Tenttiin lukemisen lomassa olen yrittänyt treenailla Tildan kanssa. Lenkille on jokatapauksessa lähdettävä ja mikäs sen parempaa kuin ottaa muutama varis autoon ja ajella Tildan kanssa metsän reunaan. Monta kärpästä yhdellä iskulla! Aiempien treenien perusteella päätin pitää damit ja varikset erillään treeneissä. Tilda kun ei voinut ymmärtää, että variskin pitää noutaa, jos ruudussa on sellainenkin damien lisäksi... Haastetta ollaan variksen noutamisen ja kantamisen lisäksi kasvatettu viemällä ne ruutuun. Viikko sitten tein kokeilumielessä kahden variksen ruudun Tildan kiljuessa autossa. Kokeilu onnistui yli odotusten ja kettunen toi molemmat linnut pois! Ensimmäinen nouto on sille selvästi helpoin ja varmin. Toista lintua noutaessa Tilda jäi matkan varrelle ja laski variksen maahan. Se katsoi kysyvästi minuun, mutta kun olin hiljaa, niin otti uuden paremman otteen ja palautti hyvin. Tänään uskalsin laittaa ruutuun jo kolme varista. Noutaja nouti kaikki! Taas ensimmäinen tuli kertanostolla ja suoralla palautuksella, mutta kahden muun kohdalla Tildan piti mietiskellä. Variksia piti tutkia ennen ylös nostamista ja vielä palautusmatkallakin.
Ihanaa on ollut nähdä pikkuketun kehitys ja innon kasvaminen! Enää ei ole ollenkaan toivoton olo noutajan suhteen! Tildan kanssa ruvetaan tekemään ruutua vahvemmaksi. Siellä on monta lintua ja ne kaikki tuodaan samalla tavalla vauhdikkaasti ja miettimättä sieltä pois. Kantamista treenataan myös, jotta siivestä roikottamiset unohtuisivat. Vaikea on juosta, jos lintu roikkuu suussa siivestä ja jää tassujen alle vähän väliä... Upeasti kettunen onkin kyllä kantanut yhden vaakun aina treenipaikalta autolle!
Barffauksesta on pitänyt myös kirjoittaa asioita ylös. Tilda on nyt barffannut reilut kaksi kuukautta ja tyytyväisiä on niin koira kuin omistajakin. Korvat ovat pysyneet puhtaina ja terveinä ja jäisen ruoan ja luiden ansiosta hampaatkin kiittävät. Annan Tildalle päivittäin myös Grizzly Pet Products villilohen öljyä. Kanan ohella kettuselle näyttäisi sopivan ainakin possu. Kalkkunaa testattiin joulun alla, mutta silloin Tilda kutisi taas jonkun verran. Tiedä sitten oliko kalkkunalla osuutta kutinaan vai jollain muulla "lomaruoalla"... Tällä hetkellä pakastin on täynnä nautaa ja Tildalla vatsa kovalla. Epähuomiossa annoin vielä pienelle juustoa kongissa ajanvietteeksi ja seuraavana aamuna katselin tuskaisena kiljuvan pikkuketun ähellystä. Naudan lisäksi lisäsin vähän luiden määrää, jotta vuorokausiannos saatiin tasapainoisemmaksi. Tilda myös näytti laihtuvan, joten lisäruoka ei ollut pahitteeksi. Voi siis olla, että luun määrän lisäys laittoi vatsan kovalle, joten seurataan tilannetta ja jatketaan naudalla. Ainakin ruoka meillä maistuu ja joka iltaruoan jälkeen alkaa leikkihetki kaikkien parhaiden lelujen kanssa!
Meillähän on kaikki hyvin! Tai Tildalla ainakin on. :) Käytiin tiistaina Katriinan vastaanotolla terveysklinikka Rytmissä. Katriina käsitteli pikkuketun kokonaisvaltaisesti ja kehuikin sen olevan erinomaisessa kunnossa. Tilda on rakenteeltaan ja rungoltaan elastinen, jonka vuoksi se palautuu hyvin rasituksesta ja jaksaa tehdä töitä pitkän aikaa. Elastisuuden vuoksi Tildan kroppaan tulevat jumit saa auki helposti. Nyt lapojen takana oli jotain pientä agilitykoiralle tavallista jumitusta, joka oli pian hoidettu. Tilda myös pitää itse itsensä hyvässä kunnossa venyttelemällä, ryömimällä, tekemällä kuperkeikkoja, kieriskelemällä... Tollerijuttuja! Hyvä oli kuulla, että minulla on täydellinen harrastuskoira myös kropaltaan. Kuulemma sille riittää Katriinan osteopatia kaksi kertaa vuoteen, tavallinen hieronta ehkä neljä kertaa vuodessa. Annetaan Hilpan siis kieriskellä ja ryömiä!
Ei niin kiva juttu osteopatiakäynnillä oli taas huomata Tildan puolustusvietti. Välillä en vaan käsitä, mikä asia jossain ihmisessä saa sen puolustamaan hyökkäykseen saakka. Nyt oltiin eläinkaupan käytävällä, jossa oli myös jonkun koiran häkki, peti ja luu. Takahuoneesta käytävää pitkin tuli nainen, joka murahti jotakin Tildan haukulle. Ja vaikka pidin Tildaa lyhyellä hihnalla, niin ohikulkiessaan nainen oli saada hampaasta. Mun pienestä sievästä ketusta kuoriutuu välillä oikea susi... Eilen illalla lenkillä satunnaisen ohikulkijan hanska oli joutua Tildan hampaisiin ilman minkäänlaista epäilyttävyyttä, murinaa tai haukkua. En ole ollenkaan päässyt kärryille, mistä tämmöinen johtuu. Joku asiahan vastaantulevassa ihmisessä provosoi Tildaa, mutta mikä... Kettusen vapaana ollessa olen jo monesti päässyt iloitsemaan siitä, että "uhka" jätetään sikseen, kun kutsun luokse. Se tilanne on siis parantunut ainakin vähän. Mutta nytkö hihnassakin Tilda kokee tarvetta puolustaa? Ja mistä ihmeestä sen tietää, milloin voi kävellä tavallisesti ihmisestä ohi ja milloin täytyy varautua hyppyyn kohti hanskaa?
Muuten Tilda onkin paremmin kuulolla kuin vaikka vuosi sitten. Pikkukettuun voi luottaa ja vaikka se edelleen tekee hölmöjä, on se silti kasvanut ja aikuistunut vähän. Tärkeää tuntuu olevan yhdessä tekeminen ja oleminen. Ihana rasittava Tilppaliina. <3
Sunnuntaiaamunakin voi herätä klo 7.30 lenkille innokkaan pienen punaisen kanssa. Lämpimät takit päälle ja ulos -23 asteen pakkaseen! Päätin hiljaisella kadulla, että katsonpa minne Tildan nenä vie ja annoin sen tepsuttaa minne halusi. Kuljin siis vaan hiljaa hihnan perässä. Monessakin kohtaa olin ihan varma, että Tilda kääntyisi takaisin kotiin. Niissä kohdissa lenkkiä alkaa usein jumputus ja vääntö siitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja millä vauhdilla. Tällä kertaa Tildan päättäessä meillä ei ollut aikomustakaan mennä kotiin...
Puistossa päästin pikkuketun hihnasta irti ja se kieriskeli tasaiseksi lasketussa mäessä. Se haisteli oikein antaumuksella ja singahteli tuoksujen perässä. Autotielle tultaessa laitoin hihnan kiinni. Tilda lähti tuttua lenkkireittiä pitkin määrätietoisesti eteenpäin. Tie oli kuitenkin suljettu rakennustyömaan vuoksi, eikä siitä pääse nyt edes kävellen. Umpikujaan tultaessa kettunen hetken ihmetteli ja tutki tarkasti, ettei mitään kulkuväylää oltu jätetty, mistä tietä pitkin pääsisi. Ei oltu, höh. Jostain kuului työkoneiden ääniä ja kun muuta ei ollut, niin haukuttiin siinä sitten nekin möröt. Pian Tilda hoksasi kiertoreitin viereisen talon pihan poikki, jota oltiin kerran aikaisemmin kuljettu. Seuraava umpikuja. Kiertoreittiäkään ei päässyt sille kadulle, jolle kettunen oli menossa. Taas tutkittiin tarkkaan joka nurkka. Tildan lenkkisuunnalla oli talon piha, jossa selvästi oli jotain todella epäilyttävää. Sinne muristiin ja haukuttiin. Ensimmäisen kerran tässä umpikujassa Tilda pysähtyi kysymään minulta neuvoa, minne nyt. Katselin taivaalle ja annoin Hilpan istua edessäni ihmetellen. Vähän lisää haukkua ja istuskelua pakkasessa. Jonkun ajan päästä Tildalle taisi tulla kylmä ja se lähti varovasti yrittämään toista tietä. Tämäkin oli tuttu reitti ja pian kettunenkin sen huomasi. Pieni epävarmuus vielä taisi sen mielessä kyteä, koska matkan varrella ollut lumikasakin sai haukut päällensä. Pakkanen ajoi Tildaa kuitenkin jo kotia kohti ja loppumatka menikin hihnan perässä juosten, kun pikkukettu otti spurtteja valkenevassa aamussa. Pieni puisto lähellä kotia houkutti vielä nuuskuttelemaan muutamat tuoksut. Sitten juoksujalkaa kotiovelle.
Tildan oma aikaisen aamun lenkki. Eikä kukaan ollut laittanut ruokaa kuppiin odottamaan lenkiltä tulijaa.
Sairasloman takia ei olla Tildan kanssa voitu moneen viikkoon muuta kuin treenailla itsekseen, lenkkeillä ja ottaa rennosti. Nyt on kuitenkin huilit huilattu ja paluu arkeen on alkanut! Eilen saatiin Jonna ja Lova yökylään ja tänään käytiin rentoutuneina hakemassa Janakkalasta ALO1-tulos!
Tauko taisi taas tehdä Tildalle hyvää, vaikka jännittikin viedä se yhtäkkiä keskelle koetta. Koekutsussa kun vielä oli ilmoitus tuomarin vaihdoksesta sekä siitä, että alokas ja avoin luokka kisattaisiin rinnakkaisissa kehissä yhtäaikaa, perhoset lennähtivät mahaani kertapyrähdyksellä. Yritin kuitenkin viedä ajatukset Tildan osaamiseen ja siihen kuuluisaan luottoon... Tulos oli tämä:
Luoksepäästävyys 7 Juoksutarkastuksessa Tilda rähähti tuomarille yllättävästä pyllyyn koskemisesta. Luoksepäästävyydessä tuomari ei sitten uskaltanut tulla luo, vaan kysyi tuleeko Tilda päälle. Ikinä ei ole tullut... Käski meidän tulla tuomarin lähelle ja moikkasi Tildaa varovasti. Tiipu pakitti pari askelta niin kuin aiemminkin ja tuomari antoi olla.
Paikalla makaaminen 7 Ryömimistä... Mutta vaan pari koiranmittaa! Edistystä! Vino perusasento lopussa.
Seuraaminen kytkettynä 7½ Haistelua, jäämistä ja alkukankeutta.
Seuraaminen taluttimetta 8 Paljon parempaa kuin kytkettynä! Vino perusasento liikkeen keskellä. Lopuksi jouduin käskemään Tildan sivulle, kun kettu jäi seisomaan ja vinohan siitäkin sitten tuli.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Tilda meni vinoon maahan ja jouduin antamaan kaksoiskäskyn perusasentoon.
Luoksetulo 9 Loikka perusasentoon.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Estehyppy 8½ Tirppa istui ennen käskyä.
Kokonaisvaikutus 8
Pisteet yhteensä 161, ALO1 Tuomari Hannele Pörsti
Tuomari ei puhua pukahtanut yksilösuorituksen aikana ja seisoi vaan kehän laidalla arvostelemassa. Eipähän tarvinut odotella liikkeiden välissä, toisaalta ei kyllä saanut palautettakaan. Ryhmäliikkeissä minua jännitti hurjasti ja niin taisi jännittää Tildaakin. Toisen kerran kehään mentäessä oli paljon luottavaisempi ja rauhallisempi mieli ja näkyihän se Tildassakin. Sain sitä jopa innostumaan liikkeiden välissä! Kokonaisuudessaan olen super tyytyväinen pikkuketun työskentelyyn. Yksilöliikkeissä se oli ihanasti mukana (lukuunottamatta ensimmäistä seuraamiskuviota) ja teki parhaansa. Paikkamakuussakin tiedän Tildan todella yrittäneen tehdä niin kuin kuuluu. Ei vaan ihan pystynyt vielä siinä tilanteessa. Kaksi naista tuli juttelemaan paikkiksen jälkeen ja toinen sanoikin, ettei tyttö taida olla vielä valmis olemaan erossa mammasta. Taitaa olla näin... Kuultiin myös arvaus Tildaa koskien: Onko sen laji agility? Jep!
Jos vielä ennen koetta pohdin, siirrymmekö suoraan avoimeen 1-tuloksen saatuamme vai jäämmekö tavoittelemaan koulutustunnusta, niin nyt se on selvä. Me molemmat tarvitsemme kokemusta ja varmuutta kokeisiin ja niin kuin tuntematon nainenkin sanoi - "se ei ole valmis vielä". Paikkamakuu ja luoksepäästävyys ovatkin niitä, joita tarvitsisi päästä treenaamaan paljon ryhmässä. Enimmäkseen muutenkin kun meidän tokoilu on kahdestaan treenailua ulkona... Siihen nähden hallikoe on aivan toista maata. Jospa jostain ilmaantuisi keväälle tokoryhmä tai kurssi. Voisi kettunen huomata, että kyllä siellä rivissä muutaman minuutin voi maata ja se tuomari vaan nätisti tervehtii.
Kerrankin nyt, kun ei tarvinut harmitella Tildan työmoodia, voi kiinnittää huomiota liikkeiden tekniikkaan ja pikkuvirheisiin. Vinot perusasennot (joita harvoin treeneissä näkyy), seuraamisen väljyys, hyppy, luoksetulon loikka... Monta asiaa olisi, johon voisi puuttua, jos osaisi tai jos olisi joku, joka katsoo ja kertoo, mitä voisi tehdä toisin. Niin... Treeniryhmä meille kiitos. Ei me tässäkään lajissa taideta osata ihan kaksistaan edistyä.
Vuoden ensimmäinen päivä alkoi neljän asteen lämpötilassa vihreässä metsässä retkeillen. Ei uskoisi, että on tammikuu, kun ympärilleen katselee... No - noutotreenin sää tekee helpoksi ja mukavaksi. Sain keponkin ketunpitelijäksi ja kuvaajaksi matkaan, joten treeni oli oikein tehokas! Videot tosin ovat turhia julkaistavaksi, niissä kun näkyy melkein vaan metsää...
Annoin Tildan alkuun hetken nuuskuttaa varista ja palkkasin, kun se hyvällä otteella antoi lintua minulle. Sitten sai kepo viedä pikkuketun piiloon, kun vein variksen metsään. Ensimmäisessä noudossa Tilda löysi variksen heti, mutta taisi jäädä miettimään, mitä sillä tekisi tai miten kantaisi. Muutaman kerran varis kävikin maassa palautusmatkalla, kun Tilda korjasi otetta.
Välissä tein pari pientä noutoa läheltä, jotka taas muistuttivat omasta käytöksestä. Tildalle on annettava rauha tehdä itse ja minun on muistettava luottaa koiraan. Kehut kesken suorituksen saavat kettusen pudottamaan linnun, jonka jälkeen saan kysyvän katseen. Lisäksi "täällä" -käsky toimii paremmin kuin pilli. Sitä ollaan pyritty vahvistamaan joka tilanteessa, joten kai se on nyt päällimmäisenä luoksetulona Tildan mielessä.
Toisen noudon tein Tildalle myös niin, ettei nähnyt minne variksen vein. Suunta olikin ensin kettusella hukassa ja se kävi läpi kaikki paikat, jossa lintu oli aiemmin ollut. Uudella lähetyksellä suunta löytyi paremmin ja jo väsähtänyt pikkukettu saapui aarteelle. Nyt maltoin pysyä hiljaa luoksetulokäskyä lukuunottamatta ja niinhän se lintu palautui yhdellä nostolla minulle. Kun vaan nyt muistaisi toimia itse hyväksi havaitulla tavalla, eikä palaisi takaisin vanhoihin kaavoihin. Eipähän Tildakaan voi tietää, miten pitäisi hommat hoitaa, jos minä sekoilen...
