tiistai 1. huhtikuuta 2014

Juoksemista kevätkeleissä

Ihana aurinko meitä on helllinyt jo hämmästyttävän paljon, mutta ahkeran lenkkeilyn sijaan minua piinaavat tenttikirjat ja Tildaa juoksut. Parin viikon takaisten agikisojen jälkeen aloin epäillä pikkuketun tekevän kolmansia juoksujaan, vaikka tähän asti juoksujen väli oli se 12kk. Nyt sitten 9 kuukautta edellisistä juoksuista Tilda päätti antaa hormonien hyrrätä. Ja nenän painua maahan ja korvien jäädä kotiin... En enää edes muistanut, kuinka rasittavaa lenkkeily Tildan kanssa on joskus ollut, nyt kun se on alkanut sujua. Juoksujen takia kettunen on taas täysin kuutamolla ja lenkkeillään sitten hihnassa tai vapaana, niin omat hermot kiristyvät välittömästi. Tilda ei kuule eikä näe mitään, vaan nenä vie pientä kuin litran mittaa.

Juoksuoloja uhmaten lähdettiin torstaina kuitenkin omiin aksatreeneihin tavoitteena ainoastaan tsekata Tildan vire radalla, koska olin ilmoittanut meidät Rantasen Anun ratatreeniin lauantaille. Ratatreenin olisi voinut vielä perua, jos agility olisi aivan toivotonta, mutta Hilppa pääsi kuin pääsikin yllättämään! Se pinkoi rataa minkä kintuistaan pääsi ja näytti nauttivan suunnattomasti jokaisesta esteestä! Johanna sanoikin, että näytti siltä, että Tilda lähtee hallinnasta hetkellä millä hyvänsä, mutta kun pieni näytti myös nauravan koko ajan liidellessään, se oli täydellistä. Sen Tildan kun saisi jokaiselle radalle mukaansa! Ihana tunne oli olla auttamatta myöhässä monestakin ohjauksesta sen takia, etten osannut ennakoida ohjattavan ferrarin vauhtia.

Hyvillä fiiliksillä pöksyt taas reppuun pakattuna hypättiin Tildan kanssa autoon lauantaina ja huristeltiin lämppälenkkeilemään tyttöporukalla Suolijärven maastoihin ennen Anun koulutusta. Aurinko paistoi ja lämmitti ja kavereita riitti. Ei Tildakaan ehtinyt ihan niin paljon jäädä haaveilemaan, kun porukassa kuljettiin. Vaikka ei tuo leikkimäänkään pystynyt Hilpin yrityksistä huolimatta...




Anun koulutus sujuikin sitten tutuissa meiningeissä. Se super-Tilda oli ehkä hukkunut jonnekin Suolijärvelle, mutta tuttu kettunen oli silti mukana. Rata oli 36 esteen hyppäri, joka tehtiinkin osissa. Oikein kiva rata, jossa sai ohjaajakin juosta.


Alussa heti suoran putken suu oli Tildalle jotenkin erikoinen ja sain oikein odotella kettua toisessa päässä. Se kyllä haki pimeän putken pään hienosti, mutta jotakin outoa siinä oli. Kepeiltä 7 hypylle lähetys takaakiertoon ja pian persjättö 8 hypylle. En olisi ikinä uskonut meidän onnistuvan tässä, mutta niin se vaan Tilda tuli hienosti niin kuin pitikin ja ohjaaja osasi ilmeisesti ohjata! 18-20 oli toinen pätkä, johon en uskonut ikinä ehtiväni ja josta ajattelin, ettei me osata. Voi sitä onnistumisen riemua, kun toistumiseen persjättö oli sujuva! Hypyltä 18 siis takaakierto-päällejuoksu (varpaat menosuuntaan!), ohjaaja koko ajan esteiden putken puolella liikkeessä ja hypyllä 20 persjättö. 21-22 takaakierto-niisto ja pakkovalssi. Kovin sulavaksi en tätä saanut. Viimeisiltä putkilta tehtiin taas huomio, että oma liikkeeni vastaan saa Tildan pois putkesta. Tämä otetaan siis treeniin - putkesta ei saa tulla pois!

Tilda oli ekalla kierroksella hyvin mukana ja vire oli korkealla. Kuitenkin taas toisella treenikerralla sain odotella väsähtänyttä pikkukettua, eikä juoksemisesta ollut enää tietoakaan. Mikähän siinäkin on, että vire laskee niin valtavasti tauon jälkeen. Omissa tutuissa treeneissä potkua kyllä riittää loppuun saakka. Jos Tildaa joutuu monesti huomauttamaan jostakin tai ottamaan kohtia uudelleen, se saattaa ottaa itseensä eikä viitsi enää tehdä kunnolla. Nyt ei kuitenkaan sellaisesta ollut kysymys. Sama väsähdys on käynyt aiemminkin Lotan koulutuksissa ja olen ajatellut sen johtuvan valtavista kierroksista ja täpinöimisestä, mutta ei... Anulle asiasta mainitsin ja kuulemma muutkin koirat olivat väsähtäneet treenin lopussa, kun juoksemista kuitenkin oli radalla aikalailla. En silti usko... Kyllähän vastaavia juoksuratoja Johannankin kanssa ollaan tehty, enkä muista samanlaista väsyä iskeneen. Höh. Aina ilmestyy joku pulma... Mutta näistä oppii ja näistä selvitään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti