Ensimmäinen kurssikerta on takana ja onneksi ollaan mukana. Niin paljon uusia ajatuksia ja suuria odotuksia jo heräsi. Tilda oli laavuretken jäljiltä treenin alkuun väsyneen oloinen ja damihakuruudun se tekikin ihmeellisen rauhallisella tempolla. Tosin hämmennystä pienen tollerin päässä aiheutti heittodami, joka jäi puun latvaan roikkumaan. Naurunremakka ja dami puussa sai Tildan kiljumaan entistä hysteerisemmin, joten vein sen pois lähetyspaikalta rauhoittumaan. Kun vein hiljaisen kettusen uudestaan lähtökuoppiin ja lähetin ruutuun, se eteni hölkötellen, mutta varmasti. Viimeistä damia Tilda ei heti meinannut löytää ja lähti laajentamaan ruutua tosi kauas. Koutsi-Saran hiljaa vaakkuessa kadonneen damin luona, Tilda meni heti sen noukkimaan ylös. Palautetta saatiin kulkemisesta lähetyspaikalle ja yleisestä olemisesta. Tilda piippaa ja se vahtii. Herkkänä koirana sille on todella stressaavaa huolehtia minusta etenkin jännittävässä ja erikoisessa tilanteessa. Mustavalkoisuus on avainsana tähän. Minä sanon, mitä tehdään ja määrään tahdin. Me kuljetaan yhdessä eikä Tildan tarvitse ollenkaan vahtia, kun minä johdan tilannetta. Sara neuvoi tuomaan tokosta tuttua nipotusta taipparitreeneihinkin. En kyllä myöntänyt, etten oikeastaan nipota kovin kovasti tokossakaan... Olen antanut Tildan kerätä kierroksia, koska olen ajatellut sen silloin tekevän töitä pidempään ja innolla ja saavan motivaatiota itsensä ylittämiseen. Tilda pystyy tiettyyn pisteeseen saakka paiskimaan hommia hyvin ollessaan kovassa vireessä, mutta rajan ylittyessä vaikea tai epäselvä tehtävä on mahdoton suorittaa. Kiljuminen tietenkin lisää kierroksia entisestään, joten siitä olisi jossain määrin päästävä eroon. Kehuja pitäisi muistaa viljellä Tildalle vuolaammin, koska se selvästi palkkaantuu niistä ja saa vauhtia ja varmuutta lisää tekemiseensä.
Ruudun jälkeen odotettiin kauan. Minulle lankesi taas tehtäväksi viedä pikkukettu kauas pusikkoon ja rauhoitella sitä... Riista saa Tildan nollasta sataan sekunnissa. Rauhallinen nuuskutteleva kettunen aloitti kiljumisen ja hihnassa sinkoilun sillä hetkellä, kun muovipussi variksineen osui sen näkökenttään. Treenattiin siis myös rauhoittumista. Ja kiinni olemista puussa... En voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki muut tollerit kurssilla olivat omilla paikoillaan puussa kiinni hiljaa ja rauhakseen. Tilda saa sätkyn, kun edes ajattelen sitovani sen hihnasta puuhun kiinni odottamaan ja vaikka istuisin vieressä se huutaa kuin hyeena. Treenilistalle.
Illan päätteeksi Tilda pääsi hakemaan varista ja nuuskimaan lokkia. Uhkarohkeasti yritin lähettää Tildan markkeeraukseen, mutta eihän tuo mitään tuonut. Arvatenkin... Uusintayrityksellä sama tulos: nuuskuttelua ja pois linnulta. Lokin Tilda tuo kyllä vedestä, joten siihen ei puututtu. Saran kanssa tultiin tulokseen, että ruokamotivaattori Tildalla on ok. En vaan tiennyt taas ensimmäisellä kerralla, kuinka paljon kehtaan ruoalla motivoida. Ensi viikolla päivän ruoka-annoksen saa vasta, jos variksia palautetaan. Seuraavana päivänä taipparikurssista tein Tildalle yllätyksen ja vein metsään piiloon variksen. Näytin possunkorvaa ja jätin sen maahan. Tilda pinkaisi käskystä metsään ja löysi variksen oikeastaan heti. Se nuuski, mutta kääntyi pois ja juoksi kierroksen linnun ja minun väliin. Tilda pysähtyi, katsoi minuun, juoksi varikselle, otti sen suuhun ja palautti. Ja possunkorva oli ansaittu! Kyllä se osaa, kun se tekemisen hauskuus vaan taas kaivetaan sieltä esille! Ihanaa päästä taas tositoimiin metsässä! Saa nähdä, mitä Sara ja Pete kaivavat meistä esille kurssin aikana, en malta odottaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti