Puistossa päästin pikkuketun hihnasta irti ja se kieriskeli tasaiseksi lasketussa mäessä. Se haisteli oikein antaumuksella ja singahteli tuoksujen perässä. Autotielle tultaessa laitoin hihnan kiinni. Tilda lähti tuttua lenkkireittiä pitkin määrätietoisesti eteenpäin. Tie oli kuitenkin suljettu rakennustyömaan vuoksi, eikä siitä pääse nyt edes kävellen. Umpikujaan tultaessa kettunen hetken ihmetteli ja tutki tarkasti, ettei mitään kulkuväylää oltu jätetty, mistä tietä pitkin pääsisi. Ei oltu, höh. Jostain kuului työkoneiden ääniä ja kun muuta ei ollut, niin haukuttiin siinä sitten nekin möröt. Pian Tilda hoksasi kiertoreitin viereisen talon pihan poikki, jota oltiin kerran aikaisemmin kuljettu. Seuraava umpikuja. Kiertoreittiäkään ei päässyt sille kadulle, jolle kettunen oli menossa. Taas tutkittiin tarkkaan joka nurkka. Tildan lenkkisuunnalla oli talon piha, jossa selvästi oli jotain todella epäilyttävää. Sinne muristiin ja haukuttiin. Ensimmäisen kerran tässä umpikujassa Tilda pysähtyi kysymään minulta neuvoa, minne nyt. Katselin taivaalle ja annoin Hilpan istua edessäni ihmetellen. Vähän lisää haukkua ja istuskelua pakkasessa. Jonkun ajan päästä Tildalle taisi tulla kylmä ja se lähti varovasti yrittämään toista tietä. Tämäkin oli tuttu reitti ja pian kettunenkin sen huomasi. Pieni epävarmuus vielä taisi sen mielessä kyteä, koska matkan varrella ollut lumikasakin sai haukut päällensä. Pakkanen ajoi Tildaa kuitenkin jo kotia kohti ja loppumatka menikin hihnan perässä juosten, kun pikkukettu otti spurtteja valkenevassa aamussa. Pieni puisto lähellä kotia houkutti vielä nuuskuttelemaan muutamat tuoksut. Sitten juoksujalkaa kotiovelle.
Tildan oma aikaisen aamun lenkki. Eikä kukaan ollut laittanut ruokaa kuppiin odottamaan lenkiltä tulijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti