Hyvinvoiva pikkukettu

Eilen käytiin taas Marika-fyssarin luona kontrollissa Eläinystäväsi Lääkärissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt vajaa kaksi kuukautta ja vähän olin huolissani Tildan voinnista jumien ja kropan hallinnan edistymisen suhteen. Kovin tarkasti en nimittäin enää ole kaikkia ohjeita lämmittelyistä ja lenkkien pituuksista noudattanut, vaan antanut itselleni luvan olla liikaa stressaamatta nivelrikosta ja Tildalle luvan olla villi ja vapaa. Ja eipä tuo ole kipeältäkään vaikuttanut edes laavureissun plus taipparitreenien jäljiltä, joten suht huoletta on saanut olla.

Alkuun Marika huomasi heti, että Tilda lenkkaa takajalkojaan ja yliojentaa kintereitä käynnissä edelleen. Sen kintereet ovat sen verran löysät, että ne luultavasti tekevät myös nivelrikkoa joskus. Jumpatessa kahden tasapainotyynyn päällä Tilda saikin kehuja. Se piti hienosti kintereet kulmautuneena, vaikka kahdella tyynyllä tassujen nostot on vielä sille hiukan vaikeaa. Kropan hallinta ja kintereiden asennon kontrollointi oli selvästi parantunut viime kerrasta! Istu-seiso -vaihdot korokkeen ja tyynyn avulla onnistuivat myös hyvin ja saatiin treenirepertuaariin lisäksi maahan-seiso -liike. Ristikkäisillä jaloilla seisominen ei edellisellä käynnillä onnistunut juuri lainkaan. Tildalla ei pysynyt tasapaino ja se suoristi kintereensä heti. Nyt liike sujui paremmin ja oikean takajalan ollessa tukijalkana Tilda pystyi seisomaan hetken vakaasti. Vasen puoli oli vielä vaikeampi, mutta siinäkään Tilda ei yliojentanut kinnertään, vaan ennemmin yritti peruuttamalla säilyttää tasapainon. Paljon kehitystä oli siis tapahtunut! Lihaksetkaan eivät olleet selkeästi jumissa. Takareisissä, vasemmassa hauiksessa ja pakaroissa oli pientä jännittyneisyyttä ja lonkan etupuoleiset lihakset kiristivät ihan vähän. Takaselässä oikealla puolella oli lievästi tiukka trigger-piste. Vähällä selvittiin jumienkin kanssa. Venyttelyitä kuitenkin jatketaan samoin kuin jumppia. Ihan kahdesti joka päivä ei tasapainoillakaan Tildan enää tarvitse ja seuraava fyssarin kontrolli sovittiin 6kk päähän, jollei mitään ongelmia ilmene. Ohhoh! Näyttää siltä, että voidaan elää niin kuin ennenkin, kunhan tarkkailen Tildaa liian väsymisen varalta ja reagoin siihen.

Marikan luona on mukava käydä. Nytkin jutellessa sain monia ahaa-elämyksiä. Tildan vasen lonkkanivel on huonommassa kunnossa kuin oikea, vaikka alkuperäisissä virallisissa lonkkakuvissa vasen lonkka oli B ja oikea C. Marika selitti tämän voivan johtua siitä, että röntgenkuva on ollut ihan hiukan vino ja sen takia lonkkamalja on näyttänyt paremman muotoiselta kuin oikeasti onkaan ollut. Kennelliitossa lausunnon antaja näkee kuitenkin vain kuvan ja arvioi lonkat sen perusteella. Kuvaajalla on siis merkitystä, eikä toisia turhaan suositella. Joskus sitten seuraavan koiran kanssa valitsen luuston kuvaajan eri perustein kuin Tildan kohdalla. Vireestäkin oli taas puhetta ja todettiin olevan hyvä asia, että Tilda on reagoinut kipuun laskemalla virettä. Toisaalta todettiin, että sen kohdalla voi myös olla, että kipujen on ollessa todella kovat, se vasta laskee virettään. Mistä sen tietää... Useat koirat vain nostavat virettään entisestään kipujen ollessa päällä, joten kipuja on vaikea huomata. Mietin Tildan agilityssa hyppäämästä kieltäytymistä ja itseasiassa myös joskus tokon alhaista virettä. Nythän melkeinpä lajissa kuin lajissa - tokosta noutamiseen - haasteena on Tildan valtavat kierrokset. Niitä ei tunnu saavan alas mitenkään. Agilityn lopettamisen jälkeenhän huomasin heti Tildan olevan superinnoissaan tokosta. Ei se sitä joskus aikaisemmin ollut. Syynä voi olla pitkä tokotauko ja monet muut tekijät, mutta mitä jos sillä olikin ollut jo pitkään kipuja agilitysta johtuen ja agilityn jäädessä pois kivut helpottivat. Ainahan Tildan käyttäytymisen kanssa oli haasteita agilityssa. Ehkä nekin ovat johtuneet ajoittaisesta kivusta, vaikka hierojat olivatkin aina sitä mieltä, että mitään jumeja ei ole.

Kaikkea voi spekuloida. Se ei välttämättä osu oikeaan, eikä kaikkia ajatuksia kannata liian vakavasti ottaa. Huomioita on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta koiraa oppisi lukemaan ja sen hyvinvoinnista osaisi huolehtia paremmin. Monilla asioilla on yhteytensä. Olen valtavan kiitollinen siitä, että Tilda voi nyt niin kuin voi. Sen vointi voisi olla paljon huonompikin ja se saattaisi olla kipeä ihan vain kotioloissakin. Nyt se vaikuttaa onnelliselta ja nauttii elämästä ja me voidaan harrastaa ja tehdä monia asioita. Vaikka välillä ikävä agilitykentälle on todella kova, kaiholla muistelen meidän parhaita hetkiä agiradalla ja harmittelen että nolla kolmosista jäi niin pienestä kiinni, niin olen tyytyväinen päätökseen pitää Tilda pois esteiltä. Lopulta ollaan kumpikin näin onnellisia pidempään. (Kuvat Sarin ottamia Aulangolta 11.4.2015)

Taas taippareita kohti!

Kevät on tullut ja taippariajatukset ovat taas vallanneet aikaa. Mietin pitkään osallistutaanko taipparikurssille nyt keväällä ja mitä hyötyä siitä olisi. Kuitenkin, kun löysin kouluttajan, jolla itselläänkin on nuori tolleri, päätin ilmoittautua.

Ensimmäinen kurssikerta on takana ja onneksi ollaan mukana. Niin paljon uusia ajatuksia ja suuria odotuksia jo heräsi. Tilda oli laavuretken jäljiltä treenin alkuun väsyneen oloinen ja damihakuruudun se tekikin ihmeellisen rauhallisella tempolla. Tosin hämmennystä pienen tollerin päässä aiheutti heittodami, joka jäi puun latvaan roikkumaan. Naurunremakka ja dami puussa sai Tildan kiljumaan entistä hysteerisemmin, joten vein sen pois lähetyspaikalta rauhoittumaan. Kun vein hiljaisen kettusen uudestaan lähtökuoppiin ja lähetin ruutuun, se eteni hölkötellen, mutta varmasti. Viimeistä damia Tilda ei heti meinannut löytää ja lähti laajentamaan ruutua tosi kauas. Koutsi-Saran hiljaa vaakkuessa kadonneen damin luona, Tilda meni heti sen noukkimaan ylös. Palautetta saatiin kulkemisesta lähetyspaikalle ja yleisestä olemisesta. Tilda piippaa ja se vahtii. Herkkänä koirana sille on todella stressaavaa huolehtia minusta etenkin jännittävässä ja erikoisessa tilanteessa. Mustavalkoisuus on avainsana tähän. Minä sanon, mitä tehdään ja määrään tahdin. Me kuljetaan yhdessä eikä Tildan tarvitse ollenkaan vahtia, kun minä johdan tilannetta. Sara neuvoi tuomaan tokosta tuttua nipotusta taipparitreeneihinkin. En kyllä myöntänyt, etten oikeastaan nipota kovin kovasti tokossakaan... Olen antanut Tildan kerätä kierroksia, koska olen ajatellut sen silloin tekevän töitä pidempään ja innolla ja saavan motivaatiota itsensä ylittämiseen. Tilda pystyy tiettyyn pisteeseen saakka paiskimaan hommia hyvin ollessaan kovassa vireessä, mutta rajan ylittyessä vaikea tai epäselvä tehtävä on mahdoton suorittaa. Kiljuminen tietenkin lisää kierroksia entisestään, joten siitä olisi jossain määrin päästävä eroon. Kehuja pitäisi muistaa viljellä Tildalle vuolaammin, koska se selvästi palkkaantuu niistä ja saa vauhtia ja varmuutta lisää tekemiseensä.

Ruudun jälkeen odotettiin kauan. Minulle lankesi taas tehtäväksi viedä pikkukettu kauas pusikkoon ja rauhoitella sitä... Riista saa Tildan nollasta sataan sekunnissa. Rauhallinen nuuskutteleva kettunen aloitti kiljumisen ja hihnassa sinkoilun sillä hetkellä, kun muovipussi variksineen osui sen näkökenttään. Treenattiin siis myös rauhoittumista. Ja kiinni olemista puussa... En voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki muut tollerit kurssilla olivat omilla paikoillaan puussa kiinni hiljaa ja rauhakseen. Tilda saa sätkyn, kun edes ajattelen sitovani sen hihnasta puuhun kiinni odottamaan ja vaikka istuisin vieressä se huutaa kuin hyeena. Treenilistalle.

Illan päätteeksi Tilda pääsi hakemaan varista ja nuuskimaan lokkia. Uhkarohkeasti yritin lähettää Tildan markkeeraukseen, mutta eihän tuo mitään tuonut. Arvatenkin... Uusintayrityksellä sama tulos: nuuskuttelua ja pois linnulta. Lokin Tilda tuo kyllä vedestä, joten siihen ei puututtu. Saran kanssa tultiin tulokseen, että ruokamotivaattori Tildalla on ok. En vaan tiennyt taas ensimmäisellä kerralla, kuinka paljon kehtaan ruoalla motivoida. Ensi viikolla päivän ruoka-annoksen saa vasta, jos variksia palautetaan. Seuraavana päivänä taipparikurssista tein Tildalle yllätyksen ja vein metsään piiloon variksen. Näytin possunkorvaa ja jätin sen maahan. Tilda pinkaisi käskystä metsään ja löysi variksen oikeastaan heti. Se nuuski, mutta kääntyi pois ja juoksi kierroksen linnun ja minun väliin. Tilda pysähtyi, katsoi minuun, juoksi varikselle, otti sen suuhun ja palautti. Ja possunkorva oli ansaittu! Kyllä se osaa, kun se tekemisen hauskuus vaan taas kaivetaan sieltä esille! Ihanaa päästä taas tositoimiin metsässä! Saa nähdä, mitä Sara ja Pete kaivavat meistä esille kurssin aikana, en malta odottaa. :)

Rallailua kerrakseen

Nyt on Lovan rally-tokon kisaura käynnistetty ja jo kahdet kisat kisattu. Viikko sitten Lovan meillä olon päätteeksi rallailtiin Ylökkin järjestämissä kisoissa, joissa tuomarina oli Pia Heikkinen. Helppoa oli mennä kisaamaan ilman paineita, vaikkakin rally-tokosta tiedän todella vähän. Varmuus Lovan tekemisestä ja meidän yhteistyöstä toi kuitenkin sopivasti luottamusta. Kisahallissa Lova oli kuin lentoon lähdössä ja ahtaassa tilassa, jossa oli ihmisiä ja koiria paljon, jouduin lähes jatkuvasti pitämään sen käskyn alla. Säpäkästi se kuitenkin käskyjä kuuntelikin ja teki innolla kaikken, mitä pyysin. Sama meno jatkui radalla. Oli valtavan helppoa suorittaa rataa, kun vieressä seurasi niin taitava koira. 90/100p. oli meidän pistesaldo lopulta ja aika 1:25.09. Kymmenen pisteen vähennys meni ohjaajan piikkiin. Kutoskyltillä koiran kiertämisen jälkeen en pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa suoraan. Olisi senkin kyltin suoritusohje pitänyt varmistaa, mutta niin luulin muistavani... Hienolta tuntui ja näytti meno kuitenkin, joten tyytyväinen pitää olla. Arvostelulomakkeen tuomarin kommentti sujuvasta yhteistyöstä lämmitti mieltä. :)

Toisen kerran kisattiin eilen lauantaina Tamskin tallilla. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Nyt jännitys itsellä oli paljon kovempi, koska paineet tuntuivat kasvaneen. Kisapaikalla jännitys onneksi helpotti, mutta samaa varmuuden tunnetta en saanut. Vanhempani toivat Lovan kisapaikalle ja jäivät katsomaan kisoja. Heti lämppälenkillä huomasin, ettei Lova ole oma itsensä. Tai ei ainakaan yhtään samanlainen kuin mitä se oli ollut koko aiemman viikon meillä hoidossa ollessaan. En meinannut saada Lovaan kontaktia ja sen oli tosi vaikea tulla pihalla edes sivulle kutsusta. Hallissa sisällä Lova oli ihmeen rauhallinen. Se teki töitä, mutta ei samalla intensiteetillä kuin viikko sitten. Aikataulu kisoissa oli reippaasti myöhässä, joten nyt oli aikaa varmistaa kylttien suorittaminen moneen kertaan. Meidän vuoron tullessa jo lähtö enteili katastrofia. Lovan nenä painui maahan eikä se pysynyt perusasennossa. Ihan katastrofi rata ei kuitenkaan ollut, mutta hylätty suoritus silti. Heti lähdöstä saatiin -1p taluttimen kiristymisestä ja ohjaajan virheestä. Vitos ja seiska kylteillä samoin hihna kiristyi. Täytyy ensi kerralla pitää alusta asti vaan ihan päästä kiinni. Kyltiltä 11 sitten väärin suoritettu tehtävä eli -10p, kun Lova kuuli yleisöstä koiran haukkumista ja jäi sitä kyttäämään enkä meinannut saada sitä takaisin ruotuun ja sivulle. Lopputulos hylätty ja ratavirhe. Kyltin 11 virheen olisi kai voinut korjata uusimalla ja se siinä mielessä kävikin. Kuitenkaan en sitten osannut tuomarille huikata uusimista ja palata kunnolla taaksepäin. Tässä huomaa, etten rally-tokosta tiedä oikeastaan vielä mitään... Pitäisi varmaan johonkin kurssille mennä opettelemaan, niin osaisi sääntöjä hyödyntää paremmin. Hylätyn tuloksenkin olisi ehkä voinut jollain välttää, en tiedä... Mutta tämä oli vaan koettava, jotta voi oppia uutta. Uutta kisaa ja treeniä kehiin vaan!

Tulipa koettua kahdet hyvin erilaiset kisat. Jonnan sanoin Lovakin on vain eläin ja Tamskin kisoissa se saattoi reagoida erikoiseen tilanteeseen, kun vanhempani vain toivat sen keskelle kisoja ja sitten olisikin pitänyt ymmärtää päästä minun kanssani kisamoodiin. Juoksutkin sillä saattaa olla alkamassa, joten tiedä sitten mitkä asiat pyörivät pienen päässä. Taitava se jokatapauksessa on ja ihana on ollut huomata, kuinka Lova eri ohjaajankin kanssa pystyy tekemään töitä intensiivisesti ja muodostamaan näkyvästi hyvän yhteistyön. Sen kanssa on parhaimmillaan todella helppoa ja mukavaa tehdä töitä. On siskollani vaan aikamoinen pieni punavalkoinen. Kiitos, kun saan lainata sitä. :)

Korvaeläin <3

Kaksin aina kaunihimpi

Koko viime viikon elimme elämää kahden koiran kanssa, kun siskoni Lova oli meillä hoidossa. Paljon olin tekemistä tytöille yksin ja yhdessä kehitellyt. Tällä hetkellä vanhempieni luona asuva Lova ei siis meille lomailemaan päässyt vaan hommia oli tiedossa. Lovan kanssa käymäni rally-tokon pikakurssin jälkeen päätin ilmoittaa meidät ihan oikeisiin kisoihin ja nyt oli kenraalitreenien paikka. Kiva tuon punavalkoisen kanssa on töitä tehdä, on se niin pätevä! Uskomatonta, kuinka se tekee pitkää pätkää töitä ilman jatkuvaa palkkaamista ja jaksaa seurata intensiivisesti. Vaikka Tildakin osaa olla säpäkkä tapaus, niin Lova vie senkin ihan toiselle tasolle. :)

Tyttöporukalla käytiin myös Tampereen koirauimalassa. Tildan ja Lovan kanssa uimaan pääsi Sella. Vesi on kyllä elementti josta nauttivat kaikki! Tilda ja Sella konkareina näyttivät altaaseen meno esimerkkiä ja äkkiäkös Luuttukin hoksasi, miten veteen pääsee. Suihku taisi olla jokaisen tytön mielestä se ikävin osuus reissussa, muuten riemulla ei ollut rajaa!

Miten nuo kaksi punavalkoista voivatkin olla niin erilaisia? Kotosalla Tilda tavalliseen tapaansa pötkötteli sohvan nurkassa tai keskellä olohuonetta seuraillen tarkasti paikaltaan kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Vasta, kun joku meni keittiöön, oli kettu kärppänä takavasemmalla. Lova taas rauhoittui makailemaan vain silloin kun kukaan ei liikkunut. Aamuisin töihin valmistautuessani Lova seurasi minua kuin hai laivaa, eikä rauhallisesta sängyssä löhöilystä tullut mitään ilman vienoa piippailua ja edestakaisin ravausta. Tilda loikoilisi arki-aamuisin niin pitkään kuin mahdollista, mutta nyt Lovan ollessa talossa, senkin piti siirtyä makuuhuoneesta minua vahtimaan. Ulkoilu näiden kahden kanssa korostaa eroavaisuuksia entisestään. Lova kaahaa satalasissa koko ajan ja Tilda haahuilee nuuskutellen joka ruohonkorren erikseen. Metsässä meno on tasaisempaa ja kaikki voivat vaan nautiskella.

Tytöt tulevat keskenään hyvin toimeen, vaikka paljon niiden suhde on muuttunut ajan myötä. Ikäeroa on vain puolisen vuotta ja molemmat ovat omalla tavallaan vahvoja persoonia. Viikko yhdessä pienessä kerrostaloasunnossa näytti kuitenkin väsyttävän molempia neitosia. Lova rupesi loppuviikosta vahtimaan ruokien laittoa entistä tarkemmin ja kömpi useasti sängyn alle huilimaan. Tilda taas ärähti jokusen kerran autossa Lovalle onnistuen näin hiljentämään sen loppumatkan ajaksi. Kumpikin taisi huokaista helpotuksesta, kun vanhempani tulivat hakemaan Lovaa. Kisapäivän viimeiset valokuvat saatiin hädintuskin otettua, kun Luutulla oli kiire ulos ja autoon. Antoisa ja raskas viikko yhtäaikaa. :)

"Mun pitäs hei mennä!" Kisakirjan sisältöön palataan myöhemmin... ;)