Juoksukontakteja ja mietteliäs kettu

Tilda pääsi tänään juoksemaan aata ja putkia. Edellisissä treeneissä Hannan kanssa alettiin miettimään pikkuketulle juoksukontaktia aalle, puomilla vaatisin edelleen pysäytyksen. Aan pysäytyskontakti kuormittaa valtavasti koiran etupäätä ja vie muutaman sekunnin aikaa radalla. Tildan kohdalla lisäksi mietittiin sen virettä, jota ehkä saataisiin nousemaan, kun radalla olisi yksi huippukiva juoksueste lisää eikä kettusen tarvitsisi miettiä siinä pysähtymistä. Askarreltiin aa ensin maksipöydän päälle matalammaksi, sitten maksi- ja medipöydän päälle ja lopulta kokonaisena aana. Putket oli aan molemmissa päissä. Juoksutin Tildaa aluksi putken kautta aalle lelua heittäen ja sitten edestakaisin putkien väliä aan kautta. Lelun heittäminen oikeaan aikaan juuri ennen kuin Tilda meni aalle osoittautui minulle hankalaksi ja juoksukontakti epäonnistui selvästi niillä kerroilla, kun ajoitus meni pieleen ja kettu syöksähti pallon perään. Muuten tuo pieni vaikutti oikein pätevältä juoksijalta ja useammin onnistui rytmittämään laukkansa oikein neljään kuin että laukkasi alastulon yhdellä laukalla. Oli myös ihanaa huomata kuinka Tilda putkesta tullessaan fokusoi aalle ja kiihdytti ylösmenoon. Se oli selvästi kivaa, vaikkakin juoksut verottivat vireestä suuren osan. Kokeillaan nyt, miltä juoksukontakti alkaa vaikuttamaan. Kertaakaan koko estettä tehdessä Tilda ei tarjonnut 2on2offia, paikallaan seistessä sitten kyllä...

Ohjaajan valssitreeniä jatkettiin myös, mutta koska pikkukettu oli pöksyjensä kanssa jo aivan väsähtänyt, sain parikseni pienen vaaleanruskean salaman. Olipa hurjaa juosta niin nopean koiran kanssa! Ja superhauskaa! Sain todenteolla pinkoa ja onnistuin tekemään kaikki valssitkin peräjälkeen. Tarkoitus oli saada treenattua valsseja kunnolla vauhdilla ilman että Tilda ja minä turhaudumme hommaan molemmat sekä saada minulle fiilis, että onnistun niissä ja niitä voi käyttää. Se onnistui! Pitkään aikaan agilityn riemu ja itsensä ylittäminen ei ole ollut yhtä vahvasti läsnä yhtäaikaa. Ihana Sinni, joka antoi oman mokailuni ehdoitta anteeksi ja teki innolla töitä koko ajan.

Tästä päästiinkin hyvällä aasinsillalla taas kerran pohtimaan Tildan virettä. Rasittavaa on kuinka se laskee kuin lehmän häntä eikä treenistä tule mitään enää viiden minuutin kaahotuksen jälkeen. Ei saada koskaan kunnon ohjaustreeniä tehdyksi, koska parin toiston jälkeen Tildaa ei meinaa saada hyppäämään ensimmäistäkään estettä. Sen kiinnipitäminen ja hetsaaminen tai autoon laittaminen auttaa vähän, mutta ei suuressa määrin. Flyballia Tilda pystyy tekemään pitkäänkin vire todella korkealla samoin noutamaan. Tosin niissä treeneissä se on joutunut sivusta seuraamaan koko ajan toisen koiran tekemistä päästen itse välillä töihin. Flyballin, noutamisen tai agilityn katseleminenhan saa tunnetusti pikkuketun kiljumaan... Hannan etenemis- ja nopeustreeniä aiemmin tehdessä Tildan vire pysyi hyvin ylhäällä pitkän treenin. Muitakin meille helppoja agiratoja tehdessä vire on pysynyt. Eikä näissä ole välillä katseltu muiden menoa, korkeintaan Tilda on ollut hetken autossa odottamassa vuoroaan niin kuin muissakin agitreeneissä. Mietittiin, ettei kettusella vireen hallinnassa kai voi ongelmaa olla, kun se tietyissä tilanteissa saa sen kuitenkin pidettyä korkealla pidemmän aikaa. Voiko se vaan olla niin totaalisen herkkä, että aistii minun pienetkin tunnetilan vaihteluni ja ottaa itseensä? Tai jääkö se miettimään tekikö oikein, jos en palkkaakaan tai anna selvää palautetta tehdystä työstä? Eikö Tilda olekaan syttynyt agilityyn, vaikka kiljuu ja tärisee kun ajetaan hallin pihaan ja avaan auton oven? Noidankehä ainakin on selvä turhautumiseni ja Tildan vireen laskemisen kohdalla. Kunnon itsetunnon buustaus kuuri tiheällä palkalla voisi olla paikallaan... Nyt juoksujen aikaan tosin siitäkään tuskin on apua. Kummallinen tapaus tuo villikko. Kun pääsisikin sen pään sisälle ja tietäisi mitä kaikkea se miettii.

Herkkis <3