan lasta hellan ääressä. Sitten jonkun ajan päästä huomaan, että takapihan portti on sepposen selällään eikä pientä punaista näy missään. Ruoan laitto jäi siihen, possunkorva mukaan ja etsimään. Mihin suuntaan kettunen paniikissa lähtisi? Lähdin kulkemaan tuttua lenkkireittiä ja jatkoin vaikkei kukaan matkalla ollut nähnyt punaista kettusta. Ja ihmeen kaupalla, pienen metsän takana rivitalon parkkipaikalla näin oman Tildani. Se oli tullut tiellä vastaan pariskuntaa, joka oli labbiksen kanssa lenkillä. Tilda oli antanut itsensä kiinni.
Ketun kanssa kotiin kävellessä itkin - ehkä helpotuksesta. Olisi voinut käydä niin paljon pahemmin. Ja mitä nyt? Näitä paniikissa ulos livahtamisia on sattunut jo muutama enkä usko niiden ainakaan ajan myötä vähentyneen.
Tilda reagoi kaikkeen heti, se aistii kaiken. Se on aina ollut tietyllä tavalla herkkä ja toiminut ilmapuntarina. Jotenkin sen stressi tuntuu vaan kasvaneen muutaman vuoden takaisen muuttomme ja perheeseen syntyneen lapsen myötä. Pienikin ilmapiirin kiristyminen, lapsen hätääntynyt itku tai merkittävällä tavalla murahtaminen, saa pienen kettusen jähmettymään täristen paikoilleen. Tilanteen jatkuessa se hakeutuu ulko-ovelle ja on valmiina livahtamaan pakoon. Millä tuota kettusen oloa voisi helpottaa? Eniten harmittaa nähdä, kuinka toista ahdistaa.
