Sivutuotteena kiljuntaa

Pitkästä aikaa oli perjantaina meidän kohdalla mitä parhaimmat tehoryhmän tokotreenit! Vettä satoi koko ajan ja keli oli muutenkin kamala, mutta pikkukettu ja minä oltiin molemmat tehokkaita. Tildalle osui synttäritkin samaan syssyyn, joten olipa hyvä päivä! Pikkukettu täytti jo 4 vuotta. Mihin se aika oikein menee... :)

Treenien jälkeen sai herkutella!

Pikkukettu 4v. ❤

Aina on jotenkin tosi vaikea päättää, mitä treenaisi. (Tähänkin varmasti auttaisi se kunnon treenisuunnitelma...) Nyt päätin toteuttaa jo viime viikolla ajatuksissa muhineen kokeenomaisen alokas -luokan setin, vaikka kokeet jouduttiinkin lähiviikoilta perumaan. Näkisipä kuitenkin, missä mennään. Liikkeiden välien tapahtumat kiinnostivat myös. Varsinkin, kun ne tuntuvat nyt uusien sääntöjen mukaan olevan entistä tarkemman suurennuslasin alla.

Koska valmistautuminen on Tildan kanssa erityisen tärkeää, yritin kiinnittää myös siihen huomiota tällä kertaa. Lämppälenkin jälkeen muutama minuutti autossa ja suoraan kentälle hommiin. Tällä reseptillä mukana oli oikein tehokas ja näpsäkkä kettunen. Sivutuotteena kivaan vireeseen saatiin kyllä piippailua ja muutama ulvahdus... Liikkeet Tilda teki kuitenkin tarkasti hyvällä draivilla ja kontaktilla. En tiedä oikein pitäisikö ääntelyyn puuttua nyt? Myöhemmin se on tietenkin taas huomattavasti hankalampaa ja pahimmassa tapauksessa se tästä vielä yltyy. Keinot Tildan ääntelyn kitkemiseen ovat minulla vaan rajalliset. Neuvo, jonka viimeksi sain, sanoisi, että odota Tildan rauhoittumista ja tee vasta sitten. Tokon kohdalla en ole varma uskallanko alkaa virettä sillä tavalla säätelemään. Toko kun ei itsessään ole Tildalle kiihdyttävää puuhaa, niin se voi hyvin antaa mieluummin koko treenin sitten olla, jos odotutan liikaa. Parasta olisi, jos pikkukettu saisi nostaa kierrokset tappiin ja pystyisi siinä työskentelemään ilman ääntä. Korkeassa vireessä se pystyy hallitsemaan itseään jo erinomaisten liikkeiden verran, mutta erityisesti odotus/jättö -tilanteissa ääni vaan purkautuu sen suusta. Liiallisesta huomauttamisestakin seuraa luultavasti lopulta "tee sitten ite treenis!" -asenne tai kiljumisen yltyminen. Otapa tästä nyt selvää. Kivempi kuitenkin piippailevan ja kiljuvan, mutta säpäkän ja tehokkaan tyypin kanssa on hommia tehdä kuin hiljaisen ja perässävedettävän.

Kokeenomaiseen settin mahtui liikkuroituna seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahan, kaukot, kapulan pito ja hyppy. Seuraamisen alussa Tilda varmaan ajatteli, että "taas tätä", mutta juoksuosuudessa ja sen jälkeen kontakti ja seuruu oli parempaa. Vaihtelevuutta seuraamiseen siis! Luoksetulon jätössä Tilda oli liikauttanut toista etujalkaa ja ikään kuin valmistautunut lähtöön. Tiesi kuitenkin olla lähtemättä. Liikkeestä maahan Tilda meni hyvin, mutta kääntyessäni se nousi istumaan. Ties mikä ajatuskatkos se oli. Yleensä se on pysynyt makuulla ilman ongelmia. Kaukoissa saatiin kehuja hienoista istumaan nousuista. Nyt kettu oikein pomppaakin ylös, etenkin kun tekee tuolla alokkaan muutaman metrin etäisyydellä. Maahanmenossa oli tässäkin jotain outoa. Tilda ryömi maate mennessään ehkä 15cm verran. Kapulan pidossa ote oli vähän löysä ja kun kiitin, niin kettusen peppu nousi, hyppy vallan mainio. Liikkeiden välitkin sujuivat hyvin kuin itsestään. Tilda piti kontaktia ja pysyi lähellä koko ajan. Korjaussarjaan otettiin luoksetulon jättöä. Ekalla ok, kun kutsuin luokse, tokalla liikkui ja otettiin uudestaan. Sitten pysyi ihan paikallaan. Liikkeestä maahan jättöäkin kokeiltiin uudestaan. Jätin Tildan suoraan maahan ja siitä liike loppuun. Ei ongelmia. Ehkä pitäisi enemmän tehdä kokeenomaisia pätkiä ainakin muutama liike peräkkäin, jos siinä oli jotain erikoista Tildan mielestä. Vire saattoi myös tehdä teposia, joten siihen täytyy joka treenissä kiinittää huomiota, jotta löytyisi tokoonkin se sopiva tapa saada sopiva vire päälle.

Paikkiksia tehtiin melkein heti meidän treenivuoron jälkeen, joten Tilda ei ehtinyt laskea kierroksiaan ja päästä paikkismoodiin. Ihan mielenkiintoista oli tämäkin nähdä kuitenkin. Ensin perus alokkaan paikkamakuu, sitten avoimen istuminen. Molemmat hyvin, vaikka piippailua oli havaittavissa. Tehtiin myös pikakelauksella evl:n paikallaolo ensin järjestyksessä ja sitten jokatoinen. Tilda äänteli jo enemmän, mutta pysyi ja oli kuulolla. Luoksetuloissa oli selvää hätääntymistä havaittavissa, kun Tilda oli viimeisenä vuorossa, mutta maltoi kuitenkin odottaa paikoillaan ja tuli hyvin luokse ekasta käskystä. Paikallaoloihin täytyy seuraavalla kerralla varmistaa oikea mielentila, ettei kiljuminen pääse siinä nyt valloilleen. Tildalla lähtee kyllä helposti ferrari käsistä, jos sille antaa siihen mahdollisuuden...

Meillä oli sama kouluttaja kaksi kertaa peräkkäin ja hauskaa oli, kuinka erilainen Tilda näissä treeneissä oli. Viime viikolla se tylsistynyt laama ja nyt vesisateessa säpäkkä kettu. Itsellä kyllä kohoaa treenimotivaatio huimasti tuon ketun kanssa hommissa ja luulen, että Tildalle käy samoin. Paljon se on vaan minusta kiinni vireen hallinnan ja muun mielentilan osalta, millaiset treenit saadaan aikaiseksi.

Takapakkia

Viime viikolla jouduttiin taas kokemaan takapakkia Tildan terveyden suhteen. Keskiviikkona töistä kotiin tullessani ovelle könysi vastaan hämmentynyt pikkukettu, joka ontui vasenta takajalkaansa. Huolesta soikeana peruin lenkkitreffit ja jäin seurailemaan Tildan vointia. Aamulla se oli vielä liikkunut normaalisti, enkä keksinyt edellisiltä päiviltäkään mitään poikkeavaa, jossa jotain olisi voinut sattua. Tunnusteltaessa Tilda ei reagoinut mitenkään ja sen kävelyä seuratessa päättelin kivun tai jumin olevan lonkassa. Varasin lääkäriajan, mutta ikinä ei päästy sinne asti. Pari päivää lepoa ja Tilda oli jo huomattavasti parempi. Tällä viikolla sitten maanantaina meillä oli aika Marikalle fysioterapiaan. Luottavaisella mielellä menin Marikan vastaanotolle Tildan kanssa. Vaikka tollereille yleisen autoimmuunisairauden mahdollisuus kolkutteli takaraivossa, olin varma, että saan Marikalta vastauksia ja neuvoja. Pian se selvisikin: nivelrikkohan se siellä ilmoitteli olemassaolostaan. Tildan oli tosi vaikeaa seisoa ristikkäisillä jaloilla, kun se joutui varaamaan painon ainoastaan toiselle takajalalle. Istuessa ja seisoessa se levitti takajalkojaan tavallistakin enemmän ja takajalkojen taakseojennuksessa seisaaltaan Tilda aristi lonkkia. Jollain tavalla helpotus, että vaiva oli tuttu, eikä taas hyppy johonkin tuikituntemattomaan. Muista nivelistä ei onneksi löytynyt aristuksia eikä lihaskireyksiä kummemmin ollut. Ainoastaan lonkkien etupuoleiset lihakset olivat jännittyneet. Vasen lonkka kun ensin oli ollut kipeä, niin muutaman päivän varaaminen ainoastaan oikealle jalalle oli senkin lonkan kipeyttänyt.

Saatiinpa kuitenkin matkaan mukaan tulehduskipulääkekuuri ja ohjeet tylsään käynti ja ravi lenkkeilyyn. Iisisti otetaan nyt pari viikkoa, jotta lonkkien kipu saadaan kuriin. Ja jumpat ja venytykset... Olin Marikan luona niin huojentunut tutusta vaivasta, joka varmasti saataisiin taas ajan kuluessa kuriin, etten tajunnut pettyä. Kotona se sitten iski. Oma pikkukettu on kipeä varmasti osaksi omasta huolimattomuudestani lenkkien, treenien ja riekkumisten suhteen. Ja ne muutamat kisat ja kokeet, joita valtavasti odotin ja joihin vihdoin oltiin menossa, piti perua. On tehtävä uudet suunnitelmat. Jotenkin tuntuu, että ennenkin ollaan oltu tässä tilanteessa. Hyvä treeni- ja kisakausi aluillaan, paljon motivaatiota ja näyttämisenhalua ja sitten tulee jotain, joka pakottaa pysähtymään ja ottamaan aikalisän. Tietenkin toimin Tildaa kuunnellen, jotta saadaan kettunen taas hyvään kuntoon, mutta kyllä se harmittaa. Harmittaakin niin vietävästi.

Onko niin, ettei Tildan kroppa kestä tiettyä treenitahtia tai tiettyjä treenejä? Vaikuttaako juoksut ja niiden myötä lonkkien extralöystyminen kipuiluun tai syksyn kylmenevät ilmat? Kuinka paljon osallisena on myös Tildan herkkyys aistia minun mielialojani?

Paljon on opittavaa Tildan nivelrikkoon liittyen. Nyt vasta kipujen tullessa huomasin Tildan leventävän takajalkojensa asentoa käynnissä ja ravissa. Ehkä sen tietyt katseet ja nuuskuttelutkin kertovat siitä, että pitäisi ottaa kevyemmin. Tylsät ja pakonomaiset lenkit ja tunne siitä, että vaan treenataan ja odotetaan seuraavaa päivää ei ehkä tee hyvää meille kummallekaan. Kurjaa, että tarvittiin näin suuri opetus siitä... Mikä valtava ero onkaan pikkuketussa (tai oikeastaan meissä kummassakin), kun mennään metsään edes hetkeksi kiireiden keskellä ja tankataan luontoa ja hiljaisuutta...