Taipparihaaveita unohtamatta

Paljon on nyt tullut pohdittua ja voivoteltua agilitya. Ollaan me muutakin tehty ja oikeastaan saatu myös ilon aiheita aikaan! Elinan ja Vilpun kanssa ollaan koko syksy treenattu yhdessä taippareihin tähdäten. Viikoittain Tilda on päässyt näkemään varista ja alkusyksystä mukana oli lokki ja pupukin. Lokin noutaminen vedestä kävi näppärästi (tosin ison lokin saaminen suolammesta ylös vaatii aikamoista pinnistystä pikkuketulta) eikä suohon hyppääminen mietityttänyt kovin kauaa. Pupu oli erikoisempi juttu, mutta kyllä sitäkin kannettiin.

Variksen kanssa on täytynyt tehdä eniten töitä ja täytyy tehdä vielä jatkossakin. Ongelmakohtia on ollut kanto-ote, variksen nostaminen ja palauttaminen. Tilda on aina lähtenyt valtavalla innolla hakuun, mutta variksen luona jäänyt haistelemaan ja miettimään. Palautus on tapahtunut osissa: muutama metri kerrallaan, välissä varis maahan ja ihmettelyä. Viime viikolla saman taas toistuessa huomautin Tildaa toruen ja kas kummaa - kettu nappasi vaakun ja palautti hienosti. Tänään muisteltiin ensin Elinan kanssa, kuinka Tildan kanssa toimitaan. Ensiyrittämällä toruminenkaan ei oikein auttanut, vaikka selvästi näki, että Tilda tiesi, mitä siltä halutaan. Tehtiin nostotreeniä hetki ja Tilda mallikkaasti nosti ja palautti variksen. Sen jälkeen Elina heitti Tildalle uudestaan linnun metsikköön. Kettunen lähti vauhdikkaasti, nappasi variksen ja palasi yhtä vauhdikkaasti luokse! Sama toistui toisenkin kerran yhtä hienosti. Voi miten mainio muru!

Tilda tietää tasan tarkkaan, mitä sen pitää tehdä, kun varis on metsässä ja käsken hakea. Joku siinä raadossa vaan on välillä inhottavaa, eikä millään viitsisi... Mahtavinta oli nähdä nyt, kuinka ylpeänä ja iloisena pikkukettu palautti vaakun! Eikä muuten ole myöskään enää siivestä retuuttamista. Ilman sukkaa ja teippejä on varis saanut olla ja Tilda on upeasti ottanut sen kunnon otteeseen. Jospa se nyt olisi hoksannut ja muistaisi jatkossakin. :)