Se oli meidän teema tänään Johannan treeneissä. Meille oli tehty yksi rata, joka suoritettiin ensin ilman käsiohjausta, sitten ilman ääntä ja viimeiseksi tavalliseen tapaan kaikki keinot käytössä. Vartalo-ohjauksella ääntä käyttäen Tilda haki todella paljon esteitä. Jos kontakti oli edessä, sinne mentiin, vaikka käänsin itseni ympäri. Vauhti oli tällä radalla aikamoista. Radan suorittaminen hiljaa avasikin silmiä. Tilda oli tosi paljon radalla minun kanssa ja kyseli ohjausta. Tein mahdollisimman selkeät ohjaukset, jotka toimivatkin hyvin. Kontaktitkaan eivät vetäneet pikkukettua puoleensa ollenkaan. Vauhtia oli vähän vähemmän kuin edellisellä radalla, mutta tähän olin huomattavasti tyytyväisempi. Kolmannella ratasuorituksella Tilda kävi tähyilemässä naapuriradan beaglea, mutta muuten se oli ihan ok.
Hiljaa suoritettu rata oli paras näistä kolmesta. Vaikka vauhti ei ollut parhaimmillaan, Tilda oli parhaiten hallinnassa, eikä liidellyt yksin. Miksi sitä siis huutaa ja karjuu joka väliin jotakin, kun hiljaa olemisella tuntuikin olevan suurempi merkitys? Tähän täytyy alkaa kiinnittää huomiota, kun jatkossa suunnittelee ohjauksia. Irtoamista vaativiin kohtiin Tildalle sanallinen käsky on ehkä helpompi, mutta voikin olla, että kokeilen muuten olla radalla hiljempaa. Jospa tästä löytyisi avain, jolla ferrarin saa haltuun...
Tänään satoi myös märkääkin märempi ensilumi. Olisi voinut kuvitella kettusen olevan haltioissaan valkoisesta ihanuudesta... Prinsessapa nosteli koipiaan ja loi jatkuvasti syyllistäviä katseita lenkkikaveriin. Treenien lämmittelylenkki ei ollut lämmittelyä nähnytkään. Eihän todellakaan voi kävellä askeltakaan vesisateessa, märällä asfaltilla ja vieläpä sadetakki päällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti