Olen reissusta palattuamme kärsinyt pienestä treenimasennuksesta. Mikään ei ole tuntunut hyvältä eikä oikein sujuvankaan. Tilda oli kotiinpalattuamme jonkin aikaa hyvinkin loukkaantunut, kun sillätavalla hänet oltiin jätetty pariksi viikoksi ja yhtäkkiä tultiinkin takaisin ja oltiin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mummolassa ollessaan oli tainnut pikkukettu päästä myös päättämään hihnalenkeistänsä, sillä aikamoista taistelua on jouduttu käymään kotinurkilla lenkkeillessä. Tildan mielestä hihnalenkit ovat nuuskuttelua ja merkkailua varten, vapaana ollessa sitten spurttaillaan. Eipä siis ole meidän ajatukset menneet oikein yksiin viime aikoina.
Aksattu ollaan muutamaan kertaan. Oman ryhmän treenit ovat sujuneet ihan kivasti, mutta mitään suurta tunnetta ne eivät ole herättäneet. Me ei enää edetä mihinkään pelkällä ratatreenillä ja sen tajuaminen näin kesäkauden alkuun on syönyt omaa intoa valtavasti. Onneksi päästiin kuukaudeksi tuurailemaan poissaolijaa toiseen treeniryhmään. Jospa sieltä saisi haettua taas kadonnutta motivaatiota itselle! Ekoissa treeneissä tuli ainakin todettua, kuinka oma tekniikka on todella hukassa. Valssit eivät sujuneet sitten alkuunkaan!
Viime viikonloppuna hurautettiin kaupungin vilskettä pakoon mökille. Herkkueväiden lisäksi pakkasin mukaan damit, lokin, veren ja peuran sorkan. Rennosti kuitenkin vaan treenailtiin. Tilda kävi välillä uimassa ja ajankulukseen vahti mökkiä tarkasti tunkeilijoilta. Hakuruudun kävin tekemässä Tildan tietämättä ja ainoastaan motivointiheiton tein kettusen nähden. Ei tuon pienen noutamisessa ole moitittavaa. Lokki vedestäkin tuli tuosta vaan, vaikka edellisestä kerrasta oli vierahtänyt ainakin reilu puoli vuotta. Veneestä heittämistä ei tosin vieläkään päästy kokeilemaan, kun airot olivat mystisesti kadoksissa... Verijäljen Tilda pääsi jäljestämään kotimatkan varrella. 560 metrin pituinen jälki oli ehtinyt vanheta jo 22 tuntia ja mäntyisessä harvennetussa metsässä se oli levinnyt todella laajalle. Jokunen hirvikin oli tainnut käydä tallomassa jäljellä. Hilpan jäljestäminen oli aika haparoivaa ja se oli moneen kertaan menossa ihan väärään suuntaan. Ensimmäistä makausta Tilda ei edes huomannut. Toisen se sitten merkkasikin kunnon nuuskutuksella ja verisen maan syömisellä ja jäljesti paremmin kaadolle. Ja mikä mahtava palkinto siellä odottikaan! Ei olisi pikkukettu parempaa palkkaa voinut löytää!
Tänään oli kulunut jo viitisen viikkoa edellisestä kerrasta varisten parissa. Tauko niistä tyhmistä linnuista oli todentotta tehnyt tehtävänsä ja se noutamisen into on palautettu. Piilotettu ja heitetty kohmeinen varis palautuivat metsästä ainoastaan yhden varmistavan katseen kera. Broilerin lihaluu tuli palkinnoksi metsästyksestä. Minun iltauintihepuleissaan kaahaileva pieni punaiseni sai taas sydämen pakahtumaan ja uskoa meihin luotua. Nyt on hyvä käydä juoksemassa huomenna pari starttia agilityakin! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti