Jo kun hain Tildan autosta, tiesin ettei vire ole kohdillaan. Tilda tuntui olevan muissa maailmoissa ja haisteli vaan. Ei edes kiljunut. Alun hyppysuoran jälkeen Tilda näki jo aan ennen kuin ehdin käskyttää putkelle. Kuunteli onneksi. Putki-puomi erottelu ei onnistunut. Oikeastaan en edes tajunnut siinä olevaa haasteen paikkaa. Yleensä Tildaa on enemmän vetänyt puoleensa kontaktit kuin putket, nyt oli toisinpäin. Olisi pitänyt varmistaa puomille meno. Hyvä kontakti! Puomin jälkeisen hypyn jälkeen vaihdoin ensimmäistä kertaa ohjausta lennosta. Tiesin takaakiertoon lähettäessäni, että Tilda menee väärään päähän putkea. Olin siis taas myöhässä valssista. Putken jälkeisten hyppyjen väliin jätin sitten suosiolla valssaamatta esteiden toiselle puolelle ja ohjasin putken puolelta. Niin olikin parempi. En vaan osaa valsseja. Aan kontakti tuli hyvin myös. Vaputin heti. Loppusuora olikin oikein vauhdikas.
Toinen agirata oli Jalosen käsialaa. Tähän sain jo alkuun paremman otteen ja fiilis oli varmempi. Tilda tuntui paremmalta kuin ensimmäisellä radalla, mutta ei edelleenkään täydelliseltä.
Kolmannelta hypyltä Tilda syöksyi haukkuen tuomaria kohti. Jätti onneksi karjaisulla ja osui siitä hyvin kepeille. Taisin kyllä olla vastakäännöksessä jo myöhässä... Puomilla Tilda ei pysähtynyt kontaktille ja vapautinkin lennosta. Seuraavalta hypyltä se lähti eri suuntaan mihin olin suunnitellut, mutta sain napattua mukaan ohjaukseen ja seuraavalle esteelle. Tässä kohtaa tuli itselle jo taistelufiilis - mennään eikä meinata! Ja näkyypä tuo fiilis Tildassakin. Turbovaihde päälle ja rata nollana maaliin! Aan kontaktille en edes jäänyt pysäyttelemään, vaan vapautin vauhdista. Silti ei ollut toivoakaan ehtiä turboketun rinnalle loppusuoraan, käskytin vaan eteen.
Parasta oli onnistua noissa kisoissa! Tuttuja oli paljon katsomassa ja tsempit sain moneen kertaan. Ihanaa oli kuulla vilpittömät onnittelut ja kommentit hienosta radasta. Itsestä se tuntui todelliselta taisteluvoitolta! Tilda ei ollut parhaimmillaan, mutta se kuitenkin vilautteli sitä superiakin. Luulen, että herkkis ei vaan pystynyt enempään. Kahtena edellisenä päivänä riistatreeniä, flyballia ja agilitya kierrokset katossa sekä oma jännitykseni kisassa, niin en ihmettele ollenkaan. Voi kun oppisin pian ohjaamaan tuota kettua paremmin! Varmistelen edelleen liikaa ja ohjaan monet ohjaukset liian myöhään. Siinäpä kehittäydyttävää. Jospa talvi toisi mukanaan paljon uutta positiivista agilityyn. Päästiin nimittäin Tamskin valmennusryhmän kouluttamaan "tehoryhmään" treenaamaan ja avain treenipaikkoihinkin on kohta käsillä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti