Taipuukohan se koskaan?

Noniin... Tänään alkoi meidän taipparikurssi. Ensimmäinen kerta meni hyvin tildamaisesti; kova oli kettusen hinku ja täpinä, mutta kun minun kanssa piti tehdä jotain, niin kiinnostus oli muualla.

Alkuun tehtiin luoksetulo. Tässä jo huomasin, että ihan uusi paikka vei Tildan huomiota aivan liikaa. En meinannut millään saada edes sen huomiota itseeni. Omaa vuoroa odotellessa Tii vielä haki kontaktia hyvin, mutta heti kun lähdettiin metsässä suorituspaikalle kävelemään, niin nenä meni maahan. Luoksetulo pillillä sinänsä sujui hyvin. Tii jäi hyvin odottamaan, kun kävelin kauemmas (heti kun sain sen istumaan ja nenän irti maasta) ja tuli kutsusta luokse. Tosin matkalla oli - yäk! - kuraläköitä, jotka piti kiertää.

Hetki autossa ja sitten otettiin damit esiin. Tämä olikin paras treenihetki koko illan aikana. Tilda oli ihanasti mukana ja innoissaan damista. Damia piti vain kantaa ja niinhän pieni tekikin. Liikkeessä dami pysyi hienosti suussa, eikä mälväämistä ollut oikeastaan ollenkaan. Tildan mielestä vaan taisi olla kummallista pelkästään kantaa damia vierelläni, kun se tapitti silmiin siihen malliin, että "tässä mä kannan, etkö ota". :)

Viimeinen treeni oli markkeeraus ja kolmen damin hakuruutu. Jätin Tildan suosiolla autoon odottamaan, jotta se saisi kerättyä kierroksia ja intoa seuraavaa koitosta varten. Eipä ollut kuitenkaan autossa odottamisella merkitystä, kun meitä ennen olevalla koirakolla kesti sen verran pitkään, että  seisoskelua Tiin kanssa metsässä tuli jokatapauksessa. Tilda piippaili ja haukkui mörköjä vuoroa odotellessa ja ajattelin, ettei se ehkä niin huono ollutkaan. Kuitenkin taas suorituspaikalle mentäessä nenä oli tiiviisti maassa ja korvat hukassa. Sain lopulta kontaktin Tildaan ja pääsin lähettämään sen markkeeraukselle. Sinne kettunen singahti ja haki minulle damin käteen. Sitten oli hakuruudun vuoro. Taas pieni välitaistelu, että sain Tildan hallintaan. Ei siinä jotenkin kehdannut raivota ja menettää hermojaan koiralle, kun vieraita ihmisiä katsoi vieressä... Hakutyöskentely oli Tildasta superkivaa - ohjaajasta ei niin kivaa. Ensimmäisen damin Tii vaihtoi, toisen palautti, kolmannen jätti matkanvarrelle. Ja välissä rallatteli ja nuuskutteli omiaan minkä ehti. No joo, kaikki kolme damia palautui kyllä, mutta kamalaa se oli.

Omaa vikaa oli luoksetulopillitykset ja käskyt. Pillitin vasta, kun Tilda oli puólessa matkassa damia tuomassa. En tiedä miksi. Ehkä koska olen ajatellut vain vahvistavani luoksetuloa, enkä kutsuvani luokse. Ja kun ensin kehuu, niin siinä se onkin jo tulossa damin kanssa ennen kuin ehtii pilliin puhaltamaan. Tildan lähtiessä damin kanssa poispäin, en sanonut sille mitään. Miksi? Enhän ennenkään ole ollut hiljaa, vaan murahtanut ja kutsunut luokse. Eli... Jos Tilda ei ollut treenissä täysillä mukana, niin en tainnut olla minäkään. Turha selitellä, mutta jotenkin kouluttajien vinkit toiselle koirakolle ("älä sano mitään, anna koiran toimia itsenäisesti") jäivät mieleeni ja sekoittivat pakkaa entisestään. En itsekään toiminut kuten tavallisesti ja annoin Tildan riekkua hakuruudussa. Hölmöä.

Mitä sitten treenataan ensi viikkoa ja yleensä taippareita varten? Pilliluoksetuloa vahvistetaan paljon! Pillitykset ruokakupilla kotona ja ulkona. Ja muistan pillittää jatkossa heti, kun Tildalla on dami suussa. Pelkästään damin kantamista aletaan myös taas treenata ja palautusta. Lenkeillä meillä on siis jatkossa mukana joko dami tai pilli ja ruokaa!

Kylläpäs taas ajatus pulppuili, mutta parempi mieli tuli, kun tajusin, ettei vika välttämättä ollutkaan koirassa! :D