Kisaongelmia

Lauantaina kisattiin Jyväskylässä Jattilassa kolmen startin verran. Kisat antoivat taas roimasti pohdittavaa. Startattiin kahdella agiradalla ja yhdellä hyppärillä. Mielessäni oltiin nollajahdissa, vaikka samalla oli olo, ettei kaikki suju kuten pitäisi. Muutamat edelliset hallitreenit ovat alkaneet Tildan rallattelulla, joten olin varma, ettei pikkukettu pysy nytkään hanskassa ensimmäisellä radalla. Päästiin kuitenkin onneksi lämmittelemään metsään, jossa Tii juoksi suurimmat höyryt pois. Rataantutustumisen jälkeen hain Tildan heti totuttelemaan halliin ja esitin sille mahdollisimman tylsistynyttä, jotta kettunen rauhoittuisi. Radalla Tilda oli kuulolla parhaansa mukaan, mutta tuloksena silti hylly. Keppien aloitus epäonnistui ja jotenkin sain ohjattua ferrarin putken väärään päähän. Tästä jäi kuitenkin vielä hyvä mieli, koska kaaokselta vältyttiin.

Ennen toista rataa saatiin seuraa Jonnasta ja Lovasta. Virittely oli aika samanmoinen. Metsässä tuulettumista ja hallissa rauhoittumista. Ferrari oli radalla hieno, kartturi mokasi. Unohdin kokonaan yhden hypyn, joten siltä kielto. Lisäksi Tilda pudotti viimeisen riman. Tuloksena 10. Kolmas startti taisikin olla pikkuketulle liikaa. Arvelinkin näin ja yritin saada virettä nostettua lämmittelyssä ja hallissa ennen radalle menoa. Kettu oli hukassa kuitenkin ja jo lähdössä taisteltiin keskittymisen kanssa. Kielto hypyltä, jota ennen oli käytävä tutustumassa tuomariin. Muutenkin tuntui, ettei fokus ollut enää agilityssä, vaan kaikessa ympärillä olevassa.

Vauhti jokaisella kolmella radalla oli hidasta. Kepeillä Tilda mietti, pussi oli jännittävä ja hoputtaa ja odotella sai koko ajan. Tässä tullaan ongelmakohtaan. Treeneissä ja kisoissa minulla on aivan eri koira. Treeni-Tilda on 100%:sti messissä ja vaikka se ei meinaa pysyä pöksyissään, on sillä täydellinen moodi tehdä töitä yhdessä ja täysillä. Sen into liidättää sen pussistä läpi yhdessä hujauksessa ja kepit pujotellaan mielettömällä vauhdilla yhtään ajattelematta. Täydellinen agility-Tilda on se joka ei pysy hanskassa. Silloin sen vauhti on maksimissa, eikä esteillä mietitä vaan ne suoritetaan. Kisa-Tilda on 70%:sti radalla. Se pälyilee ympärilleen lähdössä, varmistelee kepeillä eikä juokse täysillä. Tuntuu, että tässä ferrarissa on ainoastaan kaksi vaihdetta - on ja off. Miten saisi treeni-Tildan kisoihin mukaan? Hankalaa on tämä tasapainoilu vireen kanssa. Joka kerta saa jännittää, millä tuulella kettunen kisaakaan.

Omassa kisa-moodissa on varmaan myös parantamisen varaa. Sekin kun vaikuttaa suoraan Tildaan. Kun aloitettiin kisaaminen rennolla fiiliksellä, saatiin heti onnistumisia. Onnistumiset taisivat kuitenkin luoda paineita ja nyt yritän itsekin liikaa. Alkaa tuntua siltä, että tällä kaikella oikean vireen hakemisella teenkin oikeastaan päinvastaista. Ärsyttää suunnattomasti oma pää, joka ajattelee kilpailut kunnianhimoisesti täydellisinä suorituksina. Kilpaurheilija minussa on taas syttynyt, eikä se salli epäonnistumisia ilman maailman romahtamista. "Viimeinen nolla nyt heti ja sitten voidaan taas ottaa rennommin." Tuolla ajatuksella sitä varmaan saakin sitten odottaa... Millä ihmeellä saisi rentouden ja agilityn ilon takaisin? Täällä ei kaivata verta, hikeä ja kyyneleitä.

Flyball on kivaa!