Tassutulehduksen syitä

Viisi päivää kulunut onnettomista kisoista, joissa Tildan tassu kipeytyi. Edelleen Tilda kävelee täysin kolmella jalalla ja varoo kipeää tassua koko ajan. Muiden tassujen punoitus on mennyt parempaan suuntaan. Kipeän tassun yksi varvas on turvonnut ja punainen ja varpaan välissä on märkää. Eläinlääkäristä saadut tulehduskipulääke, shampoo tai kortisonisuihke ei ole tähän tassuun tepsinyt. Googlettelin ja törmäsin furunkuloosiin eli tassutulehdukseen, joka saattaa todella nopeasti edetä pahaksikin, jos tassuun kohdistuu trauma. Pahaan furunkuloosiin avun tuo netin tekstien mukaan antibiootti... Kaverilta sain suosituksen myös homeopaattisiin lääkkeisiin, jotka kyllä herättivät kiinnostuksen. Kaikki keinot käyttön, jotta pikkuketun tassu saadaan kuntoon ja kutinat ja tulehdukset aisoihin!

Eilen pohdin oikein olan takaa Tildan terveys asioita. Tilda ehti syödä raakaruokaa puolisen vuotta ilman suurempia kutinoita tai silmien vuotamista. Ennen barffiahan tassu- ja korvavaivoja oli jatkuvasti. Kevään tullen lenkillä alettiin taas pysähdellä rapsuttelemaan ja rähmää sai pyyhkiä tämän tästä. Tassujen nuoleminenkin alkoi taas. Lihat aloitettiin yksi kerrallaan raakaruoan tullessa kuvioihin, joten ruoka-aine allergiaa en ensimmäisenä Tildalla epäile. Kevään ja kesän kutinat voisivat viitata siitepölyallergiaan ja sen vuoksi keskiviikkona eläinlääkärissä otettiinkin verikoe, josta tehdään allergiatesti. Muitakin syitä tassujen tulehtumiseen pikkuketulla voi olla. Jotkut kasvikset, erityisesti makeat kasvikset kuten porkkana, ruokkivat hiivaa. Vihreät kasvikset ovat parhaita. Tilda syö liha-kasvis -mixejä aamuisin, eivätkä ne sisällä kuin vihreitä kasviksia, mutta porkkanaa, paprikaa, omenaa ja banaania Tilda on ainakin välillä syönyt. Koirat myös reagoivat stressiin eri tavoin. Tollerit ovat kaikinpuolin herkkiksiä ja voin hyvin kuvitella Tildan reagoivan stressiin ihollaan muiden tapojen ohessa. Jo pelkkä arkirytmin muutos saattaa aiheuttaa stressiä, mutta Tildan kohdalla suurta stressiä on tuonut hoidossa olo meidän häämatkan aikana, reissu Lappiin ja mökkeilyt. Kevään ja kesän ihanuus uiminen on varmasti pikkuketulle myös stressin aihe. Veteen on aina mentävä. Jos joku tuttu ihminen on uimassa, Tildan on päästävä järveen. Se on ensimmäinen ja viimeinen vedessä ja ui kehää välillä vettä pärskytellen, jos mitään noudettavaa ei ole. Se vahtii uimarit ja kauhoo pian perään, jos joku sukeltaa tai ui kauas. Ja piippaa... Missä Tilda ei piippaisi tai kiljuisi? Mahtaa olla pienen elämä rankkaa... Kuumuvalla koiralla kestää kuulemma viisi päivää toipua kisojen tai treenien kierroksien tuomasta stressistä.

Moni asia on siis voinut aiheuttaa Tildan tassuihin hiivaa ja bakteeritulehdusta. Kisoissa sattunutta traumaa tassuun ei varmaan pysty koskaan selvittämään, mutta siihenkin on monia vaihtoehtoja. Ampiaisen pistos on yksi mahdollisuus, mutta sitäkin enemmän luulen syyn olleen pienessä mekaanisessa rasituksessa valmiiksi arkaan tassuun. Oma jännitys (eli varmasti myös Tildan) kisoissa oli valtava ja mielikuvaksi jäi, että kumpikin rata oli sähläystä. Ensin olin Tildan tiellä monessa kohtaa törmäykseen asti ja sitten ohjaukseni vei Tildan pitkille kaarroksille ja tiukoille korjausliikkeille. Pelkästään rasitus tassuun ja kisojen jännitys ja stressi saattoivat hyvin kipeyttää tassun pahasti. Etenkin kun nyt Tilda ei pura kierroksiaan enää rallatteluun, vaan tekee vauhdikasta ja tarkkaa rataa.

Voi noita kettusia! Vaikka Tildan kanssa on joutunut tosissaan ajattelemaan monessakin asiassa, niin ihan näin pitkälle en ole vielä aiemmin päässyt. Jotenkin kuitenkin loogista ja niin tollerimaista... Herkkyys ja omapäisyys eivät ole pelkästään luonteenpiirteitä, vaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jota ihmisen on välillä vaikea nähdä.

LUVAn hintana tassukipu

Oltiin eilen Tamskin 2-luokkien iltakisoissa. Tuomarina oli Jari Suomalainen. Odotukset tuppasivat taas nousemaan liian korkeiksi ja jännitys sitten siinä samalla. Agiradan rataantutustumisessa tuntui, etten pysty juoksemaan, kun jalat ovat yhtä hyytelöä. Sitä se kisaamattomuus kai teettää. Agiradalla oli kontakteista vain keinu ja aa. Sudenkuoppia oli sitten sitäkin enemmän. On oikeastaan kiva juosta ratoja, joissa joutuu vääntämään ja pakosta ottamaan riskejä. Jotenkin Tildakin on enemmän kartalla silloin. Agiradalta saatiin 5 kepeiltä. Tilda meni tokaan väliin, kun parin hypyn suoran jälkeen oli kepit hieman vinossa kulmassa. Luotin siihen, että Tilda hakee kepit ja ekan välin niin kun ennenkin, mutta eipä hakenut jostain syystä. Koko rata oli muutenkin yhtä sähläystä minulta. Pistetään jännityksen piikkiin. Olin Tildan edessä jatkuvasti ja myös aavistuksen myöhässä. Tilda on jostain kerännyt nyt vauhtia radoille, enkä taida olla ihan samoissa vauhdeissa mukana. Kontaktit hyvät. Tosin pakostakin, kun aalla tein valssin vahingossa suoraan Tildan eteen.

Pahin jännitys onneksi katosi agiradan myötä, vaikka hyppärin rakentamista katsoessa tuli tunne, että tämä oli tässä, ei voida tehdä puhdasta rataa. Hankalalta näyttänyt rata ei sitten tutustuessa ollutkaan niin hankala. Siinäkin oli muutama ovela ansa, mutta yritin suunnitella niihin ohjaukset varmoiksi. Radalla keppien jälkeen piti vedättää seuraavan suoran hypyn taakse valssiin, mutta en uskaltanut liikkua tarpeeksi kauas ja myöhästyin valssista. Jollain huitaisulla sain kuitenkin Tildan oikealle hypylle ja siitä käskyllä oikein eteenpäin. Lopussa oli persjätön jälkeen hyppy-suora putki-hyppy-hyppy -spurtti ja sai vaan juosta maaliin eteen -huutojen saattelemana. Nolla, aika -4,60, 2. sija ja LUVA. Kisojen tavoite saavutettu! Valsseihin (erityisesti niihin) on alettava kiinnittää huomiota treeneissä. Hyppärinkin aika olisi ollut parempi, jos jokaisella valssilla Tilda ei olisi hypännyt pitkäksi ja tehnyt valtavaa lenkkiä ennen seuraavaa estettä.

Jäähdytellessä huomasin sitten, että Tilda ehkä ontuu vähän. Se varoi vasenta etutassua ja jäi kertaalleen maahan makaamaan ja nuolemaan sitä. Palkinnot haettiin ja jatkettiin kävelyä. Tilda ontui, mutta käveli kuitenkin neljällä tassulla ja juoksi uimaan. Kotona se käveli välillä ihan tavallisestikin ja kun tassuun koskemista Tilda ei arastellut tavallista enempää, enkä haavoja nähnyt, toivoin että uni ja lepo parantaisi tassun aamuun mennessä. Aamulla en edes muistanut koko asiaa, ennen kun kuulin Tildan hyppäävän sängyltä alas ja nilkuttavan kolmella tassulla olohuoneeseen. Sen jälkeen se ei laittanut vasenta etutassua maahan olenkaan. Maatessaankin Tilda varoi tassua. Töistä soitin Reviiriin ja saatiin aamupäiväksi aika ortopedi Pipsa Lampiselle. Kipu paikallistui tassun päälle ja varpaisiin ja kipeän tassun iho olikin todella punainen ja tassun päällinen turvonnut. Kaikissa muissakin tassuissa iho punoitti. Murtumien poissulkemiseksi otettiin röntgenkuva, kaikki hyvin. Teippinäytteellä testattiin tassujen iho ja hiivaa ja kokkibakteerejahan sieltä löytyi. Ihmettelin yhtäkkistä kovaa tassukipua, kun luulen tulehduksen tassuissa kuitenkin vaivanneen jo jonkin aikaa. Lääkärin mukaan etutassuun saattoi eilen kohdistua jokin trauma, joka sitten laukaisi tulehduksen ja turvotuksen. Se saattoi olla ampiaisen pistos tai radalla huono alastulo tai käännös, sitä ei tiedä. Tassujen ihoa alettiin nyt hoitaa ja Tilda sai kipulääkkeen lisäksi kortisonia ja shampoota paikallisesti tassuihin. Mietittiin myös hiivan syytä, koska tassuvaivaahan Tildalla oli ennen barffaustakin. Puoleen vuoteen raakaruoan aloittamisen jälkeen kaikki kutinat poistuivat, mutta kevään mittaa niitä on alkanut tulla takaisin. Lähinnä tassuja Tilda on nuoleskellut ja silmät sillä vuotaa taas. Otettiin vielä verikoe, jolla testataan allergiat sisätiloissa ja ulkona. Jospa siitä löytyisi joku syy keväiseen kutinaan... Kahden viikon päästä kontrolliin. Tämä oli meidän ensimmäinen käynti Reviirissä ja hyvä mieli jäi. Tilda otettiin ihanasti vastaan ja meistä todella huolehdittiin perusteellisesti.

Nyt illallakaan Tilda ei laske kipeää tassua yhtään maahan. Se on turvonnut ja punainen. Toivottavasti lääkkeet alkaisivat auttaa ja pikkukettu saataisiin pian kuntoon. Paljon olisi puuhaa koulutuksien ja treenien myötä tiedossa...

Syksyn tullen...

Niin toivoin Tildalle taippareita ja mejä -koettakin tälle kesälle/syksylle. Nyt yhtäkkiä herään siihen, että heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, joka enteilee jo syksyn tuloa, loma on ohitse ja työt alkavat. Eikä kalenterissa ole merkintöjä kuin agilitylle, joka sekin on alkanut taas kerätä painoa harteilleni. Tai ei agility itsessään vaan kisaaminen. Miksi se onkin niin, että tiettyyn määrään saakka pystyy pitämään rentoa fiilistä yllä vailla suuria tulostavoitteita ja sitten iskee se karvas pettymyksen tunne, että me ei olla tehty mitään eikä edetty mihinkään? Vaikka mikä ihmeen hoppu millään kisaamisella tai kokeilla oikeasti on. Se hoppu on vaan omassa päässä.

Taipparitreenit on tulleet siihen pisteeseen, että nyt tai ei koskaan. Mutta aika vaan juoksee ja tarvittaisiin sitä vielä vähän lisää... Panokset on kovat molemmin puolin. Tilda tuo varikset pikapikaa, jos tarjolla on Whiskasia tai peuran korvaa. Ne omat varikset. Vierailla variksilla olisi vielä kiireesti treenattava lisää. Pupun vastineeksi erehdyin ehdottamaan tavallisia  tonnikalanameja. Ei mennyt karkit tasan, eikä tullut pupua. Kierroksetkin Tildalla olivat siinä kohtaa jossain taivaissa ja 50 metrin matka lähes pikkuketun itsensä kokoisen rusakon kanssa saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Huomasin villikon pohtivan myös vaihtoehtoa herkutella itse pupu niiden kuivien tonnikalapalojen sijaan... Lopulta Whiskas auttoi ja sain pupun pienen matkaa kannettuna. Voi olla, että meiltä syksykin loppuu kesken, eikä ehditä niitä muutamia toistoja vieraalla riistalla saada. Harmi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ensimmäisiin taippareihin menokin tuntuu kamalalta möröltä ja ajatus niistä jo jännittää niin kamalasti, että voin vaan kuvitella, kuinka voin pahoin koko edellisen viikon ja taipparipäivänä olen hermoraunio. Ja Tilda rallattelee, haukkuu, ryömii ja kieriskelee.

Mejä ei aiheuta ihan samanlaista jännitystä, vaikka kynnys lähteä jäljentekotalkoisiin on todella suuri. Vaikka senkin tiedän, että hyvin se menisi. Olenhan jo suunnistanut ja vetänyt jälkiä aiemminkin. Mutta voi tätä koehoukutuksen määrää! Itse luotan siihen, että Tilda osaa kyllä jäljestää (vaikkakin tekee sen enemmän ilmavainulla...), mutta meistä se tässä lajissa ohjaajana ollut on epävarmempi. Tuosta kettusesta ei vaan ikinä voi tietää. Tähän mennessä se on jäljestänyt sekä hyvin että huonosti. Ja niinhän se on oikeastaan tehnyt kaikkea muutakin. Varmaa sen kanssa ei ole koskaan ja sekös tuokin haastetta. Se on joko nappisuoritus ja ilo ylimmillään tai täydellinen floppi ja maailmanloppu.

Toisaalta - mitään ei saavuta, jos ei ota riskejä ja mene ja tee. Menee syteen tai saveen.

Ehkä se onkin juuri se, joka saa tuon pikkuketun kanssa harrastamaan, olemaan ja tekemään. Ne suuret tunteet.

Katsotaan nyt viikko pari laitanko ilmoja menemään. Ärsyttää luovuttaa taas ja jättää noutamiset ja jäljestykset talven tieltä pois kokonaan, jos mitään ei olla saavutettu, saatikka oikeasti yritetty. Ja palata keväällä samaan tilanteeseen. Tätäkö se on? Riskejä tai luovuttamista?