Nenä maassa, korvat lukossa

Voi Taavetin poikanen! Lenkkeily sekä vapaana että hihnassa on tällä hetkellä yhtä kiukun pidättelyä. Sen lisäksi, että nenä vie pikkukettua 6-0, on kevät saanut Tildan haaveilemaan. Hihnalenkillä Tilda löntystelee hihnanmitan verran perässä ja nuuskuttelee ja katselee maisemia. Hermohan siinä menee - ja Tilda aloittaa jumputtelun. Se liimaa tassut maahan ja jää seisomaan kulmien alta katsoen. Jos tilaisuus tulee ja hihna löystyy, on Tilda jo menossa sinne mistä tultiin.

No mutta. Helpompaa on lenkkeily vapaana, kun Tilda saa rauhassa nuuskutella ja kirmata ympäri metsää. Ei, sama meno jatkuu. Vapaana välimatka meidän välillä vaan pitenee, enkä edes näe enää koiraa, kun se jää niin kauas nenänsä kanssa. Luoksetulokutsut tietenkin kaikuvat kuuroille korville, kun nenä on maassa. Joskus sitten, kun Tilda viitsii luokse tulla, se lönkyttelee kaikessa rauhassa ja käy vielä muutamat hajut tarkastamassa matkan varrelta. Ihanaa tämä lenkkeily! Mitä tuolle kakaralle voi tehdä?

Juoksuja ollaan odoteltu ehkä marraskuusta asti, eikä niitä vieläkään ole näkynyt, joten enpä tiedä voiko niiden piikkiin laittaa tätä nuuskuttelu ja haaveilu vimmaa. Vai onko se vaan kevät ja kesä, joka tekee tuloaan...

Nenä maassa pienestä pitäen

...ja yhä edelleen.