Pikkukettu on jo 2-vuotias

Melkein 2-vuotias 2.9.2013

Niin se aika vaan vierii. Keskiviikkona Tilda täytti 2 vuotta. Kakara ja villikko se on edelleen, mutta olenpa myös useamman kerran löytänyt itseni ajattelemasta, että Tilda on kasvanut. Välillä se näyttää ihan aikuiselta tollerilta ja yhä useammin tuntuu joltain muulta kuin jumpuiitalta.

Millainen pikkukettu sitten on nyt 2-vuotiaana? Kotona sekä tilanteissa, joissa mitään ei tapahdu, se ottaa hyvin lunkisti ja rauhallisesti. Harvemmin se enää edes itse kotona aloittaa lelujen levittämistä ja kantamista ympäri asuntoa. Kun ollaan lähdössä ulos hihnalenkille, Tilda on heti mukana. Ulko-ovella se tarkistaa sään ja jos vettä sataa, saa hihnanpitelijä kysyvän katseen kulmien alta. "Onko pakko, jos ei haluu?" Tassuja nostellen ja lätäköiden yli hyppien kettunen lähtee nuuskuttelemaan - sinne suuntaan minne nenä vie. Aina ei lenkkikaverin reittivalinta tai vauhti Tildaa miellytä, jolloin itsepäinen prinsessa pistää jarrut pohjaan koko suurella voimallaan.

Kun otetaan namit tai treenireppu esiin tai annetaan vihje kavereista, Tilda on salamana ovella. Nyt tapahtuu jotain huippua! Kaverit ja tutut ihmiset ovat tärkeitä ja silloin nähdään rallia ja loikkia. Vieraammat koirat ja ihmiset ovat aikalailla yhdentekeviä. Tilda käy katsomassa, mutta kiinnostus loppuu siihen. Jollei sitten tunnu siltä, että vieraasta on uhkaksi... Puolustushalua ja aggressiota pienestä ketusta sitten löytyykin. Uhkaava asia on usein metsälenkillä yhtäkkiä vastaantuleva lenkkeilijä, jota on syytä haukkua häntä pystyssä. Todettuaan lenkeilijän vaarattomaksi voi sen unohtaa. Mökkiä tai vanhempieni kotitaloa on myös puolustettava tarkasti kaikilta rapsahduksilta.

Treenaamaan päästessään Tildan on vaikea pysyä pöksyissään. Ylimääräinen innostus purkautuu kaikkina mahdollisina sijoistoimintoina: loikkimisena, nuuskutteluna, ruohon syömisenä, ryömimisenä, kiljumisena... Treenatessa missä tahansa pikkukettu on kuitenkin täysillä mukana. Pienikin vihje ohjaajalta, niin Tilda suorittaa innolla ja niin hyvin kuin suinkin osaa. Se on intensiivisesti koko olemuksellaan mukana siinä, mitä tehdään odottaen vaan seuraavaa käskyä. Rauhoittuminen treeni- tai kisatilanteessa ei olekaan ollenkaan niin helppoa kuin kotona. Vaikka Tilda on itsepäinen jumputtaja, on se kuitenkin osaltaan ohjaajapehmeä. Oma tunnetila vaikuttaa suoraan kettuseen, eikä sitä voi toiselta peitellä. Kun on hauskaa, tehdään täysillä minimaalisesta vihjeestäkin - kun on tyhmää, ei tehdä mitään.

Tildan olemista on jatkuvasti varjostanut sen kutiseva iho ja helposti oireilevat korvat. Pikkuketun mielentilaan nämä eivät (ainakaan vielä) ole vaikuttaneet, mutta omaa mieltä ne painavat aika-ajoin. Välillä Tilda kutisee enemmän, välillä rapsuttelua ei huomaa. Eri ruokamerkkejä on kokeiltu ja joitakin allergeenejä välttääkseni olen pyrkinyt ostamaan viljatonta ruokaa, jossa lihapitoisuus olisi mahdollisimman suuri. Läpimurtoa kutinan suhteen kuitenkin odotellaan edelleen. Syitä sille sekä korvatulehduksille saattaa olla ruoka-aineallergia, varastopunkki, pölypunkki, siitepöly... Seuraavana kokeilussa Mush Vaiston innoittamana meillä tulee olemaan raakaruoka. Paljon hyvää olen siitä kuullut, joten odotukset ovat taas kerran suuret.

2-vuotiaan Tildan mielestä parasta on luultavasti kangasmetsässä mättäillä rallattelu. Hyvänä kakkosena tulee kaikki yhdessä tekeminen. Mistään hinnasta en siitä luopuisi ja joka päivä odotan hetkeä, kun rättiväsyneenä töistä kotiin tullessa vastassa on maailman onnellisin pieni punainen, joka juoksee rallia matot rullalle ja ulvoo onnesta. <3



Synttärityttö 18.9.2013