Agirotu 2013

Eilinen päivä toi mukanaan taas kaikenlaista ihanaa. Viralliset kisat on nyt korkattu ja palan halusta päästä kisaamaan lisää. Äsken herätessäni jäin vielä fiilistelemään eilistä. Se palo, joka aiemmin oli muodostelmaluisteluun, on nyt saamassa uuden paikan. Agirodussa koin pahoinvointia jännityksen muodossa, sydämen tykytyksiä, luottamusta joukkuekaveriin (eli omaan pieneen punaiseen), epäonnistumisen itkun (jonka onnistuin pidättämään), halun päästä näyttämään, mistä meidät on tehty, hyvän suorituksen ilon tunteen sekä urheilukilpailun tuntua parhaimmillaan. Olinpa kaivannut sitä kaikkea... Ainoa, mitä ei vielä koettu oli täydellisen onnistumisen riemu. Sitä odotellessa. On minulla sen verran pätevä agiliitäjän alku. :)

Mutta nyt itse kisaan. Helpoimmasta päästä nämä kisat eivät olleet uraa aloittaa. Nurmikko alustana oli vähän tahmea ja täynnä hajuja ja väenpaljous saattoi houkutella karkuteille. Mihinkään näistä ei kuitenkaan langettu. Ensimmäiselle Savikon Sepon radalle lähdettäessä Tilda oli ihmeen rauhallinen. Ei minkäänlaista kiljumista esteiden suuntaan. Minua jännitti hirmuisesti. Radalta tuli ensin 5, kun Tilda jätti yhden keppivälin pujottelematta, sitten hylkäys, kun kettunen ehti tuomaria ja keinua moikkaamaan. Rata päästiin kuitenkin onnistuneesti loppuun. Tämä rata olisi voinut olla se nollarata. Helppo, mutta kuitenkin sellainen, että koiraa joutui edes vähän ottamaan haltuun. Vähän Tilda veti mutkia pitkiksi, siihen kiinnitetään jatkossa huomiota. Samoin oma ohjaus laskee välillä kokonaan: kädet ja vartalo mukana koko ajan!

Iltaradalle mentäessä meillä oli parempi draivi. Tilda jopa vähän fanaatikoi maksikoirien radalle ja oli hyvinkin kuuliaisena, mutta rauhallisena odottelussa. Katarina Virkkala oli suunnitellut helpon juoksuradan. Liiankin helpon... Rataantutustumisen jälkeen jo sanoin, että nyt on ohjattava kunnolla jokainen este, muuten Tilda juoksee ohi. Ja silti, ohihan se meni. Radalta siis kaksi kieltoa eli 10. Mutta ensimmäinen tulos saavutettu! :) Video paljastaa onneksi kaikenlaista, joista voi ottaa oppia. Ohjasin mielestäni hypyt, joilta Tilda tuli ohi, mutta jotain niistä silti puuttui. Ehkä ohjasin jopa liian syvälle tai jätin sanomatta käskyn, josta Tilda tulkitsi, että este piti kiertää. En tiedä. Hypyntarjoamistreeniä ohjemistoon! Jos nenän edessä on este, niin se suoritetaan, jollei muuta ohjetta tule. Radalla kepeille Tilda lähti alkuun varovasti, mutta kun kehuin ja annoin rytmin, pujottelu lähti sujumaan huomattavasti vauhdikkaammin. Keinu oli aika ruma. Vauhdin hurmoksessa pikkukettu ryntäsi keinulle ja vasta viime tipassa ehdin karjaista "ota". Onneksi siitä saatiin edes jonkinlainen kontakti. Kontakteihin muuten olen todella tyytyväinen. Radoilla en ehtinyt niitä syynäämään, mutta etenkin ensimmäisen radan video näytti oikein kauniit kontaktit. Loppusuoristakin olen ylpeä. Tilda ei yhtään jäänyt kyselemään, vaan meni "eteen", kun käskettiin.

 

Mahtava päivä! Hyvillä mielin jätin jopa Tildaa kisapaikalla häkkiin odottelemaan ja ihan nätistihän se siellä oli. Illalla toinkin kotiin rättiväsyneen, mutta onnellisen pikkuketun. <3 Erityiskiitokset Sarille ja Sellalle kisaseurasta! Kiitos myös muille seurana olleille ja kuulumisia kyselleille. Teitte päivästä entistäkin mukavamman. :)

Kisakaverit: Tilda, Aino ja Sella

"Saako tästäkin karkkia?"

Teivo

Jännitystä ilmassa!

Huomenna se tapahtuu... Tildan ja minun ensimmäinen virallinen agilitykilpailu. Ja ajatus on jännittävä!

Taukoa oikeastaan kaikesta treenaamisesta pidettiin Tildan juoksujen ajan. (Jotka onneksi saatiin ajoissa päätökseen!) Ainoastaan muistinoutoja ja kerran jälki ja ruutu ollaan tehty. Siispä villitolleri on joutunut tyytymään uimiseen ja hihnalenkkeilyyn. Luova tauko on kuitenkin tehnyt hyvää. Eilen "viimeistelytreeneissä" mukana oli superpätevä pieni punainen, joka oli mahtavasti kuulolla ja jolla vauhtia riitti. Etukäteen jännitin treenejä aikalailla, mutta juoksuhaahuilu oli tiessään! Varmemmalla mielellä siis lähdetään huomenna kohti Agirotua!

Tänään käytiin Sarin kanssa jo ilmottautumassa huomisiin koitoksiin, jotta aamu olisi rauhallisempi. Hyvä näin, sillä pitkässäpitkässä jonossa auringonpaahteessa seisoskelu oli mukavampaa ilman kiirettä rataantutustumiseen. Saatiin kisakirja Tildalle ja lähdettiin metsästämään mittauspaikkaa ratojen tuntumasta. Sain huokaista viimeisen helpotuksen huokaisun, kun Räsäsen Minna mittasi Tildan mediksi ja laittoi puumerkkinsä uutukaiseen kisakirjaan. Nippanappa medi tuo mötkö on, mutta sehän riittää meille mainiosti! Hiukan haisteltiin kisatunnelmaa myös ratojen laidalla ja oli ihana huomata, ettei jännitys siellä paikanpäällä hiipinyt ollenkaan vatsanpohjaan. Tildakin pötkötteli ja kieriskeli nurmikolla, vaikka ympärillä oli hulinaa. Kuumuudella taisi tosin olla osansa siinä sopassa...

Huomenna sitten katsotaan, kuinka valmiita ollaan. Lupa on hyllyttää, mutta sitä ei tavoitella. Nurmikko alustana voi olla aika haastava. Samoin juurikin aamupäiväksi luvattu vesisade ei ainakaan helpota liukkaalla nurmikolla... Mutta sitten se nähdään! Aamulla ensimmäinen startti ja illalla toinen. Nyt pakkaamaan reppua aamua varten!

Än, yy, tee, TULE! (kuva: Sari N.)



Juoksua nro 2

Ja niin siinä kävi, että vihdoin ja viimein odotusten jälkeen Tilda päätti aloittaa toiset juoksunsa. Eihän edellisistä vierähtänytkään kuin viikkoa vajaa vuosi... Lauantaina oltiin Lahdessa ja Tii pääsi touhuamaan Lovan, Sellan, Hilpin ja Nemon kanssa. Hiukan oli kireä tunnelma koirien kesken, kun Tildaa ahdisti reilun vuoden ikäinen Nemo, joka seurasi kettusta kuin hai laivaa. Koko ajan sai Tilda olla hätistelemässä poikaa kauemmas. Hauskaakin kuitenkin kavereilla oli ja Sari taas sai napattua loistavia kuvia!

Koko kaverijengi!

Viime torstaina treeneissäkin pikkukettu oli jo muissa maailmoissa. Kun rataantutustumisen jälkeen hain Tildaa autosta, siellä oli lohduton ulvontakonsertti menossa. Vasta kun avasin takakontin luukun, Tilda huomasi, että olin siinä. Radallakaan kettu ei ollu minun kanssani ollenkaan. Kontakti oli hukassa ja naapuriradalla olisi ollut taas kivempaa. Tehtiin kuitenkin ensimmäinen nollatreenirata pitkältä radalta!

Agilitystä ja juoksuista puheenollen... Se siitä agirodussa virallisten kisojen korkkaamisesta. Se siitä MH-luonnekuvauksesta, jonne oltiin jo ilmoittauduttu. Noh.. Fiilis täällä kotona on tällä hetkellä tämä:

Viimeisiä agikisatreenejä

Viime viikon torstaina suunnistimme jännityksen vallassa Nokialle epävirallisiin (vielä juu..) agilitykisoihin. Kaksin oltiin Tildan kanssa liikenteessä ja paikka oli uusi, joten jännitys hiipi väkisinkin mieleeni. Taisi tuo uuden paikan jännitys vähän tarttua sitten Tiipeliinkin...

Startattiin kaksi kertaa: kerran mölliradalla ja kerran kilpailevien radalla. Möllirata oli helppo. Paljon suoraa juoksua, eikä kontaktin kontaktia. Taisi olla jopa liian helppo meille. Tilda oli aivan ulapalla! Teki omia kierroksia radalla, kävi kokeilemassa onneaan väärillä esteillä, eikä kuunnellut sitten yhtään. Loppuhuipennukseksi kettu bongasi viimeisen hypyn sijaan radan ulkopuolella olleen suojatun aa-esteen... Miten niin kontaktit on kivoja? Radalta poistuttaessa olin jo itkukurkussa valmiina lähdössä suoraan kotiin. Vein villitollerin autoon ja yritin nostaa itsetuntoa takaisin Tildalle sopivalle tasolle, kun aloitettiin möllien palkintojenjako. Tajusin siinä samassa, että medejä mölleissä oli vain kolme, joten jouduin nöyrtymään ja hakemaan lelupalkinnon sähläreille.

Kilpailevien rata sopikin meille sitten paljon paremmin. Kaikki esteet pussia lukuunottamatta olivat käytössä ja rata tuntui kivalta. Muutama hankalampi kohta radalla oli, muuten se oli "peruspyöritystä". Luotin lähdössä jo Tildaan paremmin kuin edellisellä kerralla ja parempi radasta tulikin. Pari pitkäksi venynyttä mutkaa, yritys aalle ja lentokeinu, mutta muuten olin tyytyväinen. Tilda suoritti kepit hienosti hankalasta kulmasta ja loppuradasta oli jo oikein skarppina mukana. Ei tarvinnut lopettaa agilitya kokonaan! ;)

Seuraavana päivänä olikin vuorossa Tamskin epikset Niihamassa omalla treenikentällä, omilla treeniesteillä. Lisäksi saatiin kisaseuraa, kun Sari ja Sella lähtivät treenaamaan myös ja Jonna tuli Lovan kanssa turistiksi. Jännitys pysyi hallinnassa ja luotto Tildaan kohdillaan, kun oli tuttuja ympärillä. Ilmoitin meidät pelkästään kisaavien radalle, mutta otin kaksi starttia. Ensimmäinen startti ja pikkukettu oli loistava! Se oli sitä agilitya, johon tiesin meidän pystyvän! Vauhtia oli sopivasti ja Tilda oli superfiksu. Se kuunteli ohjaukset ja teki niin hyvin kuin osasi. :) Tässäkin todistettiin ainoastaan ohjaajan osaamattomuutta, kun ohjasin viimeiset esteet väärältä puolelta ja sain meille hylätyn.

Hyvässä fiiliksessä oli kiva lähteä uusintaan. Palautuminen edellisestä suorituksesta oli Tildalle lyhyt ja ensimmäisestä esteestä alkaen huomasin kettusen vireen laskenneen. Alkuun putkelta kielto. Yhä vähän epävarmoilta kepeiltä Tiiteli tuli väärästä välistä ulos ja toisella yrityksellä kävi haukkumassa pojan pienen matkan päässä. Palasi kuitenkin kepeille oikein. Tästä episodista 5 virhepistettä. Loppu rata liideltiinkin mallikkaasti loppuun ja olin super tyytyväinen pieneen punaiseen agilitykoiran alkuun! <3

Kuva Jenny H.

Miksi sitten kaksi edellistä kisaa on mennyt sähläten ja sinkoillen kentällä ja tämä viimeinen vireeltään lähes nappiin? Niihamassa oltiin jokaviikkoisella treenikentällä tutuilla esteillä. Lisäksi tuttujen lenkkireittien ansiosta käytiin ennen rataa lämmittelylenkillä metsässä ja Tilda sai pinkoa ylimääräiset energiat pois. Oltiin myös aiemmin päivällä ehditty tehdä metsälenkki. Hervannassa ja Nokialla tyydyimme hihnalämmittelyyn kotona vietetyn päivän jatkoksi. Seurakin taisi tehdä meille kummallekin hyvää. Minä en ehtinyt panikoimaan, kun oli muuta ajateltavaa ja Tildakin sai unohtaa aksaesteet hetkeksi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta on se vaan tasapainoilua tuon otuksen vireenkin kanssa. Tästä voidaan kuitenkin oppia jotain tulevia koitoksia varten... Seura ja pieni irtiotto tekevät meille hyvää! Näillä eväillä kohti agirotua... ;)

Viimeiset eväät taipumiseen

Maanantaina oli vihoviimeinen taipparikurssikerta ja tiedossa oli koko taipparisetti: vesityötä, hakuruutu ja jälki. Tildan kanssa käytettiin vapaa-päiväni hyödyksi ja pakattiin jo aamulenkille vaakku reppuun. Tarkoitus oli saada kettuselle varis kantoon ja "hankalaranta"-treenit käyntiin. Ajeltiin Sääksjärvelle, jossa tiesin olevan parikin suolampea. Tildalle on ylitsepääsemättömän jännittävää mennä veteen, jos etutassut eivät osu pohjaan. Taippareissa vesityöhön ei aina osu kuitenkaan sileähiekkainen biitsi, joten sinne suohonkin on vaan molskahdettava. Noutaminen vedestä on Tildan elämäntehtävä. Tälläkin kertaa keppi oli haettava lammesta, vaikka jokunen hetki siinä meni ennen kuin pikkukettu uskalsi laittaa itsensä suoraan veden varaan. Muutaman hienon molskahduksenkin näin! Uinnin jälkeen kaivettiin varis esiin. Vaakku oli ensin sukassa ja kädestä Tilda heti ottikin linnun suuhun ja kantoi sitä. Haetutin varista pienen matkan päästä muutaman kerran ja kyllä se sen nouti ja palauttikin! Lopuksi otin sukan salaa linnun päältä pois, siivet oli vielä sidotut ja voi ihme - pikkukettu nouti ja toi vaakun käteen! Valoipa tuo taas pientä uskoa siihen, että me joskus ne taipparit läpäistään. :)



Aamutreenin jälkeen.

Iltasella hypättiin sitten taas autoon ja porhallettiin Kangasalle. Treenit aloitettiin jäljellä. Tälläkin kertaa jälki vedettiin variksella, mutta kaatona oli oikea kani. Nyt jälkivaris laitettiin visusti piiloon tollereiden neniltä ja se toimi. Tilda ei ensin meinannut lähteä jäljelle, mutta uusintalähetyksellä nenä vei kettusen hienosti kanin luo. Nuuskuttelua, mutta ei ylösottoa. Kouluttaja meni heittämään kania Tildalle pari kertaa ja niin tuo pieni vaan otti ja kantoi kanin puoleen väliin matkaa. Kehotuksesta Tilda otti kanin uudestaan suuhun ja toi muutaman metrin päästä minusta sivuun. Vähän oli "mun kani" -eleitä havaittavissa, mutta super Tii! Vastaava suoritus taipparipituisella jäljellä olisi riittänyt hyväksymiseen.

Seuraavana päästiin vesitöihin. Tarkoitus oli heittää lokki ensin maalta veteen ja toisen kerran veneestä kauemmas. Tildan mielestä suoranta oli kuitenkin liian pelottava, joten kouluttaja kehoitti lähettämään Taavetin "helpommasta" kohdasta (eli samanlaisesta äkkisyvästä vajoavasta rannasta). Uusintalähetys parin metrin päässä vedessä kelluvalle lokille ja Tilda jäi edelleen kauhomaan vettä. Odoteltiin ja kannustin Tildaa hiukan menemään veteen. Piippailujen, kauhomisten, tärinöiden ja erilaisten sijaistoimintojen jälkeen Tilda pääsi veteen. Levällään kelluva iso lokki vajosi kuitenkin tassujen voimasta veden alle joka kerta, kun pieni ui lähelle. Upeasti kettu jaksoi taistella luovuttamatta ja sai viimein lokinretkaleen hampaisiinsa! Maalle astihan se sitten oli ylpeänä tuotava. Kouluttajan sanoin tuo vesinouto oli lottovoitto Tildalle ja voitoksi se jätettiin. Venettä oli lähtiessä vähän haukuttava, aika jännä...



Viime viikon treenikerralta. Lokki maalla. (c) Risto Syrjä



Viime viikolla ranta oli helppo. (c) Risto Syrjä



Ja lokki tuli hienosti käteen :) (c) Risto Syrjä

Hakuruutuun saikin sitten valita damit tai vaakut. Pohdinnan jälkeen päätin laittaa Tildan damiruutuun. Se kuitenkin vasta oli aamulla ensimmäisen kerran ottanut variksen kunnolla kantoon, enkä vielä ollenkaan luottanut siihen, että sama tapahtuisi uudestaan. Hakutyö olikin kettusella vähän hakusessa. Lähellä oleva jälki piti käydä tarkastamassa ja se taisi innoittaa sitten muuhunkin ylimääräiseen nuuskutteluun. Kaksi damia sain hyvin käteen, yhden lähettämällä Tildan suoraan damia kohti ja yhden Tilda haki, kun käveltiin yhdessä lähelle damia. En tiedä, missä pikkuketun ajatukset olivat, eivät ainakaan samoissa töissä, kun minulla. Onneksi Tildalta on nähty myös hyvää hakutyöskentelyä ja tiedän, että sen se osaa - kun vaan viitsii.

Kaikinpuolin tähän oli jokatapauksessa erittäin hyvä päättää taipparikurssi. Paljon saatiin eväitä omiin treeneihin ja toivoa NOU1 -tuloksen saavuttamiseksi. Tavattiin myös mukavia ihmisiä ja koiria, joiden kanssa toivottavasti jatkossakin törmättäisiin ja päästäisi treenailemaan. :)



(c) Risto Syrjä

Toisen kerran aksaepikset

Niin... Tiistaina käytiin Takkujen järjestämissä agilityepiksissä. Epätoivoisin ja nujerretuin fiiliksin sieltä lopulta pois lähdettiin. Ei siis mennyt ihan niin kuin olisin toivonut... Vaikkakin oikeasti lopputulos ei ollut niin paha kuin miltä tuntui. Olisipa päässyt edes joku tuttu kisoihin mukaan kuvaamaan ja sanomaan, ettei se nyt niin huono ollut. Yritänkin nyt miettiä kisoja positiivisessa valossa.

Epiksissähän ei tiedä lähtölistoja etukäteen ja koska uusintakierroksenkin saa ottaa, voi odotusajat venyä pitkiksikin. Näissä kisoissa luokkajärjestys oli putkiluokka - möllit - kilpailevat. Ilmoitin meidät mölliradalle sekä kilpailevien radalle. Putkiluokkalaisia olikin kisoissa hurjan paljon, joten Tilda taisi joutua autossa odottamaan toista tuntia ennen omaa vuoroa. Kierrokset olivat kettusella sitten sen mukaiset... Radalla Tilda juoksi miljoonaa - miljoonavauhtia esteelle, joka vaan sattui eteen tulemaan. Ohjausta pikkukettu ei kuunnellut ollenkaan. Päätin lennosta ottaa uusintakierroksen. Jospa suurimmat kierrokset olisivat jo laskeneet. Mutta toinen kierros mölliradalla oli aikalailla samanlaista häsellystä kuin ensimmäinenkin... Luulen, että Tildan liian suurien kierrosten lisäksi meidän epäonneksi koitui helppo rata ja sen takia huolimaton ohjaus. Mahtavaa olisi, jos Tilda liitäisi aina radalla sillä vauhdilla kuin tiistaina - minun vaan pitäisi saada kettu hallintaan.

Kilpailevien radalla fiilis oli huomattavasti parempi. Tilda kuunteli ja sain sen haltuun kohdassa, jossa halusinkin. Kepit pikkuinen pujotteli varmasti ja kontaktit olivat puomilla ja aalla hyvät. Heti toisen esteen ohjaus vaan oli hankala, enkä onnistunut ajoittamaan sitä oikein. Viimeisenkin hypyn jätin jostain syystä kokonaan ohjaamatta. Eipä tainnut siis olla kummankaan päivä, mölliradalla Tilda juoksenteli omiaan ja kisaavien radalla minä ohjasin omiani.

Enemmän treeniä tarvitsee kuitenkin ohjaaja. Ohjauksen tarkkuus on Tildan kanssa tärkeää, pitäisi myös ohjata alempana. Se on kuitenkin varmistettu, että kisatilanteessakin kaikki esteet ovat hallussa. Nyt vaan kisatreeniä lisää! Kesäkuussa sitä saadaankin ehkä ainakin kahtien epiksien verran. Katsotaan niiden jälkeen uskaltautuisinko villitollerin kanssa jo virallisiin kisoihin. :)



Mejää ja flyballia siinä sivussa

Ollaan oltu superahkeria tällä viikolla! Maanantaisten taipparitreenien jälkeen jatkettiin agilityepiksillä, flyballilla, agilitylla ja mejällä. Tokoakin ehdittiin eilen tehdä vähän! Ohhoh. Siinäpä lajirepertuaari.

Tamsk järjestää flyballtreenejä keväällä ja kesällä noin kerran viikossa. Pääsimme keskiviikkona kokeilemaan lajia näin alkuun ja katsomaan, mitä mieltä pikkukettu pallosta ja sen hakemisesta olisi. Flyballhan on nopeuslaji, jossa kaksi neljän koirakon joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan. Koirat lähetetään viestinomaisesti neljän hyppyesteen takaa hakemaan pallo laatikosta ja tuomaan se hyppyjen kautta takaisin lähetysalueelle. Flyball-laatikosta aloitimmekin treenin. Koira laukaisee pallon laatikosta koskemalla laatikon seinämää. Tilda hoksasi nopeasti, kuinka pallon saa kolosta ja ihmeekseni tarjosi sitä heti minulle. Treenien päätteeksi otettiin kisanomainen kierros neljän koirakon kesken, jossa kahden hypyn takaa lähetettiin koira pallon hakuun. Hienosti jokainen koira sai pallon laatikosta, mutta vielä jäi treenattavaa siinä, että jokaisen esteen kautta on tultava takaisinkin ohjaajan luo. Tilda oli koko treenin ajan tosi täpinöissään pallosta ja nostatti kierroksiaan katsomalla muiden koirien spurtteja. Hyvä näin - innostusta lajiin siis löytyisi! ;) Jospa otetaan flyball kesän ajaksi höntsäilyksi mukaan ja käydään jokusen kerran treenailemassa...

Mutta viimein... Tänään oli vuorossa kauan odotettu mejä -koulutus. Pitkään olen jo halunnut kokeilla, kuinka Tilda ajaisi verijälkeä ja nyt Pirkanmaan palveluskoiraharrastajat tarjosivat siihen kivan mahdollisuuden. Isäntäkin saatiin lähtemään reissuun mukaan ja myös kiinnostumaan lajista entistä enemmän!

Päivä aloitettiin teoriaosuudella, jossa kuultiin monipuolisesti mejä-kokeen kulusta ja jäljen treenaamisesta. Koe on kaksipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä jokainen osallistuja tekee jäljen. Toisena päivänä jäljet ajetaan sekä jokainen osallistuja on tekemällään jäljellä mukana oppaana. Jälki on piirretty karttaan ja jäljen tekijän on osattava kartan ja kompassin avulla suunnistaen vetää jälki maastoon. Mejässä on avoin- ja voittajaluokka, avoimen luokan jäljen ollessa noin 900m pitkä ja voittajaluokan 1400m. Aikaa koiralla kummassakin luokassa jäljestämiseen on 45 minuuttia. Avoimen luokan jäljessä on kaksi kulmaa ja niissä makuut, joissa on potkittu maata ja pöyritelty veristä sientä (haavoittuneen eläimen makuupaikka). Jäljessä on alku, kaksi makuuta ja kaato, joiden välissä on kolme suoraa kulmikkaisen U-kirjaimen muodossa. Alku on samanlainen kuin makuut, mutta kaadosta (eläimen kaato paikka) löytyy lisäksi esim. peuran sorkka. Jälki vedetään liinan päässä olevalla sienellä, johon alussa ja makuilla kaadetaan naudan tai riistaeläimen verta. Verta jäljen tekemiseen käytetään kokeessa 3dl ja jäljen annetaan muhia maassa noin 18-24 tuntia. Meille oli tänään veret lantrattu vastaamaan 18 tunnin jälkeä. Jäljet itsessään vastasivat muuten avoimen luokan jälkiä, mutta olivat vain noin 150m pituudeltaan.

Jäljestämistilanne oli alkuun Tildan mielestä jännittävä ja heti metsään tullessamme se haukkui kouluttajan ja muut kurssilaiset. Oli myös epäilyttävää, kun opas lähti metsään kulkemaan jäljen sivussa edellämme. Jäljelle Tilda lähti hyvin, kun näytin alkua ja kkannustin eteenpäin. Kettunen tiesi heti, mitä pitää tehdä. Ilmavainua käyttäen se otti alkuun jo melkoisia spurtteja ja jouduin hidastamaan vähän pikkuketun tahtia. Onneksi myös maavainu oli Tildalla käytössä. Ihmiset jäljen laidalla välillä häiritsivät Tildaa ja muutaman kerran täytyi karvamadon käydä kieriskelemässä sivummalla. Käskettäessä Tiitiäinen palasi hyvin jäljelle. Se selvästi tiesi koko ajan, missä jälki menee. Makuut Tilda merkkasi haistelemalla. Tosin kiire oli jo jatkaa jäljestämistä ja jouduin kutsumaan Tildan takaisin katsomaan makuita paremmin. Viimeisellä suoralla pikkukettu teki piston eli ajautui jäljeltä sivuun ja palasi toisesta kohtaa takaisin. Veren haju leviää maastossa laajemmalle alueelle kuin vain vedettyyn kohtaan, joten pistot ovat tavallisia ja sallittuja. Hienosti päätyi Tii kaadolle ja haisteli ja nuoli sorkkaa tohkeissaan. Ottipa se sen kantoonkin hetkeksi ennen kuin luovutettiin sorkka pois!

"Osaa se jäljestää" ja "ilmavainuinen koira" jäivät päällimmäisenä mieleen kouluttajan kommenteista. Nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin saattoi laittaa Tildan haahuilut jäljellä ja hyvän jälkikoiran siitä kuulemma treenillä saisi. Varmasti teemmekin kettuselle verijälkiä lisää. Oli se sen verran mielenkiintoista katseltavaa. Ja ihanaa oli nähdä jälleen kerran metsästyskoira sille luonnollisessa puuhassa. Kaksi muuta koiraa koulutuksessa olivatkin rottweilereita, joten pienoiselta etulyöntiasemalta tuntui... Hieno pieni punainen! :)

On se vaan metsäkoira tuo kuikelo <3